LSD, MDMA ja kannabis - tulevien sukupolvien ihmeaineet?

Kannabiskeskustelu on viime vuosina käynyt kiivaana ja samalla puheenaiheeksi ovat nousseet muutkin huumeiksi luokiteltavat aineet. Monet varmasti muistavat kouluissa pidetyt huumevalistukset kauhutarinoineen, näistä villeimpinä kertomukset ihmisistä, jotka ovat LSD-päissään luulleet olevansa appelsiineja ja kuorineet itseään tai hypänneet ikkunasta jonkinlaisessa teräsmiesharhassa. Toisaalta monet meistä ovat myös törmänneet esimerkiksi kannabiksenkäyttäjään, jonka elämä vaikuttaa huomattavasti terveellisemmältä kuin tavallisen alkoholinkäyttäjän. Samoin kuulemme tarinoita ihmisistä, jotka eivät LSD:n tai jonkun muun psykedeelin käytön seurauksena olekaan hypänneet katolta, vaan esimerkiksi parantuneet masennuksestaan. Vielä kymmenen vuotta sitten suhtautuminen näihin aineisiin oli yleisellä tasolla aika yksioikoista, mutta nykyään mediassakin tulee nähneeksi hyvin erilaisilta näkökannoilta kirjoitettuja artikkeleita. Monen yllätykseksi näihin on kuulunut jopa tieteellisiä tutkimuksia, jotka ovat paljastaneet, etteivät jotkut huumeiksi luokiteltavista aineista olekaan niin vaarallisia kuin on luultu. Itse asiassa jotkut niistä voivat olla jopa hyödyllisiä ihmiselle. 

Huumeisiin lukeutuu lukuisia useita aineita, jotka vaikuttavat monin eri tavoin. Useimmissa niissä on mahdollisuus sekä positiivisiin että negatiivisiin vaikutuksiin. Vaikutukset ovat minkä tahansa muun aineen tavoin yksilöllisiä ja vaihtelevat annostuksen mukaan. Tietenkin osa niistä voi myös tappaa tai olla muuten vaarallisia. Pitäisikin muistaa, että loppujen lopuksi huumeet ovat vain aineita muiden joukossa. Etenkin huumevalistuksessa tullaan monesti sortuneeksi mustavalkoiseen ajatteluun tässä asiassa. Moniin huumausaineisiin ei kuole pieniä annoksia käyttäessä, eikä välttämättä suurempiinkaan. Toisaalta esimerkiksi kipulääkkeissä käytettävä paracetamol voi suurina annoksina aiheuttaa hyvin kivuliaan kuoleman. Riittävän suurella annoksella paracetamolia voit siis tehdä itsellesi tappavaa vahinkoa, sen sijaan kannabiksella ei voi tappaa itseään. 

Moni varmasti ihmettelee, miksi huumeilla on niin ikävä maine, mikäli ne eivät olekaan niin haitallisia kuin ollaan luultu. Tahdon korostaa, että toki näissäkin aineissa on omat vaaransa, eikä kaikki pelottelu ole tuulesta temmattua. Kielteisen ilmapiirin syntymiseen ovat vaikuttaneet kuitenkin myös muutamat muut tekijät. Käykäämme siis läpi hieman muutaman aineen historiaa tilanteen valottamiseksi. 

Nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa esimerkiksi psykedeeleiksi kutsuttuja aineita tutkittiin ensiksi tieteellisesti laboratorioissa. Niistä odotettiin voivan olla apua esimerkiksi mielisairauksien parantamisessa, sillä aineiden uskottiin aiheuttavan esimerkiksi skitsofreniaa vastaavia olotiloja. Psykedeelien mystiset, terapeuttiset ja myös viihteelliset vaikutukset kiehtoivat kuitenkin myös tavallisia ihmisiä ja siten ne levisivät myös laboratorioiden ulkopuolelle. Edes tutkijat eivät olleet vielä löytäneet aineille optimaalista käyttötarkoitusta tai käyttöolosuhteita, joten voitte kuvitella miten perillä vailla asiantuntemusta olevat ihmiset olivat niiden turvallisesta käytöstä. Tästä seurasi se, että esimerkiksi suuret hippitapahtumat muuttuivat sekasortoisiksi. Riski psykedeelisen kokemuksen negatiiviseksi kääntymiseen oli suuri ja se taas aiheutti arvaamatonta ja pelottavaakin käytöstä käyttäjien toimesta. Vika ei kuitenkaan ollut itse psykedeeleissä vaan nimenomaan tavassa käyttää niitä. Asiantunteva ja riittävän terve ihminen turvallisissa olosuhteissa voi käyttäytyä aivan toisenlaisella tavalla ja saada kokemuksesta irti uskomattoman paljon. 1960-luvulla yhdisteitä kuitenkin nautittiin monesti ilman minkäänlaista kartoitusta henkilön mielenterveydestä, mielialasta, eikä sekalainen ympäristökään varmasti ollut kaikille ihanteellinen. 

