keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Luovuus on täysillä elämistä parhaimmillaan

”Milla, mä olen niin kateellinen sulle, kun sä osaat kirjottaa ja laulaa. Voi kun mäkin osaisin tehdä jotain tollasta, mutta ei mua koskaan pienenä viety millekään tunneille, enkä mä oikein osaa.”

Tätä lausetta kuulen eri muodoissaan kovin usein. Se on aika surullista. Valitettavan monella ihmisellä tuntuu olevan sellainen käsitys kuin luovaksi ja taiteelliseksi ihmiseksi vain synnyttäisiin (tai kehityttäisiin lapsuuden pianotuntien kautta). Toki niitä lahjoja varmasti on suotu toisille enemmän kuin toisille, mutta jokainen voi kehittyä harjoittelemalla. Ihan huimastikin. Minun lauluni kuulosti vielä joitakin vuosia sitten variksenpojan raakunnalta verrattuna tämän päivän sointiin. Puhumattakaan siitä, miten paljon vaikkapa tekstini ovat muuttuneet vuosien kuluessa. Suurin osa taidoistani on siis harjoittelun ansiota. Lahjakkuus oli vain se kipinä.

Monet tuttavani ovat esitelleet minulle laulunlahjojaan, kirjoituksiaan ja milloin mitäkin vähän anteeksipyydellen ja häpeissään. Sille ei ole ollut tarvetta. Aloittelija harvoin on mestarin veroinen, mutta ituja löytyy aloittelijoidenkin töistä. Monesti olen näiden tuttavieni hengentuotteita tutkaillessani ajatellut, että jos tämä ihminen tekisi tuota juttuaan vaikka viisi vuotta, niin hän olisi aivan uskomaton. Minä uskon yleensäkin, että todella monessa meissä on roppakaupalla piileviä kykyjä, joita ei vaan ole uskallettu jalostaa. 

On jotenkin kummallista, että lapsena miltei kaikki näyttelivät, lauloivat ja piirtelivät ilman sen kummempia huolia siitä, miltä se nyt muiden silmiin näyttää. Jokaisella on omat syynsä noiden juttujen lopettamiseen, mutta valitettavan usein harrastaminen loppuu siihen, kun joku sanoo, että olet surkea siinä mitä teet. Se on ymmärrettävää, mutta kauhean surullista. Muistan, kun joskus teininä julkaisin omia piirustuksiani IRC-Galleriassa ja sain joltain tuntemattomalta ihan hirveät haukut niistä. Myös koulun konserttien jälkeen kuulin moneen otteeseen, miten ikätoverit olivat arvostelleet laulamistani, esiintymistyyliäni ja milloin mitäkin niihin liittyvää erittäin kovin sanankääntein. Kyllähän se kirpaisi aivan kauheasti. Monesti tuli itkettyä itsensä uneen.

Positiivinen palaute oli mahtava juttu, mutta se ei ollut asia, joka sai minut jatkamaan. Luovat hommat ovat kuin toinen kieleni ja ne on ommeltu hyvin syvälle minuun. Olen kaikkein eniten oma itseni tehdessäni taiteellisia juttujani, enkä tiedä miten pärjäisin ilman niitä. Kaiken muun itsessäni olen jossain vaiheessa kyseenalaistanut, mutta näistä jutuista en koskaan halua luopua. En vain pystyisi. Se on yksi syy sille, miksi haluaisin ehdottomasti jokaisen edes kokeilevan jotain taiteenlajia. Se on kuin opettelisi uuden kielen, tosin monta kertaa laajemmassa mittakaavassa. En voisi kuvitellakaan pääseväni yhtä syvälle itseeni arkikielen kuin runouden avulla. Puhumattakaan siitä, miten pystyn ilmaisemaan ja konkretisoimaan tunteitani laulamisen kautta. 

Tietenkin minua kiinnostaa myös muiden ihmisten mielipiteet hengentuotteistani, mutta en minä niiden perusteella tee päätöksiä ilmaisuni suhteen. Se olisi ihan hullua tässä vaiheessa. Nämä jutut ovat minun elämänkumppaneitani. Enhän minä vaihtaisi poikaystävääni tai ystäviänikään sen vuoksi, että joku sanoisi niiden olevan huonoja.

Aiemmin implikoin, että miltei jokainen meistä voi tulla hyväksi jossain taiteenlajissa, jos harjoittelee ahkerasti. Oikeastaan sen voi unohtaa, sillä homman juju ei ole se, että sinusta kehittyy paras tai edes hyvä. Työsi on arvokasta jo sen vuoksi, että olet vuodattanut siihen palasen itsestäsi. Olet käyttänyt siihen aikaasi ja voimavarojasi. Kukaan muu ei koskaan tule tekemään mitään samanlaista, vaan kyseessä on kuva juuri sinun ajatuksistasi ja tunteistasi. Aito ilmaisu itsessään on mielettömän kaunista. Olen monesti jäänyt ihailemaan jotain taiteentekijää jo pelkästään sen vuoksi, että hän on niin vilpitön ilmaisussaan. Sillä ei ole ollut väliä, onko teos ollut juuri minun makuuni. 

Tämän sekavan sepustukseni pointti on, että älä koskaan anna kellekään lupaa poistaa sinulta luomisen lahjaa. Se on liian suuri kadotettavaksi vain ilkeiden sanojen saati sitten vaikkapa laiskuuden vuoksi. Tämä on juttu, jonka jokainen ansaitsee elämäänsä. Omalla kohdallani se on ollut se kaikkein suurin rakkaus. 

 

2 kommenttia: