Nimi Iltaruskossa tulee vahvasti toisesta nimestäni Ilta. Se ei itse asiassa ole vanhempieni antama, vaan oma lisäykseni. Ilta oli alunperin mummoni etunimi, mutta hän vaihtoi sen pois jossain vaiheessa elämäänsä.
Ilta vain ilmestyi mieleeni, kun aloin miettiä sellaista nimeä, joka todella kuvaisi minua. Olen kokenut aina eläväni vähän varjoissa, mutten kuitenkaan pimeässä. Koen, että nimenomaan iltahämärässä valonsäteet näyttävät kaikkein kauniimmilta. Kun visualisoin kaunista maisemaa, on se usein jonkinlainen iltaruskomaisema. Se tuntuu kodilta ja puhuttelee minua tavoilla, joita en ehkä täysin edes osaa sanoittaa.
Minulla oli alkujaan vain kaksi nimeä, joten olin suunnitellut ottavani tuon nimen itselleni sitten, kun saisin tehtyä elämässäni sellaisia muutoksia, jotka veisivät minua enemmän kohti todellista itseäni. Nimi ilmestyi virallisesti letkaan kesällä. Se on tuntunut hyvin oikealta ja tulen sitä käyttämään kaikissa taidejutuissani. Jokunen läheinenkin on tietyissä yhteyksissä kutsunut minua tuolla nimellä. Ehkä paras esimerkki on se, että eräs tärkeä ihminen kirjoitti minulle tekstejä englanniksi, ja käytti niissä aina aloitusta "My little Eve". Tämä oli vähän hassua, koska äitini on kertonut, että mietti nimekseni myös Eveliinaa. Nimi on siis alkanut aika monenkin asian kautta kasvaa kiinni minuun. Mummokin oli hyvin mielissään, että olin sen itselleni adoptoinut.
Koko tätä ajanjaksoa on sävyttänyt jonkinlainen iltarusko. Aikani pääkaupunkiseudulla alkaa olla päätöksessään. Syyskuun jälkeen muutan takaisin Mikkeliin viimeistelemään opintojani ja miettimään, mitä elämälläni seuraavaksi tekisin. Journalismi tuskin tulee olemaan keskiössä elämässäni. En väitä, että en koskaan tekisi enää mitään siihen liittyvää, mutta koko ajan alkaa tuntua enemmän siltä, että paikkani on jossain muualla. Ajankohtaisuus ei ehkä ole minua, vaan enemmänkin ajattomuus. Tuntuu, että elän sen verran omassa maailmassani - ja myös haluan elää - että jatkuva päivänpolttavien puheenaiheiden ajattelu saa minut tuntemaan itseni vähän orvoksi ja väärään paikkaan joutuneeksi.
Kaipaan myös ennen kaikkea lepoa ja hiljaisuutta. Vuoteni pääkaupunkiseudulla ovat olleet täynnä tapahtumaa ja tekemistä. Olen huomannut kaipaavani yhä enemmän sitä, ettei kalenteri ole jatkuvasti täynnä. Haluan taas käydä aivan rauhassa käyskentelemässä tutuissa maisemissa, soittaa pianoa ja lukea. Täällä mieli tuntuu koko ajan niin levottomalta, että lukeminen usein on sitä, että hätäpäissään hotkaisee jonkun kirjan, kun sattuu ehtimään. Kaipaan sitä, että voi unohtua vaikka koko illaksi lukemaan, jos tuntuu siltä. Haluan opiskella vähän kaikenlaista yleisestikin ja se on ollut aiempaa vaikeampaa pk-seudulla, kun päässä vähän kolisee koko ajan.
Minun täytyy myös saada kosketus itseeni. Mielialani ovat vaihdelleet hurjasti ja mielenterveyteni on yleisesti ottaen ollut todella huonossa jamassa. Epäilen, että ympäristön vaihtamisella voi olla suuri vaikutus siihen. Oireilen hyvin monia asioita, jotka elämässäni eivät ole olleet ihan kunnossa, ja kunnollinen maadoittuminen varmasti auttaa palautumaan tähän hetkeen.
Yritän olla liikaa miettimättä nyt sitä, mitä sen jälkeen teen, mutta tarkoituksena on pyrkiä takaisin niiden asioiden pariin, joiden olen alusta asti tiennyt olevan minun juttuni. Siitä lisää sitten myöhemmin.
Niihinkin liittyen on ollut kaikenlaisia rautoja tulessa.. Musiikkiprojekteja ehkä ennen kaikkea. On ollut ihanaa päästä tekemään asioita, joihin on paloa, mutta nyt pitäisi muistaa myös jarrutella. Nämä asiat toki antavat energiaa ja inspiroivat, mutta tietysti myös vaativat oman panostuksensa.
Kun työt loppuvat, olen ajatellut palkita itseni siitä, että olen selvinnyt näiden rankkojen kausien läpi. Olen pitämässä ystävilleni pienet mystiikkajuhlat mökkiympäristössä. Olemme mökkeilemässä syyskuun alussa koko viikonlopun ja järjestämme toisillemme kaikkea mukavaa pientä ohjelmaa. Juhlat ovat samalla syntymäpäiväni. Olen niistä aika innoissani. Jollain lailla ne tarjoavat jonkinlaisen closuren vähän kaikelle.
Kirjoittelisin tännekin mielelläni enemmän, mutta juuri nyt ei ole ollut voimavaroja. Ehkä kuulette minusta vähän useammin, kunhan tämä elämänvaihe päättyy. Loppuun hieman kuvia parin kuukauden varrelta.
Have you came to take me home
last rays of the evening sun
with the dream, to where I belong
to the meadows of unsung songs
Seuraavat kuvat ovatkin sitten juhannukselta. Vietimme sen muutaman ystävän kanssa isäni kodissa. Oli oikein ihastuttavaa, vaikka sosiaalinen jaksamiseni olikin vähän vähäisempää kuin yleensä. Kävimme poimimassa kukkia, kuvailimme, saunoimme ja pulahdimme mieleenpainuvalle iltauinnille Tenhiä taustalla soittaen. Illasta jäi kauniita muistoja ja keskutelumme olivat hyvin antoisia. Ehdottomasti kesän kauneimpia iltoja.
Rosa
Tuo kukkaseppele ei muuten ole minun tekemäni. Omani näytti säälittävältä rehukasalta, joka hajosi heti, kun asetin sen päähäni. Lainasin siis Jenniltä seppelettä. Unelmaseppeleessäni olisi ollut ainakin puna-ailakkeja, puna-apiloita ja paljon kaikenlaista heinää vähän kuin kirjoittamani tarinan päähenkilöllä on omassa keskikesän juhlassaan. Jenninkin seppele toki on hyvin kaunis!
Tässä koko poppoo minua ja veljeäni Viliä lukuunottamatta, joka liittyi seuraamme vähän myöhemmin. Sami. Teemu, Rosa ja Jenni.
Heinäkuussa kuvasin Seleneä Tampereella. Kummistakin seteistä tuli kivoja, tosin hyvin erilaisia keskenään! Mikä toki on vain rikkaus.
Sitten vähän maalauksia. Tässä niistä tuorein. Se on inspiroitunut puhtaasti Aleahista ja Swallow The Sunista.
Tämä työ on oikeastaan jo keväältä, Ulverin lyriikoiden mukaan "The Only Thing That Makes Us Human".
Emman kanssa ollaan aloiteltu pientä musiikkiprojektia, laulu + pianokombolla. Käännämme tekstejäni englanniksi ja teemme niistä kappaleita. Siitäkin lisää myöhemmin.
