Aphrodite Rising

Viime aikoina blogini tuntuu olleen täynnä väriloistoa, valoa ja onnellisuushehkutusta. Se on ollut hyvä: olen kokenut tämän ajan hyvin rikkaaksi. Nämä asiat kuuluvat jossain määrin kesään, vaikka toki kesälläkin on oma hämärä puolensa: kesäilloissa on täysin oma mystiikkaansa. Minua on jälleen alkanut kiehtoa tummemmat sävyt, joten voinee olla, että ne näkyvät tulevissa postauksissa jossain määrin enemmän. Puhuisin kuitenkin ennemminkin ehkä hämärästä kuin varsinaisesta pimeästä.

Tähän liittyy eräs asia. Sain maistraatista kirjeen pari päivää sitten: nimenmuutokseni on astunut voimaan. Kutsumanimeni on edelleen sama kuin ennenkin, mutta otin yhden nimen lisää letkan jatkoksi. Se on ollut minulla itse asiassa suunnitelmissa jo useamman vuoden ajan, mutta koen oikeastaan nyt vasta kehittyneeni siksi ihmiseksi, jota tuo nimi kuvastaa. Kyseinen nimi on Ilta.

Puhuimme ystäväni Selenen kanssa nimistämme jokin aika sitten - hänen omansa on kreikkalaisen kuun jumalattaren nimi ja se käy hänelle kuin nenä päähän - Selene on täysin yöihminen ja yleisesti ottaen luonteeltaan tietyllä tapaa melko tummasävyinen. Tämä minun uusi nimeni on oikeastaan monen asian summa. Siinä missä Selene on yöihminen, minä olen parhaimmillani nimenomaan illalla. Koen myös, että Ilta jollain tapaa kuvastaa luonnettani: siinä on jotain tummasävyistä, jonka johdosta ne viimeiset auringonsäteet - kirkkaat puolet - näyttäytyvät kenties vieläkin kirkkaampina. Ilta on myös rakkaan mummoni aikaisempi nimi, josta hän tosin luopui erään hassun sattumuksen vuoksi. Mummo oli kovin iloinen kuullessaan, että otin vanhan nimen talteen.

Hauskaa on se, että englanniksihan tuo olisi Eve (silläkin nimellä minua itse asiassa eräs ihminen jossain vaiheessa kutsui englanniksi kirjoittamissaan teksteissä) ja minulle harkittiin nimeksi myös Eveliinaa.

Ja kyllä, jollain tapaa yhdistän tämän myös Iltatähteen, Arweniin. Tämän saman asian ympärille olen itse asiassa harkinnut myös tatuointia. Idea iski eräänä iltana selaillessani LOTR:ia ja törmätessäni tähän tekstinpätkään:

"For mine is the choice of Luthien, and as she so have I chosen, both the sweet and the bitter.” - Arwen

Sekä Luthien, että Arwen ovat Tolkienin universumissa puolihaltioita, jotka olivat valmiita riskeeraamaan kaiken rakkautensa tähden ja valitsivat kuolevaisen elämän rakkaudessa mieluummin kuin ikuisuuden sitä ilman. Siinä konkretisoituu olennaisesti se, mitä minä yritän tässä elämässä tehdä - valita rakkauden kaiken ylitse. Enkä puhu nyt ainoastaan romanttisesta rakkaudesta vaan rakkaudesta elämäntapana. Se ei ole mitenkään helppo juttu, sillä voidaksemme rakastaa puhtaasti, on meidän nimenomaan tultava kuolevaisiksi kuten Arwen ja Luthien tulivat. Meidän on laskettava suojamuurimme ja oltava avoimia kaikille niille kivuille, joille haavottuvaisuus meidät altistaa. Se on toisinaan äärimmäisen tuskallista, eikä se missään nimessä ole helppoa. Tuntuu lisäksi, että se on näitä juttuja, että kun vähän pääset kehityksessä eteenpäin ja voitat jonkun haasteen, niin edessä on jo uusi. Mutta ne hetket, kun siinä tuntee onnistuneensa ovat kyllä kaiken tuon arvoisia. Hassua sinänsä, että minä joka joskus halusin hirveän persoonallisen tatuoinnin, olen miettinyt nyt kuvansa puolesta varmaan yleisintä LOTR-aiheista tatuointia: konkretisoimaan asiaa olen nimittäin ajatellut ottaa vaaleasävyisen kuvan Iltatähti-korusta tekstin rinnalle. Paikkana tulisi olemaan ranne, sillä se olisi silloin näkyvillä, kun ensimmäisen kerran kättelen ihmistä - se ikään kuin viestittäisi, että tämä on se kuka minä pyrin olemaan ja tämän sinä saat ottaeessasi minut tavalla tai toisella osaksi elämääsi.

