Hauraita sirpaleita utopiasta

Miltä sitä onkin tullut vuosien varrella näytettyä...

2012-02-01T21:35:00.001+02:00

Nyt minulta varmaankin menee uskottavuus, mutta menkööt. Aion siis todellakin uskaltautua tekemään päivityksen siitä, miltä olen minkäkin ikäisenä näyttänyt. Tässä siis tyylitaipaleeni kutosluokasta tähän päivään:

Siinä on Milla 12-v. ihan helvetin söpönä kamalissa rytkyissä.

Tämä on sentään hieman siedettävä asu. Hiukset ovat kyllä aika karseat ja kuva vielä karseampi, mutta pahempaakin on nähty. Tuohon aikaan pukeuduin aika sekalaisesti. Tyylissäni oli sekaisin pieniä gootahtavia vivahteita, massamuotia ja jotain erittäin... omaperäistä?

Esimerkiksi tämä asu on jotakin aivan järkyttävää...

Joo-o... seiskaluokan lopussa siis näytin tältä. Ehkä minun ei olisi pitänyt mennä katsomaan sitä POTC 2:sta iskän kanssa. Tämä tyyli on varmaankin suurin tyylimokani ikinä. En osaa vieläkään päättää itkisinkö vai nauraisinko tuolle ajalle. Tässä tapauksessa on ihan hyvä, ettei minulla ole parempaa kuvaa.

Kasille päästyäni järki tuli vihdoinkin päähäni ja luovuin kamalasta merirosvohullutuksestani. Tyylini ei vielä tuolloin muokkautunut kovin kummoiseksi. Lähinnä se koostui farkuista, korkosaappaista ja poolopaidoista. Joitakin koruja, vöitä ynnä muuta käytin silloin tällöin.

Pissiskauteni alkoi tässä jo painaa päälle, ainakin kuvan blurrin määrästä päätellen...

No päästiinhän niihin Lacosten kenkiin ja rumiin huppareihinkin sitten.

Eli toisin sanoen tenupissiskauteni pääsi kunnolla vauhtiin.

Ysin alussa näytin vielä yhtä järkyttävältä, mutta vähitellen aloin pukeutua vähän fiksummin.

Meikkityylinikin kehittyi huomattavasti.

Lukioon mennessäni tyylini muuttui tyylikkäämmäksi ja ennen kaikkea naisellisemmaksi. Aloin käyttämään enemmän mekkoja, panostin meikkiini ja asusteisiin.

Tuota seiskaluokalla ostamaani hametta en enää käyttänyt juurikaan, mutta pidin siitä silti valtavasti. Toisinaan otin itsestäni kuvia asukokonaisuuksissa, jotka muistuttavat enemmän nykyistä, kuin silloista tyyliäni ja tämä kuva kuuluu niihin. Sääli, että tuo hame meni rikki. Noihin aikoihin ostin muuten ensimmäisen korsettinikin, mutten uskaltanut oikein käyttää sitä vielä silloin.

Lukion kakkosen alkuun mennessä tyylini ei juuri muuttunut entisestä. Käytin ehkä jonkin verran enemmän housuja kuin ykkösen alkupuolella.

Kakkosen lopussa tyylistäni tuli jonkin verran persoonallisempi. Kehitys oli menossa parempaan suuntaan.

Nykyinen tyylini alkoi pikkuhiljaa puskea päälle aivan koulun viimeisinä viikkoina. Aloin käyttämään ainokaista korsettiani, joka oli minulle iso askel eteenpäin.

Koulujen alettua vaihtui hiusvärikin. Halusin hyvin tumman ruskean, mutta loppujen lopuksi tuosta tuli hyvin vaalea. Kyllä noillakin hiuksilla pärjäsi.

Kriisejä ulkonäön suhteen oli kuitenkin vielä tuolloin. Esimerkiksi synttäreilläni vedin jälleen päälleni enemmänkin vanhan tyylini mukaiset kuteet. Ajattelin tuntevani itseni varmemmaksi niin, mutten oikein toisaalta ollut kotonani noissa kuteissa. Oli aika tylsän näköinen olo.

Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, minä muutamia päiviä sitten. Vihdoinkin tuntuu, että olen todella kotona vaatteissani. Tämä tyyli oikeasti kuvaa minua. Tämä tyyli olen minä. Välillä tulee epävarmoja oloja, mutta nyt tiedän oikeasti, miltä haluan näyttää. Se on se ero. Ensimmäistä kertaa pidän siitä, mitä näen kurkistaessani vaatekaappiini.

Minä taiteilijana + muutamia kuvia päivän asusta

2012-01-30T18:47:00.002+02:00

Minun elämässäni taide on ollut aina voimakkaasti esillä, muodossa tai toisessa. Ensimmäinen hätkähdyttävä kokemukseni siitä liittyy varmastikin niihin kertoihin, kun mummoni luki minulle Suomalaisten satujen helmiä - kirjaa. Se oli minusta todella ihmeellinen teos kymmenine satumaailmoineen. Erittäin kaunis niin tarinoiltaan kuin kuvitukseltaankin. Muistan, kun sairaana ollessani pyysin mummon lukemaan aina vain uuden sadun edellisen perään. Minä rakastin niitä. Rakastin niissä elämistä, sillä mielessäni aina jatkoin noita kertomuksia, lisäsin niihin uusia henkilöitä tai juonenkäänteitä.

Pienenä omat päänsisäiset tarinani eivät kuitenkaan olleet vielä kenenkään muun tavoitettavissa. Sen sijaan minä lauloin erittäin paljon, sillä pidin siitä, kuinka kaikki hiljentyivät kuuntelemaan kappaleen tarinaa ja minun ääntäni. Vielä en kuitenkaan ollut löytänyt laulamisen koko merkitystä itselleni. Lapsena lauloin aika paljon lastenlauluja ja kouluikäisenä sitten mainstream-musiikkia. Kaikkea mahdollista, mitä radiosta nyt sattui tulemaan.

Myös kirjoittaminen astui mukaan kuvioihin kouluikäisenä. Ensimmäinen kirjoittamani tarina taisi olla kertomus avaruuslentäjästä. Eihän se mikään kauhean kummoinen juttu ollut, mutta nosti hymyn huulilleni löydettyäni tuon tarinan kaapin pohjalta monta vuotta jälkeenpäin.

Minä myös piirtelin ala-asteella. Olin pari kertaa jopa erilaisilla kuvataidekursseilla. Eihän töihini tuolloin mitään maailmaa mullistavia ajatuksia liittynyt, mutta minä pidin tekemisestä kovasti. Enimmäkseen minä varmaankin taiteilin prinsessoja ja kukkia. Aika tavanomaisia pikkutyttöjen juttuja.

Yläasteella ymmärrykseni asioista kasvoi jonkin verran. Aloin vuodattaa teoksiini myös henkilökohtaisia tunteitani. Etenkin noihin piirroksiin ja laulamiseen. Kirjoittaminen oli tosin vielä lähinnä teiniromaanien ja angstirunojen tasolla. Niiden, joita kukaan ei tule koskaan näkemään. Piirrokseni sen sijaan taisivat tuolloin keskittyä erilaisiin mystiikka-aiheisiin. Aika paljon muistan piirrelleeni enkeleitä, demoneita ja muuta vastaavaa. Lauluharrastukseni alkoi taas kehittyä uudenlaiseen suuntaan musiikkimakuni muuttuessa. Tuohon aikaan se oli lähinnä rockia. Laulussa suurempi tavoitteeni oli kuitenkin onnistua koskettamaan ihmisiä. Halusin tuoda tarinan entistä voimakkaammin esille ja pyrkiä tukemaan sitä ääneni avuin. Tuohon aikaan turhautti eniten se, että ääneni ei ollut tarpeeksi vahva biiseihin, joita tahdoin laulaa. Usein ne menivät myös liian korkealle. Laulunopettajien vähäisyyden takia olin aika neuvoton. Pelkäsin musiikkiopistoon hakemista, enkä oikein ollut perillä siitä, mitä kaikkea siellä opiskeluun sisältyisi.

Kävin jossain äänenmuodostuksen ryhmässä yläasteaikoinani, mutta vasta peruskoulun jälkeen, uskallettuani pyrkiä musiikkiopistoon ja päästessäni sinne, alkoi ääneni kehittyä kovempaa vauhtia. Noihin aikoihin, lukion kynnyksellä, koen muuttuneeni hyvin paljon. Voisin sanoa, että taiteellinen minäni puhkesi tuolloin kukkaan aivan uudella tapaa. Monet elämänasenteeni muokkaantuivat ja näin maailman täysin uusin silmin. Toki tämä vaikutti myöskin harrastuksiini - joista oikeastaan tuli ennemminkin elämäntapa.

Lauluharrastuksessani alkoi näkyä jälleen uusi tyyli - metalli. Valitettavasti myös biisien vaativuustaso nousi. Kuuntelemieni bändien, muun muassa Within Temptationin ja Nightwishin, biisit kun eivät ole mitenkään kamalan helppoja. Kova harjoittelu palkittiin kuitenkin tässäkin asiassa - nykyään pystyn laulamaan paljon vaikeampia biisejä kuin pari vuotta sitten. Niin hengitystekniikka, äänen vahvuus kuin äänialakin ovat kehittyneet. Nykyään pystyn laulamaan itseäni paljon voimakkaammin koskettavaa musiikkia. Onnistumisen riemu on saanut minut harjoittelemaan entistä innokkaammin. Ties miten vaikeisiin biiseihin minä vielä yllän!

Kirjoittamisen suhteen kaikki muuttui vielä radikaalimmin. Aloin kirjoittamaan minulle henkilökohtaisesti entistä tärkeämpiä tekstejä. Lisäksi minulle avautui aivan uusia näkökulmia, kun toisinaan yritin esimerkiksi mennä kaverini pään sisään ja kirjoittaa tekstin hänen kannaltaan. Aloin hyödyntämään erilaisia rooleja, jotka sitten tykkäsin välillä kääntää aivan ylösalaisin. Näihin aikoihin hyödynsin paljon fanfictionia, mutta myös novellinpoikasia tuli kirjoiteltua. Myös runoissa muutokset olivat erittäin suuria. Sanavarastoni laajeni ja teksteihin alkoi kätkeytyä enemmän ideaa. Ne eivät olleet enää jonkun säälittävän ihastuksen perään itkemistä, vaan alkoivat sisältää monenlaisia teemoja, sekä enemmän syvyyttä. Myös kirjaideat alkoivat pyöriä mielessäni aktiivisemmin. Tässä vaiheessa löin lukkoon ainakin esikoiskirjani genren, joka oli mikäs muukaan kuin fantasia. Viimeisten parin vuoden aikana olen myös tavoittanut oman tyylini kirjoittajana. Ennen harhailin aika paljon erilaisissa genreissä, jotka eivät välttämättä olleet minun juttuni. Kirjoitin jopa ällöttävän yli-imeliä juttuja, jollaista en nykyään voisi kuvitellakaan raapustelevani. Tajusin, että minun vahvin alani on synkähkö fantasia, kauhu ja romantiikka. Minun tekstini eivät myöskään ole sieltä kevyimmästä päästä, eivätkä sovellu hömppäkirjallisuudesta nauttiville, järkyttäviä teemoja kavahtaville henkilöille.

Nyt fantasiakirjanikin on saanut raamit. Minulla on vihdoinkin idea, joka tuntuu todella omalta. Aikaisemmin nuo ovat olleet hieman vieraita, eivät huonoja, mutteivät minua. Tämä nykyinen ideani sen sijaan on jotain aivan muuta. Tämä on se lopullinen, jotenkin sen vain tietää.

Piirtämiseen olen löytänyt uuden palon aivan lähiviikkoina. Minä suorastaan pursuan ideoita, ainut vain, että olen vähän samassa vaiheessa kuin laulun suhteen yläasteella. Tekniikkani ei ole vielä hioutunut tarpeeksi hyväksi toteuttaakseni niitä. En kuitenkaan vajoa epätoivoon, sillä olen oppinut, että harjoittelu todella tekee mestarin.

Joskus olin kauhean masentunut, sillä olin aivan varma, ettei minusta tule mitään, enkä ole tarpeeksi hyvä missään. Ajattelin, että minulla on kyllä lahjoja, mutta niin on helvetti miljoonalla muullakin. Nyt olen kuitenkin saanut enemmän itseluottamusta. Olen löytänyt itseni ja tiedän päämääräni. Eniten haluan koskettaa ihmisiä ja tuoda oman taiteellisen minäni nähtäväksi, kuultavaksi ja luettavaksi. Tahdon tuoda satumaailmani kirjan sivuille, tunteeni musiikkiin ja sielunmaisemani paperille.

***

(bolero, toppi ja housut Gina Tricotista, korsetti Back Streetiltä, kengät K-Kengästä, vyön sain poikaystävältä ja koru on äiskän antama.)

Voi että olen rakastunut näihin biiseihin, kuunnelkaa ihmeessä!

P.S. Idea "Minä taiteilijana" on osittain lainattu Storyteller-blogista, jonka kirjoittaja Yas oli loihtunut kivan merkinnän omasta historiastaan kirjoittajana. Kyseinen blogi on muutenkin erittäin mielenkiintoinen ja suosittelen sitä kaikille taiteilijanelämästä ja ylipäänsä taiteesta kiinnostuneille.

Kauan kaivattu ostos

2012-01-25T07:06:00.001+02:00

Ostinpa Backstreetiltä ihan tavallisen mustan korsetin. Vihdoinkin. Olen sitä mieltä, että ennen kuin ostin yhtään koristeellista tai värillistä korsettia, minun olisi pitänyt tehdä tämä hankinta. Sopii aika lailla kaikkien vaatteiden kanssa nimittäin. Esimerkiksi tuo violettini kun ei mene kovin monen värin kanssa...

Mutta joo, tässä vähän kuvia uudesta korsetista ja eilisen päivän asusta yleensä:

Korsetti ja paita Backstreetiltä, hame H&M:ltä, koru irroitettava osa Blackgroupin paidasta.

Blogin uudistamisesta

2012-01-23T19:06:00.000+02:00

Minun tekisi hirveästi mieli pistää koko blogi uuteen uskoon. Tämä ulkoasu tuntuu jo pikkuisen tylsältä, eikä varsinaisesti minulle sopivalta. Värit pysyisivät yhä mustavalkoisena, mutta haluaisin uuden mallin. Pitäisi kai alkaa selailemaan netistä vaihtoehtoja. (Jos tiedätte jonkun sivun, josta löytyisi kivoja, niin saa toki linkata!)

Olen myös miettinyt blogin nimen vaihtamista. Hauraita sirpaleita utopiasta ei oikein kuvaa tätä enää. Kuvasi ehkä pari vuotta sitten, mutta niin blogi kuin minä itsekin olemme muuttuneet tässä matkan varrella. Olen pyöritellyt joitakin nimiä mielessäni, mutten oikein ole ollut tyytyväinen mihinkään. Teetän varmaankin kyselyn asiasta sitten kun olen muutamia sopivia väsäillyt.

Sitten on iänikuinen ongelma, nimittäin tuo boksit tuossa alanurkassa. Nuo, mistä voi valita, oliko merkintä inspiroiva, tylsä, yms. Pari päivää sitten nuo olivat vielä "ihastuin" ja "vihastuin", mutten kokenut loppujen lopuksi saavani niistä mitään. Mieluummin olisin saanut kommentin, jossa olisi kerrottu, mikä tekstissä oli hyvää ja mikä ei. Siksipä vaihdoin ne, mutten oikeastaan vieläkään ole tyytyväinen. Nyt kun joku klikkaa vaikkapa, että merkintä on turha, alan miettiä, että miksi se on turha. Kaipaisin perusteluja. Palautetta on kiva saada, mutta muutama ruksi noissa ruuduissa ei tunnu kertovan minulle tarpeeksi. Siksi olen miettinyt jopa noiden poistamista. Etenkin, kun ne ovat aivan loistava tapa anonyymeille mollata ihan vain omaksi huvikseen - ei siksi, että merkinnässä olisi varsinaisesti vikaa. Varmaan viikko sitten, kun minulla oli vielä "ihastuin" ja "vihastuin" - ruksit, huomasin että yhtäkkiä monen sivun pituudelta jokaiseen merkintään oli tullut "vihastuin" - kohtaan yksi klikkaus lisään. Aloin miettiä, että onko koko hommassa järkeä, kun jotkut vain käyttävät sitä päästäkseen jotenkin ilmoittamaan, että blogini on heidän mielestään täyttä paskaa.(Ihmettelen suuresti, että joku jaksaa ihan huvikseen selata blogiani niin pitkälle, jos ei siitä pidä.) Tai sitten kyse on jostain henkilökohtaisesta, vaikea sanoa. Mutta niin, pointti on nyt se, että haluaisin perusteltua palautetta. Etenkin jos se on negatiivista, sillä silloin voisin ehkä jotenkin parantaa tätä blogia. Pääasiassahan minä kirjoitan tätä itselleni, mutta kritiikin kautta huomaisin mahdollisesti itsekin sellaiset puutteet, joita en muuten ehkä tajuaisi. Mutta joo, pitää nyt katsoa miten painikkeiden kanssa käy. Ehkä ne jäävät, ehkä eivät, aika näyttää.

Viimeinen juttu on nuo kuvat, jotka jäävät kauhean pieniksi ja huonolaatuisiksi, kiitos tuon bloggerin lataussysteemin. Tietääkö kukaan mitään kikkaa, jolla ne saisi parempilaatuisina ja isompina ladatuksi blogiin? Joku jo mainitsi minulle, että kuvasivustojen (mm. photobucket) kautta onnistuu, mutten haluaisi jaella kuviani muualle nettiin enää.

Kertokaa ihmeessä, jos teillä on ideoita blogin kehittämiseen näiden teemojen ulkopuoleltakin (postausideoita yms.). Ties vaikka inspiroituisin niistä tai vaikka niin ei kävisikään, niin otan jokaisen ehdotuksen lämmöllä vastaan.

Kuukauden kymmenen kuunnelluinta

2012-01-19T13:14:00.001+02:00

Beauty of the Bestia kuuntelin joskus pari vuotta sitten erittäin ahkerasti ja nyt se on jälleen palannut soittolistalle. Sanat ovat kauniit ja kersi tarttuva. Tarja kuullostaa tässä kappaleessa aivan upealle. Tämä on minun mielestäni yksi hänelle parhaiten sopivista biiseistä.

Jälleen yksi nostalgiabiisi. Savin' me oli nimittäin viisitoistavuotiaana ehdoton lempibiisini. Saatoin kuunnella kappaleen vaikka ties kuinka monta kertaa uudestaan ja uudestaan, enkä koskaan kyllästynyt siihen varsinaisesti. Nyt olen taas kuunnellut biisiä enemmän. Miksi sitten? No ensinnäkin melodia on erittäin tarttuva ja toimiva. Sanat ovat tavallaan aika osuvat omalle kohdalleni. Minulle ratkaiseva tekijä tässä biisissä on kuitenkin tunnelma. Sitä on aika vaikea kuvailla. Kuullostaako aivan oudolta jos sanoisin sen olevan haikea ja toiveikas samaan aikaan? Äh, nevermind, tässä on kuitenkin sellainen rotkon reunalla seisomisen fiilis, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Harmi, ettei Nickelbackilta ole tullut tämän veroisia biisejä enää...

Nemossa viehättää sen käsittelemät aiheet. Kuulumattomuus mihinkään, yksinäisyys ja tietämättömyys siitä, kuka oikeastaan on. Lisäksi tässä biisissä viehättää melodia ja soitinkokoonpano, eikä saa unohtaa myöskään Tarjan jälleen upeasti onnistunutta laulusuoritusta. Voisin jaaritella Nemosta ties kuinka kauan, mutta taidan nyt kuitenkin jättää tämän selityksen lyhyemmäksi. Tämä on kuitenkin vain kuukauden kuunnelluimmat lista, johon en ajatellut hirveitä ajalyysejä kirjoittaa. Ehkä voisin joku toinen kerta tehdä "Puhuttelevimmat kappaleet" - listan.

The Regret on ollut tuttu biisi jo kauan, mutta kovempaan kulutukseen se on tullut vasta äskettäin. Tykkään sanoista ja kertsin energisyydestä. Tätä olen myös laulellut paljon, koska biisi nyt sattuu sopimaan aika hyvin äänelleni. Ainut vaikeus on toinen säkeistö, jossa meinaa henki loppua kesken. Joka tapauksessa, biisi on loistava ja kiva laulaa!

Tässä kappaleessa on jotenkin kehtolaulumainen tunnelma aluksi, mutta loppua kohden tuo fiilis karisee. Se ei ole mielestäni kuitenkaan yhtään huono juttu. Loppu on tässä biisissä se tarttuva kohta, jota sitten laulelee itsekseen kotona huomaamattaankin. Olisin voinut kuunnella tätä kappaletta pidempäänkin, mutta toisaalta biisin lyhyydessä piilee osa sen viehätysvoimasta. Rauhallisen kaunis kappale.

Tämä ei tosiaan taida olla paras merkintä ihmisille, jotka eivät kestä folk rockia. Varmaan puolet tämän merkinnän biiseistä ovat sitä. :D Mutta joo, itse biisiin. Soitinkokoonpano on mielenkiintoinen, kuten Lyrielille on tyypillistä. Melodia on tarttuva ja biisin tarina minun makuuni. Ihanan sadunomainen.

Ancient Bards on minulle aivan uusi tuttavuus, mutta tykästyin The Birth of Eviliin saman tien sen kuultuani. Sanat eivät ole kummalliset, vaan aika perinteinen fantasiatarina, eikä sitäkään ole kovin perusteellisesti kerrottu. Tässä on kuitenkin tosi kiva tunnelma. Lisäksi biisi on erittäin tarttuva.

Black Veil on ihan kiva, aggressiivinen kappale. En ole tähän mitenkään ihastunut, mutta ihan hyvä biisi joka tapauksessa. En tiedä, kuullostaako hyvältä vai huonolta, että laulaja vetää oikein karskia screamoa, mutta normaali ääni on hyvinkin peruspoppimainen. Ihan jännä yhdistelmä sinänsä, mutta kuullostaa kieltämättä vähän oudolta minun korvaani.

Olen aina pitänyt Swan Lakesta ihan kokonaisuutena. Tämä kappale on erittäin kiva versio finalesta.
P.S. Ihan tällein btw, tuolla The Agonistin Alissalla on ihana tyyli ja onhan tuo aika kauniskin. Pitäisiköhän tässä olla vähän kateellinen... :D

Jos joku olisi kuvaillut minulle Firewingisiä kappaleena ennen ensimmäistä kuuntelukertaani, en varmaankaan olisi koskaan kuunnellut sitä. Minulle tulee mieleen laulajan äänestä hieman vanha rock, enkä yleensä välitä tuollaisista äänistä. Tämä kuitenkin iski kivan ja valoisan tunnelman puolesta.

Today's outfit

2012-01-19T12:08:00.000+02:00

Korsetti ja hame Morticiasta, paita H&M:ltä, kengät K-kengästä.

Taidepostaus

2012-01-12T09:57:00.000+02:00

Eli jälleen muutamia töitäni. Näitä alkaa jo olla sen verran, että voisi miettiä uutta blogia piirrustuksilleni. Tämän blogin tarkoituksena ei kuitenkaan ole esitellä pelkästään vain piirrustustaitojani, vaan elämäntyyliäni ja kiinnostuksenkohteitani. Mitä olette mieltä asiasta?

***

For my foreing readers: There are lots of my works in my blog and that's why I have started to think if I started a new blog for them. Do you think it's a good idea?

***

Dragon Age Origins - Zevran

Lilith

Random tyttö. Älkää kiltit katsoko sitä kaulaa ja rintakehää, mokasin ne. Alunperin tarkoitukseni oli jättää ne paljaaksi, mutta violettia levisi sen verran, että oli pakko tehdä tytölle paita. Syy miksi se on noin tönkkö on, että epätoivoisten korjausyritysteni aikana paperi kului sen verran, että työstä olisi tullut reikäinen, jos olisin yhtään enempää kuluttanut kaulan aluetta.

Oman fantasiakirjani päähenkilön, Aravelin, suunnittelua.

Oman fantasiakirjani keskeisen hahmon, Oscarin, suunnittelua.

Yön lapset
Tämä on ensimmäinen eläintyöni sitten... yläasteen..? Ala-asteen? Muistan kyllä välttäneeni koulussa aina eläintöitä, koska en mielestäni osannut eläimiä piirtää. Nyt päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista ja alkaa harjoittelemaan. Lopputulos ei ollut niin kamala kuin kuvittelin aluksi.

Penkkariasuja

2012-01-04T23:42:00.000+02:00

Alkaa nuo penkkarit (ja kirjoitukset, apua!) lähestyä vähitellen, joten olisi äkkiä keksittävä jostakin sopiva asu. Vaihtoehtoja minulla on monia. Niistä pitäisi vain osata päättää. Haluaisitteko rakkaat lukiani kertoa mielipiteenne asuvaihtoehdoistani?

1. Jääkuningatar
Hahmona jää- tai lumikuningatar, miksi häntä tahtookin kutsua on aina kiehtonut minua. Siitä asti oikeastaan, kun pienenä näin Andersenin satuun perustuvan piirretyn hänestä. En kuitenkaan olisi nimenomaan Andersenin Lumikuningatar, sillä haluaisin tehdä hahmosta omani. Onhan mytologioissakin vastaavia hahmoja. Ei minun tarvitse olla välttämättä juuri kyseisen satusedän hahmo.
+ Asusta on helppo tehdä näyttävä ja vaikuttava.
+ Rakastan satuteemaa.
+ Helppo tehdä yksilölliseksi.
- Mistä hankin valkoisia vaatteita/asusteita?

2. Oopperan kummitus
Rakastan The Phantom of the Operaa sekä elokuvana että kirjana, (musikaali on valitettavasti näkemättä) jonka vuoksi tämä vaihtoehto. Naisellisuus on kuitenkin minulle tärkeää, joten muuttaisin kummituksen naispuoliseksi. Joku voisi kysyä, miksen pukeudu sitten Christineksi, mutta hän ei inspiroi minua samalla tavalla kuin itse kummitus.
+ Helppo toteuttaa.
+ Näyttävä asu.
- Hahmossa ei suuremmin mitään omaa.

3. Haltija
Haltijat ovat kiehtoneet minua siitä lähtien kun luin Taru Sormusten Herrasta - kirjan. En tietenkään olisi mikään randomhaltija, vaan keksisin itselleni tarinan ja persoonallisuuden. (Rakastan hahmojen luontia!)
+ Satuhahmot on aina kivoja.
+ Mahdollisuus luoda hahmo täysin itse.
- Korvien yms. penkominen netistä vaivalloista.
- Ilman korvia asusta saattaa jäädä epäselväksi mikä olen.

4. Demoni
Lilith, succubus vai oma keksintö? Tästä riittää monenlaiseen asuun. Demonit kiehtovat suuresti salaperäisen synkkyytensä vuoksi, eikä olisi ollenkaan mahdottomuus, että itsekin esiintyisin penkkareissa sellaisena.
+ Monipuolinen.
- Vaara muuttua kliseiseksi.

4. Erzebet Bathory
Nuoruutensa säilyttääkseen nuorten neitsyiden veressä kylpenyt 1500-luvulla elänyt aristokraatti. (Ihmisenä vai henkiolentona, se on vielä auki.) Erittäin inspiroiva henkilö, hänestä saa muutenkin paljon irti vaikka millä taiteen alalla.
+ Suhteellisen helppo toteuttaa.
+ Moni tietää hahmon ja vaikkei tietäisikään niin asu ei vaikuta päättömältä.
+ Asusta voi tulla turhan tavanomainen.

Pakko muuten linkittää vielä yksi aiheeseen liittyvä kappale:

Siinä ne olikin. Sanokaa ihmeessä mielipiteenne asuista/mikä on paras! Saa myös ehdottaa jotakin muuta. Olisin myös kiinnostunut kuulemaan millaisia asuja teillä lukijoilla on ollut/tulee olemaan!

Fantasiaa, keskiaikaa ja New Agea

2011-12-31T00:54:00.000+02:00

Viime aikoina olen löytänyt itseni entistä useammin fantasia- ja keskiaika-aihepiirien parista. Mukana ovat tulleet myös new age - ja folk-musiikki. Kumpaakin olen kuunnellut hieman ennenkin, mutta nykyään entistä enemmän. Kaikesta tuosta tulee jotenkin rauhallinen ja harmoninen olo. Toki näissäkin aihepiireissä on omat synkät piirteensä, mutta ne ovat kuitenkin huomattavasti valoisampia kuin monet muut minua kiinnostavat asiat. Lisäksi mielikuvitukselleni tekee hyvää käväistä toisinaan kaukana todellisuuden rajan tuolla puolen. Haltijat, kääpiöt, keijut ja menninkäiset tuntuvat kuitenkin kiihottavan mielikuvitustani enemmän kuin barokkiajan hovikuviot. Niissäkään ei toki ole mitään vikaa, mutta tällä hetkellä minua kiehtoo enemmän erittäin romanttiset ja epärealistiset aihepiirit.

Fantasiamaailmoissa minua kiehtoo niiden kauneus, puhdas luonto ja arjen kaukaisuus. Tietenkin niissäkin on oma arkensa, mutta se on hyvin erilaista kuin todellisuudessa. Siksi jokapäiväisen elämän kuvauskin kiehtoo minua tässä taiteenlajissa. Fantasiassa on myös usein jokin suuri asia, jonka puolesta taistellaan. Sellaiseen keskittyminen saa unohtamaan hetkeksi arjen päättömyyden. Fantasiassa koko maailma ei pyöri rahan ympärillä ja ihmisillä on muutakin tekemistä kuin tuijottaa omaa napaansa. Hyvyyttä korostettaessa saattaa hetkeksi unohtaa, että todellisuudessa harvat ihmiset ovat epäitsekkäitä tai hyviä. Ja tietenkin on yksi asia mitä ei saa unohtaa: tarina. Nykypäivänä tuskin koskaan törmää esimerkiksi keskiajan legedojen tyyppisiin sankaritarinoihin. Tarkoitan, että nykyajasta ei liiku vastaavanlaisia upeita myyttejä, eikä todellisuudessa ei ole samanlaisia sankareita kuin fantasiassa. Pakostikin moinen pistää kiehtomaan.

Musiikissa minua viehättää toisinaan viaton yksinkertaisuus, toisinaan taas mahtipontisuus. Esimerkiksi New Age - bändi Era käyttää aika mahtipontisiakin elementtejä, kun taas kelttimusiikkiin keskittyvän artistin Heather Dalen kappaleet hurmaavaat viattomalla yksinkertaisuudellaan. Hänen kappaleistaan tulee yksinkertaisesti mieleen sana harmonia.

Mutta ehkä minä lopetan tämän pohdiskeluni ennen kuin tämä menee vielä sekavaakin sekavammaksi. Sen sijaan voisin linkittää teille pieniä maistiaisia aiheeseen liittyen.

Vielä joitakin kuvia Lapista

2011-12-30T23:32:00.000+02:00

Lisää töitäni

2011-12-25T14:07:00.000+02:00

Jani ystävällisesti skannasi minulle paremmat työni.

Lumikuningatar

Bellatrix Lestrange

Tämä kuva on Suomalaisten satujen helmiä - kirjasta. Käytin mallina juuri tätä kuvaa harjoitellakseni hieman yksinkertaisempaa kuvitusta.

Lumisielu

Narcissa Malfoy

Raise Your God, Praise the Evil
Tämän on hieman erilainen versio eräästä Deviantartista löytämästäni valokuvasta.

Jouluaatto

2011-12-25T12:49:00.001+02:00

Tänä vuonna jouluaattoni ei ollut mikään kovin perinteinen, sillä istuin varmaan yhteen asti autossa matkalla Ylläkselle. Tietenkään automatkan jälkeenkään en päässyt tavanomaiseen joulun viettoon, kun kamat piti purkaa ja muuta vastaavaa.
Kinkkuakaan ei tietenkään kerjetty paistamaan eiliseksi, joten meillä on jouluateria vasta tänään. Täytyy myöntää, että tällainen poikkeava järjestely söi tunnelmaa jonkin verran, eivätkä siihen auttaneet edes tonttulakkiset sukulaiset.(Ehkäpä vähiten he.)Lisäksi meillä on yleensä ollut minulle vieras joulupukki, mutta nyt roolin näytteli vaarini. Tietenkään fiilis ei ollut sama, kun henkilön parran takaa saattoi tunnistaa.

Ei jouluni sentään ihan surkea ollut. Ei todellakaan paras, mutta ei kertakaikkisen huono. Meillä on ollut sentään Hennan kanssa kohtuullisen hauska päivä kuvia räpsiessä ja lähinnä minun pelatessani uutta peliäni. (Tai no, ainakin minulla oli kivaa.) Lahjani olivat myös oikein kivoja, vaikka osan sainkin rahana. Eivät porukat osaa minulle mitään Nox Arcanan levyjä ostaa, että ehkä parempi niin.

Mitä sitten olen tähän mennessä saanut(Janilla on vielä minulle jotain annettavaa!):

- 2 Wiener Nougat - rasiaa
- Dragon Age Origins PS3:lle
- Alusvaatteita
- Ihana, syvänvuoletti kylpytakin
- 2 paria pörrösukkia
- 2 Nightwishin levyä (Imaginaerum ja Walking in the Air - The Greatest Ballads
- Villasukat
- Humiseva harju - elokuvan
- Tiellä pysymisen taito - kirjan
- Kolme venäläistä klassikkoa - kirjan (Dostojevskin Kellariloukko, Gogolin Muotokuva ja Turgenevin Tarpeettoman ihmisen päiväkirja)
- Gosh Body Lotion
- Mavala Value Back - Eye Lite
- Värikyniä, 72 kpl
- Piirrustuspaperia
- Käsintehtyjä suklaamarenkeja ja suklaa-amarettokahvia
- Ripsiväri
- 270 e

Ihan kivasti tuota tavaraa tuli! Jos sitä nyt vaikka noille rahoilla pystyisi maksamaan Janille vähän bensoja, ostamaan vaatteita, kirjan ja pari levyä.

Sitten vähän jouluaaton asua vielä:

Oulussa

2011-12-23T21:50:00.003+02:00

Joo eli lähdettiin tänään ajamaan kahdeksan aikoihin kohti Oulua. (Huomenna jatkamme Ylläkselle.) Matka meni hyvin ja sain rustailtua aika monta runoakin. Muutamasta niistä tuli oikein hyviä. Hotellille päästyämme ehdin sitten asettua taloksi, ennen kuin serkkuni Henna ja loput sukulaiset saapuivat. Olin innoissani lähdössä heidän kanssaan kaupungille, sillä en ole Oulussa ihmeemmin ennen pyörinyt. Koko reissu kuitenkin meni aika mönkään. Ulkona oli aivan hirvittävä ilma ja ihmisiä Stockmannilla oli niin paljon, että alkoi vähän inhottaa. Maltoin kuitenkin kierrellä kaupoissa hieman ja ostinkin Hennalle hänen haluamansa laukun joululahjaksi. (En ole ihan urpo, kun kirjoitan sen tänne, rakas serkkuni ihan itse valitsi lahjansa.)

Seuraavaksi piti mennä Rossoon, mutta se oli kiinni. Kauhistuin, kun porukat alkoivat puhua hotellin ravintolasta, mutta onneksi enoni äkkäsi Amarillon. Siellä sitten syötiin hyvin ja napsastiin Hennan kanssa pari kuvaakin. Muiden annoksista tuli kyllä kuvia, mutta minun ei yhtään. Johtuen lähinnä siitä, että ajattelin sen olevan jo mukana yhdessä minusta otetusta kuvassa, mutta kyseinen kuva epäonnistuikin niin pahasti, etten sitä tänne laita.

Olen ihan iloinen, että pääsin takaisin hotellille. Huomenna lähdemme aikaisin aamulla ajamaan Ylläkselle. Toivotaan, että siellä menee paremmin kuin täällä Oulussa.

Tästä otoksesta kuvastuu hyvin tuonhetkinen mielentilani.

Söpöjä saippuaputeleita. Olen aivan ihastunut kaikkiin hotellien pikkuisiin saippuoihin. Olen aivan innoissani, kun täällä on kylpyamme! Isäni luonakin on sellainen, mutta harvoin käytän sitä. Ei ole aikaa. Täällä ajattelin ottaa kunnon vaahtokylvyn!

Ja sitten vähän tämän päivän lookia:

(Mekko Gina Tricotista (kuten runokirjakuvassa hieman näkyvät sukkahousutkin), pitsitoppi kirpparilta, tavallinen toppi H&M:ltä, vyö Fridakselta.)

Joulun odotusta

2011-12-22T21:45:00.002+02:00

Olen lähipäivinä tehnyt muutaman coverin lempibändieni kappaleista laulamassa instrumentaalisten biisien päälle. Olen ajatellut, että voisin ehkä laittaa jonkun niistä Youtubeen ja ehkä sitä kautta tänne. Nightwishin Turn Loose the Mermaids ja Eva ovat ainakin ihan lupaavia. Jos sitä joskus tässä uskaltaisi.

Tänään kävin isäni luona moikkaamassa toista perhettäni ja Floridasta palannutta serkkuani ennen Lappiin lähtöäni. On hassua, että matkamme alkaa jo huomenna aamulla. Ensin ajamme Ouluun, syömme ja yövymme siellä jonka jälkeen jatkamme Ylläkselle. Vähän jännittää, miten matka tulee sujumaan. Joitain asioita siinä odotan enemmän, joitain taas vähemmän. Odotan luontoa, laskettelua, maastossa ratsastamista, joulun tunnelmaa, lahjoja ja ruokaa. En taas usko mitenkään ratkeavani riemusta melun, ihmispaljoden ja koti-ikävän johdosta. Toivon kuitenkin, että jouluni menee hyvin. Ei ehkä sillä tavalla kuin aluksi odotin, mutta erilainen ei tarkoita aina huonoa. Harvemmin itse asiassa.

Koska emme Janin kanssa näe ennen joulua, vaihdoimme lahjoja jo nyt. Tai no, kumpikaan ei ole ostanut toisen lahjasta kuin osan, muttemme nyt malttaneet odottaa. Minä ostin Janilla v-kaula-aukkoisen, mustan t-paidan, sekä valkoisen ja mustan pitkähihaisen H&M:ltä. Kultani taas antoi minulle Nightwishin levyn! No joo, lahja oli jo tiedossa, mutta silti erittäin mieluinen. Suuret kiitokset siis Janille!

(Mekko H&M, koru KappAhl, sukkahousut Gina Tricot.)

Yleensä en ole mikään varsinainen pusukuvafani, mitä tulee blogini otoksiin, mutta saa sitä toisinaan sortua niidenkin julkaisuun. Omasta mielestäni tämä on kuitenkin ihan suloinen kuva!

Kuvitelkaa, enää 2 yötä jouluun!

Täydellinen alku lomalle

2011-12-21T22:41:00.000+02:00

Täytyy sanoa, että tämä päivä oli paras pitkään aikaan. Se ei tosin alkanut kovin hyvin, sillä olin aamulla ihan uskomattoman väsynyt, enkä oikein olisi jaksanut raahautua kouluun. Otinpa kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja menin historian tunnille, sekä myöhemmin puheviestinnän kokeen ryhmäkeskusteluosioon. Aihe oli alaani: sukupuolisidonnaisuus ja tasa-arvon toteutuminen kouluissa. Aika helppo siis. Keskustelu menikin ihan hyvin, vaikka alussa minua hieman jännittikin.

Onnistunut koe yksin ei kuitenkaan ollut paras asia päivässäni vaan se rakentui monista pienistä asioista. Janin luona oli mukavaa ja joululahjaostoksillakin oli piristävää käydä. Eräs vanha kaverinikin pyysi minua kahville, enkä nähnyt syytä miksi olisin kieltäytynyt. Jutusteltiin siinä sitten kaikkea maan ja taivaan väliltä pitkästä aikaa.

Nyt sitten vietänkin vapaailtaa, kun en kouluhommiakaan oikein jaksaisi tehdä. Eikä oikeastaan ole mitään tehtävääkään. Olen ollut suhteellisen tunnollinen viime aikoina. Onhan se vähän pakkokin jos meinaan pitää keskiarvoni kasin paremmalla puolella.

(Paita ja hame H&M, korsetti Morticiasta.)

Janin koira Nekku on ehkäpä yksi maailman suloisimmista koirista, niin ulkomuodoltaan kuin luonteeltaankin.

Tasapuolisuuden nimissä laitan nämä kaksi kuvaa omasta Wilmastani, joka on maailman ihanin koira, vaikkakin hieman mustasukkainen ja suojeleva.

Tässä on Janin tekemä upea hiilityö. Ehkäpä suosikkityöni häneltä. (Erään maisemamaalauksen lisäksi.)Huomatkaa minun nenäni! Jani oli kuulema miettinyt myös vaaleiden raitojen lisäämistä kuvaan, muttei viitsinyt, sillä silloin olisi ollut ilmiselvää, että kuva esittää minua. :D

Tämä on 8-vuotiaan pikkuveljeni koulussaan maalama työ. Olin aivan äimänä, kun näin sen, sillä harvan veljeni ikäisen olen nähnyt maalaavan yhtä upeaa. Opettajakin oli kehunut luokan parhaaksi työksi.

No niin, nyt sitten hävettääkin laittaa näitä omia tuherruksia tänne. Tämä ei ole mikään paras työni, oikeastaan mitkään tämän merkinnän piirrokset eivät kuulu niihin, sillä hienoimmat työni ovat Janilla skannattavana. (Pistän ne tänne vielä joku päivä tässä. ) Inpiraatio tähän tuli yhdestä aika samanlaisesta netistä bongaamastani kuvasta, tosin siinä oli kyseessä käsittääkseni jonkinlainen Tuonelan joen ylittäminen. Itselläni tässä seilaa haltija kohti Länttä.

Astoria Greengrass Harry Potterista. Asento on kömpelö ja käsi liian pieni, mutta muuuten tykkään tästä työstä.

Random-noita.

Tähän tuli inspiraatio Oopperan kummituksesta. Naikkonen onnistui huonosti, mutta naamiomies hyvin.

Jällen kerran näitä random-ihmisiä.

Hullu Hatuntekijä

Palautetta töistä saa antaa, rakentavaa otan vastaan erittäin mielelläni!

Kauan himoitsemani Oopie miniskirt ja muuta mukavaa

2011-12-17T20:40:00.000+02:00

Olen ollut tänään aika väsynyt, sillä yöuneni eivät jääneet kuin muutamaan tuntiin. Mikä lie valvotti. Mutta olen sentään saanut aikaiseksi yhden piiroksen, eskimopojan. Olen mielestäni kehittynyt piirtämisessä lyhyessä ajassa yllättävän paljon. Viimeisimmästä piirroksestani tuli ihan mukiinmenevä. Kasvot ja ympäristö kaikessa yksinkertaisuudessaan onnistuivat hyvin, mutta toinen jalka näyttää minusta hieman luonnottomalta. (Asennot ovat aina olleet minulle haasteellisin osa piirtäessä.)Yritän laittaa töitäni tänne joskus, kunhan saan skannattua ne koneelle. (Isäni luona pitäisi oll skanneri, mutten tiedä, miten toimiva se on.)

Kohta minun varmaankin pitäisi alkaa kirjoittelemaan ja voisin vähän laulaakin. Harry Potter - ficcini Astorian ruusuisen kitkerä päiväkirja on ollut hieman turhan pitkään tauolla. Olisi varmaan otettava itseään niskasta kiinni ja jatkettava sitä miljoonan muun jatkiksen lisäksi. Jossain välissä sitten pitäisi ehtiä tekemään koulujuttujakin.

Lupailin tälle päivälle kuvia asustani ja sen lupauksen myös pidän:

(Paita ja ketju H&M:ltä, Oopie miniskirt Back Streetilta.)

Mielialani on nyt aika hyvä myös sen takia, että äitini teki aivan taivaallista ruokaa. (Yllätys sinänsä, että jaarittelen ruoasta.) Hänen pihvinsä ovat parempia kuin missään ravintolassa, jossa olen käynyt. Olen valittanut täällä jouluisesta Lapinreissustamme, mutta se hyvä puoli siinä on, että hyvää ruokaa on tarjolla joka päivä.

(Kuva voisi tosin olla parempikin...)

Dear Santa,

2011-12-16T18:26:00.007+02:00

Toivoisin sinulta pientä myötämielisyyden osoitusta nyt, kun vanhempani pakottavat minut jouluksi Lappiin. Eihän kyseisessä paikassa mitään vikaa ole, päinvastoin, se on erittäin kaunis, mutta suvun nuorimmat(ja vähän vanhemmatkin) riiviöt voivat kaikessa ihanuudessaan toisinaan käydä hermoilleni, joka olen rauhallisessa ympäristössä viihtyvä ihminen. (No ette tekään tykkäisi jos joku herättäisi teidät kuudelta aamulla huutamalla korvaan ja hakkaamalla tyynyllä.) Joulunhan kuuluisi olla hiljentymisen aikaa, eikö? Siispä minusta tuntuu, että ansaitsen (pieniä) lohdutuspalkintoja kerran joulurauhani on minulta viety.

Tässä siis joulutoivelistani

- Ihanat värikynät, joilla voin toteuttaa uudelleen kukkaan puhjennutta piirrustusharrastustani.
- Janin tekemä taideteos seinälleni.
- Nightwishin Imaginaerum levyhyllyyni, että voin nauttia sen kappaleista muutenkin kuin vain surkeasti Youtuben kautta.
- Emilie Autumnin Opheliac - levy samoista syistä, sekä neidin kirja The Asylum for Wayward Victorian Girls.
- Samoin Nox Arcanan The Carnival of Lost Souls, Shadow of the Raven ja Transylvania jälleen samojen syiden varjolla.
- Ihania korsetteja.
- Pari paitaa Blackgroupista ja Back Streetistä.
- Iron Fistin upeat American Nightmare Platform - kengät (ja toki myös ihanat Ruff Riderit!)
- Yksi ihana hamonen Backstreetistä. (Ja pari mekkoakin.. niin ja legginssejä. Korujakaan en panisi pahitteeksi.)
- Mikrofoni!
- Kauniita tauluja.
- Elämää suurempia inspiraatioita.
- Tähän astisen elämäni parhaimman joulun.
- Jouluomena-limpparia.
- Paljon suklaata ja muutakin hyvää.

Enhän vaadi liian paljon?

P.S. En minä nyt oikeasti ole aikomassa noita kaikkia läheisiltäni vaatia, en todellakaan. Tuossa on lähinnä vaan, mitä kaikkea sitä toivoisi tällä hetkellä muuten vain. Toivoahan aina saa. ;)

(by Victoria Frances, hänestä teen joskus postauksenkin.)

P.P.S. Näin taon jälkeen on taas ihanaa päästä bloggaamaan. Huomenna meinasin laittaa pitkästä aikaa Päivän asu - postauksen kehiin. Vaatekaappi onkin täyttynyt ihan kiitettävästi sitten viimeisen kyseisenlaisen postauksen.

***

Just for fun I decited to write this entry also in english. I'm not very good at that language but maybe that's why I have to do this. Text could be simplier than the original, but I try to tell the same things as in the finnish version. Tell me if you find some errors!

OK, let's begin:

Dear Santa,

I'm not very happy now because I have to go to Lapland for Christmas. Don't get me wrong, I really like Lapland, it's very beautiful place, but I am afraid that I lose my nerves, especially with my younger relatives. My younger cousin and my brother are lovely children but they can be very noisy and restless. I think that you understand what I mean... So, I hope that you pity me a little and maybe bring me a few gifts.

Here's my wishlist

- Lovely coloured pencils that I can implement my drawning hobby.
- Some beautiful painting by my boyfriend Jani.
- Imaginaerum by Nightwish. I'm tired of listening to those fantastic songs only in Youtube or with inferior headphones.
- Emilie Autumn's Opheliac for same reasons and also a book "The Asylum for Wayward Victorian Girls" written by her.
- The Carnival of Lost Souls, Transylvania and Shadow of the Raven by Nox Arcana.
- Lovely corsets.
- Couple shirts from Back Street and Blackgroup.
- Iron Fist's fantastic American Nightmare Platform -shoes. (And Ruff Rider's too!)
- One lovely skirt from Back Street.(And couple dresses... and leggins... and I almost forget jewelry.)
- Microphone!
- Beautiful paintings.
- Larger than life inpirations.
- The best Christmas of my life so far.
- Some Christmas Apple Limonade.
- Lots of chocolate and other good food to eat.

Do I ask too much?

P.S. I don't really expect my relatives (and my dear Jani) to give me everything what I want. These are just my wishes.

P.P.S. After a long time, it's is very nice to write entrys. I have planned to write "Today's outfit" - entry tomorrow, because I have bought many new clothes since previous dressing entry.

Imaginaerum

2011-12-11T23:45:00.000+02:00

Yhdeltä lempibändeistäni ilmestyi pari viikkoa sitten uusi levy. Puhun siis Nightwishista, joka on ansainnut paikkansa suosikkieni joukossa koskettavien sanoituksien ja melodioiden, upeiden soitinkokoonpanojen, sekä bändin jäsenten uskomattoman lahjakkuuden vuoksi.

Kokonaisuudessaan levy on suorastaan satumainen. Jokaisessa kappaleessa on sitä jotakin, vaikka toki minulta varsinaiset suosikitkin löytyvät. Ne määräytyivät lähinnä omakohtaisten sanoitusten ja vaikuttavien melodioiden perusteella. En osaa mitenkään sanoa kaikkea tarvittavaa tästä levystä jos puhun pelkästä kokonaisuudesta. Niinpä haluankin käydä jokaisen kappaleen yksitellen lävitse.

1. Taikatalvi
Tämä kappale on ehkäpä kaikista herkin koko levyltä. Minusta oli mahtava idea aloittaa kokonaisuus suomen kielellä. Se avasi albumin loistavasti. Lisäksi täytyy sanoa, että en voi kuvitella ketään muuta laulamaan tätä kuin Marcon. Anettea en missään nimessä olisi tähän kappaleeseen laittanut. Ollenkaan häntä väheksymättä minun täytyy sanoa, että tämä kappale on Marcon laulama täydellinen, enkä usko, että Anette olisi saanut siihen vastaavaa syvyyttä. Taikatalvi kuuluu ehdottomasti suosikeihini jo pelkästään Marcon siihen tuoman sävyn vuoksi. Lisäksi sanoitukset ovat erittäin koskettavat ja soitinkokoonpano suorastaan loistava. Tämä jätti jäljen sydämeen.
Tääl tarinain lähteellä asua saan mis
Viulu valtavan kaihon
Ikisäveltään maalaa
Laulullaan herättää maan

2. Storytime
Storytimessa on aivan omanlaistaan energiaa. Se on jollain tavalla toiveikas. En oikein osaa selittää, mikä tekee tunnelmasta sellaisen, mutta se totta pirussa toimii! Aluksi en oikeastaan tykännyt Anetesta kauheasti tässä kappaleessa. Ajattelin, ettei hänen äänensä ole paras mahdollinen tähän, mutta muutin mieltäni kuunneltuani biisiä enemmän. Ehkä nimenomaan vokalistin ääni tuo kirkkaudessaan osan mainitsemastani toiveikkuudesta biisiin. Storytimesta tulee tavallaan mieleen jonkinlainen räjähdys, eräänlainen oivallus. Kömpelön selitykseni päätteeksi ehkä selkeintä on todeta, että kappale on yksinkertaisesti loistava.
I am the voice of Never-Never-Land
The innocence, the dreams of every man
I am the empty crib of Peter Pan,
A soaring kite against the blue, blue sky,
Every chimney, every moonlit sight
I am the story that will read you real,
Every memory that you hold dear

3. Ghost River
Ghost River on kappale, jonka tahtiin voi ajatella pomppivansa festareilla. Kertosäe on tarttuva ja jää soimaan päähän. Aluksi tämä kappale oli yksi suosikeistani, mutta totuttuani levyn vähän monimutkaisemman rakenteen omaaviin kappaleisiin tämä on hieman laskenut listallani. Se minun täytyy silti sanoa, että Aneten ja Marcon äänet sointuvat täydellisesti yhteen. Upeaa työtä kummaltakin. Sanoistakin pidän, vaikken ehkä yhtä paljon kuin joidenkin muiden levyn kappaleiden lyriikoista. Yksi elementti, mihin tässä kappaleessa rakastuin on paikoin laulava lapsikuoro. Se tuo pienen annoituksen viattomuutta muuten hieman rujoltakin kuullostavaan kokonaisuuteen.
Believe it, we live as we dream / scream

4. Slow, Love, Slow
Tämänlainen kappale oli minulle suuri yllätys. En ole oikeastaan vieläkään ole tottunut tähän hieman jazzahtavaan biisiin. Jokaisella kuuntelukerralla se tuntuu kuitenkin luonnollisemmalta osalta levyä ja täytyy sanoa, että Aneten ääni kuullostaa tässä erittäin kauniilta! Eihän sitä tiedä, vaikka Slow, Love, Slowista tulisi vielä jossain vaiheessa suosikkini. Ei olisi ensimmäinen kerta kuin totuttuani johonkin kappaleeseen se alkaakin kuullostaa julmetun hyvältä.
This deep sigh coiled around my chest
Intoxicated by a major chord
I wonder
Do I love you or the thought of you?

5. I Want My Tears Back
Tässä kappaleessa ihastuin aivan alkupuoleen. Se on minulle aika harvinaista, sillä yleensä kappaleiden loppuhuipennukset ovat enemmän minun juttuni. Muuten kappale on mielestäni ehkäpä Nightwishin keskitasoa. Ei niitä parhaimpia, muttei todellakaan mikään huono. Aneten ääni ei valitettavasti vakuuta etenkään A-osassa. Liian ohutta meininkiä. Marcokaan ei oikein pääse oikeuksiinsa tässä kappaleessa. Melodia on kuitenkin oikein mukava ja irkkielementit upeita. (Joo, olen ihan ylirakastunut irkkumusiikkiin.)
Where is the wonder where's the awe
Where's dear Alice knocking on the door
Where's the trapdoor that takes me there
Where the real is shattered by a Mad March Hare

6. Scaretale
Scaretale on ehdottomasti yksi suosikeistani tältä levyltä ja ehkäpä koko Nightwishin tuotannolta. Lapsien osuudet ovat yksi rakkauteni ja toinen on Aneten upea äänenkäyttö! En olisi uskonut, että hän kykenee tällaiseen suoritukseen, vaikkei huono laulaja missään nimessä olekaan. Mutta nyt ei tosissaan voi sanoa muuta kuin vau! Hyvä Anette! Ja melodia... Mitä upeutta! Tästä tulee mieleeni sirkus, joka on minulle osin pelottavakin kokemus, sillä pienenä suurimpia pelkojani olivat pellet. Nykyään sirkus kokonaisuudessaan kaikkine pelleineen on minusta kiehtova, tosin vieläkin hieman karmaiseva. Usein nämä kaksi kuitenkin kulkevat käsi kädessä. Mutta täytyypä vielä mainita yksi upea elementti: Sanoitukset. Ne ovat yksinkertaisesti mahtavat elleivät täydelliset. Tässä on jälleen yksi uusi kappale rakastamieni teosten listalle.
"Ladies and gentlemen
Be heartlessly welcome!
To Cirque De Morgue
And what a show we have for you tonight!"

7. Arabesque
Ensimmäinen levyn kahdesta instrumentaalisesta kappaleesta on ehdottomasti vaikuttava ja tunnelmaltaan monipuolinen. Tämähän kuullostaa aivan elokuvamusiikilta! (Mikä ei sinänsä tulevaa leffaa ajatellen ole mikään yllätys.) Arabesque vaatii hieman totuttelemista, mutta useiden kuuntelukerran jälkeen olen sitä mieltä, että kappale on ehdottomasti niiden kaikkien arvoinen.

