Perjantaina saavuimme Helsinkiin aika illasta. Majoituimme eräälle Jessen kaverille ja suuntasimme hyvin nopeasti sen jälkeen festareille. Amorphiksen keikka oli juuri käynnissä saapuessamme ja jäimme Oopeen kanssa kuuntelemaan sitä hieman etäämmältä. Kuvia en tuosta keikasta saanut ja biisitkin menivät ehkä vähän ohi. Harmi sinänsä. Festarin käynnisti omalla kohdallani perjantain viimeinen esiintyjä, King Diamond. Kingin tuotantoon tutustuin alunperin Jessen kautta. Muistan hänen ihan alkuun näyttäneen minulle jonkun Youtube-videon, jossa Diamond kertoo "The Puppet Master" - levyn tarinaa. Sen jälkeen kuuntelimme levyn biisejä ja tykkäsin niistä oikeastaan saman tien. En sanoisi, että varsinaisesti rakastuin niihin, mutta tykkäsin kuitenkin.
Jessen kautta King Diamondia tuli kuunneltua jonkin verran ja lisäksi ennen keikkaa kuuntelin vielä oma-alotteisesti joukon biisejä. Pari niistä jäi soimaan päähän ja huomasin, että taidankin pitää kyseisestä musiikista enemmän kuin alunperin ajattelin.
Viimeistään keikalla tämä varmistui. King Diamond kuullosti livenä aivan uskomattomalta. Eikä saa unohtaa lavashowta! Oli nimittäin melkoinen esitys. Veikkaanpa, että lauantaina Jeesus-bussilla paikalle hurauttaneet himokristityt olisivat pyörtyneet nähdessään kaikki ne pentagrammit, väärin päin roikkuvat ristit ynnä muut saatanalliset tunnukset. (Heistä lisää kohta.) Show ei kuitenkaan ollut pelkkää saatanallista tilpehööriä, vaan bändi itse veti osuutensa aivan loistavasti myös eläytymisen suhteen. Etenkin itse kuningas. Näyttelypuolesta vastasi Kingin lisäksi myös Jodi Cachia, jonka osuus oli myös varsin huikaiseva. Ei voi muuta sanoa, kuin että täydet pisteet koko keikasta. Keikan innostamana aloitin jo tänään tarkemman tutustumisen King Diamondin tuotantoon.
Perjantain keikkojen jälkeen harkitsimme jatkoille lähtöä, mutta jäimme kuitenkin vain majapaikkaamme viettämään iltaa, jonka lisäksi pyörimme hetkisen Kalliossa. Oli huvittavaa huomata, että yhden Helsingin kaupunginosan meininki yöllä on verrattavissa koko Mikkelin menoon.
Lauantaina tarkoituksemme oli ehtiä Soilworkin keikalle, sillä Oopee olisi halunnut nähdä sen. Edellisen illan jäljiltä oli kuitenkin sen verran koomainen olo, että saavuimme paikalla hieman myöhässä. Emme itse asiassa edes jaksaneet saman tien mennä festarialueelle vaan jäimme oleskelemaan sen ulkopuolelle. Tässä vaiheessa bongasimme "Suomi Jeesukselle"-bussin. Naureskelimme, että nyt on joku festariporukka murjaissut aikamoisen läpän. Lähemmäs mentyämme huomasimme, että ei, kyseessä ei todellakaan ollut vitsi. Joosua Missio ry oli todellakin tullut levittämään ilosanomaansa Tuskaan. En voinut kuin ihmetellä miksi. Eivätköhän hekin ymmärrä sen tosiasian, että Tuska on varmasti yksi niistä paikoista joissa heidän saarnaamistaan kaivataan vähiten. Olisivat säästäneet itseään ja menneet muualle. Jos ihmisiä kiinnostaa kristinusko, niin eivätköhän he osaa itsekin hakeutua sen pariin. Tuskaan ihmiset olivat tulleet kuuntelemaan musiikkia, eivät saarnaa Jeesuksesta. En kuitenkaan jaksanut vetää asiasta hernettä nenääni. Toisaalta oli ihan huvittavaa seurata Jeesus-bussin meininkiä. Kuulin esimerkiksi, että eräs rampa uskovainen oli yllättäen tapahtuman loputtua noussutkin pyörätuolistaan pakkamaan tavaroita bussiin. Kenties Jeesus antanut voimia?
Minulle, Jesselle ja Oopeellekin tulikin muutama nuori sieltä juttelemaan. Heidän saapuessaan Oopee lähti aika vikkelään festarialueelle, mutta minä ja Jesse syvennyimme keskusteluun. Yhteistä säveltä ei saavutettu, mutta juttelu oli omalla tavallaan ihan mielenkiintoista.
Keskeytimme keskustelun, kun Stam1nan keikka alkoi. Jurassicissa bändi on tullut nähtyä parikin kertaa, joten ajattelin että sen voisi katsoa nytkin. En ole varsinainen Stam1na-fani, mutta on bändi silti katsottavan arvoinen. Tämä kerta ei ollut poikkeus. Bändi veti keikkansa tasaisen hyvin ja soittivatpa he kaipaamani "Kadonneet kolme sanaa" - biisinkin.
Staminan jälkeen menimme jälleen istuksimaan omiin oloihimme ja hetkisen päästä seuraamaan Kreatoria. Koko keikkaa en tullut katsoneeksi, mutta tykkäsin siitä mitä kerkesin kuulla. Nyt on tullutkin kuunneltua muun muassa Phantom Antichristia, Enemy Of Godia ja Amok Runia, vaikkei viimeksi mainittua festareilla kuultukaan.
Testament oli tarkoitus katsoa, mutta väsymyksestä johtuen en sitten mennyt keikalle kuitenkaan. Simahdimmekin melkein heti festareilta tultuamme. Heräsimme kuitenkin vielä aamuyöstä käymään jossain kebabbilassa ja todistamassa hieman lisää Kallion öistä menoa. Nukuttua kuitenkin tuli onneksi sen verran, etten seuraavana aamuna ollut aivan koomainen.
Sunnuntai oli suuri päivä, koska vuorossa oli Nightwish. Tämä oli ensimmäinen kertani lempibändini keikalla ja täytyi myöntää, että kyllä jännitti! Ennen suosikkiani oli kuitenkin vuorossa Amaranthe ja Stratovarius. Amaranthea tykkään kuunnella fiilistelymielessä, mutten ehkä hae siitä mitään sen syvempää. Musiikki on joka tapauksessa varsin menevää ja keikka olikin mahtava. Amaranthesta näki ehkä kaikista selviten, miten iloisia he olivat eloisasta yleisöstä. Etenkin naislaulaja Elize Ryd on kyllä todella energinen ja suloinen pakkaus, oli ilo katsoa hänen esiintymistään.
Amaranthen jälkeen pyrin Nightwishin nimmarijonoon, mutta valitettavasti jäsenet lopettivat niiden kirjoittelun juuri kun alkoi näyttää siltä, että kohta on minun vuoroni. Vähän harmitti, mutta olinpahan edes nähnyt bändin ennen keikkaa vilaukselta.
Törmäsin vielä ennen Stratovariusta moniin mielenkiintoisiin ja erittäin mukaviin ihmisiin, joita olivat muunmuassa Satiinitaivas-blogin Lady Selena, Smoke and Mirrors - Nebula ja Shadow Lifen ShaDow. Oli todella mukava nähdä näitä kaikkia upeasti pukeutuneita ihmisiä ja vaihtaa muutamia sanoja. Alkoi itseä ihan harmittamaan, ettei ollut tajunnut panostaa pukeutumiseen enemmän.
Stratovariusta seurasin hetken aikaa ja harmitti vähän, että keikka jäi kesken. Minun oli kuitenkin lähdettävä varaamaan itselleni paikkaa Radio Rock - lavan edestä Nightwishin keikkaa varten. Löysinkin itselleni aivan loistavan kohdan aika lailla eturivistä. Edessäni taisi olla yksi tai korkeintaan kaksi ihmistä. Kuulihan sitä Stratovariusta onneksi sieltäkin. Ihan hyvä keikka oli heilläkin, vaikka jotenkin en Nightwish-jännityksestäni johtuen saanut fiilistä pintaan.
Odotin varmaankin about 45 minuuttia, jonka jälkeen bändi saapui lavalle. Olin aika kipsissä, sillä minun oli aika vaikea uskoa, että tulisin todellakin kuulemaan Nightwishia livenä. Oloni ei kuitenkaan ollut aivan niin epätodellinen kuin olin aiemmin kuvitellut. Olin miettinyt miten sekaisin menin bändin näkemisestä, mutta pysyin yllättävän rauhallisena. Toki olin aivan mukana jokaisessa biisissä, mutten reagoinut millään aivan överillä tavalla kuten esimerkiksi pyörtynyt.
Aivan kaikkia lempibiisejäni bändi ei tietenkään soittanut, mutta settilistalta löytyi lukuisia timantteja. Yhtään huonoa biisiä Nightwishilla ei mielestäni ole, mutta tietenkin tykkään toisista enemmän kuin toisista. Vanhoja suosikkejani settilistalla olivat Nemo, Ghost River ja Song Of Myself. Niin ja tietenkin Ghost Love Score, joka on tällä hetkellä suosikkikappaleeni Nighwishilta. Tai ainakin vaikuttavin. Hankala sanoa mitään yhtä suosikkia, edes tämänhetkistä. Joka tapauksessa, bändin alkaessa soittaa kyseistä biisiä olin jo lähempänä pyörtymispistettä. Rakastuin myös pariin biisiin, joita ennen en ole pitänyt aivan niin suuressa arvossa. She Is My Sin ja Romanticide ovat tällaisia kappaleita. En tiedä miksi ne nyt iskivät niin kovaa. Ehkä live-esiintyminen vaikutti siihen, sillä laulajan vaihtuminen ei varsinaisesti tunnu tekijältä, joka olisi saanut minut rakastumaan näihin kappaleisiin.
Flooria kuulin nyt ensimmäisen kerran Nightwishin kanssa kunnolla. Hänen suorituksensa oli aivan huikea. Keikka sai minut toivomaan, että nainen jäisi yhtyeeseen. Niin vanhat kuin uudetkin Nightwishin biisit sopivat hänelle erittäin hyvin. Lisäksi nainen oli lavalla todella eloisa ja näytti nauttivan bändin kanssa työskentelystä todella. Muutkin bändin jäsenet hoitivat osuutensa fantastisesti, eikä kukaan vaikuttanut siltä, että olisi tullut lavalle kyllästyneenä, vain pakon vuoksi. Bändiä oli ilo seurata ja lavashow ilotulitteineen, liekkeineen ja muine hienouksineen oli huikea. Pitkän keikan jälkeen lihakset olivat todella kipeinä, mutta en pistä sitä ollenkaan pahakseni. Keikka oli kaiken kivun arvoinen.
Nightwishin esiintymisen jälkeen olikin aika lähteä Mikkeliä kohti. Tuntui kieltämättä varsin hyvältä päästä kotiin, vaikka festarit olivatkin aivan upeat. Ensi vuonna menen mielelläni uudestaan, jos bändilista vaikuttaa hyvältä.