Tottumattomille, ulkopuolisille silmille meininki on varmasti ollut pelottavaa. On ymmärrettävää, että monen ensimmäinen reaktio on ollut, että nimenomaan nuo aineet ovat pahasta. Arjessa ihminen tekee helposti mielivaltaisiakin päätelmiä ja eihän tutkimustietoa aiheesta ollut kovinkaan paljoa. Lisäksi on myös väitetty, että itse Yhdysvaltain hallinto oli tahtonut kieltää psykedeelit, sillä niillä oli osansa Vietnamin sotaa vastaan kapinoinnissa. Kaikki tämä johti siihen, että lopulta Yhdysvallat julisti sodan huumeita vastaan. Alkoi propagandan kausi, jolloin huumausaineiksi luokitellut aineet mustamaalattiin täysin. Tutkijat ovat kertoneet, että kyseisiä aineita on useiden vuosikymmenien ajan noiden tapahtumien jälkeen ollut miltei mahdotonta edes tutkia. Syynä on ollut paitsi laittomuus, myös se, että niistä kiinnostunutta pidettiin propagandan vuoksi täysin kajahtaneena.

Yhdysvaltojen asenne huumeita kohtaan on virrannut tehokkaasti muuallekin maailmaan. Tämä on johtanut siihen, että niistä on tullut eräänlainen tabu – moni ei tunnu edes kykenevän keskustelemaan aiheesta objektiivisesti, vaikka heille olisi esittää tieteellistä todistusaineistoa tueksi.

Kuten aiemmin jo mainitsin, yleinen asenne tuntuu kuitenkin olevan muuttumassa. Vietnamin sota ja hippiliike sellaisenaan kuin se oli 60-luvulla alkavat olla enää muistoja vanhemman ikäluokan takaraivossa. Propagandan vaikutus tuntuu yhä, mutta nuorempi sukupolvi kykenee näkemään asian jo hieman objektiivisemmassa valossa. 90-luvulla alettiin pikkuhiljaa antaa lupia tutkia joitakin huumausaineita. Näissä tutkimuksissa on saatu positiivisia tuloksia esimerkiksi LSD:n vaikutuksesta kuolemansairaiden kuolemanpelon käsittelemiseen, MDMA-terapian käytöstä post-traumaattisen stressioireyhtymän hoidossa, sekä psilosybiinin vaikutuksesta Hortonin syndroomaan. Nämä aineet ovat siis antaneet uutta toivoa ihmisille, joiden kohdalla perinteiset hoitomuodot eivät ole auttaneet. Lisäksi on huomattu, etteivät monet huumausaineet itse asiassa olekaan niin vaarallisia kuin aiemmin ollaan kuviteltu – kunhan niitä ottaa oikeanlaisissa olosuhteissa. 

En kuitenkaan kannusta ihmisiä vetelemään hetken mielijohteesta mitä sattuu. Sille on kuitenkin syynsä, että nämä aineet ovat laittomia. Jo pelkästään psykedeelien viihdekäyttäjienkin keskuudessa tiedetään yleisesti, etteivät ne sovi kaikille. Siksi esimerkiksi mielenterveysongelmaisen on hyvin riskialtista alkaa niitä omin päin ottamaan. Psykedeelien sanotaan olevan tajuntaa laajentavia aineita ja niiden käyttäjä voi päästä/joutua tekemisiin monien tiedostamattomien, päänsisäisten asioidensa kanssa. Jos asiat ovat vaikeita tai niitä on erityisen paljon, voi käyttökokemus olla jopa traumatisoiva. Lisäksi on oikeastikin olemassa huumausaineita, joiden positiiviset vaikutukset ovat mitättömiä verrattuna negatiivisiin – googlailkaapa huviksenne vaikka sellainen kuin krokodil.

