Päivän asusta ja Helsingin reissun etukäteisfiilistelyä!

Vähän ärsyttää, kun tuntuu, että tyrkytän teille jokaisessa asupostauksessa tuota samaa kaulapantaa ja vöitä. Satun nyt vaan olemaan aika kiintynyt niihin, koittakaa kestää! Kyllä minä kohta rakastun taas johonkin uuteen! Halusin nyt kuitenkin esitellä tämän paidan, jota ei blogissa ole vielä nähty. Aika basic, mutta tykästyin printtiin. Se toi mieleeni Depeche Moden Enjoy The Silence - kappaleen, josta olen aika tykännyt! 

Tänään tuli ostettua vähän uusia turhamaisuuksia, tosin lähinnä kuvauskäyttöön. Olen nimittäin menossa ensi viikoksi Helsinkiin, jossa tapahtuvat nämä nimenomaiset kuvauksetkin. Teema tulisi olemaan hieman druidimainen, vaikken aivan 100 % autenttisuutta voi teille valitettavasti luvata. Lisäksi saan ottaa mukaan yhden vapaavalintaisen asun, jonka suhteen on pientä valinnanvaikeutta. Eiköhän se tässä viikonlopun aikana selkiydy!

Lisäksi tarkoitukseni on törmäillä moniin ihaniin ihmisiin. Tulen majailemaan pari päivää ystäväni Heinin luona, muutaman sukulaisilla ja lisäksi näkemään muutamia muita pääkaupunkiseudulla tai sen lähettyvillä asuvia tuttujani. Vähän olisi tarkoitus käydä myös juhlimassa ja joitakin kauppojakin katsastamassa. Tekemisestä ei varmastikaan tule olemaan puutetta. 

Mutta siis, jos pääkaupunkiseutulaiset lukijani sattuvat minut bongaamaan niin hihasta saa tulla kiskaisemaan! Mahdollisesti postaan vielä ennen Helsingin reissuani, mutta ajattelin joka tapauksessa jo asiasta ilmoittaa. Muuten saatan unohtaa koko jutun, erittäin hajamielinen kun olen.  

Blogihaaste

Olen ollut aina superhuono vastaamaan blogihaasteisiin. Huono tapa, josta yritän nyt päästä eroon. Ei näitä kuitenkaan niin usein tule, etteikö välillä voisi täytellä! Päätin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni jä tarttua Shadoun minulle heittämään haasteeseen. 

Haasteen säännöt:

    1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään
  2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
  3. Täytyy keksiä 11 uutta kysymystä
     4. Täytyy valita 11 bloggaajaa
5. Täytyy kertoa kenet on haastanut
  6. Ei takaisin haastamista

Eli, 11 faktaa minusta

1. Suoraan sanoen olen ihan käsittämättömän laiska. Tosissani tavoittelemieni asioiden eteen olen kyllä valmis tekemään töitä, mutta ikävämpien juttujen suhteen joutuu kyllä patistamaan itseään ihan urakalla. 

2. Itken todella helposti. Se on välillä hyvin kiusallista. Joskus lukiossa muistan alkaneeni poraamaan vähän turhan suurieleisesti jollekin teatterikurssin näytelmälle, jolloin ihmiset alkoivat kysellä onko minulla kaikki hyvin. Oli lievästi sanottuna kiusallista selittää ihmisille, että olen pikkuisen itkuherkkä.

3. Kiinnitän hyvin paljon huomiota ihmisten eleisiin. Ihmisten erikoisemmat eleet ja vaikkapa sanavalinnat jäävät helposti mieleeni ja olen pannut merkille, miten jotkut niistä tarttuvat minulle itsellenikin. Välillä on hassua huomata, että "Hei, se yksihän tekee aina tätä samaa kädenliikettää/käyttää tätä sanavalintaa/äänenpainoa jne".

4. Olisi varmaan käytännöllistä, jos omistaisin useampia kehoja. Monesti käy aamulla niin, etten oikein osaa päättää mitä haluaisin laittaa päälleni. Saatan esimerkiksi haluta mustanpuhuvan kasarigoottilookin, mutta sitten toisaalta kiinnostaisi vähän kauemmasta historiasta vaikutteita hakeva asu. Lisäksi saatan haluta esimerkiksi vahvan ja todella kevyen meikin samaan aikaan. Edustan lookillani usein juuri sen päivän mielialaa, mielenkiinnonkohteita ja tunteita. Tavallaan se on kuin valitsisi, kuka haluaa sinä päivänä olla tai mitä puoliaan korostaa myös sisäisesti.

5. Tällä hetkellä olen ihan järkyttävässä writer's blockissa. En suinkaan tämän blogin suhteen, vaan kaunokirjallisen puolen. Kaikki tekstit tuntuvat toistavan samaa, ideoita ei tule päähän ja tuntuu kuin olisi koko ajan hirveän paineen alla. No, ainakin tunnun kirjoittavan tänne useammin kuin pitkiin aikoihin!

