Iltaruskossa: marraskuuta 2016

Nyt on sitten samhain juhlittu, huh! Täytyy kyllä sanoa, että oli poikkeuksellisen rankka juhla. Ihan sen takia, että oma mieliala on ollut aika matalalla. Stressi on painanut jo pidemmän aikaa, mutta varsinainen jyrkkä lasku alkoi viime viikonloppuna. Pakotin kuitenkin itseni juhlimaan, sillä samhain on lempijuhliani ja kuitenkin vain kerran vuodessa.

Onneksi onnistuin pitämään vähän hauskaakin. Järjestin perjantaina kotonani samhain-tyttöjenillan, johon osallistui muutamia ystäviäni. Koristelin kämppäni kukilla, kynttilöillä ja muuhun teemaan sopivalla. Siitä tuli varsin tunnelmallinen ja kaunis, mutta se olisi kyllä voinut käydä myös pikkujoulumestasta olkipukkeineen ja punaisine koristeineen. Ei se kuitenkaan ollut huono asia, eihän jouluunkaan mahdottomia aikoja ole ja ensilumikin satoi juuri. En myöskään ole aivan varma pidänkö varsinaisia pikkujouluja tänä vuonna. Jos jaksaminen on sitä mitä se on nyt, niin tuskin.

Juhlamme olivat nyyttärihenkiset, minkä ansioista tarjoilut olivat melko koreat. Suvi teki kurpitsakerton ja toi mukanaan myös patonkia ja levitteitä. Noora taas toi kokonaisen kassillisen ruokaa. Se sisälsi ainakin Fanipaloja ja ruissipsejä. Jenni ja Tanja toivat viinit ja Jenni teki myös kasvispiirakan. Minä puolestani loihdin uuniomenoita jätskillä. Ai niin ja ostinhan minä myös valmisjoulutorttuja. Oli sen verran kiire, ettei enää oikein meinannut ehtiä itse tekemään.

Olimme tällä kertaa tietoisesti päättäneet, ettei alkoholia kuluteta samaan tapaan kuin normaalisti bileissä. Monista halloween-bileistä on puuttunut se tunnelma, jota monesti meistä kaipasivat, joten päätimme nyt keskittyä pääasiassa siihen. Fiilis olikin minusta enemmän sellaista rentoa tyttöjeniltaa kuin mitään railakasta biletystä. Samhain-fiilikseen päästiin teemaan sopivalla musiikilla ja esimerkiksi tarot-ennustuksilla. Tarkoitus oli ennustaa myös mehiläisvahasta, mutta se sitten jotenkin jäi. Se vähän harmittaaa. Miellän tuollaiset taiat osaksi näitä juhlia, vaikken niihin ihan täysillä uskokaan. (Riimut ja tarotit ovat itselleni enemmän itsetutkiskelun välineitä kuin kaukoputki tulevaisuuteen.) Lisäksi pari meistä oli uhonnut polttavansa ulkona olkipukin, mitä he sitten lähtivätkin yrittämään. Minä ja Hannabella jäimme meille ja saimme ajan kulumaan hyvinkin rattoisasti. Oli ehkä yksi illan tunnelmallisimpia hetkiä, kun Hannabella luki minulle ääneen kansantarinoita ja minä kokkailin uuniomenoita.

Ilta meni oikeastaan aika hyvin, jos mietitään mikä mieliala yleisesti oli. Pariin otteeseen jouduin ottamaan pienen aikalisän ja vetäytymään huoneeseeni vetämään henkeä. Olo kuitenkin helpottui aina melko nopeasti ja saatoin palata muun julaväen pariin. Nukkumaan vetäydyin varmaan ensimmäisenä, kun muut jäivät vielä naureskelemaan Aavedata-ohjelmalle.

Seuraavana päivänä oli vuorossa Viaporin Kekri Suomenlinnassa. Odotukseni tapahtumaa kohtaan olivat melko suuret, sillä ohjelma näytti melkoisen lupaavalta. Lähtö oli kyllä aika vaikea, koska paukut olivat ihan loppu. Saimme kuitenkin Jessen kanssa lopulta raahattua itsemme tapahtumaan, mutta vähän turhan myöhään. Kauhujen kävelylle ja performansseihin olisi pitänyt tajuta ilmottautua ajoissa etukäteen, sillä ne olivat aivan loppuunmyytyjä. Myös olutmesta oli aivan täynnä ja sinne olisi pitänyt jonottaa. Päädyimme kiertelemään vähän paikkoja ja törmäsimme muutamiin näyttelijöihin, jotka vetivät jotain kummitusrooleja ja sotasairaalaesityksiä. Kai tuolla olisi vielä jotain muutakin ohjelmaa ollut, mutta sitä oli melkoisen hankala löytää.

Päädyimme siis Cafe Chapmaniin syömään aivan ihanan kekripäivällisen, johon kuului muun muassa graavilohta, sienisalaattia, lammasta ja omenapiirakkaa. Ruoka oli ihan kartanotasoista ja maksoi silti vain parikymppiä. Se oli ehdottomasti paras asia illassa, sillä muuten jäi vähän pettynyt fiilis. Veikkaan, että tapahtumasta olisi saanut huomattavasti enemmän irti, jos olisi ilmoittautunut noihin tiettyihin ohjelmanumeroihin, mutta ihan pelkässä kiertelymielessä se oli vähän lame, ainakin näin talvella. Täytyy myöntää, että kylmyyden takia oli sen verran kiirekin jatkuvasti, ettei ihan joka nurkkaa tullut kolunneeksi. Voihan se olla, että jossain meiltä piilossa olisikin ollut vielä jotain ohjelmaa.

Ja ihan vaan koska voin, mainostan tässä myös historiateemaisiin kauhutapahtumiin liittyvää juttua, jonka kirjoitin Suomen Kuvalehteen.