Matka naarasleijonan kanssa - Miksi vihattu Cersei on minulle niin rakas hahmo?

Minun piti jo GoTin seiskakauden lopulla kirjoittaa hahmoanalyysi Cersei Lannisterista - ja parista muustakin hahmosta, mutta idea jäi roikkumaan. Se ei oikeastaan ole ollenkaan huono asia, sillä kasikauden vitosjakson tapahtumat tarjosivat tälle hahmoanalyysille oikeastaan vielä otollisemman tilaisuuden. Käsittelen tekstissä myös viimeisintä jaksoa, joten jos et halua joutua spoilereiden armoille, älä lue tästä eteenpäin. Mikäli mietit, kirjoitanko tekstiä kirjojen vai sarjan pohjalta, niin varmaankin molempien. Sarja tosin on tuoreemmassa muistissa.

Cersei Lannister on varmasti yksi vihatuimpia Game Of Thrones-hahmoja, eikä varsinaisesti syyttä. Kunnianhimoinen, julma ja armoton Cersei on vastuussa monesta sarjassa esiintyneestä julmuudesta joista kenties tunnetuimpana Baelorin septin räjäyttäminen. Lämpimiä piirteitä Cerseillä ei ihan hirveää määrää ole. Lapsiaan ja rakastajaansa - eli kaksoisveljeään Jaimea - Cersei rakastaa, mutta siihen se oikeastaan jääkin.

Ensimmäisenä ihastuksen aiheena karisma, seuraavana virkistävä sukupuoliroolien käsittely

Muistan, kun näin ensimmäistä kertaa Cersein sarjassa. Ensimmäinen asia, jonka pistin merkille taisi olla Lena Headeyn upea ulkonäkö ja olemus. Olen aina ollut ihastuksissani siitä, miten Headey tuo Cersein eloon. Hahmo on olemukseltaan samaan aikaan arvokas, että jollain tapaa hivenen röyhkeä ja karkea. Tämä kuva rakentuu paitsi joidenkin suorien lausahdusten, myös pienten eleiden kautta. Olemus ei ole perinteisen hyväkäytöksisen hovinaisen, vaan Cersei poikkeaa tuosta kuvasta melkoisen reilusti. Sitä ei ole kuitenkaan tehty kapinoimalla kerralla kaikkia mahdollisia linnanneidon perinteisiä ominaisuuksia vastaan, vaan esimerkiksi Cersein ulkonäkö vastaa hyvin pitkälti perinteistä ihannetta. Tämä on hyvä, sillä täysin perinteisiä sukupuolirooleja ympäri kääntävien hahmojen (puhumattakaan tietysti täysin niiden mukaisista) lisäksi myös fantasiassa olisi hyvä nähdä kaikkea ääripäiden väliltä. Ihan itsekkäistä samaistumissyistä seuraan mieluiten juuri hahmoja, jotka yhdistävät sekä perinteisesti naisellisina koettuja ominaisuuksia että kaikkea muuta!

"I should wear the armor and you the gown."

Tie, joka Cerseille muovattiin

Vihan sijaan olen aina tuntenut Cerseitä kohtaan ennemminkin sääliä. Hänen äitinsä Joanna kuoli synnyttäessään Tyrionia, kun Cersei oli aivan pieni. Isä ei juuri viettänyt aikaa kotona toimiessaan Kourana Kuninkaansatamassa. Ylipäänsäkin Cersei tuntuu olleen isänsä silmissä kauppatavara, jota tarjottiin milloin kellekin puolisoksi. Se oli jotain aivan muuta kuin mitä kunnianhimoinen Cersei olisi itselleen halunnut. Jollain tapaa näen Cersein ympäristönsä tuotteena. Kun lapsi joutuu elämään käytännösä ilman rakkautta ja tukea, on tuloksena hyvin todennäköisesti aikuinen, joka kokee vahvaa turvattomuutta. Luulen, että myös romanttinen suhde kaksoisveli Jaimeenkin on osittain alkanut tuosta turvattomuuden tunteesta - lapset ovat tarkertuneet kaikin mahdollisin tavoin siihen läheiseen, joka on ollut läsnä.

