Hämeen keskiaikamarkkinat

Kävin viimeksi keskiaikamarkkinoilla vuoden 2012 syksyllä eli kolme vuotta sitten. Vaikea uskoa, että siitä todella on niin kauan. Yritys päästä markkinoille on joka vuosi ollut kova, mutta aina on tullut jokin este. Jonain vuotena se oli majoittusmisongelma, toisena rahanpuute. Tällä kertaa ei onneksi ollut kumpaakaan, sillä olin osannut varautua markkinoihin ajoissa.

Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei lähtöpäivä olisi tullut hujauksessa. Perjantaipäivä oli varsin kiireinen ja olin varsin stressaantunut ennen bussimatkaa juostessani Tikkurilassa toimittamassa asioita. Pääsimme lähtemään vasta klo 18:30 perjantai-ilta ja olinkin aika huolestunut, miten ehtisimme muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle leirintäalueelle, pystyttämään teltan ja vielä kävelemään markkinapaikalle ennen Säädyttömien yön loppua. Onneksi Suvi ja Mikko olivat Hämeenlinnassa samoihin aikoihin kanssamme ja pääsimme kulkemaan matkat heidän kyydillään. Teltat saatiin loppujen lopuksi kasaan varsin nopeasti ja saavuimme Säädyttömien yöhön joskus kahdeksan ja yhdeksän välillä. Ensimmäistä esiintyjää emme valitettavasti nähneet, mutta kerkesimme sopivasti ostaa ruokaa ja sahtia ennen kuin Korpiklaanin Jonne alkoi soittaa. Ostamani keskiaikaisteemainen sika-annos oli muuten todella maukas. Siinä oli suuressa vartaassa paistettua possua, ruisleipä sekä lanttua ja kaalia. Sahtia maistoin ensimmäistä kertaa ja itse asiassa se oli ihan hyvää. Jotenkin minulla oli ollut sellainen mielikuva, ettei se välttämättä olisi, mutta kyllä sitä ihan mielellään tuopillisen joi. Sain tuopin itse asiassa omaksi, sillä sen pystyi ostamaan itselleen kympillä. Ei se erityisen kaunis yksilö ole, mutta varmastikin hyödyllinen, sillä minulla ei kaapeissani vielä kunnon tuoppia ole.

Tunnelma Säädyttömien yössä oli kohdillaan. Oli jo pimeää, joten jokaiseen pöytään oli laitettu valaisemassa maisemaa. Myös lava oli koristeltu eri värisin valoin. Ruokakojusta leijaili alueelle savun ja paistuvan lihan haju. Sekoitus ei ollut pelkästään miellyttävä, mutta tunnelmaan se sopi. Toki monet olivat myös pukeutuneet teeman mukaisesti. Omaa fiilistäni kieltämättä hieman laskee paikalle shortseissa ja t-paidassa eksyneet kulkijat, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Toisaalta on kiva, että ihmiset ylipäänsä jaksavat innostua tapahtumasta. Puhumattakaan siitä, ettei omakaan asuni ollut 100 % autenttinen.

Jonne veti shownsa varsin hyvin. Settilistalla oli mukana monia ennestään tuttuja kappaleita. Suvin kanssa pikkuisen innostuimme tanssimaankin Ievan Polkan aikana. Ilta jäi kuitenkin varsin lyhyeksi, sillä viimeisenä ohjelmanumerona toimiva pyroshow loppui jo reilusti ennen puoltayötä. Ulkona alkoi olla sen verran kylmä, että päätimme ajaa ABC:n kautta teltoille.

Aulangon leirintäalue oli varsin kiva paikka majoittua. Olin odottanut, että peseytymismahdollisuudet olisivat rajoittuneet järveen tai johonkin kylmään ja kämäseen suihkuntapaiseen, mutta paikalla olikin ihan kunnon suihku. Hämähäkkien asuttaman ulkohuussin (Olen aika hämähäkkikammoinen.) sijasta meitä odotti ihan semisiistit sisävessat. Vähemmälläkin olisi pärjätty, mutta ihan kiva tällaisen tapahtuman yhteydessä päästä kunnolla suihkuun, etenkin kun olin unohtanut uikkarit kotiin.