8. Turn Loose The Mermaids
Kansanlauluelementit sopivat erinomaisesti Turn Loose the Mermaidsiin. Rakastuin tämän kappaleen melodiaan ja sen rauhallisuuteen. Tällainen kevyempi, levollinen kappale oli sopiva veto kaiken mahtipontisuuden jälkeen. Aneten äänikin pääsee tässä biisissä oikeuksiinsa, kun soittimet eivät ole niin hallitsevassa osassa. Tällaistakin kuulisin Nightwishiltä mielelläni lisää. Sanojensakin puolesta tämä kappale on yksi suosikeistani. Turn Loose The Mermaids on yksinkertaisen kaunis, koskettavaa ja hyvin kaihoisaa.
The mermaid grace, the forever call
Beauty in spyglass on an old man's porch
The mermaids you turned loose brought back your tears

9. Rest Calm
Täytyy sanoa, että aluksi Rest Calm ei suoranaisesti tehnyt minuun vaikutusta. Se jäi mieleeni lähinnä yhtenä levyn osana, täytekappaleena. Tuota mieltä en todellakaan ole enää syvennyttyäni kyiseiseen kipaleeseen paremmin. Loppujen lopuksi Rest Calm on erittäin monipuolinen. Paikoin ote on kaunis ja hauraahko, paikoin rautaisemman oloinen. (Vertaukseni uupuvat joo...) Kertosäe on tässä kappaleessa parasta niin tunnelmansa kuin sanoituksiensakin puolesta ja lapsikuoro tehosteena täydellisyyttä.
Within there's every little memory resting calm in me
Resting in a dream
Smiling back at me
The faces of the past keep calling me to come back home
Rest calm and remember me

10. The Crow, The Owl and The Dove
Tämäkin kappale on ihanan rauhallinen ja kaunis etenkin tarinaltaan. Jo yksin nimi oli mielestäni alusta asti kiinnostava ja oikein odotin millainen tämä kappale tulisi olemaan. En pettynyt ollenkaan. Soitinkokoonpanosta tykkään tällaisena suhteellisen yksinkertaisena verrattuna moniin muihin Nightwishin kappaleisiin. Aneten ja Marcon äänet pääsevät jälleen kauniisti esiin.
A swan of white, she came to me
The lake mirrored her beauty sweet
I kissed her neck, adored her grace
But needed nothing she could give

11. Last Ride Of The Day
Jotenkin minulle tulee tästä kappaleesta mieleen Taru Sormusten Herrasta. En pidä tätä mielukuvaa ollenkaan pahana, sillä kyseessähän on kuitenkin yksi lempikirjoistani/elokuvistani. Kappale on muutenkin erittäin mielenkiintoinen. Rauhallisempien biisien jälkeen kaipasinkin hieman mahtipontisempaa menoa ja tämä todellakin tarjosi sitä. Dead boy -metafora toi mieleeni yhden lempikappaleistani Dead Boy's Poemin, jonka kautta oikeastaan menetin Nightwishille sydämeni. Minä pidän tämän tapaisista viittauksista erityisen paljon, sillä ne syventävät kappaleen tarinaa entisestään.
Wake up, dead boy
Enter adventureland
Tricksters, magicians will show you all that's real
Careless jugglers, snake charmers by your trail
Magic of a moment
Abracadabra

12. Song Of Myself
Jälleen yksi suosikeistani. Song Of Myself on kuin Imaginaerumin The Poet And The Pendulum. (Valaisen hieman: Edellisen levyn vaikuttavin kappale, yksi lempikappaleistani Nigtwishilta ja ihan yleensäkin.) Hyvin monipuolinen kappale, lyriikoiltaan täydellinen, melodialtaan hieno, soitinkokoonpanoltaan upea... Mahtava kappale. Aneten lauluosuudet ovat jonkin verran tylsempiä kuin mainitsemassani The Poet And The Pendulumissa, mutta loppupälinät ovat kyllä aivan omaa luokkaansa. Ne nostavat tunnelman korkeuksiin ja sanoitukset... Herranjumala. Niissä on taikaa. Saivat nimittäin minut suorastaan kyynelehtimään. Tämä kappale on mestariteos, tässä kappaleessa on koko elämä. Enempää en osaa sanoa... ja tämä selostus oli surkea.
"Is there a village inside this snowflake?"
- a child asked me
"What's the colour of our lullaby?"

I've never been so close to truth as then
I touched its silver lining
(Tällä kertaa en meinannut osata valita, minkä pätkän sanoista tähän laitan. Olisi tehnyt mieli laittaa koko kappale.)

13. Imaginaerum
Tämä istrumentaalinen kappale oli loistava kooste levystä ja paras mahdollinen päätös sille. Kaikki kappaleiden aikana koetut tunteet nousevat jälleen pintaan tämän yhden aikana. Tässä on kuultavissa koko Imaginaerumin tarina. Täydellistä, upeaa, fantastista. Tätä kuunnellessani ja kävellessäni talvisella metsätiellä oloni oli kuin sadussa.

Suuret kiitokset bändille tästä upeasta levystä ja etenkin kosketinsoittaja Tuomas Holopaiselle, suurelle nerolle, upealle taiteilijalle ja säveltäjä/sanoittajalle. Tämä levy on jotain uskomatonta.

Tiedotus lukijoille!

2011-11-10T07:54:00.000+02:00

Henkilökohtaisista syistä Hauraita sirpaleita utopiasta jää pienelle tauolle. En ole suinkaan hylkäämässä blogiani, mutta uusia tekstejä en vähään aikaan julkaise. Kommentteihin vastailen tavalliseen tapaan. Kirjallisuusblogiani jatkan samaan malliin kuin ennenkin. Palailen heti kun pystyn!

Keikkaunelmia loppusyksyn maisemissa

2011-11-06T19:47:00.002+02:00

Tämä aamu alkoi hyvin kankeasti, mutta mielialani nousi huippuunsa, kun löysin Tiketistä Emilie Autumnin keikkaliput. Pitäisi varmaan huomenna ostaa, kun tulevat myyntiin. Täytyy sanoa, että tätä olen odottanut. Aloin kuunnela Autumnia hieman sen jälkeen kun neitokainen oli edellisen kerran esiintynyt Suomessa 2009. En siis ole vielä nähnyt häntä livenä. Siksi minua jännittää jo nyt. Autumn nyt sattuu olemaan esikuvani ja kaikin puolin ihailemani henkilö. En malta odottaa kyseistä keikkaa.

Muuten päivä meni ihan mukavasti. Oltiin Rosan kanssa kuvailemassa Vanhalla kasarmilla edellä mainitun kuvistyötä varten ja ihan huvikseenkin. Ulkona oli kyllä sen verran kylmä, että siellä oleminen oli kyllä täyttä tuskaa. Jos se talvi vaikka kohta tulisikin.

(Takki Exoticista, hanskat Guessilta ja kengät Spiritstoresta.)

Tummempaa ja vaaleampaa

2011-11-05T15:44:00.002+02:00

...tuntuu kuuluvan tällä hetkellä koko elämääni. Mielialat ovat vaihdelleet sinne ja tänne, enkä osaa oikein sanoa, tuntuvatko asiat olevan hyvin vai huonosti. Otsikolla viittasin kuitenkin pitkälti uuteen hiusväriini, josta olen itse aika tohkeissani.

Tällä hetkellä tunnen oloni kamalan väsyneeksi, mutta pitäisi jaksaa kirjoittaa. Mielessäni on nimittäin vielä paljon asioita, jotka haluaisin purkaa paperille runojen muodossa. Joku päivä tässä pitäisi skannata kuvia lapsuudesta koneelle. Haluaisin tehdä tänne merkinnän siitäkin aiheesta.

Sain muuten tietää paljon lisää sukulaisistani mummoni kautta. Olen aina luullut olevani sukuni ainut kirjoittaja ja siksi ihmetellytkin kykyjäni. Näin ei kuitenkaan ole vaan kaksi mummon sisarta on kirjoitellut runoja. Sain mummolta luettavaksi muutaman runovihkosen heiltä. Harmi, että kumpikin on jo siirtynyt rajan taakse. Olisi ollut hienoa keskustella heidän kanssaan runoudesta.

Aira Kankkunen, mummoni toinen sisar

Kasvi ei halunnut kadota
ei muuttua mullaksi
sillä vieläkin siinä oli kukkia
vaikkakin arpisia.
Äitimaa lohdutti:
Älä itke - lapseni!
Elämä on kasvamista
ja muuttumista.
Kaikki kukat - myös arpiset
vielä elämänhaluiset -
kasvu vie mukanaan...maansyliin
sillä...
äitimaahan on jokaisen palattava.
- Aira Kankkunen

Saanhan olla hitusen katkera?

2011-10-30T14:50:00.002+02:00

Nyt se olisi sitten viimeinen lomapäivä meneillään. Kamalaa. Olisin mielelläni voinut ottaa vielä pari viikkoa lisää lomaa. Mutta ei, huomenna taas on raahauduttava sisään Mikkelin lukion kolkoista ovista. No, onneksi ei sentään ole pitkä päivä.

Ennen sitä on kuitenkin vuorossa vielä pikkuveljeni synttärit. En ole tänään oikein juhlatuulella, mutta toisaalta on ihan kivaa tehdä jotain muutakin kuin vain nököttää neljän seinän sisällä omassa huoneessa. Lisäksi sain hyvän syyn meikata oikein kunnolla.

Kaipaisin uutta Halloween-iltaa. Jotenkin koko viimekertainen tyttöjen ilta jäi ärsyttämään. Koko touhu ei tavallaan tuntunut liittyvän millään lailla Halloweeniin jos ei oteta lukuun asujamme. Olisin halunnut mukaan enemmän kunnon keskustelua, sekä Halloween-tunnelmaa ja vähemmän turhaa huutamista, päälle puhumista ja vittuuntumista. Haluaisin illan, jossa olisi ehkä vain kaksi tai kolme ihmistä, Poen novellikokoelma, kynttllöitä ja Nox Arcanan musiikkia.

It's our town, everybody scream, in this town of Halloween

2011-10-28T22:26:00.001+03:00

Saatiin kuin saatiinkin tyttöjen kanssa kasaan pienimuotoiset Halloween-pirskeet. Aluksi tarkoituksemme oli vain viettää tavallinen tyttöjen ilta, mutta paria iltaa ennen sovittua päivää sain päähäni ajatuksen Halloween-kemuista. Tuli hieman kiire alkaa sopia, kuka tuo mitäkin syötävää ja sen vuoksi itse juhlatkin kärsivät hieman.

Minä raahauduin Outille noin kello kaksi, jolloin myös Rosan piti (nimenomaan piti) saapua paikalle. Rosalla kuitenkin kesti kuuteen asti päästä lähtemään, jonka vuoksi kävimme kahdestaan Outin kanssa kaupassa. Matkalla tapasimme Annin, jonka pyysimme myös mukaan illanistujaisiin. Hänkin saapui kuitenkin vasta samoihin aikoihin Rosan kanssa. Ennen kolmen puuttuvan tytön ilmestymistä teimme Outin kanssa maskeerauksemme valmiiksi. Minun oli tarkoitus esittää 1900-luvun alussa kuollutta burleskitanssijaa, jonka hullu ihailija surmasi. Outi puolestaan ei ollut oikein varma tarinastaan, mutta hänkin esitti epäilemättä jotakin kuollutta.

Anni ja Rosakin tekivät meikkinsä meillä. Kummallakin se oli hyvin tummanpuhuva, sillä Rosa oli vampyyri ja Anni... Siitä en oikein saanut selkoa koko illan aikana. Minulla on kyllä video, jossa hän kertoo epämääräisen tarinansa, mutta se on sen verran sekava ja annimainen, että taidan jättää sen julkaisematta.

Asujemme valmistuttua päätimme alkaa leipoa muffinsseja, tekemään alkoholitonta booliamme ja laittamaan esille muita tarjoiluja. Kukaan ei suuremmin ollut alkoholittomuutta vastaan, vaikka odotinkin saavani kuulla nurinaa ehdotustani vastaan. Minusta vaan tuntui, että meidän tyttöjen illoissa juominen on aina karannut täysin käsistä ja loppujen lopuksi Outia ärsyttää siivota kämppä aamulla. Vaihteeksi siis näin. Euroviisu-night opetti meille paljon.

Kesken muffinssien valmistuksen saapui paikalle myös Sanna, joka poikkesi hyvin paljon kirkkaanpunaisella piru-asullaan muusta mustanpuhuvasta joukosta. Sitä tyttö kauhistelikin ja kertoi isänsä nauraneen hänen "biisoniasulleen".

Sanna toi tullessaan myös syötävää. Hänen itse valmistamansa voitaikina-nakkirullat olivat ehkä hitusen omaperäisen makuisia kylminä, mutta uskon niiden olleen lämpinä oikein hyviä. Lisäksi Sanna toi mukanaan myös jonkin verran karkkia.

Omasta takaa olimme Outin kanssa hankkineet sipsejä, dippejä, sekä limpparit. Muffinssien valmistuessa totesimme niiden olevan ihan hyviä, joskin hieman liian makeita. Valitettavasti ne eivät vaan näyttäneet kamerassa kauhean edustavilta.

Alkoholiton boolimme nauratti kaikkia. Visioni oli ollut lasimaljassa tarjoiltu vaaleanvihreä, punaisilla jäillä ja hedelmillä koristeltu juoma. Tulos oli kuitenkin hieman toinen. Ensinnäkään Outi ei ollut löytänyt aamulla jääpalamuotteja, joten jäät jäivät pois laskuista. Myöskään omenaviipaleita ei voinut käyttää, sillä puolet porukasta oli kyseiselle hedelmälle allergisia. Loppujen lopuksi boolistakin tuli tummankeltaista, eikä asiaa helpottanut valkoinen, hieman pottamainen malja. Voitte varmasti arvata miltä lopputulos näytti. Lohduttauduimme sillä, että ainakin se sopi juhlan teemaan. Eikö Halloweenina ole usein tarkoituskin tarjoilla kaikkea ällöttävän näköistä?

Syötäviemme kanssa otimme suunnaksemme yläkerran ja Outin huoneen, jossa oli tarkoitus mutustaa tekeleitämme, pelotella toisiamme, ottaa kuvia ja katsoa elokuvia. Saimme kuitenkin peloteltua Annin niin pahasti, että jouduimme lopulta lähtemään hänen mukaansa hakemaan tytön tavaroita tämän kotoa. No, ei siinä mitään, matkaahan oli ehkä 200 metriä. Reissu oli sinänsä ihan huvittava, että joku humalainen keski-ikäinen mies jäi tuijottamaan pitkäksi aikaa ystäväporukkaamme. Voin kuvitella miten hän on jälkeen päin vakuutellut ryyppykavereilleen nähneensä pirun ja kuolleita.

Leffaosuus meni hieman mönkään. Meillä oli runsaasti elokuvia, mutta Omenia aloittaessamme huomasimme, että Outin kaukosäätimestä oli pataristot loppu. Valitettavasti hänen kotonaan ei ollut niitä enempää, joten jouduimme katsomaan leffan tanskan kielisillä teksteillä. No, onneksi sentään ymmärsimme jotenkin englantia. Minulle se tosin oli siinä tilanteessa se ja sama, sillä nukahdin aivan leffan alussa.

Sanna ja Rosa

Sanna ja minä

Outi ja minä

Rosa ja minä

Minä, Anni ja Rosa

Sannan Jeesuslapsi-nakkikäärylät (vai miksi niitä nyt pitäisi kutsua? :D)

Kusenkeltainen boolimme

Muita eväitä

Muffinssit, joista ei saatu koko iltana yhtä ainutta edustavaa kuvaa

(Asuni koostuu Burleskan korsetista, Nelly.comin kengistä, Outin bolerosta, jonka alkuperästä minulla ei ole mitään hajua, Morticialta ostetusta hameesta, Back Streetin hatusta ja KappAhlin korusta.)

Ohjeet meikkiini:

1. Pohjusta iho vaalealla meikkivoiteella
2. Levitä päälle hyvin vaalea puuteri tai valkoista luomiväriä, kuten itse tein. MYÖS HUULILLE! (Voi levittää myös kaulaan.)
3. Tee ohuet rajaukset ja tummenna kulmat. Käytä alarajauksissa myös punaista kynää.
4. Levitä violettia, mustaa ja tummanpunaista luomiväriä silmien ympärille ja alle. Korosta erityisesti varjoisia kohtia.
5. Levitä edellisiä värejä myös poskipäiden alle ja kasvojen muille varjokohdille.
6. Käytä edelleen samoja luomivärejä ja tee mustelmia tuputellen värejä vähän kerrassaan haluamallesi kohdalle. (esim. kaulaan)
7. Kiinnitä irtoripset.
8. Tuputtele kevyesti punaista/tumman violettia huulipunaa huulten sisempiin osiin.

Top 5 Halloween-kappaleet

1. This is Halloween by Marilyn Manson

2. Night of the Wolf by Nox Arcana

3. The Labyrinth of Dreams by Nox Arcana

4. Gingerbread Coffin by Rasputina

5. Blue by The Birthday Massacre

Täytehetkiä

2011-10-20T21:24:00.002+03:00

Tämä päivä on ollut kokonaisuudessaan hieman hämmentävä. Ensinnäkin heräsin painajaisiin. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, mitä ne ovat käsitelleet, mutta ensimmäinen asia, jonka aamulla tajusin oli että olin helvetin peloissani. Ei mitenkään miellyttävä. Janin aamuinen kyläily piristi onneksi jonkin verran. Täytyy sanoa, että hän oli hyvin suloinen tuodessaan minulle suklaata kuullessaan inhottavasta olostani.

Haluaisin elämääni jotain uutta sisältöä. Uusia tapahtumia, uusia ihmisiä ja ennen kaikkia kokemuksia. Tämä ei tarkoita, että haluaisin hylätä vanhan, ainakaan täysin, mutta jotakin erilaista kaipaisin kyllä. Kaipaan vapautta. En sellaista, mitä kaksikymmentävuotta tylsässä avioliitossa eläneet naiset kaipaavat, vaan matkustelua ja kevyempää oloa. Olisin juuri nyt avoin kaikelle uudelle, mutta täällä Mikkelissä ei juuri sellaista ole tarjolla.

Myös luovuuteni kärsii kokemusten puutteesta. Tekstit toistavat samaa kaavaa. Ehkä Halloween korjaa asian.

Nämä rivit syntyivät tämän kappaletta kuunnellessa. (Eikä se suinkaan ole tilanteeseen vähiten sopiva kappale.)

Ostosreissu piristysruiskeena

2011-10-18T17:02:00.001+03:00

Kävinpä lauantaina Helsingissä shoppailemassa. Reissu oli oikein antoisa. Olen nyt (jälleen) yhtä korsettia rikkaampi. Mukaan tarttui myös hame, raidallinen paita, pikkuinen hattu, avainkoru, kameekoru, kengät ja takki. Kaikki ovat mielestäni vallan ihania ostoksia.

Muutenkin matka oli ihan mukava. Sainpahan jälleen Arnoldsilta maukkaan donitsin ja hieman pirteämmän olon. (Joka ei siis ollut pelkästään donitsin ansiota. :D) Syynä oli ehkäpä pääkaupungin tunnelma ja sen väenpaljous, mikä on oikeastaan aika kummallista, sillä en yleensä pidä paikoista, joissa on kamalasti ihmisiä. Ehkä Helsingin viehätys johtuu siitä, etteivät ihmiset siellä ole harmaata massaa. Erilaisia tyylejä näkyi paljon ja vaikkeivät kaikki olleetkaan mieleisiäni, toivat ne silti katukuvaan omaperäisempää ilmettä.

Tänään jaksoin taas pitkästä aikaa raahautua matikan tunnille. Kai siitä oli jotain hyötyä, sillä olin ymmärtävinäni suurimman osan asioista. Eipähän tule mitään viitosta kokeesta. Ainakaan jos jatkan samaan malliin.

Päivä oli muutenkin ihan mukiinmenevä. Oloni on tosin hieman pöhnäinen nyt. Ehkä kuitenkin saisin jonkinlaista tekstiä aikaiseksi.

(Hattu & Paita: Back Street, Shortsit: Vero Moda, Kengät: Spiritstore, Takki: Exotic)

Ei enää pakkopullaa tänne, kiitos

2011-10-13T23:30:00.000+03:00

Varoitan jo etukäteen, ettei tämä merkintä tule sisältämään mitään erityistä ajatusta. Tämä on lähinnä terapeuttista liirumlaarumia. Sattuu nyt tuntumaan hyvältä selittää kaikenlaista mietteistään. Etenkin, kun tuntuu olevan jotenkin rauhaton olo. Yritän auttaa sitä klassisella musiikilla. Tällä hetkellä soi Swan Lakesta The Dance of Queen Swan. Usein klassinen toimii minulla lähinnä taustamusiikkina, mutta tämä nimenomainen kappale ja muutama muu vetoavat suoraan tunteisiini. Ehkä tämä siis ei ole paras valinta levottomaan olooni, mutta tuntuu silti, että juuri tätä minun täytyy kuunnella.

Huomaan löytäväni yhä useammin itseni ajattelemasta asioita, joita minun täytyisi tehdä. Täytyisi liikkua enemmän, syödä terveellisemmin, tehdä koulujuttuja ahkerammin ja välttää lusmuilua. Mutta miten voisin olla vaatimatta itseltäni kaikkea tuota, kun tiedän pystyväni vaatimiini asioihin jos vain oikeasti yritän? Etenkin kun tiedän, että saamattomuus voi tuoda mukanaan ikäviä seuraamuksia.

Tänään laiskuus vei kyllä voiton. En ole liikkunut pientä jumppailua lukuunottamatta ja koulukin on jäänyt erittäin vähälle huomiolle. Lusmuilua on tullut harrastettua jonkin verran. Terveellinen ruokavaliokin on ollut vähän niin ja näin.

Voi kun vain saisin itseäni niskasta kiinni. Mutta minkäs teet, kun voimia vain ei löydy. Olen niin lopen kyllästynyt tähän puurtamiseen. Joinakin päivinä sitä vain haluaisi jäädä peiton alle haaveilemaan mahdottomia. (Ei niin, etteikö niin olisi koskaan käynyt.) Todellisuus osaa toisinaan olla turhan julma. On niin monia asioita elämässäni, jotka haluaisin muuttaa. Mutta niin, pahemminkin voisi kyllä olla. Ehkä ryven kurjuudessani aivan turhaan, ken tietää.

Uusi korsetti

2011-10-13T08:47:00.000+03:00

Ostin pari päivää sitten Hannabellalta korsetin ja täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen. Väri on juuri sellainen, mitä olen etsinytkin. Sainpahan halvemmallakin kuin liikkeestä.

Lusmupäivä

2011-10-11T11:36:00.002+03:00

Tänään jätin suosiolla matikan tunnin väliin ja raahauduin Prismaan katsomaan olisiko uusin Potter-leffa jo tullut sinne. No eipä se tietenkään ollut, mutta mukaan tarttuivat kuitenkin Wiener Nougat-rasia ja The Ninth Gate - leffa. Tänään on kyllä pakko polkea sitten ihan kunnolla tuolla meidän kuntolaitteella, että syödyt kalorit kuluvat. En minä tietenkään koko rasiaa ahminut, mutta on silti huono omatunto. En onneksi liho kauhean herkästi, mutta inhottaa silti ajatus, etten tekisi mitään syömäni suklaamäärän jälkeen.

(Mekko Z.i.p.:istä, bolero Vero Modasta, hiuskoriste Accessorizesta, helmistä ei muistikuvaa)

Tänään pitäisi tehdä äidinkielen tutkimusraportti esiintymisjännityksestä. Lisätöitä poissaolojen vuoksi. En kyllä ymmärrä opettajaani, sillä kyseisestä kurssista minulla oli tasan kolme poissaoloa. Toisesta hänen opettamastaan oli kyllä viisi, joten olisi mieluummin antanut pari tekstintaidon vastausta tai esseen kirjoitettavaksi siitä. No miten vain, voin minä tuonkin tehdä. Mieluummin kyllä jatkaisin ficcejäni...

Alla olevat kappaleet ovat soineet päässäni jatkuvasti. Kummatkin mahtavia biisejä omalla tavallaan. (Jälkimmäisen video kannattaa katsoa, mutta tänne en sitä ikävä kyllä saanut, sillä Youtube on estänyt sen upottamisen.)

Uutta ja vanhaa

2011-10-09T17:35:00.002+03:00

Tänään oli ihan kaunis syyspäivä, vaikkakin vähän kylmä. Tai no paljonpa minä siitä tiedän, olin ulkona ehkäpä puolisen tuntia. Joka tapauksessa olen iloinen, kun kohta pääsen isäni luokse ja saan toisen puolen vaatekaappini sisällöstä taas käyttööni. Sen paremman puoliskon, vaikka joitakin kivoja vaatekappaleita löysin äitini luotakin. (Ja Vero Modasta!) Sain vampyyriesseenikin takaisin kiitettävänä. Ainut vain, että olin vastannut vähän tehtävänannon vierestä. Olin kirjoittanut vähän tehtävänannon vierestä ja se oli toki vaikuttanut arvosanaan hieman alentavasti. No, mitäpä tuosta. Sainhan kuitenkin sen kiitettävän.

(kengät Diskosta, bolero ja caprit Vero Modasta, toppi ja takki Gina Tricotista, vyöstä ei tietoa)

Tänään olen himoinnut aivan liikaa kaikenlaista. Pari uutta korsettia olisi erittäin kiva juttu. (No, Hannabellalta on onneksi tulossa yksi.) Emilie Autumnin The Asylum for Wayward Victorian Girls olisi kanssa ostoslistan kärjessä. Sitten pitäisi vielä hankkia talvitakki ja kengät. Miksei minun ostoslistalleni koskaan näy loppua?

Arkista pakerrusta

2011-10-03T17:41:00.001+03:00

... lähinnä olen pakertanut kasvoilleni kokeilemieni meikkityylien kanssa. Omasta mielestäni en aivan onnistunut, sillä tällä hetkellä minulla ei ole hyvälaatuista tummanvihreää eikä valkoista luomiväriä. Tummanvihreän käytöstä luovuin kokonaan 1. meikissä ja valkoinen on ehkä hitusen suttuinen. Lisäksi huultenrajauskynäni on tylsä ja teroittimeni jäi isäni luokse. Asiaa ei paranna, että kuvatkaan eivät valitettavasti ole maailman parhaita.

1. meikki

2. meikki

Inhoan hiuksiani tällä hetkellä. Ne ovat nimittäin haalistuneet aika lailla. Jo alunperin ne olivat mielestäni turhan vaaleat, mutta nyt varsinkin. Pitäisi jaksaa sinnitellä vielä vähän aikaa näiden kanssa, jonka jälkeen voisin mennä värjäyttämään nämä tummemmiksi.

Mutta sitten vähän muihin asioihin. Minulla oli tänään esseemuotoinen koe äidinkielestä. Kirjoitin aiheesta "Mikä vampyyreissa kiehtoo?". Uskon, että sain aikaseksi hyvän tekstin, sillä minulla on kuitenkin omasta takaa aika paljon faktatietoa. Tein historiapohjaisen jutun, eli aloitin ajanlaskun ensimmäisten vuosikymmenten vampyyreista, käydän läpi sen jälkeiset Draculat ja muut, kunnes pääsin moderniin vampyyriin. Asiantuntemuksestani voi olla hyötyä. Voisin lyödä vaikka veroa, että joku ikätovereistani saattaisi kirjoittaa hieman erilaisen version. Ihku-Edward - ei kun mitä? :D

Uusin muuten ulkoasuni, kuten huomata saattaa. Halusin jotain hieman tyylikkäämpää, vanha oli varsinainen värien sekamelska. En kuitenkaan keksinyt, miten poistaisin nuo ärsyttävät varjostukset pois (tekstipalkin reunat). Jos joku harjaantuneempi käyttäjä osaisi kertoa minulle niin olisin kiitollinen.

Viimeinen naula Facebookin arkkuun - ainakin mitä tulee minun käyttäjätiliini

2011-09-27T23:53:00.000+03:00

Päivittämisen myötä Facebookista tulee lähinnä vakoilupalvelu. Koulutoveritkin voivat saada nyt toisistaan selville enemmän kuin koskaan - pahimmillaan stalkattavansa jokaisen liikkeen.

Facebook on koko ajan kulkenut huonompaan suuntaan siitä hetkestä, kun sen tein. Aluksi meno vaikutti ihan mukiinmenevältä, vaikka ihmiset kirjoittivatkin turhaakin turhempia tilapäivityksiä ja chat ei aina oikein ottanut toimiakseen. Sitten tulivat kysymykset, jotka täyttivät etusivun. Ei siinä muuten mitään, mutta kun nämä kyselyt olivat usein turhaakin turhempia. Myönnän itsekin vastanneeni muutamaan tarpeettomaan, mutta se vaihe meni nopeasti ohi. Lähiaikoina olen vastaillut vain mielenkiintoisiin kysymyksiin. Kaikki muut eivät valitettavasti ole toimineet yhtä järkevästi, vaan yhäkin typeriä kymyksiä pomppi etusivulle, josta niitä on ärsyttävä ruksia pois.

Kysymyksistä en jaksanut marista, mutta sitten tuli vanhoja tilapäivityksiä kirkuva sivupalkki. Joo, kyllähän se muistuttaa kivoistakin asioista, mutta joukossa voi olla myös huonoja muistoja. Toki on aivan oma vika, jos tiloihinsa on mennyt henkilökohtaisuuksia valittamaan, mutten nyt aja takaa aivan sitä. Jokin pikkuinenkin juttu tai vain ajankohta saattaa muistuttaa huonoista muistoista. Tilat voi kyllä aina poistaa, mutta jaksaako niitä kaikkia sitten kukaan selata läpi poistaakseen muutaman epämieluisan. Ei todellakaan.

Myös uutispalkki on häiritsevä. Minua ei todellakaan kiinnosta kuka tykkää kenenkin kuvasta tai mitä tilaa joku luokkalaiseni kommentoi. Lähinnä se vain ärsyttää tuossa palkissa. Mitä hyötyä mokomasta edes oli? Tuossa tulee vain liikaa turhia päivityksiä näkyville. Kiinnostavien ihmisten tilat voi käydä katsomassa heidän profiileistaan.

Seuraava Facebookin uudistus onkin varsinaisen riemuvastaanoton saanut käyttäjän yksityisyydensuojan rikkominen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sivusto voi seurata mitä sivuja selailet myös silloin, kun et ole kirjautuneena sisään. Uudistuksen myötä kavereitakaan ei voi poistella yhtä anonyymisti kuin ennen: muutamalla klikilla näkee listan lisätyistä kavereista ja henkilöiden nimien kohdalla näkyy myös, löytyykö käyttäjä yhä listalta. Eikö nyt mennä liian pitkälle?

Minä en ainakaan jää Facebookiin. Huomenna on vuorossa tunnuksen poisto mokomalta vakoilusivustolta. Facebookin ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että siirtäisin tunnukseni sen pahimman kilpailijan, Google+:ssan huomaan. Kävin katsamassa kyllä tuonkin palvelun, mutta tulin siihen tulokseen, ettei se ollut yhtään parempi. Minulla on kyllä muitakin keinoja pitää yhteyttä tuttaviini kuin tällaiset stalkkauspalvelut. Miksei FB lisää saman tien i-kirjainta nimensä perään, kun meno alkaa olla jo sen mukaista?

Bloggailukriisi

2011-09-25T22:47:00.002+03:00

Gremlinssiä ei saatu, mutta Saiturin joulu löydettiin Makuunista. En todellakaan kadu sen vuokraamista, sillä pidin Dickensin tarinan toteutuksesta erittäin paljon. Niin tarina kuin visuaalinenkin puoli oli aivan nappiin. Tuosta elokuvasta jäi erittäin hyvä olo.

Janin taiteilema ruusu.

(mekko Gina Tricot, paita Ranskasta, kengät Nelly.comista)

Ärsyttää, kun kamerani on niin surkea. Valaistus pitää olla juuri oikea tai kuvista tulee pelkkää pikselimössöä - kuten näkyy. Äiti kaavaili jossain vaiheessa järkkärin ostamista ja toivoin, että hän oli oikeasti tosissaan. Tuota nykyistä ihan ärsyttää käyttää. Kuvistakaan ei voi saada mitään ihmeellisiä, kun pitää ottaa aina samassa paikassa...

Minulla on taas kamala vaatekriisi. Haluaisin kauheasti kaikkea kivaa uutta, mutta kun makuni on niin vaativa. Joko on jotakin liikaa tai liian vähän. Gina Tricotin vaatteet eivät innosta, mutta toisaalta Blackgroupillakaan ei oikein ollut mitään kivaa. Minua ärsyttää myös, etten saa mitään fiksua postausta aikaiseksi. Viimeisimmät ovat olleet tylsiä naamakuvia tai jotain muuta vastaa loppujen lopuksi turhaa. Olisi ihanaa, jos inspiraatio mielipideteksteihin ja uusiin kuviin lähtisi kukkimaan. Tällä hetkelle olo tuntuu hyödyttömältä, eikä se ole hyvä, kun pitäisi alkaa kirjoittamaan puhetta bloggaamisesta.

Pintaraapaisuja pilvilinnoista

2011-09-25T11:20:00.001+03:00

Minun kohdallani ei ole mitenkään yllättävää, että lauantain koulupäivä jäi väliin. Minulle riittää ne 5 päivää viikossa, enempää en jaksa. On sitä muutakin tekemistä.

Sain eilen idean kihartaa hiukseni. Vaaleisiin kiharat eivät mielestäni sopineet kovin hyvin. Näytin pikkutytöltä. Tummat hiukseni kuitenkin näyttivät yllättävän hyviltä kiharoilla. Kaiken lisäksi sain ne jopa pysymään. Yleensä kun hiukseni eivät oikein suostu pysymään kiharoilla, vaan suoristuvat saman tien. Siitä saan varmaankin kiittää uutta lakkaani.

Siinä on pari kuvaa. Toivottavasti noista nyt erottaa jotakin.

Kävimme Janin kanssa hieman ajelemassa ja vietimme rauhallista koti-iltaa baarireissun sijaan. Kharmaan menemme ehkä ensi viikonloppuna. Who knows. Tänään olisi varmaankin edessä vastaavanlainen päivä. Suunnitelmissa olisi leffailta. Ainakin katsomme hauskan Gremlins 2:sen. Yritän myös suostutella Janin katsomaan kanssani Saiturin joulun.

Eipä tässä kai enää muuta. Paitsi, että löysin sittenkin yhden syntymäpäiviltäni otetun kuvan minusta ja Janista:

P.s. Onpas outoa katsella kuvia vaaleasta itsestäni. Olen jo niin tottunut näihin tummiin!

Stressinkaikuja YO-kirjoituksista

2011-09-20T19:27:00.000+03:00

Historian YO-koe oli sangen vaativa. Aiheet eivät todellakaan olleet sieltä tavallisimmasta päästä ja jokerikysymykset olivat pitkälti yhteiskuntaoppia. Olenhan minä sitäkin lueskellut, joten olisi varmaan pitänyt osata vastata niihinkin. Niin siinä kuitenkin kävi, ettei koe vastannut ollenkaan normaalia tasoani. Parhaiten osasin käsittääkseni kertoa löytyöretkistä ja intiaaneista, vaikka luulin selittäneeni jälkimmäisistä aivan puuta heinää. YTL:n vastausten mukaan olin nähtävästi kuitenkin pärjännyt ihan hyvin siinä kohdin. En usko, että saamani arvosana on kovin huono, mutta minulle ei kelpaa E:tä alempi, joten uusiksihan tuo taitaa mennä.

Nyt pitäisi sitten jaksaa käydä läpi vielä terveystieto ja englanti. Sen jälkeen on taas vähän taukoa. Englannin kuuntelusta sain onnekseni 69 pistettä, joka on parempi kuin normaali suoritukseni. Ennen olen päässyt kuuntelusta hädin tuskin läpi, mutta kirjallisesta on tullut 8-9 luokkaa. Jos nyt sitten onnistuisin saamaan kirjallisesta normaalia tasoa vastaavat pisteet niin voisin saada kenties hyvätkin arvosanat.

Terveystiedon en usko olevan vaikea. Kunhan luen vielä kertaalleen biologiaa sivuavat asiat, käsitteet ja kirjoittelen vaikka muutaman harjoitusesseen niin hyvin se menee.

Keväällä sitten olisi vuorossa ainakin äidinkieli, historian uusinta ja ruotsi. Sitten täytyisi vielä miettiä, kirjoitanko filosofian ja yhteiskuntaopin vai vaan toisen ja kenties uskonnon päälle. Yhteiskuntaoppi on hyvin laaja ja vaativa aine, jonka kirjoituksia varten täytyy seurata uutisiakin tarkasti, joten filosofia voisi olla sen puoleen parempi.

No, onneksi noita kokeita voi aina tehdä uudestaan jos menee penkin alle. Nyt lukuvire ei ole parhaimmillaan, mutta yritän silti suoriutua kokeista kunnialla.

Kahdeksantoista ikävuoden paremmalla puolella

2011-09-18T15:29:00.002+03:00

No nyt sitä ollaan sitten täysi-ikäisiä. Onpas kummallinen olo. Ei, en tunne itseäni mitenkään aikuisemmaksi kuin aikaisemminkaan, mutta tuntuu kuin olisin vasta ollut 15 ja odottanut tätä aikaa! Oli kyllä syytäkin odottaa, sillä elämäni on nyt paljon rikkaampaa kuin sillon. En tietenkään ollut löytänyt itseäni silloin eikä elämässäni ollut minulle muutamaa hyvin tärkeää ihmistä. Olihan siellä baarissakin ihan mukavaa ainakin osan ajasta.

Iltahan alkoi kotona Janin kanssa muutamalla Åttå Drinkerolla ja skumppalasillisilla. Hän myös antoi minulle maailman ihanimman synttärilahjan. Pusukuvamme kehystettynä ja itse paperista taittelemansa kukan, jonka sisältä löytyi ihana koru! Mielialakin sitten nousi alun hermostuneesta jonkin verran, jonka jälkeen lähdimme Sannan järkkäämään kämppään jatkamaan aloittelua. Siellä oli sitten muutama muukin kaveri ja muuta porukkaa. Meno oli kuitenkin aika laimea ennen baariin lähtöä. Suuntana oli siis perhetuttavamme omistama Kharma, jonne olin saanut kivan, pikkuisen V.I.P - tilan ja ilmaisen skumpan. (Kiitokset JP-ravintoloille siitä!) Siinähän sitten oltiin tietenkin aivan fiiliksissä, kaverini jopa enemmän kuin minä. (Ainakin Anni, joka oli jopa vuodattanut kyyneleen ajatellessaan, että "hänen pienensä" täyttää kahdeksantoista ja Rosa, jonka kiljumisesta Kharman V.I.P -tiloissa saattoi päätellä jotain!)

Drinkkejä tuli tilattua vain kaksi kappaletta, Sex on the Snow ja Optikko Laitinen. Kummatkin olivat oikein hyviä. Ihan hyvä kuitenkin, etten tullut maistelleeksi enempää. Join sopivasti ja ilta meni hyvin, vaikka loppuillasta tunnelma hieman latistuikin. Vähän kyllä hävetti jättää Kharman porukan siivottavaksi V.I.P-pöydän lattia, johon joku hutilo porukastamme oli kaatanut jäitä, sipsejä ja ties mitä muuta.

Noh, nyt ei valitettavasti tullut otettua kuvia. Kaikilta jäi kamera kotiin. Mutta pyrin ottamaan sellaisen mukaan seuraavalla kerralla, joka on todennäköisesti ensi viikon lauantaina. (Baarivaatteeni ovat muuten samat kuin edellisen merkinnän kuvissa.)

Kellonlyöntejä

2011-09-17T22:31:00.001+03:00

(Mekko & karva Gina Tricot, kengät Nelly.com, koru Glitter?, vyö muinaisjäänne.)

Uusi väri päässä

2011-09-15T10:43:00.003+03:00

Yksin & yhdessä

2011-09-06T20:23:00.001+03:00

Janilla on valokuvauskurssilla otsikolla nimetty projekti, johon olimme toissapäivänä ottamassa kuvia. Paikkana oli Mikkelinpuisto, jossa otimme myös muutaman muun otoksen. Tässä hieman satoa reissulta:

(Vaatteeni: Hame/mekko Vero Modasta, toppi Gina Tricotista, kengät Nelly.comista ja rusettikoru irroitettu Blackgroupin paidasta.)

Kultahippuja harmaudessa

2011-09-02T23:40:00.000+03:00

Olen kirjoittanut moneen kertaan siitä, mitkä asiat minua ärsyttävät ja masentavat. Tämän blogin perusteella olen hyvin katkera ja alakuloinen ihminen, joka varmasti on suurilta osin tottakin. Nimenomaan siksi haluankin kirjoittaa vaiheeksi merkinnän, jossa kerron asioita, joista tulen hyvälle mielelle. Antaa siis palaa:

- Kiireettömyys eli mahdollisuus jäädä aamulla sänkyyn makaamaan sänkyyn useammaksikin tunniksi jos haluaa.
- Stressitön olotila eli viisikymmentä sivua historiaa luettuina päivän loputtua.
- Rakkaudentunnustus siltä oikealta henkilöltä eli kolme sanaa, katse, suudelma tai pienen pieni ele.
- Ajatus vapaudesta eli suunnitelma omasta pienestä asunnosta mieleiseksi sisustettuna.
- Uusi, mieleinen vaate eli pala persoonaa vartalolla.
- Täyskäännös eli peilistä tuijottava, kerrankin tuttu henkilö.
- Aistinautinnot eli pala suklaakakkua kermavaahdolla.
- Pieni pala hajonnutta itsetuntoa liimattuna takaisin eli kiitosta vaivannäöstä tai lahjoista.
- Tunne lentämisestä eli avoimesta auton ikkunasta tulviva tuuli hiuksissa.
- Sielun rauha eli kävely hautausmaalla kesäiltana.
- Vieraalla maalla eleleminen eli suurkaupungin mahdollisuuksien odotelleminen.
- Inspiraatio kukassa eli mahdollisuus toteuttaa itseään.
- Älykkyytensä havaitseminen eli päättelytehtävän vastauksen keksiminen.
- Naiseus eli huulipunaa ja korkokengät.
- Minä osana luontoa eli korkokengät nurkassa ja juokseminen märällä nurmikolla.
- Rajojen rikkominen eli pellolle kirmaaminen rakkaan perässä vaikka nilkat oolisivat nyrjähtää.
- Yhteenkuuluvuus eli toisen huppari päällä nukkuessa.
- Keskustelu eli loputtoman tiedon keruu.
- Laulaminen eli tuntemuksien alitajuntainen purku.
- Aito välittäminen eli anteeksi antaminen.
- Lepo eli hiljaisuus rakkaan kainalossa.
- Lahjakkuus eli ainutlaatuisuus, tarpeellisuus ja merkityksellisyys.
- Kauneus eli paloja paratiisista.

Vaupauden rajoista

2011-08-29T22:04:00.003+03:00

Äidinkielen kurssilla minun täytyi valita Ylioppilastekstejä - kirjasta itselleni sopiva aihe ja kirjoittaa siitä essee. Otin aiheekseni vapauden rajat ja tulos oli mielestäni ihan kelvollinen. Pelkään, että tekstini rönsyilee hieman ja menee paikoittain pikkuisen aiheen vierestä, mutta tässähän vasta harjoitellaan. Pidän tekstiäni kuitenkin sen verran hyvänä, että sen kehtaa julkaista.

***

Väitetään, että yksi ihmisen onnen edellytyksistä vapaus. Taiteilija voi kokea olevansa vapaa maalatessaan ateljeessaan unelmiensa paratiisista eli toteuttaessaan itseään. Toinen taas kokee olevansa samaa, kun kylpee rahassa. Kolmannelle maallinen mammona ei merkitse mitään vaan läheisten ihmisten seura luo tunteen kahleettomasta olotilasta. Mutta onko todellista vapautta? Taiteilija ei voi luoda kuin jäljennöksen unelmastaan, sillä luonnonlait rajoittavat häntä. Toisen henkilön rahat voivat olla kiinni yrityksessä, joka voi milloin tahansa kaatua. Pelko menetyksestä siis nakertaa vapauden tunnetta. Läheisten ihmisten seuraa kaipaava taas joutuu olemaan erossa rakkaistaan työajalla, joka estää jatkuvan vapauden tunteen.

Päädymme tulokseen, että meidän jokaisen vapautta rajoitetaan monilla tavoilla. Jotkut rajoitukset liittyvät luonnonlakeihin, toiset meihin itseemme, kun taas jotkut sosiaaliseen ympäristöömme. Luonnonlakeihin liittyy esimerkiksi painovoima, joka estää meitä lentämästä. Voimme vaikuttaa asiaan rakentamalla lentokoneen ja kumoamalla esteen. Emme kuitenkaan voi edelleenkään omana itsenämme lentää, vaan käytämme apuvälinettä. Niinpä oikeastaan me itse emme lennä vaan tuo apuväline tekee sen puolestamme. Täten emme voi edelleenkään kumota kyseistä luonnonlakia ja vapautemme on yhä vajavainen.

Sosiaalinen ympäristömme rajoittaa meitä monilla tavoin. YK takaa meille sekä vapauksia että rajoituksia ihmisoikeuksillaan. Meillä on vapaus kommentoida maailman menoa kuten haluamme, mutta toisaalta emme saa tappaa toista ihmistä. Tätä tosin katsotaan välillä läpi sormien itsepuolustustilanteissa. Sellaisessa tapauksessa voimme kuitenkin ajatella, että hyökkääjä on itse kumonnut tuon rajoitteen karatessaan uhrinsa kimppuun. Hän luopuu myös oikeuksistaan rikkoessaan rajoitetta. Toki emme ole tällöinkään täysin vapaita tappamaan, koska toisen rikkomus voi olla sen verran harmiton, että surmaaminen ei olisi sille sopiva vastapaino vaan kohtuuton vääryys. Täten siitä tullaan yhä rankaisemaan.

Valtio rajoittaa meitä laeilla. Voimme toki rikkoa lakeja, mutta rangaistuksena joudumme vankilaan, jolloin vapautemme on entistä rajoittuneempaa. Saatamme myös joutua maksamaan sakkoja, joka voi myös vaikuttaa vapauteen. Esimerkiksi vapaus uuden veneen ostoon voi mennä, kun siihen säästetyt rahat menevätkin vahingonkorvaukseksi. Yhteisössä on myös muita sääntöjä kuin lakeja. Ne voivat olla esimerkiksi koulun järjestyssääntöjä. Niitä voi rikkoa kiusaamalla oppilastoveria, mutta tämän jälkeen saattaa joutua jälki-istuntoon, jolloin ei ole enää vapautta päättää siitä mitä tekee koulun jälkeen.

Myös kirjoittamattomat säännöt rajoittavat vapautta. Esimerkiksi kutsuilla oletetaan syötävän kohtuudella, eikä ahmittavan kaikkia tarjottavia. Näin siis voi rajoittua vapaus syödä itsensä kylläiseksi. Monet valitsevat säännön noudattamisen, sillä haluavat näyttää hyvältä muiden silmissä. Jos valitsee toisin voi pahimmillaan menettää vapautensa luoda uusia ihmiskontakteja kyseisissä juhlissa toisten ajatellessa syöjän käyttäytyvän sopimattomasti.

Kirjoittamattomia sääntöjä ovat myös monet ihmissuhteissa vallitsevat normit. Seurustelusuhteen aloittaessa saa vapauden olla intiimissä kontaktissa toisen osapuolen kanssa, mutta joutuu usein luopumaan mahdollisuudesta tapailla muita. Jos silti tekee näin voi menettää kumppaninsa ja näin luopua saamastaan vapaudesta. Myös ystävän tai perheenjäsenen voi menettää esimerkiksi rikkomalla rajoitusta, joka kieltää kertomasta heidän salaisuuksiaan eteenpäin. Toisaalta vaikka et rikkoisikaan mitään rajoituksia niin voit menettää vapauden tavata henkilöä jos tämä kuolee.

Edellinen esimerkki osoittaa, ettei kaikkiin vapauden rajoituksiin voi vaikuttaa itse, vaikka valitsisikin luopua jostakin saadakseen toisenlaisen vapauden. Tällaisia rajoitteita on myös oman päämme sisässä. Voimme luoda itse esteitä ajatuksemme vapaudelle joskus jopa itse sitä huomaamatta. Ajatuksiemme vapautta voi rajoittaa esimerkiksi koettu trauma, jolloin mieli voi kieltää itseään käsittelemästä asiaa. Se rajoittaa myös käyttäytymistämme. Moraalimme ja arvomme sanelevat toimintaamme ja omatuntomme alkaa soimaamaan jos toimimme niiden vastaisesti. Harva haluaa itselleen pahaa oloa, joka usein saa noudattamaan moraalia. Näin emme voi toimia täysin vapaasti.

Nämä kolme vapauden ulottuvuutta rajoitteineen kytkeytyvät usein yhteen. Moraali on persoonamme osa, mutta sitäkään emme ole valinneet itse täysin. Sosiaalinen ympäristömme on vaikuttanut monin paikoin siihen, mitä ajattelemme mistäkin. Esimerkiksi vanhemmat kertovat lapsilleen mikä on oikein ja mikä on väärin. Kloonaus taas on tehty fyysisesti mahdolliseksi, mutta monet eivät siltikään hyväksy sitä arvojensa takia.

Tulemme tulokseen, että olemme aina jollain tavalla rajoitettuja. Emme koskaan varsinaisesti vapaita. Jos onnistumme pääsemään yhdestä rajoitteesta, tulee tilalle usein toinen. On siis valittava rajoitteista ne, jotka itse hyväksyy parhaiten ja oikeuksista kaikista tärkeimmät. Aina niistäkään ei voi päättää itse, mutta tärkeimpiä vapauksia voi päästä lähemmäksi luopumalla toisarvoisista. Hyviä valintoja tehneet ihmiset eivät ole olleet koskaan täysin vapaita, mutta he ovat kuitenkin olleet onnellisia. Sellistäkin voi tehdä itselleen palatsin, jos sen sisustaa oikein.

Jurassic Rock - day 2

2011-08-22T00:54:00.004+03:00

Oma kamera on kätevä festareilla - muuten voi käydä niin kuin minulle eli että blogipostaus tulee viikon myöhässä. En tiedä, onko tämä yhtä hyvä kuin jos olisin kirjoittanut viime viikolla, mutta toivon, että tästä saa jotain irti.

Päivä kaksi alkoi jalat rakkuloilla ja korsetti puristaen. Aamulla ei ollut suuremmin ruoka- eikä juomahalua. Halusin kuitenkin pitää hauskaa ystävien kanssa pienessä maistissa, joten korsetti lensi alkuillasta kaverin telttaan, että sain kumottua lonkeroni kurkusta alas.

Kävimme Janin kanssa vilkaisemassa Stam1nan. Bändi kuitenkin jäi aika vähälle huomiolle, kun hän alkoi piirtelemään käteeni. Sain molemmat kädet täyteen itse valitsemiani tekstejä, jotka humalassa ja kaukaa katsottuna näyttivät oikeasti tatuoinneilta. Käsiini oli kirjoitettu "Second Hand Faith", "Nymphetamine" ja "Drink the Cyanide". Kaikki nuo ovat lempiartistien kappaleita, mutta ensimmäiselle löytyy syvempikin merkitys. Harkitsin joskus ottavani sen huomaamattomana tatuointina, mutten enää oikein ole mieltynyt ideaan, vaikka se kuvaakin hyvin vasenkätisyyttäni, sekä vääriä valintojani, taitoa antaa anteeksi ja koittaa korjata ne. Täytyy kyllä kiittää Jania hienoista teksteistä näin julkisesti. Ne olivat upeita, vaikka olivatkin tuherrettu humalassa. Eihän muuten porukka olisi suunnilleen jonottanut hänen luokseen tekstin tai kuvan perässä.

Päivän odotetuimmat artistit olivat Apulanta ja Floggin Molly, joihin oli kuitenkin reilusti aikaa. Niinpä päädyimme taas leirintäalueelle jutustelemaan ja hulluttelemaan. Tulipa sitten kosittua Jania limsapullon korkin osalla! Mieleni teki vain kosia häntä, joten virittelimme kaverin limsapullon korkista sormuksen. Kaikkea sitä humalassa keksiikin. Ele oli ihan suloinen ja siitä on videokin, mutten ehkä kuitenkaan viitsi laittaa sitä näkyville tänne. Muistona se kuitenkin säilyy, kuten surkea sormuksenikin Janin kätköissä.

Kihlautumisen jälkeen lähdimme ostamaan minulle ruokaa. Tämän kertainen ateria oli yllättävän hyvä, combolautanen, jossa oli ranskalaisia, nugetteja, hot wingssejä, mustekala- ja sipulirenkaita, sekä salaattia. Yllättävän hyvä annos festarikojusta ostetuksi. Maittavan lounaan jälkeen oli vuorossa Apulanta, joka esiintyi kiitettävästi. Kiljuin, lauloin ja pompin, kun yläasteen lempibändini esitti tunnetuimpia kappaleitaan. Aivan mahtava show! Erityisesti Armo iski.

Apulannan jälkeen jatkui fiilistely leirintäalueella. "Hei beibi anna mulle piiskaa" kaikui edelleenkin useammasta suunnasta. Täytyy sanoa, että meno oli mahtava. Loppuillasta olo alkoi vaihtua hieman alakuloiseksi, kun humala alkoi laskea ja tajusi, mikä määrä roskaa ja saastaa ympärillä on. Piristyin kuitenkin huomattavasti, kun sain kaverin poikaystävän viinapullosta muutaman reilun huikan ja saadessamme nauraa erään hassun bimboblondin tempauksille. Sen jälkeen minulla, Janilla, Annilla, Anniinalla ja Rosalla oli hauskaa Annin teltassa huudellessamme megafoniin kaikkea idioottimaista ja suunnitellessamme, miten tuottaisimme vihaamillemme ihmisille kivuliaan kuoleman. (Älkää ihmiset ottako liian tosissanne!)

No, kävimme vielä katsastamassa Flogging Mollyn, mutta muihin bändeihin emme juuri kiinnittäneet huomiota, kun eivät suuremmin kiinnostaneet. Loppuillasta ei ehkä enää ollut niin hauskaa, mutta muuten päivä oli ollut aivan mahtava. Kiitos siis kaikille koko Jurassicista!

Nyt se kesä sitten on kai todellakin ohi. Onpas haikea olo. Oli nimittäin paras kesä, parhaiden ihmisten kanssa ikinä.

Jurassic Rock - day 1

2011-08-14T16:38:00.005+03:00

Kirjoitan kummastakin festaripäivästäni erikseen merkinnän, koska en ole vielä saanut kakkospäivän kuvia. Ensimmäinen päivä kokonaisuudessaan sujui oikein hyvin. Aluksi minua jostain syystä jännitti kamalasti ja samanlaiset tuntemukset olivat myös ystävälläni Sannalla. Kumpikaan ei oikein osannut sanoa, mikä oikeastaan jännitti, mutta ainakin minun vatsani perhoset villiintyivät alueelle päästessä. Kaverit olivat varanneet hyvät telttapaikat, jonne sitten veimme tavaramme ja jäimme pariksi tunniksi istuskelemaan. Avasin tässä vaiheessa ensimmäiset Mojitoni ja sain pienen hiprakan päälle. Pian tunnelma oli jo korkealla, kun näki niitäkin kavereita, joita ei ollut pitkään aikaan nähnyt. Epämiellyttävimpiä ihmisiä taas ei näkynyt mailla halmeilla, joten saatoin rentoutua vailla ärtymystä.

Olimme suunnitelleet, että menisimme katsomaan jenkkiläisen räppärin Wiz Kalifan esiintymistä vain kuullaksemme Black and Yellow - klassikon. En ole räpin ystävä, mutta tuohon kappaleeseen kätkeytyy muutama vakiintunut insidevitsi joten ajattelin sen olevan näkemisen arvoinen. En kuitenkaan jaksanut katsoa esitystä puolella silmällä kuin parin ensimmäisen biisin verran, koska saattoi arvata, että joutuisin kuuntelemaan paskaa räppiä monta, monta kappaletta ennen kuin päästäisiin asiaan. Niinpä ajattelimme, että Black and Yellow'n kuulisi kyllä vallan hyvin leirintäalueeltakin. Kävellessämme kohti telttojamme kuulimme vielä räppärin huutavan englanniksi kuinka moni meistä on polttanut tänään ruohoa. Mikä idiootti.

Kävimme katsomassa myöhemmin myös Kotiteollisuutta, mutta mudassa uiminen ei innostanut enää, kun huomasi kenkien takertuvan siihen, joten päätimme lähteä taas kauemmaksi. Tässä vaiheessa kädessäni jo "komeili" Janin permanenttitussilla tuhertama hämähäkki. Hän on ihan totta oikein hyvä piirtäjä, mutta humalassa piirretty kahdeksanjalkainen oli kyllä kaikkea muuta kuin hieno. Myöhemmän parantelun jälkeen se onneksi näytti jo hieman paremmalta, vaikka ystäväni Anni naureskelikin sille vielä jälkeen päin.

Jenni Vartiaiselta en ollut odottanut kauhean paljoa, mutta nyt jälkeen päin sanoisin hänen olleen illan paras esiintyjä. Ainakin esitys oli koskettava. Etenkin "Missä muruseni on" - kappaleen aikana itse kukin lausui rakkaudentunnustuksia.

Olisikohan ollut Jenni Vartiaisen jälkeen, kun söimme Janin kanssa pahinta kebabia, mitä olen koskaan maistanut. Sitä oli olemattoman vähän ja sipulia oli tungettu taas aivan liikaa. Annoksella ei edes saanut itseään kylläiseksi.

Ilta "huipentui" Petri Nygårdin esitykseen, joka oli alusta asti aivan kamala. Harmi kun en tajunnut järkytykseltäni ottaa kuvaa. Lavallehan oli raahattu jättimäinen, pumpattava, alastonta ja rumaa naista esittävä jokin, jonka sukuelinten sisältä herra Nygård saapui Suomen kansallislaulun soidessa taustalla. Halventavaa ja järkyttävää. Lisäksi mukaan oli tungettu "Tarja Halosen" puhe, jossa presidentti kertoi olevansa iloinen, kun nuoriso harrastaa nykyään korkeakulttuuria. (Viittasi Petriin.) Jos Petristä on tosiaan tulossa kansallisartisti niin minä en enää halua olla suomalainen. Hävettää oikein mokoma. Hetken pystyimme Janin kanssa seuraamaan esitystä, jonka jälkeen "tissit esiin ja pillut paljaaks" - musiikki rupesi ärsyttämään sen verran, että päätimme mieluummin lähteä kotiin.