Kaikki turvattomuutta kokevat eivät päädy aroiksi, varovaisiksi ja säikyiksi. Osa kasvattaa itselleen vahvat suojamekanismit, pyrkii korostuneeseen itsenäisyyteen ja kontrolliin. Cersein kohdalla taitaa olla käynyt juuri näin. Tätä mallia on varmasti ollut omiaan tukemaan kasvatus, jossa on tehty selväksi, että Cersei on Lannisterina tavallisten kuolevaisten yläpuolella. Puhumattakaan siitä, että Tywin-isää määritti vahva johtajuus ja valtaistuinpelin ahkera pelaaminen, josta Cersei otti inspiraatiota. Valtaistuinpeli on julmaa, you win or you die, kuten Cersei itsekin sanoi. Naisella on ollut jatkuva "taistele tai pakene"-tilanne meneillään. Cersei valitsi taistelun.

En sano, että Cersein teot olisivat olleet hyviä tai oikein. Sanon vain sen, että Cersein kasvaminen sellaiseksi kuin hän on kasvanut, on hyvin loogista hänen taustansa huomioon ottaen. Ja juuri siksi minua säälittää. Monen monta kertaa Cersein toimia seuraillessa tuli tuskailtua mielessä, että "Älä tee tätä itsellesi, jooko?" Mutta no, toki hahmon ja juonen kiinnostavuuden kannalta Cersei on loistava juuri sellaisena kuin on.

"You think the piece of paper father gave you keeps you safe? Ned Stark had a piece of paper, too."

Leijonaemo

Kuten sarjassa on todettu, yksi Cerseitä vahvimmin määrittävistä tekijöistä on hänen rakkautensa lapsiinsa. Olen miettinyt paljon sitä, mikä sai Cersein rakastamaan lapsiaan niin kiihkeästi - jopa Joffreyta, joka oli suoranainen ihmishirviö, ja tuskin rakasti edes äitiään. Tietenkin äidinrakkaus jo yksinään on hyvin voimakasta. Cerseihän itse korosti sitä, kuinka äidillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin rakastaa lapsiaan. Yksi merkille pantava asia kuitenkin on, että kaikki Cersein rakastamat henkilöt ovat jollain tavalla hänen omia kuviaan, joten Cersein rakkaus on voinut olla ainakin osaltaan "narsistista rakkautta" eli oman jatkeen rakastamista.

Joka tapauksessa, Cersein rakkaus hänen lapsiaan ja Jaimea kohtaan on varmasti paras todiste siitä, ettei hän ole aivan täysi tunnekylmä sosiopaatti. Hänessä on inhimillisyyttä jäljellä. Tosin, välillä rakkaus lapsia kohtaan saa varsin sairaita, tukahduttavia muotoja, jotka johtivat lopulta Tommenin kuolemaan. Onkin melko traagista, että Cersei ajaa itse itsensä sellaiseen pisteeseen, että menettää yhden lapsistaan.

“The more people you love, the weaker you are. You’ll do things for them that you know you shouldn’t do. You’ll act the fool to make them happy, to keep them safe. Love no one but your children; on that front a mother has no choice.”

Veli ja rakastaja

Lapsista päästäänkin Jaimen ja Cersein suhteeseen. Se on omaan silmääni yksi sarjan kiinnostavimmista tarinoista. Alkuun se toki tuntui vaistomaisesti heidän sukulaissuhteensa vuoksi vähän luotaantyöntävältä. Yksi sarjan ja kirjojen parhaita puolia on kuitenkin juuri se, että ne saavat alkuun luotaantyöntäviltä tuntuneet henkilöt ja tarinat muuttumaan mielenkiintoisiksi edetessään. Kirjoissa ehkä korostuu sarjoja enemmän se, että Cersein tie olisi voinut viedä myös johonkin muuhun suuntaan. Suhde veljeen ei kenties olisi jatkunut, mikäli avioliitto Robertin kanssa olisi onnistunut. Tai ennen kaikkea, mikäli Cersei olisi alunperin naitettu Rhaegarille ja liitto olisi ollut onnellinen. Mutta niin ei käynyt ja Cersei kenties sai entistä enemmän vahvistusta sille, että ainoa turvallinen rakkauden kohde on se, johon hän on tottunut - oma veli.

Olen miettinyt paljon sitä, kuinka paljon Jaimen ja Cersein suhde perustui rakkauteen ja kuinka paljon riippuvuuteen. Uskon, että mukana on molempia. Jaime on ollut Cerceille kenties ainoa turvallinen rakkauden kohde. Se, että he ovat kaksosia on luotaantyöntävä piirre heidän romanttisessa suhteessaan, mutta jotain se myös selittää. Ihmiset monesti etsivät romanttisista suhteistaan syvää yhteyttä. Kaksosten välillä se on varmasti erityisen vahva, kun toinen on ikään kuin oma peilikuva. (Kaksoten ollessa lapsia jopa Tywinin oli vaikea erottaa kaksosia toisistaan.) Jos luontainen inhoreaktio sukurutsaan on puuttunut näiltä kahdelta, lopputulos ei ole oikeastaan kovinkaan yllättävä nimenomaan tämän yhteyden ja turvattomana koetun muun maailman vuoksi. Molemmissa hahmoissa on toki myös narsistisia piirteitä ja mikäs sen luonnollisempaa silloin olisikaan kuin oman itsen peilikuvaan rakastuminen. Jollain tapaa ainakin haluan uskoa myös siihen, että Jaime oli se ihminen, kenen kanssa Cersein ei tarvinnut pitää jatkuvaa suojamuuria yllä ja kynsiä teroitettuina.

Jaime on Cerseille myös omanlaisensa suoja. Hänen odotuksensa Jaimea kohtaan ovat koko sarjan ajan olleet kovat. Veljen on pitänyt olla suojaamassa ja pelastamassa Cersei juuri silloin, kun Cersei on halunnut. Cersein pettymys ja suoranainen viha oli käsin kosketeltavaa, kun Jaime jäi Catelynin vangiksi, eikä onnistunut saman tien palaamaan Cersein luokse. Jollain tapaa tunnistan tuossa tietynlaista "linnanneito tornissa"-tyylistä ajatusta nimenomaan Cersein puolelta. Cersei asetti eteensä tietynlaisia esteitä, jotka Jaimen on onnistuttava ylittämään tai hän ei ansaitsisi Cerseitä.

"Jaime and I are more than brother and sister. We are one person in two bodies. We shared a womb together. He came into this world holding my foot, our old maester said. When he is in me, I feel... whole."

Veli ja vihamies

Cersein suhde kumpaankin veljeensä on intohimoinen - toista hän rakastaa ja toista vihaa. Tyrion on Cersein silmissä syypää hänen perheenjäseniensä kuolemiin. Ensiksi äidin synnytyskuolemaan, myöhemmin isän ampumiseen varsijousella sekä Joffreyn myrkyttämiseen - samoin kuin Myrcellan, tosin epäsuorasti Dorneen lähettämisen kautta. Todellisuudessa Tyrionilla ei ollut mitään tekemistä Joffreyn kuoleman kanssa, hänellä ei ollut juuri vaikutusmahdollisuuksia äitinsä kuolemaan, eikä hän voinut ennustaa Myrcellan kuolemaa. Tywinin hän todella tappoi, joskin tilanteessa, jossa oli tämän puolesta teloitusuhan alla. Näitä tekijöitä Cersei ei tunnu edes haluavan ajatella, vaan halveksii veljeään ja käyttää tätä mielellään syntipukkina.

Se on ehkä jokseenkin epäloogista, että sarjan tekijät ovat päästäneet Tyrionin Cersein näpeistä pari kertaa. Tyrionin neuvotellessa Cersein kanssa joukkojen lähettämisestä Talvivaaran taisteluun sillä oli ehkä vielä jokin funktio, mutta veljen jättäminen henkiin neuvotteluissa Kuninkaansataman porteilla oli kyllä epäuskottavaa. Cersei kun ei ole mistään eettisestä sodankäynnistä koskaan perustanut.
Yritän ajatella tämän niin, että ehkä Cerseillä oli kuitenkin jonkinlaista sisäistä ristiriitaa veljensä tappamisesta - olihan hänen kasvatuksessaan aina painotettu perheen ja suvun merkitystä.

Olen välillä pohtinut, kuinka nämä kaksi olisivat tulleet toimineet ilman erottavia tekijöitä. Vaikka Cersei onkin luonteeltaan itsekkäämpi ja julmempi, niin heissä on myös hieman samoja piirteitä. Cersei ei kenties ole aivan yhtä älykäs kuin Tyrion, mutta on hänessäkin tiettyä terävyyttä, jota taas Jaimessa ei näy samalla tavalla. Tyrionin älykkyys tosin voinee olla yksi piirre, jota Cersei tiedostamattaan kadehtii. Mutta yhden asian he ainakin jakavat - nimittäin rakkauden viiniin. Jos viimeinenkin suosikki-Lannisterini kuolee, niin yritän ajatella, että ehkä he nyt jossain tuonpuoleisessa voivat vihdoinkin juoda pikarilliset jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä.

“Tyrion may be a monster, but at least he killed our father on purpose. You killed him by mistake with stupidity.”

Nurkkaan ajettu peto

Yksin jäädessään Cersei on kaikista julmimmillaan. Se on nähtävissä esimerkiksi Baelorin Septin räjähtäessä. Ennen tätä Cersei oli paitsi yksin, myös nöyryytetty. Kaikkialla hänen ympärillään juoniteltiin häntä vastaan ja juuri ennen räjäytystemppua moni ajatteli, että Cersei oli jo pelattu ulos valtaistuinpelistä. Septin räjäytys oli yllättävää ja sitten ei kuitenkaan ollut. Nurkkaan ajettu leijona voi olla kammottava. Oli hyvin cerseimäistä, että kaikista vihollisista oli päästävä kerralla, lopullisesti ja brutaalisti. Oli tapa miten hirvittävä tahansa, se toimi. Se taas ajoi Cerseitä entistä vahvemmin kuvitelmiin omasta kaikkivoipaisuudesta.

Cersein häikäilemättömyys ja arvaamattomuus on ollut valtaistuinpelissä sekä hänen vahvuutensa että heikkoutensa. Hän on ollut kykeneväinen sellaisiin julmuuksiin, joita moni muu ei olisi uskaltanut ajatellakaan, kuten Olenna muotoili. Vaikka se luonteenpiirteenä ei ole kovin jalo, valtaistuinpelissä sillä on etunsa. Toisaalta hän on kuitenkin ollut varomaton ja astunut monille varpaille.

Ylimielisyys on varmaankin Cersein suurin heikkous pelatessa. Olisin tavallaan toivonut, että Cersei olisi vielä päätynyt kohtaamaan Sansan juurikin tämän asian takia. Vaikka tavallaan Cersei pitikin Sansaa aina uhkana, ei hän ehkä ottanut tätä niin vakavasti kuin olisi voinut ottaa. Olisin tahtonut Cersein näkevän sen, miten osittain hänen tekojensa kautta Sansasta muodostui juuri niin taitava pelaaja kuin muodostui.

 "I choose violence."

Sadistinen hullu kuningatar?

Viimepäivinä fanit ovat väitelleet kovasti siitä, kuka on sarjan todellinen hullu kuningatar. Ennen viime jaksoa se oli monien silmiin Cersei - mutta nyt tilanne on jokseenkin muuttunut. Danyn teot eivät toki tee Cersein teoista yhtään vähemmän kamalia, mutta ne antavat jonkinlaista vertailukohtaa.

Danyssa ja Cerseissä on paljon samaa. Molemmat ovat hyvin määrätietoisia, eikä kummallakaan ole vitosjakson alussa varsinaista oikeutta rautavaltaistuimeen. Cersei on ottanut sen oikeuden itse ja Dany teki vitosjaksossa saman.

Dany laittoi viime jaksossa Kuninkaansataman matalaksi. Myös Cersei on teurastanut viattomia. Hän ei ole välittänyt kansastaan tai heidän elinoloistaan. Jos jokin suunnitelma on vaatinut toteutuakseen viattomien kärsimystä, ei hän ole menettänyt yöuniaan sen vuoksi. Sen sijaan en koe, että Cersei varsinaisesti janoaisi viattomien kärsimystä. Danyn toimet viime jaksossa pyrkivät nimenomaan kansalaisten kärsimykseen, sillä Dany olisi kyllä saanut kaupungin haltuunsa ilman järjetöntä teurastustakin. Cersei voisi varmasti ryhtyä vastaaviin toimiin oikeissa olosuhteissa, muttei ole toistaiseksi ryhtynyt. Kukaan ei ole työntänyt häntä yhtä pitkälle.

Cerseillä varsinaiseen sadistisuuteen on yleensä liittynyt jokin henkilökohtainen kauna ja kosto (mm. Ellaria & Tyene Sand), mutta Dany on suunnannut tätä sadistisuuttaan myös henkilöihin, jotka eivät suoranaisesti ole hänelle mitään tehneet. (mm. Tarlyt) Vaikka Danylla alkujaan oli enemmän myös pehmeitä puolia, saisi hän minulta hullun kuningattaren tittelin Cerseitä varmemmin, koska toiminta on mielivaltaisempaa, laajamittaisempaa ja vähemmän loogista. Se ei silti tarkoita, että Cersei olisi hyvä hallitsija. Dany olisi kenties voinut olla parempi hallitsija, mikäli hänen henkisen kehityksen suunta olisi ollut toinen.

Epäilen, että mikäli Cersei olisi alunperin saanut Rhaegarinsa ja heidän liittonsa olisi ollut onnellinen, voisivat väkivallanteot olla hänen kohdallaan huomattavasti vähäisemmät. Sama tosin voisi ehkä päteä myös Daenerykseen. We never know.

“You want to be hand of the king? You want to rule? This is what ruling is. Lying on a bed of weeds ripping them out by the root one by one before they strangle you in your sleep.”

Naarasleijonan kaatuminen

Kuninkaansataman taistelussa sarjan toiseksiviimeisessä jaksossa Cersei näyttää hyvin itsevarmalta seistessään tornissaan. Laajamittaisten tuhojenkin jälkeen hänellä kestää pidemmän aikaa ymmärtää häviö - eikä minkäänlaista varasuunnitelmaa ole kehitettynä. Tämä johtuu kenties nimenomaan varomattomuudesta ja vastustajan aliarvioinnista. Cersein tilanteessa voisi toki myös kuvitella, ettei hän mahdollisesti välitä elää häviön jälkeen, mutta sitä vastaan puhuu lapsi, jota hän odottaa. Lapstensa selviämisen eteenhän Cersei on valmis tekemään miltei mitä vain.

Cersein kuolema on jakanut mielipiteitä. Jotkut olisivat halunneet nähdä Valonqar-ennustuksen toteutuvan kirjaimellisesti, toiset puolestaan Danyn käristävän tai Aryan suolestavan Cersein. Minä olen harvinaisen tyytyväinen nimenomaan tähän loppuun. Miksi sitten?

Aloitetaan siitä, kun Cersei päättää lähteä tornistaan. Aivan ensimmäiseksi hän menettää viimeiset tukijansa, Qyburnin ja Vuoren. Qyburn kuolee oman luomuksensa käsiin, Vuori taas heittää uskollisuutensa menemään siinä vaiheessa, kun halu murskata pikkuveli astuu kuvioihin. (Zombi-Vuoren mielenmaisemaa meille ei ole hirveästi maalailtu, joka tekee hänen toiminnastaan vähän epäloogista. Itselleni olen selittänyt Vuoren käytöksen niin, että hän on todennäköisesti suurimmilta osin toiminut robottivaihteella käskyjen mukaan, mutta hänelle on noussut jonkinlainen vahva tunnemuisto ihmiselämästään, kun Sandor astui näköpiiriin.)

Menetettyään viimeiset tukijansa Cersei harhailee raunioissa eksyneenä, kaikki suojamuurit yhtä murskata kuin Punalinna. Enää niillä ei ole käyttöä, joten jäljellä on enää se, mitä Cersei jossain syvällä sisimmässään on - peloissaan ja yksin.

Mutta sitten saapuu Jaime. Jaime on tehnyt nyt kirjaimellisesti sen, mitä Cersei on jollain tapaa symbolisesti koko ajan edellyttänyt. Raivannut tiensä kaikkien esteiden ohi prinsessansa luokse torniin, josta tämän pelastaa.

Tosin tällä kertaa Jaime ei voi Cerseitä pelastaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Cersein näyttelijä Lena Headey on todennut Cersein kuoleman hetken olleen kenties ainut, jolloin nainen tunsi todellista rauhaa. Se on hyvin järkeenkäypää. Cersein valtarakennelma sortui hänen ympäriltään, mikä oli paitsi se, mitä hän oli koko ajan eniten pelännyt, myös lopulta vapauttavaa. "Nothing else matters, just us" totesi Jaime hetki ennen linnan sortumista heidän päälleen. Se kutoo yhteen monta asiaa. Ensinnäkin se on melko suora lainaus parin aiemmista puheista. Se on myös syy sille, miksi Cersei yleensäkään on rakentanut ympärilleen sellaiset valtarakennelmat ja suojakuoret kuin on - suojellakseen pehmeää osaansa, joka näkyy etenkin suhteessa Jaimeen ja heidän lapsiinsa. Kun kaikki on lopussa, ei noita suojia enää tarvita. Silloin jäljellä on enää rakkaus ja se on ainoa, mikä merkitsee.

Mielestäni tämä oli paljon sopivampi ja symbolisempi loppu kuin se, että Arya olisi leikannut Cersein kurkun auki tai Dany kärventänyt hänet. Valonqar-ennustus (kuolema pikkuveljen käsien kautta) toteutui symbolisesti. Jaimen kädet olivat kuoleman hetkellä Cersein kaulalla. Pako kellarin kautta ylipäänsä oli Tyrionin idea, jonka Jaime auttoi toteuttamaan. Sitä kautta Cersei todella kuoli veljiensä käsien kautta. Me emme myöskään tarkkaan tiedä kuoliko hän lopulta kiveen, joka murskasi hänen kallonsa, puristuksiin jäämiseen, hapen loppumiseen murskautuneen aineksen alla vai mihin. Jos ennustuksen kuolemaa toivoo kirjaimellisena, niin voihan se olla että Cersein kaula on esimerkiksi rusentunut Jaimen kultakäden alle. Itse en kuitenkaan koe, että sillä olisi väliä. Symbolinen toteutuminen riittää.

Mainittakoon nyt vielä, että Cersein lopuksi olisi voinut sopia myös armokuolema veljen käsissä ennen julmaa teloitusta. Samoin olisin pitänyt uskottavana, että sarjan aikana henkisesti kasvanut Jaime olisi murhannut Cersein pakon edessä, mutta silloin miehen olisi kyllä pitänyt surmata itsensä samalla. En usko, että Jaime olisi kyennyt elämään enää murhattuaan sisarensa.

Jotkut vielä spekuloivat, että Cersei ja Jaime - tai toinen heistä - voisi olla hengissä. Se kyllä pilaisi poeettisen lopun yhdessä syntymisestä ja kuolemisesta. Ellei kyseessä ole aivan totaalinen huijaus, niin myös näyttelijät ovat antaneet ymmärtää, että Cersei ja Jaimen tarina todella olisi tässä. Toivottavasti on. Tämä loppu oli heille juuri oikea.

Ei niin, etteikö se silti olisi musertava! Olen vollottanut Cersein ja Jaimen lopulle hyvin vuolaasti viimeisen muutaman päivän ajan. Lena Headey ja Nikolaj Coster-Waldau tekivät niin huikeat roolisuoritukset viimeisessä jaksossa, että juuri paremmaksi ei olisi voinut laittaa. Olen samaa mieltä kritisoijien kanssa siitä, että kasikausi on ollut kiirehditty. Myös Cersein ja Jaimen kohtaukset olisivat voineet olla pidempiä, mutta näyttelijät pelastivat kyllä hyvin paljon. Heidän työnsä alleviivasi vahvasti sitä voimakasta yhteyttä ja tarinaa, joka Jaimen ja Cersein välillä oli.

