perjantai 21. elokuuta 2015

Days Of Yore

Olen kirjoittanut useampaankin postaukseen Mikkeli-tunnelmistani. Tuntuu, etten kuitenkaan ole päässyt tarpeeksi perusteellisesti kertomaan, millaisen fiiliksen Mikkeli-reissut saavat minulle aikaan ja miksi vastoin kaikkia aiempia odotuksiani vierailen siellä varsin usein. Päätinkin kirjoittaa perusteellisemman postauksen siitä, mitä vetäytyminen vanhaan kotikaupunkiini minulle merkitsee ja kertoa vähän viime vierailun tunnelmista.

Pk-seutu on ihan mukavaa aluetta värikkyytensä ja tapahtumakirjonsa puolesta, mutta aion kyllä opiskelujen jälkeen muuttaa täältä pois. Helsingin keskustassa pyöriessä alkaa päätä pakottaa ihmismäärä, melu ja hyvin kaupunkimainen ympäristö. Nuo ovat asioita, joiden en ennen muuttoa uskonut minua suuremmin haittaavan, mutta itse asiassa ne stressaavat ajoittain paljonkin. Asuinalueellani Vantaalla on toki rauhallisempaa, mutta siltikään en osaa oikein tuntea tätä paikkaa kodikseni. Olo on edelleen vähän orpo. Melkein mihinkään paikkoihin ei liity minkäänlaista tunnelatausta enkä oikein tunnekaan täältä ketään. Täytyy lisäksi sanoa, että vaikka rakastankin toisinaan sitä, että kaikenlaista tapahtumaa on paljon ja pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin, niin välillä tarvitsen täydellistä hiljaisuutta ja omaa rauhaa. On päästävä tyhjentämään pää.

Mikkeliin palatessaan tuntee taas olevansa juurillaan. Siellä ei vain palloile irrallisena ja eksyneenä ympäriinsä. Melkein jokaisessa osassa kaupunkia on jokin muistojen kultaama paikka. Monilla alueilla useampiakin. Toki kaupungissa tapahtui myös paljon ikäviä asioita, mutta jotenkin ne muistot eivät tunnu olevan niin paikkasidonnaisia. Jotkut ehkä, mutta ne alkavat olla jo aika kaukana menneisyydessä. Kai niihin suhtautuukin hieman armollisemmin ja neutraalimmin, kun on ollut aikaa kasvaa.

Mielikuvitus tuntuu pelaavan Mikkelissä paremmin ja tietyillä seuduilla käyskennellessä tulee tavallaan maaginen fiilis. Monesti nuo paikat ovat erityisen kauniita ja vaikuttavan näköisiä tai sitten  muistojen kultaamia. Tonttulassa (isäni luona) käyn mielelläni kesäisin jo pelkästään sen takia, että luonto siellä on upeaa. Ympäristön vihreät sävyt ovat auringonpaisteessa (etenkin ilta-auringossa) niin kirkkaita, että ne on helppo sekoittaa keltaiseen. Puhumattakaan järviveden tuoksusta tai taianomaisesti hehkuvista hopeapajuista! Tulee heti mieleen lapsuusvuosien uintireissut ja kotiloiden kaiveleminen rannasta. (Hevosjuotikkaat tuntuivat muuten hassuilta, kun niitä laittoi sormenpäihin roikkumaan.) Lisäksi paikka on Porrassalmen museotien varrella, minkä varrella ja vierustoilla on paitsi kaunista metsää, myös monia historiallisesti merkittäviä paikkoja. (Mainittakoon vaikka Tuukkalan kalmisto!)

Muitakin kauniita paikkoja on. Voisin mainita ihan vaikkapa entisen huoneeni ikkunasta avatuvan näkymän Rantakylässä. Etenkin syksyisin ruskan hehkuessa. Sitä näkyä on oikeasti aika vaikea sovittaa yhteen Helsingin betonihelvettien kanssa. Tuntuu kuin kyse olisi kokonaan eri todellisuudesta.

Tuollaisissa paikoissa tykkään joko olla ihan hiljaa tai sitten tehostaa tunnelmaa musiikilla. Musiikki ei kuitenkaan saa olla mitä vaan. Yleensä valitsen jotain sellaista, mitä olen noissa paikoissa aiemminkin kuunnellut. Esimerkkinä vaikkapa Nightwishin vanha tuotanto (Oncea edeltävä), Lyriel, Heather Dale ja Blackmore's Night.

