torstai 16. kesäkuuta 2016

Zombiewalk 2016



Kävinpä lauantaina elämäni ensimmäisessä zombiewalkissa. Kerkesin varustautua tapahtumaan etukäteen jonkin verran, sillä bongasin sen Facebookista melko ajoissa. Edellisenä päivänä tosin iski laiskuus: olin ollut aikeissa käydä hakemassa vähän nestemäisempää tekoverta ja latexia, mutta se vähän jäi. Luomivärejä, ihomaaleja ja -liimaa sekä paksua tekoverta löytyi kaapeista kuitenkin sen verran, että ajattelin pärjääväni niillä. Lisäksi kaapissa majaili jo valmiiksi teemaan sopivat shortsit ja vyö. Yläosan tuunasin vanhasta kulahtaneesta topinrutkusta. Halusin sen olevan sellainen, että sen voisi oikeasti sotkea tekovereen. Revityt sukkahousut kahdessa sävyssä kuuluivat myös tähän do it yourself-osastoon. Lisäksi rekvisiittaan kuului vielä steampunk-lasit, musta huivi ja mukavuutensa perusteella valitut kengät. Näissä kamoissa näytin jo melkeinpä joltain post-apocalyptiselta survival teamin jäseneltä.

Mutta tarkoitushan ei suinkaan ollut olla selviytyjän näköinen, joten aamulla alkoi ahkera maskeeraaminen. Heräsin varmaan kutakuinkin kasin aikaan ja päätin aloittaa meikkailun jo ajoissa, etten varmasti myöhästyisi aikataulusta. Olen aikaisemmin esiintynyt kuolleena parissa Halloween-bileissä ja yksissä kuvauksissa, joten pohja oli melko lailla valmiina. Tekoverellä läträäminen ja arpien maskeeraus taas oli aivan vierasta maaperää. Onneksi Youtubesta löytyi helppoja ohjeita arpien maskeeraamiseen – vieläpä ilman latexia. Ne luotiin yksinkertaisesti luomiväreillä, iholiimalla ja vessapaperilla. Tuli muuten yllättävän hyvää jälkeä! Verellä läträäminenkin sujui kiitettävästi – jälkihän sai ja pitikin olla suttuista. Lopuksi iskin päälle vielä ihan kauneusmeikkiä muun muassa tekoripsien muodossa – saahan zombissakin jotain kaunista olla!

Ystäväni Suvi tuli myös minun luokseni maskeeraamaan. Hänestä kuoriutui merirosvozombie. Suvilla oli myös mukanaan latexia, jota lopulta käytin hieman tasoittamaan arpieni reunoja - vaikka eipä se juuri jälkeä loppupeleissä muuttanut. Alkuun otimme joukon selfieitä, jotka johtivat siihen, että Johanna Sandborg lähetti minulle kuvauspyynnön Facebookissa. Lähdimme siis keskustaan melko ajoissa – matkalta tarttui vielä mukaan tekoaivot, punkkupullo ja taskumatti.  Miittasimme Johannan Kiasmalla, jossa otimme muutaman kuvan ja suuntasimme kohti Ruttopuistoa. Matka oli mielenkiintoinen, kun kiipeilimme Suvin kanssa milloin milläkin kivetyksellä murisemassa ja poseeraamassa kameralle. Meillä oli hauskaa – ja niin taisi olla ohikulkijoillakin.

Ruttopuistossa oli todella vähän porukkaa, kun saavuimme sinne. Aikaisemmissa walkeissa puisto on kuulemma ollut aivan täynnä. Tapahtuman tiedotus oli ollut mielestäni tänä vuonna hyvin heikkoa, joten en sinänsä ihmettele asiaa. Minäkin satuin bongaamaan koko homman puhtaasti sen vuoksi, että FB-seinälleni tuli ilmoitus jonkun kaverin kiinnostuksesta tapahtumaa kohtaan. Lisäksi sää oli vähän arvaamattoman oloinen – ei satanut, mutta välillä oli todella kylmää ja tuulista. Onneksi porukkaa kuitenkin valui tapahtumapaikalla pikkuhiljaa enemmän. Päätimme Suvin kanssa vetäistä punkun nassuun äkkiä – varsinaiselle pullolle ei ollut laukuissamme tilaa ja taskumattikin oli hyvin pikkuinen.