Yö sujui oikein hyvin, nukuin vähintäänkin yhtä hyvin kuin kotona. Aamulla hengitystiet olivat aivan tukossa ja silmät turvonneet jättimäisiksi palloiksi, mutta noin muuten. Olo onneksi helpotti ja turvotukset laskivat aamutoimien myötä. Lähtömme alueelta sujui suhteellisen vikkelään ja taisimmekin olla jo ennen yhtä markkina-alueella. Siellä oli huomattavasti vilkkaampaa kuin edellisenä ilta, niin hyvässä kuin pahassakin. Pukeutunutta porukkaa oli runsaasti, mutta kaikki kojut olivat aivan täynnä ja etenkin ruokapaikkoihin oli pitkät jonot. Kojuja oli muuten aivan törkeä määrä! Paljon enemmän kuin aiemmilla markkinoilla Turussa. Tuntui, etten oikein ehtinyt kunnolla tsekkaamaan, mitä kaikkea oli tarjolla. Loppujen lopuksi ostin jo vuonna 2012 Turussa ihailemani Keskiajan keittokirjan Salakirjoilta ja yhden riipuksen kelttikoruilta. Selvisin suhteellisin pienin ostoksin, mikä jopa hieman harmitti minua. Ruokaan tuli kyllä tuhlattua. Ostin yhdeltä kojulta oluessa haudutettua possua, mutta pettymyksekseni annoksesta tuli mieleen festariruoka. En edes halunnut syödä annosta loppuun, vaan annoin sen Jesselle. Tämän jälkeen suuntasin lettukojulle, josta ostin jättimäisen makean letun ja pari nekkua. Loppujen lopuksi letun jämätkin menivät Jesselle, sillä en jaksanut syödä sitäkään loppuun. Maussa ei kuitenkaan tällä kertaa ollut valittamista. Nekut olivat aivan ihania. (Ostin perinteisen ja ruusun makuisen.) Tykkäsin pienenä kauheasti sellaisista ja olihan pari nyt ostettava ihan jo nostalgiamielessä.

Aika tuntui tänä vuonna loppuvan ikävästi kesken. Opin tämän vuotisesta reissusta, ettei pidä koskaan olla riippuvainen toisten menoista. Telttakamamme olivat Mikon autossa ja he olisivat Suvin kanssa suuntaamassa illasta Tampereelle, joten meidän olisi pitänyt keksiä kamoillemme toinen paikka. Niitä ei oikein voinut raahata markkinoilla mukana. Jouduimme siis lähtemään varsin ajoissa. Kojuilla olisin voinut mielelläni vielä vierailla ja käydä juomassa sahtia Juhan ja Saijan kanssa, jotka bongasimme valitettavan myöhään. Lisäksi lähtömme aikoihin alkoi soittaa Greenrose Faire, jonka keikan olisin mielelläni katsastanut. Hämeen linnassakin olisi ollut ihan kiva vierailla jälleen. Joitain katusoittajia olisi myös mielellään katsonut vähän pidempäänkin. Yksi folk-kokoonpano soitti Blackmore's Nightin Locked Within A Crystal Ballin, minkä johdosta olin toki aivan fiiliksissä.

Kokonaisuudessaan markkinat olivat oikein mukavat, mutta turhan kiire kyllä oli koko ajan. Ensi kerralla pitää varata koko viikonloppu tapahtumalle ja hankkia sellainen majapaikka, mihin uskaltaa jättää ylimääräiset tavarat. Ensi vuonna voisin yrittää pistäytyä mahdollisimman monilla markkinoilla. Turussa on ainakin päästävä käymään taas, sillä siellä tuntui olevan tunnelma jotenkin erityisen kohdillaan.

 Mikko, Suvi, minä, Noora.

 Näkymää leirintäalueelta.

 Tämä on varmasti niitä reissun onnistuneimpia kuvia.

Samoin kuin tämä.

 

Asuni koostui äidin vuosia sitten antamasta mustasta pitkästä hameesta, jostain peruskaupasta ostamastani, lyhyestä peasant-mekosta, Dark Dreamsilta tilaamastani topista, joltain Ebay-myyjältä ostamastani koruvyöstä sekä muutamasta Kalevala-korusta ja kirpparilta hankitusta rannekorusta. Mukana oli myös musta halpisviitta, jossa käytin solkena Kalevala-korun Kuutar-rintaneulaa. Asukuvat eivät ehkä nyt ole niitä edustavimpia, sillä niitä ottaessa oli vähän kiire.

Kokeilin kirjasta jo paria helppoa reseptiä ja ne onnistuivat varsin hyvin!

