torstai 10. heinäkuuta 2014

Myyttisiä henkilöitä: Morgan le Fay

Morgan le Fay (Morgaine, Morgana) on kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden legendoissa mahtava noitakuningatar, Avalonin valtiatar ja Arthurin sisarpuoli. Hän on kuningattareksi päätyvän Igrainen ja tämän ensimmäisen miehen, Gorloisin, tytär. Gorlois kuitenkin kuolee, kun päätyy sotaan kuningas Uther Pendragonin kanssa. Uther itse asiassa himoitsee Gorloisin vaimoa ja pyytää velho Merliniltä apua tämän suosion voittamiseen. Tämän seurauksena Uther viettää yön Igrainen kanssa Gorloisin hahmossa, josta Arthur saa alkunsa. Myöhemmin Gorlois kuolee, jolloin Uther nai Igrainen ja tästä tulee kuningatar.

Morganilla on myös kaksi sisarta, Elaine ja Morgause. Myöhemmissä legendoissa Morgausen ja Morganin hahmot on tosin usein yhdistetty. Tarkastelenkin tässä tekstissä hahmon uudempaa versiota. Aiemmissa versioissa on toki oma taikansa, mutta saan tekstiin paljon enemmän sisältöä, mikäli tutkailen tuoreempaa versiota. Kaikkien tarinoiden Morgania kuitenkin yhdistää se, että hän on äärimmäisen voimallinen Avalonin papitar ja noita. Nämä maagiset taidot hänelle on opettanut monien lähteiden mukaan itse Merlin, mutta etenkin populaarikulttuurissa on esiintynyt versioita, joissa hän on oppinut taitonsa Avalonin saarella papittarilta.

Koska Morgan on viettänyt vuosia erossa perheestään, ei Arthur-veli enää tunnista häntä heidän tavatessaan. Sisarusten välille kehittyy lyhyt romanssi, josta saa alkunsa heidän poikansa Mordred. Tästäkin tapahtumasta tosin on erilaisia variaatioita. Yleisimmissä niistä heidän yhteinen yönsä on osa uskonnollista riittiä, jossa tunnistamattomuus johtuu kasvoilla olleista naamioista. Näin Arthur ei pitkiin aikoihin tiedä mitään pojastaan, saati siitä kuka tämän äiti on.

Myöhemmin kuningas nai Guineveren, jota kohtaan Morgan tuntee suurta vihaa. Tämä viha on sai alkunsa, kun Guinevere paljasti Morganin lukuisat avioliiton ulkopuoliset suhteet. Syy näille suhteille oli se, että aikanaan Uther oli pakottanut Morganin naimisiin liittolaisensa Urienin kanssa, eikä liitto ollut millään tapaa onnellinen. Katkerana Guineveren tempauksesta Morgan alkaa juonitella tätä vastaan. Esimerkiksi yksi tunnettu tarina kertoo siitä, kun Morgan toimittaa linnaan juomasarven, josta yksikään uskoton nainen ei voi juoda sylkemättä. Kuningattarelle tällainen juoni olisi voinut olla kohtalokas, sillä hän on rakastunut Arthurin tunnetuimpaan ja kenties parhaimpaan ritariin, Lancelotiin. Juoni ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä vain muutama hovin neidoista kykeni juomaan sarvesta sylkemättä. Näin epäilyt kääntyvät Morganin omaan rehellisyyteen, jota vahvistaa vielä entisestään se, että hän on noita. (Kaikki varmastikin tietävät, miten paljon keskiajalla heistä tykättiin.)

Morganilla on osansa myös juonittelussa itse Arthuria vastaan. Oikeastaan voisi sanoa, että hänen käsissään oli avain Arthurin tuhoon. Muun muassa Thomas Malory kertoo pyöreän pöydän ritareista kirjoittamassaan kirjassa Le Morte d'Arthur Morganin monista juonista veljeään vastaan. Hän joutuu kuitenkin yrittämään useamman kerran ennen kuin onnistuu. Tämä tapahtuu hänen ja Arthurin yhteisen pojan, Mordredin kautta. Mordred oli pyöreän pöydän ritarina ja Arthurin äpäräpoikana nimitetty hoitamaan Englannin kruunua siksi aikaa, kun kuningas itse taisteli hänet pettänyttä Lancelotia vastaan. Myös Mordred kuitenkin petti Arthurin valehtelemalla parlamentille tämän kuolleen sodassa ja lopulta valituttaen itsensä kuninkaaksi. Arthurin palatessa seurasi taistelu isän ja pojan joukkojen välillä, jossa kummatkin saivat lopulta surmansa. Näin Morganin toive Arthurin kuolemasta toteutui, mutta hänen tavoitteensa saada Mordred Englannin kuninkaaksi ei.