“What good is power if you cannot protect the ones you love?”

Pieni havainto musiikista

Eräs jännä yksityiskohta tuli mieleen tuota kohtausta katsoessa. Muistatte varmaan kasikauden toisen jakson, ikonisen, Podrickin laulaman "Jenny Of Oldstones"-kappaleen? Koen sen kuvastavan jollain tapaa oikeastaan jokaista hahmoa sarjassa ja sitä katkeransuloista loppua, joka GoTille on luvattu. Mutta siinä on myös hyvin selviä viitteitä nimenomaan Cersein kohtaloon. Cersei kuoli linnansa kellareissa, joissa Targaryenien kuningassuku säilytti lohikäärmeidensä kalloja. "High in the halls of the kings who are gone" alkaa Jennyn laulu. Kappaleessa puhutaan menetyksestä ja vaikeudesta päästää irti menneestä. "And she never wanted to leave" Cersei ei halunnut lähteä, ei halunnut kuolla. "They danced through the day and into the night, through the snow that swept thought the hall." Danyn näyssä valtaistuinsalissa satoi lunta - tosin viime jaksossa ilmi, että se oli tuhkaa lohikäärmeen aiheuttaman tuhon jäljiltä. Kuninkaansatamassa tosin satoi myös lunta seiskakauden lopussa. Ehkä tunnistettavin kohta on kuitenkin "till the walls did crumble and fall". Tämähän tapahtui hyvin kirjaimellisesti linnan sortuessa Jaimen ja Cersein päälle.

Oli myös hirveän sopivaa, että jakso päättyi Lannisterien "Rains Of Castamere"-kappaleen ja Septin räjäytyksessä soineen "Light of the Seven"-kappaleiden yhteissoittoon. Parempaa en olisi tähän yhteyteen voinut kuvitella.

Hieman henkilökohtaisempia mielleyhtymiä

Joihinkin hahmoihin kiinnyn siksi, että jollain tapaa samaistuin heihin. Cersein kohdalla tuo samaistuminen tapahtui perusturvallisuuden tunteen puutoksessa ja samantapaisessa reagoinnissa suhteessa siihen. Ei - en ole sytyttänyt kirkkoja palamaan sen vuoksi, mutta joiltain osin huomaan samanlaisia piirteitä Cersein käyttäytymismalleissa kuin omissani - etenkin aikaisemmin, nykyään olen niistä tietoisempi ja pyrkinyt niitä purkamaan. Joskus nuorempana minulla oli hyvin ruma käyttäytymismalli iskeä takaisin kymmenkertaisesti, jos koin jonkun tehneen minulle vääryyttä.  Minulla on myös sama alttius hätiköityihin päätöksiin ja tunneperäisiin äkkireaktioihin kuin Cerseillä. Sanotaan siis vaikka niin, että ymmärsin hänen toimintansa vaikuttimia melkoisen hyvin.

Olenkin huomannut, että minulla on ollut korostunut tarve puolustaa Cerseitä erinäisissä keskusteluissa ja tuoda esiin sitä, ettei hän ole hahmona niin yksiselitteisen paha kuin ehkä näyttää. Ehkä se juontaa juurensa nimenomaan tästä. Juuri tämän takia olen myös altis kokemaan empatiaa Cerseitä kohtaan. Toivoin koko ajan jollain tapaa, että myös Cersei poikkeaisi siltä tieltä, jolta itse poikkesin, vaikka sarjan kiinnostavuuden kannalta Cersein pysyminen julmana ja häikäilemättömänä toki olikin parempi valinta.

Toki katson Cerseitä myös omien linssieni läpi. Kenties joku muu näkee hänessä täysin muunlaisia asioita, eivätkä mainitsemani piirteet käy järkeen ollenkaan. Sekin näissä hahmoissa on kaunista. Heissä pystyy näkemään monenlaisia asioita, jotka mahdollistavat useanlaiset tulkinnat.