Days Of Yore

Olen kirjoittanut useampaankin postaukseen Mikkeli-tunnelmistani. Tuntuu, etten kuitenkaan ole päässyt tarpeeksi perusteellisesti kertomaan, millaisen fiiliksen Mikkeli-reissut saavat minulle aikaan ja miksi vastoin kaikkia aiempia odotuksiani vierailen siellä varsin usein. Päätinkin kirjoittaa perusteellisemman postauksen siitä, mitä vetäytyminen vanhaan kotikaupunkiini minulle merkitsee ja kertoa vähän viime vierailun tunnelmista.

Pk-seutu on ihan mukavaa aluetta värikkyytensä ja tapahtumakirjonsa puolesta, mutta aion kyllä opiskelujen jälkeen muuttaa täältä pois. Helsingin keskustassa pyöriessä alkaa päätä pakottaa ihmismäärä, melu ja hyvin kaupunkimainen ympäristö. Nuo ovat asioita, joiden en ennen muuttoa uskonut minua suuremmin haittaavan, mutta itse asiassa ne stressaavat ajoittain paljonkin. Asuinalueellani Vantaalla on toki rauhallisempaa, mutta siltikään en osaa oikein tuntea tätä paikkaa kodikseni. Olo on edelleen vähän orpo. Melkein mihinkään paikkoihin ei liity minkäänlaista tunnelatausta enkä oikein tunnekaan täältä ketään. Täytyy lisäksi sanoa, että vaikka rakastankin toisinaan sitä, että kaikenlaista tapahtumaa on paljon ja pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin, niin välillä tarvitsen täydellistä hiljaisuutta ja omaa rauhaa. On päästävä tyhjentämään pää.

Mikkeliin palatessaan tuntee taas olevansa juurillaan. Siellä ei vain palloile irrallisena ja eksyneenä ympäriinsä. Melkein jokaisessa osassa kaupunkia on jokin muistojen kultaama paikka. Monilla alueilla useampiakin. Toki kaupungissa tapahtui myös paljon ikäviä asioita, mutta jotenkin ne muistot eivät tunnu olevan niin paikkasidonnaisia. Jotkut ehkä, mutta ne alkavat olla jo aika kaukana menneisyydessä. Kai niihin suhtautuukin hieman armollisemmin ja neutraalimmin, kun on ollut aikaa kasvaa.

Mielikuvitus tuntuu pelaavan Mikkelissä paremmin ja tietyillä seuduilla käyskennellessä tulee tavallaan maaginen fiilis. Monesti nuo paikat ovat erityisen kauniita ja vaikuttavan näköisiä tai sitten  muistojen kultaamia. Tonttulassa (isäni luona) käyn mielelläni kesäisin jo pelkästään sen takia, että luonto siellä on upeaa. Ympäristön vihreät sävyt ovat auringonpaisteessa (etenkin ilta-auringossa) niin kirkkaita, että ne on helppo sekoittaa keltaiseen. Puhumattakaan järviveden tuoksusta tai taianomaisesti hehkuvista hopeapajuista! Tulee heti mieleen lapsuusvuosien uintireissut ja kotiloiden kaiveleminen rannasta. (Hevosjuotikkaat tuntuivat muuten hassuilta, kun niitä laittoi sormenpäihin roikkumaan.) Lisäksi paikka on Porrassalmen museotien varrella, minkä varrella ja vierustoilla on paitsi kaunista metsää, myös monia historiallisesti merkittäviä paikkoja. (Mainittakoon vaikka Tuukkalan kalmisto!)

Muitakin kauniita paikkoja on. Voisin mainita ihan vaikkapa entisen huoneeni ikkunasta avatuvan näkymän Rantakylässä. Etenkin syksyisin ruskan hehkuessa. Sitä näkyä on oikeasti aika vaikea sovittaa yhteen Helsingin betonihelvettien kanssa. Tuntuu kuin kyse olisi kokonaan eri todellisuudesta.

Tuollaisissa paikoissa tykkään joko olla ihan hiljaa tai sitten tehostaa tunnelmaa musiikilla. Musiikki ei kuitenkaan saa olla mitä vaan. Yleensä valitsen jotain sellaista, mitä olen noissa paikoissa aiemminkin kuunnellut. Esimerkkinä vaikkapa Nightwishin vanha tuotanto (Oncea edeltävä), Lyriel, Heather Dale ja Blackmore's Night.

Mikkelissä pää tuntuu muutenkin kevyemmältä. Tuntuu, että ajatuksille on enemmän tilaa ja on muutenkin rauhallisempi olo. Keskittymiskyky on ihan eri luokkaa kuin täällä pk-seudulla. Toki on myös mukava nähdä vanhoja kavereita ja sukulaisia. Tuntuu todella helpottavalta poiketa näiden ystävien luona vähän avautumassa siitä, miten ihan oikeasti menee ja kuunnella toisen avautumisia. Tiedän, että voin sanoa ystävilleni melkein mitä tahansa eivätkä he tuomitse minua, eivätkä sen paremmin laita juttuja kiertoon. Lisäksi Outille, minulle ja Sannalle on kehkeytynyt aika omalaatuinen, vähän mustahko huumori, joka ei välttämättä uppoaisi ihan kaikkiin. On kuitenkin helpottavaa voida vaikka mussuttaa kakkua ja laskea leikkiä vakavista asioista. Silloin tuntuu, että ne asiat ovat hallinnassa, eivätkä ehkä niin kamalia kuin neljän seinän sisässä istuessa on tuntunut. Viimekertaisella reissulla menimme Outin kanssa porukoideni mökille ja tulimme siellä taas keskustelleeksi vaikka mistä. Lisäksi tuli vihdoinkin heitettyä talviturkki ja saunottua puusaunassa. Ehdin jo pelätä, etten tänä kesänä ehkä kerkeisikään.

Tyttöjen moikkaamisen lisäksi minun on pakko käydä myös mummollani teellä tai tunnen jättäneeni jotain olennaista välistä. Samalla tulee nähtyä myös vanha kämppä, sillä kerrostalo on aivan mummoni naapurissa. Tuntuu kummalliselta ajatella, että muutin vuosi sitten sieltä pois. Kämpän ohi kävellessä vanhat ajat palaavat aina mieleen: pyöriminen Naisvuorella, illanistujaiset kämpillä ja metsäkävelyt lähimaastossa. Soittimesta pauhaa tällöin useasti CMX, etenkin kappaleet Auringon kultainen kaupunki, Kultanaamio, Mikään ei vie sitä pois ja Siivekäs. Elokuun kruunu soi myös välillä ja siitä tulee nimensä mukaisesti mieleen viimeinen elokuu kämpillä. Kuuntelin sitä paljon lähtiessäni asunnosta ja siihen liittyykin omat surumieliset tai ainakin haikeat muistonsa.

Yksi tärkeä asia Mikkelissä on myös isäni koira Sara. Sara muutti Tonttulaan minun asuessani jo omillani, mutta se on ottanut minut perheenjäseneksi ihan samalla tavalla kuin muutkin. On ihana aina nähdä, miten vilpittömän innoissaan Sara aina on tulostani. Se pitää hassua ääntä ja seurailee joka paikkaan. Jos on vähänkin surullinen olo, niin Saran läsnäolo kyllä auttaa. Se on ehkä kultaisin koskaan kohtaamani koira. Tykkään yleensäkin hauvoista todella paljon, mutta Saraan syntyi kyllä aivan ainutlaatuinen suhde heti ensimmäisellä kerralla kun tapasimme.

Rakastan myös lukemista Mikkelissä. Viimeksi tuli luettua Tolkienin Keskeneräisten tarujen kirjaa ja Kalevalaa. Olen itse asiassa viimeinkin jälkimmäisen onnellinen omistaja. Aiemmin olen tullut lainanneeksi sen vain kirjastosta, mutta nyt äkkäsin äidilläni olevan vuoden 1947 Kalevala, joka on Akseli Gallen-Kallelan kuvittamana. Kysyin varovasti saisinko sen lainaan, mutta äiti totesikin, että ota se vaikka omaksi. Nyt se on kunniapaikalla kirjahyllyssäni.

Niin kiehtova kirja kuin se onkin, niin Tolkienin kirjoihin minulla on jokseenkin henkilökohtaisempi suhde. Keskimaahan on aina yhtä miellyttävää ja helpottavaa palata. Voisin lukea Keskimaasta ihan vain pelkkää kuvausta ja nauttisin siitä. Ehkä joku päivä vielä muuta sinne Rivendelliin!

Ehkä en kuitenkaan jää jaarittelemaan Keskimaasta vaan palaan siihen Mikkeliin. Nykyään kävelen aika paljon, mutta Mikkelissä sitä tulee tehtyä ehkä vielä enemmän näin kesäisin. Sitä ihan tarkoituksellakin haluaa nähdä vanhoja tuttuja mestoja. Viimeksi oli todella virkistävää talsia keskustasta Rantakylään. Tuli taas mieleen, kuinka joskus vuosia sitten aina aamuyöstä hoiperteli korkokengissä yömenoista ja ihasteli nousevaa aurinkoa. Äitini talon lähellä on myös metsäisiä kävelyreittejä, joissa on mukava käyskennellä. Onneksi olen pyörinyt niillä nyt sen verran, etteivät ne enää muistuta koulun liikuntatunneista.

