Dekadenssia, marenkia ja lonkeroita eli rokokoopunk-larppausta Säädyttömissä aikeissa

Oletteko koskaan unelmoineet löytävänne itseänne säädyttömistä rokokoojuhlista, joissa kaiken kukkaraksi bilettää myös merenväkeä, vampyyreja, aikamatkaajia ja ties mitä muuta? Minä pääsin viettämään tällaisen taianomaisen illan viime lokakuussa Säädyttömiä aikeita-larpissa. Kokemus oli hyvin viehkeä, räävitön ja uniikki. Toisia vastaavanlaisia bileitä ei ole ollut, eikä varmasti tulekaan - paitsi uusintapelautuksessa ehkä.

Kyseessä oli siis Nimettömien larppaajien killan karnevalistinen rokokoopunkpeli. Se oli osa Ragnarök-pelisarjaa, mutta toimi itsenäisenä osana. Peli sijoittui Bahama-saarilla sijaitsevaan Bahama Pleasure Garden-merirosvotavernaan, jonne aikaansa kokoontui viettämään kaikki siveettömistä rokokoojoutilaista merirosvoihin ja merenväkeen. Joutilaat olivat toinen toistaan paheellisempia aatelisia, joista monen mielipuuhaa oli keksiä mitä nöyryyttävämpiä tapoja huvitella alempiensa kustannuksella. Merirosvoja oli useampaa sakkia: niin pitsiposliinipiraatteja kuin nahkaniittipunkkariseiloreitakin. Moni myös mieli tutustua hyvinkin läheisesti eksoottiseen merenväkeen, suomukupankin uhalla. Puhumattakaan siitä, kuinka mielellään paheelliset hahmomme olisivat turmelleet paikalle eksyneitä kirkollsia hahmoja! Kaikessa hiljaisuudessa sekavaan sakkiin oli liittynyt tosiaan myös muutama aikamatkaaja ja vampyyrikin.

Kuten huomata saattaa, peli oli hyvinkin flirtti ja seksuaalinen teemoiltaan. Ennen kaikkea se oli kuitenkin sitä turvallisesti. Imartelua, flirttailua ja seksuaalisuuden pelaamista workshopattiin jo päivää ennen peliä. Seksi mallinnettiin ja muutenkin fyysisyyden pelaamisessa oli selkeät tekniikat, joilla saattoi hyvin yksinkertaisesti osoittaa, milloin on hyvä, ja milloin rajat olivat tulossa vastaan. Jokainen sai itse päättää, miten pitkälle halusi seksuaalisuuden pelaamisessa mennä.

En halua paljastaa juonista liikaa, sillä pelistä on tulossa uusintapelautus huhtikuun loppupuolella. Toisaalta mitään hirveän yhteinäistä, kiinteää pääjuonta pelillä ei ollutkaan. Taustalla oli kyllä tiettyjä kaikkiin hahmoihin vaikuttavia asioita, mutta pitkälti peli keskittyi hahmojen omiin juoniin sekä yleiseen dekadenssin ja rokokoobilettämisen pelaamiseen. Täytyy sanoa, että jo bileet itsessään olivat aivan uskomattomat. Säädyttömät oli peli, jossa varmasti viihtyisi ihan vain random rokokoobilettäjä ykkösenäkin.

Minun hahmoni, rokokoojoutilas Beata Hornigorld, oli itse asiassa kevythahmo, vaikkei sellaiselta tuntunutkaan. Beatallakin oli useampi juoni, jotka tosin olivat nekin vaarassa jäädä vähemmälle huomiolle eeppisen biletyksen lomassa. Kuulin monelta muultakin pelaajalta, että heidän hahmonsa taisivat olla kevythahmoja, mutta eipä se juuri näkynyt. Beatakin tuli loppujen lopuksi illan aikana riidelleeksi aviomiehensä kanssa hyvinkin julkisesti ja äänekkäästi, viettäneeksi aikaa parissa orgioissa, leikkineeksi vähän hämäräperäisiä kulttijuttuja ja vaikka mitä muuta. Peli oli myös tunnepuolelta hyvin intensiivinen, eikä jäänyt siten pelkäksi bilepelaamiseksi.

Pelipaikka oli myös aivan huikea. Monesti larpeissa nukutaan salin lattialla hyvinkin tiiviisti ja epämukavasti, mutta tällä kertaa meillä oli pienryhmissä omat huoneet, joissa oli jopa oma suihku ja vessa. Tilat eivät alunperin olleet kovinkaan rokokoohenkiset, mutta pelinjohto oli kyllä saanut loihdittua tiloista propeilla aivan huikeat. Harmi, kun en tullut ottaneeksi juurikaan kuvia! Lisäksi peliporukka oli aivan mahtava ja tulin tutustuneeksi ihaniin uusiin ihmisiin, ja joistakin heistä on tullut sittemmin ihan kavereitani.

