Alternative blogs FINLAND - miitti

Lähdin Helsinkiä kohti lauantaiaamuna pahoinvoivana ja väsyneenä. Edellisenä yönä oli tullut nukuttua vain kaksi tuntia. Syynä tähän oli, että halusin käydä vielä viimeisen kerran Stopparissa ennen baarin sulkemista. Varsinaiset lopettajaiset olisivat olleet lauantaina, mutta pistin loppujen lopuksi blogimiitin hautajaisten edelle. Kyseisessä baarissa kun on tullut pyörittyä parin vuoden aikana enemmän kuin tarpeeksi ja lisäksi jo perjantaina oli hautajaisohjelmaa. Illasta jäi jotain konkreettistakin käteen, sillä saimme Rosan kanssa Stoppari-hupparit! Lisäksi Rosa sai vielä 3 drinkkilippua, joista yhden lahjoitti minulle. 

Siinä siis syy, miksi oloni ei ollut erityisen auvoinen astuessani bussiin. Onneksi vointi kuitenkin koheni koko ajan ja oli jo lähes normaali, kun pääsin sukulaisteni kämpälle. En ollut jaksanut vielä Mikkelissä suuremmin laittautua, sillä paahtavassa kuumuudessa ehostus olisi kuitenkin alkanut rakoilla hyvin aikaisin. Siispä meikkasin ja valitsin miittivaatteet vasta sukulaisillani. Valinnanvaikeus oli aika hirvittävä. Oli todella vaikeaa keksiä asu, joka olisi samaan aikaan sekä kiva, että persoonallinen ja joka ei tappaisi minua helteessä. Etenkin, kun halusin kuitenkin päälleni jotain tummanpuhuvaa.

Hetken pähkäilyn jälkeen sain kuitenkin asun valituksi ja lähdin kiireellä kohti keskustaa. Miittiin oli vielä pari tuntia aikaa, mutta halusin ehtiä vielä kiertelemään kauppojakin. Asu tuntui kaipaavan vielä jotain, jonka vuoksi päätin ostaa minihatun kutrien koristeeksi. (Onnistuin hajoittamaan vanhani, RIP.)

Viisitoista vaille kolme olin onnistunut löytämään itselleni sopivan hatun ja hakemaan Arnoldsilta vähän sapuskaa. Päätin soitella Selenalle ja ilmoitella, että voisin liittyä nyt ja miitin järjestäjän, Leenan, seuraan. Selenan on voinut bongata blogistani jo aiemmin, viime vuoden Tuskasta ja helmikuun Helsingin reissusta kirjoittamistani postauksista. Hänen Satiinitaivas-bloginsa lukeutuu itse asiassa lemppariblogeihini ja meillä synkkaa internetin ulkopuolisessakin maailmassa erittäin hyvin! Leenan Luurankoja kaapissa-blogia olen lukenut jo useamman vuoden ja siksi oli todella jännää nähdä hänet ihan kasvotusten! Leena oli aivan samanlainen luonnossa kuin blogissakin, nimittäin harvinaisen eloisa ja suloinen! Ihmiset jotka elävät täysillä ja toteuttavat omaa juttuaan ovat ihania, ja Leena lukeutuu ehdottomasti tähän porukkaan!

Suuntasimme kansallisteatterilta Kaisaniemen puistoon, jossa seuraamme liittyi nopeasti Mustetahroja-blogin Marjut M ja sekä suloiset lolitatytöt Saija Sasetar ja Milky Oolong. Marjutin blogia liityin lukemaan jokin aika sitten ja sieltä mieleeni ovat jääneet erityisesti hänen vähän aikaa sitten kirjoittamansa Islanti-postaukset. (Joihin en ikinä saanut kirjoitetuksi kommenttia, vaikka piti...) Lisäksi Marjutissa huomion kiinnittivät myös hänen ihanan pitkät, kirkkaanpunaiset hiuksensa. Jotenkin sitä kuvitteli, että ilmassa voisi olla alkukankeutta, mutta minä ja Marjut aloimme höpistä saman tien kuin vanhat tutut. Lisäksi hän kertoi käyvänsä välillä Mikkelissä, joten ehkä näemme toisemme vielä sielläkin joskus! M, ilmoittele kun eksyt itään päin!

Saija Sasetar ja hänen Frillycakes-bloginsa olivat etäisesti tuttuja Alternative Blogs Finland - ryhmästä. Milky Oolong taas kuului niihin harvoihin, joiden blogeihin en ollut koskaan tullut törmänneeksi! Vaikka itse harvoin puen päälleni pinkkiä tai pastellisävyjä, (Tsekatkaa siis edellinen postaus!) niin tyttöjen asut olivat kyllä ihan älyttömän ihanat! Itse asiassa, vastoin edellisen postauksen puheitani, on mielessäni kummitellut vaaleat polvisukat pitsillä ja vaaleanpunainen korsetti, eikä tyttöjen suloisuus mitenkään heikentänyt tätä uutta asurakkautta.

Porukkamme oli jakautunut kahtia alkuun, sillä suurin osa oli lähtenyt aurikoa karkuun hieman syrjemmälle. Me odottelimme mattimyöhäsiä hetken naispatsaan luona, mutta siirryimme lopulta muiden luokse. Myöhästelijätkin osasivat onneksi ihan hyvin luoksemme sitten. Alkuun äänessä olivat eniten Leena ja jääkiekkoselostajamme Mustaa Pitsiä – blogin Mystral. Mystis kertoi jossain vaiheessa mittiä mieltävänsä itsensä keskieurooppalaiseksi, enkä kyllä yhtään ihmettele sitä. Perussuomalaisesta varautuneisuudesta ei näkynyt tässä naisessa jälkeäkään ja hyvä niin. Jännitän itse hieman ihmisten kanssa höpöttäessä sitä ikävää kiusallista hiljaisuutta, Mystralin seurassa sellainen olisi kyllä aivan turhaa. Ihanan räiskyvä nainen!

Toisemme löydettyämme olimme jakautuneet hetkeksi vähän kuppikunnittain ja pientä varautuneisuutta oli ilmassa. Itse höpisin alussa eniten Selenan, Marjutin ja Frankie Savagen kanssa, joiden kanssa juttu luisti ihan äärimmäisen hyvin. Kävin miitin aikana älyttömästi kivoja keskusteluja, mutta Frankien kanssa tuli puhuttua kaikista diipemmät jutut. Arvostus häntä kohtaan nousi ihan huimasti. Älyttömän vahva, hieno ja älykäs nainen! Nuokaan piirteet eivät kuitenkaan olleet ne parhaat puolet, vaan korostaisin erityisesti sitä lämpöä, joka hohkasi hänestä kilometrien päähän. Ihanan aito ja ainutlaatuinen ihminen!

Vähitellen alkukankeus alkoi poistua, kun naamat tulivat tutummiksi. Alkoholillakin saattoi olla osuutta asiaan vähäsen. Myöhäisimmätkin tulijat saapuivat lopulta paikalle. Ensimmäisenä heistä Pietu ja Oona, joiden kummankin blogit ovat lukuluettelossani. Pyörremyrsky pääni sisällä ja Oonan monta elämää viehättävät minua kummatkin samasta syystä. Molemmista löytyy upeita lookkikuvia, mielenkiintoisia ja osittain samaistuttavia mielenterveysjuttuja sekä vähän taiteellisempaa sisältöä. Myöhemmin porukkaan liittyi myös ihana Nebula Smoke And Mirrors – blogista. Nebula oli myös Tuskasta ja viimekertaiselta Helsingin reissultani tuttu ja niiiiin symppis! Blogikin on aivan ihana ja rakastuin alun perin sitä kautta hänen kuvataiteeseensa. (Nyt on myös FB:n kansiot jo koluttu ja ihasteltu läpi moneen kertaan.)

Tunnelma vapautui iltaa myöten yhä enemmän. Jossain vaiheessa tulin jutelleeksi myös Woop Oop Digidigin PetriFrostin ja Mustaa maitoa - kirjoittajan, Miklan, kanssa. Petrin blogia kerkesin nopeasti vilkaisemaan ennen miittiä, kun hän linkitti postauksensa bloggaajaryhmäämme. Mustaa maitoa oli myös tuttu ennestään, mutta huomasin juuri, etten näköjään ollutkaan seurannut blogia Bloggerin kautta. Nykyään sitä klikkailee itsensä niin usein blogeihin ryhmäämme tulleiden postausten kautta, ettei enää pysy kärryillä siitä missä on lukijana ja missä ei! Petri ja Mikla olivat kuitenkin todella mukavia ihmisiä ja toivon, että jutellaan seuraavissa miiteissä vielä enemmänkin!

Meininki oli kokonaisuudessaan aivan huippu. Valitettavasti en kaikkien kanssa ehtinyt jutella, mutta haluan ehdottomasti korjata asian tulevissa miiteissä. Kaikki vaikuttivat todella mielenkiintoisilta ihmisiltä ja se kuva taisi välittyä rinkimme ulkopuolellekin. Huolimatta siitä, että Maailma Kylässä – festareilla oli paljon kaikenlaista porukkaa, tulimme siltikin huomatuiksi ja kuvatuiksikin useammankin kerran. Ryhmäkuvia ottaessamme saapui meitä kuvaamaan ihan ulkopuolisia tyyppejä! Itse asiassa itse kuvaankin hyökkäsi pari sellaista. Rastapäinen, kokokeltaisiin pukeutunut, tummaihoinen mies melkein kaatoi minut hyökätessään innoissaan porukan keskelle poseeraamaan rastojaan heilutellen!

Lisäksi tulimme käyneeksi hieman kauppaakin. Moni bloggaaja tunsi paikalle lennähtäneen Korpiklaanin sanoittajan, Juha Jyrkäksen, joka piti meille yksityisen sähkökannelshown ja kauppasi samalla kirjoittamiaan kirjoja. Ostin häneltä Ouramoisen, eeppisen soturirunoelman. Takakansi ja Juhan mainospuhe olivat niin yksinkertaisen vetäviä, etten mitenkään voinut kieltäytyä tarjouksesta. Olen saanut kirjaa kiireiltäni jo hieman luetuksikin ja se vaikuttaa oivalliselta teokselta! Ehkäpä kirjoitan siitä vielä jotain myöhemmin. Myös Juhan kannelshow oli aivan mahtava, kukaan ei jäänyt siitä kylmäksi! Lisäksi meitä viihdytti Mystral, joka ystävällisesti kertoi jääkiekon ystäville pelin tulokset. Henkilökohtaisesti en seuraile kyseistä lajia hirveästi, mutta kyllähän se muiden into siinä sitten tarttui minuunkin!

Taisimme lähteä puistosta yhdentoista aikoihin. En ole tästä aivan varma. Lopuksi minua tulivat halaamaan vielä youarenotmystyle-blogin tide ja Psychosis Overdosen Riku Psychosis, joiden kanssa en ollut tullut juuri jutelleeksi, valitettavasti. Ensi miitissä jutellaan kyllä enemmän, molempien blogit ova todella suloisia ja bloggaajat ihania ja vieläpä huippukauniita!  

 Lähes kaikki bloggaajat vasemmalta oikealle: Mary Tatiana, Lady Carniwhore, Frankie Savage, Mystral, Sanna Von Steam, Pietu, Oona, Riku Psychosis, Julia, elinalice666, Mikla, Leena, Saija Sasetar, Milky Oolong, Selena, minä, Tide, Marjut M

Loppuun vielä pari Leenan ottamaa asukuvaa. Leena harrastelee valokuvausta ja hänellä on kuvilleen oma sivukin. Monilahjakkuutemme on myös käsitellyt ensimmäisen kuvan!

Vielä viimeiseksi: muistan itse aloittelevana bloggaajana katselleeni kuvia joistakin miiteistä, mutten kokenut, että minulla kuuna päivänä olisi mahdollisuuksia lähteä kaikkien lukuisien ihmisten seuraamien ja kaikin puolin upeiden bloggaajien keskelle. Älä sinä ajattele näin. Jos sinulla on alternative-blogi, niin se riittää. Eikä alternative suinkaan tarkoita pelkkiä goottiblogeja. Jos kiinnostuit miittailusta, niin liitypä Alternative blogs FINLAND - ryhmään ja etsi sieltä sijaintiinsi sopiva miitti. Ryhmän järjestämiä miittejä on ollut tähän mennessä kaksi, Helsingissä ja Tampereella, mutta käsittääkseni myös muihin kaupunkeihin ollaan suunnittelemassa tapaamisia. Helsingin seuraava miitti on jo heinäkuussa. Uudet ihmiset ovat aina ihan älyttömän hyvä juttu! Tuohon ryhmään voi kyllä liittyä muuten vainkin, mikäli vain olet bloggaaja. Siellä saa mukavasti näkyvyyttä blogilleen ja uusia sellaisia seurattavaksi! 