Joskus leikin ajatuksella, että muuttaisin takaisin Mikkeliin opiskelujen jälkeen. Sitten kun haluan asettua aloilleni. Tosin en ole aivan varma siitä, haluanko loppujen lopuksi koskaan"asettua aloilleni". Se kuulostaa hitusen tylsältä, mutta toki sen voi käsittää monella tapaa. Jos sen mieltää nine to five-toimistotyönä, lähiöalueen omakotitalona ja pakollisena lapsikatraana, niin taidan jättää väliin. Jos taas rauhallisena mielenä, vakaina ja pysyvinä ihmissuhteina ja oman paikan löytämisenä, niin se kuulostaa jo paremmalta. En kuitenkaan vielä osaa sanoa, olisiko paluu Mikkeliin hyvä idea. Töiden perässähän se on varmaan pitkälti juostava ja lisäksi voi olla, että kaupungilta katoaisi sille viime aikoina kasvanut sädekehä. Mutta se jää nähtäväksi.

 

 

 Iskä heitti meidät veneellä mökiltä pois! Veneen kyydissä on mahtavaa, mutta itse en sellaista osaa ajaa. Jos saisin valita ottaisinko itselleni veneily- vai autoilutaidot, niin valitsisin ehdottomasti veneilyn. Matka olikin yhtä ihastunutta kiljahtelua ja käkätystä.

   

 

The Greatest Show On Earth

Pahoittelen, etten aikoihin ole saanut aikaiseksi mitään muita kuin kuvauspostauksia. On ollut melkoinen kiire ja levon hetkinäkin päätä on tuntunut pakottavan aikamoisesti. Nyt Mikkelissä viettämäni lepoviikon jälkeen on kuitenkin vähemmän stressaantunut olo ja ajattelin, että voisin viimeinkin raapustaa jotain ajatuksiani ja kuulumisia. Alunperin oli tarkoitus kirjoittaa katavampi postaus, mutta Nightwishin konsertista tuntuu olevan niin paljon kerrottavaa, että kerron tässä postauksessa pelkästään siitä. Parin päivän päästä sitten muista aiheista.

Viime kuun lopulla tulin siis käyneeksi Nightwishin konsertissa Ratinassa. Jossain aiemmassa kuulumispostauksessani kirjoitin, että olin hieman pettynyt bändin uusimpaan levyyn, mutten tullut myöhemmin maininneeksi, että se parani useampien kuuntelukertojen myötä. Ei se ole päässyt Century Childin tai Oncen tasolle, mutta hakkaa kyllä mennen tullen vaikkapa Dark Passion Playn. Endless Forms Most Beautiful ei ehkä ole se kaikkein syvimmälle tunteisiin menevä Nightwishin levy (tai ei ainakaan ennen konsettia ollut), mutta se on virkistävä ja tunnelmaltaan varmaankin iloisin kiekko. Elán, Alpenglow ja My Walden ovat minulle hyvän olon biisejä. Muutkin kappaleet ovat toimineet kivana taustamusana. The Greatest Show On Earth on toki sitten ihan oma lukunsa mahtipontisuudessaan, vaikken ennen Ratinaa sitä kovin säännöllisesti kuunnellutkaan.

Konserttia edeltävänä yönä emme Outin kanssa nukkuneet ihan kamalasti. Aamulla raahauduimmekin sitten varsin koomaisina keskustaan, mutta Onnibussissa olo alkoi olla jo varsin virkeä ja jännittynyt olo. Tampereella olimme vähän eksyksissä, sillä Onnibussi jätti meidät jotenkin vähän outoon paikkaan. Vieressä oli kuitenkin Mäkkäri, jossa päätimme tankata ja tsekata reittiohjeet. Tässä välissä joku ystävällinen autoilija päätti kaahata edessämme olevasta vesilätäköstä tarjoten meille ilmaisen suihkun. Siinä tuli sitten vähän manattua vaikka minkälaisia korserttipaikalle harhaillessa. Fiilis kuitenkin parani koko ajan ja lopulta saimme uuden kaverinkin, kun eräs ulkomaalainen jäbä kyseli tietä showpaikalle ja päätimme mennä yhtä matkaa. (Minäkin yllätyksekseni pärjäsin hirveällä perunaenglannillani!) Ratinassa törmäsimme muihinkin tuttuihin ja tuntemattomiin ihmisiin, joiden kanssa tuli sitten illan aikana pyörittyä.

