Syksy tuo mukanaan muutoksen. On aika kuoriutua vanhasta. Tänä vuonna uudistuminen on normaalia rajumpaa, sillä on tullut aika jättää Mikkeli taakse. Tunnen muutenkin uudistuvani aikamoisella tahdilla - en meinaa itsekään oikein pysyä perässä! Luovuuteni on pitkästä aikaa alkanut taas kukkimaan ja huomaan innostuvani asioista paljon helpommin kuin ennen. Minusta tuntuu tulevan koko ajan vain aktiivisempi, eikä elämäni - luojan kiitos - enää muistuta suuremmin perinteisen syrjäytyneen nuoren elämää! Käyn säännöllisesti ulkona ja opiskelen omaehtoisesti milloin mitäkin, mikä sattuu kiinnostamaan. Seuraavalla kirjastokäynnilläni olisi vuorossa jälleen folkloristiikan kirjojen lainaus. Tällä kertaa ei pelkästään huvikseen, vaan olen päättänyt hakea tosissani opiskelemaan sitä keväällä. Tulin pohtineeksi uudelleen opiskelupaikkavaihtoehtojani ja ymmärsin erään asiaan. Olen hakenut kirjallisuutta opiskelemaan lähinnä siksi, että rakastan kirjoittamista. Pidän kyllä lukemisesta ja tekstien analysoinistakin, mutta haluanko tehdä sitä työkseni? En. Kirjallisuutta opiskelleena mennään lähinnä tutkimaan kirjallisuutta tai äidinkielen opettajaksi. Haluan kirjailijaksi, mutten välttämättä tutkimaan muiden tekstejä. Hyviä tekstejä on mukava analysoida, mutta työssä ei aina tule niitä suosikkeja vastaan. Heikolla motivaatiolla varustettujen teini-ikäisten opettaminen taas saa ajatuksenakin karvat oikeasti pystyyn.
Olisin puurtanut opintojen parissa päästäkseni tekemään jotain, joka on vain osittain intohimoni. Folkloristiikkaa lukisin, koska se kokonaisuudessaan kiinnostaa minua. Jo opiskelu itsessään vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta. En puurtaisi tentteihin sen vuoksi, että minulla olisi mahdollisimman paljon aineistoa tulevaisuutta varten, vaan koska haluan oikeasti tietää ne asiat. Näin ollen folkloristiikka nousi ykköseksi listallani. Tällä kertaa aion todella päästä sisään ja uskon todella sen pystyväni tekemään. Nyt kun opiskelu ei tunnu pakkopullalta, vaan kiehtovalta haasteelta.
Persoonanikin suhteen olen huomannut jälleen muutoksia. Tuntuu, että olen taas enemmän minä kuin muutamia kuukausia sitten. Taas askeleen lähempänä itseni ydintä. Tämä kaikki huolimatta kuun alkupuolen kriiseilystä - tai ehkä osittain myös sen ansioista. Tuollaisissa tilanteissa tulee oppineeksi paljon itsestään. Olen yksinkertaisesti oppinut antamaan itselleni enemmän aikaa ja löytänyt jonkin verran keinoja ahdistuksen kestämiseen. Nyt arki ei tunnu tuskaiselta täyteajalta, vaan pystyn nauttimaaan elämästäni, vaikkei jatkuvasti tapahtuisikaan hirveästi kaikkea kiehtovaa. Tai sitten olen vaan onnistunut tekemään arjestani hieman taianomaisempaa.
Olen uudistanut myös ihan arkista ympäristöänikin: vein kirpparille muutaman vaatevuoren ja siivosin kaikki kaappini perusteellisesti. Heitin paljon tavaraa pois surutta. Suurin osa vanhasta elämästäni jää tänne, enkä halua turhan paljoa vanhaa roinaa mukaan muistuttamaan siitä. Minulla on kyllä oma laatikko muistoesineille, mutta sitä ei tarvitse avata joka päivä. Vanhoja aikoja on kiva muistella silloin tällöin, mutta niistä ei välttämättä halua koko ajan muistutusta.
Olen yllättänyt siitä, miten paljon asioita minulla oikeastaan on hyvästeltävänäni. Olen tullut viimeaikoina kelailleeksi ihan koko elämääni Mikkelissä, en vain tämänhetkeisiä asioita. Välillä se tuntuu vilisevän silmissä kuin jonkinlaisena filminauhana. Vähän samaan tapaan ehkä kuin kuolemanrajakokemuksissa sanotaan tapahtuvan, vaikkei nyt tietysti yhtä radikaalisti. Moni asia on jäänyt taakse aikoja sitten, tuntuu silti siltä kuin ne olisi jätettävä uudestaan.
Syyskuun ensimmäisenä muutan vähäksi aikaa äitini luokse, sillä uutta kämppää ei ole vielä löytynyt. Suurin osani muistoistani Mikkelistä sijoittuu aikaan, jolloin siellä. Valitettavasti Rantakylä asuinalueena muistuttaa minua lähinnä pahoista asioista. Olen vierastanut sitä tähän asti, mutta ehkä nyt tekee ihan hyvä mennä takaisin vähäksi aikaa. Pääsee sinuiksi senkin paikan kanssa. Varmasti se tulee olemaan jokseenkin tuskallista, mutta mielelläni lähtisin kuitenkin tästä kaupungista mahdollisimman puhtaana pois. Ei ole hyvä kiikuttaa vanhaa elämää varjona perässään.
Toivon, että halloweeniin mennessä olisin onnistunut asettumaan aloilleni ja pääsemään alkuun. Kelttiläisessä perinteessä tuo kyseinen juhla (samhain) on itse asiassa uusivuosi, ja omalla kohdalla syksy tuntuu todellakin enemmän uuden aikakauden alulta kuin tammikuu. Pääsee sitten juhlmaan ihan kunnolla uutta elämää. Sitä ennen on kuitenkin edessä vielä kaunis ruska-aika. Toivottavasti en häseltämiseltäni unohda kuvailla kaikkein upeinta vuodenaikaa.
Loppuun vielä vähän asua ja muita kuvia:
Minua vähän harmittaa jättää Mikkelin Wilma & Wihtori - kirppis taakseni. Sieltä on tullut tehtyä älytön määrä löytöjä. Sekä mekkoni, koruni, että laukkuni ovat tarttuneet mukaan sieltä. Huomatkaa myös mun upeat photoshopskillzit, kun yritin muokata seinästä epämääräistä uloketta pois. Nyt siinä on sitten epämääräinen, harmaasävyinen laikku. Ehkä mä joku päivä opin.
Myös tämä ihana säilytysrasia tarttui kirpparilta mukaan. Se tuo ensimmäisen kuvan tyynynpäällisten kanssa aivan uutta ilmettä asuntoon. Jos muualla on yhtä hyvä tai jopa parempi tarjonta kuin tuolla, niin minun ei tarvitse enää ostaa paljoakaan tavaraa uutena.
Toivottavasti teidänkin syksynne lähtee hyvin käyntiin! Seuraavaksi yritän kirjoitella tänne jotakin asiapostausta taas. Kuulumisia ja niiden herättämiä ajatuksia saatan myös päivitellä suhteellisen usein, kun niin paljon tapahtuu koko ajan!