Riskialtista huumeiden käyttäminen nykytilanteessa on myös sen vuoksi, että monesti et voi tietää, mitä loppupeleissä saat kauppaa tehdessä. Jauhepussissa tai pillerissä voi olla jotakin ihan muuta kuin annetaan ymmärtää – se voi olla buranaa tai sitten jotain oikeasti vaarallista. Juuri äskettäin uutisoitiin ekstaasina myydyistä tableteista, jotka ovat tappaneet ihmisiä ulkomailla. Todellisuudessa näitä pillereitä oli jatkettu vaarallisilla määrillä metyyliamfetamiinia eli PMMA:ta. Pahimmillaan niiden käyttö voi siis nykytilanteessa todella olla hengellään leikkimistä. 

Minä en missään nimessä vapauttaisi kaikkia huumausaineita vapaasti kaikkien käytettäviksi. Siitä seuraisi mitä todennäköisimmin tragedioita niin yksilö- kuin yhteisötasollakin. Kannabiksen voisi kyllä mielestäni sallia ihan viihdekäyttöönkin. Jos verrataan esimerkiksi sen ja alkoholin haittoja, niin kannabis jää aika kesyksi päihteeksi. Positiivisia vaikutuksia kannabiksella on monia, alkoholilla ne rajoittuvat lähinnä mahdolliseen lisääntyneeseen sosiaalisuuteen, itsetunnon väliaikaiseen kasvuun ja mielialan kohoamiseen. Toki voidaan kyseenalaistaa sekin, onko meidän järkevää sallia enää enempää päihteitä alkoholin rinnalle ollenkaan. Kannabiksella on todettu kuitenkin olevan myös lukuisia terveysvaikutuksia, joten viihteellisyys ei ole ainoa syy laillistamiseen. Lisäksi meidän on ajateltava realistisesti: päihteen käyttö tuskin on loppumassa. Voimme itsepäisesti pitäytyä kiinni laeissamme, mutta ihmiset kyllä hankkivat huumeensa laittomastikin. Etenkin nyt, kun asenteet kannabiksen suhteen ovat muuttuneet sallivimmiksi. Laittomuudessa on vaan se huono puoli, että suuri osa huumekaupan tuotoista menee silloin järjestäytyneelle rikollisuudelle. En usko, että kukaan on tietämätön siitä, miten paljon kärsimystä sieltä kautta kulkee tähän maailmaan. Mieluummin soisin ne rahat esimerkiksi rehellisille suomalaisille yrittäjille. 

Muut huumausaineet voisi sallia tutkimus- ja lääkintäkäyttöön. Itse ottaisin mielelläni mielenterveyskuntoutujana muita vaihtoehtoja perinteisten lääke- ja terapiahoitojen rinnalle. Tässä maassa on lukuisia ihmisiä, jotka noita hoitoja käyttävät, mutta joutuvat silti käymään kuolinkamppailua päivittäin. Jo nykyiset tutkimustulokset joiden aineiden suhteen ovat lupaavia, joten mielestäni näihin tutkimuksiin kannattaisi todella panostaa. Toki on sitten aivan toinen juttu, kuinka paljon lääkeyhtiöt kiinnostuvat esimerkiksi LSD:stä, johon ei voi jäädä fyysisesti koukkuun ja henkinen koukkukaan ei ole kovin tavanomainen. (Eikö olekin ironista?)

Psykedeelien on todettu myös antavan ihmiselle arvokkaita, henkisiä kokemuksia. Tajunnanlaajentajina ne myös auttavat näkemään asiat erilaisessa valossa ja voivat kehittää ajattelua. Monet tutkimuksiin osallistuneista ovat rankanneet psykedeelisen kokemuksen kymmenen merkittävimmän elämänkokemuksensa joukkoon. Mielestäni jokaisella riittävän terveellä ihmisellä pitäisi olla oikeus myös tällaiseen kokemukseen – ei tietenkään missään itsemurhayksiössä kymmenen muun ties mitä vedelleen ihmisen seurassa, vaan turvallisessa ja valvotussa ympäristössä, asiantuntijoiden opastamana. 

Tämän tekstin tarkoituksena on kannustaa teitä ottamaan itse selvää näistä asioista. Minulle henkilökohtaisesti on aivan sama, mitä substansseja kukakin käyttää tai jättää käyttämättä, kunhan ei vahingoita muita eikä mielellään itseäänkään. Jokaisen olisi silti tärkeää antaa asialle mahdollisuus, jos ei itsensä niin edes jonkun muun kohdalla. Asenteiden muutos avoimempaan suuntaan voisi parhaimmillaan pelastaa jopa ihmishenkiä. Se ei ole asia, joka kannattaa sivuttaa olankohautuksella vain pitääkseen kiinni jähmeistä ajatusmalleistaan. 

Muutama linkki aiheeseen liittyen:

http://www.hs.fi/tiede/a1305708116054

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135237571738

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/93811.shtml

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Taikasienten+ainesosa+lievitt%C3%A4%C3%A4+ahdistusta/1135259954365

Dokkareita liittyen asiaan (Löytyvät esimerkiksi Netflixistä.):

DMT – The Spirit Molecule

Ayahuasca – Vine Of Soul

Neurons To Nirvana 

(c) Jarmo Hämäläinen

 

 

 

P.s. Harrastan nyt kauhistuttavaa ja häikäilemätöntä mainostusta: Ystäväni Hannabella aloitti bloginsa uudelleen, joten käykääpä tsekkaamassa Buduaarini, mikäli historia, sisustus ja esteettisyys yleensä kiinnostavat! 

Moni parisuhde voi olla hyvä, mutta harvempi onnellinen

Tulin äskettäin lukeneeni blogitekstin pitkän parisuhteen salaisuudesta. Itse teksti ei herättänyt sen suurempia tunteita, mutta kommentit pistivät ihmettelemään. Siellä oli parikymmentä vuotta avioliitossa olleita ihmisiä tappelemassa siitä, kuinka paskaa heillä on suhteissaan ollut ja kuinka he ovat silti yhdessä pysyneet. Kysymys kuuluukin: voiko sitä pitää meriittinä?

On toki ihailtavaa, että jotkut ovat valmiita menemään vaikka harmaan kiven läpi parisuhteensa eteen. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee raja vastaan. Kaikkea ei tarvitse sietää. Jos takana on kaiken maailman tunteiden laimenemiset, laiminlyönnit ynnä muut, kannattaa sitä eroa ihan oikeasti harkita. Tietenkään en sano, että ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa pitäisi saman tien pistää pillit pussiin. Kannattaa kuitenkin kuulostella itseään, onko kyseisen kumppanin kanssa onnellinen ja onko siihen enää minkäänlaista mahdollisuutta. Uskoisin, että monen kohdalla suhteesta on parempi lähteä silloin, kun on vielä jonkin verran voimavaroja kuin loppuunpalaneena ja masentuneena. 

Väittäisin, että hyvin suuri osa ihmisistä valitsee kumppaninsa jo lähtökohtaisesti huonoin perustein. Tietenkään suhteen tulevaisuutta ei voi etukäteen ennustaa mitenkään, mutta voi kuitenkin  yrittää minimoida riskit tutustumalla toiseen kunnolla. Kannattaa myös antaa erilaisille ihmisille mahdollisuus, sillä siinä tuskin ainakaan menettää mitään. Itse olen pannut merkille, että monesti ihmiset asettavat vaatimustasonsa liian alas tai takertuvat epäolennaisuuksiin kumppania valitessaan. En toki tarkoita tällä sitä, että pitäisi metsästää joka suhteessa 10/10 prinsessaa tai prinssiä. Sellaista ei kukaan tule löytämään. Mutta pitäisi kuulostella itseään ja miettiä, mitä parisuhteelta oikeasti haluaa ja millaiset asiat menettävät merkityksensä ajan kuluessa. Hyvin usein ihmiset tuntuvat takertuvan pinnallisiin asioihin, kuten ulkonäköön. Myöskään esimerkiksi samat kiinnostuksen kohteet yksinään eivät tee ihmisestä oikeata. Valitettavan harva tuntuu antavan suurta arvoa vaikkapa tunnetason yhteydelle. Kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi se seikka, että ihminen pyrkii usein alitajuntaisesti toistamaan ihmissuhteissa menneisyytensä tapahtumia. Me haluamme ikään kuin korjata aiemmat suhteet uusissa. Mikäli siis huomaat joutuvasi uudestaan ja uudestaan parisuhteeseen esimerkiksi äärimmäisen kontrolloivien ihmisten kanssa, kannattaa alkaa jo tapailuvaiheessa tarkkailla toisen käytöstä näiden piirteiden taholta.

