Nainen on naiselle susi liian usein - naistenpäivänä olisi syytä kiinnittää huomiota myös naisten välisten suhteiden ongelmiin

Naistenpäivänä puhutaan paljon siitä, miten miehet kohtelevat naisia, mutta liian vähän siitä, miten me naiset käyttäydymme toisiamme kohtaan. Pahoin pelkään, ettei se tarina ole kaikilta osin kaunis. En haluaisi ajatella, että sukupuoli määrittää kenenkään ihmissuhdekäyttäytymistä, mutta minun on myönnettävä minulla olleen - ja olevan - paljonkin pinttyneitä uskomuksia siitä, millaisia naiset ovat esimerkiksi ystävinä. 

Nuorten tyttöjen ystävyyssuhteet ovat tunnetusti aika verisiä. Kun mietin omia lapsuusvuosiani, niin syrjintä, ystävien yhtäkkiset häipymiset, selän takana haukkuminen ja ylipäänsä selkään puukottaminen tuntuivat olevan arkipäivää. Siinä, missä poikien huono käytös ja jopa suoranainen kouluväkivalta kuitataan lauseella "pojat on poikia", tunnutaan sama tekevän tyttöjen kohdalla henkisen väkivallan suhteen. Kenties ikävintä siinä on se, että tytöt oppivat tuon käytöksen toisiltaan ja aiheuttavat pahaa oloa jälleen uusille tytöille, jotka saattavat sitten omaksua samat käytösmallit. Kaikki eivät valitettavasti jätä niitä edes aikuisiällä. Käsittelen näitä asioita tässä tekstissä oman tarinani kautta.

Kun olin koulukiusattu, tyttöjen käytös tuntui kaikkein pahimmalta. Siinä, missä pojat kiusasivat suorastaan naurettavista asioista, oli tyttöjen käytös paljon laskelmoivampaa, salakavalampaa ja henkilökohtaisempaa. Kysyttiin, miksi meikkaat, kun sinua ei kuitenkaan kukaan katso, pidettiin huoli, että et varmasti kuvittele olevasi hyvä niissä asioissa, jotka ovat sinulle tärkeitä ja yritettiin saada sinut pulaan ja arvosanasi laskemaan sillä, että väitettiin opettajille sinun lintsaavan ollessasi kipeä. Yhtenä päivänä esitettiin kaveria ja toisena oli sitten kerrottu sekä todelliset että kiusaajien keksimät salaisuudet ympäri koulua niin, että kätesi tärisivät tietäessäsi, mitä seuraavan kerran oli tulossa, kun menit kouluun. Tiesit myös, että tietyt kiusaajat odottivat aina samassa paikkaa koulun käytävää ja aloittivat haukkumisen ja huutelun kävellessäsi ohitse.

Jossain vaiheessa mittani täyttyi ja vannoin itselleni, etten enää koskaan antaisi kenenkään kohdella minua sillä tavalla. Keinot, joilla saatoin varmistaa sen, opin kiusaajiltani. Käytännössä olin jokusen vuoden narsistispiireinen kusipää. Selviytymismoodissa kykyni kokea empatiaa oli varsin heikko, joskin tästä erotuksena se, että jos sain ihmisen itkemään käytökselläni, alkoi omatunto kolkuttaa.

Lukioaikoina nämä käytösmallit alkoivat pikkuhiljaa karsiutua ja parikymppisenä olin jo ymmärtänyt, mitä oli tullut tehtyä. Siitä asti olen elänyt syyllisyyden kanssa joka päivä. Siinä, missä oireilen omaa aikaani koulukiusattuna, saan sen kautta jatkuvasti muistutuksia siitä, mitä olen mahdollisesti tehnyt toisille. Oireina aggressiivinen käytös ja kiusaaminen vaihtuivat sosiaaliseen estyneisyyteen, vaikeudeksi olla osana erilaisia ihmisyhteisöjä, hankaluuteen sietää pientäkään stressiä ja siten olla työelämässä. Stressiä pahentaa se, että kokee, että menneisyys on ollut niin kamala, että on pakko saada toteutettua haaveensa, jotta kokemiaan asioita voisi pitää edes jollain tavalla merkityksellisinä. Ihmissuhteissa hyvin usein laukeavat traumatriggerit hankaloittavat niissä olemista edelleen, kun toisinaan on aivan vakuuttunut, että kamalat tapahtumat toistuvat. Olen myös yhä pakkomielteinen ulkonäöstäni, kun se on ollut monesti tämän käytöksen kohteena. Siihen pisteeseen asti, että läheiset ovat todenneet, että nyt laitetaan kämpästä kaikki peilit piiloon. Todennäköisesti koulukiusaaminen on ollut vaikuttamassa myös siihen, että minulle puhkesi mielenterveyden ongelmia, jotka nykyään taitavat kulkea papereissa kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosina. (Joskin potentiaali siihen on todennäköisesti ihan biologinen. Stressitekijät voivat saada potentiaalin muuttumaan varsinaiseksi sairaudeksi.) 

