torstai 23. toukokuuta 2013

Reissaamassa

Viimeiset viisi päivää ovat olleet täynnä tekemistä. On tullut reissattua Hauholla, Jyväskylässä ja vanhempieni mökillä Anttolassa. Hauholle päädyin uuden harrastukseni, boffauksen myötä. Jo pidemmän aikaa olen kinunnut poikaystävältäni, että opettaisi minulle kyseistä lajia, koska en ole kehdannut mennä treeneihin ihan vasta-alkajana. No, lopulta rohkaistuin kuitenkin menemään ihan varsinaisiin treeneihin ja lähdin mukaan myös Noxbo-tapahtumaan, jonne tuli boffaajia ympäri Suomea.

Boffaus on siis miekkailua pehmustetuin, keskiaikaistyyppisin asein. Jotkut ovatkin varmaan nähneet jeesusteippiin käärittyjä pehmoaseita. Vastaavilla mekin hutkimme joukkueittain toisiamme Noxbossa. Olin aika paniikissa perjantai-iltana, kun tiesin että seuraavana päivänä pitäisi osata tehdäkin jotain. Vastassa kun ei ollut enää puolikas omaa ryhmää toista puolikasta vastaan, vaan muita joukkueita. Omassa ryhmässämme, 13. komppaniassa, oltiin osattu onneksi ottaa huomioon se, etten ole kaksimetrinen mies vaan pienikokoinen tyttö, mutta tiesin sen olevan suuressa tapahtumassa vaikeampaa. Toisin sanoen tiesin ottavani turpaan ja kunnolla. Se tosin ei oikeastaan edes häirinnyt niin paljon, kuin että pelkäsin nolaavani itseni aloittelijatasoisten taitojeni kanssa monta vuotta boffanneiden keskellä.

Perjantain ja lauantain välisen yön nukuinkin hieman levottomasti, mutta skenaarioiden alkaessa oloni helpottui huomattavasti. Tajusin, että suhteellisen suuren joukkueen ympäröimänä minullakin on mahdollisuus pärjätä ja sainkin osumia viholliseen ihan mukavasti. Kuolinkin kyllä hyvin monesti, mutta en ollut suinkaan ainut kentän laidalla tai puun varjossa istuva kaatunut. Nopeasti turha epävarmuus katosi ja minulla alkoi olla todella kivaa. Lauantai-illan päätteeksi jalat olivat aivan rikki uusien maihareiden ja metsässä pomppimisen jäljiltä. Onneksi mukana oli kuitenkin myös ballerinat ja vanhat lenkkarit, joten pystyin illallakin käyskentelemään alueella ilman polttelevaa kirvelyä jaloissa.

Illalla tuli saunottua, heitettyä talviturkki ja istuttua kodalla. Lisäksi kävimme Jessen kanssa yöllä katsomassa jotain bändiä, joka soitti kentällä. Lauantai-ilta oli oikein mukava, kun kelikin oli loistava. Tykästyin leirintäalueeseen ihan täysillä ja olisin mieluusti ollut vaikka pari päivää pidempään.

Sunnuntaina tuli kuitenkin telottua itsensä sen verran pahasti, että kotiinpaluu alkoi tuntua oikein mukavalta ajatukselta. Olin lauantaina onnistunut iskemään polveni kiveen ja sunnuntaina meni jälleen sama polvi. Lisäksi sain keihäästä sen verran kovan tällin päähäni, että lievä aivotärähdys vaivasi minua loppupäivän.

Kotona en kerjennyt suuremmin levätä sillä maanantaina oli viideltä aamulla lähtö Jyväskylään pääsykokeisiin. Hain opiskelemaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Miten tosissani sitten, siitä voi olla montaa mieltä, sillä en lukenut kokeeseen sivuakaan. Se tosin johtui osittain siitä, että kirjani jumittuivat postiin enkä voinut niitä siksi selailla. Lisäksi minulla on suunnitelmissa muutenkin viettää vielä yksi vuosi Mikkelissä ennen opiskeluja, joten eipä tuo suuremmin stressannut.

Päivä oli aikamoista sähellystä. Mukaan lähteneen ystäväni Rosan kanssa huomasimme nimittäin, että kokeeni alkaa sittenkin vasta yhdeltä. Meillä oli siis monta tuntia tuhlattavanamme ennen koettani. Hotelillekaan emme voineet vielä mennä, sillä huoneemme vapautui vasta neljältä. Siispä jäimme yliopistolle istumaan, datailemaan ja pelailemaan.

Kokeen lopulta koittaessa se tuntui menevän ihan hyvin. Osasin analysoida kirjallisuuden tehtävän novellin ja henkilösuhteet mielestäni kiitettävästi, vaikka termistön käytössä ja rakenteessa olisi ehkä voinut olla parantamisen varaa. Suomen kielen tehtävä meni vähän niin ja näin. Siinä oli esimerkkejä sanoista, jotka lapset lausuvat väärin. Tehtävänä oli päätellä, mistä taivutusmuodosta tai toisesta sanasta virhe oli saanut alkunsa. Jokaiseen sanaan osasin kyllä sanoa jotakin, mutta termistö uupui tässäkin kohtaa osittain.

Loppupäivän kiertelimme kaupoissa ja istuimme hotellilla. Katsoimme Game Of Thronesin uusimman jakson ja Salkkarit, joita en ole seurannut moneen vuoteen. Fiilis oli vähän hassu, koska asiat olivat sarjassa muuttuneet hyvin paljon, mutta samoja vanhoja naamoja kuitenkin näkyi jonkin verran. En suuremmin välitä koko sarjasta, mutta tietyllä tapaa oli hauskaa katsoa yksi jakso. Tavallaan aika nostalgista. Television töllöttämisen lisäksi söimme hirveästi roskaruokaa ja kuvasimme jonkinlaisen selostuksen päivän tapahtumista. Olisin voinut laittaa videon tänne, mutta siihen tallentui niin paskaa inside-läppää, että ehkä parempi etten. Lisäksi Rosa tykkäsi kuvata minua juuri silloin kun suuni on täynnä tuplajuustohampurilaista tai kun onnistuin kaatamaan suolaa läppärille. Eli toisin sanoen koko video on aikamoista sähellystä.

Tiistaina menin yliopistolle soveltuvuushaastatteluun. Minulta lähinnä kyseltiin erilaisin sanamuodoin, millainen opettaja olisin. Lisäksi tiedusteltiin hieman kantaani muutamiin ajankohtaisiin ilmiöihin kuten mm. kirjakielen rappeutumiseen internetissä. Juttua kyllä riitti ja olisin mieluusti keskustellut pidempäänkin kuin viisitoista minuuttia. Käsittääkseni haastattelu meni aika hyvin. Kerroin kantani asioihin rehellisesti ja monipuolisesti, eivätkä haastattelijat ainakaan näyttäneet hirveän kauhistuneilta.

Jyväskylän reissu meni aika kivasti. Pääsykoe meni aika hyvin verrattuna siihen, etten lukenut ollenkaan. En kuitenkaan usko, että noin huonolla valmistautumisella pääsen sisään asti. Nyt kuitenkin tiedän ensivuotta varten millaiset kokeet ovat ja kuinka paljon kannattaa lukea - jos nyt haen tuonne enää. Koulu vaikutti ihan kivalta, eikä minulla varsinaisesti olisi mitään äidinkielen opettajan uraa vastaan. Minua vain kiinnostaa niin moni muukin ala. Hain tänä vuonna lukemaan myös taidetta ja kirjallisuutta, mutten usko sinnekään pääseväni. Tuolla linjalla ei ollut pääsykoetta ollenkaan (mikä on mielestäni aivan käsittämätöntä), ja edellisen vuoden pisterajaan verrattuna omat arvosanani eivät olisi aivan riittäneet. Pisteenkin lasku edelliseen vuoteen voisi jo riittää sisäänpääsyyn, mutta aina on mahdollisuus että raja voi nousta tai pysyä samana. Mikään kiire minulla ei kuitenkaan ole. Jos en nyt pääse niin kirjoittelen lukion ulkopuolella vielä psykologian ja korotan englannin niin sisäänpääsy näyttää jo paljon todennäköisemmältä. Pitää vaan jaksaa tehdä töitä.

Taiteen ja kirjallisuuden lisäksi minua kiinnostaisi myös teologia. Siinä on vain se, että minua kiinnostaisi lähinnä luonnonuskontojen tutkiminen, muut eivät juurikaan. Menisivät kyllä, mutta eivät olisi mitään herkkua. Jotenkin nimittäin tuntuu, ettei painotus sijoitu ainakaan luonnonuskoihin. Ainakaan, jos meininki on kuin lukiossa, jossa ne mainittiin ehkä jossain kurssilla muutamalla sanalla.

Jyväskylän reissu ei ollut turha myöskään shoppailun kannalta. Tuhlasin yhteen lempikorukaupoistani, BijouBrigitteen yli 40 euroa. Lisäksi mukaan tarttui myös maxihame Seppälästä ja Tulen ja jään laulu - saagan neljäs osa.

Ajattelin pääseväni lepäämään illaksi, mutta yllättäen iskikin himo lähteä illaksi mökille. Siispä suuntasimme kaveriporukan kanssa Anttolaan viettämään iltaa. No, ehkä minä tänään sitten lepään kotona.

Sitten vähän kuvia mökiltä. Mukana uutta hametta ja koruja.













(c) Rosa