Sinunkin olisi syytä syynätä sanavalintojasi - niillä voi olla suurempi vaikutus kuin arvaatkaan

Kielen merkitys ihmiselle ei ole mikään uusi oivallus. Suomalainenkin kansanperinne käsittää suuren kokoelman vanhoja loitsurunoja, joilla on pyritty manipuloimaan todellisuutta. Vaikka käsityksemme siitä, millä tavoin kieli vaikuttaa todellisuuteen on muuttunut, ei ajatus kielen mahdista ole kadonnut mihinkään. 

Kieli on tapa selittää todellisuutta ja tärkeä ajattelumme väline. Kielenkäyttö on myös valintoja, vaikkemme aina sitä tiedostaisikaan. Esimerkiksi sanan terapeutti käyttäminen luo hieman erilaisen kuvan asiasta kuin kallonkutistaja. Jossain törmäsin myös esimerkkiin talousmetsästä ja vihreästä kullasta, mikä on myös erinomainen tätä havainnollistamaan. Se, mitä sanoja käytämme puhuessamme tai ajatellessamme vaikuttaa siihen, miten näemme ne. Ilmaisuja valitessamme rajaamme muunlaisia selitystapoja pois tai ainakin jätämme ne vähemmälle huomiolle. 

Äskettäin Aamulehti kuumensi monen tunteita muuttamalla kielenkäyttöään sukupuolineutraalimmaksi. Joidenkin silmiin tämä oli liioiteltua ja palveli lähinnä ammattiloukkaantujia. Jokaisen sanavalinnan syynääminen voi tuntua ärsyttävältä, mutta toisaalta esimerkiksi sana palomies todella muokkaa käsitystämme siitä, millaisena näemme kyseisen ammatin edustajan. Tuleeko jollekin muullekin mieleen sammutusletkun kanssa hääräävä mies? Minulle ainakin. Mielikuvamme ammatin edustajasta taas saattaa vaikuttaa siihen, minkälaisia ominaisuuksia heiltä yleisesti odotetaan, ja sitä kautta millaiset henkilöt ammattiin hakeutuvat ja pääsevät. (Yle sattui itse asiassa sattumalta julkaisemaan artikkelin samasta aiheesta äskettäin.)

Kieli siis vaikuttaa ajatuksien kautta myös ulkoiseen todellisuuteen. Tätä kautta taitavalla kielenkäyttäjällä on siis periaatteessa paremmat mahdollisuudet vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen kuin heikommalla. Hän kykenee helpommin ja taitavammin muotoilemaan asiansa helposti ymmärrettävään, selkeään ja mielenkiintoiseen muotoon. Hän on mitä todennäköisimmin vakuuttavampi, järkeenkäyvämpi ja miellyttävämpi kuunnella kuin taitamattomampi kielenkäyttäjä. Tätä kautta hänen kuulijansa todennäköisemmin myös omaksuvat hänen ajatuksensa. Ilmiöstä on oltu esimerkiksi mediamaailmassa myös huolestuneita, sillä tiedotusvälineissäkin voidaan helposti tulla suosineeksi esimerkiksi haastateltavia, jotka ovat karismaattisia mediapersoonia - mutta joiden asiasisältö ei välttämättä ole kovin kummoinen. Samoin esimerkiksi poliittisessa väittelyssä voi retorisesti taitavampi poliitikko päihittää toisen, jolla kenties asiatasolla olisi järkevämpää sanottavaa.

Jotta ymmärtäsimme toisten ihmisten viestejä ja niiden vaikuttimia paremmin, on myös meidän tärkeä hallita kieltä. Mitä paremmin hallitsemme erilaiset kielenkäytön mahdollisuudet, sitä helpommin pistämme ne merkille myös toisten kielenkäytössä. Samalla näemme kenties sen, mitä näillä kielenkäyttötavoilla koitetaan peitellä. Esimeriksi toisen sanavalinnoista voi päätellä paljon. Jos poliitikko toteaa mediassa vaikka, että: ”Ei sossupummeilu toki aina ole oma vika” puhuttaessa toimeentulotuen varassa elävistä ihmisistä, on melko selvää, että hänellä on kuitenkin tietynlainen mielikuva näistä ihmisistä. 

