perjantai 1. syyskuuta 2017

Viimeiset kesätunnelmoinnit

Westerosiin saapui talvi, ja meilläkin päin alkaa kesä olla taputeltu. Tästä kesästä jäi käteen ihan hirmuisesti, niin kokemusten kuin oppimisenkin tasolla. Se oli ehdottomasti paras aikoihin, vaikka se vilahtikin ohi ihan hujauksessa. Välillä ehkä tuntui, ettei asioista ehtinyt nauttia ihan sillä intensiteetillä, millä olisi toivonut. Turha tuollaisia pikkuisia varjopuolia on kuitenkaan jäädä murehtimaan, kun kokonaisuus oli niin mahtava.

Kokemuksista parhaita olivat ehdottomasti Mikkelissä lojuminen, larpit, Nummirock, Ropecon ja Sotahuuto. Vietin alkukesän Mikkelissä rauhoittumassa, mikä oli oikeastaan suunnitelmani lähes koko kesälle. Alkukesäni olikin juuri niin ihana kuin vain saattoi toivoa. Sain kokea ihanat, aurinkoiset kävelylenkit, kaverien kanssa kuvailun, Oblivionin mättämisen, järvessä puljaamisen, vaatteiden ompelun yhdessä äitipuoleni kanssa ja päädyimpä kerran moottoriveneeseenkin! (Joka tosin sammahti keskelle selkää.) Lisäksi kuuntelin mahtavaa, kesän tunnelmaan ihan mainiosti sattuvaa musiikkia, (Ehkä eniten Anathemaa, johon minun oli jo jonkin aikaa pitänyt tutustua paremmin.) ja nostalgioin vanhoja kokemuksia. Loppukesästä päädyin suuntaamaan takaisin Vantaalle, sillä siellä oli ohjelmaa sen verran paljon.

Tänä kesänä tuli käytyä myös vähän muualla päin Suomea kuin vain Mikkelissä ja pk-seudulla. Nummirock oli puhdasta voittoa: paljon uusia tuttavuuksia, mahtavia bändejä, viinin ja drinkkien litkimistä autossa sateensuojassa ja ihan loistavien keskustelujen täyteisiä automatkoja. Toivottavasti pääsen tuonne ensi vuonnakin. Kyseessä oli ehdottomasti parhaat festarit, joilla olen koskaan käynyt. Yhteishenki oli aika mainio.

Larppasin kesän aikana kaksi kertaa. Ensimmäinen larppi oli jo aikaisemmassa postauksessa mainitsemani Bardin perintö. Taisin hehkuttaa sitä jo melkoisesti, mutta todetaan nyt vielä, että harvassa ovat asiat, jotka voittavat onnistuneen fantsularpin ihanteellisessa säässä. Pari viikkoa sitten tulin myös pelanneeksi Tampereella Tie Tähtiin-larpissa, joka oli teemaltaan vampyyreilyä/cyberpunkia/jotain sinne päin. Kokonaisuudessaan se oli erittäin maukas, draamantäyteinen ja jännittävä pelikokemus. Hahmoni oli vähäsen bimbo ja erittäin narsistinen Prisca-vampyyri (tai oikeastaan puolikas sellainen), jota oli varsin viihdyttävä pelata. Joskus on kiva pelata syviä ja rankkoja hahmoja, mutta toisaalta tällainen vähän kevyempikin meininki sopii välillä erinomaisesti. Pääsin myös proppautumaan ihanaan mekkoon ja näkemään toki muidenkin upeita proppeja!

Sitten oli vielä Ropecon ja Sotahuuto. Ropecon meni tällä kertaa erinäisten henkilökohtaisen elämän kuvioiden takia osittain vähän ohi, mutta kyllä se silti kesän kohokohtiin kuului. Ne ohjelmat, mihin pääsin osallistumaan olivat oikein mukavia, ja pääsin jutustelemaan monien kivojen ihmisten kanssa. Sotahuudossa en ollut boffaamassa, vaan infotiskillä. Tulin todenneeksi jo jonkin aika sitten, etten pienikokoisena tyttönä välttämättä sovi hirveän isojen mättöjen keskelle, (nimin. aivotärähdys koettu) mutta tuo tapahtuma on silti kyllä aivan mahtava tunnelmaltaan. Järjestäjänä toimi tänä vuonna mikkeliläinen 13. komppania, jonka kautta minäkin siellä infossa istuskelin. Yksi päheimmistä jutuista oli se, että pääsin käyttämään radiopuhelinta! Tuli ihan sellainen agenttifiilis. Sää oli vähän vaihteleva, mutta pääasiassa ihan riittävän lämmin. Parasta oli ehkä yhteishenki työvoimatiimissä ja aivan upeat Pistohiekan maisemat. (Maisemat voi myös käsittää laajassa merkityksessään. Ihmisillä oli ihan sairaan cooleja proppeja.) Ehdottomasti kaunein hetki oli matka Mikkelistä Pistohiekalle noin kello seitsemältä aamulla ja katsella ihan hiljaa aamuauringon valaisemia järvimaisemia ja peltoja, jotka olivat kauttaaltaan sumun peittämiä.

Sitten siitä oppimispuolesta. Tuli kokonaisuutena törttöiltyä vähemmän. Tällä meinaan enimmäkseen sitä, että tuli ajateltua enemmän pitkän aikavälin suunnitelmia verrattuna lyhyen aikavälin tunnereaktioihin. Olen melkoisen ylpeä itsessäni siitä, että sisäinen maailmani ja ulkoinen ympäristöni alkavat olla vahvemmin harmoniassa kuin ennen. Kesän aikana on tullut kohdattua joitakin melko raskaita asioita, mutta ne ovat olleet minua rakentavia. Minkäänlaista epätoivoa en ole joutunut kohtaamaan, vaan negatiiviset tuntemukset ovat tuntuneet mielekkäältä osalta oman onnellisuuden luomisessa. Teen kaikkeni sen eteen, että elämä jatkuisi samaan tapaan.

Syksyn tulo ei varsinaisesti hirvitä, mutta kieltämättä vähän huolettaa. Tiedän etukäteen, että kaikenlainen ahdistuminen on minulle talvella huomattavasti yleisempää, käännyn sisäänpäin ja mieliala tuntuu yleensäkin vähän laskevan. Toivon kuitenkin, ettei tänä vuonna tarkitsisi kokea ihan yhtä synkkiä mielentiloja kuin viimeksi. Jos niin kuitenkin käy, niin sitten käy, ja minä taistelen tieni sen läpi. Todennäköisesti myös opin paljon, aivan niin kuin viime kerralla.

Ja onhan tässä ennen varsinaista talvea vielä syksy, joka on parhaimmillaan ehkäpä kaikkein kaunein vuodenaika. Syksytunnelmoinnilta tuskin vältytte tänäkään vuonna, vaan tulen hehkuttamaan kaikenlaista siihen liittyvää kyllästymiseen asti: ehkä, jos minulla on kaikilta jonossa odottavilta postauksilta sille aikaa.

Loppuun ihan käsittämätön määrä kuvia. Tapahtumista tulin ottaneeksi niitä valitettavan vähän, mutta näitä muita otoksia kyllä riittää.


 
 Outin kanssa tuli otettua runsaasti kuvia tänä kesänä. Aloitan kuvavyöryn meidän aikaansaannoksillamme.
 

 

 

  

 

 


 

 
 Jennin kanssa kuvasimme myös pari kertaa. Jennin violetti tukka inspasi kokeilemaan vähän violetimpia muokkauksia.



 
 

 
 Minulla on tapana kokeilla silloin tällöin erilaisia silmälaseja päähäni. Nämä yksilöt ovat mummoni vanhat ja aivan ihanat, mutta valitettavasti sellaisilla vahvuuksilla varustettu, etten pysty käyttämään niitä kuin hetken. Näytän nuo päässä kyllä jotenkin vähän mummoltani.
Jaakon kanssa kuvailtuamme uskaltauduin kokeilemaan muokkauksessa tuollaisia roiskeita. Ihan kiva elementti hallita, vaikka en varmasti ihan hirveän usein käytäkään.


 Sotahuuto-maisemia.

 Harvoin näette minusta urbaaneja kuvia, joten laitetaanpa nyt yksi. Jenni tallensi sisäisen fiilikseni aika buenosti.







Nämä viimeiset kuvat ovat Varjagi-festivaaleilta Helsingistä. Varjagi oli aivan pieni viikinkiteemainen tapahtuma Puotilassa. Pieni se tosin oli lähinnä kojujen määrän ja ohjelman puolesta, sillä ihmispaljous oli aivan jäätävä. Osittain sen takia kuvien määräkin jäi aika vähäiseksi. Tapahtuman tunnelma oli silti oikein viihtyisä, vaikken ihan kaikkea siitä saanutkaan irti rahatilanteen kehnouden takia. 

2 kommenttia:

  1. Joidenkin kesälomaan pitää sisältyä vähintään yksi ulkomaanreissu Etelän lämpöön, jotta kesä on onnistunut ja tapahtumarikas. Sinun kesämuistelmasi kuvallisine todistuskappaleineen osoittaa, että kesä voi olla täynnä hauskaa tekemistä, joista jää hyviä muistoja ihan kotimaan rajojen sisällä. :)

    VastaaPoista