sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Minun vihani

Viha on ollut minulle aina vaikea tunne käsittää, kokea ja purkaa. Se on polttanut sisällä, tuntunut sietämättömän kipeänä ja korventavana tunteena jossain rintakehän ja yläselän alueella. Silti siitä on tuntunut olevan mahdotonta saada otetta. Kunnes se sitten joku kerta nousee esiin ja onkin mahdoton hallita. Minulla on ollut sellainen olo kuin oma vihani olisi jotain erityisen tuhoisaa ja mahdotonta saada pidetyksi käsissä. Olen pelännyt, että vihani karkaa käsistä ja satutan jotain peruuttamattoman pahasti tai rikon ihmissuhteitani. Siksi olen monesti padonnut sen sisääni, jossa se on päässyt jälleen lihomaan. Välillä se on suorastaan invalidisoinut. On tuntunut vaikealta tehdä mitään, kun kroppa tuntuu palavan. Toisaalta tekee mieli hajottaa asioita, oksentaa liuta loukkauksia tai keksiä jokin mahdollisimman kiero suunnitelma tunteidensa purkamiseksi. Samaan aikaan tuntee hirveää syyllisyyttä noista fiiliksistä ja itsensä kelvotontakin kelvottomammaksi ihmiseksi. Lopulta huomaa olevansa niin solmussa, ettei reaktioissa ole mitään mieltä ja tunnetilat vaihtelevat normaaliakin rajummin. Tunnen vihaisena olevani miltei eri persoona kuin normaalissa kanssakäynnissä.

Oma vihani on ollut monin tavoin patoutunutta. Aina en ole voinut ilmaista sitä vapaasti. Ilmaisun ovat kieltäneet minulta niin jotkut läheiseni kuin minä itsekin. En ole voinut valittaa, kun minua on kohdeltu huonosti. Olen oppinut, että tunteidensa näyttäminen johtaa satutetuksi tulemiseen tai ihmissuhteiden katkeamiseen. Tuollaiset asiat synnyttävät paitsi suoraa vihaa, myös pelkoa, häpeää ja surua, jotka voivat purkautua myöhemmin vihana. Kun tunteet menevät todella vaikeiksi, on helpompi sanoa minä vihaan kuin minä pelkään, minä tarvitsen tai minä välitän. Erityisen vaikeaa se on silloin, kun on tullut kaltoin kohdelluksi tai pelkää tulevansa. Itse asiassa nimenomaan pelko oireilee monesti vihana. Esimerkiksi parisuhteen päättyessä riitaisasti monen kuulee vannovan vihaa tai välinpitämättömyyttä, vaikka oikeasti tunteekin olonsa hylätyksi ja pelkää tulevaisuutta. Myös tuntematon herättää vihamielisiä reaktioita nimenomaan sitä kohtaan tunnetun pelon vuoksi.

 

Viha voi olla hyvin addiktoivaa. Siitä saa voimaa. Olo on monesti paljon aikaansaavampi kuin vaikkapa surullisena. Vihaa kokiessa ei myöskään välttämättä tarvitse tuntea muita tunteita. Se ei heti satuta niin rajusti kuin vaikkapa suru. Sokean vihan vallassa ei joudu kyseenalaistamaan omaa merkitystään eikä myöntämään tarvitsevansa ketään. Tästä huolimatta se ei kuitenkaan ole erityisen kannattava tunne hautoa, sillä monesti alkaa vaivata vaalijaansa jossain vaiheessa. En voi väittää törmänneeni elämäni aikana yhteenkään jatkuvasti vihaiseen ja onnelliseen ihmiseen. Vihaisia ja masentuneita ihmisiä tulee taas tavanneeksi koko ajan. Valitettavasti tunnistan myös itsessäni jälkimmäisen ryhmän piirteitä.