Säädyttömistä aikeista on tosiaan tulossa uusintapelautus, mutta se on jo täynnä, eikä valitettavasti meitä vanhoja pelaajiakaan mahtunut mukaan random rokokoobilettäjiksikään. *Vähän verisiä kyyneleitä tähän.* Olen kuitenkin aivan äärimmäisen kiitollinen siitä, että pääsin ykköspelautukseen mukaan, sillä kyseessä oli ehdottomasti yksi parhaimmista pelikokemuksistani. Toivottavasti pääsen pelaamaan vielä joskus uudestaankin rokokoopunkia - Säädyttömät aikeet jäivät nimittäin varmastikin ikuisesti hengailemaan jonnekin tämän pienen dekadentin sielun syövereihin.

 

(c) Suvi Korhonen

 Kuten huomata saaattaa, ihmisten propit olivat aivan huikeita. Oli ihana nähdä, miten paljon kaikki olivat asuihinsa panostaneet. Beata olisi voinut syödä vaikka kaikki bileisiin osallistujat suihinsa oikein mielellään!

 (c) Ami Koiranen

 (c) Ami Koiranen

Omatkin proppini onnistuivat yli odotusten. Minä oikeastaan vain yhdistelin jo kaikkea valmiiksi kaapissa olevaa - tuo jo vuosia vanha korsettini oli selvä valinta, johon sitten kekkasin yhdistää yhden lempimekoistani ja muutaman valkoisen minihameen. Korsetti on minulle hieman löysä, joten kiristin sen tapani mukaan nauhalla - lisäksi kaapista sattui löytymään nauhaan täydellisesti sopivat polvisukat. Kengät olivat myös ilmiselvä valinta. Taisin ostaa asuun lähinnä sulan, korvakorut ja kukkia - joista niistäkin osa on lainattu Jenniltä. Hameen laahus taas on itse asiassa viitta, joka on laskostettu hakaneuloilla. Glitterlaukku on kesän Gatsby-bileiden asuste, samoin kuin viuhkakin.

(c) Pasi Vähänen

Mitä on keijupöly?

Tiedätkö sen tunteen, kun kävelet ihmisjoukossa ja yllättäen vastaan kävelee joku, joka tuntuu vähän kuin sädehtivän jotain maagista valoa? Tai kun keskustelet ihmisen kanssa, ja joku tuntuu loksahtavan ihan täydellisesti paikoilleen: asioita ei juuri tarvitse selittää auki, sillä toinen liikkuu jotenkin hämmentävän samalla taajuudella. Keskustelua voisi jatkaa tunteja, eivätkä aiheet loppuisi kesken.

Olet törmännyt keijupölyyn. Termin esitteli minulle eräs erittäin keijupölyinen ystäväni ja nappasin sen oitis omaan käyttööni, sillä en ollut koskaan törmännyt yhtä osuvaan kuvaukseen tästä ilmiöstä. Se on melko lailla heti tunnistettava piirre ihmisessä tai asiassa, (ihmisten kohdalla tosin saattanee vaatia keskusteluyhteyteen pääsyn ensin) ja helposti erotettavissa kaikista muista pitämisen muodoista siinä, että se tuo mukanaan tietynlaisen yhteyden ja erityisyyden kokemuksen. Lisäksi keijupölyinen ihminen on kaunis, aivan sama miltä hänen kasvonsa ja vartalonsa näyttävät.

Olen monesti miettinyt, mihin tämä ilmiö sitten perustuu. En kuitenkaan usko, että keijupölyä voi täysin selittää auki muutoin kuin tuolla yhteyden ja erityisyyden kokemisella. Esimerkiksi yhteiset mielenkiinnonkohteet voivat kenties houkutella lisää keijupölyä paikalle, mutten usko niiden yksinään voivan sitä synnyttää. Jonkinlainen yhteneväisyys niissä voi olla välttämätöntä keskustelun syntymiseksi, mutta toisaalta tunnen useita ihmisiä, joiden kanssa mielenkiinnonkohteet ovat melko erilaiset ja silti heistä tätä pölyä sattuu löytymään. Samoin olen törmännyt tyyppeihin, keiden kanssa mielenkiinnonkohteet klikkaavat miltei täysin, mutta maagisesti välkehteleviä hippuja ei näy mailla halmeilla. Mahdollisesti kyse onkin jonkinlaisesta perustavanlaatuisten ja syvien elämää koskevien visioiden kohtaamisesta, mutta se, mitä ne sitten ovat onkin jo ihan oma lukunsa.