Mikkelissä pää tuntuu muutenkin kevyemmältä. Tuntuu, että ajatuksille on enemmän tilaa ja on muutenkin rauhallisempi olo. Keskittymiskyky on ihan eri luokkaa kuin täällä pk-seudulla. Toki on myös mukava nähdä vanhoja kavereita ja sukulaisia. Tuntuu todella helpottavalta poiketa näiden ystävien luona vähän avautumassa siitä, miten ihan oikeasti menee ja kuunnella toisen avautumisia. Tiedän, että voin sanoa ystävilleni melkein mitä tahansa eivätkä he tuomitse minua, eivätkä sen paremmin laita juttuja kiertoon. Lisäksi Outille, minulle ja Sannalle on kehkeytynyt aika omalaatuinen, vähän mustahko huumori, joka ei välttämättä uppoaisi ihan kaikkiin. On kuitenkin helpottavaa voida vaikka mussuttaa kakkua ja laskea leikkiä vakavista asioista. Silloin tuntuu, että ne asiat ovat hallinnassa, eivätkä ehkä niin kamalia kuin neljän seinän sisässä istuessa on tuntunut. Viimekertaisella reissulla menimme Outin kanssa porukoideni mökille ja tulimme siellä taas keskustelleeksi vaikka mistä. Lisäksi tuli vihdoinkin heitettyä talviturkki ja saunottua puusaunassa. Ehdin jo pelätä, etten tänä kesänä ehkä kerkeisikään.

Tyttöjen moikkaamisen lisäksi minun on pakko käydä myös mummollani teellä tai tunnen jättäneeni jotain olennaista välistä. Samalla tulee nähtyä myös vanha kämppä, sillä kerrostalo on aivan mummoni naapurissa. Tuntuu kummalliselta ajatella, että muutin vuosi sitten sieltä pois. Kämpän ohi kävellessä vanhat ajat palaavat aina mieleen: pyöriminen Naisvuorella, illanistujaiset kämpillä ja metsäkävelyt lähimaastossa. Soittimesta pauhaa tällöin useasti CMX, etenkin kappaleet Auringon kultainen kaupunki, Kultanaamio, Mikään ei vie sitä pois ja Siivekäs. Elokuun kruunu soi myös välillä ja siitä tulee nimensä mukaisesti mieleen viimeinen elokuu kämpillä. Kuuntelin sitä paljon lähtiessäni asunnosta ja siihen liittyykin omat surumieliset tai ainakin haikeat muistonsa.

Yksi tärkeä asia Mikkelissä on myös isäni koira Sara. Sara muutti Tonttulaan minun asuessani jo omillani, mutta se on ottanut minut perheenjäseneksi ihan samalla tavalla kuin muutkin. On ihana aina nähdä, miten vilpittömän innoissaan Sara aina on tulostani. Se pitää hassua ääntä ja seurailee joka paikkaan. Jos on vähänkin surullinen olo, niin Saran läsnäolo kyllä auttaa. Se on ehkä kultaisin koskaan kohtaamani koira. Tykkään yleensäkin hauvoista todella paljon, mutta Saraan syntyi kyllä aivan ainutlaatuinen suhde heti ensimmäisellä kerralla kun tapasimme.

Rakastan myös lukemista Mikkelissä. Viimeksi tuli luettua Tolkienin Keskeneräisten tarujen kirjaa ja Kalevalaa. Olen itse asiassa viimeinkin jälkimmäisen onnellinen omistaja. Aiemmin olen tullut lainanneeksi sen vain kirjastosta, mutta nyt äkkäsin äidilläni olevan vuoden 1947 Kalevala, joka on Akseli Gallen-Kallelan kuvittamana. Kysyin varovasti saisinko sen lainaan, mutta äiti totesikin, että ota se vaikka omaksi. Nyt se on kunniapaikalla kirjahyllyssäni.

Niin kiehtova kirja kuin se onkin, niin Tolkienin kirjoihin minulla on jokseenkin henkilökohtaisempi suhde. Keskimaahan on aina yhtä miellyttävää ja helpottavaa palata. Voisin lukea Keskimaasta ihan vain pelkkää kuvausta ja nauttisin siitä. Ehkä joku päivä vielä muuta sinne Rivendelliin!

Ehkä en kuitenkaan jää jaarittelemaan Keskimaasta vaan palaan siihen Mikkeliin. Nykyään kävelen aika paljon, mutta Mikkelissä sitä tulee tehtyä ehkä vielä enemmän näin kesäisin. Sitä ihan tarkoituksellakin haluaa nähdä vanhoja tuttuja mestoja. Viimeksi oli todella virkistävää talsia keskustasta Rantakylään. Tuli taas mieleen, kuinka joskus vuosia sitten aina aamuyöstä hoiperteli korkokengissä yömenoista ja ihasteli nousevaa aurinkoa. Äitini talon lähellä on myös metsäisiä kävelyreittejä, joissa on mukava käyskennellä. Onneksi olen pyörinyt niillä nyt sen verran, etteivät ne enää muistuta koulun liikuntatunneista.