Toiset eivät kestä vihaa ollenkaan. Omalla kohdallani suhtautuminen on ollut aika kaksijakoista. Tuntuu kuin toinen puoli minusta kammoaisi kuollakseen vihaa, toinen taas syleilisi pelastavana enkelinä. Syyllisyyttä kokeva puoleni pelkää, mitä kaikkea viha voi aiheuttaa. Se johtaa noidankehään, kun vanhat pelosta syntyneet vihani saavat uusista peloista kimmoketta. Lisäksi olen suunnannut osan vihastani suoraan itseeni. Olen kokenut olevani hirveä ihminen tuntiessani sellaista tunnetta, suorastaan ihmishirviö. Minun on ollut vaikea hyväksyä voimakasta tunnemaailmaani tämän asian suhteen. On helppoa sanoa olevansa herkkä tuntemaan positiivisia tunteita tai vaikkapa tuskaa, mutta viha on monimutkaisempi. Sen voimakas purkaminen usein vahingoittaa jotakuta. Vaikka en purakaan vihaani tuhoisasti, tunnen syyllisyyttä jo niistä mielikuvista, jotka risteilevät tunteen vallassa päässäni.


Erään erityisen vihantäyteisen elämänvaiheen jälkeen aloin pelätä vihaa niin paljon, että suorastaan mitätöin sen merkityksen. Ajattelin sen olevan täysin turha tunne ja toivoin, että voisin poistaa sen kokemusmaailmastani kokonaan. Olisihan se ihan kaunista, muttei mahdollista. Lisäksi viha voi olla toisinaan ihan hyväkin asia. Se kertoo meille, ettei kaikki ole hyvin. Jokin meille tärkeä on uhattuna. Minunlaiselleni, toisinaan itseinhossa rypevälle tapaukselle on helpottavaa huomata, että suutun kun minua kohdellaan kaltoin. Viha siis kertoo meille, että me itse tai jokin muu asia on meille tärkeä.

Viha voi siis olla hyödyllinenkin tunne, mutta konfliktitilanteita ei sen vallassa kannata alkaa ratkomaan. Itse asiassa on ihan tutkittu juttu, ettei aggressiivinen käytös edes vähennä aggressiivisuuden tunnetta. Päinvastoin. Purkauksen jälkeen ihmiset ovat entistä aggressiivisempia. Itse olin aika yllättynyt tästä tutkimuksesta lukiessani. Muistan itse useita tilanteita, joissa olen tuntenut helpotusta purkauksen jälkeen. Voi kuitenkin olla, että kyse on nimenomaan patoutuneiden asioiden purkamisesta, ei niinkään aggression. Uskon, että samaan tai jopa parempaan lopputulokseen oltaisiin saatettu päästä rauhallisellakin keskustelulla. Lisäksi ihminen valitettavasti ehdollistuu aggressiiviselle käytökselle, jos harrastaa sitä paljon.


 Vihan tunne ei kuitenkaan katoa sitä kieltämällä. Olen itse ollut aivan solmussa tämän asian suhteen. Tuntuu, ettet saisi tehdä mitään. Patoutuminen on paha asia, samoin purkaminen. Hautominen tavalla tai toisella vahvistaa vihaisuutta. Välillä on tuntunut siltä kuin asialle ei voisi tehdä mitään. On ollut aika neuvoton olo. Monesti tilanne ei kuitenkaan ole niin epätoivoinen kuin miltä aluksi tuntuu. Tehtävissä on itse asiassa aika paljonkin. Pointtina on, että haluaa todella muuttaa tunnetilaansa. Pelkkä ympäristönvaihdos voi tehdä hyvää. Lähtee vaikka luontoon kävelemään tai ihan lenkille. (Oma ehdoton inhokkini!) Omalla kohdallani myös musiikki on hyvin keskeisessä asemassa. Joskus vihainen musiikki tekee pieninä annoksina hyvää, mutta monesti se vain lietsoo fiiliksiä. Niin epämiellyttävältä kuin se voi vihaisena tuntuakin, voi joskus kokeilla kuunnella aivan päinvastaista musiikkia. (Söpöt kansanlaulut toimivat omalla kohdallani oikein hyvin. Black Is The Color & She Moved Through The Fair poistavat kiukun käden käänteessä.) Tämä toimii etenkin silloin, jos mielialat ovat yhtä reaktiiviset kuin minulla.

Tunteensa pitää myös saada ilmaistua. En tarkoita tässä mitään raivokohtausta, vaan rauhallista keskustelua. Vihan käsittelemässä on tärkeää, että tuntee tulleensa kuulluksi. Voi olla hyödyllistä myös kokeilla etäännyttää asia itsestään. Yrittää tarkastella sitä ulkopuolisen silmin. Monesti näkökanta muuttuu hieman. Leppyminen tai anteeksianto ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Siksi on tärkeää osata olla armollinen itselleen. Itsesyytökset ja –viha vain voimistavat kierrettä eivätkä auta paranemisprosessissa.