Postauksen kuvat ovat monien miittaajien kameroista. Jos joku haluaa vielä krediitit jostain, niin huikatkaa!

P.S. 150 LUKIJAA! Eiköhän tämän kunniaksi pistetä blogiarvonta kohta pystyyn? ;) 

Hempeämpää tyylikokeilua

Uhkasin teitä viimeeksi postauksella aivan erilaisesta lookista. No, täältäpä pesee. Pohdiskelin pari postausta sitten tyyliäni ja sanoin, että laitan tästä lähtien päälleni vaikka valkoisen kukkahameen jos siltä tuntuu. No, nyt sitten tein sen. Ensinnäkin sen vuoksi, että halusin ylittää itseni tässä asiassa, ja toisekseen koska tuo Ebaysta löytämäni hame vain on todella kaunis. En jättänyt söpöilyä tuohon yhteen vaatekappaleeseen vaan päätin saman tien pukeutua kokovalkoiseen ja kuorruttaa koko ällösöpöyden pienoisella määrällä pitsiä.

Aamulla mietin monta kertaa, että mitä jos sittenkin vetäisinkin päälleni vain mustan napapaidan, samanväriset minishortsit ja revityt sukkahousut. Pitäydyin kuitenkin päätöksessäni, sillä olinhan luvannut itselleni toteuttaa tämän tempauksen. Lisäksi olin maininnut asiasta jo blogiinkin, oikeastaan ihan sen vuoksi, etten varmasti livistäisi. Naama yön jäljiltä turvonneena, meikittä ja tukka sekaisin asu ei vakuuttanut. Tunsin itseni suoraan sanoen kauhean näköiseksi. Hammasta purren laitoin hiukset ja meikkasin, jonka jälkeen saatoin huokaista helpotuksesta. Näytinkin itse asiassa ihan hyvältä.

Päivällä lähdimme ystäväpariskuntamme Annin ja Markuksen kanssa käymään terassilla. Odotin innolla, että näkisin Annin ilmeen ja kyllähän tuo aika yllättynyt taisi olla asuvalinnastani. Anni kuitenkin kehui vaatteitani ja sen myötä sain lisää varmuutta. Terassille päästyämme olinkin jo sitä mieltä, että näytän varsin hyvältä. Täytyy kuitenkin sanoa, että tunsin oloni hieman oudoksi. Asu on edelleen mielestäni kaunis, mutta ei kyllä pääse jokapäiväiseen käyttöön. Hempeilen kyllä mielelläni vielä joskus toistenkin. En kuitenkaan varmaankaan ihan äkkiä.

Illemmasta kävin vielä katsomassa isäni uutta koiranpentua, Saraa. Sara on rodultaan collie ja aivan valloittavan suloinen! Isän luona sain vielä pari kehua asustani ja mummoni itse asiassa sanoi, että näytän aivan keijulle, haha!

Mutta sitten niitä kuvia:

Huomenna lähdenkin Jyväskylään tekemään kirjallisuuden pääsykoetta! Saa nähdä miten käy. Toivottavasti muistan kaiken lukemani!

"The curse is come upon me," cried The Lady of Shalott

En osaa sanoa, milloin ensimmäisen kerran törmäsin Shalottin tarinaan. Opin kuitenkin tuntemaan sen paremmin löydettyäni 16-vuotiaana Emilie Autumnin samannimiseen kappaleeseen. Muistan biisiä kuunnellessa miettineeni, että tämä varmasti perustuu johonkin kuulemaani tarinaan. Googletin kappaleen nimen ja löysin sekä kaipaamaani tietoa aiheesta, että Alfred Lord Tennysonin kuuluisan runon ”The Lady Of Shalott”. Tuosta hetkestä lähtien kertomus Shalottista on ollut minulle yksi inspiroivimmista, läheisimmistä ja tärkeimmistä myyttisistä tarinoista. Sen vuoksi ajattelinkin omistaa sille postauksen blogissani. 