 
Mutta mitä muuta sitten kuuluu? Öh, sekavaa. Kokonaisuudessaan tämä ajanjakso elämästäni on ollut vähän raskas. Ei onneton, ei synkkä tai edes synkeä, mutta raskas. Prosessoitavaa on riittänyt, jonka lisäksi on pitänyt tehdä hiki hatussa opinnäytetyötä, pelinjohtoasioita, hakea harjoittelupaikkaa (..minkä sain muuten juuri tietää tuottaneen tulosta: aloitan syyskuun alussa Seuran toimituksessa!) ja kirjoittaa juttuja. Sisälläni olisi hirvittävä määrä inspiraatiota ties mihin, mutta tilaisuudet päästä tekemään sillä jotain ovat olleet vähän vähäisiä kiireen vuoksi. Olen myös melkoisen hämmentynyt siitä jatkuvasta nopean muutoksen tilasta, mistä olen itseni löytänyt. Olen tällä hetkellä Mikkelissä vähän hakemassa juuriani. En voi sanoa olevani lomalla siitä kaikesta työmäärästä, mitä tässä on tehtävänä, mutta tavoitteena on tosiaan ehkä enemmän joku kodintunnun hakeminen. Reilun vuoden sisään ihan hirveä määrä asioita elämässäni on mennyt uusiksi ja toisinaan on vähän hämmentynyt ja ehkä jollain tapaa vähän irrallinen olo - ei varsinaisesti eksynyt, mutta vähän sellainen, ettei aina oikein tiedä mihin sitä on tupsahtanut ja mitäköhän seuraavaksi on vuorossa. Mutta aikahan sen vain näyttää, ehkä sitä ei pidäkään stressata liikaa.

Sen kuitenkin tiedän, että haluan väsätä mahdollisimman äkkiä itselleni uuden huoneentaulun täynnä ikimuistoisia lainauksia ja muita tekstinpätkiä, jotka muistuttavat minua siitä, mikä elämässä on kaunista.

Alemmat kuvat Jukka Björnin ottamia, ne missä näkyy yksin minun pärstäni. 

So this is what you are
As the sun sets in my eyes I know
I know I know I know I know I know I know I know I know

Devin Townsend - Thing Beyond Things

 

Those who seek us surely find us

See the trail we leave behind us
Some bewildered, some enlightened
Some are brave, some are frightened

Are we kind or are we vicious?
Nectar poison or delicious?
That, my sweet, you will discover
Fairy foe, or fairy lover

Wendy Rule & Gary Stadler - Dance of the Wild Fairies

Lappeenrannassa oli hirveän kiva hiekkalinna. 

 

Päädyin eräänä iltana matkallani Vantaalta Helsinkiin Pasila-Ilmala-alueelle, joka on minusta ehkä maailman ruminta seutua. No, Deviniä kuulokkeissa ja tämä näkymä edessä se ei enää ollutkaan yhtään niin kamala paikka. Oli varsin ihastuttava eksyminen, ottaisin milloin tahansa uusiksi.

 Tässä sitten vähän Avalonin tulevia pelimaisemia Linnajärven eräkeskukselta.

 Bongasin myös tämän herttaisen rupikonnan. En kehdannut pussata häntä, etten menisi säikyttämään raukkaa. Sitä paita, olen pussaillut sammakoita pienenä sen verran, että mikäli ne prinssit ovat vielä matkan varrella, niin niitä on kyllä tulossa jokunen...

 Tässä esitellään Ville M:lle vähän maisemia. Oli aika mahtavat mestat, en malta odottaa, että saadaan pelaajat paikalle!

 Minä ja Selene kujakeijuilemassa Turussa. Larppi oli oikein viehättävä kokemus. Turkulaiset taisivat vähän ihmetellä meitä siivekkäitä kummallisuuksia juoksemassa pitkin puistoa!