6. Olen löytänyt jostain lapsuuden itseni uudestaan. Vielä vuosi sitten olin vielä aikamoinen kaupunkilaisdiiva, mutta nykyään tunnun olevan lähempänä sitä pikkutyttöä, joka käytti mieluiten verkkapukua ja kiipeili puissa. No, verkkapukua tuskin tulen koskaan enää pukemaan päälleni, mutta enää en karsasta ikävääkään ulkoilmaa kauheasti, jos löytyy mielekästä tekemistä. Yllätyin pari päivää sitten itsekin, kun huomasin kieltäytyväni isäni tarjouksesta hakea minut joogasta, koska halusin mieluummin kävellä hänen luokseen kylään. Parin vuoden takainen minäni ei todellakaan olisi lähtenyt tarpomaan pakkasessa metsien ja peltojen läpi. Yllättäen kuitenkin olin kuin Bilbo konsanaan juoksemassa seikkailuun. Hassua, miten paljon ihminen voi muuttua lyhyessä ajassa.

7. Talvikuukaudet on minulle aina varsin rankkoja. Minusta talvinen Suomi on kaunis, mutta vähäinen valo ja tekemisen puute aiheuttavat ongelmia. Ulkona ei voi olla aivan samalla tavalla kuin kesällä ja sen vuoksi mieliala on matalampi. Yleensä helmi-maaliskuun kohdilla on tullut jonkinlainen romahdus, mutta nyt uskallan epäillä välttäväni sen. Aikamoista sinnittelyä tämä talvi on, mutta olen onnistunut pitämään itseni suhteellisen aktiivisena. 

8. Koen tällä hetkellä sisäistä muutosta, vaikkein oikein osaakaan sanoa mitä se on. Olen joutunut kokemaan osaltaan pahempia oloja kuin ikinä, mutta kerrankin ne ovat tuntuneet rakentavilta. Nyt ei ole tuntunut siltä, että kyseessä olisi vain joka vuosi toistuva sama paska jakso, vaan tällä kertaa saavuttaisinkin ponnistelullani ehkä jotain. Tuntuu, että monet perimmäiset ongelmieni syyt olisivat nousseet pinnalle käsiteltäväksi. Toivottavasti olen oikeassa. 

9. Olen nähnyt lapsesta saakka selkounia, eli unia joissa tiedän olevani unessa. Näitä unia ei tule kovin usein, mutten ole koskaan joutunut "harjoittelemaan" niiden näkemistä, kuten jotkut kuulema joutuvat. Useimmiten normaali uneni muuttuu selkouneksi, kun tapahtumat ovat menossa liian pelottaviksi tai uhkaaviksi. Painajaisissa siis. Vähemmän mielenkiintoinen tapa selviytyä tilanteesta on yksinkertaisesti itsensä herättäminen. Sekään ei tosin yleensä ole ihan ongelmatonta, sillä monesti ajattelen unessa, että minun on kuoltava päästäkseni hereille. Itsensä tappaminen ei ole unessakaan kivaa. Joskus onneksi pelkkä keskittyminen riittää. Välillä taas jään seikkailemaan uneen, jolloin meno voi olla hyvinkin mielenkiintoista. Aivan kaikkia hereillä suunnittelemiani asioita en usein unessa muista tehdä, mutta kyllä sitä on tullut aika eeppisiä juttuja harrastettua.

10. Minulla on jo reilun vuoden ajan ollut mielessä tukan värjääminen tummanpunaiseksi. Joitakin kuukausia sitten uskalsin avata suuni jo kampaajalle, mutten kuitenkaan tuolloin uskaltanut vielä värjätä tukkaa. Viime kerralla olisin sen saattanut tehdä, mutta kampaaja suositteli odottamista hiuksien kunnon takia. Tulin hoitaneeksi niitä aika huonosti ennen tuota käyntiä, mutta nyt hiukset näyttävät taas paremmalta. Helmikuun puolenvälin paikkeilla olisi seuraava käyntini kampaajalla ja tuolloin katsomme tilannetta jälleen uudelleen. Saa nähdä miten käyn. Toisaalta esimerkiksi Felice Fawnin kuvia katsellessa iski kauhea kiintymys mustaan tukkaan. 

11. Olen vieläkin itselleni pikkuisen äkäinen siitä, että menin viime kesänä ruskettumaan. Suosin yleensä kalpeaa ihoa, mutta jo parin vuoden ajan minulle on iskenyt alkukesästä ihmeellinen rusketusbuumi, joka katoaa heti ihon päästessä vähänkin rusehtavaksi. En sano, että rusketus näyttäisi kaikilla pahalta, mutta itse vaan näytän paremmalta kalpeana. Jos en menisi kesänä 2014 tekemään tuota virhettä. 

Seuraavana Shadoun kysymykset

1. Rakkain esineesi? Tekisi niin mieli sanoa jotain muuta, mutta se on tietokone. Tietokoneellani minulla on kaikki tekstini, kuvani ja muuta tärkeää. Ei missään muussa minun esineessäni ole niin paljon itseäni tallennettuna. 

2. Minne haluaisit matkustaa? Ainakin Brittein saaret olisi hienoa kiertää! Haluaisin käydä laiturilla 9 3/4, Stonehengessä, oikeissa irkkupubeissa kuuntelemassa säkkipillimusiikkia ja juomassa olutta! Voisin lähteä mielelläni myös Norjaan, Islantiin ja Uuteen-Seelantiin katselemaan maisemia, sekä Saksaan tutustumaan paikalliseen goottikulttuuriin. (Vaikkapa Wave Gotik-Treffen-festarien muodossa!)

3. Mitä lempilukemistoosi kuuluu? Pistit aika pahan. Tykkään fantasiakirjallisuudesta, historiallisista teoksista, sekä kauhusta (etenkin romantiikan kanssa). Toki muunlaiset voivat mennä, jos ovat muuten kiinnostavia, mutta nuo on lempparigenret. Myös tietokirjat ovat monesti mielenkiintoista luettavaa, riippuen toki aiheesta. Varsinaista lempikirjailijaa en osaa sanoa, sillä luen aika hajanaisesti, mutta ainakin Tolkienia, George R.R. Martinia ja Bernand Cornwellia voin suositella. Yksittäisiä lempiteoksia ovat  esimerkiksi. Taru Sormusten Herrasta Tolkienilta, Basiliskin laulu Patricia A. McKillipiltä, Gaston Lerouxin Oopperan kummitus. Kauhun ystävien kannattaa tsekata läpi perus Poet ja Lovecraftit, sekä Anne Ricen Vampyyri Lestat. 

4. Onko sinulla jotain elämänojetta? Jos on niin millainen ja miten se näkyy arjessasi? On niitä varmaan useampiakin, muttei ehkä viitsi alkaa liikaa kaivelemaan. Yksi on wiccalaisuudestakin tuttu "Tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita." Mahdotontahan tuota on täysin noudattaa, mutta siihen on hyvä pyrkiä. Se tekee niin omasta, kuin muidenkin elämästä parempaa.

5. Lapsuuden haaveammattisi? Voi niitä oli vaikka mitä! Halusin olla esimerkiksi jääkiekkoilija ja balleriina samaan aikaan! 

6. Millä piristät arkeasi? Vaikkapa hyvällä ruoalla, kirjalla ja pienillä poikkeavuuksilla muihin päiviin verrattuna. Joku pienikin, vähän erikoisempi juttu voi auttaa. Käy vaikka jossain kaupassa, missä ei ole tullut ennen käyneeksi.

7. Onko sinulla suosikki taiteilijoita? Ei varsinaisesti, löydän suosikkityöni usein surffailemalla ympäriinsä. En ole kiintynyt erityisesti kenenkään töihin, mutta esimerkiksi H.R. Gigerin ja Theodor Kittelsenin työt ovat erityisen jänniä.

8. Minkä kyvyn haluaisit? Ei tähän voi vastata. Vaikeaa. On niin paljon kykyjä, jotka haluaisin. Helppo ja rajaton oppiminen olisi aivan älytön esimerkiksi. Mutta jos otetaan joku vähän vähemmän epämääräisempi ja helpommin määriteltävä niin näytteleminen. Haluaisin hirveästi näytellä, mutta ei mulla varmaankaan ole lahjoja siihen ihmeemmin. Lisäksi mussa on niin paljon henkisiä lukkoja vielä, että siitä ei tulisi ihan niidenkään takia mitään. 

9. Uskotko johonkin yliluonnolliseksi luettavaan asiaan tai ilmiöön? Jos niin mihin, jos et niin mikset? Kyllä, vaikka välillä usko horjuu rajustikin. Olen periaatteessa myös aika rationaalinen ihminen ja esimerkiksi tieteen sovittaminen yhteen yliluonnollisen kanssa voi olla aika hankalaa. (Tosin en sano, että tiedekään olisi erehtymätön.) Lähinnä omien yliluonnollisten kokemuksien kautta on minun uskoni syntynyt. 

10. Millaisessa maailmassa haluaisit elää? Sellaisessa, jossa mahdollisimman moni ihminen olisi onnellinen ja ihmiset hyväksyisivät ja jopa rakastaisivat toisiaan. Olisi hienoa, jos ihmisten välillä olisi enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lisäksi toki olisi upeaa, jos ihminen kohtelisi luontoakin paremmin kuin nykyisin ja olisi sen kanssa syvemmässä yhteydessä. Se vaan vaatisi aikamoisia muutoksia meidän elämäntyyliin ja se ei ole mitenkään helppoa. Omakaan kuluttamiseni ei todellakaan ole missään minimissä ja elämäntyylissä olisi vielä paljon korjattavaa. Pienin askelin yritän kuitenkin päästä eteenpäin. Kirpparilöydöt, jätteiden tarkempi lajitteleminen ja sähkön tuhlaamisen välttäminen on jo alku. Hyväksymiseen ja rakkauteen taas pyrin käsittelemällä omat negatiiviset tunteet ja käyttämällä enemmän aikaa toisten kokemuksiin samautumiseen. 

11. Mistä inspiroidut? Milloin mistäkin, hankala sanoa vain yhtä asiaa! Inspiraatio tulee sieltä mistä se on tullakseen. Välillä se löytyy etsimällä, välillä taas sattumalta ihan oudosta paikasta.

Omat kysymykset

1. Millaisia huippuhetkiä elämässäsi on ollut? Mainitse pari!

2. Onko sinulla suosikkibändiä tai -artistia? Useampiakin saa mainita!

3. Inspiroiko joku henkilö sinua erityisesti tai ihailetko jotain? Ketä?

4. Mistä persoonallisuuden piirteistäsi pidät eniten?

5. Kuvaile ihanteellista asuinympäristöä. (Maalla, kaupungissa, järven rannalla, metsässä, millainen talo jne...)

6. Millaisiin juhliin haluaisit osallistua? (Teemaa tms?)

7. Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?

8. Millaisia unia näet? (Esim, mustavalkoisia vai värillisiä, millaista sisältöä, arkea vai fantasiaa jne...)

9. Mitä ajattelet tapahtuvan kuoleman jälkeen?

10. Kuvaile täydellinen hetki. Joko kuvitteellinen tai todellinen.

11. Millaisia ihmisiä ihailet?

Haastan

Satiinitaivas

Smoke and Mirrors

Shadow Life

Mustaa pitsiä

Life Of Papercuts

Luurankoja kaapissa

Mielikuvitustani kaikki

Moon shaped little box

Moonshine Macabre

Panic Station
Black Widow Sanctuary

Muutkin saa tehdä!

***
Käykää muuten katsomassa Black Widow Sanctuaryn Giveaway! Tukekaa myös hänen Antiikkikauppa-ideaansa painamalla tähteä sivulla, johon linkki vie. Muuta se ei vaadi. (Jos osallistutte arvontaan niin pitäkää mielessänne numero, monesko tähtenne oli. Tarkemmat ohjeet löytyy kyseisestä blogista.) Veikkaan, että ainakin miltei jokaista goottikulttuurin ystävää tuo putiikki voisi kiinnostaa. ;)

Katkeruus, kateus ja viha - karhunpalveluksia itsellemme

Sanoisin, että nuo kolme tunnetilaa ovat satuttaneet minua ehkä eniten koko elämäni aikana. Niin sisältä päin tulleena kuin ulkoakin. Kaikki niistä ovat aivan luonnollisia tunteita ihmiselle, mutta pitkäkestoisina ne syövät ketä tahansa. Ehkäpä pahin asia niissä on se, että monesti yksi noista synnyttää kahta muuta päästessään muhimaan. Tunteilla on tapana tarttua ja vetää puoleensa samankaltaisia fiiliksiä. Ennen kuin huomaakaan, voi möykky olla kasvanut aivan suhteettomaksi. Valitettavasti kyseessä ei tuolloin ole enää vain oma ongelma, vaan usein oma paha olo purkautuu myös muihin.

Katkeruuden näen tuntona siitä, että henkilöä on kohdeltu kaltoin, eikä hän kykene antamaan anteeksi tai unohtamaan. On ymmärrettävää tuntea pahaa oloa väärinteosta, mutta kaikella on rajansa. Tunteet on järkevintä käsitellä ja siirtyä negatiivisista ajatuksista puhtaana eteenpäin. Tämä ei tarkoita, että väärinteko pitäisi kokonaan pyyhkiä mielestä. Sen voi kyllä säilyttää muistoissa ja on toki järkevääkin miettiä, voisiko siitä oppia jotakin. On kuitenkin eri asia muistaa tapahtuma tai teko kuin olla edelleen tiukasti kiinni siinä. Irti päästäminen saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta monesti se ei sitä ole. Kuvitellaan vaikka, että Maija-niminen nainen on pettänyt Pertti-miestään toisen miehen, Jussin, kanssa. Pertti uhoaa ystävälleen Karille lähikapakassa muutama kuukausi tapahtuneen jälkeen miten surkea vaimo Maija kokonaisuudessaan oli ja miten hänen on parempi ilman tätä. Mitä enemmän Pertti tätä tekee, sitä todennäköisempää on, että hän ei todellisuudessa ole käsitellyt asiaa, vaan hän suojelee itseään todellisilta tunteiltaan. Jos Perttiä ei kiinnosta, niin miksi hän sitten jatkuvasti jauhaa asiasta? Miksi hänestä on niin vaikea nähdä Maijaa ja Jussia yhdessä, jos asia ei enää merkitse hänelle mitään?

Tällaisia minän puolustuskeinoja kutsutaan defensseiksi. Defenssit ovat ihmisille hyväksikin pitäessään psyyketta koossa vaikeissa tilanteissa, mutta niistä voi olla myös haittaa. Jos Pertti painaa tunteesta alas vielä pitkän ajan päästäkin, ovat ne saattaneet kasvaa kokoa piilossa ja levitä muihinkin muillekin elämän alueille. Katkeruus syö Pertiltä voimavaroja ja alkaa näkyä muuallakin elämässä. Pertti on väsyneempi, hänen yleinen mielialansa on huonompi ja yleisolemus vihamielisempi. Pertille ei kuitenkaan ole juuri hyötyä näiden tunteiden ymmärtämisestä, jos hän ei kykene näkemään niiden alkuperää. Vasta kohdatessaan kokemansa vääryyden ja päästessään siitä yli pysähtyy negatiivisten tunteiden patoutuminen.

