Nykyään on käyty paljon keskustelua siitä, kuinka toimivia
psyykelääkkeet todellisuudessa ovat ja määrätäänkö niitä
liian helposti. Yhä useammat joutuvat miettimään nykyään
lääkkesiin turvautumista. Mutta onko kyseessä
mielenterveysongelmien lisääntyminen, niiden parempi
diagnosoitavuus vai lääkkeiden vapaampi, kenties jopa holtittomampi
määrääminen? Kaikille noillehan voi jo järjellä päätellen
keksiä perusteita. Sairauksien diagnosointi on varmasti kehittynyt
vuosien kuluessa. Mielenterveysongelmat voisivat taas olla
lisääntyneet nykyisen elämäntavan vuoksi. Tästä esimerkkinä
vaikka elämän kiireisyys ja rauhattomuus, sekä työelämän
suorituskeskeisyys. On hyvä, että ihmiset saavat apua ongelmiinsa,
mutta henkilökohtaisesti minua huolestuttaa se, miten keveästi
psyykelääkkeitä tunnutaan määräävän.
Hyvin yleinen esimerkki lääkkeiden turhan vapaasta myöntämisestä
on potilaat, joille on määrätty esimerkiksi masennuslääkitys jo
ensimmäisellä terapia/lääkärikäynnillä. Tuollainen kuullostaa
aika uskomattomalta menettelytavalta jo sen vuoksi, ettei sellaista
sairautta kuin masennus nyt diagnosoida parin sanan perusteella.
Tuntuu, että nykyisin määrätään lääkkeitä ihan normaaleista
elämäntilanteiden muutoksista seuraavaan suruun ja alakuloon. On
aika tavallista kokea masentuneita fiiliksiä eron, läheisen
poismenon, työpaikan menettämisen tai vastaavan suhteen. Suru pitää
surra pois, eikä lääkkeillä pitäisi olla mitään tekemistä sen
kanssa. Jos aina vain napsitaan pillereitä joka oloon, niin kohta
ihminen ei osaa käsitellä tunteitaan enää ollenkaan.
Monissa tutkimuksissa on lisäksi todettu, että elämäntavoilla ja
terapialla voi saavuttaa jo paljon. Uskon, että lievän masennuksen
saa varsin hyvin kuriin noilla. Keskivaikeaankin kannattaa
ehdottomasti kokeilla. Lääkkeiden pitäisi olla se viimeinen
oljenkorsi. Jos mikään muu ei auta ja olot on aivan sietämättömät
niin sitten voi ehkä turvautua pilleriin.
Miksi sitten asian suhteen pitäisi olla niin tarkka? Onko sillä
niin väliä, napsiiko yhden lääkekuurin vai ei? Olkoot lievä,
keskivaikea tai vaikea masennus, miksi lääkehoito pitäisi jättää
pois lievemmistä tasoista, jos se kerran voi auttaa potilaan oloa?
Asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Lääkkeiden määräys ja
sopivien lääkkeiden etsintäprosessi ei nimittäin ole mikään
helppo juttu. Lievästä ja keskivaikeasta masennuksesta voi
kuitenkin päästä eroon aika helposti suhteessa vaikkapa vaikeaan
masennukseen. Väittäisin, että muuttamalla elintapojaan ja
keskittymällä psyykkiseen työhön, olisi monen masentuneen tilanne
parempi kuin odottaessa surkeana lääkitystä panostamatta
paranemiseensa juurikaan itse. Mitään lääkkeitä ei välttämättä
tarvittaisi ja potilas välttyisi ylimääräiseltä tuskalta ja
stressiltä.
Aikaisemmin ilmaisin jo, että mielestäni lääkkeiden pitäisi olla
se viimeinen oljenkorsi. Tarkoitan sillä tilannetta, jossa ihminen
ei pääse enää ylös sängystään, ei näe elämässään enää
mitään hyvää ja ei vaan jaksa tai kenties halua parantua.
Tällaisessa tilanteessa on hyvä alkaa miettiä lääkitystä. Mutta
tässäkään vaiheessa lääkäri ei saa määrätä suinpäin
esimerkiksi samoja lääkkeitä, joita on määrännyt kaikille
muillekin. Hänen pitää tuntea potilas ja tämän sairaus hyvin
löytääkseen sopivimman mahdollisen lääkkeen. On kyllä totta,
ettei lääkkeiden vaikutusta voi täysin tietää ennen kuin niitä
kokeilee. Valitettavasti kuitenkin lähipiirissänikin on tapauksia,
joille on määrätty lääkkeet, jotka lääkäri olisi kyllä
ymmärtänyt vääriksi, jos olisi ihmiseen vähän tarkemmin
paneutunut.
