keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Inspiroivia ihmisiä: Emilie Autumn

Törmäsin Emilie Autumnin musiikkiin Youtuben kautta vuonna 2009, muistaakseni biisiehdotuksista kuunnellessani sinfonista metallia.Rehellisesti sanottuna huomioni kiinnittivät videoissa esiintyneet Emilien kuvat. Olin tuolloin aivan rakastunut 1600-1800-lukujen vaatteisiin, joten Emilien tyyli korsetteineen ja muine historiallisine vaikutteineen pisti silmään positiivisella tavalla. Klikkasin kuunneltavakseni ensimmäisen biisin, mutta en ollut saman tien äärimmäisen vaikuttunut. Lähinnä sinfonista metallia ja kesyä mainstream-rockia (huono sanavalinta, mutten keksinyt parempaakaan) kuunnelleelle 16-vuotiaalle minulle Emilien omaperäinen tyyli oli aikamoinen shokki. Klassista musiikkia ja indrustialia sekoitteleva tyyli ja Emilien ainutlaatuinen laulutapa vaativat aikamoista totuttelua. Sanoitukset kuitenkin iskivät lujaa, enkä siksi halunnut luovuttaa hänen suhteensa saman tien. Kahlasin tuotantoa läpi ja tykästyin muutamiin ”aloittelijaystävällisimpiin” biiseihin. Remix-versio Dead Is The New Alivesta taisi olla ensimmäinen Emilien kappale, josta pidin kokonaisuutena. Muistan kuitenkin, että jo hyvin pian esimerkiksi ensimmäisenä löytämäni Opheliac alkoi soida päässäni ja kuulostaa hyvältä. Pienen sulattelun jälkeen musiikkikirjastoni oli yllättäen täynnä Emilie Autumnia ja pian hänen musiikistaan oli tullut minulle kaikkein rakkainta Nightwishin rinnalla. Yllättäen aluksi kummalliselta tuntunut Emilien laulutapa ja hieman luotaantyötävä musiikkityyli tuntuivatkin tukevan kappaleiden sanomaa entisestään. Biisit alkoivat kuulostaa täydellisiltä kokonaisuuksilta.


Mikä sanoituksissa sitten oli sellaista, mikä sai minut kahlaamaan Emilien tuotantoa läpi huolimatta alun vaihtelevista fiiliksistä? Suurimpana tekijänä oli ehdottomasti samaistuttavuus. Monet Emilien käsittelemistä teemoista, etenkin mielenterveysasiat, olivat sellaisia, joihin kykenin samaistumaan miltei sataprosenttisesti. En ole vielä tähänkään päivään mennessä löytänyt toista artistia, joka olisi näiden asioiden suhteen kirjoittanut kuin suoraan minun tunteistani. Emilien kieli on hyvin kuvaavaa ja lisäksi hän kuvaa esimerkiksi juuri mielenterveysasioita monelta kannalta. Esimerkiksi In The Lakessa esiintyy rajua toisen ihmisen syyttämistä omista itsetuhoisista ajatuksista, mutta toisaalta Opheliacissa puhutaan siitä, kuinka sairaus on syynä tällaisiin ehkä perättömiinkin syytöksiin ja että biisin puhuja ei todellisuudessa haluaisi sortua sellaiseen. Tätä ajatusta viedään vielä pidemmälle Save You – kappaleessa, jossa puhuja pohtii, kuinka pelastaisi läheisensä itseltään, jos ei saa tätä lähtemään. Biisien näkökulmissa on rajuja eroja, jotka viehättävät minua. Nämä näkökulmanvaihdokset ovat hienoja, sillä todellisuudessakaan ajatuksemme eivät ole ristiriidattomia. Minusta on upeaa, että joku kuvaa asioita niinkin rehellisesti kuin Emilie tekee. Rehellisyys onkin yksi asia, jonka vuoksi rakastan Emilien musiikkia. Siinä käsitellään myös niitä kaikkein epäsopivimpia ja itsekkäimpiä tuntoja – ei pelkästään sitä, miten onnettomaksi joku sairaus voi tehdä.