Keijupöly on siinäkin suhteessa hankakalasti mitttava asia, että jokainen meistä näkee sitä erilaisia määriä eri ihmisissä ja asioissa. Kai meillä jokaisella on siis ikään kuin oma, henkilökohtainen keijpölyvarastomme, josta toiset ihmiset sitten vetävät sitä puoleensa, kukin omanlaisensa määrän. Keijupölyn määrä ei ole tietenkään aina vakio: joissakin sitä näyttäisi olevan vähäsen ja toisissa suorastaan häikäisevä määrä. Jokainen keijupölyinen ihminen on kuitenkin erityinen, joten jokaisen tällaisen suhteen arvottamista tarkkaan järjestykseen ei ehkä ole mielekästä tehdä. Itse en ainakaan edes osaa laittaa näitä mihinkään järjestykseen, enkä kyllä koe sille tarvettakaan.

Vaikka jonkun korvaan puheet suorastaan ajan pysäyttävistä ihmisistä ja täydellisestä yhteydestä voivat kuulostaa romanttisen ihastumisen piirteiltä, ne eivät sitä välttämättä ole. Termin minulle esitelleen ystäväni kanssa näistä keskustellessamme tulimme todenneeksi, että kaikissa keijupölyisissä ihmissuhteissa on se tietty pohjavire, jonka päälle esimerkiksi ne romanttiset tunteet rakentuvat, jos ovat rakentuakseen. Keijupölyinen suhde ei kuitenkaan kaipaa päälleen romanttisen suhteen leimaa, että se voisi olla ihmeellinen ja upea. Romanttinen suhde sen sijaan ei ole oikein mitään ilman keijupölyä. Nykyään en oikein osaa edes viehättyä ihmisistä, joissa ei tätä erikoispiirrettä ole.

Haluan korostaa, että minä puhun nimenomaan keijupölyisistä suhteista, en suhteesta. Olen vähän huolissani esimerkiksi siitä, mitä yhteiskunnassamme edelleen elävä the one-myytti tekee ihmissuhteillemme. (Yksi täydellinen, kaikki muut ihmissuhteet ylittävä romanttinen suhde.) Monesti sillä tuntuu olevan se seuraus, että ihmissuhteet ahdetaan kukin omaan tunkkaiseen boksiinsa, josta kaikkien muiden paitsi sen yhden on mahdotonta kasvaa oikein mihinkään, kun ne on tuomittu jäämään jokaisella suhteen osa-alueella sen oikean varjoon. Tämä myös kasaa kohtuuttomia paineita sille yhdelle suhteelle, joka tämän vuoksi saattaa hyvinkin kuihtua, oli se sitten kuinka keijupölyinen tahansa.

Mikäli sitä ei tukahduteta, keijupöly ihmissuhteessa on varsin kantava voima. Olen huomannut, että minulla on huomattavasti vähemmän erilaisia pelkoja ja epävarmuuksia tällaisissa ihmissuhteissa kuin muissa. Ehkäpä siksi, että tietää suhteessa olevan jotain todellista, syvää ja erityistä, minkä vuoksi on helppo luottaa suhteen kestävyyteen ja mielekkyyteen tilanteessa kuin tilanteessa. Minulla on sen verran vaikea menneisyys ihmissuhteissa, etten voi sanoa, etteikö pelkoja olisi yhtään, mutta niiden on helpompi vain antaa tulla ja mennä; ne tiedostaa jäänteiksi menneisyydestä, eikä sekoita nykyisiin suhteisiin liittyviksi tekijöiksi.

Keijupölyisistä ihmissuhteista (ja asioista myös!) saa elämään ihan omanlaatuistaan virtaa, syvyyttä ja mielekkyyttä. Ne inspiroivat meitä, tekevät meistä parempia ihmisiä ja mahdollistavat ihan uskomattoman avoimuuden, kun ei tarvitse pelätä konfliktin johtavan ihmissuhteen loppumiseen. Kasvaminen tuntuu luonnolliselta ja tärkeältä osalta ihmissuhdetta, vaikka se olisikin välillä vähän kivuliasta. Joidenkin keijupölyisten ihmissuhteideni kohdalla olen ollut ällistynyt siitä, miten paljon ne ovat kestäneetkin yhtä sun toista. Toisaalta en osaisi kuvitella sitäkään, että ne eivät olisi kestäneet noita asioita.

Joskus kaikkien mahtavien keijupölyihmisten keskellä saattaa tulla sellainen olo, että entäs minä sitten? Mikä saa nämä kaikki mahtavat ihmiset pitämään minusta, vaikka minä olen vain tällainen? Entä jos he jossain vaiheessa äkkäävät asian todellisen laidan ja eivät enää haluakaan olla kanssani?

Kerron salaisuuden. Jos pystyt aistimaan tuon keijupölyn, sinussa on myös itsessäsi sitä. Taidat syvällä sisimmässäsi tietää sen itsekin, sillä keijupöly-yhteyttä on tietääkseni mahdotonta feikata. Paras puoli tässä on se, että keijupölyisten ihmisten lyöttäytyessä yhteen on tyypillistä, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa ja seurauksena syntyy monesti jotain ihan uuden levelin juttua.

Oikein keijupölyistä viikkoa kaikille, muistakaa välillä kertoa keijuillemme, miten maagisia he ovat!