Järkevintä on varmastikin lähteä liikkeelle Alfred Lord Tennysonin runosta, joka on ehkäpä tunnetuin Shalottin tarinan muoto. Tapahtumat sijoittuvat Camelotiin, kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden maailmaan. Shalott on linnanneito, joka elää Camelotin liepeillä lumotussa tornissa. Kirous estää naista lähtemästä vankilastaan, mutta hän kykenee näkemään ulkomaailman tapahtumat maagisen peilin kautta. Tästä peilistä hänen on määrä seurata seudun tapahtumia ja kutoa samalla niistä kuvakudosta.

Eräänä päivänä neito näkee peilistä yhden pyöreän pöydän ritareista, Sir Lancelotin, eikä kykene vastustamaan kiusausta katsoa tätä ikkunasta. Tuolla hetkellä peili hajoaa ja kirous lankeaa hänen päälleen. Syysmyrskyn noustessa Shalott jättää torninsa. Hän suuntaa rantaan, jonka hietikolla lepäävään veneeseen kaivertaa nimensä ja lopulta antautuu sen kuljetettavaksi. Veneen lipuessa jokea pitkin Shalott laulaa viimeisen laulunsa ja kuolee.

Kaikessa koskettavuudessaankin Shalottin tarina on Tennysonin runossa hitusen laimeahko sisällöltään, jos verrataan sitä inspiraation lähteeseensä, Astolatin Elainen myyttiin. Toki runo on mielettömän kauniisti kirjoitettu, mutta ei minusta pääse käsiksi kaikkiin alkuperäisen legendan sävyihin. Tennysonin puolustukseksi on kutienkin sanottava, ettei legendakaan toki tavoita kaikkea sitä, mihin runo ilmaisullaan kykenee. Siksipä minun täytyykin valottaa teille molempia, jotta voin edes jotenkuten ilmentää, miten paljon tämä kyseinen myytti minulle merkitsee.

Legendastakin on useampia versioita, mutta minulle läheisin on se, joka sijoittuu Astolatin Elainen isän järjestämien turnajaisten ympärille. Lancelot saapuu ottamaan osaa näihin turjanaisiin ja Elaine rakastuu häneen välittömästi. Turnajaisissa ritari haavoittuu, jonka jälkeen jää toipumaan Elainen isän linnaan, jossa tyttö hoitaa hänet terveeksi. Tervehdyttyään Lancelot lähtee vastaamatta koskaan Elainen tunteisiin. Linnanneito murtuu tästä ja kuolee lopulta suruun.

Henkilökohtaisesti pidän Tennysonin runon lumottua tornia ja Shalottin ylle langetettua kirousta todella mielenkiintoisina elementteinä. Suhde Lancelotiin (jos sitä sellaiseksi voi sanoa) on siinä kuitenkin olematon verrattuna alkuperäiseen legendaan. Minun onnekseni ne on yhdistetty nykypäivänä aikaisemmin mainitsemassani Emilie Autumnin kappaleessa Shalott. Autumn syventää versiossaan onnistuneesti sekä Lancelotin ja Shalottin suhdetta, että naisen hahmoa. Myös teemallinen sisältö rikastuu jonkin verran.

Silti jo Tennysonin runon taustalla voi toki nähdä monenlaisia merkityksiä. Sen voi ajatella puhuvan naisten asemasta kirjoittamisajankohtanaan 1800-luvulla tai sitten käsittelevän aivan yleisesti maailmasta vieraantumisen tunnetta ja yksinäisyyttä. Muitakin teemoja löytyy, jos haluaa tarkemmin alkaa kaivella. Niiden erittely kuitenkin veisi postauksen raiteiltaan, sillä pääpainon haluan asettaa sille, minkälainen tulkinta minulla itselläni tarinasta on.

Siirrytään siis Emilie Autumnin näkökulmaan. Se on hyvin samanlainen omani kanssa. Autumn lukee naisen opheliac-hahmoihinsa, joihin arvattavasti kuuluu myös muun muassa Shakespearen Hamletin Ophelia. Nämä hahmot ovat naisia, jotka ympäristön vaikutus (usemmiten heidän elämänsä miehet) ajavat siihen pisteeseen, että he menevät järkensä ja surmaavat itsensä. Shalottin tapauksessa korostuu erityisesti vapauden kaipuu. Hän on valmis menemään sen vuoksi niin pitkälle, että riistää itseltään hengen vain saavuttaaksen olotilan ilman kahleita.

Itsekin näen tarinan kiehtovana kuvauksena eristäytymisen ja yksinäisyyden voittamisesta. Linnassaan Shalott ei pääse kontaktiin kenenkään toisen ihmisen kanssa ja joutuu vain seuraamaan vierestä heidän elämäänsä iloineen ja suruineen. Viimeinen niitti tuntuu olevan Shalottin ymmärrys siitä, ettei hän koskaan tule kokemaan molemminpuoleista rakkautta. Esteettisessä mielessä nautin eniten sellaisista legendan versioista, joissa kuvataan Shalottin kiihkeitä tunteita Lancelotia kohtaan, mutta teemana yksipuolinen rakkaus ei loppujen lopuksi tunnu hirveän tärkeältä. Väittäisinkin Lancelotin toimivan vain ruumiillistumana sille, mitä nainen ei koskaan voi saavuttaa. Toki alkuperäisessä legendassa nimenomaan traaginen rakkaus näyttelee suurempaa roolia, mutta näissä kahdessa tarkastelemassani taideteoksessa korostuvat enemmän muut asiat.

Emilie Autumnin korostama mielenterveydellinen ulottuvuus on mielestäni myös erittäin kiinnostava. Se nimittäin tuo uudenlaisen näkökulman Shalottin eristäytyneisyyteen. Ehkäpä nainen kokee olevansa perustavalla tavalla erillään muista juuri erilaisen mielenlaatunsa vuoksi. Tämä selittäisi myös toivottomuuden tulevaisuuden suhteen paremmin kuin hyvin. Ehkäpä juuri tuollainen olisi nykypäivän Shalott: mielenterveydeltään horjuva ja sen vuoksi epätoivon valtaan joutunut henkilö, joka epätoivoisesti kaipaa vapautusta henkilökohtaisista kahleistaan. Emilie Autumnin Shalottista pidän senkin takia, että lauluntekijä on muokannut hahmostaan muutenkin nykyaikaisemman. Pelastettavan linnanneidon piirteet ovat kadonneet lähes kokonaan ja tilalle on tullut piirteitä nykyaikaisemmasta naiskuvasta. Autumnin Shalott ei ole viktoriaanisen ajan kirjallisuudelle tyypillinen puhtoinen (tai ainakin sellaiseksi pyrkivä) naishahmo, vaan hänessä korostuvat inhimilliset piirteet.

Haluan vielä korostaa, että vaikka tulinkin vähän ruotineeksi Tennysonin runoa, niin en missään nimessä pidä sitä millään tavalla epäonnistuneena tekstinä. Legenda ja ”The Lady Of Shalott” ovat kumpikin upeita kertomuksia, mutta loistavissakin tarinoissa on puutteensa. Se, miksi korostan Autumnin Shalottia näin paljon on se, että se tuo niin paljon uutta ja tuoretta kertomukseen. Parasta on kuitenkin loppujen lopuksi näiden kaikkien tarinoiden luoma kokonaisuus, jossa on nähtävissä hyvin monenlaisia teemoja ja ulottuvuuksia.

Alfred Lord Tennysonin runo

Beltanen viettoa

Heräsin vappupäivänä hivenen krapulassa. En pahasti, mutta sen verran, että piti vähän motivoida itseään Beltanen viettoon. Kämppää oli vielä siivottavakin, joten aamupäivä oli jossain määrin tuskaisa. Piristyin kuitenkin aika nopeasti ja sain kotini putsatuksi. Olin vähän huolissani, miten kerkeisin tekemään kaiken aikomani, sillä aika tuntui kiitävän kovin nopeasti. Ripeän toimintani ansiosta sain kuitenkin kanasalaatin ja hunajakakun valmiiksi ajoissa. Olin aivan varma, että onnistun pilaamaan tuon kakun, kun sovelsin sen muffinssiohjeesta ja vähän muutenkin muuntelin reseptiä. Siitä tuli kuitenkin yllättävän maukas, joten ehkä en olekaan aivan kauhean surkea leipuri. Simaa en ollut havahtunut ajoissa tekemään, joten ostin kaupasta jonkun Mehukatti-siman, joka ei kyllä ollut kyseistä juomaa nähnytkään. Loppujen lopuksi päädyin puristamaan siihen suuren määrän sitruunamehua peittääkseni edes hieman esanssin makua.