Hämmentävää on se, että monissa tarinoissa kerrotaan Morganin vieneen Arthurin tämän kuoleman jälkeen Avalonin saarelle, jossa tämä uinuisi herätäkseen vielä jonakin päivänä hallitsemaan Englantia. Tämän voi käsittää niin, että Morgan kenties katui tekojaan ja tahtoi hyvittää ne jollain tapaa. Se antaa minusta tarinaan hienon uuden ulottuvuuden ja mahdollistaa juonen syventämisen. Esimerkiksi Maloryn keskiajalla kirjoittama legendakokoelma ei hirveästi valota sisarusten suhdetta, mutta populaarikulttuurissa sitä on syvennetty hienosti ja luotu sitä kautta uusia, mielenkiintoisia juonikuvioita. Etenkin Marion Zimmer Bradleyn kirja ja siihen perustava elokuva Avalonin usvat kertovat sisarusten tarinan hyvin koskettavasti ja tekevät muutenkin Morganin hahmosta moniulotteisemman.

Miksi Morgan le Fay sitten inspiroi minua? Oikeastaan juuri siksi, että hahmo on mahdollista nähdä niin monella tapaa. Avalonin usvissa hänestä on tehty miltei marttyyrimainen hahmo, kun taas Maloryn tarinoissa Morgan kuvataan ainoastaan etäisenä ja vallanjanoisena noitakuningattarena. Nämä kaksi tuntuvat olevan Morganin hahmon ääripäät, mutta niiden välissä on vaikka minkälaista sovellusta. Minä näkisin papittaren naisena, joka on tehnyt paljon huonoja valintoja vääristä syistä, mutten missään nimessä pahana. Nuo valinnatkin ovat tavallaan ymmärrettäviä, sillä on varmasti vaikea elää ihmisten kanssa, jotka murhaavat ensin isäsi, pakottavat sitten onnettomaan avioliittoon ja lopulta vielä paljastavat avioliiton ulkopuoliset suhteesi julkisesti. Helposti siinä varmaan alkaisi janota kostoa, etenkin kun Arthurin kuolema tarkoittaisi sitä, että Morganin pojasta tulisi kuningas.

Kaikissa tarinan versioissa Morganan suhteet Camelotiin eivät kuitenkaan ole pelkästään kylmät. Osassa Morgan oli jopa suorastaan rakastunut Arthuriin ja minäkin itse asiassa näen heidän suhteensa mieluiten niin. Tällainen seikka ymmärrettävästi vielä kasvattaisi katkeruutta Guineverea ja lopulta koko hovia kohtaan. Tuollaisten tunteiden vallassa tulee herkästi tehneeksi vääriä valintoja. Viime kädessä Morgan kuitenkin ymmärsi virheensä ja vei Arthurin Avaloniin parannettavaksi, joka minusta teki hahmosta muutakin kuin pelkästään katkeruudessaan rypevän pahiksen.

Pidän siitä inhimillisyydestä, mitä Morganissa tässä versiossa on. En voi sanoa, että hänen toimintansa olisi ollut erityisen älykästä tai suotavaa, mutta siinä näkyy mielenkiintoinen tunteiden kirjo. Se on myös kasvutarinana kiinnostava. Morganin kehitymistä vieraiden ja kylmien ihmisten pariin joutuneesta pikkutytöstä mahtavaksi, mutta katkeruuden saastuttamaksi noidaksi ja lopulta siitä vastuunsa kantavaksi ja paljon oppineeksi naiseksi on aina jännittävää seurata versiosta riippumatta.

Loppuun vielä muutama kuva Morganista parissa sarjassa/elokuvassa lyhyiden kommenttien kera, sekä musiikkikappaleita aiheeseen liittyen. 