Joskus kumppanilta vaaditaan myös liikaa. Häneen kohdistetaan hirveitä odotuksia, koska olo itsensä kanssa ei ole hyvä. Odotetaan, että toinen ihminen täyttää nämä kaikki psyyken kuopat. Kumppanin löytäminen voi toki korottaa itsetuntoa ja saada tuntemaan itsensä rakastetuksi, mutta mikään ihmelääke sekään ei ole. Toista ihmistä pitäisi etsiä itseä täydentämään, ei korjaamaan. Jos toisen ihmisen kokee jonkinlaisena pelastajana, tulee väistämättä jossain vaiheessa pettymään. Kukaan muu ei voi pelastaa sinua kuin sinä itse. Se on karu ja toisaalta myös huojentava fakta. 

Alun täydellinen klikkikään ei toki tarkoita sitä, että elämä jatkuisi mahtavana. Jokaisessa suhteessa on vastoinkäymisensä. Fakta on se, että suurempi osa pareista eroaa kuin pysyy yhdessä. Tähän on kohdistettu hirveästi kritiikkiä ja monet tuntuvat ihannoivat vanhan ajan läpi eliniän kestänyttä avioliittoa. Ajatuksen tasolla sellainen voi tuntua todella romanttiselta, mutta todellisuus on usein jotain täysin muuta. Monesti tuntuu, että näille ihmisille on meriitti pelkästään se yhdessä pysyminen, ei niinkään onnellisuus. Esimerkiksi tuon lukemani blogitekstin kommenteissa jopa vähän naureskeltiin kestävällä onnellisuudelle ja toisaalta hyökättiin hirveän aggressiivisesti sitä vastaan. Aloin väkisinkin miettiä, olikohan näiden henkilöiden pitkissä avioliitoissa todella mitään järkeä? En toki voi mennä heidän puolestaan sanomaan varmasti, mutta aggressiiviset reaktiot kyllä kertovat jostain.

Eniten minua ihmetyttää se, miten joillekin ihmisille pelkkä kiintymys on aivan täydellisen hyvä syy pysyä parisuhteessa. Vaikka olisi muuten miten onnetonta, tylsää ja ikävää. Tietenkin kiintymyskin merkitsee, mutta yksin se on aika laiha syy jäädä suhteeseen. Ymmärrän myös, että eroaminen voi olla vaikeaa. Itsekin olen niitä ihmisiä, joille irti päästäminen on aina tuottanut erittäin suuria ongelmia. Sitä on vaan vaikea ymmärtää, miten jotkut ihmiset jatkuvasti valittavat parisuhteistaan ja odottavat kumppaninsa muuttuvan, mutta silti ovat sitä mieltä, että suhteeseen jääminen on ainoa vaihtoehto. Aika monelle tuntuu olevan iskostunut jonnekin syvälle alitajuntaan, etteivät he edes ansaitse olla onnellisia. Että eroamiseen pitää olla jokin konkreettinen, yksittäinen syy kuten nyt vaikkapa pettäminen. Jokaisella meillä on oikeus olla onnellinen ja riittävä syy eroamiselle on jo se, ettei yksinkertaisesti tunnu hyvältä.

Tarkoitukseni ei ole tällä tekstillä syyllistää tai ohjata kädestä pitäen eroamaan. Lähinnä kehotan kuuntelemaan itseään: sitä tarkemmin mitä enemmän tämä teksti provosoi. Päämääräni ei ollut myöskään tuomita kaikkia vähänkin puutteellisia suhteita huonoiksi. Päinvastoin. Niistä voi oppia hyvin paljon. Sen vuoksi minusta on erittäin surullista, että moni päättyneen suhteen jälkeen kokee sen tai pahimmillaan itsensä epäonnistuneeksi. Seuraavaa suhdetta saatetaan sitten yrittää saada toimimaan väkivalloin ja kun se ei kestä, masennutaan entistä pahemmin ja kierre jatkuu. Ei pitäisi ajatella päättyneitäkään suhteita epäonnistuneina tai ihmisiä väärinä. Ihminen saattoi olla täysin oikea juuri siihen aikaan ja elämänvaiheeseen: nimenomaan oikea opettamaan.