Ruokaillessani kuuntelin Youtubesta soittolistaa, jonka olin torstaita varten kyhännyt. En ollut jaksanut kiireessä ruveta ihmeemmin keräämään nimenomaan Beltainea koskevaa musiikkia, vaan olin koonnut sekalaisen listan folk-tyyppistä musiikkia. Listalta löytyi niin Wardrunaa, Adrian Von Zieglerin kelttihenkistä tuotantoa kuin Hagalaz' Runedancea. Mukaan oli päässyt myös hieman Cruachania, Rapaljea, Lyrieliä ja toki monia yksittäisiä biisejä. Tunnelma oli kohdillaan ja olo jokseenkin vapautunut. Pinna oli ollut edelliset päivät jokseenkin kireällä, sillä oli pitänyt suunnitella sekä vappuaattoa, että itse Beltanen juhlimista.

Iltahämärän aikoihin päätin lähteä käymään metsässä. Halusin päästä tuona päivänä kuitenkin myös luontoon, vaikka säätiedotus oli lupaillut vähän mitä sattuu. Sää suosi minua, sillä reissun aikana ei satanut pisaraakaan. Hieman kylmä kyllä oli. En halunnut lähteä tällä kertaa yleisille lenkkipoluille, sillä kaipasin enemmän rauhaa. Siispä en mennyt Kalevankankaan metsien kaikkein vilkkaimpiin osiin. Kävinkin siis eräässä paikassa, jossa olen ennenkin vieraillut. Kyseessä on hyvin vanha kuusikorpi, jossa lahonneena kaatuneita puita on niin paljon, että kävelykin on joissain kohdissa hieman haasteellista. Tavallaan tuo metsä on jopa hieman pelottava, mutta oikeastaan juuri siitä syystä halusin tehdä sen kanssa hieman lähempää tuttavuutta. Vähän ajan kuluttua se ei oikeastaan tuntunutkaan pelottavalta. Reissu oli oikein antoisa ja siinä oli omanlaistaan taianomaisuutta. Olo oli kyllä hyvin väsynyt tuon kokemuksen jälkeen.

Toimitin myös eräänlaisen uhrin. Metsään viemäni siemenetkin voi toki käsittää sellaisena, mutta tämä toinen oli hieman mielenkiintoisempi. Kirjoitin nimittäin runonpätkän, joka koski nykyistä elämäntilannettani. Sitä, miten tunnen olevani jonkinlaisessa risteyskohdassa oikeastaan vähän kaiken suhteen. Eniten ehkä identiteettini, johon kaikki muu sitten liittyy. Poltin tämän runoni, enkä käytä sitä enää missään muualla. Se oli siis samanaikaisesti sekä avunpyyntö että uhri. Toisaalta myös symbolinen ele, sillä tällaisella toiminnalla sinetöin muutoksen mielessäni. Uhrin jälkeen tulikin oikeastaan paljon kevyempi olo. Niin hullulta kuin se voi kuulostaakin, niin tunnen jo, kuinka asiat ovat paranemaan päin. Lähipäivinä onkin tapahtunut muutamia asioita, jotka ovat saaneet ikään kuin kiven vierähtämään sydämeltäni. Tukahdutetut oloni ovat päässeet kunnolla ulos ja nyt on sellainen olo, että olen todella valmis rakentamaan itseäni. Tuntuu suoraan sanottuna vähän omituiselta kirjoittaa jostain näin henkilökohtaisesta. Tiedän, että tällainen voi jonkun silmiin vaikuttaa hullulta ja naurettavalta, mutta ehkä minun ei pitäisi ajatella sitä ollenkaan. Minusta tämä tuntuu nimittäin erittäin hyvältä. Olla viimeinkin julkisesti juuri se kuka olen.

Beltanen juhlimiseni päättyi hiljentymiseen kynttilöiden ja suitsukkeiden äärellä. Juhla oli erittäin antoisa ja vei suuren määrän stressiä mukanaan. Nyt on vapautunut ja levollinen olo.

Kuvia en valitettavasti tullut suuremmin ottaneeksi. Metsästä olisi tullut varmasti todella upeita kuvia, mutten viitsinyt raahata sinne kameraa mukaan. Ensinnäkään sen vuoksi, että oli jo aika hämärää ja toisekseen, koska se ei oikeastaan tunnu kauhean luontevalta henkisempien metsäreissujen kohdalla. Mutta tässä nyt pari ruokakuvaa ja yksi kynttiläasetelmastani!