Joskus leikin ajatuksella, että muuttaisin takaisin Mikkeliin opiskelujen jälkeen. Sitten kun haluan asettua aloilleni. Tosin en ole aivan varma siitä, haluanko loppujen lopuksi koskaan"asettua aloilleni". Se kuulostaa hitusen tylsältä, mutta toki sen voi käsittää monella tapaa. Jos sen mieltää nine to five-toimistotyönä, lähiöalueen omakotitalona ja pakollisena lapsikatraana, niin taidan jättää väliin. Jos taas rauhallisena mielenä, vakaina ja pysyvinä ihmissuhteina ja oman paikan löytämisenä, niin se kuulostaa jo paremmalta. En kuitenkaan vielä osaa sanoa, olisiko paluu Mikkeliin hyvä idea. Töiden perässähän se on varmaan pitkälti juostava ja lisäksi voi olla, että kaupungilta katoaisi sille viime aikoina kasvanut sädekehä. Mutta se jää nähtäväksi.

 
 
 Iskä heitti meidät veneellä mökiltä pois! Veneen kyydissä on mahtavaa, mutta itse en sellaista osaa ajaa. Jos saisin valita ottaisinko itselleni veneily- vai autoilutaidot, niin valitsisin ehdottomasti veneilyn. Matka olikin yhtä ihastunutta kiljahtelua ja käkätystä.

   
 

6 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus, johon on helppo samaistua. Osittain voi olla kyse juuri kuten kirjotit, "sädekehän" muodostumisesta kuten sanontakin kuuluu, "aika kultaa muistot". Silti on olemassa ihmistyyppi, johon itse ainakin vahvasti kuulun, jolle omat juuret on hyvin tärkeä asia. Lapsuudesta tutut paikat tuovat rauhaa ja turvaa, muistuttaa onnellisista hetkistä. Kauan sitten pois lähteneenä mm. kaupunki jossa vietin nuoruuteni on uudelleen alkanut näyttämään minulle viehättäviä puoliaan, vaikka suhtautumiseni Haminaa kohtaan oli tosi nihkeää yli kymmenen vuotta negatiivisten muistojen vuoksi. On tässä mielessä erittäin hyvä asia, että hyvillä muistoilla on tapana voittaa ikävät asiat. P.s. Mikkelin seutu on huiman kaunista aluetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kyse on kummastakin. Juureni ovat minulle erittäin tärkeät, mutta toisaalta olen myös taipuvainen liimailemaan niihin kivoihin muistoihin vielä vähän lisää glitteriä. :D On se jännä, miten suhtautuminen voi muuttua pois muuttamisen ja ajan kulumisen myötä. Mutta parempi varmasti näin päin kuin että vanhoista asuinpaikoista olisi jäänyt meille kauhean paska maku suuhun.

      Mikkeli on kesäisin kyllä erittäin kaunis paikka. :)

      Poista
  2. Aika hyvin tiivistit minunkin mietteeni kaupungilla ja "maalla" asumisesta. Toisaalta en voisi asua kovin kaukana kaupungista, sillä en voisi kuvitellaakaan eläväni ilman kaupungin tarjoamia kulttuuririentoja (keikat, teatteri, museot jne jne) mutta en missään nimessä ole keskustaihmisiäkään. Lapsuus tuli vietettyä metsän siimeksessä ja sinne veri vetää takaisin, mut mites sen keikoilla rymyämisen sitten käy.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, juuri nuo kulttuurimenot ja vastaavat ovat opiskelujen ohella syy sille, miksi haluan juuri nyt asua pk-seudulla. Täällä asuminen on minulle vähän kuin maailman kiertäminen pienemmässä mittakaavassa. Voisihan pk-seutua kutsua kaikenlaisten (ala)kulttuurien sulatusuuniksi ja täällä pääseekin kokemaan kaikenlaista jännää. Joskus on kuitenkin aika palata kotiin. :)

      Poista
  3. Kiva lukea välillä tälläinen mielipide. Yleensä kaikki hehkuttaa Helsinkiä ja sen ihanuutta ja miten sinne on päästävä asumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että tykkäsit! Helsinki on tapahtumakirjon ja suvaitsen ilmapiirin kannalta kiva kaupunki, mutta no, monesti ihmiset eivät osaa arvatakaan, miten kuormittavaa pk-seudulla asuminen voi toisaalta olla. Etenkin jos olet asunut koko elämäsi rauhallisessa pikkukaupungissa.

      Poista