keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Pimeä vuodenaika: karkaaminen ja eristäytyminen



Joskus on vaan pakko häipyä. Ottaa omaa tilaa ja karata jonnekin muualle kuin jokapäiväiseen ympäristöönsä. Näitä fiiliksiä tuntee ympäri vuotta, mutta talvella ehkä kaikkein syvimmin. Joululoman merkeissä on myös helppo oikeasti lähteä kunnolla karkuun.

Sen alettua painuin saman tien Mikkeliin. Pää ei kestänyt pääkaupunkiseutua enää yhtään, mutta se ei ollut yksinomaa sen itsensä syytä. Toki siellä on meluisaa, paljon ihmisiä ja betonihelvettejä, mutta ne eivät yksinomaa olleet syy lähdölleni. 

Oikein kovan stressin yllättäessä minun on vaihdettava maisemaa, että pystyn irrottautumaan siitä. Sama ympäristö, jossa olen ahdistunut ja masennellut viime kuukaudet ei ole omiaan parantamaan mielialaa. Jotenkin se altistaa stressille entisestään. 

Stressi on yleensä kipinä sille, että pakenen, mutten usko sen olevan pohjimmainen syy sille. Olen melkoisen haavoittuvainen ihminen. Vähän kummallisetkin asiat sattuvat minuun välillä. Sosiaalinen kommunikaatio osaa olla välillä niin vaikeaa, sellaista repivää sekamelskaa. Tekee mieli laittaa kädet korville ja huutaa.

Puhumattakaan häpeästä. Haavasta, joka aukeaa aina silloin tällöin. Yhtäkkiä mieleen muistuu kaikki vanhat hävettävät teot, isot ja pienen pienet. Luonnonläheisyys on tähän paras lääke. Silloin sisäänrakennetuinkaan häpeä ei tunnu niin tappavalta. Luonnon edessä tuntee ikuisuuden, eikä sen edessä minun pahimmillakaan teoillani ole juurikaan merkitystä. Kukaan ei voi rankaista minua niin, että ottaisi luonnon pois. Sitä minulta ei voi varastaa. 

Lisäksi ajoittainen eristäytyminen on minulla verissä. Kyetäkseni sosialisoimaan ahkerasti, on minun otettava sitä omaa aikaa. Tuntuu huikealta, kun astuu metsään, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Silloin voi levähtää. Silloin on kytköksissä omaan ytimeensä ja muistaa, kuka todella on. Unohtaa kaikki ympäristön paineet ja tulee tietoiseksi myös siitä, kuka oikeastaan haluaa olla. Tietty suorittamiskulttuuri kouluelämässä, sosiaalinen media ja yleensäkin kaikenlaisia loppujen lopuksi turhia paineita kasaava kulttuuri eivät tunnu enää niin keskeisiltä osilta elämää. Minä olen visiitillä niiden parissa, mutten kuulu siihen maailmaan. Vaikka modernit mukavuudet ovatkin helpottaneet elämää, koen että hirveän kaupungistunut elämä voi irrottaa ihmisen juuriltaan. Arkielämä suorastaan kirkuu sitä, että minä en ole sitä pohjimmiltani. 

Tulin jokin aika sitten siihen tulokseen, että olen ollut onnellisimmillani silloin, kun minulla ei ole ollut hirveää tarvetta rakentaa ympärilleni isoja sosiaalisia piirejä ja kun olen itse sanellut ehdot sille, kuka olen ja keneksi haluan tulla. Silloin, kun aikani on kulunut niihin asioihin, jotka oikeasti tunnen merkityksellisiksi. Silloin, kun olen kokenut, etten ole riippuvainen kenestäkään ja vastaan itse omasta ajankäytöstäni. Aina niin ei valitettavasti ole ja siksi kaipaa tällaisia aikalisiä.

Olen aina elänyt vähän omassa maailmassani, enkä ole oikein kokenut, että kukaan voisi täysin ymmärtää minun tuntemuksiani. Toisinaan niitä on oikeastaan aika hankala edes selittää. Silti minulla on joskus hirveän kova tarve tarinoida itseni auki. Toisinaan taas ajattelen, että jotkut palaset haluan pitää vain itselläni. Tarve tulla kuulluksi kuuluu kai ihmisluontoon, mutta se tuntuu olevan suurimmillaan silloin, kun en ole aivan täysin kontaktissa itseeni. Ehkä sitä etsii jotain. Loppupeleissä olen kuitenkin löytänyt sen jonkin yleensä itsestäni ja niistä asioista, joita tässä elämässä varjelen: mielikuvitus, luonto, rakkaus, kauneus, hyväksyntä. Paratiisin voi rakentaa maan päälle, mutta se lähtee kipinästä sisältä.

Aina ei tunnu siltä, että alusta olisi paras mahdollinen kunnon roihulle. Ottaa yleensä aikansa, että itsensä pystyy todella aukaisemaan. Ensimmäiset Mikkeli-päivät ovat usein tuskaisia. Tällä kertaa mikään ei inspiroinut ja päätä puristi vanne. Jatkuva tunne siitä, että pitäisi olla tekemässä jotain, mutta mitään ei kuitenkaan saanut tehdyksi. Liekki ei tuntunut syttyvän, ei sitten millään.  

Sellaisissa tilanteissa on vain tehtävä asioita pienin askelin. Mentävä ulos, keskityttävä maisemiin ja hengittämiseen. Aloitettava jostain vähän mekaanisemmasta kuten vaikka pianon soittamisesta. Eikä sitä nyt totaalisen yksin tarvitse pitkän reissun aikana olla. Toki minä näen vanhoja ystäviäni, mutta vaaka on pidettävä tasapainossa. On helppo huijata itseään ja päätyä yö toisensa jälkeen jonkun kaverin nurkkiin, koska pitäähän sitä pitää ystävyyssuhteita yllä. Se ei kuitenkaan palvele tarkoitusta. Se pitää yllä riippuvuutta.

Joululoma on täydellinen ajankohta tasapainoiseen aikalisään, sillä se kestää koulussani kuukauden.   
Sattui tosin sellainen ikävä sattumus, että tulin kipeämmäksi kuin pitkään aikaan. Kurkku on niin turvonnut, että yöllä luulin tukehtuvani. Lähipiirissä on kyllä ollut flunssaa liikkeellä, mutta koen tämän olevan myös merkki siitä, että nyt on ihan oikeasti levättävä. Harmittaa kyllä, kun en voi vielä mennä hiihtämään tai muutenkaan ulos, mutta ehkä nämä päivät on nyt sit käytettävä lukemiseen, kirjoittamiseen ja oman sisimmän tutkimiseen. Niin ja toki vain olemiseen ja nukkumiseen.

Jotenkin tunnen jo nyt parin päivän jälkeen ymmärtäväni itseäni hieman paremmin. Erilaisia tarpeita on huomattavasti vähemmän, eikä tarvitse koko ajan olla niin pärjäävä. Tietyn arkiminän voi heittää hattuhyllylle odottamaan. Kevään tavoite olisi pitää tästä osasta minua kiinni myös sitten, kun palaan pääkaupunkiseudulle. Luulen, että se onnistuu, muttei ehkä ihan parissa päivässä, viikossa, kuukaudessa tai ehkä vuodessakaan. Mutta onneksi voi aina karata uudelleen.

Tämä kyseinen EP on puhutellut minua erityisen paljon viime aikoina. Sopii täydellisesti näihin mielenmaisemiin. 

4 kommenttia:

  1. Niin tuttuja tuntemuksia. Olen oikeastaan toistuvasti haaveillut erään laajan suon toisella puolella olevasta autiotuvasta, että talvisaikaan vaan hiihtäisin sinne ja asustelisin siellä jonkin aikaa, kävisin välillä täydentämässä jotain ruokaa. En tiedä tosin, miten onnistuisi, kuinka paljon siellä kävisi ketään, virallisestihan noissa tuvissa saisi olla vain pari yötä putkeen...

    Joskus totesin, että suurin osa epämukavuuden tunteesta, ahdistuksesta ja ongelmista liittyvät ainakin omalla kohdallani ulkomaailmaan ja sieltä tuleviin odotuksiin ja käyttäytymismalleihin. Jos voisi vain olla mieluisissa ympäristöissä tekemässä itselleen ominaisia asioita, suurin osa kaikenlaisesta epämiellyttävästä, voimia vievästä särinästä lähtisi pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kannustaisin sinua toteuttamaan tuon, vaikken mihinkään laittomuuksiin toki ole patistamassa! :D Kuulostaa melkoisen kivalta mahdollisuudelta.

      Mulla on sisäisestikin vähän kaikenlaista hölmöä ahdistusta, mutta oikeastaan sitä suuremmalla syyllä kaipaa sitä omaa tilaa. Ei siihen enää halua mitään sosiaalisia ahdistuksia bonuksena. Mä ole koskaan oikein ollut mikään small talk-ihminen. Kykenen siihen, mutta se on ahdistavaa ja loppupeleissä tuntuu tosi turhalta. Välillä tuntuu, että ikään kuin hukkaa aikaansa siihen.

      Poista
  2. Pystyn hyvin samaistumaan noihin sun fiiliksiin. Mäkin oon yllättävän haavoittuvainen ihminen ja välillä ihan hämmästyy itsekin siitä, miten joku ihan pienikin asia voi satuttaa. Tuntuu ettei mitenkään pääse yli ja eteenpäin ja jää vaan pyörittämään asioita päänsä sisälle. Vatsanpohjassa pyörii ja sydän hakkaa, tekisi mieli vaan kadota. Tuntuu, että on niitä haavoja, jotka vaan vuotavat.

    Stressi altistaa myös herkemmin kaikille pöpöille, että en yhtään ihmettele että olet nyt kipeämpi kuin aikoihin. Hyvä, että olet kuitenkin löytänyt itsestäs voimavaroja joista pitää kiinni. :)

    Mukavaa lomailua, muista levätä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän erinomaisesti. Toisaalta sitä haavoittuvaisuuttakin voi pitää myös rikkautena, kun sellainen ihminen on usein myös empaattisempi. Jos vain sallii sen itselleen. Toki se voi kääntyä ihan toiseenkin suuntaan, jos ei kykene käsittelemään niitä asioita. Mutta se mahdollisuus on.

      Onneksi on näitä asioita, joista pitää kiinni. Olisin varmaan paljon pahemmassa jamassa, jos ei oikeasti osaisi määrittää niitä asioita, joista nauttii ja joita pitää tärkeänä.

      Samoin sulle! <3

      Poista