Kielellä on yleensäkin suuri merkitys tarkasteltaessa yhteiskunnallisen vallan jakautumista. Voidaan tarkastella millainen on eliitin kieli ja ymmärtääkö tavallinen kansalainen sitä? Jos kansalainen ei ymmärrä vallanpitäjien käyttämää kieltä, ovat hänen vaikutusmahdollisuutensa heikot. Tällainen tilanne oli esimerkiksi Suomessa, jossa eliitti oli ruotsinkielinen, kun talonpoikaisväestö taas suomenkielistä. Kyseessä ei kuitenkaan tarvitse olla kaksi erillistä kieltä, vaan kyse voi olla vähän huomaamattomammistakin asioita. Onko eliitin kieli sillä tavalla ymmärrettävää, että tavallinen ihminen voi sisäistää kuulemansa tai lukemansa? Onko yhteiskunnassa järjestelmiä, jotka kääntäisivät tätä kieltä kansalaiselle (media), ja millaisia ne ovat? Koulutetaanko ihmisiä ymmärtämään vallanpitäjien kieltä?

Siinä missä meidän on hyvä tarkkailla sitä, miten kieltä käytetään ympärillämme ja millä keinoilla pyrimme itse vaikuttamaan ihmisiin, meidän on totta kai tarkasteltava myös sitä, miten puhumme itsellemme. Siinä missä käyttämämme ilmaisut vaikuttavat ympäristöön, ne toki vaikuttavat myös meihin itseemme. Jos valitsee puhua ja ajatella hirveän aggressiivisilla ja negatiivisesti latautuneilla termeillä, se heijastuu myös henkiseen vointiin. Meidän tulisikin olla hyvin tarkkoja siitä, miten puhumme itsestämme ja itsellemme, sillä siitä tulee hyvin nopeasti osa todellisuuttamme. Ei ole mikään sattuma, että monet terapeutit ja mielenterveyden self help-oppaat neuvovat ihmisiä asettumaan peilin eteen ja puhumaan itselle positiivisia asioita. Aluksi se voi tuntua teennäiseltä, mutta itsensä voi oikeasti aivopestä positiivisemmaksi halutessaan!

Kieli on upea asia. Se mahdollistaa meille lajina paljon sellaisia asioita, mihin yksikään muu laji ei yllä. Toisaalta kieli on myös väline, jolla voimme myös saada todella ikäviä asioita aikaan, jos niin valitsemme. Siksi meidän tulisi kunnioittaa ja vaalia sitä, sekä pyrkiä aktiivisesti uudistamaan omaa ilmaisuamme. Niin ärsyttävältä kuin se joskus voi tuntuakin, niin sanavalintojen syynääminen voi joskus olla ihan paikallaan.

Viimeiset kesätunnelmoinnit

Westerosiin saapui talvi, ja meilläkin päin alkaa kesä olla taputeltu. Tästä kesästä jäi käteen ihan hirmuisesti, niin kokemusten kuin oppimisenkin tasolla. Se oli ehdottomasti paras aikoihin, vaikka se vilahtikin ohi ihan hujauksessa. Välillä ehkä tuntui, ettei asioista ehtinyt nauttia ihan sillä intensiteetillä, millä olisi toivonut. Turha tuollaisia pikkuisia varjopuolia on kuitenkaan jäädä murehtimaan, kun kokonaisuus oli niin mahtava.

Kokemuksista parhaita olivat ehdottomasti Mikkelissä lojuminen, larpit, Nummirock, Ropecon ja Sotahuuto. Vietin alkukesän Mikkelissä rauhoittumassa, mikä oli oikeastaan suunnitelmani lähes koko kesälle. Alkukesäni olikin juuri niin ihana kuin vain saattoi toivoa. Sain kokea ihanat, aurinkoiset kävelylenkit, kaverien kanssa kuvailun, Oblivionin mättämisen, järvessä puljaamisen, vaatteiden ompelun yhdessä äitipuoleni kanssa ja päädyimpä kerran moottoriveneeseenkin! (Joka tosin sammahti keskelle selkää.) Lisäksi kuuntelin mahtavaa, kesän tunnelmaan ihan mainiosti sattuvaa musiikkia, (Ehkä eniten Anathemaa, johon minun oli jo jonkin aikaa pitänyt tutustua paremmin.) ja nostalgioin vanhoja kokemuksia. Loppukesästä päädyin suuntaamaan takaisin Vantaalle, sillä siellä oli ohjelmaa sen verran paljon.

Tänä kesänä tuli käytyä myös vähän muualla päin Suomea kuin vain Mikkelissä ja pk-seudulla. Nummirock oli puhdasta voittoa: paljon uusia tuttavuuksia, mahtavia bändejä, viinin ja drinkkien litkimistä autossa sateensuojassa ja ihan loistavien keskustelujen täyteisiä automatkoja. Toivottavasti pääsen tuonne ensi vuonnakin. Kyseessä oli ehdottomasti parhaat festarit, joilla olen koskaan käynyt. Yhteishenki oli aika mainio.

Larppasin kesän aikana kaksi kertaa. Ensimmäinen larppi oli jo aikaisemmassa postauksessa mainitsemani Bardin perintö. Taisin hehkuttaa sitä jo melkoisesti, mutta todetaan nyt vielä, että harvassa ovat asiat, jotka voittavat onnistuneen fantsularpin ihanteellisessa säässä. Pari viikkoa sitten tulin myös pelanneeksi Tampereella Tie Tähtiin-larpissa, joka oli teemaltaan vampyyreilyä/cyberpunkia/jotain sinne päin. Kokonaisuudessaan se oli erittäin maukas, draamantäyteinen ja jännittävä pelikokemus. Hahmoni oli vähäsen bimbo ja erittäin narsistinen Prisca-vampyyri (tai oikeastaan puolikas sellainen), jota oli varsin viihdyttävä pelata. Joskus on kiva pelata syviä ja rankkoja hahmoja, mutta toisaalta tällainen vähän kevyempikin meininki sopii välillä erinomaisesti. Pääsin myös proppautumaan ihanaan mekkoon ja näkemään toki muidenkin upeita proppeja!

Sitten oli vielä Ropecon ja Sotahuuto. Ropecon meni tällä kertaa erinäisten henkilökohtaisen elämän kuvioiden takia osittain vähän ohi, mutta kyllä se silti kesän kohokohtiin kuului. Ne ohjelmat, mihin pääsin osallistumaan olivat oikein mukavia, ja pääsin jutustelemaan monien kivojen ihmisten kanssa. Sotahuudossa en ollut boffaamassa, vaan infotiskillä. Tulin todenneeksi jo jonkin aika sitten, etten pienikokoisena tyttönä välttämättä sovi hirveän isojen mättöjen keskelle, (nimin. aivotärähdys koettu) mutta tuo tapahtuma on silti kyllä aivan mahtava tunnelmaltaan. Järjestäjänä toimi tänä vuonna mikkeliläinen 13. komppania, jonka kautta minäkin siellä infossa istuskelin. Yksi päheimmistä jutuista oli se, että pääsin käyttämään radiopuhelinta! Tuli ihan sellainen agenttifiilis. Sää oli vähän vaihteleva, mutta pääasiassa ihan riittävän lämmin. Parasta oli ehkä yhteishenki työvoimatiimissä ja aivan upeat Pistohiekan maisemat. (Maisemat voi myös käsittää laajassa merkityksessään. Ihmisillä oli ihan sairaan cooleja proppeja.) Ehdottomasti kaunein hetki oli matka Mikkelistä Pistohiekalle noin kello seitsemältä aamulla ja katsella ihan hiljaa aamuauringon valaisemia järvimaisemia ja peltoja, jotka olivat kauttaaltaan sumun peittämiä.

Sitten siitä oppimispuolesta. Tuli kokonaisuutena törttöiltyä vähemmän. Tällä meinaan enimmäkseen sitä, että tuli ajateltua enemmän pitkän aikavälin suunnitelmia verrattuna lyhyen aikavälin tunnereaktioihin. Olen melkoisen ylpeä itsessäni siitä, että sisäinen maailmani ja ulkoinen ympäristöni alkavat olla vahvemmin harmoniassa kuin ennen. Kesän aikana on tullut kohdattua joitakin melko raskaita asioita, mutta ne ovat olleet minua rakentavia. Minkäänlaista epätoivoa en ole joutunut kohtaamaan, vaan negatiiviset tuntemukset ovat tuntuneet mielekkäältä osalta oman onnellisuuden luomisessa. Teen kaikkeni sen eteen, että elämä jatkuisi samaan tapaan.

Syksyn tulo ei varsinaisesti hirvitä, mutta kieltämättä vähän huolettaa. Tiedän etukäteen, että kaikenlainen ahdistuminen on minulle talvella huomattavasti yleisempää, käännyn sisäänpäin ja mieliala tuntuu yleensäkin vähän laskevan. Toivon kuitenkin, ettei tänä vuonna tarkitsisi kokea ihan yhtä synkkiä mielentiloja kuin viimeksi. Jos niin kuitenkin käy, niin sitten käy, ja minä taistelen tieni sen läpi. Todennäköisesti myös opin paljon, aivan niin kuin viime kerralla.

Ja onhan tässä ennen varsinaista talvea vielä syksy, joka on parhaimmillaan ehkäpä kaikkein kaunein vuodenaika. Syksytunnelmoinnilta tuskin vältytte tänäkään vuonna, vaan tulen hehkuttamaan kaikenlaista siihen liittyvää kyllästymiseen asti: ehkä, jos minulla on kaikilta jonossa odottavilta postauksilta sille aikaa.

Loppuun ihan käsittämätön määrä kuvia. Tapahtumista tulin ottaneeksi niitä valitettavan vähän, mutta näitä muita otoksia kyllä riittää.

 

 Outin kanssa tuli otettua runsaasti kuvia tänä kesänä. Aloitan kuvavyöryn meidän aikaansaannoksillamme.

 

 

 

  

 

 

 

 

 Jennin kanssa kuvasimme myös pari kertaa. Jennin violetti tukka inspasi kokeilemaan vähän violetimpia muokkauksia.

 

 

 

 Minulla on tapana kokeilla silloin tällöin erilaisia silmälaseja päähäni. Nämä yksilöt ovat mummoni vanhat ja aivan ihanat, mutta valitettavasti sellaisilla vahvuuksilla varustettu, etten pysty käyttämään niitä kuin hetken. Näytän nuo päässä kyllä jotenkin vähän mummoltani.

Jaakon kanssa kuvailtuamme uskaltauduin kokeilemaan muokkauksessa tuollaisia roiskeita. Ihan kiva elementti hallita, vaikka en varmasti ihan hirveän usein käytäkään.

 Sotahuuto-maisemia.

 Harvoin näette minusta urbaaneja kuvia, joten laitetaanpa nyt yksi. Jenni tallensi sisäisen fiilikseni aika buenosti.

Nämä viimeiset kuvat ovat Varjagi-festivaaleilta Helsingistä. Varjagi oli aivan pieni viikinkiteemainen tapahtuma Puotilassa. Pieni se tosin oli lähinnä kojujen määrän ja ohjelman puolesta, sillä ihmispaljous oli aivan jäätävä. Osittain sen takia kuvien määräkin jäi aika vähäiseksi. Tapahtuman tunnelma oli silti oikein viihtyisä, vaikken ihan kaikkea siitä saanutkaan irti rahatilanteen kehnouden takia.