Lopulta varsinainen walk alkoi. Käsittääkseni meitä zombeja oli paikalla loppujen lopuksi joku 150 kappaletta. Ei siis kuitenkaan mikään ihan pikkuinen määrä. Tässä vaiheessa kiitin itseäni siitä, että olin laittanut jalkaani mukavat ja matalat kengät. Jotkut tappajabootsit olisivat olleet sairaan kivat, mutta epäkäytännölliset. Matka ei ollut pitkä, mutta korkeilla kengillä ei olisi kyllä voinut heittäytyä samalla tavalla. Laahustimme, murisimme ja huojuimme nimittäin Suvin kanssa varsin antaumuksella. Ai niin ja tappelimme ostamistamme tekoaivoista! (Se oli oikeasti aika ällöä, aivot olivat kutakuinkin kuolan peittämät kaiken pureskelun jäljiltä.) Zombiemalleilu ja sellaisen leikkiminen oli hauskaa, vaikka olen aina kokenut, ettei kauhuhahmoina malleilu ole ehkä sitä ominta juttuani - olen ollut vähän arka sen suhteen. Mä harvoin kuitenkaan teen näitä juttuja vain puoliksi, joten ajattelin itseni nolaamisen uhalla vetää homman ihan täysillä ja taisihan se mennä varsin hyvin ja koin oppineeni tuon tyylisestä malleilusta/näyttelemisestä paljon! Suvi oli kyllä ihan luonnonlahjakkuus tuollaisessa malleilussa - olen suorastaan kateellinen siitä hullunkiillosta, jonka frendini sai hetkessä loihdittua silmiinsä! Hän oli kunnon raivohullu rommizombie, itsehän olin ennemminkin sellainen hidas aivokuollut kuolaaja.

Katsojia walkilla oli paljon – kuten myös kuvaajia. Välillä meno kävi vähän ahtaaksikin, mutta pääasiassa liikkumatilaa oli mukavasti ja matka melko kivan pituinen. Olisin mielelläni leikkinyt zombia vähän pidempäänkin, mutta toisaalta innosti myös kavereiden kanssa sosialisoiminen – murina alkoi käydä vähän yksipuoliseksi.

Ja hei – olihan meillä jatkotkin. Aloiteltiin Suvin kanssa Kiasman nurmella, johon ystävämme Juha myöhemmin liittyi. Tästä jatkoimme Prahaan, jossa päästiin oikeasti bileiden – ja bisneksen makuun. Juhahan on julkaiseva kirjailija ja muusikko, joka osasi hyödyntää meidän asuillamme (ja randomilla zombietanssillamme, hehe) saamaamme huomiota edukseen. (Lue: Varasti meidän shown!) Juha kauppasi kiitettävän määrän bändinsä Tevana3:n Peräpohjolan takana-kasetteja ja novellikokoelmia. Jäipä meistäkin konkreettisia muistoja ihmisille, sillä useampikin ihminen halusi kuvata itseään meidän kanssa.
Kokonaisuudessaan ilta oli aivan mahtava, vaikka olisin ehkä jäänyt kaipaamaan vähän yhteisöllisempää zombeilua – mutta ei se mitään, olihan meillä oma pieni juhlaporukkamme ja uudet, mukavat tuttavuudet! Veikkaisin, että lauantai oli yksi kesän mieleenpainuvimmista päivistä. Ensi vuonna mennään siis entistä ehommalla habituksella ja asenteella!

Johanna Sandborgin (http://windmillsw.net/) ottamia kuvia


 


Muiden kuvaajien ottamia 
 (c)  Neonilla Narjus
(c) Minna Holstikko

 (c) Hannu Hietarinne

 "APUA!!! NÄÄ ZOMBIET SYÖ MUT! TULKAA AUT" - Juhan FB-päivitys

Seuraavana aamuna. Pelkäsin, etteivät mömmöt lähtisi naamasta kulumallakaan, mutta onneksi lähtivät. Latexista tuli sekä minulle että Suville pienet ihottumaläikät poskeen, tässä kuvassa peittyvät hiusten alle.

2 kommenttia:

  1. Jee sä kerkisit jo päivittämään :D Oli kyllä hupaisa päivä! Sun asu oli kyllä todella insiroiva ja "meikki" onnistunut^^

    Mietin joskus itekin että pitäiskö huolestua, kun tunnen oloni kaikista kotoisammaksi jossain ihan psykoottisissa maskeissa, asuissa ja poseerauksissa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todellakin. :D Kiitti!

      Se on hei rikkaus! Harvalla menee noin luontevasti. :D

      Poista