Senni, Jani, Roosa ja Sanna.

Roosa ja Sanna

Kuinkas sitten kävikään?

Minä ja Jani again.

Sanna, joka ei innostunut siitä, että kuvasin sitä.

Ilmeet kohdillaan.

Elina ja Anni.

Jani räpsi minusta oikein sarjan tällaisia vastaavia, ei kovin edustavia kuvia. Tämä oli niistä julkaisukelpoisin.

Mutta minäpä kostin!

Rosalla oli meno päällä.

...ja tässä on Anni elementissään.

Kuvia Kotiteollisuudesta

Vähemmän hehkeänä.

Roosa ja Sanna ihmeen nätteinä, kun ottaa tilanteen huomioon.

Edelliset kaksi meno päällä.

Suloinen kuva Iidasta ja Sannasta.

Jenni Vartiainen

Kiitos kaikille järjestäjille, esiintyjille ja ennen kaikkea parhaalle seuralle Jurassicin ensimmäisestä päivästä! Toisesta julkaisen juttua lähipäivinä.

Festariodotusta osa 2

2011-08-12T14:58:00.001+03:00

No niin, nyt on kamat pakattu Jurassic Rockia varten. Varauduin koleaan säähän kaikenlaisilla lämmikkeillä - vaatteilla ja nestemmäisillä. Ihaniin festarikuteisiini olen enemmän kuin tyytyväinen. Onnistuin kuin onnistuinkin löytämään jotakin sekä käytännöllistä, että kivan näköistä. Ainut vain, että jos tulee kovin kylmä niin joudun laittamaan nahkatakin päälle, jolloin koko komeus peittyy.

Jouduin syömään roskaruokaa, kun kotona ei suuremmin ollut mitään, mistä olisi voinut tehdä laadukkaampaa sapuskaa. Laitauduin samalla kun söin, surffailin netissä ja lauleskelin. Ainakin minä osaan tehdä monta asiaa yhtä aikaa.
Tältä näytti pöytäni:

Mukaan tuli kaikenlaista. Repun ajattelin jättää kaverin telttaan, kun taas laukkuni pidän koko ajan mukana.

En yövy leirintäalueella, mutta säilytän siellä tavaroitani. Sehän ei oikeastaan olisi luvallista, mutta kyllä vaan suuri osa leirintälipun ostajista tekee minun laillani. Lippuni:

Olvin Mojito-lonkero on yksi harvoista alkoholijuomista, joita voin juoda enemmän kuin kaksi ilman, että se alkaa maistua pahalle.
Eväät:

Asuni ja ehostukseni:

Paitani on Mikkelin Stunmannilta, netistä löytyy Blackgroupin sivuilta, korsettini Morticiasta, housuni Gina Tricotista, niittivyö Fridakselta, mutta kengistä ei ole hajuakaan. Lainasin ne äidiltäni, sillä itselläni ei ollut asuuni sopivia, mutta myös käytännöllisiä kenkiä.

Festariodotusta

2011-08-12T00:16:00.000+03:00

Huomenna on jälleen edessä vuosittainen Jurassic Rock, joka järjestetään kotipaikkakunnallani eli Mikkelissä. Festari on kaksipäiväinen ja siellä esiintyy artisteja laidasta laitaan. Itse asiassa tapahtumasta ollaan tuttavapiirissäni käytetty pilkkanimeä "Jurassic Rap", kun tämän vuoden esiintyjistä huomattava osa kuuluu kyseiseen genreen. Esiintyjälista ei hirveästi innosta, mutta kyllä sieltä muutamia ihan kuunneltavia bändejä onneksi löytyy. Listasta löytyy myös muutamia hieman omaperäisempiä esiintyjiä kuin viime vuonna. Esimerkiksi irkkulaista kansanmusiikkia ja rockia soittava Flogging Molly on ihan kiintoisa kokoonpano.

Tässä on varsin kuunneltava kappale kyseiseltä bändiltä. Tarttuva ja letkeä biisi.

Soilworkin musiikki on aika perusrockia, mutta ihan hyvä verrattuna festarin muuhun tarjontaan.

Yläasteella Apulanta oli lempibändini, mutta nykyään musiikki ei enää iske samalla tavalla. Menee tosin edelleen ja jotkut biisit luokittelen jopa hyviksi. On kyllä ihan mielenkiintoista nähdä vuosien takainen ihailun kohde.

Stam1nan musiikki on makuuni sopivan raskasta ja lisäksi monet heidän sanoituksistaan ovat mielenkiintoisia.

Inhokkiartisti. Selvä päivä menee vielä humalassa, mutta ei sitäkään voi sanoa miksikään musiikilliseksi mestariteokseksi. Lähinnä kappale, jota voi kuunnella läpällä. Näitä muita en kyllä pysty. Ihan kamalaa sovinistista paskaa.

Minua ei kuitenkaan kiinnosta eniten Jurassicissa musiikki vaan vallitseva tunnelma. Epämieluisat mikkeliläisetkin sekoittuvat sopivasti massaan. Uskon, että tämä Jurassic menee hyvin, sillä olosuhteet ovat nyt paremmat kuin viimeksi. Ei edellinenkään Dinorockki ollut epämiellyttävä kokonaan, mutta ihmissuhdedraamat vaivasivat. Tutustuin kuitenkin silloin Elinaan ja yleinen tunnelma oli erittäin miellyttävä.

Huomenna pistän asupostausta festarivaatteisiin liittyen, joihin kuuluu uusi t-paitani ja niitivyönikin.

Sielunpaloja

2011-08-06T21:49:00.001+03:00

Tämä kuvapostaus pääsi vähän myöhästymään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Koomaisen päivän tunnelmointia

2011-08-05T16:13:00.002+03:00

Millaa vituttaa.
Milla katsoi Outin kanssa Sorority Rowin.
Se oli aika paska.
Millaa ärsyttää kaikki "Ihihhiiihhii tänään Mikkelin hoteimmat muijat lähtee bailaa" - tilapäivitykset Facebookissa.
Millalla on nälkä.
Milla stressaa synttäreitään.
Pitäisikö juhlat vai menisikö baariin (peräti Helsinkiin)?
Milla kuuntelee vanhaa rockia, kiitos Outin.
Millaa särkee päähän.
Milla on iloinen, että sai Janin synttärilahjan hoidettua pois alta.
Sitä paitsi se huulikoru tulee olemaan oikein hyvännäköinen kunhan turvotus laskee.
Millan pitäisi siivota.
Millan pitäisi lukea kirjoituksiin.
Milla tarvitsee raitista ilmaa.
Milla pohtii miten Jurassic Rock tulee menemään.
Ainakin kaveriporukka on hajanaisempi kuin viimeksi.
Tavallaan se on sääli...
... mutta ei niitä kaikkia ihmisiä toisaalta aina jaksakaan.
Millalla on tylsää.
Milla ei tiedä miksi kirjoittaa näin turhaa merkintää.
Millan pitäisi kuntoilla...
... ja kirjoittaa.
Jokin herättelevä kauhukertomus voisi olla hyvä idea.
Tosin siitä tulee kuitenkin paskempi kuin kuvittelen.
Milla ei osaa nyt oikein päättää odottaako Jurassicia.
No ainakin humalassa voi haistatella ärsyttäville ihmisille ilman minkäänlaisia estoja.
Milla tietää, että pitäisi mennä ulos, kun on tällainen olo, mutta ei jaksa.
Millaa vituttaa, kun kyyti myöhästyykin.
Millaa ärsyttää Facebooktenujen rumat naamat etusivulla.

Heikkoja masennuskaikuja talvesta

2011-08-02T01:09:00.001+03:00

"Miltäköhän tuntuisi omistaa siivet?" mietin katsellessani hämärää maisemaa, johon katulamput toivat oranssia valoaan. Sitä se yksi kaverikin mietti yläasteella, kun halusi pois täältä. Mutta en minä mitään sellaisia, tahtoisin vain olla vapaa. Lentäisin noiden puiden yllä ja olisin vihdoinkin etäällä kaikista kahleenomaisista rutiineista.

"Montakohan lämmintä päivää on vielä jäljellä?" Anni kysyy surumielisyys äänessään.
"Onhan niitä vielä. Viime Jurassickin oli vielä ihan lämmin."
"Mä en kyllä muista."
"No se nyt ei sinänsä ole ihme", naurahdan ilottomasti.

Annin kysymykseen kuitenkin kätkeytyi se tosiasia, että kesä on taas kohta ohi. Aivan liian nopeasti. Kohta tulee jälleen talvi ja tuo mukanaan jäätävät vastoinkäymisensä. Opiskelun ja sen mukana stressin. Olokin vain pahenee mokoman vuodenajan myötä. Mustaa, mustaa ja mustaa. Valkoista on vain lumi, mutta sekin on hemmetin kylmää ja märkää. No, ainakin saan tekstiä aikaiseksi jos en muuta. Saan taas yhden tilaisuuden tunnelmoida tragikoomista taiteilijanelämääni. Ehkä. No ihan sama, turha sitä nyt on miettiä. Päätä särkee.

"Että mä vihaan sitä biisiä: vielä on kesää jäljellä jne jne", tumma tyttö tuhahtaa.

Joo niin minäkin. Kuten kaikkea muutakin tekopirteää paskaa.

Varmempi tänään

2011-07-22T02:54:00.004+03:00

Päätin olla enemmän

Jätin vankilan taakseni

En piitannut menneisyyden varjoista

Annoin itseluottamuksen voittaa

Tapoin epävarmuuden

Nostin itseni jalustalle

Jätin väkinäisyyden pölyyntymään

Tänään olen voittamaton

ja diktaattorin pieksän

Annan menneisyyden painua horisonttiin

ja saavun voittajana kotiin

Joku voisi sanoa edellisen tarinan kuuluvan kirjallisuusblogini puolelle, mutta se kuvaa niin hyvin päiväni tapahtumia, että päätin laittaa sen tänne. Tein nimittäin tänään selväksi tyyliäni mollaaville lähipiirini henkilöille, että tästä lähtien olen minä, kaikkine korsetteineni. Minua ei tosiaan innosta kävellä keskustassa Burberryn laukku kourassa ja typerä, tyhjä bimbonvirne naamallani. Turha enää yrittää.

Viisaus ei asu teissä

2011-07-20T15:09:00.002+03:00

Olen tullut törmänneeksi aivan liian usein ihmisiin, jotka kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken ja olevansa jotain yli-ihmisiä. Esimerkiksi IRC-Gallerian suosituimmissa blogimerkinnöistä ja yhteisöjen kommenteista tälläisia tapauksia suorastaan muhii. Filosofiaa käsittelevät yhteisöt ovat kaikkitietäjien kultakaivos. Sieltä he metsästävät itsestään poikkeavia ajattelijoita ja yrittävät lytätä nämä joskus sangen ympäripyöreillä kommenteillaan. Niissä ei välttämättä ole järkeä tai sitten ne menevät pilkunnussimiseksi. Kuin lähettäisivät kommenttinsa siansaksaksi, jolloin toinen osapuoli hämmentyy, kun ei voi ymmärtää toisen sanomaa. Tällöin herra tai rouva yli-ihminen voi todeta voittaneensa väittelyn ja kasvattaa egoaan hieman lisää.

Tällaiset ajattelijat eivät tietenkään ymmärrä, että ihmisillä voi olla monenlaisia mielipiteitä. Heidän omansa on se ainut oikea, poikkeavat näkemykset ovat auttamattoman vääriä ja niiden kannattajat idiootteja. Jos toinen esittää oman näkemyksen kumoavan väitteen on vastaus luokkaa "En vaivaudu väittelemään asiasta tässä älyttömässä keskustelussa, jota mistään ymmärtämättömät säälittävyydet ruokkivat."

On typerää luulla olevansa viisas vain osatessaan leikkiä sanoilla. Yli-ihmisemme eivät kuitenkaan ymmärrä, että vain typerykset pitävät heitä fiksuina seuratessaan mielettömien vastaväitteiden karusellin pyörimistä. Kuka tahansa fiksu ihminen kyllä tajuaa, milloin toisen agrumentit menevät yli ja muuttuvat pilkunnussinnaksi. Jos rakkaat katkeroituneet toisinajattelijamme vain keskittyisivät olennaisuuksiin ja uskaltaisivat joskus jopa olla samaa mieltä jonkun kanssa niin arvostus saattaisi kohota huomattavasti. Vastarannankiiskiksi rupeaminen kun ei tee kenestäkään viisasta vaan hyvin perustellut ajatukset ja vastapuolen kunnioitus. Kukaan ei voi kuolla huomatessaan olleensa väärässä, vaan parhaimmillaan vastapuolelta voi omaksua uuden ajatuksen ja viisastua entisestään. Eikö se loppujen lopuksi ole näille täydellisyyden tavoittelijoille suurempi hyöty kuin valheellinen voitto väittelyssä?

Naamiojuhla arkipäivissäni

2011-07-19T20:16:00.002+03:00

Muutamia kuvia viime päiviltä:

Kuvien korsetti ja naamio Morticiasta, toppi H&M:ltä, hame Gina Tricotista ja kengät Dinskosta. Kuvien laatu ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta saa nyt kelvata.

Jäähyväiset odottamiselle

2011-07-13T16:26:00.001+03:00

HUOM! Teksti spoilaa elokuvan tapahtumia hieman.
Eilinen päivä oli minulle hyvin merkittävä, sillä yksi lempielokuvistani saavutti viimeisen osansa. Ei siinä mitään, jos tämä olisi vain jokin Pirates of the Caribbeanin tapainen lyhyt tarina, jolla ei ollut niin monipuolista ja opettavaa sisältöä kuin Pottereilla. Tämä saaga on kuitenkin kulkenut mukanani kirjojen ja leffojen muodossa jo 11 vuotta ja on hyvin vaikea uskoa, ettei mitään odotettavaa enää ole. Sekä kirjat, että elokuvat on nyt saatu päätökseen.

Oloni on nyt hyvin tyhjä. Tuntuu kuin iso pala elämästä olisi naksaistu pois. Joku saattaa pitää tällaista puhetta hulluutena, ylifanittamisena, mutta minulle se on aivan luonnollista. Potter on kuitenkin ollut minulle aina hyvin tärkeä ja kulkenut kanssani pitkään. Joinakin aikoina sillä on ollut suurempi merkitys kuin toisina, mutta joka tapauksessa aina jonkinlainen.

Ensinnäkin kirjan hahmot – sanon nyt kirjan, koska se tuntuu luonnollisemmalta – ovat vaikuttaneet minuun erittäin paljon. Eivät kaikki, mutta Severus, Malfoyt, Voldemort, Dumbledore, Sirius ja Remus. Pikkutyttönä pidin Severusta lähinnä tiukkana auktoriteettina ja jollain tapaa myös hieman uhkaavana. Suhtautuminen kuitenkin muuttui yläasteella, kun luin kaikki Potterit jälleen kerran läpi. Huomasin Severuksessa samankaltaisia piirteitä kuin itsessäni - tosin ehkäpä vielä enemmän korostuneena. Mies oli syrjäänvetäytyvä, synkkä ja sarkastinen. Näitä piirteitä olen löytänyt itsestänikin. Kalkaroksesta paljastui viimeisessä kirjassa uusia puolia, kuten hänen vanhat virheensä, joihin osittain samastun itsekin tällä hetkellä. Miehen kuolema oli minulle sanoinkuvaamaton järkytys, enkä oikein vieläkään osaa suhtautua siihen. Esimerkiksi Siriuksen kuolema ei ollut yhtä suuri sen takia, etten kokenut niin voimakasta yhteenkuuluvuutta hänen kohdallaan. Sirius edusti minulle persoonaa, millainen halusin joskus olla: piittaamaton säännöistä, elämäniloinen ja ilkikurinen. Suosittu ja hyvännäköinen. Hyvännäköistä lukuun ottamatta nämä arvot eivät ole enää suurimpia ihanteitani. Suosittukin haluan ehkä edelleen olla jossain määrin, mutten niinkään tuttavieni keskuudessa. Enemmänkin kirjailijana tai vastaavana. Silti Sirius on minulle tärkeä muistutus siitä, mitä elämäni olisi voinut olla tai minkälaista se oli.

Remus taas ei ole persoona, jonkalainen olisin itse kokenut olevani koskaan. Hän on enemmänkin tietynlainen isähahmo. Huolehtivainen, turvallinen, lämmin ja oikeudenmukainen. Sen takia olikin sääli, että hän kuoli vietettyään vain vähän aikaa poikansa kanssa. Kirjaa lukiessani muistan itkeskelleeni hänen kuolemalleen jonkin verran, mutta poikkeuksellisesti vasta elokuvissa tunteeni nousivat kunnolla pintaan. Yleensä koen tapahtumat vahvempina kirjaa lukiessa, mutta nyt kävi yllättäen toisin päin. Nähdessäni Remuksen makaavan kuolleena maassa purskahdin oikein kunnolla itkuun. Oli tavallaan aika noloa pillittää leffateatterissa milloin millekin kohdalle, mutta en oikein voinut sille mitään. Onneksi muutkin sentään itkivät.

Näiden lisäksi myös Malfoyt ovat hahmoja, joihin pääsin helposti sisälle. Heillä oli kaikilla jyrkän aristokraattinen ja arvokas kuori, jonka sisältä löytyi kuitenkin muutakin kuin stereotyyppinen puhdasverinen henkilö. Narcissan ja Luciuksen avioliitosta huokui kauas, että siinä oli kyse rakkaudesta eikä pelkästään suvun tahdosta. Samoin heidän kiintymyksensä poikaansa kohtaan oli hyvin liikuttavaa. Dracokin on ollut minulle tärkeä hahmo lapsesta asti. Silloin tosin ajattelin hänet mielikuvituspoikaystäväni, joka on tavallaan aika huvittavaa. No, minkäs sille voi, että hahmo on yksinkertaisen viehättävä. Hyvä ulkonäkö ja karisma eivät kuitenkaan ole ainut juttu, mikä pojassa kiinnostaa. Dracon paineita asemansa ylläpitämiseksi ja lopulta perheensä pelastamiseksi oli myös hyvin mielenkiintoista ja toisaalta myös sydäntäsärkevää seurata. Poikaraukka. En oikein osaa ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat Dracon olevan vain heikko paska, josta ei ollut mihinkään. Harva samanikäinen olisi pystynyt edes siihen, mihin Draco pystyi.

Voldemortissa taas kiinnosti hänen ajatuksensa elämästä ja ihmisistä ja onkin sääli, ettei niitä käsitelty enempää. Omista mietteistäni löytyy jotakin samankaltaisuuksia, vaikken pidäkään itseäni minään kieroutuneena psykopaattijohtajana. Ajatuksien lisäksi Voldemortin elämäntarina oli rikas ja kiinnostava. Puoliverisestä orvosta suureksi Pimeyden lordiksi. Hyvin vaikuttava elämä, ei voi muuta sanoa. Rowling voisi harkita seuraavaksi kirjoittavansa vaikka Voldemortin elämänkerran.

Minä olen eskapistityttö, jonka vuoksi Potter-maailma vetää puoleensa hyvin voimakkaasti. Se on täydellinen paratiisi ihmiselle, joka pitää omaa maailmaansa tylsänä ja kylmänä. Vaikka en Rowlingia pidäkään minään taitavimpana kirjoittajana, olen iloinen, että hänellä on niin hyvä mielikuvitus, että on onnistunut luomaan niin yksityiskohtaisen ja fantastisen todellisuuden kuin Potter-maailma on. Erikseen kuvaillut makeiset, oppikirjat, harrastukset, ministeriön osastot ja muut pienet asiat tuovat kirjaan lisää uskottavuutta ja auttoivat minua luomaan mahdollisimman pikkutarkan kuvan Harryn ja kumppaneiden elämästä. Kiitos, Rowling, olen sinulle paljosta velkaa. Myös siitä, ettet ollut kirjoittanut ainoastaan erillisestä velhojen valtakunnasta, vaan tuonut myös tavallisten ihmisten, ”jästien”, maailman sen rinnalle.

Potterien ilmestymisajankohtakin oli minulle ihanteellinen. Ensimmäinen kirja oli melkeinpä lastensatu, joka sopi minulle, seitsenvuotiaalle tyttöselle täydellisesti. Kirja kirjalta, elokuva elokuvalta tapahtumat muuttuivat vakavammiksi ja synkemmiksi samalla, kun minä opin enemmän ja enemmän aikuisten maailmasta. Kirjasarja kehittyi siis minun rinnallani ja samalla muokkasi vielä hyvin keskeneräisen mieleni ajatuksia siihen suuntaan mitä ne tänään ovat. En kuitenkaan seurannut sokeasti vain Harryn mietteitä, vaan keskityin myös muiden hahmojen ajatuksiin. Tässä kohdassa voisinkin mainita Dumbledoren. Hänen mietteensä ovat päinvastaisia verrattuna Voldemortiin, mutta uskokaa tai älkää, olen saanut mielipiteisiini vaikutteita myös häneltä, hupsulta vanhalta ukolta, joka kuitenkin tietää loppujen lopuksi enemmän asioita kuin juuri kukaan muu kirjan henkilöistä. Dumbledoressa kiinnyin myös siihen hullunkuriseen vanhaan setään, joka nautti äärimmäisen paljon makeisten syönnistä. Hullu mikä hullu, mutta silti hyvin miellyttävä hahmo.

Potter-maailma on siis ollut minulle aina tärkeä, vaikka iän myötä sitä vasta osaa arvostaa enemmän. Toisille Harry Potter on vain nuortenkirja, mutta minulle se on paljon enemmän: osa elämäntapaani. Se tulee varmasti olemaan sitä tulevaisuudessakin, sillä olen ikuisesti kiitollinen siitä, miten Potter on minuun vaikuttanut. Ties vaikka ilman sitä en olisi koskaan ymmärtänyt haluavani kirjailijaksi ja löytänyt luovuuttani. Sille tielle minut ajoi fanfiction, jonka ohella rakastuin muuhunkin kirjoittamiseen.

Potterit ovat nyt siis tulleet tiensä päähän – ainakin vähäksi aikaa. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä Rowling vielä keksii. Vaikka hän ei enää koskaan kirjoittaisi velhomaailmasta sanaakaan tai vaikka en koskaan enää näkisi suosikkimaailmaani valkokankaalla, en tule unohtamaan parasta kirja- ja elokuvasarjaa, mihinkä olen koskaan päässyt käsiksi. Harry Potter tulee aina olemaan sydämmessäni – se kaikki ei suinkaan loppunut tänään.

Pinnallisuus maailmamme vitsauksena

2011-07-11T13:05:00.002+03:00

Oletko koskaan joutunut siihen epämiellyttävään tilanteeseen, jossa huomaat että keskustelukumppanillasi on pelkkää sahanpurua aivojen tilalla? Yrittäessä keskustella kääntyy tuttavasi puheet jatkuvasti uusiin vaatteisiin, laukkuihin, kenkiin, miehiin tai johonkin muuhun vähintään yhtä pinnalliseen? Tervetuloa kerhoon, et ole ainut.

On luonnollista, että ihminen haluaa pitää huolta ulkonäöstään ja joskus vaihtaa ajatuksiaan siitä kanssaeläjien kanssa. Itsekin kiinnitän paljon huomiota ulkonäkööni ja minua myös kiinnostaa miltä näytän. Jatkuvassa jauhannassa mennään kuitenkin liiallisuuksin. Minä en ainakaan jaksa kommentoida kaverin uusia vaatteita kuin korkeintaan muutamalla sanalla, jonka jälkeen vaihdan mieluummin aihetta. En näe parissa rievussa mitään niin mielenkiintoista, että niistä jaksaisi puhua monta tuntia.

Sama koskee muitakin pinnallisia juttuja. En todellakaan sano, ettei niistä saisi keskustella. Pinnallinenkin puhe voi toisinaan olla viihdyttävää, mutta kun jotkut eivät tunnu edes ymmärtävän muusta. Kaikki pyörii ulkokuoren ja hauskanpidon ympärillä, eikä elämässä ole varsinaista sisältöä ollenkaan. Ei mitään suurempaa mielenkiinnon kohdetta tai syvällisempiä mietteitä. Olen pohtinut, miten kukaan voi edes kokea sellaisen elämänä? Eikö tuollainen elämäntapa tunnu tyhjältä ja merkityksettömältä? Mitä nämä ihmiset muistelevat vanhoina kiikkutuolissaan? Sitä ihQua Gina Tricotin paitaako?

On totta, että syvällisempi ajattelutapa tuo mukanaan myös tuskaa. Tällöin löytää itsensä miettimästä hyvin usein kanssaeläjien typeryyttä ja sitä, minkälaiseksi he ovat tämän maailman luoneet ja etenkin mihin tämä kaikki johtaa. Pinnallisten ihmisten ei tarvitse ajatella tällaisia asioita, vaan he elävät omassa vaaleanpunaisessa, sokeroidussa kuplassaan, jossa tuollaisia asioita ei ole.

Itse pidän silti syvällisyyttä pinnallisuutta parempana vaihtoehtona. Minua ei kiinnosta tyhjä elämä tyhjien ihmisten ympäröimänä. Heränneenä voin myös tehdä vaikuttaa asioihin, mitä kuplassa elävät eivät ymmärrä tehdä. Tämä on valitettavaa, sillä maailmamme suurimmat varjopuolet (kuten ilmastonmuutoksen nopeutuminen ja ihmiskauppa puhumattakaan arkielämän vitsuksista) eivät häviä mihinkään, jos enemmistö ihmisistä elää noin. Siksi minä kai kirjoitan tätäkin tekstiä. Muuttaakseni asioita ja herättääkseni mahdollisimman monta ihmistä hattaraisesta unestaan. Tehdäkseni mahdollisimman monen ihmisen elämästä aitoa ja sen sisällöstä runsaampaa.

Kiitos, olen puhunut.

En omista kuvia

Belsissan top 5 kappaleet tänään

2011-07-10T20:55:00.001+03:00

1.
Serenityn Chevalier koukuttaa sanoitusten ja mahtipontisen melodian tähden. Vaihtelevuus tuo plussaa tälle kappaleelle. Lisäksi sen sanoma oli minulle aikoinaan hyvin ajankohtainen - tavallaan on vieläkin, mutta eri syistä. Musiikkivideo kannattaa katsoa.

I take a look into my past
Full of wrongs, full of rights,
The story of my life

So many different places,
Enjoyed so many nights, I danced with chances
I made my way
Until this present day

2.
Lyrielin folkmetalli iski minuun heti kuultuani sitä ensimmäisen kerran. Tässäkin kappaleessa on rutkasti sitä tavanomaista Lyrieliä, johon olen koukuttunut. Tarttuva melodia ja filosofiset sanotukset ovat mieleeni. Itselleni tämä on hyvin tärkeä kappale, sekä vastaa omia ajatuksia ja kokemuksiakin.

Every day is judged by the framework
Of your certain point of view

Life is change just like the withering truth

Truth is just a philosophic term
That doesn’t serve the ways of life

Those who want to know bout life must
Find the trace of truth

3.
Rammsteinin Ohne Dichin sanoitukset ovat sydäntäsärkevät. Tätä kuunnellessa meinaa ruveta itkemään. Yleensä kuuntelen Rammsteinia sen kappaleiden aggressiivisuuden vuoksi, mutta tämä herkkä kappale on kyllä tehnyt minuun vaikutuksen.

Doch der Abend wirft ein Tuch aufs Land
und auf die Wege hinterm Waldesrand
Und der Wald er steht so schwarz und leer
Weh mir, oh weh
Und die Vögel singen nicht mehr

4.
Sonne on mielenkiintoinen kappale sanoituksiltaan. Biisistähän on tehny ns. "sensuroimaton versio" Hitler.

Alle warten auf das Licht
Fürchtet euch fürchtet euch nicht
Die Sonne scheint mir aus den Augen
Sie wird heute Nacht nicht untergehen
Und die Welt zählt laut bis zehn

Eins
Hier kommt die Sonne
Zwei
Hier kommt die Sonne
Drei
Sie ist der hellste Stern von allen
Vier
Hier kommt die Sonne

5.
Looking Glass on varsin mielenkiintoinen kappale musiikkivideoineen päivineen. Laulajan ääni on persoonallinen ja siten kiinnostava. Melodia tarttuva.

Tell me what I want to say
Save me for another day
Break me, it's the game you play
Hate me as I turn away

A boyish notion of false emotion
These words are spoken, despite my love
A fool's devotion was set in motion
My eyes are open now

Boheemeja säveliä kauhuromantiikasta

2011-07-09T23:51:00.000+03:00

Blogi hengentuotteilleni

Jos niiden lukeminen siis kiinnostaa, niin seuratkaa tätä blogia, kiitos!