Sonata Arctican soittoa seurailimme lähinnä sivusilmällä, ravaten välillä anniskelualueella. Kuuntelin joskus Sonataa, mutta siitä on mennyt vähän maku. Livenä vetivät kyllä ihan hyvin ja tietenkin Tallulah piti kailottaa kovaan ääneen ja suuresti elehtien pienessä hiprakassa. Myös uuden levyn biisillä ”The Wolves Die Young” on ollut porukassamme melkoisesti viihdearvoa, joten se oli kanssa vedettävä täysillä.

Bodom ei suuremmin kiinnostanut meistä ketään ja se jäikin väliin. Nightwishia menimme kyttäämään ajoissa, sillä halusimme mahdollisimman eteen. Pääsimmekin lopulta aika hyville paikoille, vaikka unelma eturivistä jäi oletetusti aika kauaksi. Tunnelmat tiivistin jälkeen päin Facebookiin aika kattavasti:

 

Vielä monta päivää konsertin jälkeen oli jotenkin aika sanaton olo. Tunne oli oikeastaan aika ahdistava, vaikka show olikin kokemuksena aivan upea. Kai sitä piti sulatella muutama päivä. Nightwish on ollut kuuntelussa tuon jälkeen aika ahkerasti ja Ratinassa esiin nousseet ajatukset pyörineet päässä kiivaasti. Konsertti tuli aika sopivaan saumaan, sillä mielialat olivat olleet jälleen laskemaan päin. Kuitenkin tuolla koettu yhteisöllisyys, merkityksellisyyden tuntu sekä muistutus elämän ainutlaatuisuudesta ja kauneudesta tuntuivat helpottavan taistelua ikäviä fiiliksiä vastaan. Uskallan jopa veikata, että saatan olla välttänyt yhden masennuskauden kokonaan tai ainakin siirtänyt sitä syksymmäksi. 

(Tämä fanivideokin on kieltämättä aika mainio. Plussat pitkistä dinopätkistä.)

 We are one
We are the universe
Forbears of what will be scions of the Devonian sea
Aeons pass, writing the tale of us all
A day-to-day new opening
For the greatest show on Earth

 We are here to care for the garden
The wonder of, birth of, every form most beautiful
Every form most beautiful

Man, he took his time in the sun
Had a dream to understand
A single grain of sand
He gave birth to poetry
But one day'll cease to be
Greet the last light of the library

We were here!
We were here!
We were here!
We were here!

Ai kamala, itken vieläkin melkein läpi tuon kappaleen. Etenkin Dawkinsin puheissa ja "We were here" - kohdissa. Konsertissa repesin liitoksistani ihan täysin, kun taustalla pyörineessä videossa alkoi "We were here"-huutojen kajahtaessa välkkyä ihmiskasvoja. Konsertin jälkeen oli vielä mahtava ilotulituskin, jonka aikana olo oli hyvin epätodellinen. Tuijotin vain taivaalta sataava tuhkaa ja tunsin olevani jotenkin hyvin irrallani itsestäni. Ympärillä monet ihmiset itkivät, enkä ollut varma oliko hiljaisuus vain illuusio pääni sisällä vai oliko porukka oikeasti aivan hissukseen. Vähitellen sitä alkoi palata todellisuuteen, tosin aika hitaasti. En selvästikään ollut ainut, jolla oli tuollaiset fiilikset, sillä vastaan tuli monia vähän eksyneen ja pöllämystyneen näköisiä ihmisiä. Minun tapaani hekin osasivat vain hokea, miten mahtava show oli. 

Tuskinpa unohdan tuota päivää koskaan. Espoon keikalle olisi ilmeisesti vielä lippuja ja kovasti harkitsen sinne menemistä. Kallista lystiähän tuo on, mutta sen arvoista. 

Loppuun vielä vähän kuvia siitä, minkä näköisenä Ratinassa pyörittiin. Minut ristittiin keijutytöksi aika monen toimesta ja se oli ehkä vähän visionikin asua suunnitellessa. Vyö vaihtui itse asiassa vielä vähän keijumaisemmaksi, kun oli pakko ostaa matkalla Auringosta sellainen vihreä fantsuteemainen vyölaukku!

 

Sattuiko joku lukijoistani olemaan Ratinassa? Millaisia fiiliksiä teille jäi konsertista?