Larppihan keskittyi Yhdysvaltain mafian päämiehen valintaan. Edellinen mafiapomo oli kuollut ja Venäjän, sekä Italian perhe oli kutsuttu mukaan valitsemaan hänen seuraajaansa. Tällä oli tarkoitus lujittaa perheiden välisiä diplomaattisuhteita ja samalla tapaamisessa saattoi sopia kaupoista ynnä muista. Pinnan alla kyti kuitenkin aika paljon kaikenlaista muutakin, etenkin perheiden sisäisissä suhdekuvioissa.
Kolme Jenkkimafian johtoon pyrkivää ehdokasta olivat nimeltään Vance, Glenn ja Clarissa Colossimo. Kaikki olivat siis edesmenneen johtajan jälkeläisiä. Heistä Vans oli vanhin ja ehdottomasti taitavin puhumaan. Hän ei ehkä kuitenkaan ollut älykkäin ja sen lisäksi aikamoinen hedonisti. Sen sijaan Glenn oli älykäs, mutta sosiaalisesti aika lahjaton. Myös ainut naisehdokas, Clarissa, oli hieman ujohko, mutta uudistushaluinen ja terävähkökin.
Minun perheeni hahmoista löytyi myös hyvin erilaisia persoonia. Matriarkka Larisa Vasilyev, jota itse pelasin, oli hyvin kunnianhimoinen ja älykäs nainen. Hän oli pitänyt mafian pystyssä Stalinin vainojenkin keskellä ja raivannut uskollisimpien kannattajiensa tien menestykseen. Helppoa se ei kuitenkaan aina ollut ollut, sillä hänen täytyi muunmuassa päästää miehensä päiviltään päästäkseen tavoitteeseensa. Larisan tytär Valeriya oli perinyt ätinsä vahvuuden ja terävyyden, mutta kunnianhimosta tällä ei ollut tietoakaan. Valeriya ei olisi halunnut hänelle seuraavaksi lankeavaa matriarkan asemaa, mutta Larisan pakkomielle naispuolisesta perijästä esti häntä luopumasta siitä. Tyttö oli kuitenkin suunnitellut karkaamista rakastajansa, italian mafiaperheen nuorimman pojan, Roberto Acerbin kanssa. Tähän hän kuitenkin tarvitsi rahaa, jota olisi voinut saada vain Sergei-isoisältään. Sergei oli kyllästynyt mafian ja etenkin Larisan toimintatapoihin ja katkeroitunut järjestelmälle. Hän olisi mielellään toisaalta auttanut Valeriyan pois mafiakuvioista, mutta siinäkin oli riskinsä. Kiinnijäädessä karkaamisesta seuraisi teloitus, eikä sen onnistuessakaan Larisan Pasha-poika välttämättä olisi paras mies johtamaan. Pasha oli kyllä Sergein mielestä oikein kunnon poika, mutta toisaalta myös liikaa äitinsä kaltainen tehtävään. Lisäksi perheeseeni kuului Pashan ja Valeriyan serkku Yefim, kiihkokommunisti, joka toimi ikään kuin Larisan neuvonantajana, sekä henkivartijana toimiva Larisan Igor-veli.
Sekä perheiden sisäiset, että kansainväliset kuviot alkoivat kuitenkin jäädä toissijaisiksi, kun kokoontumispaikaksi valitussa majatalossa alkoi tapahtua murhia. Ensiksi kuoli äänestyksessä voitolla ollut Clarissa Colossimo, jonka jälkeen eräs vanhus Italian perheestä. Tästä seurasi armotonta syyttelyä ja panikointia. Kun epäily osattiin kohdistaa kummallisesti käyttäytyneeseen keittiöhenkilökuntaan, alkoi todella tapahtua. Esimerkiksi muuan skitsofreenikon juostessa alakerrasta aseistautuneena kävi monella mielessä tarpeettomaksi käyneestä kokouksesta karkaaminen. Meidän perheemme, lukuunottamatta jaloja Pashaa ja Valeriyaa, kokikin parhaaksi ottaa jalat alleen ja huristella mitä pikimmiten lentokentälle.
Sillä aikaa kun me olimme seisoskelemassa ABC:llä, selvisi lopulle porukalle, että majatalon henkilökunta koostui todellisuudessa natsitiedemiehistä. He olivat paenneet toisen maailmansodan jälkeen Jenkkeihin ja piiloutuneet majataloon, jonka alkuperäisen henkilökunnan olivat tietenkin päästäneet päiviltään. Siellä he olivat siitä asti rakennelleet ties minkälaisia aseita, jotka heidän oli tarkoitus kuljettaa Meksikoon vastarintaliikkeelle samana iltana, kun mafiaihmiset saapuivat majataloon. Enemmän tai vähemmän tärähtäneet tiedemiehet eivät keksineet rauhanomaista keinoa saada aseet kaikessa hiljaisuudessa kuljetetuksi pois, joten päättivät vain tappaa kaikki.
Surmatuksi he eivät kuitenkaan saaneet ketään myrkytetyn italialaispapan lisäksi. Kun majatalon henkilökunnan toimissa alettin haistaa palaneen käryä, onnistuivat he ydinpomminsa kanssa pakenemaan paikalta vain täpärästi.
Lisäksi paikalla olivat henikökuntaan soluttautunut reportteri ja hieman tärähtänyt FBI-agentti. Ensimmäinen sai etsimänsä lööpin ja toinenkin pääsi tavoitteeseensa osittain horjuttaessaan jenkkimafian tasapainoa tappamalla Clarissa-tyttären.
Kokemuksena tämäkin larppi oli loistava ja poikkesi paljon edellisestä, Mustan kurjen majatalosta. Tykkäsin siitä, että mukana oli sekä vakavaa sisältöä, että vähän huumorimielessä kirjoitettua. Kaiken larpissa tapahtuneen ei todellisessa elämässä voisi kuvitellakaan sijoittuvan yhteen ja samaan paikkaan, etenkään syrjäiseen majataloon. Larpissa se kuitenkin toimi ja hauskaa oli. Porukka oli jälleen kerran aivan mahtava ja kaikki hoitivat hahmonsa suorastaan ensiluokkaisesti. Erityisen mielenkiintoista oli seurata itse kirjoittamiani hahmoja ja sitä millaisiksi ne lopulta larpissa muotoutuivat. Jotkut olivat juuri sellaisia kuin olin odottanutkin, toiset taas hyvin erilaisia, mutta ehkä jopa parempia kuin "kässärissä". Sen suhteen en siis voisi tyytyväisempi olla.
Mielestäni hauskinta oli ehkä karata paikalta ja körötellä kesken pelin ABC:lle. Etenkin kun siinä vaiheessa saattoi virnistellä ajatukselle siitä, että muut jäivät majataloon kuolemaan ja me karanneet ainoita, jotka pelastivat nahkansa. Lopputuloshan ei ollut aivan sellainen, mutta näin minä tuossa vaiheessa luulin käyneen. Mutta olipa ainakin yllätyksellinen larppi täynnä toimintaa, ei voi muuta sanoa!
Sitten vähän larppiasuani:
Tätä vanhoissa käyttämääni turkista minun oli tarkoitus pitää vain ulkotakkina, mutta rakastuin siihen niin kovasti, etten riisunutkaan sitä sisälläkään kovin moneen otteeseen.
Tämä sisällä käytettäväksi suunnittelemani turkis puolestaan jäi hieman käyttämättä valkoisen vietyä sydämeni.