Kuvitellaan, että Pertti menee Karille kylään. Karin vaimo Terttu on keittänyt heille pullakahvit. Nainen puuhastelee keittiössä iloisena ja jo hänen katseestaan näkee, kuinka rakastunut hän on mieheensä vielä kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeenkin. Pertin katkeruus herää ja hän alkaa miettiä, miksei Maijakin voinut olla Tertun kaltainen. Miksei hänelle suotu vaimoa, joka sirkuttaa pullantuoksuisena kotona tai joka edes olisi uskollinen? Hän alkaa tuntea kateutta Karia kohtaan. Mies ei voi ymmärtää, mitä Kari on tehnyt ansaitakseen niin upean vaimon. Samanlaista perjantaikaljoittelua, jääkiekon katsomista ja raksalla raatamistahan kaverikin harrastaa.

Pertti on katkeruuden rinnalla tuntenut vihaa pettäjä-Maijaa kohtaan, mutta vähitellen tuo viha alkaa kohdistua muuallekin. Kateuksiissaan miestä alkaa ällöttää ystävänsä ihanteellinen avioliitto ja hän rupeaa vihaamaan sitäkin. Pyöritellessään näitä ajatuksia päässään, hän alkaa pian vihata myös koko epäreilua maailmaa. Pertti ei edelleenkään halua palata ongelmansa juurille, vaan syyttää pahasta olostaan kaikkia muita. Nämä vihan kohteet eivät kuitenkaan ole Pertin vihan tunteista moksiskaan, vaan mies itse on ainut, joka valvoo yönsä pahassa olossaan kärvistellen. Lopulta Pertti saa tarpeekseen kaikesta, hörppää pullon Suomi-viinaa ja pistää itsensä hirttosilmukasta roikkumaan. Se oli Pertin tarina se. Jokainen varmasti haluaa vastaavan kohdalleen, eikö?

Esimerkkini oli hyvin kärjistetty, mutta siinä piilee totuus. Moni meistä pilaa elämänsä turhalla katkeruudella, kateudella ja vihalla. Pertti olisi missä tahansa vaiheessa voinut alkaa pohtia omia tuntemuksiaan, joista hän olisi varmasti jossain vaiheessa päässyt niiden aiheuttajiin. Työskenneltyään tarpeeksi näiden asioiden kanssa, olisi mies varmasti päässyt niistä yli. Muutaman vuoden päästä Pertillä olis voinut olla uusi, uskollinen vaimo, kaksi lasta ja kenties se koira ja lainalla ostettu omakotitalokin, aivan kuin hän aina halusikin. Myös monet meistä, niin esillä kuin piilossakin katkeroivat milloin mitäkin ja antavat asian nousta suhteettomiin mittoihin päässään. En toisaalta ihmettele, sillä viha osaa olla hyvin petollinen tunne. Vihainen ihminen helposti tajuamattaankin kuvittelee, että vihan kohde kärsii hirvittävästi hänen tunteistaan ja näin vihattu "saisi mitä ansaitsisi". Asiahan harvoin menee niin. Vaikka vihan kohde kärisikin, niin veikkaan, että suurimmissa osassa tapauksista vihaaja itse kärsii paljon enemmän maailman muuttuessa ympäriltä pikkuhiljaa yhä mustemmaksi. Onko se sitten sen arvoista? Voisimme tässä vielä mennä siihenkin, saaavuttaako kostolla ylipäänsä mitään, mutta ehkä jätämme sen nyt tällä kertaa. Teksti venyisi aivan liian pitkäksi.

"It's hard to light a candle, easy to curse the dark instead", lauletaan Nightwishin kappaleessa Last Ride Of The Day. Mielestäni se on hyvin sanottu.  Katkeroituminen ja itsesääliin vajoaminen on omalla tavallaan houkuttelevaa. Katkeroituneen ihmisen maailma on synkkä, mutta siinä ei tarvitse kohdata asioita. Lopussa kuitenkin seisoo kiitos, mikäli jaksaa selvittää ongelmansa ja laskea negatiiviset tunteet harteiltaan. Silloin ei tarvitse enää kantaa raskasta taakkaa, vaan pystyy todella jättämään menneisyytensä taakseen. Tällöin myös välttyy järjestämästä muille harmia. Jokainen toki tekee elämällään mitä haluaa, mutta itse näen jollain tapaa aika itsekkäänä tekona näissä tunteissa vellomisen, jos se aiheuttaa muille harmia. Kuten sanon, useimmiten aiheuttaa. Sellaisillekin, jotka eivät ole sitä ansainneet.