Jouduin kohtaamaan pettymyksiä suhteessa naispuolisiin ihmisiin vielä jokusen kerran. Täysin tuntemattomat ihmiset haukkuivat minua vitun lehmäksi, maksullisen näköiseksi ja itsestään liikoja luulevaksi. Ihmeteltiin, miksi "kaikki pitävät sitä kauniina", koska olin puhujan mielestä suorastaan ällöttävän näköinen. Sitten toisaalta minua pidettiin uhkana jopa - ja ennen kaikkea - ystävieni puolesta. Tuntui, että elämäni koostui jatkuvista pettymyksistä suhteessa naisiin. Puhuttiin selän takana pahaa kaveria esittäen ja joskus ei haluttu kutsua minua bileisiin, koska "vien kaikki miehet". Ongelmiani vähäteltiin ja koettiin, ettei minulla ole oikeutta valittaa mistään, koska olen saanut liian monessa asiassa hyvät kortit.

Välillä vanhat käytösmallit kummittelivat yhä myöhemminkin ja saatoin tunnekuohussa sanoa jotain ajattelematonta, mutta pääasiassa pyrin kuuntelemaan ja ymmärtämään toista sekä olemaan toiselle avoin. Siksi sattui entistä enemmän kuulla, että toinen oli valinnut katkeroitua minulle esimerkiksi siitä, että miehet lähestyvät minua usein, kun itse yritin kaikkeni pitääkseni ihmissuhteen elossa ja omat, toisinaan todella vaikeat tunteet hallinnassa. On myös satuttanut kuulla, miten minua on selän takana haukuttu tilanteissa, jossa olen ollut hyvin haavoittuvainen ja uskoutunut toiselle kivuistani.

Minun on yhä hankalaa luottaa naisiin - pois lukien muutama naispuolinen ystävä, jotka ovat osoittaneet olevansa luottamukseni arvoisia tai joiden kanssa ongelmatilanteet on lopulta selvitetty asianmukaisesti. Sittemmin olen oppinut olemaan avoin uusia naispuolisia tuttavuuksia kohtaan ja jos ongelmia ilmenee esimerkiksi vertailukäyttäytymisen muodossa, valitsen aggressiivisen puolustautumisen sijasta asettumisen toisen asemaan. Se onkin auttanut minua ymmärtämään toisen näkökulmaa. Eivät esimerkiksi kateuden ja katkeruuden tunteet ole minullekaan vieraita.

Välillä on vaikea löytää tästä kaikesta hyvää, mutta toisaalta olen oppinut kannustamaan kavereitani täysillä. Olen nähnyt, miten monilla aivan upeillakin ihmisillä on ongelmia itsetuntonsa kanssa ja teen kaikkeni, että he ymmärtäisivät oman hienoutensa, eivätkä näkisi syytä vertailla itseään muihin tai katkeroitua. Olen myös vannonut itselleni, etten lähde enää mukaan kehään, joka vain ruokkii pahaa oloa ja kasvaa kasvamistaan. Nykyisille ystävilleni olen todella kiitollinen siitä, kuinka hyviä ystäviä he ovat ja osoittavat jatkuvasti vääräksi luuloni naisten käyttäytymisestä ihmissuhteissa. 

Muistetaan myös naistenpäivän ulkopuolella kannustaa toisiamme ja kertoa toisille naisihmisille, (ja toki kaikille muillekin) kun näemme heissä jotain erityislaatuista ja kaunista. Kasvatetaan tyttäremme näkemään toiset naiset sisarina, eikä kilpailijoina. Huolehditaan myös siitä, ettemme ruoki myrkyllistä kehää, joka on aivan liian yleinen naisten välisissä ystävyyssuhteissa. Sen ruokkiminen kun lopulta satuttaa myös sinua itseäsi.