Malttamattomalle odotus maistuu kitkerältä

2011-07-09T21:51:00.000+03:00

En siis jaksakaan pitää tuota kyselyä tuolla enää kauempaa. Muutama lukijani on muita teitä ilmaissut kantansa, jota pidän itsekin parhaana. Aion siis jakaa blogin jättäen tämän lifestyle-tyyliseksi. Niin on kätevämpää, vaikka päätöksestä jää kyllä kauhean haikea olo. Eihän Hauraita sirpaleita utopiasta mihinkään katoa, mutta muuttuu kumminkin.

Kopioin vanhat hengentuotteeni uuteen blogiini, mutta jätän ne myös tänne. Linkkaan kirjallisuusblogin osoitteen sen ilmestyessä.

Kysymys teille lukijoille

2011-07-08T13:48:00.001+03:00

Monilla kirjallisuudesta intoutuneilla bloggaajilla on nykyään omat blogit omille tuotoksille ja muulle elämälle erikseen. Pitäiskö minunkin jakaa Hauraita sirpaleita utopiasta kahteen erilliseen blogiin, joista toinen olisi enemmänkin kirjallisuuteen painottuva ja toinen arkielämään ja tyyliin? Entä jättäisinkö nykyisen blogini tällaisenään luettavaksi, mutten enää sitä päivittelisi, vai loisinko vain yhden uuden blogin, jonne siirrän täältä sopivan sisällön? Jos teen näin, niin haluaisitteko tästä lähtien lukea nykyistä blogia mieluummin kirjallisuusblogina vai lifestyle -blogina?

Vastatkaa ihmeessä kyselyyn, joka löytyy rullatessanne blogia alaspäin oikeasta sivupalkista. Lisämietteitä voi laittaa tähän merkintään, jos jotain tulee mieleen.

Parodia narrista

2011-07-08T13:34:00.001+03:00

Kuka minä olen? Minulla on punaiset läikät poskissa, kulkusia hatussa ja kummalliset, turhan isot tossut jalassa. Aivan niin, olen Ranskan prinsessan ikioma hauskuttaja, hänen palvelijansa mitä tulee nauruun. Olen hänen henkilökohtainen hovinarrinsa. Kirjaimellisesti ja vähemmän kirjaimellisesti.

Sananmukaisesti minusta tekee sen varustukseni, sekä muka-hauskat sutkautukseni, jolle kaikki ovat jostakin kumman syystä nauravinaan. Itse olen lausunut mokomat niin monet kerrat, että olen jo aikoja sitten kyllästynyt niihin. Silti kävelen prinsessan perässä makuukammarista ruokasaliin ja sieltä pihamaalle typerä virne naamallani, liioiteltu, irvistyksen kaltainen. Ääliömäisyyteni kuitenkin on asia, joka tekee minusta mitä mainioimman hovinarrin siis mitäpä tuota muuttamaan.

En ole ainoastaan hovin hauskuttaja vaan myös oman elämäni säälittävin narri. Olen nimittäin toivottomasti rakastunut tuohon hauskutettavaani. Ranskan prinsessan hymykuoppiin ja tuikkiviin taivassilmiin. Hänen kauneuttaan ei voi verrata mihinkään muuhun, ei hänen äänensä kirkasta sointua edes satakielen lauluun, sillä se olisi neidon sulokkuudelle pyhäinhäväistystä. Valitettavasti en kuitenkaan koskaan voi haaveillakaan koskettavani noita ruusuposkia, saati kultaisia kiharoita. Se tehtävä ei ole narrin vaan prinssien ja rakastajien. Eikä narria oteta rakastajaksi. Narri on prinsessan ja rakastajan hupia, jota katsoessa nämä voivat yhdessä nauraa ja salaa vilkuilla toisiaan. Kuinka sydäntä särkevän romanttista, kuinka rakastettavan kuvottavaa!

Mikä narrin parodia olenkaan ja sehän naurattaa. Naurattaa niin, että siinähän suorastaan vääntyy kippuraan vannoutunut mutruhuulinenkin. Eivät narrit saa rakastua prinsessoihin, eihän narrien kuulu rakastua ollenkaan! Sellainen tuottaa sydänsuruja, eivätkä ne ole ollenkaan hauskoja. Niiden esittäminen tekee katsojat vain pahoinvoiviksi omistaan. Niinpä on paras, ettei narri koskaan näytä rakkauttaan, vaan ivahymyn prinsessalle kujeilevien sanojen kera. Pienen palan kikattavaa valhetta.

Innoittajani:

Surujen teatteri

2011-07-08T13:19:00.001+03:00

Olet varmasti kuullut monen monta tarinaa erilaisista kummitustaloista ympäri maailmaa, mutta tämä kertomus on erilainen. Tämän nimettömän teatterin ongelmana ei nimittäin ole katkeroituneet kuolleet vaan elävät. Jostakin kumman syystä yksikään teatterin työntekijä ei ole hymyä nähnytkään astuttuaan ensimmäisen kerran työpaikalleen. Esityksiä käy seuraamassa silloin tällöin muutama satunnainen tylsistynyt henkilö, mutta kukaan ei pysty katsomaan näytöksiä loppuun. Sen verran sydäntä särkeviä ne ovat. Eikä ainoastaan surullinen juoni ja itkettävät persoonat ole syy lähtöön, vaan se kammottava tunnelma… Olen itse kerran käynyt tuon kadotuksen teatterin näytöksessä ja tunsin jatkuvasti kuinka miljoonien lasten kyyneleet valuivat poskilleni. Valistushuudot kaikuivat korvissani niin, etten voinut muuta kuin juosta ulos siitä kammottavasta rakennuksesta.

Surujen teatterista ei puhuta sen nimellä paikkakunnalla. Se on kuin unohdettu, vaikka kaikki sen kyllä tuntevat luissaan ja ytimissään. Siellä käyneet taas yrittävät jatkuvasti unohtaa koskaan astuneensakaan tuohon traumaattisimpaan teatteriin. On kuitenkin varmaa, että vaikka sen ovista ei enää koskaan astuisi sisään yhtä ainutta katsojaa, jatkuvat näytökset yhä. Sillä surujen näyttelijät eivät ikinä tunnu esittävän näytelmää salissa istujille, vaan omansa elämänsä vastanäyttelijöille. Puhutaankin, että teatteriin päätyvät sellaiset ihmiset, joita ei koskaan ole kuunneltu, lohdutettu tai huomioitu muutenkaan heidän lähipiirissään. Sellainen saa kertomaan tuskan maailmalle, vaikka sydän halajaa edelleenkin vain entisen rakastetun, kuolleen ystävän tai piittaamattoman vanhemman huomiota. Eikä pestistä valitettavasti vapauduta ennen kuin se on saatu. Tällainen helpotus on kuitenkin harvinainen ja niinpä näyttelijät usein viettävät koko loppuelämänsä surujen teatterin tragedian kasvona muiden joukossa.

***

Mieleni teki kirjoittaa myytti tai legenda ja tässä tämä teksti nyt on. Omasta mielestäni se ei ole parhaita tekstejäni, mutta kuitenkin ihan kiintoisa. Mitä te ajattelette?

Tästä inspiroiduin, kannattaa siis kuunnella lukiessaan:

I need every waking hour with you and my friends 'cause they're so beautiful

2011-06-28T11:41:00.003+03:00

Eilinen päivä maistui appelsiinilimonadilta ja mangomelonijäätelöltä. Sen tuoksuun kuuluvat mansikkakojut ja juuri äskeittäin leikattu nurmikko. Päivä oli huomattavasti mukavampi kuin odotin. Alunperin minulla oli suunnitelmissa mennä vain Annin kämpille norkoilemaan, mutta lähdimmekin ulos Sannan ja Rosan kanssa. Sieltä tuli otettua hyvin suloisia kuvia, joita katsellessa voi talvella hymyillä. Nyt on vihdoinkin sellainen olo, että kesällä on tullut tehtyä muutakin kuin istuttua koneella.

Annin suloinen tatuointi

Suloiset Anni ja Rosa

Tämä on hienoin kuva Sannasta ikinä! (Enkä tietenkään itse ottanut tätä...) Ainut vaan, ettei tyttö itse oikein uskonut sitä. Saa nähdä mitä minulle käy, kun Sanna löytää tämän blogistani. ;D

Loppuillasta valvotimme Rosan kanssa väsynyttä Anni-raukkaa, jolla on kaikenlisäksi tänään töitä. No, siirryimme lopulta parvekkeelle ja siitä keittiöön keskustelemaan yliluonnollisesta ja kaikenlaisesta syvällisestä. Lisäksi esitimme mielipiteemme siitä, miten ärsyttävää on, kun sukulaiset olettavat nuorten tyttöjen automaattisesti haluavan "shoppailla, shoppailla ja shoppailla, bailata ja katsella miehiä", ilman että elämässä muuta onkaan. Tietenkään 17-vuotias ei voi olla kiinnostunut historiasta tai ylipäänsä mistään oikeista asioista.

Tänään pitäisi varmaankin käydä taas ulkona, viimeistellä pari tekstiä ja lukea kirjoituksiin. Tietenkin olen aivan innoissani lukemassa Antiikin Kreikan viljelymenetelmistä. Alkaisi jo keskiaika. Mutta siihen on vielä parikymmentä sivua...

Suurenmoisen surkea juhannus

2011-06-24T21:30:00.004+03:00

Juhannukseni on ollut toistaiseksi auttamattoman tylsä. Olen istunut koneella, ottanut muutamia kuvia ja tylsistellyt samalla kun sukulaiset jauhavat typeryyksiä terassilla. Onneksi olemme kuitenkin serkkuni kanssa saaneet saunamökin käyttöömme, tosin emme voi olla siellä muiden saunavuoroilla. Ärsyttää, kun ystäväni ovat samassa pikkukylässä kuin minäkin, mutten saa lähteä heidän kanssaan juhlimaan. Ajattelin mököttää koko illan, mutta äitini on järjestänyt kohtauksen jokaisesta nyrpeästä eleestä. Minkä minä sille voin, ettei hirveästi innoista sukulaisten typerät jutut?

The Way To Wonderland

Saunamökkimme

Kaikki vaatteeni H&M:ltä.

Kun toivo muuttuu varmuudeksi

2011-06-23T21:56:00.003+03:00

Tämä päivä oli keijukaissatua, mansikkateetä ja orkidean tuoksua. Vai olinko sittenkin voittanut matkan prinsessakertomukseen? Tänään yksikään tähti ei loistanut minun silmieni tavoin - hänen silmiensä, joka viivytteli eteisessä muutaman minuutin tarkoitettua pidempään pitääkseen kiinni lumouksesta välillämme. Hän lähti, mutta vain hakeakseen matkalaukkunsa pilvilinnaani muuttoa varten. Rakkaani, jonka vuoksi sadepisarat ovat hälvenneet ja tuulikin laulaa. Kertoo minulle tarinaa minusta ja hänestä runojen sanoin. Runojen, jotka virtaavat tajuntani lävitse näille riveille.

Suloinen orjuus

Varastit sydämeni
Piilottelit selkäsi takana
Pitelit ilmassa
- en ole tarpeeksi pitkä nappaamaan
Sinä
kihartuvat suortuvat kädessäni
ruskeaa kultaa
Valtamerisilmät
Oletko jälleen yksi unihahmo?
Niistä paras, älä siis katoa.

Unimaailma

Vie minut pois
Vie uudestaan
Kauas, missä voimme olla kahdestaan
Syreenien ja appelsiinintuoksuisessa vuoteessa
on minkä hiljennämme muilta
Meidän rakkautemme
- se ei koskaan kadonnutkaan

Jälleenrakennus

Kasvoillasi törkyä
Minun heittämääni
Suoraan päin näköä
ja nuolia, jotka varkain, hyvin hiljaa
lävistivät kuolleita toiveita

Nyt lian puhdistamme
Haavasi paikkaamme
Niitä suutelen kera kauniiden lupausten
Tällä kertaa olen sinun
Sillä heitä ei ole enää
Ei muita – en kuule enää sanoja
En ilkeitä kieliä käskemässä irrottamaan
En piruja kehottamassa toiveesta luopumaan
Tällä kertaa me olemme vahvempia
Niiden edessä suorastaan murtumattomia
Sillä löysin rakkauteni uudestaan
En koskaan enää saata sitä kadottaa
Vannon kautta unikuvieni
- Ikuisesti sinun

Tanssia hattaroilla

Tänään tavoitin sateenkaaren
Sen varastin suudelmistasi
Löysin oman paratiisisaaren
Merisinisilmistäsi
Tänään voin lentää purppurataivaalla
Onnenhiutaleita kalastella
Koskettaa sinua suurimmalla intohimolla
Kiittää rakastamalla

Aarre suon silmässä

2011-06-21T12:45:00.001+03:00

Ikiliikkuja

Parodia lemmestä
Tarve koskettaa
En halua sinua
vaan palasen ruusuista unelmaa
Minä näin kun itkit
Kultaseni - se oli ruusuja, ei tikareita
Sillä sanoinhan aina, etten rakasta sinua
Sinulta halusin päinvastaista

Sinä - minä eli kertomus heikkoudesta

Muutamat sanani
tekivät kylmäksi
kosketuksen sinun - minun

Hetkelliset huokaukseni
itkevivät selällesi
Älä mene - älä mene

Vankka tahto sydämessä
tietää keinot totuuden
Se haistaa valheen sydämessä
Kertoo:
"Anna mennä - anna mennä"

Silmiesi katse huokaa
"Ota minut taas"
Kunpa voisin, kultaseni
toiveesi toteuttaa

Seuranani kylmä kaiku
varjosi kai konsanaan
"Petoksesi, petoksesi"
se hellävaroen kuiskaa

Äärettömän umpikuja

Uskoni eiliseen-huomiseen auki leikataan
Sen sisälmyksen vaaleanpunaiset ulosmitataan
Ovet eteen-taaksepäin kiinni naulataan
Ja näin on loppu seuranani taas

Hylätyt leikkikalut

Vanhat nuket
Ne pölyyntymään jätetään
Hiukset irti revitään
Naurusta kiherretään
kun niiden tuskaa ylistetään

Väijytys mielipuolen tapaan

Mieleni hajanainen
väijyy ympärilläsi
Palasina - varmemmin niin
se iskee sydäntäsi

Selustasi vartioimaton
saa kiihdyksiin sielupolon
Kostoa se janoaa
- kuolemaasi halajaa

Jälleennäkemisleikki

Terästä keskellä lunta sulavaa
Me kestämme, vaikka tuttu ympäriltä kaikkoaa
Takana epätoivon on lupaavampaa
Taivaanranta - en sitä koskaan unohtanutkaan

(c) Belsissa

Sokeroituja sirpaleita alakulosta

2011-06-18T21:50:00.001+03:00

Nyljetty

Sydän pakkopaidassa
Rakkaus kadotettuna ikiroutaan
Liian syvällä mielivankilassa
Tunteet kastettuna saastaan

Jotta voisin paremmin
Tarvitsisin myrkkyäsi – unentuojaa
Toistaiseksi vain pistelevää
Jotta voisin paremmin

Viipyvä vastine

Punahilkka rusettimekossaan
Päivänkakkaroita hiuksissaan
En ole enää en
Mutta kaikki mitä tarvitsen

On yhä elämä jota silloin kurkotin
Toivomuskaivosta tavoittelin
Terälehdistä laskeskelin
Unelmaani haaveilin

Viipyy vain vastine lanttini mun

Melankoliaan vihkiminen

Itkuelämä
Laastareita likaisia iholla saastaisemmalla
Ei haamuja lupaus selätä
Ei epäonnistumista kannata pelätä
Sillä väistämättömyys –se on tahroja sametilla

Pienet lapsiparat
Ne hän kastaa verellä helvetin

Kadonneiden sielujen ylistys

Satunnaissäveliä hiljaisuudessa
unohdettujen lasten kuiskauksia nurkissa
kuulee neiti Synnitön

Tappaa todellisuuden aurinkolaseilla
”Tuuli se vain, kenties huuhkaja”
voi todeta sävyllä lattealla
Mutta jäljet
Ne kuka vaan näkee
Hiljaisuudessaan merkille panee
Pelonsekaista nyyhkytystä
Nurkasta, jossa muu vaimenee
Hiljenee tyhjyydeltä, jota ei ole

Sävelmäni kuurolle

Pienen pieni ballerina
tanssii tahtiin musiikin
Sävelet aikaan kuluneet
Meille ne eivät kuuluneet
Paikoilleen asettuneet

Soittorasia sylissä
tarkkailen joutsenprinsessaa
Askeleet tanssin tuttuja (kenties kuluneita?)
Sokeille esitettyä draamaa

Ps. Runot minun käsialaani, eikä niitä saa esittää ominaan.

Vasemman käden polku, 1. luku

2011-06-16T23:09:00.003+03:00

1. luku - Shadow play

Huolimatta siitä, että olen ihminen, joka haluaa olla aina oikeassa, en ehkä sittenkään olisi tahtonut sitä viimeisellä lounaallani ennen niitä järkyttäviä tapahtumia. Isäni rakas veli oli nimittäin tullut perheineen käymään ja saatoin jo etukäteen arvata, että yhteisestä lounaasta tulisi vähintäänkin kuolettavan tylsä ja ehdottoman tukala. Perheen kaikki jäsenet olivat nimittäin aivan kaameita tylsimyksiä. Enoni, jaarli de Montgomerie ei juuri perustanut muun kuin omien varsin kummallisten laskukaavojensa päälle. Normaalisti jaarli istuksi hiljaa paikallaan ja näpelöi sormustaan kummallisen tapansa mukaisesti. Jos joku kuitenkin sattui erehdyksissään kysymään häneltä kohteliaisuudesta noista kummallisista mieltymyksistä, joutui hän kuulemaan kyllästymiseen asti milloin Pythagoraan, milloin Pierre de Fermatin teorioista.

Hänen vaimonsa, Anne de Montgomerie on vähintäänkin yhtä tylsä, mutta nainen ei omaa minkäänlaista paloa edes kuivaakin kuivempaan matematiikkaan. Minusta tuntuu, ettei häntä kiinnosta juuri mikään. Rouva ei nimittäin koskaan puhu itsestään tai tekemisistään mitään kovinkaan hohdokasta. Joskus olen kuullut hänen keskusteluvan äidin kanssa taloudenhoidosta ja muusta vastaavasta, mutta siihen se sitten jääkin. Yleensä harmaa hiirulainen ei sano sanaakaan.

Piristystä pöytään toivat sentään heidän kaksosensa Ramsey ja Charlton, jotka olivat vanhemmistaan poiketen hyvinkin eloisia. Toiset pitivät kaksosten kärkkäitä mielipiteitä ja äänekästä arvostelua jopa paheksuttavina piirteinä, mutta toisaalta pikkupojat olivat hyvinkin suloisia ollessaan juuri sellaisia. Heidän olisi kyllä luovuttava sen tyylisestä käytöksestä vanhetessaan, ainakin jos mielivät parempiin asemiin. Ylhäisissä piireissä ihmiset taivuteltiin osoittamaan suosiotaan nuoleskelulla, ei tosiasioiden laukomisella. Kuningatar ei välttämättä olisi kovin tyytyväinen Montgomerien kaksosiin, jos hänen majesteettinsa kuulisi heidän nimittäneen hänen nenäänsä korppikotkan nokaksi.

Kaksosten touhuja oli suhteellisen viihdyttävää tutkia jonkin aikaa, mutta pienen tovin kuluttua he alkoivat tuntua vain ärsyttäviltä naureskellessaan aina vain uudestaan isäni hieman turhankin tärkeilevälle tavalle puhua tai sisareni Cecilian uudelle, muodinmukaiselle, mutta siltikin aivan hirvittävälle kampaukselle.

”Edward, kerrohan enollesi hieman tulevaisuudensuunnitelmistasi!” äitini kehotti rikkoakseen hiljaisuuden.

Edward on viisitoistavuotias veljeni, joka on minun tapaani ollut koko lyhyen elämänsä hyvin kunnianhimoinen. Maine houkutteli häntä kovasti, eikä omien kykyjen liioiteltukaan korostaminen ollut pojalle vierasta. Niinpä veli selitti ylpeänä tulevaisuudensuunnitelmistaan kuninkaan sotajoukoissa, joka oli tavallaan hyvin koomista hänen pienen kokonsa takia. Johdossa ei koosta olisi haittaa, mutta jostainhan pitäisi aloittaa, eikä raskas taistelu sopisi pienelle miehelle.

Olin sanonutkin sen Edwardille moneen otteeseen, mutta hän ainoastaan tuhahteli puheilleni. Myös poikaansa palvovat vanhempani paheksuivat käytöstäni, joten minun oli kuunneltava veljeni puheita aivan hiljaa. Se ei tosin estänyt minua hymyilemästä pilkallisesti hänen kerskuessaan.

”Edward, Edward! Rosabella nauraa sinulle”, Ramsey huudahti yllättäen. Pahuksen kakara. Olin melkein unohtanut, että kaksoset voivat halutessaan olla kovin ärsyttäviäkin.
”Rosabella, mitä me olemme puhuneet tuosta käytöksestäsi?” äiti tiukkasi saman tien.
”Ei äiti, en minä nauranut Edwardille, vaan eräälle asialle, jonka Melanie kertoi minulle eilen. Suokaa anteeksi, tarkoitukseni ei ollut panetella Edwardia”, latelin ulkomuistista. Repliikkini oli yksi klassisista vastaavista, joilla luikertelin ulos epämiellyttävistä tilanteista.

Äitini katsoi sammalsilmillään arvioivasti vastaavanlaisiin, mutta vakuuttui nähtävästi sanoistani, sillä nyökkäsi lopulta hyväksyvästi.

”Teidän tyttöjen ei pitäisi juoruilla niin paljon. Saatatte vielä itsenne kiusalliseen tilanteeseen”, rouva Montgomerie vielä totesi ennen kuin nosti viinilasin huulilleen.

Yllättäen ruokasalin ovet avautuivat ja sisään astui nuori palvelijamme Charles sangen vakavan näköisenä. Jokin tuntui olevan vialla, sillä nuorukaisen otsalla kiilteli muutama hikipisara ja
hänen kulmansa olivat kovin kurtussa. Palvelijat eivät myöskään yleensä tule paikalle noin röyhkeästi kutsumatta, jonka vuoksi enonikin poikkeuksellisesti kohotti katseensa.

”Hyvä herttua, teidän on mitä pikimmiten tultava ulos, jossa teitä odottavat vaunut. Kuninkaalla on teille hyvin tärkeää asiaa”, Charles läähätti.

Ei ollut mikään yllätys, että isäni pomppasi tuoliltaan saman tien seisomaan ja poistui sanaakaan sanomatta käytävään. Hän oli nimittäin kuninkaan korkeimpia neuvonantajia ja päässyt asemaansa paitsi viisaudellaan myös uskollisuudellaan. Herttua de Montgomerielle perhekin oli toisarvoinen asia maan ja hallitsijan rinnalla. Isä-raukka, hän uuvutti itsensä monina iltoina aivan kokonaan pähkäillessään valtion asioita.

Pitkäksi venähtäneen lounaan jälkeen äiti hyvästeli sukulaisemme ja toivotti heidät tietenkin myös tervetulleeksi uudelleen. Herttuattaren kasvoilla ei kuitenkaan ollut sitä hänelle tyypillistä vilpitöntä hymyä, vaan kovin paljon muiden aatelisnaisten kasvoja muistuttava teeskentelyn naamio. Itse asiassa hän näytti hieman huolestuneelta, vaikka perheen ulkopuoliset henkilöt eivät sitä varmasti huomanneetkaan.

”Äiti, onko kaikki hyvin?” kysyin vieraiden lähdettyä.
”Totta kai kultapieni, kaikki on oikein mainiosti. Mikä saa sinut kuvittelemaan ettei olisi?” äiti sirkutti se kaamea tekohymy naamallaan.

Tiesin varsin hyvin, etten saisi äidistäni sillä hetkellä mitään ihmeellisempää irti, joten kuittasin hänen sanansa nyökkäyksellä ja pienellä hymynpoikasella. Muuta en vastannut, sillä en kokenut siihen olevan tarvetta. Olisihan minun täytynyt arvata, ettei äiti kerro minulle mitään, sillä hänelle kulissit – myös perheen sisällä – ovat tärkeitä. Täytyisi siis kääntyä isosiskon puoleen. Hän nimittäin oli paremmin perillä asioista, sillä toisinaan äiti kertoi jotakin sisarelle. Tämä oli nimittäin minua vanhempi ja vanhempiemme käsityksen mukaan kypsempi ja luotettavampi. Itse en mennyt moisesta takuuseen, sillä halutessaan hän kyllä osasi olla kunnon juorukello.

Sisar löytyi tapansa mukaan huoneestaan peilinsä edestä. Punattujen huulien itseriittoiselle hymylle oli hyvä syy, sillä kuvajainen huokui sitä kauneutta, joka oli tunnettu ympäri Lontoon. Montgomerien kaikki kolme sisarusta olivat ensiluokkaisen upeita, kuin marmoriveistoksia kasvonpiirteiltään, joita kehystivät punasävyiset kiharat kutrit. Myös Montgomerien luonne oli yleisessä tiedossa. Olimme äärimmäisen arvokkaita, hienostuneita ja älykkäitä, mutta myös vallanhimoisia, koppavia ja hyvin vaikeasti miellytettäviä. Lukuun ottamatta ehkä vanhempaa sisartani, jolle tarvitsee vain lausua muutama kehu niin hänen päivänsä on pelastettu.

”Aisha, minulla olisi sinulle hyvin tärkeää asiaa”, huikkasin ovenraosta.

Sisar käänsi katseensa minuun äärimmäisen närkästyneenä. Tyttö ei juuri pitänyt siitä, että hänen ja kuvajaisen välisiä lemmenhetkiä keskeytettiin. Palvelijana olisin varmaankin jo saanut korvilleni, mutta sisartaan Aisha ei sentään tohtisi lyödä.

”Kerro asiasi ja poistu sitten. Anna tulee aivan pian tuoden minulle muutamia uusia asusteita, jotka lähetin hänet hakemaan.”
”Oikeastaan tarvitsisin apuasi”, aloitin tarkastellen sisaren reaktioita.

Tämä nosti kulmiaan merkiksi hämmästyneisyydestä. Kukaan meistä sisaruksista ei ole koskaan ollut hyvä kysymään apua. Omiin kykyihin uskottiinn hieman liikaakin ja oli suorastaan häpeä antaa toisen puuttua asioihinsa. Ristiriitana oli kuitenkin suuri halu neuvoa muita näiden tekemisissä. Ei niinkään sen takia, että olisimme sydämessämme avuliaita, mutta kertoessaan toiselle parhaat keinot ongelmaan ja tämän ottaessa siitä vaarin tuntee olevansa korkealla. Tärkeä.

”Mitä asia koskee?” sisar kysyi tutkaillen samalla kuvajaistaan ja kiinnitellen samalla irrallisia suortuvia nutturaansa.
”Isää. Mitä oikein on tekeillä? Mihin hän lähti ja miksi äiti näytti niin huolestuneelta?”

Sisar hiljeni kääntyen peiliä kohden. Hän näytti laskelmoivan, kannattiko minulle kertoa mitään. Ei ollut ehkä paras mahdollinen hetki tulla häiritsemään häntä, sillä Aisha näytti kovin ärtyneeltä. Syy löytyi varmaankin hiuksista, jotka eivät oikein meinanneet asettua. Hänelle kun pienetkin ulkonäköön liittyvät asiat olivat suuria. Pinnallinen Aisha-raukka.

”Mikset anna Annan tai Lolan hoitaa tuota?” huokaisin viitaten Aishan hiuksiin.
”Annan kamppauksien ulkopuolelle jää aina muutama suortuva ja Lola taas ei osaa kähertää kiharoita kunnolla. Niistä tulee epäluonnollisen näköiset. Kaikilla kun ei ole Yvonnen kaltaista mestarikampaajaa kamarineitonaan. Mutta kuuluuko se edes sinulle? Minä laitan omat hiukseni jos tahdon. Sinuna en arvostelisi suuremmin tekemisiäni, jos haluat saada osaksesi minkäänlaista tietoa.”
”Aivan niin, rakas sisko. Olen kovin pahoillani”, kiirehdin sanomaan. Tiedon hankkiminen oli sen verran tärkeää, että sisarelle oli annettava periksi. Se olisi Aishalle harvinaista herkkua ja siksi voisi olla, että hän kertoisikin jotain. Huolimatta siitä, että tyttö näytti jälleen muistelevan päivää, kun Yvonne annettiin minulle. Yvonne oli ainoa erinomainen kampaaja palvelijoistamme ja sen takia jokaiselle nuorelle sisaruksista jalokivien arvoinen. Vanhemmat olivat kuitenkin määrätä hänet minun kamarineidokseni.

”Hyväksyn anteeksipyyntösi. Ehkä voisin lisäksi kertoa sinulle isästä hieman. Hänellä on nimittäin hieman ongelmia hovissa. Cutler Beckett on anonut kuninkaalta lupaa kiristää toimiaan merirosvouksen hillitsemiseksi. Sen sijaan isämme on sitä mieltä, että syytettyjenkin ihmisarvo on edelleen tallella. Heille pitäisi antaa kunnollinen, lahjomaton, oikeudenkäynti eikä toimia Beckettin ehdotuksen mukaisesti eli käytännössä lähettää suoraan hirttolavalle. No tiedäthän sinä sen millainen se mies on. Hän saattaa keksiä mitä tahansa, jonka vuoksi isämme on oltava mahdollisimman tarkka selustastaan”, sisar selitti omahyväisen tietäväinen hymy huulillaan.
”Mitä tarkoitat? Juonitteleeko Beckett isän pään menoksi?”
”Todennäköisesti. Isä ei ota häntä ollenkaan vakavasti ja sanoo ”pikkumiehen” olevan täysin vaaraton. Koolla ei kuitenkaan ole suuremmin väliä, kun kyse on kuninkaan lähipiiristä. Silloin ratkaisee äly ja sitä tuolla miehellä valitettavasti on. Olen huolissani isän asemasta. Meidän asemastamme. Pelkäämme äitimme kanssa, että Beckett onnistuu syrjäyttämään isäsi. Tiedäthän, että silloin perheeltämme lähtisi iso osa sen nykyisestä vaikutusvallasta. Ajattele, voisi olla, ettemme me saisikaan puolisoiksemme prinssejä! Mitä ihmettä minä sanoisin Carolinelle, Louiselle ja Janelle? Voi mikä häpeä se olisi! Kunpa isä nyt vain olisi viisas, eikä vähättelisi Beckettin uhkaa!”
”Oletpa typerys, Aisha! Isämme voi olla vakavammassakin vaarassa ja sinä mietit vain prinssejä! Joskus en oikein ymmärrä ajatusmaailmaasi”, tiuskaisin sisarelleni. Oli niin hänen tapaistaan alkaa jauhamaan prinsseistä tällaisena hetkenäkin.
”Ymmärrän kyllä, mutta en halua tulevaisuuteni romuttuvan jonkun isän virheen takia. Olethan samaa mieltä kuitenkin siitä, että Beckettin suhteen täytyy olla varovainen?”

Nyökkäsin ponnekkaasti, sillä minulla ei ollut epäilystäkään sen miehen vaarallisuudesta. Olin tavannut hänet muutaman kerran erilaisilla kutsuilla ja pannut merkille, ettei mieheltä puuttunut taitoja manipuloinnin ja suostuttelun suhteen. Eihän tuolloin ollut kyse kuin pienistä asioista, mutta oletettavasti hän käyttäisi taitojaan myös niihin suurempiin.

”Jätän sinut nyt kaunistautumaan, Aisha. Olen iloinen, että kerroit tietämäsi”, sanoin poistuen sitten, en ehkä mieli kevyempänä, mutta ainakin tiesin missä mennään.

Ymmärsin Aishan pelon asemastamme, sillä kyllähän minäkin pelkäsin sen menettämistä. Enemmän minua tosin kauhistutti, mitä Beckett keksisi isän varalle. Koskaan ei voinut tietää, kuinka vaarallinen vihollinen oli eikä ketään kannattanut aliarvioida. Tunnetusti mies ei ollut myöskään lempeimmästä päästä vaan hyvinkin julma, mikä lupasi vaaraa vastustajille. Isänä olisin hyvin varovainen.

Näiden ajatuksien liikkuessa mielessäni en huomannut kamarineitoni Yvonnen tuloa, vaan tämä suorastaan säikäytti minut kimakalla äänellään kiirehtiessään puheilleni.

”Neiti Rosabella, teille on vieras”, palvelijatar informoi.
”Vai niin, kuka mahtaa olla kyseessä?” töksäytin ärtyneenä keskeytyksestä.
”Neiti Swann, teidän armonne. Hänellä on kuulemma teille tärkeää asiaa.”
”En olekaan nähnyt Elizabethiä aikoihin. Vie minut heti hänen luokseen!”

Elizabeth Swann oli lapsuudenaikainen ystäväni, vaikkakin huomattavasti alempisäätyinen kuin minä. Tästä vanhempani olivat minua monesti muistuttaneet ja kehottaneet kohtelemaankin Liziä sen mukaisesti, mutten ollut ottanut vinkistä vaaria. Elizabeth oli kuitenkin ainoa aito ystäväni. Olihan minulla toki monia muitakin neitejä käytettävissäni, mutta he jahtasivat lähinnä korkeita asemia ja omaisuutta aidon ystävyyden sijasta. Liz ei ollut ollenkaan sellainen, eikä hän ollut koskaan pyytänyt minulta mitään. Tytöllä oli poikkeuksellisen korkea oikeudentunto, joka toisinaan jopa ärsytti minua, sillä se teki nuoresta neidistä varsin pikkuvanhan.

Yvonnen johdattaessa minut vastaanottosaliin, huomasin, ettei Elizabeth ollut suuremmin muuttunut. Vuoden aikana hänen piirteensä olivat terävöityneet ja varresta tullut naisellisempi, mutta yhtä kaunis hän oli kuin ennenkin. Jossain syvällä sisimmässäni olisin toivonut, ettei tyttö näyttäisi niin upealta, sillä en tuntenut itseäni ylivoimaisen kauniiksi hänen seurassaan. Olin ehkä turhamainen ja epäreilu, mutten voinut tunteilleni mitään. Kilpailu ja vertailu kuuluvat olennaisesti Montgomerie-suvun luonteeseen.

”Ihanaa nähdä sinua pitkästä aikaa, Elizabeth! Onpa sinusta tullut häikäisevä!” huudahdin mahdollisimman vilpittömällä äänensävyllä.
”Kiitos samoin, tosin uskon teidän näyttävän vielä upeammalta”, Elizabeth totesi hymyillen minulle brokadisohvalta.
”Mitä minä olen sanonut teitittelystä? naurahdin.
”Ajattelin, että ehkä olet oppinut jotakin sitten viimekäyntimme”, ystäväni totesi kummallinen hymy huulillaan.
”Mikä tuo hymy oikein oli?” kysyin huvittuneena asettuen istumaan ystävättäreni viereen.
”Ei mikään. Teitittelystä ja äskeisestä keskustelustamme vain tuli mieleeni eräs minulle hyvin tärkeä henkilö.”

Ilme Elizabethin kasvoilla paljasti, että kyseessä todellakin oli joku hyvin erityinen henkilö. Ehkäpä James Norrington? Viime tapaamisellamme tyttö ei ollut erityisen innostunut kaavaillusta kihlauksesta. Totta kai hän tavallaan ihaili Norringtonia ja ehkä jollain tapaa rakastikin miestä, muttei niin, että tahtoisi viettää loppuelämänsä tämän kanssa. Olisikohan kuvernööri luopunut aikeistaan naittaa Liz miehelle? Vai oliko ystäväni kenties vihdoinkin rakastunut Norringtoniin?

”Kenestä oikein puhutte?” kysyin ehkä turhankin utelias sävy äänessäni.
”Niin… Minun täytyisi varmaankin kertoa teille jotakin. En tiedä, miten suhtaudutte asiaan, sillä kaikki eivät ole ottaneet uutistani hyvin. Muistat varmaan sen orpopojan, jonka löysimme pienenä veden varasta? Sen, josta tuli myöhemmin hyvä ystäväni?”
”Tietenkin muistan, puhuithan hänestä niin kovin usein. Mikä hänen nimensä nyt olikaan… Richard? Vai Robert?”
”William. William Turner. Minä katsos olen rakastunut. Menemme naimisiin aivan piakkoin.”

Sydämeni jätti lyönnin väliin. Meinasiko Elizabeth tosiaan naida aatelittoman miehen, vaikka olisi kauneutensa avulla voinut solmia avioliiton hyvinkin korkealta? Olin suorastaan äimistynyt, miten hän saattoi jättää sellaisen tilaisuuden käyttämättä. Voisihan hän aina pitää mokoman pojan rakastajanaan.

”Onkohan se nyt viisasta, Liz? Minun mielipiteeni ei ehkä muuta kantaasi, mutta mieti mitä voisit saavuttaa rikkaan ja korkea-arvoisen miehen rinnalla? Koko valtakunta palvoisi sinua, sillä olet älykäs ja kaunis hyvällä maulla siunattuna. Olisit nyt järkevä. Voisit toki pitää pojan rakastajanasi”, selitin yrittäen kuulostaa liian saarnaavalta.
”Saatoin arvata sanasi, sillä sinulle kaikki tuollainen on aina ollut hyvin tärkeää. Minä puolestani en tule onnelliseksi tuollaisten asioiden avulla. Tahdon Willin. Kokonaan. En kestäisi seistä toisen miehen vierellä samalla kun rakastan häntä. Eikä hän varmasti alentuisi rakastajakseni, vaan mieluummin vaikka kuolisi suruun. Hänellä on ylpeytensä.”
”Ylpeys… Huono ominaisuus sellaiselle, jolla ei ole mitään käyttöä sille. Tee kuten haluat, Elizabeth, mutta liittoasi ei tulla koskaan täysin hyväksymään ja tiedät sen itsekin. Williamiasi ei koskaan oteta seurapiireihin ja sinutkin suljetaan ulos niistä. Oletko valmis siihen?”
”Olenko minä koskaan liikkunut suuremmin seurapiireissä? Se on sinun kutsumuksesi, ei minun. Olen valmis jättämään ne teeskentelypesäkkeet Willin vuoksi”, tyttö vastasi itsepäisesti suu pelkkänä viivana. Näytti siltä, että hän alkoi pikkuhiljaa ärtyä.
”Ainakin minä yritin”, huokaisin ja hymyilin luovuttajana. Elizabethin suhteen kannatti antaa periksi ajoissa, sillä hän oli kovin temperamenttinen sille päälle sattuessaan.

Sitten yhtäkkiä muistin erään asian, jonka olisi heti ensimmäisenä pitänyt tulla mieleeni. Ystävättäreni kulunut vuosi, joka oli ollut hyvin vaarallinen. Hän oli tullut merirosvojen kaappaamaksi, josta kuitenkin selviytyi. Muistaakseni juuri Williaminsa ansiosta. Ei mies ehkä ihan turha ollut, mutta silti hän ja hänen motiivinsa arveluttivat minua. Vaikka Elisabeth oli kovin rakastanut mieheen ja uskoi tästä vaikka mitä, saattoiko olla, että nuorukainen tunsi samoin? Olihan tämä voinut hakea Elizabethin kotiin rakkaudestakin, mutta myös mahdolliset rikkaudet ja aatelisarvo saattoivat houkuttaa. Ilman Liziä pojalta olisi jäänyt ne saamatta.

”Haluaisitko kertoa jotakin kuluneesta vuodestasi? Kuulin, että olit joutunut aikamoiseen seikkailuun merirosvojen kanssa. Millaista se oli?”

Elizabethin ilmeestä ei voinut päätellä kuin sekavuutta. Siinä oli surua, vihaa, pelkoa, mutta jopa iloa ja voitonriemua. Mitä tahansa hänelle olikaan tapahtunut, sen täytyi olla hyvin erikoislaatuista. Huolimatta tunteiden sekamelskasta hän kuitenkin kertoi tarinan, jonka en voinut millään uskoa olevan totta. Mukaan sekoittui merirosvojen lisäksi kirouksia ja kaikenlaista muuta, joka tuntui suorastaan satumaiselta. Saattoiko hänen kertomuksensa olla paikkansa pitävä vai sävelsikö tyttö vain omasta päästään?

”Elizabeth, pilailetko sinä kustannuksellani?” keskeytin epäilys äänessäni.
”En suinkaan! Kaikki tämä uskomaton on täyttä totta! Kuin näin kapteeni Barbossan ja muiden muuttuvan kirouksen vaikutuksesta kauheiksi eläviksi kuolleiksi, olin varma, että olen tullut hulluksi! Koko seikkailuni oli niin kummallinen, että epäilen toisinaan vieläkin nähneeni unta.”
”Sitä epäilen minäkin. Eihän tuollaista vaan voi sattua kellekään! Merirosvoja! Eläviä kuolleita! Kirouksia! Mitäköhän vielä?”
”En tiedä, mutten uskonut kokeneeni siitä maailmasta kuin pintaraapaisun. En ymmärtänyt puoliakaan asioista, joista he puhuivat. Oli seireenejä, merenneitoja, hirviöitä, mystistäkin mystisimpiä paikkoja ja mihin kiinnitin huomion, on että heillä on nähtävästi myös jonkinlainen hierarkia.”
”Merirosvoilla? Hierarkia? Älä naurata!” huudahdin uskomatta korviani.
”Heitä ei pidä aliarvoida, eivät he kaikki ole tyhmiä raakalaisia niin kuin väitetään. On heillä eräänlainen säännöstökin. Mutta niin, hierarkiapa hyvinkin. Yksittäisessä laivassa on toki kapteeni ja perämies, jotka ovat muita korkeammalla, mutta lisäksi laivojen ja kapteenien välillä on eräänlainen arvojärjestys. Musta helmi, laiva, jolla minä olin, kuului käsittääkseni hyvin korkealla siinä hierarkiassa”, Elizabeth selitti.
”Sepä kummallista, minusta olisi upeaa –”

Samassa salin ovet kuitenkin lensivät auki paukahtaen ja sisään saapui ajurimme John Humphrey vallan säikähtäneen näköisenä syöksyessään sisään vaatteet sateen vuoksi märkinä ja hengästyneenä kuin mikäkin. Muut palvelijat loivat häneen halveksuvia katseita, mutta Johnin ilmeestä saattoi huomata, että kaikki ei ollut kohdallaan.

”Teidän armonne, minulla on teille hyvin kiireisiä ja valitettavia uutisia. Pingoin tänne niin nopeasti kuin suinkin pääsin, johon tosin vaikutti myös se, että minua ajettiin takaa. Sulkekaa välittömästi portit, ettei kartanoon pääse ketään ylimääräisiä.”

Säikähdys otti minut valtaansa ja menin aivan sanattomaksi, mutta onneksi Liz ei mennyt yhtä lukkoon, vaan käski puolestani Noran ilmoittamaan muille, että portit on suljettava saman tien ja kaikki sisäänpääsytiet tukittava. Hän myös kehotti lisäämään vartiointia. Kaavoihinsa kangistuneena Nora katsoi Liziä hieman epäilevästi, sillä hänestä ei varmaankaan ollut sopivaa alempisäätyiseltä määräillä herttuan talossa. Vanhemman naisen vähäinenkin älymäärä näytti kuitenkin riittävän hätätilanteen tajuamiseen, joka sai tämän juoksemaan piakkoin ilmoittamaan asiasta muille.

”Hyvä neiti, haluaisitteko kenties istua?” ajuri kysyi rauhoittavaan sävyyn.
”Minä – minä – mitä on tapahtunut?” kysyin pöllämystyneenä ja sairaana pelosta. Mikä sai miehen palaamaan yksin noin karmeassa kunnossa ja miksei isä ollut hänen mukanaan?
”Istukaa ensin. Olisi ehkä hyvä, jos Dora keittäisi teille kupillisen teetä”, John totesi nyökäten nuorelle palvelijattarelle, joka juoksi keittiöön, minkä jaloistaan pääsi.

Herra Humphrey oli hyvin mukava mies, joka välitti ja huolehti ihmisistä aidosti, mutta sillä hetkellä minua ärsytti hänen holhouksensa. Halusin vain tietää mitä on tapahtunut. Tuntui kuin hän olisi tahallaan tahtonut viivytellä kertomista.

Hetken päästä Dora toi teen, jolloin Humphrey pyysi häntä vielä kutsumaan perheeni koolle. Asian täytyi olla vakava, joka ahdisti minua entisestään. Tuntui kuin olisin ollut rautaneitsyessä*, jonka ovet ovat juuri sulkeutumaisillaan. Hetki ennen tuskaa ja kidutusta, mutta niitäkin suurempi pelko sydämessä.

”Herra Humphrey, minun on pakko saada tietää, mitä on tapahtunut. Olen puolikuolleena pelosta ja erittäin ahdistunut. Olkoot totuus kuinka kamala tahansa, mutta tahdon kuitenkin tietää sen. Niin olisi paljon parempi. Kiltti herra, kertokaa minulle!”

Humphrey näytti punnitsevan vaihtoehtoja mielessään, joka oli oikeastaan ihan ymmärrettävää, kun olin kuitenkin melkein pyörtymispisteessä. Varmasti hän mietti järkyttäisikö totuus minua liikaa. Minulla oli nimittäin pahat aavistukseni siitä, mitä voisi olla edessä. Toiveeni mukaisesti John kuitenkin päätyi avaamaan suunsa, sillä loppujen lopuksi ei varmaankaan kokenut totuuden voivan pahentaa tilannetta juurikaan.

”E-en pystynyt estämään sitä. Jäimme saarroksiin ja ne tulivat aseiden kanssa. Vaikka miten yritin paeta, en onnistunut ajoissa. Yksi laukauksista osui isäänne päähän. Olen hyvin pahoillani, mutta herttua on kuollut.”

***

*Rautainen, naisenmuotoinen kidutuslaite, jonka oven sisäpinnassa on teräviä piikkejä. Kun uhri laitetaan sarkofagimaiseen laitteeseen ja ovi paiskataan kiinni, piikit lävistävät hänet.

Luvun nimikkokappaleena ja tunnelmanluojana toimii Nox Arcanan Shadow play:

In the dark you tell me of a flower that only blooms in the violet hour

2011-06-16T22:30:00.001+03:00

Tämä päivä oli säältään vaihteeksi hyvä. Ei turhan kuuma, muttei masentavan sateinenkaan. Pidän sateestakin sopivin määrin, mutten suuremmin jos sitä jatkuu päiväkausia. Mökkireissuilla yöhön ajoittuviin sateisiin on mukava nukahtaa. Pisaroiden ropiseminen on rauhoittavaa.

Tämä päivä ei kuitenkaan onneksi ole ollut sateinen, sillä oli jo aikakin päästä hieman ulkoilemaan. Noin vuosi sitten istuin aina sisällä ja ulos lähteminen oli oikeastaan aika vastenmielistä. Kävin joskus juhlimassa ja tapasin kavereita, mutten lähtenyt ulos syyttä koskaan. Nykyään se on minulle välttämätöntä, että saan ajatukseni kulkemaan. Sitä paitsi kaikki kaunis jää näkemättä, jos istuksii neljän seinän sisällä kaiket päivät.

Kävin myös Kirkkopuistossa norkoilemassa, vaikkei siellä juuri mitään nähtävää ollutkaan. Muutama likainen pummi. No ainakin sai rauhallisen paikan jutella Elinan kanssa. Huomenna siellä ei sitten ehkä olekaan niin rauhallista...

Toppini löytyy Gina Tricotilta, vyö ties miestä, kengät Dinskolta ja ärsyttävä hameeni H&M:ltä. Ai että miksi ärsyttävä? No näkyy varmaan kuvastakin, se nousi jatkuvasti ylöspäin.

Tämä oli päivä, johon käy hyvin Seawolfin Violet Hour. Muistan talvella kuunnelleeni sitä ja ajatelleeni, että kappale sopii tuleviin kesäpäiviin. Violet Hour ei ole turhan koreileva kappale, sopivan rento, mutta siinä on myös jotakin suloista ja koskettavaa kuten tässä päivässäkin.

Femme fatale

2011-06-16T01:11:00.002+03:00

Keskustelimme juuri Hannabellan kanssa siitä, kuka on femme fatale ja kuka taas ei.

Ei Briitu, et ole 50-luvun glamourtar tällä tavalla. Itse asiassa minusta tuntuu, ettet pystyisi olemaan sitä kuuna päivänä, vaikka miten yrittäisit. Ulkonäössäsi, ei noina kaljuaikoina eikä sen paremmin nykyäänkään ole mitään femme fatalea. Vielä vähemmän käytöksessäsi.

Spearsille mallia vanhoista ajoista:

Veronica Lake

Vivien Leigh

Nykypäiviltä:

Dita von Teese

Kilpasisko Christina Aguilerassakin on miljoona kertaa enemmän femme fatalea kuin Spearsissa. Hänen imagoaan tosin rasittaa kovastikin aikaisempien vuosien tyylimokat. On hankalaa enää tulla tunnetuksi arvokkaana ladyna, kun on roikkunut vähissä pukeissa milloin missäkin videolla.

Clarissa - ei mikään perinteinen Jane Austen tarina

2011-06-15T21:57:00.002+03:00

Tein eilen todellisen löydön - kolmen englantilaisen minisarjan boksin Anttilasta vain kahdeksalla eurolla. Jokainen sarjoista on historiallinen, mutta sijoittumisajat vaihtelevat. Tähän mennessä olen katsonut niistä kaksi: Clarissan ja The Buccaneersin. Tämän arvostelun teen ensimmäisestä.

Clarissa alkoi klassisissa tunnelmissa. Harlowen perheen nuorin tytär, Clarissa, meinataan naittaa epämiellyttävälle, mutta suvun kannalta edulliselle miehelle. Tyttöä liehittelee myös toinen henkilö, markiisi Robert Lovelace. Mies kuitenkin tunnetaan pahanlaatuisena irstailijana, joka ei oikein sovi unelmavävyn kuvaan. Haiskahtaako kenties hieman Jane Austenilta?

Ehkä aluksi, mutta loppupuolen voin taata olevan kaukana Austenin pumpulisista rakkaustarinoista. Luvassa on niin paljon juonitteluja, ettei katsoja kohta itsekään tiedä mikä on totta. Myös hyveellisen Clarissa Harlowen kamppailuja siveytensä puolesta on kiinnostavaa seurata, vaikka itse hahmo olikin hieman ärsyttävä.

En kuitenkaan mene juoneen sen tarkemmin, sillä kukaan ei ainakaan innostu katsomaan sarjaa, jos kerron siitä liikaa. Siinä menettäisi paljon, sillä Clarissa on loistava teos. Mainittakoon vielä, että sarja perustuu Samuel Richardsonin vuonna 1748 julkaistuun kirjaan, joka kantaa samaa nimeä televisioversion kanssa.

Sarjan parhaita puolia olivat sen rikkaat hahmot, vaikken itse Clarissasta suuremmin pitänytkään. Hän oli ärsyttävä hurskautensa kanssa, eikä minusta ollenkaan niin ihmeellinen kuin hehkutettiin. Lähinnä harkitsematon ja typerä. Erityisen kauniskin hänen piti olla, mutta voiko kuvassa esiintyvää naista nimittää niin? Ei minun mielestäni.

Sen sijaan Robert Lovelace oli erittäin kiinnostava kaikkine paheineen. Hänen kiinnostuksensa Clarissaa kohtaan oli epätavallisen voimakasta verrattuna aikaisempiin valloituksiin, mutta on vaikea sanoa mitä hän oikeastaan tunsi. Rakkautta kenties? Ehkäpä, tosin täytynee myöntää, että miehellä oli varsinaisen kummalliset tavat osoittaa se. Ehkä käytöksen voi pistää psyykkisen häiriintyneisyyden piikkiin, mitä vain, mutta jokatapauksessa pidin Lovelacesta ja hänen suhteestaan Clarissaan. Kerrankin hieman erilainen rakkaustarina - jos tätä nyt sellaiseksi voi sanoa.

En oikein tiedä miten suhtautua James Harloween. Hän oli pöyhkeä, ahne, ärsyttävä ja vielä luulikin itsestään aivan liikoja. Silti minua kiinnostaisi tietää, mikä veljestä teki sellaisen. Näytti kuin hänellä olisi ollut suurempiakin kaunoja Clarissaa kohtaan, kun tämä ei hyvin vaarallisissakaan taipunut muun suvun ohessa tukemaan tyttöä. James jää minulle mysteeriksi - en osaa sanoa hänestä juuta enkä jaata.

Arabella Harlowe oli Jamesin rinnalla Clarissalle hyvin katkera. Tällä tosin tuntui olleen siihen paremmat syyt. Kosijat nimittäin menivät aina sisarelle. Näyttelijävalinnat olivat minusta tämän suhteen kovin hullunkurisia. Arabellahan oli suorastaan kaunis, kun taas Clarissa muistutti hieman porsasta. No, makunsa kullakin. Kaikesta huolimatta Arabella oli minusta kiinnostava hahmo kuten yleensäkin kateelliset sisaret. Monesti heistä löytyy yllättävää syvyyttä lähempää tarkasteltaessa.

Kokonaisuudessaan Clarissa oli mielestäni nautittava minisarja, sillä se ei ollut liian kliseinen tai siirappinen. Ei ollenkaan kuten esimerkiksi Marie Antoinette, jossa korostetaan vain aikakauden valoisia puolia. Mukaan oltiin otettu myös huonompiosaisten elämää (lähinnä huorien), sekä monia aatelisia vaivannut sisäsiittoisuus, joka ilmeni sairauksina. Tätähän ei suoranaisesti mainittu, mutta se näkyi sitäkin selvemmin Robert Lovelacen luonteessa.

Kouluarvosana: 9+

Kullattuja kesäpäiviä

2011-06-13T12:46:00.000+03:00

Muistoissani lämpimät kesäpäivät ovat verrattavissa kultahippuihin tylsän ja kolean soran keskellä. Tällaisia olivat muutamat edelliset hellepäivät, kun vanhempani viettivät viikonloppua mökillä ja minä jäin yksin kotiimme. Saatoin huokaista helpottuneena: "Vihdoinkin vapaus!"

Normaalisti vietän aikani kotona lähinnä omassa huoneessani, joko sitten nököttäen tietokoneen ääressä, rustaillen runokirjaani tai lueskellen kirjoja. Viihdyn paremmin omassa rauhassani, ilman meteliä ja häiriötekijöitä. Toisinaan tykkään käydä ulkona juhlimassa ja viettää aikaa ystävieni kanssa, mutta kaikkea kohtuudella.

Viikonloppuni menikin sitten kirjoitellessa, katsoessa Ihanaa Elisaa ja oleskellessa ystäväni Rosan kanssa pohdiskellen filosofisia, kuunnellen musiikkia, sekä kuvia räpsien.

Uskon, että nämä päivät jäävät muistoihini yhtinä kesän kultaisimmista. Viikonlopussa ei ollut suuremmin mitään erikoista, mutta yksinkertainen vapaus teki päivistäni parhaita.

Hattu muistaakseni H&M:ltä, kuten paitakin, shortsit Mangosta.

Rosa

Lukuprojekti

Now I'm that bitch, and you're just a clown.

2011-06-11T01:08:00.000+03:00

Mesoan nyt asiasta, josta nykypäivänä kirjoitetaan paljon. Mielestäni nykyisessä tilanteessa siitä ei voi kuitenkaan puhua liikaa. Aiheeni on siis huorittelu ja se, miten epäreilusti ja helposti sana 'huora' karkaakaan huuliltamme.

Minua ärsyttää seksuaalisesti aktiivisten naisten nimittely samaan aikaan kuin vastaavia miehiä suorastaan ihannoidaan. Ymmärrän kyllä, miksi tiheään vaihtuvia seksikumppaneita halveksutaan. Kaikenlaiset seksitauditkin leviävät moisella menettelyllä todennäköisemmin kuin vähemmän vaihtelevilla kumppaneilla. Näin kumppaneiden vaihtelua voi pitää pahana. Tauteja levittävät kuitenkin niin miehet kuin naisetkin. Molemmat sukupuolet rikkovat parisuhteita syrjähyppyjen muodossa. Kumpikin voi myös aiheuttaa mielipahaa käytöksellään, kun partnerit saavat vääriä käsityksiä.

Mikä siis tekee naisesta huoran ja miehestä "kunnon sonnin"? Ei ole mitään järkevää syytä, miksi naisten ja miesten kohtelu pitäisi olla erilaista, kun tällaisen käytöksen seuraukset eivät millään tavalla korreloi sukupuolen kanssa.

Myös huorittelun lisääntymisestä on käyty kiivasta keskustelua. Onko oikein huoritella naista, joka ei ota rahaa vastineeksi seksistä? Ehkä nimitys ei täsmää, mutta jos henkilö esiintyy paljastavissa vaatteissa ja tarjoaa kroppaansa kenen tahansa käyttöön niin vaikutelman syntyminen on lähes välttämätöntä. Eikä huoraaminen välttämättä ole pelkästään itsensä myymistä rahasta. Kyse voi olla myös hyväksynnästä tai itsensä halutuksi tuntemisesta. Eikö sekin sitten ole huoraamista? Tuollaisissa tapauksissa seksiä ei harrasteta vain sen itsensä vuoksi vaan toinen osapuoli odottaa jotakin muutakin vastineeksi palveluksistaan.