Ihmisille tapahtuu paljon pahoja asioita, eivätkä kaikki niistä ole sellaisia, että niitä kykenisi noin vain nielemään. Kehotan kuitenkin kaikkia siihen, että selvittäisivät sen, mikä on selvitettävissä, eivätkä kantaisi turhaa kaunaa. Yrittäisivät antaa anteeksi niin kovasti kuin suinkin kykenisivät, jos eivät toisen, niin edes itsensä takia. Maailma olisi niin paljon parempi paikka, jos ihmiset edes yrittäisivät selvittää päänsisäiset asiansa. En sano, että se olisi helppoa, mutta aina voi yrittää. Lisäksi on tarjolla myös apua. Tiedän varsin hyvin, että esimerkiksi kunnollista terapiaa on vaikea saada, mutta ihminen itsekään ei ole avuton. Asioista löytyy kirjallisuutta, vertaistukea voi saada ainakin netissä ja tunteitaan voi myös purkaa vaikkapa anonyymisti. Suurin osa asioista kuitenkin on loppujen lopuksi sellaisia, että niistä voi selviytyä tai edes oppia elämään niiden kanssa. Ei pidä antaa ikävän menneisyyden pilata tulevaisuutta.

Elämäntaparemonttia

Heippa vaan kaikki taas, toivottavasti tammikuu on edennyt mahdollisimman kivasti! Itselleni kuuluu työttömyyttä, opiskelua, terveellisempää ruokavaliota, sekä paljon muuta jännää ja vähemmän jännää. Pitäisi uusia CV ja lähetellä työhakemuksia, vaikka vähän kyllä epäilyttää koko touhun hyödyllisyys, kun olen tehnyt sitä jo ties kuinka kauan, mutta koskaan ei tunnu tärppäävän. Työkkärissä käynnistäkään ei ollut muuta apua, kuin että sain varmuuden työttömyystukeni jatkuvuudesta. No, on sekin jotain. Työttömyydessä on ainakin se plussapuoli, että voin keskittyä korottamaan kirjoitusarvosanojani ja lukemaan pääsykokeisiin.

Tammikuussa olen pyrkinyt myös elämään terveellisemmin. Aloitin jo syksyllä, mutta joulun aikoihin tuli jälleen mussutettua ties mitä ja se kyllä näkyi voinnissakin. Minun piti aloittaa syksyllä joogakin, mutten saanut sitä tuolloin aikaiseksi. Korjasin kuitenkin asian ja ilmoitin itseni kansalaisopiston hathajoogaryhmään. Nyt on ensimmäinen tunti takana ja täytyy sanoa, että enpä olisi tuolta ihan äkkiä luistamassa, vaikka en olisikaan maksanut 75 euron osallistumismaksua! Hathajooga oli mukavan rauhallista tällaiselle huonokuntoiselle pökkelölle kuin minä olen. Vähän kyllä nolotti, kun asanoita tehdessä kroppa rutisi aika äänekkäästi. Liikkeet eivät kuitenkaan tuntuneet mitenkään äärimmäisen pahoilta ja mietinkin tunnin jälkeen, kuinka tehokasta laji loppujen lopuksi edes olisi. Tänään heräsin kuitenkin lihakset sen verran hellinä, etten epäile joogan voimaa enää yhtään. Enkä minä toisaalta mitään hirveää rehkintäliikuntaa haekaan. Vähän vain paikkoja notkeammiksi, sekä parempaa yleiskuntoa ja vointia. Yhdeksänkymmenen minuutin tunti oli ehkä vähän pitkähkö, mutta menettelee, kun kokoonnumme kuitenkin vain kerran viikossa. Henkisiä vaikutuksia en vielä suuremmin huomannut, mutta se nyt olisi ollut aika absurdia heti ensimmäisen tunnin jälkeen. Tosin huomasin kyllä rauhoittuvani aivan uudella tavalla asanoita tehdessäni. Jospa tuo opettaisi minulle hieman rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä.

Vehnän olen onnistunut jättämään täysin ja siitä olen varsin ylpeä. Ruista ja kauraa olin aikeissa käyttää, mutta etenkin kaura aiheutti sellaiset vatsakivut, että päätin jättää senkin pois ja ruista ainakin vähentää. Nähtävästi tässä sitten eletäänkin lähes viljattomasti. Hurjaa. Sokereitakin olen onnistunut välttämään aika hyvin, tosin hedelmiä ja marjoja annan itseni kyllä syödä. Oloni on kohentunut siitä, mitä se oli syödessäni epäterveellisemmin, mutten sanoisi sen korjaantuneen kokonaan. Kokeilen kuitenkin tällä ruokavaliolla nyt jonkin aikaa, jos vaikutukset voimistuisivat pidemmällä aikavälillä. Lääkärissähän tämän voisi käydä tutkituttamassa, mutta sieltä tuntuu saavan vähän milloin minkäkinlaista apua, minkä vuoksi en käy siellä hirveän mielelläni. Kai se olisi kuitenkin kohta pakko.

Tämän kuulumisten päivittelyn lisäksi haluan antaa teille pari vinkkiä, joiden olen huomannut kohottaneen hyvinvointiani jo näin alkuun. Ensimmäinen on kamomillatee. Auttaa oikeasti vatsakipuihin ja rentouttaa. Olenkin ottanut tavakseni juoda sitä makeuttamattomana kupillisen pari kertaa viikossa. Monet eivät pidä mausta, mutta sanoisin kivun lievityksen olevan sitä luokkaa, että kupillinen kannatta juoda mukisematta. Omasta mielestäni tosin maku ei edes ole mitenkään häiritsevä, vaan oikeastaan aika kiva.