Vuodenvaihteen fiilikset

Alkaisi varmaan olla aika päivitellä vähän blogiakin. Pahoittelen, etten ole saanut viime aikoina postauksia aikaiseksi. Paremmassa mielialassa tulee aina pistettyä vaikka mitä tuonne tuleviin postauksiin, mutta masennusolojen palatessa niitä ei sitten jaksakaan toteuttaa. Joulukuu oli aika pahasti masennuspainotteinen. Päässä tuntui olevan liikaakin ajatuksia, mutta ne eivät ole kulkeneet ollenkaan luontevasti. Välillä tuntuu musertavalta jo pelkästään niiden paino, sisällöstä puhumattakaan. Mitään hirveän hedelmällistä sanottavaa minulla ei kuitenkaan niistä ole, joten siirrytään muihin aiheisiin. Kerronpa nyt ihan ensimmäiseksi joulustani ja uudestavuodestani. Yleisistä kuulumisista sitten hieman lopussa.

Pidän joulusta juhlana todella paljon, mutta tänä vuonna se meni kyllä penkin alle. Viime vuonna nautin joulusta täysillä, kun sain tehdä siitä omanlaiseni. Nyt porukoilla asuessani muutamat asiat olivat väistämättä toisin. Käyn mielelläni moikkaamassa sukulaisia, mutta tuppaan ahdistumaan oman tilan puutteesta aika nopeasti. Lisäksi henkisenä ihmisenä on jokseenkin stressaavaa, kun tunnelma on väistämättä hyvin erilainen kuin mitä se olisi samanhenkisempien ihmisten kanssa/yksin. Joulu ei siis tänä vuonna tuntunut oikein joululta.

Pakanathan juhlivat joulua monesti lähinnä talvipäivänseisauksen vuoksi, ikään kuin eräänlaisena vuodenkierron merkkikohtana: vuoden pimeimmän yön jälkeen koittaa jälleen valoisampi kausi. Lisäksi joulussa on se kiva yksityiskohta, että se liittyy eräisiin suosikkilegendoihini.Keltit nimittäin aikoinaan juhlivat sitä kuningas Arthurin syntymäpäivänä. En ehkä usko noihin legendoihin ihan sellaisena kuin ne on esitetty, mutta voihan niissä jokin todenperä olla. Etenkin merkkipäivinä on kiva lueskella noista legendoista ja spekuloida, miten tapahtumat olisivat oikeasti voineet mennä. Mielenkiintoista on myös pohdiskella, minkälaisia arvoja niiden taustalla on ja mitä ne haluavat ihmisille opettaa.

Joulu meni vähän ikävästi muutenkin kuin vain laimean tunnelman vuoksi. Omat arvoni poikkeavat jonkin verran joidenkin sukulaisteni arvoista, mikä aiheuttaa välillä aikamoisia ristiriitoja. Olen pyrkinyt pitämään temperamenttini kurissa, mutta toisinaan se on aika vaikeaa. Tänä jouluna meinasi palaa hermo puhuttaessa politiikasta. Pyrin kunnioittamaan erilaisia mielipiteitä, mutta toivoisin silti kattavia perusteluja. Siinä vaiheessa kun esimerkiksi äänestysratkaisut perustuvat pelkälle puolueen imagolle, niin minua alkaa suoraan sanoen hieman kuvottaa. On vaikea uskoa, että kukaan aikuinen ihminen jättää äänestämättä jotain puoluetta sen vuoksi, koska se on "hyi" tai "yäk" ja äänestää toista sen takia, että puolueen äänestäjillä on tietynlainen imago. Tuollainen imagonmetsästys monesti kertoo siitä, ettei ehkä ole ihan sinut itsensä kanssa, mutta minun on silti hankala hyväksyä sitä, että jollekin tuollainen on parempi syy äänestää kuin yhteinen hyvinvointi. Veikkaan silti kyllä, ettei kyseinenkään ihminen tekisi tuollaista ratkaisua, jos ymmärtäisi minkälaisia seurauksia sillä todella voi olla kanssaihmisten hyvinvoinnille. Monet ihmiset vaan tuntuvat tiedostamattaan kammoavan koko asian ajattelemista.

Joulua seuraava uusivuosi ei ollut myöskään erityisen kummoinen. Kaverini olivat jakautuneet ympäri Mikkeliä, Suomea ja jopa maailmaa, joten bileporukka oli hyvin pieni. Pienelläkin porukalla voi toki olla hyvä juhlafiilis, mutta nyt vain puuttui se jokin. Illan kohokohta olikin varmaan Merlin-maraton tai kaupungin ilotulitukset. Ne olivat tänä vuonna todella kauniit, vaikka niistä lähtevä ääni olikin aivan hirveä. Se pauke tuntui melkein sydämessä ja välillä minun olisi tehnyt mieli vain kipittää Naisvuoren juurelle piiloon.

Vuosi 2014 on nyt siis ohi. Sen verran rankka vuosi on ollut, että olen vain iloinen sen päättymisestä. Tulevassa vuodessakin tulee varmasti olemaan vaikeutensa, mutta muuton myötä se tuo paljon uutta mukanaan. Kieltämättä Mikkelistä lähteminen on myös stressannut aika paljon. Muutan 12. päivä (Koulu alkaa kolmantenatoista.) joksikin aikaa serkuilleni Vuosaareen, sillä kämppäni Vantaalla vapautuu vasta ensimmäinen helmikuuta. Oman tilan puutteen vuoksi ahdistaa vähän ajatus serkuilla asumisesta, mutta ehkä se menee ihan hyvin. Perhe on kuitenkin mukava ja rento, eikä siellä tarvitse olla kuin pari viikkoa, joiden viikonloput vietän varmaan Mikkelissä. Niiden jälkeen pääsen vihdoinkin omaan kämppään, jes! Tuo asia on tuonut jonkin verran valoa päiviin ja auttaa porskuttamaan eteenpäin.
Myös muutama muu asia on piristänyt päiviäni. Yksi niistä on Dragon Age Inquisition. Peliin koukkuttuminen vei vähän enemmän aikaa kuin ykköseen, mutta nyt koukku on vähintäänkin yhtä vahva. Alkupuolella ärsytti aika paljon se seikka, kun 20 h pelaamisen jälkeen pleikkari päätti jumittua ja poistaa siinä samalla jokaisen tallennukseni. Jouduin siis alottamaan alusta. Nyt alan olla loppusuoralla ja yritän epätoivoisesti säästellä peliä. En tiedä mitä teen sitten kun tuo loppuu!

Lisäksi hyvä musiikki tekee aina terää. Olen viime aikoina kuunnellut aika paljon neofolkia. Sattui aika sopivasti, kun joulukuussa Death In Junekin tuli sopivasti Suomeen. Keikka oli ihan mieletön ja tunnelma jollain tapaa jännän epätodellinen. Ihan kuin olisi hetkeksi pudonnut johonkin ihan toiseen ulottuvuuteen! Ykköseni neofolk-bändeistä on kuitenkin ehkä Of The Wand And The Moon, jonka löysin vasta joulukuussa, mutta joka kolahti heti.

Neofolkin lisäksi olen kuunnellut paljon Blackmore's Nightia! (Taas vaihteeksi.) Kirjoitin itse asiassa jonkinlaista kuunteluhistoriaani IRC-Gallerian blogiini, jos jotain kiinnostaa käydä lukemassa. Kyseinen bändi on ollut yksi suosikeistani jo useamman vuoden. Kokoonpanossa innostaa tietenkin biisien keskiaika- ja renessanssiaiheiset biisit, upea energia ja Candicen upea ääni. Jos joku päivä onnistun tänne vielä me singing - videon postaamaan, niin pari vahvaa biisiehdokasta löytyy Blackmore's Nightin tuotannosta.

 Pieni paljastus: En voi sietää suurinta osaa jouluruoista. Liharuoat menevät, mutta esimerkiksi laatikot ovat mielestäni ihan hirveää moskaa.

 Joululahjojani en tullut kuvanneeksi, mutta ikuistin kyllä itselleni Helsingistä ostamani lahjat!

Seuraavissa kuvissa näkyvät uudet Demonia-saappaani. Olen jo vuosien ajan katsellut erilaisia Demonioita, mutten ole koskaan tullut aiemmin ostaneeksi. Tulin löytäneeksi nämä kaunokaiset reilulla kolmellakympillä, joten kiusaus kasvoi aivan liian suureksi!