Kalmistoja ja kuulumisia

Aika tuntuu menevän aivan liian hitaasti eteenpäin. Jouluun on vielä kuukausi aikaa, mutta olen suunnitellut kaiken melkein valmiiksi. Varsinainen joulu, pikkujoulut ja esimerkiksi Jessen joulukalenteri ovat vain toteuttamista vaille valmiita. Kämpässäkin alkaa olla jo aika jouluinen fiilis tänne ilmaantuneiden koristeiden myötä.

Kävin tänään äitini luona juhlimassa vaarini 80 v. synttäreitä, sekä hakemassa äidin käyttämättömän suoristusraudan, kengät ja joulukoristeita. Juhlat itsessään olivat ihan mukavat ja saamani koristeet kivoja. Ainut vaan, etten fanita enkeleitä mitenkään suuremmin ja sain niitä kolme. En kuitenkaan raaskinut heittää niitä poiskaan. Olen aina ollut huono luopumaan asioista. Sen voi huomata jo pehmolelukokoelmastani, jonka kanssa olen ollut aika pulassa.

Joulun odotus on tuskaa, mutta onneksi minua sentään helpottaa se, että olen keksinyt itselleni mielekästä tekemistä. Olen koristellut kämppää ja siivonnut hulluna, mutta sen lisäksi olen myös tutkinut lapsuudenkotini sijaintipaikan, Porrassalmen, historiaa netistä. Lisäksi kävin pari viikkoa sitten rämpimässä noissa tutuissa metsissä. Reissu oli muuten aikamoinen seikkailu. Porrassalmentie, jota pitkin välillä kävelin, ei ole kovinkaan monesta kohtaa valaistu, siinä ei ole juuri ollenkaan tilaa jalankulkijalle ja ihmiset ajavat usein reilua ylinopeutta. Olin tosiaan lähtenyt matkaan illasta ja voitte varmaan kuvitella, että pimeä metsämaisema voi olla myös kovin pelottava. Ihmettelin itsekin, etten ollut aivan paniikissa, vaikka pelkään pimeää välillä kovastikin. Ehkä paikkojen tuttuudella oli jotain tekemistä asian kanssa.

Mutta sitten hieman paikan historiasta: Porrassalmella on nimittäin ollut asutusta 10 000 vuoden ajan! Lähiseuduilta Moisiosta, Kyyhkylästä ja Tuukkalasta on löytynyt kivi- ja rautakautisia asuinpaikkoja, sekä kalmistoja. Monet näistä ovat samoilla alueilla joilla olen pienenä käyskennellyt joko leikkieni yhteydessä tai muuten vain. Oikeastaan, jopa Annila, jossa nykyisin on golfkenttä ja jota vastapäätä isäni asuu, on ollut kivikautisten ihmisten asuinpaikka. En toisaalta ihmettele, sillä onhan lapsuudenkotini Saimaan rannalla. Noihin aikoihin kun asutus kerääntyi pitkälti vesistöjen varteen. On mielenkiintoista ajatella, minkälaista elämää muinaiset ihmiset ovat noilla seuduilla viettäneet ja millaista siellä on yleensäkin silloin näyttänyt. Metsästin eilisen illan karttoja ja tietoa alueista, mutta niitä löytyi aika niukalti. Löysin kyllä asuinpaikkojen ja kalmistojen sijainnit, sekä jotain aika suurpiirteistä infoa, mutta valitettavasti historiasta ei taida olla saatavilla kovin tarkkaa tietoa. Keskiajaltakaan ei löytynyt juuri muuta, kuin että Porrassalmen harju on toiminut kulkureittinä. Vasta 1700-luvun lopusta eteenpäin alkoi löytyä enemmän tietoa. Harmi, juuri niiltä ajanjaksoilta, jotka eivät minua niin kovasti kiinnostaneet. Tarpeeksi kuitenkin minua inspiroimaan, jonka vuoksi ajattelinkin, että voisin vielä joskus käydä kuvaamassa noita paikkoja ja kenties julkaista otokset myös täällä.
Lisätietoa voi lukea mm.:
http://www.ely-keskus.fi/documents/10191/235768/Porrassalmentien+hoito/f3e73b53-70fd-48e0-9f41-fbf3a5dc6659 (Sivut 6-14)
http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1132

Seuraavaksi kuvia tältä päivältä:

Vähän maisemaa äitini kodista.