Toinen vinkkini on teille, jotka haluaisitte kovasti oppia syömään terveellisemmin, mutta herkutteluhimo on  aivan järkyttävä. Taatelit. Söin niitä ensimmäisen kerran lapsena, jolloin rakastuin niiden imelyyteen. Hedelmät kuitenkin unohtuivat aika äkkiä, ja törmäsin niihin uudestaan vasta lapsuudenkaverini Kaisan blogissa. Ajatus niistä jäi muhimaan, kunnes päätin vähän aikaa sitten ostaa boksin. Taateleiden kaveriksi ostin kermaa, josta vatkasin sokeritonta vaahtoa. Ennen maistamista pohdin, oliko sokeriton kermavaahto kenties vikatikki, mutta huomasin pian,ettei todellakaan ollut. Taatelit itsessään ovat todella makeita, enkä kyennyt syömään niitä kovinkaan montaa yhdellä kertaa edes kermavaahdon kanssa. Aivan uskomattoman hyviä ne olivat silti! Kehotan ehdottomasti kaikkia kokeilemaan. Voin tosin uskoa, että aivan jokaiselle ne eivät välttämättä sovi, sillä maku voi olla hieman eksoottinen sellaiselle, joka on tottunut vain suklaata mussuttamaan. Minä kuitenkin rakastuin niihin ja herättivätpä ne toivoni muistakin terveellisistä herkuista. Oletteko te lukijani, löytäneet erityisen hyviä, terveellisiä herkkuja? Postatkaa ihmeessä kommenttiboksiin!

Well, vaikka tämä postaus on aika terveyspainotteinen niin tästä ei ole tulossa mitään ruoka/liikuntablogia. Ei, sellaista bloggaajaa minusta ei kyllä saisi tekemälläkään. Välillä saatan kirjoitella aiheesta, mutta älkää pelätkö, ette tule löytämään näistä postauksista koskaan solariumissa itsensä paahtanutta, maitorahkaa syövää fitness-tytyä. Ei ole ihan minun juttuni. Sen sijaan olen kyllä ajatellut, että voisin välillä päivitellä teille kokeilemistani luontaistuotteista. Olen viime aikoina hurahtanut niihin, vaikka aika varaukselle suhtaudunkin kauppojen erilaisiin jauheisiin ja pillereihin. Olen itse lueskellut nyt jonkin verran yrteistä ja aion hyödyntää lukemaani omassa elämässäni. Esimerkiksi tuo kamomillan bongasin yrttikirjasta, vaikka samaista teetä minulle kyllä lapsenakin juotettiin vatsakipuihin. Mitä olisitte mieltä tällaisista satunnaisista yrtti- ja luontaistuotepostauksista?

Seuraavaksi postaukseksi olen kaavaillut mielipidetekstiä, mutten ole vielä täysin varma aiheesta. Välillä aiheita tuntuu olevan liikaa, välillä taas aivan liian vähän. Toisinaan kirjoitan tekstin puoliväliin ja sitten se ei enää miellytäkään. Siispä kysyn teiltä lukijani: millaisia postauksia te haluaisitte tähän blogiin? Mitä tahansa saa ehdottaa. Enkä rajaa tätä nyt ainoastaan mielipidepostauksiin, vaan muustakin saa antaa vinkkejä! Minulle on aikaisemmin ehdotettu postausta esimerkiksi uskonnostani ja parisuhteestani ja kummatkin varmaan jossain vaiheessa aion toteuttaa, mutta uskontopostausta ei vielä vähään aikaan ole luvassa. Suhteestani saatan jonkinlaisen postauksen väsätäkin kohtapuoliin, kun sain Jessenkin suostumuksen!

Metsäretkeilyä

Jotkut teistä varmaankin muistavat postauksen, jossa puhuin lapsuudenkotini ympäristön historiasta. Kirjoitin tuolloin haluavani kuvailla tänne hieman tuota ympäristöä selostuksen kera. Isäni sattui lukemaan tuon kyseisen postaukseni ja ehdotti, että lähdettäisiin käymään metsässä. Hän lupasi myös hieman kertoa niiden historiasta etenkin omalta elinajaltaan. Lähdin mielelläni pienimuotoiselle retkelle ja seuraan liittyi myös veljeni.

Aluksi vähän mietin, viihtyisinkö metsässä porukalla. Tykkään käydä siellä samoilemassa itsekseni, mutten tiennyt, millaista olisi olla siellä useamman ihmisen kanssa. Yllätyin kuitenkin erittäin positiivísesti, sillä minulla oli oikein mukavaa. Iskä ja Arttu kertoivat paikoista jonkin verran, mutta sain myös omaa rauhaa. Hiljaisuuskaan ei tuntunut edes yhtään kiusalliselta, vaan oikeastaan aika luonnolliselta.

