maanantai 23. tammikuuta 2017

Juureton puu kaatuu


Pöytälaatikkooni on eksynyt sukumme historiikki tai jokin sen kaltainen. Olen kolunnut sen läpi muutamaan otteeseen sekä oppiakseni tuntemaan sukuni, että hauskoja tarinoita fiilistelläkseni. Mukaan mahtuu monenlaisia tyyppejä: ahkerasta pontikankeittelijästä itsepäiseen, karamelleja mutustelevaan pappaan ja ratsutilalliseen, jonka hylkäsivät niin vaimo kuin palvelusväkikin, yhtä renkiä (ja halvaantunutta hevosta) lukuun ottamatta. Nappailin tekstistä kuvia parille kaverilleni ja naureskelimme niille yhdessä. Mutta vaikka nuo tarinat tässä päivässä tuntuvat hauskoilta, ne kaikki eivät ole olleet sitä noille ihmisille. Noille, silloin todellisille ihmisille.

Kerta toisensa jälkeen minut valtaa sama olo, kun luen noita sukutarinoita. Se on hämmästys siitä, kuinka monia sukupolvia täällä on ennen minua ollut. Jokainen noista ihmisistä on ollut minun tapaani ajatteleva ja tunteva persoona. Jokainen on minun laillani herännyt joka aamu uuteen päivään. He ehkä elivät erilaisissa maailmoissa, mutta samalla kamaralla. Moni heistä on varmasti myös kokenut ajatuksen rajallisesta ajastamme absurdiksi. 

Minä ja esi-isäni jaamme monia muitakin asioita: piirteitä, lahjakkuuksia, sairauksia ja sukupolvien läpi kulkevia traumoja. Se on yksi syy, miksi haluan omat juureni paikantaa. Kun tietää, mistä tulee, tuntee omat perustuksensa. Sen, minkä päälle rakennetaan.

Minä tunnen Suomen ja Euroopan historian ja osaan yhdistää sen sukuni vaiheisiin. Tunnistan itsessäni piirteitä esimerkiksi sotien jälkeisestä vaikenemisen kulttuurista. Olen tottunut kestämään tunteeni hiljaa aivan kuin sukupolvet ennen minua. Purkamaan pahan oloni muihin asioihin, välillä vahingollisestikin. Olen oppinut kertomaan melkoisen harvoin tunteistani toisille ihmisille, niistä positiivisistakaan. Olen huomannut, etten vain osaa. Onneksi tietämys tästä on avain ongelman ratkomiseen tai ainakin pyrkimykseen olla siirtämättä sitä eteenpäin. 

Juuret eivät vain opeta meille ongelmakohtiamme. Ne saavat meidät tuntemaan olomme kotoisaksi. Perinteet, joihin tutustuin lapsena, ovat minulle yhä rakkaita. Voin vaikka toisella puolella maailmaa tuntea tiettyä kodin tuntua, kun laitan soimaan eurooppalaista kansanmusiikkia. Toisaalta taas, jos tietyt lapsesta saakka toistetut rituaalit eivät toistu, tunnen oloni omituisen tyhjäksi. Kuten esimerkiksi jouluaattona, kun äitini luona ei jouluna ollut kuusta tai jouluruokia. 

Juhlapäivät ovat erityisen tärkeitä. Ne ovat kuin stoppeja, joissa voi ladata itsensä arjen kaaoksen keskellä. Nimenomaan pakanallisissa juhlapyhissä on sitä jotain. Ne rytmittävät vuotta sen luonnollisen kierron mukaan ja sitovat meidät maailmaan ympärillämme. Luonto on ydintämme, joka jää, vaikka sivilisaatiomme romahtaisi huomenna. Se on syvimpiä osiamme, johon on helppo turvata vaikeassa paikassa. Ahdistuneen mieleni rauhoittavat kenties kaikkein parhaimmin tutut tai tutun oloiset metsä- ja järvimaisemat. 

Vuosien myötä minä muutun, mutta kerta toisensa jälkeen löydän turvani juuristani. Edesmenneistä sukulaisistani lukiessani tai kuullessani tunnen yhteenkuuluvuutta senkin takia, että olemme jakaneet samanlaisia kutsumuksia. Joukossa on niin musiikki- kuin kirjallisuusihmisiäkin. Joskus tuntuu kuin takanani olisi suuri, näkymätön tukijoukko. 

Monesti löydän juurieni haaroilta myös ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti ole minulle sukua. He ovat niitä, jotka löytävät mielenrauhan tai pyhyyden samasta kulttuuriperinteestä kuin minäkin. Jotkut pelkäävät, että tällainen samaistuminen johtaa ulkopuolisten vihaamiseen tai hyljeksintään. Minä puolestani uskon, että omien juurien rakastamisen kautta voi oppia myös kunnioittamaan toisia kulttuureja. 

Nykyisessä, globaalissa maailmassa juuret voivat olla hukassa. Voimme matkustaa toiselle puolelle maailmaa, omaksua mitä erilaisimpia identiteettejä ja kulttuureja, mutta ne eivät välttämättä tuo meille kodin tuntua. Salaisuus on monesti se, että koti löytyy meistä itsestämme, kunhan katsomme tarpeeksi syvälle. 

Pöydällä lojuvassa sukupuussa ei ole vielä minkäänlaista merkintää minusta, sillä en ollut vielä syntynyt sen kirjoittamisen aikaan. Luultavasti joku päivä tuosta kirjoitetaan uusi versio, jossa nimeni tulee olemaan. Kenties minusta vielä kulkee eteenpäin uusi haara. Kulki tai ei, tulen silti vaikuttamaan tulevien sukupolvien elämään. Me kaikki tulemme omalta, pieneltä osaltamme. Jokaisesta meistä virtaa sukupuuhumme monenlaista ainesta, josta jälkipolvet voivat ammentaa. Toivotaan, että sukupolvemme jättää taakseen jotain sellaista, mistä voimme olla ylpeitä.

Seuraava Wardrunan kappale tiivistää varmaankin paremmin sen, mitä yritin tekstilläni sanoa. Laitan perään myös englanninkielisen käännöksen.



We are an ancient tree
With fresh blossoms
Towards the sun we stretch
Forward to grow
Listen!

Far down in the root and in the cycles of years
Chant the old
Listen!

Far down in the root and in the cycles of years
In the bark lay wounds
They attest of honor
They attest of misdeed
Some hurt more than others

Look deep into
my eyes so blue
You must understand
Remember that all
will in future leave
The Night it will come

I give you your heritage
If you want
It will not leave
Heavy it weighs
Remember, do not take more than you can carry

Deep in the earth
Roots give you direction
When storms rage
The creaking
Chants

Look deep into
my eyes so blue
You must understand
Remember that all
will in future leave

The Night it will come
I give you your heritage
If you want
It will not leave
Heavy it weighs
Remember, do not take more than you can carry

For every sprout
We become taller and deeper
For every sprout
We become taller and deeper
Odal
Odal

8 kommenttia:

  1. Olet tosi onnekas kun sulla on valmiina noin paljon yksityiskohtaista tietoa sun suvustasi :) Mä aloitin sukututkimuksen joulun jälkeen, ja vaan aniharvasta oon helposti saanut tietooni esim. ammatit ja asuinpaikat. Kohta jos en pääse enää eteenpäin sukupuussa, niin alkaa yksityiskohtaisempi salapoliisintyö :) Mutta kyllä sitä on ihan hirveesti tullut mietittyä elämää 1800-luvulla ja aiemmin, kiehtoo historiakin ihan eri tavalla kun pystyy yhdistämään sen johonkin silloin eläneeseen sukulaiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä! Isän puolelta on paljon tietoa, äidin puolelta ei tosin paljoakaan. Tarkoitus olisi vielä itse selvittää tarkkemmin noita vielä hämärän peitossa olevia sukuhaaroja. :D Osaatko heittää jotain hyviä vinkkejä sukututkimukseen?

      Joo, oma sukulainen ja hänen elämänsä voi kyllä konkretisoida aikakautta hirveästi. Tuossa meidän suvun historiikissa oli kivasti kerrottu samalla yleisestä Suomen ja Euroopan historiasta, toi mukavasti perspektiiviä asiaan! :)

      Poista
  2. "kirkkoherranvirastojen kirkonkirjojen että maakunta- ja kansallisarkiston aineistojen hyödyntäminen on ilmaista ja kansalaisilla on niihin vapaa pääsy"

    http://www.sukututkimus.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, joku hämärä muistikuva löytyykin tuosta sivusta! Sähköisiä versioita kirkon kirjoista on tullut joskus pengottua, tosin ei hirveän perusteellisesti. Joku päivä pitäisi ottaa tuo oikeasti projektiksi, sillä äitini puolen sukua ei käsittääkseni ole hirveästi tutkittu.

      Poista
    2. Kuinka kauas asti isäsi puolelta sukuhistoriaanne tiedetään? Monien sukuhistoria katkeaa isovihan aikoihin, kun kirkonkirjojakin hävitettiin muun terrorin, tuhon ja ryöstelyn mukana. Tosin siinäkin oli paikkakuntaisia eroja. Ja eihän kaikkialla ennen isovihaakaan ollut keretty pitää kovinkaan pitkään kirkonkirjoja, koska vasta vuoden 1686 kirkkolaki määräsi asiasta.

      Sukututkimus on kyllä varsin mielenkiintoista juurikin kirjoituksessasi luettelemista syistä.

      Poista
    3. Mulla ei ole tässä itselläni nyt tuota sukututkimusta,josta varmistaa, mutta 1600-luvulle asti ainakin. Joku puhui ihan keskiajasta, mutta muistaakseni siellä tutkimuksessa ei kyllä ollut vuosilukuja niin pitkälle.

      Jos en väärin muista, niin ennen ensimmäistä sukulaisekseni varmistettua ihmistä samalla seudulla oli elänyt porukkaa, joilla oli ollut sama sukunimi parin kirjaimen erolla. (Mahdollisesti vieraskielinen versio.) Ei ole kuitenkaan varmistettu, että nämä ihmiset olivat sukulaisiamme, lähinnä vain epäilty.

      Poista