torstai 22. syyskuuta 2016

Psykoanalyyseja lyriikoiden pohjalta - onko sinunkin lempiartistisi narsisti?

Jotenkin mä jaksan aina ihmetellä sitä, että artistien persoonallisuuksista tehdään hirveän pitkälle vietyjä päätelmiä lyriikoiden perusteella. Puhumattakaan siitä, miten herkästi se paskan ihmisen leima isketään otsaan. Luin tänään taas jonkun arvostelun Herra Ylpön & Ihmisten jostain levystä ja siinä oli taas tätä narsistiosoittelua ja muuta vastaavaa settiä. Ylpön tuotannon lukuisat kerrat läpi kahlanneena ymmärrän kyllä periaatteessa, mistä nuo syytökset tulevat. Onhan siellä matskua, minkä moni varmaan kokee epäsovinnaiseksi ja arvomaailmaltaan vähäsen ikäväksi.

Mutta no, ihan ensinnäkin on aika absurdia ajatella, että artisti automaattisesti kirjoittaisi itsestään, vaikka lyriikat olisivat miten minä-muodossa kirjoitettuja. Myönnetään, että Ylpön tapauksessa se on ehkä aika selvää, koska herra on avautunut yksityiselämästään jonkin verran myös julkisuudessa. Mutta noin niin kuin yleisellä tasolla jos mietitään. Lisäksi se, mitä sä luet sieltä lyriikoista on aina tulkinta ja kertoo enemmän sinusta kuin biisin kirjoittajasta. 

Ja vaikka kyseessä olisikin ihan kirjoittajan oman elämän kokemus, niin on silti vähän kummallista alkaa vetää päätelmiä henkilön koko persoonasta. Itse runoja kirjoittaessani suollan paperille välillä sellaista paskavyöryä ajatuksistani, että huhhuh. Jos katsoo vaikka jotain mun teininä kirjoittamiani tekstejä, niin siellä on melkoista angstin ja voimafantasioiden värittämää sekasotkua. Jos olisin ihan tosissani ollut tekemässä kaiken sen, mitä tunnekuohuissani sinne kirjoitin, niin ei mua varmaan olisi kukaan jaksanut katella. (Todennäköisesti istuisin myös vankilassa/makaisin haudassa.) 

Meillä kaikilla on epäsovinnaisia, epäkypsiä ja suoranaisen kusipäisiä ajatuksia. Ne ovat kuitenkin vain ajatuksia ja monesti ohimeneviä sellaisia. Omassa luovassa prosessissani (Nimenomaan kaunokirjallisessa, journalismin kohdalla ei kannata kirjoitella ihan mitä sattuu!) paperille päätyy jonkin verran nimenomaan näitä ohimeneviä ja keskeneräisiä ajatuksia. Täytyy lisäksi myöntää, että mua vähäsen kiehtoo sellainen ei-niin-korrekti sisältö. Se nimittäin on aitoa ja siinä on usein paljon tunnetta. En nyt välttämättä puhu mistään tosi isosta ja edgystä. Enemmänkin jostain sellaisesta, jonka tyylistä me kaikki ajatellaan aina toisinaan, muttei oikein tykätä myöntää sitä. 

Ihmisten heikot kohdat, varjoisammat puolet ja outoudet on ihan sairaan mielenkiintoisia. Mua vähän harmittaa, että näitä puolia itsessään käsittelevät taiteentekijät leimataan niin helposti. Ihmiset tuntuvat unohtavan, että me ollaan kokonaisuus monenlaisia asioita. Nuo asiat voivat olla hyvinkin pieni murto-osa ihmisen persoonasta, joita ihminen kuitenkin tykkää käsitellä paljon. Joskus tulen miettineeksi, onko ihmiset todella niin sokeita jo itsensäkin suhteen, että ajattelisivat persoonan olevan joku koherentti kokonaisuus yhteensopivia asioita. 

Tai vielä pahempaa, onko niin tylsiä ihmisiä oikeasti olemassa?

6 kommenttia:

  1. Sama juttu kaikessa taiteessa - valokuvauksessa, maalaamisessa, musiikissa... Taiteilijaa tullaan aina tulkitsemaan hänen töidensä kautta, vaikka kaikki luotu taide ei kuvastaisikaan taiteilijaa itseään. Tyhmää, mutta sille vaan ei voi mitään. Jotkut ihmiset vaan ei osaa/halua mennä kovin syvälle omassa päässään. Olen tavannut tämmöisiä ihmisiä ja toivon todella etten enää kohtaa.

    VastaaPoista
  2. Ihmiset kai järkyttyvät, muuta selitystä en ole keksinyt tälle ilmiölle. Järkyttyvät siitä mitä näkevät tai lukevat, ehkä siksi etteivät ole tasapainossa itsensä kanssa. Kas, nythän teen tätä ihan samaa! :'D Mutta monesti ihmiset haluavat peittää itsestään epämiellyttäviä, ei-hyväksyttyjä pimeitä puolia, ja kun taide tavalla tai toisella pääsee koskettamaan näitä puolia, niin ollaan tuohtuneita siitä että ollaan järkyttyneitä. Jos ei hyväksy itsessään vaikkapa vihaa, niin sen tuomitsee myös kaikissa muissa ihmisissä, ja taiteilija on jotenkin enemmän luvallista tuomita kuin tavallinen ihminen, sillä taiteilija on itse laittanut työnsä näytille. Ja "miksi kukaan kirjoittaisi tällaista ellei oikeasti ajattele niin" *rolling eyes* -.- ihmisten ajattelun kapeus jaksaa aina yllättää. Tämäpä meni nyt hämmentävästi tunteisin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on se järkytys, etenkin jos on omaksunut jonkun tiukan arvomaailman, jota vastaan nämä järkyttäneet asiat sotivat. Luulen kanssa, että osan kohdalla kyse on juuri tuosta, että he pelkäävät noita asioita itsessään.

      Mullakin saattoi vähän livahtaa tunteisiin tämä asia! :D

      Poista
  3. Sen verran mitä itse omalle bändille biisejä kirjoittanut ja muuten arkisia runoja rustannut, niin voin sanoa että mieluummin sitä kirjoittaa "narsistisia" haistavittumaailmajakaikkijotkajätittemut-lyriikkaa, kuin jotain itsesäälissä vellomista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän pointtisi. Mä olen kirjoittanut sen verran tuota itsesäälipaskaa, että alkaa itseänikin jo kyllästyttää. Sellainen on aika puuduttavaa sekä kirjoittajalle, että lukijalle. Jotain energiaa on hyvä saada välillä peliin! Enpä mä oikein jaksa kuunnella bändejäkään, joilla koko tuotanto on pelkkää masennuksessa vellomista, ellei homma sitten ole jotenkin todella hyvin toteutettu.

      Poista