Lääkkeidenkään teho ei kuitenkaan ole ilmiselvä. Jos ne
tehoavatkin, niin eivät välttämättä oikealla tavalla. Monelle
tulee, etenkin alussa, epämiellyttäviä sivuoireita, joiden kirjo
voi olla laajakin. Joillekin tulee hieman pahoinvointia ja
päänsärkyä, toiset taas lihovat kymmenen kiloa ja kasvot alkavat
muistuttaa pullataikinaa. Tällaisia asioita pitää jokaisen
lääkitystä harkitsevan miettiä. Onko valmis ottamaan riskin, että
saa ne sivuvaikutukset? Onko mieliala tarpeeksi alhaalla, että riski
on ottamisen arvoinen? Entä voisivatko mahdolliset sivuvaikutukset
kenties masentaa lisää? Voihan olla, ettei lääke auta ollenkaan,
mutta saat silti sen haittavaikutukset. Eikä saa unohtaa myöskään,
että harvoja psyykelääkkeitä voi sitten lopettaa tuosta vain. Ne
pitää niin sanotusti ajaa alas. Se ei välttämättä ole hirveän
mukava juttu, jos lääkkeet eivät ole sopivia. Monesti hoidossa
katsotaan mielellään jonkin aikaa, ennen kuin sanotaan, ettei joku
lääke toimi. Nostetaan annoksia, odotetaan ja odotetaan. On
varmasti mukavaa huomata puolen vuoden jälkeen, ettei masennuslääke
x autakaan juuri ollenkaan, aiheuttaa ikäviä sivuoireita ja niistä
joutuu kärsimään turhaan tuntuvan ajan, kun lääkitystä
puretaan.
Olen kriittinen myös ahdistuslääkkeiden suhteen. Ahdistukseen ja
univaikeuksiin käytetään esimerkiksi neuroleptejä, hyvänä
esimerkkinä Ketipinor. Noita lääkkeitä käytetään, suuremmilla
annoksilla tosin, muun muassa skitsofrenian hoitoon. Monissa
tällaisissa lääkkeissä ei edes tiedetä, mitä siellä aivoissa
oikein tapahtuu kun noita syödään. On vain huomattu, että sen
pitäisi auttaa. Hyvähän se on että auttaa, mutta jo se
pakkausselosteen ”hyvin yleiset haittavaikutukset” - lista pistää
kyllä miettimään kaksi kertaa ennen kuin mokomia suuhunsa pistää.
Varmasti moni nyt ajattelee, etteivät lääkärit määräisi
lääkkeitä turhaan. Että he kyllä asiantuntijoina tietävät nämä
asiat, eivätkä varmasti tahdo kellekään pahaa. Minulle oli
aikamoinen pommi aikoinaan kuulla, että lääkäreilläkin voi olla
mitä mielenkiintoisimpia motiiveja määräillä pillereitä. Olen
lukenut jopa sellaisia artikkeleita, joissa on sanottu lääketehtaiden
makselevan lääkäreille lääkkeenmääräyksestä. Nämä ovat
kuitenkin ääritapauksia ja lähteet voivat olla olemattomia.
Taloussanomatkin ovat kuitenkin 10.8.2008 julkaistussa
nettiartikkelissaan todenneet, että joka kymmenes lääkäri omistaa
Orionin osakkeita. Totuushan on, että lääketehtaat voivat
paremmin, kun ihmiset sairastavat. Kun lääketehtaat taas voivat
paksusti, pullottaa myös osakkeita omistavien lääkäreiden
lompakot.
Minusta on myös varsin epäilyttävää, että tehtaat järjestävät
lääkäreille koulutuksia. Näistä koulutuksista osa käydään
ulkomailla, joten siinähän saa samalla mukavan lomamatkan
luksuskohteessa. Lääkäreiden on jatkuvasti päivitettävä
tietojaan erilaisista sairauksista, eikä valtiolla ole rahaa
järjestää jatkuvasti uusia kursseja. Lääketehtaat ovatkin
ottaneet roolin näiden koulutuksien järjestäjänä. Siinähän saa
mukavasti piilomainostettua omaa tuotetta, eikö? Etenkin kun
lääkärille jää varsin hyvä kuva tehtaasta matkan kustantamisen
jälkeen. Sitten vuoden 2008 matkakäytäntöjä on kuitenkin
tiukennettu, eikä niihin saa enää sisältyä vihteellisiä
ohjelmanumeroita. Matkaa ei voi myöskään pidentää lomamatkaksi
ja matkan pitää liittyä kongressiin. Esimerkiksi tehdasvierailu ei
riitä syyksi.
Lääketehtaat ovat kuitenkin rahoittaneet myös monia terveysalan
tutkimuksia. Tällaisissa tapauksissa on tehtailla suurempi
mahdollisuus myös peukaloida niitä itse. Valitettavasti tällaisia
tapauksia on ilmennytkin. Tässä aiheeseen liittyvä linkki:
http://yle.fi/uutiset/laakejatti_pfizer_tuomittiin_miljardikorvauksiin/973745
En toki sano, että kaikki lääkärit olisivat lääketehtaiden
korruptoimia, ahneita ja itsekkäitä kusipäitä, vaan että
lääkkeiden kanssa kannattaa olla varovainen. Aina ei kannata
kyselemättä pistää suuhunsa, mitä lääkäri määrää. Tiedon
etsiminen ja asian tutkiminen ei koskaan ole pahasta. Pitää muistaa
olla kriittinen, suntaan ja toiseen. On kiistaton tosiasia, että on
myös niitä ihmisiä, jotka ovat parantuneet lääkkeiden
vaikutuksesta. Vielä enemmän niitä, joiden oloa ne ovat jossain
määrin helpottaneet. Mutta ei pidä unohtaa myöskään niitä
tapauksia, jotka ovat saanet hirveät haittavaikutukset vailla
mainittavaa hyötyä.