lauantai 27. toukokuuta 2017

Malleiluharrastuksen tulevaisuudesta

Olen kuluneiden kuukausien aikana miettinyt paljon malliharrastustani ja mihin suuntaan haluan sitä viedä. Olen kokenut jotkut siihen liittyvät aspektit viime aikoina luontaantyöntäviksi ja tullut siihen tulokseen, että jonkin on muututtava. Missään nimessä en aio rakkaasta harrastuksesta luopua, mutta olen päättänyt muuttaa suuntaa jonkin verran.

Huomasin viime vuonna, että harratuksen kylkeen oli päässyt kiinnittymään kaikenlaista ylimääräistä sälää. Olen erilaisissa malli- ja kuvaajaryhmissä Facebookissa ja siten tullut jonkin verran seuranneeksi niiden meininkiä. Välillä tuntui, että sillä oli minuun vähän turhan raju vaikutus. Pari hyvin rumaa draamaa seuranneena täytyy sanoa, etten halua olla noiden yhteisöjen kanssa hirveän syvällisissä tekemisissä. Uskon vilpittömästi, että monet ihmiset siellä ovat kivoja persoonia, mutten usko tuon ympäristön olevan kauhean terve. Someen liittyen huomaisin samoihin aikoihin myös kytänneeni aivan liikaa esimerkiksi Instagram-tykkäyksiäni ja ajatelleeni itseäni mallina, jonka täytyy monipuolistaa portfiliotaan, solmia kontakteja ja kasvattaa seuraajalistaansa.

Se ei yksinkertaisesti ollut minua. Minä malleilen vähän samoista lähtökohdista kuin larppaankin eli toteuttaakseni luovuuttani, käsitelläkseni tunteitani ja eläytyäkseni erilaisiin rooleihin. Minua kiinnostaa ennen kaikkea fantasia-, luonto-, historia- ja myyttiteemainen malleilu, sekä erilaiset tunnepitoiset ja tarinalliset kuvat. Jos en kuvauksissa pääse toteuttamaan luovuuttani ja ilmentämään kiinnostuksen kohteitani, koko malleilusta ei ole minulle hirveästi iloa. Silloin siitä tulee vain kuormittavaa.

Aikani ja voimani ovat rajalliset, joten senkin vuoksi oli tärkeä miettiä, mihin niitä käyttää. Opiskelut syövät suuren palan ajastani ja minulla on melkoinen määrä rakkaita harrastuksia: luen erilaisia tietoteoksia ja kaunokirjallisuutta, kartoitan tietämystäni Euroopan historiasta ja perinteestä, kirjoitan kaunokirjallista tekstiä sekä blogipostauksia, laulan ja etsin uutta musiikkia, liikun luonnossa ja kuntoilen, satunnaisesti harjoittelen myös pianonsoittoa ja sitten toki valokuvaan itsekin. Ai niin, ja nyt on alkanut kiinnostaa myös puutarhanhoito ja laajemmin ihan omavaraisuuskin. Tämän lisäksi pitäisi nähdä vielä rakkaita ihmisiäkin. Totuus on, ettei minulla yksinkertaisesti ole aikaa tai voimia hukattavaksi toisarvoisiin juttuihin.

Sen takia haluan vähentää varsinaisia kuvauksia, mutta kasvattaa niiden laatua. Haluan myös opetella itse kuvaamaan ideoitani paremmin. Harvoin ihminen kuitenkaan kykenee täysin tavoittamaan toisen vision, minkä vuoksi on aina iso plussa, jos pystyy tekemään kaiken alusta alkaen itse. Jotkut ideat ovat sellaisia, ettei niihin halua kuin sen oman kädenjäljen, eikä niitä halua kenenkään muun nimiin.

Toki on sitten niitä aivan mahtavia tuttuja ja vielä tuntemattomia kuvaajia, joiden kanssa haluan kuvata vastaisuudessakin. Uskon, että tästä edespäin yhteistyömme tulee olemaan vieläkin laadukkaampaa. En ole myöskään ollenkaan pahoillani siitä, että tulin tutustuneeksi useammanlaisiin malleilun muotoihin ja tavanneeksi erilaisia ihmisiä. Se oli ihan mielenkiintoinen seikkailu, ja sai minut varmistumaan siitä, mitä todella haluan tehdä ja mitä en. Palatkaamme siis entistä ehompien kuvien merkeissä!

***

Seuraavana esimerkki kuvista, joihin olen todella tyytyväinen. Nämä kuvasi Jukka Jalkanen jokin aika sitten. Minulla oli varsin selkeä visio siitä, minkä tyylisiä kuvista tulisi ja tiesin Jukan olevan paras mies juuri tällaisiin kuviin. Hyvää jälkeä tulikin ja itse kuvauksetkin sujuivat oikein mukavasti, vaikka vähän kylmä olikin!

Näissä kuvissa on myös se erityispiirre, että lähdin kuvauksiin hyvin vähällä meikillä. Halusin näistä kuvista jollain tapaa yksinkertaisempia, koruttomampia ja jollain tapaa luonnollisempia. Kaikissa kuvissa meikin vähyys ei toki näy, koska kasvoni eivät muutenkaan ole pääosassa, vaan ennemminkin tunnelma yleensä. Tämä oli kuitenkin minulle itselleni jollain tapaa eheyttävä ja kasvattava kokemus. Ehkä se oli jollain tapaa vähän symbolistakin siinä mielessä, että haluan yhä enemmän kuvieni olevan muutakin kuin asuloistoa ja pärstäkertoimen nätteyttä.

 

 

Käsi silmien edessä oli selvästi nyt joku juttu.

Jotenkin olen tähän kuvaan erityisen tyytyväinen. Osa parhaista kuvista on nimenomaan pysähtyneitä hetkiä ja tässä on jollain tapaa sellainen tunnelma.

6 kommenttia:

  1. Oikee suunta ja samaa mieltä vikasta kuvasta. Ei nyt ole vässähtäneenä tämän kummempaa kommenttia, kunhan tulin komppailemaan asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikeasti. :) Tällaisten päätösten kohdalla on ihan kivakin kuulla komppailua!

      Poista
  2. Kirjoitat ihan asiaa, mitä tulee noihin Facen valokuvaus-ryhmiin! Se on harmi, että niissä tuo yleishenki on mennyt sellaiseksi mitä se nyt on, kun teoriassa esim. tfcd-ryhmäkin on ihan huippukiva idea! :/
    Osaan myös jollain tasolla samaistua tuohon, kun tulee paineita verkostoitumisen ja some-aktiivisuuden suhteen, sillä itse kuvaan harrastusmielessä ja aktiivisuuteni valokuvaamisessa menee vähän kausittain ja välillä on pitkiäkin taukoja kuvaamisessa. Välillä noista tauoista koen morkkista, sillä sen takia valokuvaussivullani on välillä useankin kuukauden taukoja uusissa päivityksissä, siinä missä moni seuraamani valokuvaharrastaja päivittää sivuaan lähes päivittäin.. Ei saisi ottaa niitä turhia paineita vaan pitäisi keskittyä vain tekemään niitä itselle mieluisia asioita omalla painollaan, sillä varsinkin kun on kyse jostain taiteellisemmasta harrastuksesta, kaikki turha stressi vain tappaa sen luovuuden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TFCD-ryhmä voisi olla aivan ihana, mutta sielläkin meininki on mennyt vähän ihmeelliseksi. En aio erota ryhmästä, koska sitä kautta on löytynyt monta hyvää kontaktia, mutta en kyllä aio varsinaisesti seuratakaan sitä.

      Nuo somepaineet osaa olla inhottavia. Mulle itselleni on monesti tullut sellainen fiilis, että jos en nyt päivitäkään viikottain, niin en täytä ihmisten odotuksia ja menetän seuraajia. Oikeasti on vain paljon parempi olo, kun harrastaa ihan omaan tahtiin, eikä niin välitä niistä seuraajista. Munkin kohdalla inspiraatiot iskee silloin kuin iskee, eikä aina ole edes yksinkertaisesti aikaa kuvailla kauhean usein. Siinä stressaamisessa on vielä lisäksi juuri tuo mainitsemasi puoli, että se tuppaa tappamaan luovuuden, valitettavasti. Yritä säkin olla stressaamatta! :)

      Poista
  3. Sinulla on muuten jännät silmät. Silmäsi tuovat mieleen aasiasta joskus kauan sitten suomeen saapuneen ihmisen. Ehkä metsänneidon. Oletko neiti metsästä?

    Olisi ihanaa tavata sinunlainen tyttö joskus metsässä. Poimimassa mustikoita. Puolukoita. Käsi täynnä villiyrttejä.

    Hienoja kuvia sinulla...

    -

    VastaaPoista