Vaikka koen juhannuksen pääsääntöisesti hyvin sosiaalisena juhlana, kuuluu juhannusyöhön olennaisena osana myös vähintään hetken hiljaisuus ja jonkinlainen, vaikeasti määriteltävä kaiho. Se tuntuu vähintään yhtä sisäänrakennetulta siihen kuin vaikkapa sauna tai järvenranta. Kenties se on ainakin osaltaan ensimmäistä aavistusta siitä, että kohta käännymme jälleen kohti talvea ja pimeyttä. Mutta jätetään se aavistukseksi, koska nimestään huolimatta keskikesän juhla tuntuu monesti oikeastaan vasta aloittavan kesän. Läsnä on jonkinlainen helpotus siitä, että talvi - oli se sitten ankara ja kylmä tai sellainen harmaa irvikuva kuin tänä vuonna - on käytännössä vaikuttavan hetken vastakohta.
Juhannusyönä tehdään perinteisesti erilaisia taikoja, ja olen itsekin leikilläni useana juhannuksena kerännyt kukkia ja sijoittanut ne tyynyni alle vilkaistakseni tulevaa aviopuolisoa unissani. Lähinnä se on kuitenkin tuntunut jonkinlaiselta sisäpiirin vitsiltä, etenkin kun tuloksena on ollut unet saunakaljoittelusta kavereiden kanssa.
Mutta sitten on ollut niitä hieman vakavampia rituaaleja tai ainakin jollain tapaa ritualistishenkisiä hetkiä. Tietenkin vaikkapa jo juhannussaunan voi ajatella jonkinlaisena rituaalina, vaikka kaikki eivät sitä varsinaisesti sellaisena koekaan, ainakaan henkisemmässä mielessä. Tänä vuonna koin jokusen tällaisen hetken, kaikki niistä yöllä. Mieleenpainuvimpaan niistä päädyin oikeastaan aivan vahingossa, tilanteen edetessä luontevasti sen luontoiseksi. Sisältö on hyvin henkilökohtainen, joten en paneudu siihen tässä kovinkaan tarkasti. Sanottakoon kuitenkin, että se oli hyvin intensiivinen ja tumma kokemus, joka tuntui kääntävän jotain tuolla tajunnan perukoilla liikkeeseen. Jostain syystä nämä kaikkein voimakkaimmat maagiset kokemukset ovat tulleet kohdalleni juuri tällä tavoin. Harvoin ne ovat pikkutarkasti suunniteltuja, vaan alitajunnan verho tuntuu raottuvan kuin vahingossa, jolloin olen tehnyt tietoisen päätöksen matkata syvemmälle.
Se on vähän kummallista siinä mielessä, että jossain määrin kyllä allekirjoitan sen, että rituaaleissa aivan kaiken tulisi olla vahvasti symbolista - ajankohdan, rituaalielementit, siis kirjaimellisesti kaiken, jotta vaikutus tajuntaan olisi mahdollisimman vahva. Olen aina suhtautunut hieman kummeksuen siihen, että esimerkiksi vanhoja rituaaleja toistetaan ymmärtämättä niiden merkitystä, suhteuttamatta niitä tähän päivään tai edes miettimättä mitä oikeastaan ollaan tekemässä.
Mutta toisaalta, oikeat olosuhteet ja ehkä myös ne rituaalit, joiden merkitystä ei vielä täysin syvällisesti ymmärrä, voivat tarjota portin ymmärrykseen niistä. Jokin ikään kuin loksahtaa paikalleen. Niin kuin tapahtui nytkin. Monella tapaa.
Kaikkine tummine aspekteineen juhannus myös valaisi pitkään jatkuneen pimeän aikakauden. Kenties oli jopa jonkinlainen käännekohta. Se kai selviää vasta ajan kuluessa. Nyt sain ainakin syvemmän kosketuksen siihen juhannuksen ja oikeastaan kesäöiden tummempaan puoleen, johon olen halunnut tutustua konkreettisemmin ja syvällisemmin.
Sen tuli leimusi kenties vielä kauniimpana ja räiskyvämpänä kuin osasin koskaan kuvitella.
Tässä mallina Jukka.
Malli: Jenni (Nox Nebulae)
Malli: Jenni (Nox Nebulae)
Malli: Selene (Destinedhime)