Vastaisuudessa lähden mielelläni sopivalla porukalla käymään metsässä, mutta haluan kyllä myös tehdä reissuja itsekseni. Niillä on jokseenkin syvempi tarkotus kuin porukalla liikkuessa. Porukalla liikkumisessa on puolensa, mutta toisaalta yksin ollessa voi syventyä ajatuksiinsa paremmin. Sanoisin, että itsekseen tehdyissä metsäreissuissa on jonkinlaista pyhyyttä tai vastaavaa. En oikein tiedä, miksi sitä kutsuisi. Tunnelma on jotenkin epätodellisempi ja hieman vakavamielisempi. Varmasti riippuu kyllä vähän siitäkin, millä fiiliksellä porukan ihmiset metsään menevät, mutta näin niin kuin yleensä. Yksin tai yhdessä ja missä tarkoituksessa vain, on metsässä käynti aina todella puhdistavaa. 

Mutta sitten ehkä itse sisältöön. Seuraavaksi pieni selostus reissun kulusta kuvien kera.

Tästä lähdimme liikkeelle. Kotimme sijaitsee melkeinpä vastapäätä tätä lampea ja sen ympäristöä, jossa on sijainnut kylä kivikaudella. Täällä kävin jo ensimmäisellä reissullani ja huomasin metsän olevan paljon muistamaani pienempi ja harvempi. No, lapsen silmissä kaikki näyttää suuremmalta.

Aivan lammen vieressä on Annilan golfkenttä, jonka laitamilla napsasin muutaman kuvan ihan huvikseni. Kuten huomata saattaa, kuvailin reissulla varsin innokkaasti. Toisinaan tuli ryömittyä mitä kummallisimmissa paikoissa ja asennoissa, mutta mitäpä sitä ei tekisi kivan kuvituksen eteen.

Tulimme bonganneeksi ojien liepeillä pajuja, joista kasvoi jo pajunkissoja. Jo se, ettei tammikuussa ole lunta on kummallista, mutta että vielä pajunkissoja. Hassua huomata kevään merkkejä tässä vaiheessa vuotta. Ilmastonmuutos alkaa tuntua jo varsin läheiseltä.

Jatkoimme matkaamme vanhaan, sammaleen peittämään kuusimetsään. Tuollaiset metsät ovat aina olleet suosikkejani, sillä niissä tunnelma on hyvin unenomainen ja rauhallinen. Tummat sävyt, ja porttimaiset taipuneet puut loivat tunnelman, joka oli kuin suoraan vanhan ajan satumetsästä.

Näiden romukasojen paikalla on joskus ollut kaksi pientä mökkiä. Kummassakin mökissä asui nelihenkinen perhe vielä kolmekymmentä vuotta sitten. Hulluimmalta kuulostaa, että kummassakin mökissä oli vain yksi huone. Tuntuu kummalliselta ajatella, että itse asuisi samassa huoneessa neljän ihmisen kanssa. 

Sittemmin talot on purettu, mutta vanhojen asukkaiden jälkiä on jäänyt paikalle pilvin pimein. Osa rojusta on sammaleen alla ja käyskennellessäni tuolla tunsin monesti astuvani jonkin muun kuin normaalin maa-aineksen päälle. Kaikki roju ei kuitenkaan ollut vanhojen asukkaiden jäljiltä, vaan paikalta löytyi valitettavasti myös tämän päivän energiajuomatölkkejä ja muuta rojua. 

Lopulta löysimme tiemme yllä olevalle luukulle. Kyseessä ei ollut tie taikamaailmaan, mutta olen varma, että jonkin sortin fantsumölliäinen tuolla asuu. Odotin jo hetken Röllin nousevan taikajuomapullon kanssa meitä tervehtimään, mutta herra ei ilmeisesti ollut kotona. Siispä uskalsin leikkiä vähän paparazzia ja räpsäistä muutaman kuvan maanalaisen kodin suulta. 

Lopulta oli aika lampsia takaisin kotiin peltojen ja golfkenttien läpi. Toiseksi viimeisessä kuvassa näette oikealla legendaarisen Moision mielisairaalan, jonka läheisyys on vaikuttanut hieman meidänkin elämäämme muutamien sattumusten kautta. Isäni esimerkiksi törmäsi pihallamme eräänä päivänä mieheen, joka jumppasi siellä ilman vaatteita. Potilas onneksi lähti ihan iloisin mielin takaisin isäni heittäessä haasteen, ettei hän kerkeisi juosta ajassa x sairaalalle. Koskaan ei saatu tietää, onnistuiko mies tavoitteessaan, mutta hoitajat varmasti tunsivat suurta helpotusta isäni soittaessa heille, että potilas on jo omatoimisesti juoksemassa paikalle. 

Siinä kaikki metsäreissusta, mutta minulla on vielä hieman muuta kerrottavaa. Jessen joululahjakseni ostama, ihana jaspispääkalloni tuli postissa! Olen ottanut käteen sopivan kivikallon stressilelukseni, ja se on palvellut oikein hyvin. En olisi osannut todellakaan odottaa, että Jesse ostaisi minulle jotain tällaista, mutta onneksi osti. Lahja on aivan loistava.