Media luo kuitenkin huora-nimitykselle uusia merkityksiä. Nykyään on tavallista nimitellä huoraksi yksinkertaisesti v*ttumaista muijaa. Tämähän ei tietenkään vastaa ollenkaan sanan alkuperäistä tarkoitusta, mutta tapa on kuitenkin jo vakiintunut arkikieleen. Voisi siis sanoa huorittelun karanneen käsistä. Kohta on turha enää pohtia tätä aihetta, sillä huora-sanan käytöstä näyttäisi tulevan vakio monessa tilanteessa. Mitenköhän kauan meidän tarvitsee odottaa sitäkin päivää, kun huora luokitellaan naisen synonyymiksi?

There's no place like home

2011-05-28T14:28:00.005+03:00

Enkä puhu nyt kohtuullisen tylsästä omakotitalostamme Mikkelin Rantakylässä, vaan upeasta unelmakodista, jonka jonakin päivänä vielä itselleni nappaan. Tämän merkinnän ajattelin tehdä tulevasta kodistani - osa haaveista on realistisia ja toinen puoli sitten vähän vähemmän.

Minun mikä-mikä-maani

Vaihtoehto yksi olisi kolkohko, mutta sitäkin ylväämpi linna. Tällaisia löytyy enimmäkseen Brittein saarilta, mutta eihän sitä ikinä tiedä minne sattuu eksymään. Voi tosin olla, ettei kirjallijan & jonkun muun kirjallisuusnörtin palkalla saa upeita linnoja. (Ellei minusta sitten tule seuraavaa Rowlingia.) Tällaisen upeuden kunnostaminen vaatisi lisäksi runsaasti aikaa, eikä se välttämättä olisi kaikista käytännöllisin vaihtoehto asua.

Tämä barokkityylinen palatsi kelpaisi varmasti kelle vain. Suomasta tällaisiakin on tosin mahdoton löytää, joten pitäisi varmasti matkustaa ulkomaille löytääkseen vastaavaa luksusta. Hinnat olisivat toki valtavat ja kunnostusongelma nousisi tästäkin. Barokkipalatsit eivät mielestäni muutenkaan ole siitä kodikkaimmasta päästä, joten loppujen lopuksi sellainen ei ehkä kuitenkaan olisi ykkösvaihtoehtoni asumuksekseni.

Rakastuin Tertin kartanoon jo ensimmäisen kerran siellä käydessäni. Upeus on valitettavasti ranvintolakäytössä, mutta eihän sitä ikinä tiedä, vaikka se tulisi myyntiin sitten kuin olen upporikas. (En varmaan huijaa ketään?) Tertin ympäristö on hyvin kaunis peltoineen, puutarhoineen ja muineen. Itse kartanoki oli oikein viihtyisä. Kerrassaan suloinen asumus.

Neljäs vaihtoehto on lapsuudenkotini ja isäni nykyinen koti. Lapsuuden leikit metsissä, ja kalliolla, uskomukset siitä, että läheisellä kukkaniityllä asui keijuja ja kastepisarat aamunurmella tulevat ensimmäiseksi mieleeni kotia ajatellessani. Ehkä tämä olisi minulle kuitenkin se kaikista mieluisin asumus.

Muutama sana sisustuksesta
En ole vielä varma, miten tahdon tulevan asuntoni sisustaa. Se varmaankin riippuu pitkälti siitä, millainen se muuten on. Sen tiedän, etten halua mitään modernia hökötystä, vaan vanhanaikaista luksusta. Mutta miltä ajalta? Se on vielä täysi mysteeri.
Tämän kuvan ohesta löytyi myös hyödyllinen infopaketti barokkityylistä. Huonekalut miellyttävät silmääni kovin, vaikkeivät tapetit ehkä olekaan minun mieleeni.
Tällainen tuoli minun on saatava unelmakotiini!
Syötävän suloista rokokoota! Kelpaisi kyllä minulle!

Tyylikkäitä tuoleja viktoriaaniselta ajalta. Nämä tuolit löytyivät muitakin upeita kalusteita esittelevästä rarevictorian.comista
Haluttaisiinkohan Versaillesista lainata minulle kuningattaren makuuhuoneen kalusteita?
Rokokoo-ruokasali.

Pidän hirveästi erilaisista koriste-esineistä ja musiikista. Ehkäpä siksi soittorasiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Ensimmäisen, muumiaiheisen, sain ollessani aivan pieni. Tuolloin se tuntui ehkäpä maailman upeimmalta esineeltä, mutta nykyään makuni on hieman muuttunut noista päivistä.

Muuta tärkeää

Järvissä ja merissä on mielestäni aina ollut jotain kovin kiehtovaa, mutta myös kodikasta. Siksi tahtoisinkin kodin veden ääreltä.

Tertin kartanon upeita, kultaisia peltoja.
You can tell the sun in his jealous sky, when we walked in fields of gold.

Viimeiseksi täytyy vielä sanoa, ettei minun pöytäni saa koskaan olla tyhjä. Olen nimittäin varsin perso makealle. Tämän vuoksi minun täytyykin varmaan hankkia kaiken päälle vielä kokonainen kuntosali, että saan pidettyä mittani hyvinä.

And put your hands over both your ears, because you cannot stand to believe I'm not the perfect girl you thought

2011-05-28T00:54:00.000+03:00

Löysin aivan upean (ja HALVAN) nettikaupan, josta tilaisin heti kasapäin vaatteita, ellen olisi käytännössä rahaton. No, pitää vain jaksaa vähän odotella ja säästellä.

Tämä mekko olisi upea joihinkin juhliin, vaikka vanhoihin, elleivät ne olisi menneet jo.

Sama koskee tätä!

Ihana korsetti kauniin värisenä.

Yksinkertainen on kaunista.

Tämä jakku istuu erittäin hyvin ja on lisäksi vielä herkullisen näköinenkin.

Tuotteet näiltä sivuilta:

http://www.fanplusfriend.com/servlet/the-472/Classical-Gothic-Lolita-cln--Frill/Detail
http://www.fanplusfriend.com/servlet/the-707/Elegant-Gothic-High-dsh-heeled-Queen/Detail
http://www.fanplusfriend.com/servlet/the-1525/Gothic-Lolita-Under-Bust/Detail
http://fanchaos.com/fanplusfriend/c3/C00234_19.jpg
http://fanchaos.com/fanplusfriend/c5/DR00095_22.jpg

Keep this words forever as reminder of what sends a dying lily to lake

2011-05-27T17:23:00.000+03:00

Ei ehkä maailman edustavin kuva minusta, mutta kelpaa tähän tarkoitukseen. Liivi Espanjasta, toppi, shortsit, takki ja kengät H&M:ltä, koru ostettu kaverilta, joka osti sen Itävallasta.

Maailman kaunein hame

2011-05-27T14:14:00.000+03:00

kenkäkauppa, vaatekauppa | Morticia - verkkokauppa / 1318
Tämän tarvitsen! Kertokaa mistä revin rahat? Ehkä voisin sanoa äidille, että se olisi olennainen osa penkkariasuani tai sitten pyytää mummoa ompelemaan vastaavanlaisen.

Some may call it a curse, a life like mine, but others, a blessing.

2011-05-24T17:23:00.001+03:00

Kuvassa ainoat housut (GinaTricot), joista oikeasti pidän (ellei shortseja lasketa mukaan). Kuvassa ne eivät pääse oikeuksiinsa, sillä korsetti estää näkemästä kaikkia nappeja, jotka ovat hauska yksityiskohta. Toistaiseksi ainokainen korsettini Stuntmanilta ja kengät edelleenkin Dinskosta.

Vasemman käden polku

2011-05-23T20:12:00.003+03:00

Kirjoittaja: Belsissa, älä esitä omanasi.
Fandom: POTC
Ikäraja: K-18
Tyylilaji: Darkfic, romance, violence
Lyhyt kuvaus: Tässä on siis ensimmäinen julkaisemiskelpoinen POTC-ficcini, joka kertoo Rosabella de Montgomeriesta, aatelistytöstä, jonka elämä muuttuu traagisten tapahtumien myötä kuin hujauksessa. Tapahtumien kylkiäisenä alkaa ennen suhteellisen valoisan tytön mielessä kytää vahva misantropia, sekä epäusko ajan yhteikuntajärjestelmää vastaan. Nämä yhdessä saattavat Rosabellan tielle, jolta harva kykenee kääntymään takaisin.
Vastuuvapaus: POTC-universumi ei kuulu minulle. Tunnelmanluojina toimivat musiikkikappaleet ovat Nox Arcanan.
Muuta: Sijoittuu 1700-luvulle, rokokoo läsnä etenkin alussa.

Vasemman käden polku

Prologi - Forgotten Dreams

Nuorena ennen uuden elämäni alkua olin aatelistyttö Rosabella de Montgomerie. Aikana, jota on nykyään hyvin kummalista muistella. Tuolloin istuin vielä kiikkutuolissa vaaleanpunasävyisessä ympäristössä kirja kädessäni, mieli uppoutuneena värikkääseen seikkailuun. Nykyään nuo tarinatkin tuntuvat realistisemmilta kuin elämäni silloin – viattomana ja puhtoisena, mutta ennen kaikkea sangen tavallisena.

Jo noina päivinä minua kuitenkin vaivasi kaipuu suurempaan intohimoon, merkityksellisempään elämään. Unelmoin kaikenlaisesta kummallisesta, mutta merirosvous ei todellakaan ollut tie, jolta odotin tulevaisuuteni löytyvän. Siihen minut ajoivat pakottavat olosuhteet, joihin en voinut itse vaikuttaa. Lankeemukseni ei ollut millään lailla helppo eikä varma vielä monen vuoden päästäkään ja se horjuikin moneen otteeseen. Saatanallinen elämäntapani oli kuitenkin vastoin kaikkea oppimaani ja juuri sen vuoksi oli varmaa, että käveltyäni kerran helvetin porteista sisään en enää palaisi takaisin. Niiden hatarien askelien jälkeen siis hylkäsin entisen minäni, enkä siis voinut enää kutsua itseäni vanhalla nimelläni. Minun ei kuitenkaan tarvinnut miettiä uutta pitkään, sillä merirosvopiireissä niiden keksiminen ei ole mikään ongelma – on sitten aivan oma lukunsa miellyttääkö se omistajaansa. Sama koskee myös elämäntapaa ja juuri sen seikan vuoksi en suosittele omaa tietäni kellekään, jolla on varaa valita. Takaisin ei ole kääntymistä, eikä armoa anneta. Teoriassa voit kuolla minä hetkenä hyvänsä, sillä kellään ei oikeastaan ole virallista puolta. Kyllä, merirosvokapteenilla on toki miehistönsä, mutta sekin voi pettää minä hetkenä hyvänsä ja toisaalta taas kapteeni voi yllättävän pienestäkin virheestä laittaa kävelemään lankkua pitkin kuolemaa kohti. Petturuuskin on yleistä, joten keneenkään ei voi luottaa, ei täysin.

Niin, jos olisin saanut tilaisuuden valita, minusta tuskin olisi tullut merirosvo. Kohtalo kuitenkin päätti toisin ja löysin pian itseni kuuraamasta pian hyvin tutuksi tulevan laivan kantta. Kova työ ja ahkera päänkäyttö palkittiin, kun tarpeeksi kauan sinnittelin ja lopulta nousin korkeampaan asemaan kuin koskaan olin uskaltanut kuvitellakaan. Kuinka monta liittolaista petinkään, kuinka monta vihollista lähetinkään tuonelan virtoihin – en edes jaksa, enkä sen paremmin haluakaan muistella, sillä sellainen aiheuttaa vain turhia tunnontuskia. Menneitä liikaa muistelevat joko jäävät lattiatasolle tai siirtyvät niin sanotusti parempaan paikkaan. Kumpaakaan minulla ei koskaan suuremmin ollut hinkua. Niinpä minusta tuli se, mitä olen tänä päivänä.

Pysähdy siis hetkiseksi ja kuuntele minun ikuisuuteni. En voi väittää sen olevan kunniakas sankaritarina täynnä riemuvoittoja, mutta totta tosiaan – se on elämäni ja värikäs kuin mikä. Syntistäkin syntisempää tietä pitkin pääsin kaikkine vaivoineni jyrkän vuoreni huipulle. Kielletyn elämän vaalijana saavutin suuremman yltäkylläisyyden kuin kukaan nuoruuteni hyveellisistä ystävistä saattoi unelmoidakaan. Anna minun kertoa tarinani kovettavista raakuuksista, hekumoinnista kalman kovettamien ruumiiden keskellä ja sanoista, jotka ovat tatuoituna vasempaan käsivarteeni,

second hand faith.

***

Jatkoa ilmestyy yleisön sitä halutessa myös tänne (tai muualle vapaasti luettevaksi). Finfanfuniin rekisteröityneet voivat löytää tarinalle jatkoa sieltä.

Tunnelmanluojana:

Heave ho, thieves and beggars, never shall we die!

2011-05-22T22:11:00.003+03:00

Well, kävin elokuvissa katsomassa Pirates of Caribbean part nelosen. Odotukset eivät olleet hirmuisen korkealla, sillä nelososan voisi olettaa floppaavan. Punaisille tutuille penkeille istuessa alkoi kuitenkin vatsanpohjaa näin kliseisesti sanottuna kutitella. Joskus ammoisina aikoina olin (vähän liiankin) suuri POTC-fani, eikä true fanitus katoa noin vain, vaikka suurin into laskeekin.

Täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti. Jackin seikkailut nuoruuden lähdettä etsiessä ylsivät melkein edellisien tasolle. Mielestäni Willin (Orlando Bloom) ja Elisabethin (Keira Knightley) lähtö teki loppujen lopuksi elokuvalle hyvää. Kolmessa ensimmäisessä osassa heidän panoksensa toki oli enemmän kuin tarpeellinen, mutta juonen uudistamiseksi parin lähtö oli lähes välttämätön. Itsenäistä jatko-osaa olisi ollut hankala tehdä, jos heidän suhteensa kiemurat olisivat olleet edelleen osallisina.

Vanhoista henkilöistä mukana olivat edelleen Jack Sparrow (Johnny Depp), Hector Barbossa (Geoffrey Rush), Teague Sparrow (Keith Richards) ja Joshamee Gibbs (Kevin McNally). Alkuperäisiä hahmoja oli loppujen lopuksi otettu leffaan hyvin vähän. Parempi ehkä niin, mutta enemmästä karsimisesta elämys olisi jo kärsinyt. Näiden henkilöiden ansiosta POTC tuntui kuitenkin edelleen POTC:ilta, eikä miltä tahansa merirosvoelokuvalta. Näyttelijäsuorituksista en ala turhaan selostamaan, sillä ne olivat samaa luokkaa kuin aikaisemmissakin elokuvissa - toisin sanoen aivan mahtavia.

Jack Sparrow on sitä harvinaista miestyyppiä, jolta sekä suloisuus, että seksikkyys luonnistuvat. (Jättäkäämme hahmon sekopäisyys omaan arvoonsa!)

Tämä kuva vain peruukin naurettavuuden takia. Kuka tahansa näkee, ettei Barbossa todellakaan ole luotu hienoon hovielämään, vaan karskiksi merirosvoksi.

Gibbs on minusta aina ollut tietyllä tavalla lempeämpi hahmo kuin muut merirosvot, vaikka hänen voisi myös kuvitella olevan sukua jurolle suomalaiselle miehelle.

Jack Sparrow: Have you been there?
Captain Teague: Does this face look like it's been to the fountain of youth?
Jack Sparrow: Depends on the light.

Uusia hahmoja olivat muun muassa Angelica (Penélope Cruz), Kapteeni Mustaparta (Ian McShane), Philip Swift (Sam Claflin), merenneito Syrena (Àstrid Berges-Frisbey), sekä pienessä, mutta sitäkin huomattavammassa roolissa Yrjö toisena rakas Vernon-setämme Richard Griffiths.

Ennen elokuvan katsomista minulle suurin kysymysmerkki oli Penelope. Vaikka minulla on näyttelijästä ihan hyviä kokemuksia niin pelkäsin hänen siltikin olevan tässä roolissaan kovin ärsyttävä. No, oletukseni täydellisestä, pelottomasta merirosvonaisesta pitivät paikkansa, mutta sentään hänen suhteensa Jackiin ei ollut niin siirappinen kuin traileri antoi olettaa. Onneksi, sillä kapteeni Sparrowin luoteeseen ei sisälly imelyys. Hahmo oli siis kaiken kaikkiaan ihan siedettävä ja toi hyväsydämellisyydellään tuoreen tuulahduksen merirosvojoukkioon.

Sen sijaan tytön isä, Mustaparta, oli aivan eri maata. Hän oli kuin itse paholainen surmatessaan laivansa kokin vailla tunnontuskia ja ollessaan valmis tekemään saman tyttäreelleen. McShanen roolisuoritus oli vakuuttava, mutta en siltikään päässyt hahmoon tarpeeksi syvälle. Olisi ollut mielenkiintoista tietää hänestä edes hiukan enemmän.

Uskonmies Philip Swift on huonoa tuuriaan joutunut vangiksi Mustaparran laivalle Queen Anne's Revengelle (Laivan nimi oli muuten vallan huikaiseva, nerokas keksintö!). Kapteeni olisi varmaankin surmauttanut hänet, ellei tytär sitä olisi uskovaisena estänyt. Philip oli kuitenkin hieman irrallinen henkilö ja hänen tarkoituksensa elokuvassa tuntui olevan myöhemmin puhkeava romanssi julmista lajitovereistaan poikkeavan merenneito Syrenan kanssa. Jonkinlainen imelä rakkaustoori oli saatava mukaan, eikä sellaiseen löytynyt sopivia ehdokkaita vanhasta näyttelijäkaartista. Tämä hahmo siis näyttää olleen kuin jonkinlaista täytettä juonelle. No, en pistä pahakseni, sillä olihan hahmo oikein suloinen.

Syrena oli suloinen poiketessaan lihanhimoisista sisaristaan. Hän ei varsinaisesti iskenyt minuun näyttelijänä, toisin kuin merenneito Tamara (Gemma Ward), joka vain vilahti elokuvassa.

Jack ja kuvankaunis Angelica.

Pelätty kapteeni Mustaparta

Syrenan ja Philipin romanssi oli suloinen, muttei sopinut muuhun juonikuvioon. Rakkaustarinasta olisi voinut tehdä oman elokuvansa, mutta tässä se oli kovin irrallinen.

Tamaran ilmestyminen syöttinä toimivien miesten luo aiheutti "wau" - elämyksen. Hänessä oli sitä aitoa merenneitomaisuutta, rujoutta viattoman herkkyyden takana.

Sangen hellyyttävää? Ehkä ei, mutta joka tapauksessa Griffiths hoiti roolinsa suorastaan mainiosti. Ehkäpä huvittavin hahmo koko elokuvassa. Kunniaa hänelle!

Elokuvan juoni oli mielestäni hyvä ja omaperäinen, vaikkei aina kovin yhteinäinen. (Nimenomaan tämän Philip-Seryna-romanssin osalta.) Lisäksi tapahtumat tuntuivat välillä etenevän turhan nopeasti. Alussa vitkasteltiin kauan, mutta kun todella alkoi tapahtua, eteni juoni hyppelehtien kohtauksesta toiseen. Välillä oli hieman vaikeaa pysytellä perässä, eikä yksittäisiin juonenkäänteisiin käytetty tarpeeksi aikaa. Elokuvassa kuitenkin riitti suuria tunteita, huumoria ja seikkailuja joka on kovin mieleeni. Myös musiikista vastannut Hans Zimmer onnistui tapansa mukaan yli odotusten etenkin mahtipontisempien sävellystensä suhteen.

Merci elokuvan tekijöille - tämä elokuva poikii fanfiction-tekstin á la Belsissa. Saa nähdä, jaksanko kirjoittaa sen loppuun, vai käykö samoin kuin julkaisemattomalle Twilight-jatkikselleni. Prologi ilmestyy tänne, kunhan se ensin valmistuu.

If you read this line, remember not the hand that wrote it, remember only the verse, songmaker's cry the one without tears

2011-05-19T21:22:00.001+03:00

Täytyy sanoa, etten vihaa mitään yhtä paljon kuin tekotaiteellisia ihmisiä. Suoraan sanottuna pistää kiehumaan nähdä jonkun kuuluttavan itseään taitelijana, vaikkei ymmärrä koko asiasta hölkäsen pöläystä. Kyllä, joku voi olla sitä mieltä, että jokainen voi olla taitelija omalla tavallaan, mutta itse en tue moista väitettä. Se on aivan sama asia, kuin jos minä alkaisin nyt lyhyen matikan ja fysiikan seiskalla kuuluttamaan olevani seuraava Stephen Hawking. Jos päästäisimme kaiken maailman höperöt muka-fyysikot räpeltämään hiukkauskiihdyttimien ääreen niin eihän siitä seuraisi kuin katastrofi.

Valitettavasti taiteessa on päässyt käymään juuri näin. Kaikenlaista sekopäistä kutsutaan taiteeksi ja taiteilijoiksi ihmisiä, jotka eivät todellakaan täytä nimityksen kriteerejä. Pistää kiehumaan, kun esimerkiksi Britney Spearsia nimitetään taiteilijaksi. Haloo! Onko nainen, joka väkertää yksinkertaisia tusinamelodioita ja mitäänsanomattomia uikutussanoituksia muka sellainen? Voidaanko sanoa hänen luoneen jotain uutta? Eikä siinä vielä kaikki, vaan media tekee tällaisista henkilöistä sen verran hohdokkaita, että muut julkisuudenhakuiset tyhjäpäät haluavat ruveta tekemään samaa. Näin me, jotka arvostamme persoonallista jälkeä kärsimme ilmiöstä. Radiota ei nykyään viitsi edes kuunnella, kun sieltä tulee suurimmaksi osaksi vain järkyttäviä renkutuksia. Ymmärrän, että kappaleita soitetaan klubeilla ja vastaavissa, missä tarvitaan tanssimiseen sopivaa musiikkia, mutta että sitä kuuntelisi pelkästään musiikillista nautintoa saavuttaakseen... Minä en ainakaan voi ymmärtää, mitä ideaa on biiseissä, joita tehdessä on ollu tavoitteena väsätä mahdollisimman edeltäjiensä kaltainen tekele. Melodia poikkeaa aikaisemmista vain hieman ja mukaan on lisätty jälleen kerran lastillinen "uusia", konemaisia äänitehosteita.

Mitä sitten on todellinen taide ja kuka on oikea taiteilija? No, oikeassa taiteessa on pyritty luomaan jotakin uutta ja edellisestä poikkeavaa. Tämä toteutui mielestäni hyvin aikaisemmilla vuosisadoilla, kun luomiskykyiset ihmiset pääsivät loistamaan ja tyylisuuntia kehittyi aina tarvittaessa uusia. Nykyään jummataan samassa, enkä usko, että kukaan nykyisistä "huipputaiteilijoista" olisi niin lahjakas, että hänet muistettaisi vielä parin sukupolvenkin päästä. Todelliseen taiteeseen on tallennettu palanen omasta sielusta. Oikea taiteilija toteuttaa omaa, persoonallista itseään, ei massayhteiskuntaa.

Taiteilijalle omainaisin piirre onkin mielestäni palo työhön ja kyky tuoda itseään esille taiteessaan. Enkä tarkoita tällä sitä, että joku Lindsay Lohan vuodattaa levylleen, kuinka kauhean traaginen hänen eronsa edellisestä poikaystävästään oli. Taiteessa tuodaan esille käsityksiä elämästä, pieni pala filosofiaa. Oikea taide on kantaaottavaa. En missään nimessä sano, että sen täytyisi olla esimerkiksi yhteiskunnallisesti tärkeitä sanoituksia kappaleessa. Taide voi koostua pienistäkin asioista, mutta siinä täytyy aina olla jokin ajatus tai mielipide takana.

Tuon mietteen pitää olla myös muotoiltu niin, että se herättää ihmisessä tunteita, eikä vain totea uutisen tapaan, että asia nyt on näin. Tuollaisen ajatuksen ihmiset unohtavat, eikä se erotu muista enempää kuin Lohanin rankutuskaan. Tavoitteena on synnyttää jotakin ravistelevaa, ilmaista asia tavalla, jota kukaan muu ei ole vielä käyttänyt. Aiheuttaa taiteen tarkastelijassa reaktioita, joita tämä ei ole aikaisemmin vielä kokenut.

Kiitos ja kumarrus, nyt Lohan ja Britney-fanit saavat tilaisuutensa tulittaa minua mädillä tomaateillaan - mutta älkää vain luulko etten iskisi takaisin. ;)

Don't put your red dress on for him, don't put your red dress on

2011-05-17T20:45:00.000+03:00

...pistinpä nyt kuitenkin ja tässä on tulos. Oikeasti tuossa mekossa on vielä ohuita mustia liituraitoja, mutta näin kaukaa katsottuna ne eivät näy. En aamulla ehtinyt ottaa enempää kuvia, kun tuli kiire bussiin ja kamerasta loppui akku. Iltapäivällä olin jo niin räjähtäneen näköinen, ettei tehnyt suuremmin mieli ruveta ottamaan lähikuvia.

Mekko ostettu Ranskasta Jennifer-nimisestä kaupasta ja kengät Dinskosta.

Ps. H&M:ltä tuli tänään paketti, joten lähipäivinä on luvassa hieman kuvia uusista asukokonaisuuksista.

Vuoden 2011 yllättävän tasokkaat Euroviisut

2011-05-15T19:20:00.000+03:00

Kuten arvelinkin, Suomi ei pärjännyt Euroviisuissa erityisen hyvin ja jonkun "viisuasiantuntijan" arviot viidennestä sijasta menivät päin honkia. Paradise Oskar oli aivan liian tavallinen. Hänen biisinsä oli koruton, joka ei sovi viisuihin. Totta kai veto oli siten myös poikkeuksellinen, mutta Euroviisut ovat kuitenkin pitkälti show-kilpailu. Jotkut tosin ovat pärjänneet pelkästään mahtavalla lauluäänelläkin, mutta valitettavasti Suomen edustajalta ei löytynyt sitäkään. Koulun kevätjuhlassa voisi kuvitella kuulevansa jotakin tuon tapaista - ei kansainvälisessä laulukilpailussa.

Paradise Oskarilta puuttui myös eräs tärkeä valttikortti - nimittäin hyvä ulkonäkö. Toki hän oli ihan suloinen, mutta ei vetänyt vertoja Ruotsin suklaasilmälle (oletettavasti ainakaan pikkutyttöjen mielestä)tai Venäjän hieman lipevälle komistukselle.

MY TOP 5 EUROVIISUESIINTYJÄT:
Euroviisumusiikki ei ole sitä tavallisimmin kuuntelemaani, mutta pepunhetkuttajien ja kaiken maailman huumorin siivellä matkaavien joukosta löytyy toisinaan muutamia helmiäkin.

Ranskan Amaury Vassilin Korsikan kielellä esitetty Sognu toi mukavan persoonallisen tuulahduksen kisoihin. Kappaleen sanat olivat erittäin kauniit ja koskettavat, esitys sopivan mahtipontinen ja laulajan ääni suorastaan upea. Täytyy kyllä sanoa, ettei Vassilin ulkonäössäkään ole suuremmin valittamisen aihetta...

Georgian Eldrine toi myös oman lisänsä kisoihin ja vieläpä pärjäsi ihan hyvin. Kappale oli sopivan räväkkä ja laulajan ääni kisan parhaimmistoa.

Irlannin kaksoset olivat sen verran kiintoisia persoonia, ettei heitä voinut olla huomaamatta. Kummallakaan ei suuremmin ollut lauluääntä, mutta senkin edestä persoonaa.

Azerbaijanin voittobiisi ei itsessään ollut kovinkaan erikoinen, mutta kemiaa laulajien välillä piisasi. Käsiittääkseni heillä puhutaankin olevan kehkeillä jonkinlainen romanssi, enkä suuremmin sitä ihmettelisi esityksen perusteella.

Tanskan kappaleen sanoma ei ollut mieleeni, mutta itse biisi oli sangen tarttuva. Laulajalla oli mielestäni ihan hyvä ääni ja esiintyminen oli sitäkin parempaa.

She’s got her lipstick on, here I come, da da dum

2011-05-13T20:56:00.001+03:00

Ps. Ei mitään muistikuvaa, mistä olen mekkoni ja kenkäni ostanut. Ensiksi mainittu taisi olla Ruotsista. Helmet ovat äidin vanhat ja aurinkolasit H&M:ltä.