Nyt se on ohi. Nimittäin taipaleeni pääkaupunkiseudulla. Tarvitaan enää viimeiset muuttokuormat ja olen vapaa sieltä. Mikkeliin tulin jo viime viikolla, ja vietin ensimmäisen vajaan viikon ystävieni seurassa mökillä.
Mikkeliin pääsy oli suuri helpotus, vaikka kestääkin aikansa ennen kuin stressi ja vaikeat tunteet asettuvat. Olin pettynyt siihen, etten pystynyt olojeni vuoksi ottamaan mökkireissusta irti kaikkea, mitä olisin halunnut, mutta se on nyt vain kyettävä hyväksymään. Kauniita hetkiä oli kuitenkin vaikka kuinka, ja itselleen on osattava antaa aikaa.
Välillä on ihan itkettänyt se, että viimeinkin pääsen kotiin. En halua kuulostaa kiittämättömältä, sillä pääkaupunkiseutu on antanut minulle paljon. Lähdin hakemaan sieltä ennen kaikkea samalla taajuudella kulkevia ihmisiä, kokemuksia ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Löysin näiden vuosien aikana hurjan määrän huikeita tuttuja ja ystäviä, ja minulla on nyt aivan eri tavalla mahdollisuuksia puuhailla mielenkiinnonkohteideni kanssa porukassa. Mikkelissä ne monilta osin olivat vain omia juttujani.
Kuitenkin, olen tullut huomanneeksi myös sen, että loppujen lopuksi varsin harva ihminen kasvaa itseen kiinni. Vain harvan kanssa tulee todella jakaneeksi sitä syvintä ydintään. Suurimman osan kanssa se ei yksinkertaisesti ole mahdollista edes, vaikka periaatteessa olisikin paljon yhteistä. Tietynlaisen yhteyden muodostuminen vaatii ikään kuin jonkin oman kultaisen lankansa, jonka olemassaolon tuntuu havaitsevan melkein saman tien toiseen tutustuessa, jos sellainen löytyy. Se ei ole niitä juttuja, jotka kehittyisivät ajan kanssa, eikä sellaiseen törmää kovinkaan usein. Toisin sanoen en usko, että välttämättä löydän koskaan sellaista tiivistä ja syvää yhteisöä, jota aikanaan etsin ja yritin rakentaa hartaasti. Mutta ei se mitään.
Nimittäin, en tiedä haluanko sellaista enää. Tätä ei pidä käsittää väärin. Ystäväni ovat minulle hyvin tärkeitä, mutta asiat eivät vain menneet sillä tavoin kuin olisin aikanaan toivonut niiden menevän. Intensiivinen ihminen, joka koki jossain vaiheessa olevansa hyvin vahvasti ekstrovertti, totesikin, että kaipaa ehkä kuitenkin myös etäisyyttä. Että taitaakin olla syvimmillään ja aidoimmillaan omassa seurassaan. Lisäksi aikani on rajallinen: minua on jo vuosia vaivannut se, miten vähän aikaa minulla on ollut esimerkiksi kirjoittamiseen ja lukemiseen, kun sosiaalinen elämä on vilkastunut niin paljon. Vaikken halua erakoitua, haluan ottaa nyt aikaa myös niihin asioihin. Haluan keskittyä siihen, mikä on ydintä minua.
Toki on totta, että esimerkiksi musiikin suhteen olisi helpompi tehdä asioita pk-seudulta käsin, kun muut ihmiset asuvat siellä. Toisaalta, täällä minulla on piano, jonka voisin nyt yrittää ottaa kunnolla haltuun, että pääsisin tuomaan musiikkiin mahdollisimman paljon omaa kädenjälkeä. Eikä tämä tarkoita sitä, ettenkö koskaan voisi käydä pk-seudulla. Varmasti tulen viettämään siellä aikaa jonkin verran, kun harrastuskuvioita, mielenkiintoisia tapahtumia ja läheisiä ihmisiä on siellä jonkin verran.
Täytyy myös sanoa, että olen äärimmäisen iloinen siitä, että muutin Vantaalle aikanaan. Viime vuodet ovat olleet todella tapahtumarikkaita ja opettavaisia. Olen kasvanut huimasti ja tiedän nyt paremmin, kuka minä olen ja mitä minä haluan. Jotkut asiat ovat olleet sellaisia, jotka ovat olleet elämässäni koko ajan, mutta olen ymmärtänyt niiden todellisen arvon vasta nähtyäni muutakin.
Esimerkiksi luontoyhteys on tällainen asia. Varsinainen eräjorma en ole, mutta luonnonläheisyys on minulle hyvin tärkeää ja luonto on yksi suurimmista inspiraationlähteistäni. Vantaalla asuessani metsään on pitänyt aina erikseen lähteä, eikä sinne ole voinut vain kävellä takapihalta - ja siellä on aina myös hirveä määrä muita ihmisiä. Mikkelissä on huomattavasti helpompi päästä sellaiseen syvään yhteyteen ympäristön kanssa, jossa arkitodellisuus haihtuu ja kuoren alta paljastuu jotain ajatonta. Mutta tästä aiheesta olen tainnut jaaritella täällä jo sen verran, että ehkä jätän sen nyt vähemmälle.
En tiedä, jäänkö nyt lopullisesti Mikkeliin, mutta ei minun onneksi tarvitsekaan. Pk-seudulle palaaminen tuntuu tällä hetkellä vastenmieliseltä ajatukselta, mutta minun elämässäni ei parane vannoa mitään. Jokin kohtalon iva tuntuu monesti laittaneen asiat juuri sellaiseen uskoon, joihin en olisi koskaan kuvitellut niiden menevän. Voi olla, että vuoden päästä kirmaan jossain hankkimassa jälleen uusia kokemuksia tai voi olla, että olen löytänyt täältä pysyvämmän rauhan. Nyt kun minulla taas on se, aion nauttia siitä kunnolla. Puhdistuminen vanhasta tulee ottamaan aikansa ja voi olla kivuliastakin, mutta nyt on sille oikea hetki. Voi olla, että monikaan asia ei tule prosessin jälkeen olemaan samoin kuin ennen, mutta sekään ei haittaa.
Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
Tämän ihmisen kanssa minulla on juuri sellainen kultainen lanka, josta aiemmin höpisin. Olemme olleet toistemme elämissä mukana jo seitsemän vuotta, ja nyt minulla on etuoikeus kutsua häntä kumppanikseni. Tuntuu kuin hänet olisi ommeltu kiinni selkärankaani, kuin hän olisi osa minua itseni ulkopuolella ja kaikki maailman rakkaustarinat manifestuneena suoraan eteeni. Nyt olen vähän imelä löllö, mutta kokiessani jotain näin ainutlaatuista haluan myös huutaa sen koko maailmalle.
(c) Emma Verma
Ihana mökkikööri! Emma, Jukka, Marko, Teemu, minä ja Enni. kuvasta puuttuvat vielä Rosa ja Jenni, jotka lähtivät jo aiemmin.
(c) Emma Verma
Meillä oli mökillä aivan hirvittävä määrä mahtavia ruokia mukana, mutta kuvaan päätyi loppujen lopuksi vain lauantain kasvisruokapöytä. Kaikkiaan söimme naudan pihvejä ja valkosipuliperunoita yrttivoilla, linssikeittoa, quorn-pataa, karjalanpaistia, juustoja, hedelmiä, keksejä, köyhiä ritareita, omenapiirakkaa ja ties vielä mitä.
(c) Emma Verma
(c) Emma Verma
(c) Emma Verma
Otin myös pari henkilökuvaa reissullamme - näköjään lähinnä mieskomeutta tällä kertaa. Jos olisi ollut aikaa, olisin halunnut kuvata jokaisen, mutta onneksi kuvaajia oli useampi, niin ei jäänyt siitä kiinni. Jukka on aivan äärimmäisen kuvauksellinen, ja nyt hän käsittää sen ehkä myös itse. On niin paljon erilaisia kuvia, joita voisin hänestä ottaa. Naureskelin jo, että minusta on kovaa vauhtia tulossa hullu tyttöystävä, joka postailee tonnettain toisen kuvia someen pitkin ihkutustekstein, mutta minkäs teet. Ei ole yhtään hullumpi muusa minulla.
Myös Teemusta tuli napattua melkoinen kuva! Sain vangittua juuri sen katseen minkä halusinkin ja hänkin vaikutti olevan todella tyytyväinen lopputulokseen. Miten kaikki kuvaukselliset ihmiset ovatkin eksyneet ystäväpiiriini?




Arise with the new dawn's hour
Breathe in the air so blue
Nightmares of yesterday's sorrows
Disappear into the light anew
Here today, gone tomorrow, it will be
Leave your ghosts behind
...for a while
Night came with warm tears
Now the drops of morning dew
"Arise with the new dawn's hour
And let your eyes reflect the dark..."
...away with the first light of the day
Let it wash your tears away today
And all that will remain
Nothing here will stay the same
Not even this pain
Here today, gone tomorrow
It will pass with time, and leave its mark on you
Embrace this early hour
Silent trees and sill horizon
You will find it here
When the wind lifts you broken wings
Arise with the new dawn's hour
And let your eyes reflect the dark...
...away with the first light of the day
Let it wash your tears away today
And all that will remain
Nothing here will stay the same
Swallow The Sun - Away