Oli aivan pakko infota asiasta tähän postauksen alkuun. Käykäähän ihmeessä kaikki kakkujen ystävät tuolla, en usko että monikaan tulee pettymään. Seuraava mesta, joka on pakko katsastaa onkin sitten juuri avattu steampunk-baari Steam Hellsinki. Parin viikon päästä olen menossa sinne muutaman kaverin kanssa kirjajulkkareihin, joten eiköhän siitäkin tule sitten jotain mainittua.
Alan olla jo hieman paremmin sopeutunut pk-seudulle kuin helmikuun kuulumispostauksen aikaan. Kämppä alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että täällä joku asuu, Tikkurila on tullut tutummaksi, eikä kaikki aika mene vain uuteen ympäristöön totutteluun. En ole vieläkään ehtinyt suuremmin perehtyä harrastus- ja yhdistystoimintaan kuitenkaan. Parin seuraavan kuukauden aikana menoja tulee olemaan sen verran, että varmaan menee noihin juttuihin tutustuminen kesäkuulle. Ropeconissa tulee tietenkin käytyä toukokuussa ja siellä saattaa ehkä onnistua jo vähän verkostoitumaan. Toivottavasti ainakin.
Vaikka aika tuntuukin karkaavan käsistä, kerkesin sentään käydä mielenosoituksessa! Kyseessä oli protesti opintotukiuudistusta vastaan ja sehän päättyikin sitten hyvin. Muutoksia tukeen ei siis tehty. Olin mukana paitsi hyvän asian vuoksi, myös mielenkiinnosta. En nimittäin koskaan aiemmin ole ollut mukana missään vastaavassa. Aika laimeitahan nämä Suomen mielenosoitukset tuntuvat olevan, mitä nyt jotkut ovat tuntuneet menneen päättömäksi riehumiseksi. Vähän räväkämpää kannanottoa sitä toivoisi niin itseltään kuin muiltakin. Sitä vaan ei oikein meinaa kehdata.
Yleisesti ottaen olen kuitenkin ollut aika väsynyt. Mielenterveyspuolellakaan ei voisi sanoa menevän erityisen hyvin. Riesanani on nimittäin pahemman laatuinen eksistentiaalinen kriisi. Monet illat menee kuumotellessa, ahdistuessa ja käydessä läpi samoja kuluneita ajatuksia. Nämä ovat sellaisia asioita, joiden kanssa pitäisi vain diilata, kun ei niihin mitään varmuutta tule saamaan. Ihan suoraan sanoen en välttämättä edes halua tietää olemassa olon luonteesta yhtään nykyistä enempää. Siltikin nämä ajatukset pyörivät mielessäni aina iltaisin, enkä saa niiltä rauhaa. Siksi tuntuu toisinaan, että tanssii hyvin ohuella nuoralla, jolta horjahtaessa vajoaa hulluuteen. Jotkut ihmiset ovat kehottaneet vain kohtaamaan asian, oli mitä oli, mutta pulma on siinä, etten oikeastaan tiedä mitä kaiken tuon paskan takana on. Tuntuu kuin alitajunnasta olisi pyrkimässä ulos jotain, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan pääse läpi. Toisaalta myös pelkään, mitä kaikesta tuosta voi seurata. Tunnetasolla olen jo niin vereslihalla, että pelkään pääni pettävän.
Mutta joo, vaihdetaan aihetta ennen kuin tulen vahingossa paljastaneeksi, miten hullu oikeasti olen! Nightwishilta ilmestyi uusi levy! Uusinta lättyä on kuvattu ylistykseksi elämälle ja biiseissä on kuultavissa ehkäpä yhden aikamme feimeimmän ateistin ja eläintieteilijän Richard Dawkinsin höpinöitä. Miehen visiitin vuoksi jotkut bändin uskonnollisista faneista ovat muun muassa polttaneet fanipaitojaan ja peruuttaneet levyn ennakkotilauksia. Itselleni herra Dawkins on tuttu Unbelievers-dokkarista, jonka tulin joskus katsoneeksi. Hänen kollegansa Lawrence Krauss oli mielestäni ihan symppis heppu, mutta Dawkinsista itsestään jäi aika ylimielinen ja jopa ilkeä kuva. Tyypillä tuntui olevan uskonnoista vähän turhan yksioikoiset käsitykset ja mielipiteet, jonka lisäksi en pysty oikein hyväksymään hänen tavoitettaan niiden kaikkien totaalisesta hävittämisestä. Dawkins on heitellyt myös vähän mielenkiintoisia kantoja vaikkapa down-lasten abortoinnista. En siis suoranaisesti ihmettele joidenkin fanien reaktioita. Mielestäni Holopainen oli aika ajattelematon nimittäessään tällasia faneja "ahdasmielisiksi ihmisiksi, jotka eivät kykene sulattamaan sitä, että Nightwishin levyllä on tiedemies". Ongelma ei ole välttämättä tiede tai edes Dawkinsin ajama ateismi, vaan miehen aggressiivinen suhtautuminen ihmisten elämäntapaan.
Itseäni miehen läsnäolo levyllä ei kuitenkaan haitannut. Vaikka itse voinkin sanoa olevani ainakin henkinen ihminen, en pidä tätä levyä hyökkäyksenä uskomuksiani vastaan. Levy on omanlaisensa, minusta ihan mielenkiintoinen näkökulma elämään. Toteutuksen suhteen vähä petyin. Mukana on paljon vanhoja tuttuja Nightwish-elementtejä, muttei juurikaan mitään uutta. Lisäksi monet melodiat tuntuvat vähän kuluneilta ja tylsiltä. Monista kohdista tuli mieleen joku aiempi Nightwishin biisi. Lisäksi levystä tuntuu vain puuttuvan se jokin, sielu tai vastaava. Biisit olivat aika yksipuolisia ja toistivat toisiaan vähäsen. Jotkut niistä ovat kuitenkin ihan meneviä ja voivat toimia vaikkapa taustamusiikkina. Tokihan tämä harmittaa, kun monia aiempia biisejä saatoin kuunnella kymmenen kertaa putkeen ja saada niistä aivan uskomattoman paljon irti. Mutta aina ei voi voittaa. Kohta onneksi ilmestyy myös Damh The Bardin uusi albumi, jos sieltä sitten löytyisi jotain jänskempää!
Viime aikoina olen jälleen innostunut lukemaan kuningas Arthurin legendoista. Ne ovat pitkään olleet ehkäpä suosikkejani kaikista ja kausittain hurahdan niihin normaalia hartaammin. Fanituksestani huolimatta en koskaan aiemmin ole tullut lukeneeksi nykyaikaista proosaa, jossa legendoja olisi käytetty pohjana ja osittain vähän muokkailtu. Legendakokoelmia olen kyllä lukenut, runojakin jonkin verran, biisejä kuunnellut ja katsonut elokuvia. Lainasin kirjastosta pari tunnetuinta nykyaikaista Arthut-teosta, Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat ja Bernand Cornwellin Talvikuninkaan. Avalonin usvista olen nähnyt elokuvasovituksen, joka itse asiassa kuuluu lempileffoihini. Kirja oli kuitenkin vielä taianomaisempi. Nousi suosikeihini. Cornwellin teosta en ole vielä lukenut kokonaan, mutta kirjailija on tuttu. En usko tulevani pettymään. Näkökulma on ainakin virkistävän erilainen verrattuna moniin muihin Arthur-teoksiin. Näiden kahden lisäksi lainasin myös yhden legendakokoelman muistin virkistykseksi. Uskallan varmaan myös paljastaa, että aloitin oman Camelot-jatkiksen. Mitään kauhean kunnianhimoisia tavoitteita minulla ei tuon suhteen ole, vaan kirjoitan sen nettiin täysin omaksi (ja miksei muutaman muunkin) iloksi. Koen kuitenkin, että mitään sen vakavampaa projektia tuosta ei ainakaan tältä istumalta ole järkeä tehdä. Näkökulmaltaan se muistuttaa jossain määrin Avalonin usvia, sillä kertojina ovat sisarukset Morgan Le Fay, Morgause ja Elaine. Haluan kirjoittaa tuota mahdollisimman vapaasti ja jos asettaisin kyhäelmälleni kovin korkeita tavoitteita, niin joutuisin koko ajan valvomaan, ettei siitä tule liian samanlainen Zimmer Bradleyn teoksen kanssa. Tietenkään en nytkään ole kirjoittamassa mitään kopiota, mutta uskonasioihin ja ihmissuhteisiin painottaminen, samojen hahmojen näkökulma ja legendapohja kasvattavat riskiä yhtäläisyyksiin hyvin paljon.
Mutta sitten pääsette näkemään vähän pärstääni. Hankin hiuksiini vaalean irtoraidan (ja ruskean, joka ei tosin oikein näy punaisen seasta) ja olen ajatellut ostaa ehkä vielä toisenkin. Nuo tuovat kivan lisän tähän punaiseen ilman, että tarvitsee alkaa mitään lopullisempaa tehdä.
Olin eräänä viikonloppuna isäni luona hoitamassa isäni koiraa, Saraa. Hauva on kasvanut ihan huikeasti. Vasta kesällähän minä laitoin tänne pentukuvia!