Nyt kun olen puhunut vihan ilmaisemisesta, voisin sanoa muutaman sanan myös sen vastaanottamisesta. Paitsi että olen huono ilmaisemaan vihaa, olen huono myös vastaanottamaan sitä. Reaktioni eivät aina ole hirveän johdonmukaisia tai loogisia. Toisinaan olen kauhusta kankea, kun joku suuttuu minulle. Välillä vain naurattaa, enkä oikein osaa tuntea mitään. Joskus olen valmis tekemään mitä tahansa toisen vihan lepyttämiseksi, toisinaan taas en suostu antamaan sille arvoa ollenkaan. Hyvin yleinen tunne on tietynlainen äärimmäinen kiusaantuneisuus. Samoin neuvottomuus. Toisinaan mukaan sekoittuu hyvinkin kummallisia ja sopimattomia tunteita. Esimerkkinä voisin mainita helpotuksen. ”Jos hän on vihainen, hän välittää” on ajatusmalli tämän fiiliksen takana. Mitä tunteita esille sitten nouseekin, on tärkeää hyväksyä ne. Yksikään tunne ei katoa väkipakoin hiljentämällä. Sen sijaan niissä alkaa nähdä enemmän järkeä jo sen jälkeen, kun ne on osannut nimetä.


Minä olen luvannut itselleni, että yritän hyväksyä muiden tunteet ilman vahingollisia vastareaktioita. Tiedän, etten tule kykene siihen juuri tällä sekunnilla, mutta kenties joku päivä. Samoin olen luvannut, että annan itselleni luvan sanoa mitä tunnen. En anna kenenkään enää sanoa minulle, etten saa muotoilla tunteitani sanoiksi tai pahimmillaan, etten saa kokea niitä. Minusta ei sillä tule yhtään parempaa ihmistä – päinvastoin.

4 kommenttia:

  1. Koko teksti tuntuu niin tutulta... Näin vanhemmiten olen oppinut olemaan välittämättä osasta niistä asioista, joista ennen on tullut niin paljon vihaa.. Myöskin tasapainoinen parisuhde on varmasti auttanut tähän. Silti edelleenkin huonoina päivinä se viha vaan leimahtaa ihan ennalta arvaamatta. Jälkikäteen nolottaa miten on käyttäytynyt - onneksi sentään nykyään osaan pyytää anteeksi käytöstäni. Täytyy vain osata olla armollinen itselleen ja hiljalleen yrittää eteenpäin.

    Sinulla on muutenkin todella mielenkiintoinen blogi. Tykkään etenkin näistä pidemmistä asiapitoisista postauksista. Toivon sinulle kaikkea hyvää! :) Toivottavasti saadaan nauttia vielä pitkään blogistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasapainoiset ihmissuhteet kyllä vaikuttavat asiaan positiivisesti. Itsekin olen huomannut, että jos ympärillä ei kuohu, niin fiilikset saattavat pysyä aika nätisti aisoissa. Monesti myrskyisämpinä kausina huomaakin ihan unohtaneensa, miltä ne korventavat fiilikset tuntuivat. Mutta no, kai niiden tunteminen voi olla hyväkin asia. Patoutuneet fiilikset pääsevät käsittelyyn.

      Anteeksi pyytäminen on todella tärkeää. Minä olen padonnut vihat monesti sisääni, mutta jos ne ovat purkautuneet, niin olen heti järkeni takaisin saatuani pyrkinyt pyytämään anteeksi. Yleensä ihmiset ymmärtävät kyllä, sillä joskus on luonnollista menettää malttinsa, niin ikävältä kuin se tuntuukin.

      Kiitos paljon! Kaikkea hyvää myös sinulle! Mitään lopettamissuunnitelmia minulla ei ole, joten eiköhän tämä vielä pitkään ole pystyssä. Kouluhommat vaan verottaneet sen verran jaksamista, että postaustahti on viime aikoina ollut vähän mitä on. Jos sitä kesällä alkaisi pukea postauksia ihan urakalla! :)

      Poista
  2. https://www.youtube.com/watch?v=aXuTt7c3Jkg

    kaikki osat 1-4.

    Erittäin mielenkiintoinen blogi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, paljon kiitoksia linkistä! :)

      Poista