Kuvailuja Naisvuorella

Kävin ystävieni Rosan ja Jukan kanssa hieman kuvailemassa Naisvuorella, joka on varmaankin yksi Mikkelin hienoimmista nähtävyyksistä. Kalliohan sijaitsee aivan keskustassa, joten kotoa sinne ei ollut edes kovin pitkä matka. Itselläni ei järjestelmäkameraa ole, mutta Rosalta sellainen löytyy. Siispä lähdin aika innoissani tälle kuvailureissulle. Tykkään olla mallina, mutta digipokkarin itselaukaisimen ja salaman kanssa säheltäessä kaksiomme seinien sisällä eivät kuvat useinkaan ole hirveän kehuttavia. Tässä postauksessa siis hieman kuvia kaikista meistä kolmesta, osa vähän tarkemmin suunniteltuja, osa lähinnä tilanne- tai läppäpohjalta. 

Omiin kuviini olen ihan tyytyväinen. Ihan kelvollisia otoksia, joissa näytän kivalta. Asu välittyy varsin kivasti näistä ja kuvat ovat vähän eloisampia kuin tyypilliset valkoista seinää vasten otetut. Minut kuvasi ystäväni Rosa. 

Päätinpä laittaa kuvia myös ystävistäni, sillä mielestäni ne kummankin kohdalla onnistuivat loistavasti. Rosa näyttää omissa kuvissaan todella hyvältä uusine pidennyksineen! Tykkään kauheasti hänen kasvojensa luustosta, joka on yksi syy miksi tyttöä on kiva kuvata. Katsokaa myös noita silmiä!

Sitten pari kuvaa Jukasta. Nämä onnistuivat mielestäni aivan täydellisesti. Vaikken nyt varsinaisesti valokuvaamista harrastakaan niin Jukkaa oli mukava kuvata, kun jokainen poseeraus ei ollut samanlainen. En varmaankaan koskaan ole ottanut kenestäkään näin hyviä kuvia. Ihan huippuedustavia, ei voi muuta sanoa!

Rosa otti lisäksi minusta ja Jukasta yhteiskuvia, jotka ovat mielestäni aika hauskoja. Joskus on ihan kiva vain pelleillä kameralle ja unohtaa vakavamieliset poseeraukset.

Viimeisenä pari kuvaa ihan Naisvuoren ympäristöstä. Nämä kuvat räpsäisi Rosa.

Mama - elokuvasta ja päivän asusta

Kävin katsomassa poikaystäväni ja kaverini Rosan kanssa Guillermo Del Toron uuden kauhuelokuvan, Maman. Minun odotukseni eivät olleet kauhean korkealla, sillä kauhuleffojen taso on yleisesti aika huono. Genre on erittäin kiinnostava, mutta harvoin tulee nähtyä oikeasti hyviä kauhuleffoja. Tuottajalta olin nähnyt aikaisemmin elokuvan Pan's Labyrinth, joka oli ihan kiinnostava, mutta toisaalta jotenkin vähän laimea leffa. Ihan hyvä, muttei missään tapauksessa mitenkään sykähdyttävä.

Mama ei ollut suinkaan niin huono, kun olin aluksi olettanut. Kauhukliseitä kyllä riitti vaikka muille jakaa. Kummitus oli nykyisen trendin mukaisesti pitkähiuksinen nainen, joka keho irvokkaasti vääntelehtien syöksähti odottamattomasti rutuun. Tai no, ei ehkä niinkään odottamattomasti, jos yhtään enempää on kauhuleffoja katsellut. Monesti nykypäivän kauhuelokuvissa kummitusta nähdään myös valokuvissa ja kuvaustilanteissa. Mama ei ollut poikkeus. Mukana oli myös joitakin muita kliseitä, mutta ehkä en takerru nyt niihin tämän enempää.

Leffan tarina oli mielestäni ihan mielenkiintoinen. Nykyään kauhugenreissä ei tunnuta kauheasti panostettavan juoneen, mutta tässä leffassa onneksi oli. Aluksi tarina vaikutti aika kliseiseltä. Se keskittyy kahden vanhempansa menettäneen tytön ympärille. Mies oli tappanut vaimonsa ja kertomatta tytöilleen asiasta lähti näiden kanssa karkuun. Oletin, että leffa kulkisi tuttua kaavaa. Perhe asettuisi elämään jonnekin kauas vanhasta asuinpaikastaan ja äiti alkaisi kummitella. Mutta aika nopeasti kävi ilmi, ettei näin kävisikään. Isä nimittäin toivottomassa tilanteessaan kiikutti tyttärensä metsässä sijatsevaan mökkiin tappaakseen nämä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt miehen suunnitelmien mukaan, sillä mökissä sattuikin elelemään mielisairaan naisen haamu, joka oli aikanaan menettänyt tyttärensä. Hänpä hoitikin isän päiviltä ja monen vuoden ajan piti omalla tavallaan tytöistä huolta... kunnes eräänä päivänä pitkien etsintöjen jälkeen tytöt löydettiinkin. Traumatisoituneet ja lähes eläimen tasolle taantuneet tytöt päätyivät lopulta sedälleen ja tämän tyttöystävälle asumaan. Mutta kuten arvata saattaa, tytöt eivät suinkaan saapuneet uuteen kotiinsa yksin.

Tarina eteni ihan mukavasti ja lisäpisteitä ropisi kiitettävästi sen koskettavuudesta. Parhaat näkemäni kauhuleffat ovatkin sisältäneet runsaan tunnelatauksen. Minä en niinkään välitä säikyttelykohdista, rumista örvelöistä tai verellä ja suolenpätkillä mässäilystä. Sen sijaan omaperäinen, mielenkiintoinen ja/tai koskettava tarina ovat minulle tärkeitä. Mamassa se oli osittain aika kliseinen, mutta mielelläänhän tuota seurasi ja lopussa oli herkistyäkin. Lisäksi tuo oli kyllä kuumottavin leffa pitkään aikaan. Lisäpisteitä elokuva saa Game Of Thrones tähden Nikolaj Coster-Waldaun kohtuullisen isosta roolista. 

Sitten vähän kuvia tämän päivän lookista: