Karu ja sumuinen kuvaa tällä hetkellä melko hyvin omaa sielunmaisemaakin. Olen karsinut elinpiiristäni pois paljon sellaista, mikä ei ole välttämätöntä. Voimat ovat edelleen melko vähäiset.
Olen pyrkinyt purkamaan tuntojani taidejuttujen kautta. Emman ja minun musiikkiprojekti edistyy hyvin. Kuvastoltaan lyriikat tuntuvat olevan melko luonto- ja avaruuspainotteisia ja teemat keskittyvät mystiseen kokemukseen, alitajuntaan ja unimaailmaan. On paljon asioita, joita haluaisin tuoda ulos, mutta tämä mielen tukkoisuus ja sumuisuus vaikeuttaa sitä. Ajatusprosessi ei ole yhtä kirkas kuin normaalisti. Mutta ei se mitään, asiat vaan vaativat vähän enemmän virittäytymistä ja aikaa. Mistään pakottamisesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä tästä projektista on selvästi tulossa itselle todella iso ja merkityksellinen asia.
Koska olen nyt ympäristöni kanssa harmoniassa, olo on aiempaa levollisempi, eikä ahdista niin paljon. Tuntuu, että on kotona ja on vihdoinkin tilaa hengittää. Silti on vielä paljon tehtävää oman mielensä kanssa ennen kuin voi sanoa olevansa terve. Kaiken mielensisällön purkautuminen ottaa selvästi aikaa. Se tapahtuu hitaasti, mutta huomaan prosessin olevan käynnissä. Välillä pelottaa se, miten riekaleina on, mutta nyt on selvästi enemmän kyse asioiden purkautumisesta ja käsittelystä kuin siitä, että olisi kierteessä, jossa kokoaa itselleen jatkuvasti lisää painoa harteilleen.
Se ei valitettavasti tarkoita sitä, etteikö elämässä muuten olisi tullut takaiskuja. Lapsuudenystäväni ja samanaikaisesti kaikkiaan ensimmäinen ystäväni siirtyi ajasta ikuisuuteen jokunen viikko sitten. Myös toisella läheiselläni oli pelottavia terveysongelmia, jotka eivät nyt kuitenkaan vaikuttaisi olevan kuolemanvakavia. Näiden päälle kolmas, iäkkäämpi läheinen vielä puhuu paljon siitä, miten kokee olevansa matkansa lopussa. Kuolema on siis ollut aika iso teema elämässäni viime aikoina. Minulle se on jollain tapaa merkinnyt sitä, että viaton ja kaunis lapsuusaika hiipuu yhä kaeummaksi - se on asia, josta olen ollut välillä aika kauhuissani. On kammottavaa, miten asiat, jotka ovat jossain vaiheessa muodostaneet koko todellisuutesi vain hajoavat tuhkaksi.
Samaan aikaan tuntuu katsovansa suoraan silmiin jotain todella karua ja musertavaa, mutta toisaalta on keskellä sumua, jonka keskellä on vaikea nähdä oikein mitään. Asiat tuntuvat vähän ristiriitaisilta ja sekavilta. Välillä on vähän vaikea pysyä kiinni tässä todellisuudessa. Muille ihmisille tätä prosessia on todella hankala sanoittaa. En oikein itsekään aina tiedä mistä kaikessa on kyse. Olen ollut aina ihminen, joka mielellään käsittelee asioitaan muiden ihmisten kanssa, mutta nyt on tuntunut siltä, että nämä asiat taitavat olla sellaisia, joita en oikein edes pysty muille jakamaan. Ehkä sitten joskus tämän ajanjakson hedelmiä, mutta matka tuntuu olevan sellainen, että kuljen sen yksin. Jukka on toki jossain määrin mukana, koska elää kanssani niin tiiviissä yhteydessä.
Toivoisin voivani antaa tänne vähän enemmän, mutta nyt se ei taida olla mahdollista. Olen aikeissa kirjoittaa ennen vuoden loppua tekstin, joka koostaa asioita tältä vuodelta, enkä halua toistaa itseäni liikaa. Ehkä tulin ennen kaikkea kertomaan, että täällä ollaan yhä, ja että pinnan alla itää pikkuhiljaa monia siemeniä.
Seuraavista kuvista ne, joissa esiinnyn itse, ovat Jennin ottamia ja minun jälkikäteen editoimia. Muut ovat omaa kädenjälkeä kokonaisuudessaan.
