lauantai 13. syyskuuta 2014

Vanhaa ja uutta

Pahoittelen, etten ole lähiaikoina saanut aikaiseksi mitään kuulumis/asupostauksia kummempaa. Olen ollut aika stressaantunut nyt muuttosähläyksen ja mielialaongelmien vuoksi, etten ole jaksanut tehdä oikeastaan mitään tähdellistä. Olen sopeutunut äitini luokse joten kuten, joka on ihan hyvä juttu, sillä tuskin tulen vielä ihan äkkiä pääsemään pois. Tuntuu, että selvitettävää ja tehtävää olisi ihan kamalasti, eikä minulla ole mitään hajua mistä aloittaa.

Äitini luota olen löytänyt pari vanhaa kiinnostuksen kohdetta ja harrastusta, jotka jäivät taka-alalle asuessani keskustassa. Kävin aikoinaan parin vuoden ajan pianotunneilla, jonka jälkeen pimputtelin aina satunnaisesti, kun molemmissa kodeissani sattui kyseinen soitin olemaan. Omassa asunnossa minulla ei ollut edes syntikkaa, joten soittaminen jäi. Nyt olen aloittanut sen jälleen ja oikeastaan tuntuu, että kehityn jopa nopeammin kuin aiemmin - ainakin nopeammin kuin soittotuntiaikoina, jolloin kotiläksyt tuntuivat aivan ylitsepääsemättömän tylsiltä. Siihen verrattuna pianon soittaminen tuntuu nyt jotenkin erilaiselta. Turtumuksen tunteissa pyöriskeltyäni oli kummalllisen helpottavaa saada kokea jälleen se olo, mikä tulee kun opit soittamaan jonkun itsellesi tärkeän kappaleen.

Lisäksi olen palannut jälleen PS3:sen pariin. En ole koskaan ollut mikään varsinainen pelaajatyttö, mutta löysin muutamia kiinnostavia pelejä pleikkarille asuessani porukoilla edellisen kerran. Dragon Age Originssia on tullut nyt jälleen pelattua niin paljon, että ihan päätä särkee. Fanityttöys pääsi niin pahasti pintaan, että päätin jopa ostaa pelin kakkososan, vaikka olen kuullut siitä enimmäkseen huonoa. Haluan kuitenkin pelata kyseisen pelin läpi, koska kolmonen näyttäisi lupailevan hyvää ja kakkosessa voi selvitä sen kannalta tärkeitä asioita. Uusimman pelin odottelu on aika tuskaista, sillä ykköspeli säväytti yhtä voimakkaasti kuin lempikirjani ja -elokuvani. Oman elämäntilanteen ollessa hyvin stressaava onkin vain tehnyt mieli unohtaa itsensä ja syventyä fantasiamaailmaan - ainakin siihen asti, kun rakas äpäräprinssini dumppasi minut kylmästi sen jälkeen, kun olin saanut kruunun vehkeiltyä hänen päähänsä. Fuck you, Alistair! Kiitos sinun, mulla ei mene hyvin edes fiktiivisissä maailmoissa.

Alistairin lisäksi ihan oikeatkin ihmiset ovat käyneet hermoille jonkin verran. Halu eristäytyä on ollut välillä aika kova, mutta se on varmaan ihan luonnollista tilanteen huomioon ottaen. Oikeastaan minusta tuntuu, että normaalia suurempi annos omaa aikaa tekee minulle nyt ihan hyvää. Ihmisenä kasvamiseen tarvitsee kuitenkin tilaa, enkä halua että minulla on jatkuvasti vieressä joku, johon voin tukeutua tai pahimmillaan ripustautua.

Synttäripäiväkin olisi tiistaina, mutten oikeastaan välitä ajatuksesta juhlia isommalla porukalla. Jesse vei minut kuitenkin tänään (tai oikeastaan eilen, jos tarkkoja ollaan) kaupungille ja leffaan, joka oli kyllä todella mukavaa. Tulin ostaneeksi kirpparilta jälleen yhden hameen, paidan, hapsuhuivin ja kynttilänjalan. Pientä sisustusroinaa tuntuu tarttuvan nykyään yhä useammin matkaan - varmaan kohta hukun siihen. Leffa, jonka kävimme katsomassa oli Sin City 2. Se oli oikeastaan varsin hyvä, vaikka jostakin syystä pikkasen etukäteen sitä vierastinkin. Eva Greenin nimi kuitenkin sai sysäämään ikävät ennakkoluulot syrjään ja leffa pitikin sitten tiukasti otteessaan loppuun asti. Greenin näyttelijätyö oli toki jälleen aivan loistavaa ja hän oli tapansa mukaan hätkähdyttävän upea - kuten koko oikeastaan koko elokuvan visuaalinen puoli.

Tämä postaus oli nyt pitkälti aika tyhjää jaarittelua, mutta haluan pitää teidät kartalla siitä missä mennään. En ole unohtanut blogia, vaikka olenkin ollut vähän tavallista hiljaisempi ja tasokkaampien postauksien kirjoittaminen ottaa nyt oman aikansa. Pyrin kuitenkin järkkäämään jotkut kuvaukset lähiviikoille, että saisitte mallijutuistakin jotain nähtävää jälleen.

Loppuun laittelen vielä muutamia kuvia yhden päivän asusta, vanhasta kämpästä ja Rantakylän metsistä. Toivotaan, ettei seuraavan postauksen kirjoittaminen veny kovinkaan pitkälle!

Muuttaminen pois keskustan kämpästä oli aivan uskomattoman haikeaa. Oikeastaan purskahdin itkuun, kun loppusiivouksen jälkeen astuin äitini autoon. Minä en ihan tuosta noin vain ala kutsumaan mitään paikkaa kodikseni ja turvattomuuden tunteen kanssa tappelu on suurimissa osissa paikoista aikamoinen pulma, mutta Ristimäenkadun kämpän kanssa ei jostakin syystä ihmeemmin ollut turvattomuusongelmia. Olen käynyt muuttomme jälkeen nyt kaupungissa pari kertaa ja nähnyt vilaukselta vanhan talomme. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, ettei voi enää kävellä ovesta sisään ja rojahtaa sohvalle. Jos äitini ei valittaisin niiden hajusta, niin polttaisin varmaan aika usein Maroman Vanilla - suitsukkeita uudessavanhassa asuinpaikassanikin - niistä tulee mieleen vanha koti.


6 kommenttia:

  1. Upea asu! :) Ihania kuvia muutenkin ja postausta oli mukava lukea. ^^

    VastaaPoista
  2. Mielettömän kauniilla naisella, sopusuhtainen vartalo.
    Upea asu kokonaisuus ja vielä suomalaisessa maisemassa,
    Voiko sitä enempää toivoa kuvalta.

    VastaaPoista