Maailma on mahdollisuuksia täynnä. Minulla on lupa tähdätä vaikka muusikko-kirjailija-kotiäiti-freelancer-toimittaja-urapolkuun. Opiskelemassani alassa on se hyvä puoli, etten välttämättä ole sidottu mihinkään yhteen paikkaan. Ja hei, jos töitä ei tipu, niin voin muuttaa vaikka äitini mökille ja kokeilla, miten mahdollisimman minimalistinen elämä minulta sujuisi! Vain mielikuvitus on rajana.
Olen toteuttanut viime aikoina myös pientä kokeilua. Opiskelen tämän kevän suurimmaksi osaksi etänä, verkkokurssien muodossa. Tarkoitukseni oli purkaa vanhoja rutiineja, kehittää uusia, ajoittaa koulutyöt energisiin hetkiiin ja kokeilla ylipäänsä itsenäisempää tapaa työskennellä. Kahdesta ensimmäisestä kurssista pamahti vitonen, joten ihan metsään ei ainakaan menty. Toisaalta olen myös miettinyt pienoista alisuoriutumista yhden kurssin suhteen. Sillekin pitää joskus uskaltaa antaa lupa. Voimavarani ovat rajalliset ja niitä pitää riittää myös tärkeämpiin asioihin. Kuten laulamisessa kehittymiseen, kirjan kirjoittamiseen, saksan ja norjan opiskeluun, kasvituntemuksen kerryttämiseen, myyttien merkityksen pohdiskeluun, blogipostausten kirjoittamiseen ja miljoonaan muuhun asiaan.
Entinen kriittinen minäni olisi todennut, että nuo ovat vain sellaisia ylimääräisiä juttuja, joita tehdään silloin kun ehditään. Ne vain sattumat olemaan niitä asioita, jotka pitävät minut elossa. Ei minua taida olla tehty rutiininomaiseen ja staattiseen työhön. Taidan olla se tyyppi, joka käyttää niitä vaihtoehtoisia urapolkuja niin paljon kuin vain ikinä kykenee. Siinä samalla voi rakennella niitä omia elämäntöitä, kuten nyt vaikka sitä kirjaa.
Kirjaa, joka on nyt viimeinkin alkanut saada muotoaan. Täytyy myöntää, että olen innoissani kuin pikkulapsi! Tekeleeni tulee olemaan satukirja varmaan kutakuinkin kouluikäisille, mutta enempää en tässä vaiheessa paljasta. Pointtina on oikeastaan se, että tuntuu ihanalta uskaltaa taas unelmoida. En ole tehnyt sitä tällä tavalla varmaan vuosiin, herranjestas! Tai edes elänyt tällä tapaa, kipinän kanssa.
Paljastanpa teille yhden unelman. Haluaisin joskus päästä muuttamaan täältä pääkaupunkiseudulta vaikkapa Mikkeliin, jonnekin luonnon keskelle. Joku mökki kävisi hyvin, järven rannalta. Voisin herätä aikaisin aamulla katselemaan sumulla verhoiltua järveä ja auringonnousua. Tallustella huopatossuissa ja villapaidassa juomaan aamuteetäni parvekkeelle virkistäytyäkseni. Ehkä käydä uimassakin. Kerätä ihan hirveän määrän marjoja ja sieniä pakkaseen. Istuttaa pihan täyteen kaikenlaista ja seurata uuden elämän syntymistä ihan konkreettisesti. Kokea elämän ylipäänsä sellaisena kuin se todella on, luonnollisena ja todellisena.
Sellaista unelmointia. Näiden juttujen kautta olen saavuttanut jonkinlaisen merkityksellisyyden kokemuksen. Osittain se johtuu unelmieni heräämisestä, osittain taas siitä, että sain uudelleen otteen juuristani jokin aika sitten. Eivät ne varsinaisesti ehkä olleet hukassa, mutta olin kasvanut jonnekin yläilmoihin, liian kauaksi niistä. Tiesin kyllä, missä ne piilivät, mutten jotenkin saanut niistä otetta. Joku sanoo olevansa maailmankansalainen, mutta minä olen kai jonkinlainen euroopankansalainen. Eurooppa on nimittäin inspiroinut minua aina kaikista maanosista eniten. Menneisyyden Eurooppa, sen kulttuurit ja myytit ovat jotain aivan mieletöntä tutkittavaa. Uusin innostukseni tähän liittyen ovat erilaiset videoblogit, joissa esimerkiksi availlaan eurooppalaisten myyttien symboliikkaa.
Valon lisääntymisen huomaa. Tuntuu siltä, että voi taas hengittää. Ehkä vähän pomppiakin jopa.
Kuvasin taas Jaakkoa tässä yksi viikonloppu. Tässä yksi onnistuneimmista kuvista.
Samoin kuin Jenniä!
Toinen kuvailupäivä kavereiden kanssa, tällä kerralla Jennin ja Suvin.
Lapsuuden satukirja, luin suosikkinitarinani ollessani äitini luona.