Camelot-sarjassa Morgan Pendragonin hahmo kuvataan vallanhimoisena, häikäilemättömänä ja juonittelevana. Lämpiämiä tunteita Arthuria tai oikeastaan ketään muutakaan kohtaan ei ole juuri havaittavissa, joten hahmo muistuttaa hieman Maloryn tarinoiden Morgania. Nainen haluaa kruunun itselleen, sillä kokee sen olevan hänen synnyinoikeutensa Utherin vanhimpana lapsena. Nykyisen tasa-arvon kannalta ajateltuna se olisi sitä ollutkin. Siltikään äkkipikainen, empatiakyvytön ja vähintäänkin kyseenalaisen moraalin omaava hahmo ei ehkä olisi ollut paras nainen tehtävään. Hahmona hän on kuitenkin mielestäni kiinnostava, eikä vähiten Eva Greenin mahtavan näyttelijätyön takia. Camelotissa korostuu erityisesti Morganin luja tahto ja se, miten se ei aina välttämättä ole pelkästään hyvä asia. Harmi, että sarjaa ei tullut kuin yksi kausi. Olisi ollut hienoa seurata, miten juonikas Morgana kasvattaa poikansa Mordredin ja kuinka hän sarjan aikana olisi mahdollisesti muuttunut.


BBC:n Merlinin olen aina nähnyt kevyenä hömppäsarjana, mutta Morganan hahmokehitykselle siinä on kyllä nostettava hattua. Tässäkin sarjassa Morgana on nimenomaan Utherin tytär. Sarjan alussa hän on hyvin viattoman ja ystävällisen olonen nuori nainen, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän huomaa omaavansa pelättyjä noitavoimia. Uther on itse asiassa kieltänyt noituuden käytön valtakunnassaan kuolenarangaistuksen nojalla. Tämän vuoksi Morgana ei voi puhua kyvystään, mutta alkaa pikkuhiljaa saada tuttavia taikavoimaisten parista, etunenässä oman siskonsa. Tätä kautta hän alkaa nähdä, miten järkyttävän julmasti Uther on valtakuntaansa hallinnut ja ajautuu välirikkoon tämän kanssa. Utheria vastaan kääntyminen johtaa lopulta siihen, että hän kääntyy myös Arthuria ja muuta Camelotia vastaan. Hahmo katkeroituu ja hänestä tulee alkuperäisen itsensä vastakohta. On huimaa katsoa Merlinin ensimmäisiä jaksoja ja verrata niitä viimeisiin, sillä Morgana on ulkonäköään myöten kuin eri ihminen! Täytyy sanoa, että hänen näyttelijänsä Katie McGrath on kyllä osannut tuoda sisäisen muutoksen myös ulkoiseksi eleillään ja ilmeillään. Wow.




Vuonna 1998 ilmestyneessä Merlin-minisarjassa Morganin (Helena Bonham-Carter) tarina alkaa Arthurin syntymästä, kun hän joutuu jo pienenä osaksi jumalatat Mabin juonitteluja. Kristinusko on vahvistunut Englannissa ja pakanajumalatar pelkää voimiensa heikkenemistä, jonka vuoksi yrittää saada maan johtoon vanhojen tapojen edustaja. Arthur on tälle hallinnolle uhka, jonka vuoksi Mabin kätyri Frik houkuttelee pienen Morganin puolelleen ihastuttaen tämän noitavoimiinsa. Aikuisena Morgan onkin täysin Mabin puolella tämän suotua hänelle yltäkylläisen elämän ja kauniin ulkonäön. Morgan on tässä sarjassa lähinnä sivuhahmo, mutta hänen kohtalonsa on silti koskettava. Mab nimittäin kasvattaa hänen ainoasta pojastaan empatiakyvyttömän ja itsekkään vallananastajan, jonka Morgankin lopulta ymmärtää. Epätoivoissaan hän yrittää saada poikansa pysymään luonaan, eikä lähtemään Mabin taisteluretkelle, mutta tämä yritys päättyy Morganin kuolemaan.

Sarjassa nähtävä Morganin ja Frikin välinen romanssi on myös oikein koskettava. Kumpaakin saattoi alkuun pitää hyökiönä, jotka sitten miltei yhtä aikaa nousivat loistoon Mabin voimien vuoksi. Morganin kuoleman vuoksi myös Frik kääntää Mabille selkänsä ja kaikki hänen saavuttamansa haihtuu. Parin rakkaus ei kuitenkaan kuole, vaikka kumpikin menettää saamansa mahavuuden ja kauniin ulkonäön Morganin kuollessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti