Koteloitunut

Kesä on jo hyvässä vauhdissa ja siitä on vierähtänyt tovi, kun kirjoitin viimeksi kuulumisiani. Alkukeväästä unelmoin luonnonläheisestä ja tapahtumarikkaasta kesästä, vaikkakin myös runsaasta omasta rauhasta sen aikana. Kuten tavallista, asiat menivät aika eri tavalla kuin olin suunnitellut. Sain kesätyötarjouksen Etelä-Suomen Medialta (mm. Helsingin Uutiset, Vantaan Sanomat) ja otin pestin vastaan. Olen siis ollut tiivisti naimisissa pk-seudun kanssa. Tapahtumarikas kesä kyllä tulee siinä mielessä olemaan, että miltei kaikki viikonloput ovat jo varattuja johonkin. Toivomani lepo jää siis pitkälti yksittäisiin päiviin, arki-iltoihin ja -aamuihin työvuorojen mukaan.

Välillä mielenmaisemani ovat olleet aika tummia. On tuntunut siltä kuin mieli olisi jotenkin pirstaloitunut ja aika suuri osa normaalista kapasiteetista olisi poissa käytöstä. Välillä tuntuu siltä kuin vajoaisi johonkin mustaan vaippaan, josta on hankala olla kontaktissa oikein keneenkään. Mutta puolensa silläkin, sillä niistä mustista syövereistä monesti löytää itsestään asioita, joita ei ihan pintaraapaisulla tule havainneeksi. Eikä pimeään tilaan voi tuoda valoa, jos ei ensin uskalla avata ovea. Olen ottanut yhä enemmän omakseni tätä ajatusta kuoleman ja uudelleensyntymän kierrosta henkisessä kehityksessä. Tässä nimenomaisessa vaiheessa minun on ollut vähän hankala päästää ketään todella lähelle itseäni. Olen normaalisti hyvin avoin ihminen, joten kohdallani se tarkoittaa ehkä ennen kaikkea sitä, että on ollut hankala selittää muille ihmisille näitä oloja tai ottaa tukea vastaan. Ehkä koen jollain tapaa, että tämä tie minun on kuljettava yksin.

Kieltämättä mukaan liittyy myös vähän ikävämpiä tunteita. Ennen kaikkea ehkä yksinäisyyttä ja uupumusta. Vaikka ympärilläni olevat ihmiset ovat minulle hyvin rakkaita, on usein sellainen olo, ettei ole oikein ketään, kenen mielenmaisema muistuttaisi jotenkin merkittävissä määrin omaa. Se aiheuttaa joskus sellaista "yksin ihmisten joukossa"-fiilistä. Lisäksi oma ystäväpiiri on tällä hetkellä vähän hajanainen. Ihmisten välillä on tapahtunut paljon kipeitä asioita. Se on surullista myös sen vuoksi, että vuoden 2018 alussa tuntui viimeinkin siltä, että saan kaikki ystävät saman katon alle ja voisimme luoda sellaisen tiiviin yhteisön, jota olen aina kipeästi kaivannut - jonkinlaisen henkisen perheen. Nyt en ole voinut tehdä oikein muuta, kun katsoa asioiden palavan.

Mutta ei elämä ole ollut pelkkää kuolemista kuitenkaan. Olen luvannut itselleni, että viikonloppuisin teen jotain kivaa ja energiaa tuovaa, etten palaisi taas loppuun. Ennen työpestini alkua viettämäni Mikkeli-viikko oli hyvin kaunis. Kävin pitkillä ja antoisilla kävelyillä muistopaikoillani, tapasin siellä asuvia ja asuneita tärkeitä ihmisiä sekä tein jotain äärimmäisen rentouttavaa - hakkasin pitkästä aikaa pleikkaria oikein olan takaa. Jonkin verran tuli myös kirjoiteltua ja soitettua pianoa. Ihastuin siihen, miten päässä ei taas kolissut koko ajan, miten omaksi itsekseni tunsin itseni ja miten kaunista ympäristö oli jälleen. Tunsin reissun aikana itseni oman elämäni Jenny Of Oldstonesiksi - puolihulluksi metsien tytöksi, jolla on kukkia hiuksissaan. Kyseinen kappale tuli muuten vedettyä jokin aika sitten myös nauhalle ja pääsette sen varmaankin pian kuulemaan. Kappaleesta on tullut monella tapaa itselle rakas ja samaistuttava.

Luulen kuitenkin, että tässä oli kaikki tältä erää. Palailen nyt aamuaskareisiin ja kirjoittelemaan erästä tarinaani. Kaunista juhannusta kaikille!

 

Sweet tyrant, laying out the course with what you need
To send you through the veils
of Eternity

Trees Of Eternity - Sinking Ships

 

Its a lot to undertake
Clear the way from my mistake
Open lines to all that pain
In the dream I'm wide awake
But in their eyes I seem to fade
How can I explain?

Hallatar - My Mistake

 

Uusi Ukrainasta tilaamani mekko on käsityötä. Ihastuin siihen aivan täysillä.