Jokainen on varmaan lukenut aivan tarpeeksi koronasta viime kuukausina, joten jätän sen nyt kokonaan ulos tästä kuulumispostauksesta, ja keskityn aivan muihin aiheisiin. Olen huomannut pohtineeni viime aikoina paljon sitä, miksi oikeastaan teen kaikenlaista luovaa ja ovatko syyt sille muuttuneet vuosien varrella. Se selkein syy tuntuu oikeastaan koko ajan olleen, että se on tapa konkretisoida omaa sisäistä maailmaa, jonka kokee enemmän kodiksi kuin ulkomaailman. Kun sinne on mahdotonta ihan konkreettisesti muuttaa, niin yrittää tuoda niitä asioita sitten tämän maailman puolelle edes jossain muodossa. Ylipäänsä sitä kai myös haluaa jättää jonkinlaisen jäljen itsestään.
Minulla on myös ollut pitkään jonkinlainen tarve viestiä tiettyjä asioita ihmisille. Kenties se on yksi syy sille, miksi päädyin opiskelemaan toimittajaksi. Ennen kaikkea olen halunnut myötävaikuttaa siihen, että ihmiset pyrkisivät ymmärtämään syvällisemmin asioita ja toisia ihmisiä sekä kurkkaamaan arkimielensä taakse. Tämän lisäksi olen halunnut hengentuotteitani jakamalla vetää puoleeni muita ihmisiä, joiden mielenmaisemat ovat samankaltaisia kuin omani. Kenties olen halunnut antaa heille myös samanlaista toivoa, jota minä olen muiden teoksista saanut. Tunnetta siitä, että jokin muukin kokee ja tuntee samalla tavalla. Joku ymmärtää.
Tarve viestittää asioita on kuitenkin viime aikoina kokenut jonkinlaisen särön. Päässä on pyörinyt ajatuksia siitä, ettei tässä maailmassa varmaan ole hirveän paljon ihmisiä, jotka löytäisivät hengentuotteistani samaistuttavaa - ja niille, joilla jotka kenties löytäisivät, on parempiakin vaihtoehtoja tarjolla. Toisaalta taas en kyllä koe mielekkääksi vertailua muihin näissä asioissa. Monet muiden teoksista, joihin olen kiintynyt, eivät ole täydellisiä teknisesti, mutta ne ovat aitoja ja siten sieluttomien, mutta teknisesti korkealuokkaisten teosten yläpuolella. Niistä on löytänyt samaistuttavaa ja ne ovat todella merkinneet jotain. Suoraan sanoen minulla on välillä huutava pula tällaisista teoksista - olivat ne sitten musiikkia, kirjoja, kuvataidetta tai vaikka blogikirjoituksia. Niitä ei koskaan ole tarpeeksi.
Olen kaivanut alitajunnastani esiin myös pelon siitä, että ihmiset jotenkin tärvelisivät nämä sisäiset maailmani, jos tuon ne vapaasti retosteltaviksi. Jollain tapaa olen hyvin avoin ihminen, mutta toisaalta on jonkin verran asioita, joita tuntuu hankalalta jakaa toisten kanssa. Luultavasti sillä on tekemistä tiettyjen nuoruuden kokemusten kanssa, kun nämä omat mielenmaisemat olivat se ainut hyvä asia, ja ne oppi samaistamaan nimenomaan yksinäisyydessä koettaviksi. Muut ihmiset taas herättivät ennen kaikkea epäluottamusta ja ahdistusta. Ehkä sitä jollain tavalla pelkää edelleen, että ihmiset pilaavat ne ainoat hyvät jutut. Yritän toki taistella tätä pelkoa vastaan, mutta välillä tuntee halua käpertyä omien juttujensa pariin jakamatta niitä kellekään. Lisäksi koen tämän asian suhteen myös täysin vastakkaista pelkoa, eli etten koskaan saa täysin ulos näitä kaikkia asioita itsestäni. Että ne jäävät vain oman pään sisään. Ihminen osaa olla kummallinen olento.
On välillä ihan hyvä katsastaa vähän, miksi tekee niitä juttuja, joita tekee, etenkin niiden tärkeimmäksi kokemiensa asioiden kohdalla. Jollain tapaa koen kuitenkin, ettei tätä luomisasiaa ja motiiveja siihen ole täysin mahdollista aivan kokonaan järkeistää. Puhtaimmillaan visio tulee välähdyksenomaisesti ja sen mukana vahva tarve konkretisoida se. Siinä on oma mystiikkansa, jota en kenties halua liikaa availla. Jollain tapaa se on arvokasta ihan itsessään.
'
Tässä on uusin työni, jolle en tosin vielä ole keksinyt nimeä. Se syntyi kuunnellessani Draconianin uutta kappaletta "Lustrous Heart" ja lueskeltuani gnostilaisuudesta - siihen liittyen olen itse asiassa kirjoittelemassa tekstiä heti, kun ehdin. Eräs asia herätti sen verran ajatuksia ja inspiroi, että ajattelin kirjoittaa siitä kokonaan oman tekstin. Tätä kuvaa en halua avata liikaa, kukin näkee siinä mitä haluaa. Minulle merkitys on selvä, ja täytyy sanoa, että tähän työhön olen vilpittömästi melko tyytyväinen. Huolimatta siitä, että olin yhdessä vaiheessa jo aikeissa sotkea sen ja koirakin istui sen päälle.