Räpsin kuvia myös serkkutytöstäni Hennasta, sekä toki Jessestä. 

Tässä on uusin korurakkauteni, jonka tilasin jo melkein kuukausi sitten netistä. Koru vastasi suurimmilta osin odotuksia, vaikka sen ketju katkesikin heti ensimmäisellä käyttökerralla. Onneksi tuo ei kuitenkaan ollut vaikea korjata.

Sain äidiltäni joulukoristeiden lisäksi myös söpöt tuikkutelineet. Rakastan polttaa kynttilöitä, jonka vuoksi nuokin tulevat tarpeeseen.

Olen muuten ylpeä itsestäni, sillä olen jättänyt baareilua vähemmälle ja löytänyt uudestaan koti-iltojen ilot. Masentuneena/ahdistuneena/stressaantuneena en halua hirveästi olla itsekseni, koska asioiden itsestään pohtiminen pahentaa oloa. Nyt kun olo on taas ollut vähän parempi, niin olen viettänyt mielelläni aikaa kotona. Kodin joulukuntoon laitto, pakanuusaiheista lukeminen ja psykologian opiskelu teekupposen ääressä inspiroivat nyt toden teolla.

In the streets on Halloween, there's something going on, no way to escape the power unknown

Odotin tämän vuoden Halloweenia kuin kuuta nousevaa. Valitettavasti ylläni on tuntunut edellisinä vuosina leijailevan joku mystinen paskan Halloweenin kirous. Juhla on mielestäni se kiehtovin, mutta on jostain syystä mennyt edellisinä vuosina varsin mitäänsanomattomasti ja tylsästi. Jälkeenpäin olo on ollut lähinnä pettynyt. Seuraavana vuonna odotukset ovat olleet aina korkealla - usein turhaan.

Tämäkään Halloween ei ollut toiveideni täyttymys, mutta ihan mukava kuitenkin. Juhlin oikeastaan kaksi päivää, vaikka vain toinen menikin varsinaisesti Halloween-bileissä. Perjantain vietin lähinnä poikaystäväni kanssa tehden kaikkea pientä mukavaa juhlaan liittyvää. Se oli oikeastaan kivempi kuin varsinainen bilepäivä.

Lauantaina pukeuduin skandinaavisen mytologian mukaisesti nornaksi. Nornat ovat omanlaisensa vastine antiikin Kreikan kohtalottarille ja heitä on kolme: Urd, Skuld ja Verdandi. Myytin mukaan he istuvat maailmanpuu Yggdrasilin juurella, valvoen ja raviten sitä maailmanlopun viivyttämiseksi. Nornat huolehtivat myös jokaisen ihmisen ja jumalan kohtalosta, kehräten ja lopulta katkaisten heidän elämänlankansa. Itse mielsin itseni Skuldiksi, joka joidenkin legendojen mukaan toimii langan katkaisijana. En osaa sanoa, miksi viehätyin nimenomaan häneen. Jumalatar vain tuntui jotenkin omimmalta. Asuksi valitsin vihreän viitan ja siihen käyvän mekon, sekä vähän viikinkityylisen vyön ja koruja. Meikkini tein kiireessä, eikä siitä tullut aivan yhtä hyvä kuin olisin toivonut. Ihan hyvä kuitenkin siihen nähden, etten suuremmin ollut sitä suunnitellut.

Lähdimme viikingiksi (tai vastaavaksi, asu oli vähän mitä sattuu, kun kyhäsimme sen lauantaiaamuna kokoon) pukeutuneen Jessen kanssa illasta kaverieni Rosan, Amandan ja Helenen Halloween-juhliin. Mukana oli pari vanhaa lukiotuttavaa, joita oli mukava morjenstaa. Myös juhlien koristelut ja syömiset oli kivasti järjestetty. Väsymyksemme takia emme kuitenkaan olleet pitkään. Fiilis omalla kohdalla oli aika alavireinen ja apea. En kuitenkaan ole katkera siitä, etteivät Halloween-bileet olleet minun osaltani maailman tapahtumarikkaimmat ja vertahyytävimmät. Perjantai oli ollut jotenkin todella taianomainen, jonka vuoksi lauantai soveltui ihan hyvin lepopäiväksi. Ensi vuonna pistetään taas paremmaksi!

Sitten vähän kuvia lauantailta. Tapahtuma-paikasta otetut kuvat on ikuistanut Rosa. Loput ovat minun ja Jessen ottamia.