Tällaiset näkökulmat ovat herättäneet myös suuresti närää kuulijoiden keskuudessa. Joidenkin mielestä Emilien musiikki kannustaa mielen sairauksien ihannointiin, ikävän toiminnan oikeuttamiseen sairaudella ja ylipäänsä katkeruuteen. Näiden syytösten lisäksi Emilien musiikki on leimattu joidenkin tahojen puolesta myös seksistiseksi miesvihaisten lyriikoidensa johdosta. Näitä elementtejä voi tosiaan musiikissa huomata, mutta en oikeastaan pidä sitä huonona asiana. Pitäisikö kaikki negatiiviset tunnot haudata maton alle ja kirjoittaa pelkästään tietynlaista moraalia opettavista aiheista? Minun mielestäni vastuu biisien sanoman omakseen ottamisesta on kuuntelijalla itsellään. Toki esimerkiksi nuoret voivat olla vaikutuksille alttiita, mutta se ei ole mikään syy sille, että artistin pitäisi rajoittaa ilmaisuaan. Nuorten kanssa voi keskustella näistä asioista ja heitä olisi syytä kannustaa ajattelemaan itse, eikä apinoimaan yhtään kenenkään ajatuksia omikseen.

Näiden syytösten esittäjät eivät myöskään ole ottaneet sitä näkökulmaa huomioon, että Emilien musiikki voi myös puhdistaa ihmisiä vaikkapa katkeruuden tunteista. Minulle itselleni se on ollut oivallinen purkukeino kaikista ikävimmille tunteille. Itse asiassa noiden tunteiden panttaaminen syvimmissä sopukoissaan vain kasvatti ja ruokki niitä. Kun ne ikävimmätkin ajatukset myönsi itselleen, niin olo muuttui huomattavasti kevyempi ja noita fiiliksiä oli mahdollista alkaa käsitellä. En kiellä, etteivätkö ne toisaalta voisi myös ruokkia noita tuntoja, mutta kenenkään henkinen kehitys ei ole Emilien vastuulla. Emmehän me voi kohta sanoa mitään tai toteuttaa itseämme millään lailla, jos joudumme koko ajan panikoimaan, ottaako joku typeryyksissään negatiiviset ajatukset omikseen.

Myös Emilien persoona on aiheuttanut närää. Hänen on sanottu esimerkiksi valehdelleen sukujuuristaan Alice Liddeliin (henkilöön, joka inspiroi Lewis Carrollia hänen kirjoittaessaan satunsa Liisa ihmemaassa) ja monista muista taustaansa liittyvistä asioista. Henkilökohtaisesti en voi kuin ihmetellä tällaista suhtautumistapaa. Ymmärrän toki, että tuollainen käytös voi aiheuttaa ihmetystä, mutta on kummallista, miten jotkut tuntuvat olettavan Emilien olevan heille tilivelvollinen yksityiselämästään. Kyse on kuitenkin artistista ja monesti taiteilijat lisäävät julkiseen persoonaansa enemmän tai vähemmän itsensä ulkopuolisia asioita. Minusta nuo seikat ovat oikeastaan vain mielenkiintoisia ja tekevät Emiliestä jokseenkin mysteerisen artistin. En näe, että hänellä olisi mitään velvollisuutta olla julkisuudessa juuri sellainen kuin hän on arkielämässä. Toki minusta olisi mielenkiintoista tietää, millainen Emilie on ilman naamareitaan, mutta loppujen lopuksi se ei minulle kuulu. Lisäksi meidän täytyy ottaa laulajatteren käytöstä arvioitaessa huomioon, että hän kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöistä. Se ei toki anna hänelle oikeutta tehdä mitä tahansa, mutta auttaa ymmärtämään jonkin verran Emilien käytöstä. Itse en ainakaan näkisi taustasta valehtelua niin suurena asiana, että koko ihminen pitäisi tuomita kelvottomaksi sen perusteella. Pikemminkin se tuo yhden mielenkiintoisen ulottuvuuden lisää artistin persoonaan.


Mutta se Emilien persoonan aiheuttamista kohuista, siirrytään takaisin itse musiikkiin. Mainitsin aiemmin, miten Emilien historiasta vaikutteita ottava pukeutuminen viehätti minua aivan ensimmäiseksi. Nämä historiavaikutteet näkyvät myös musiikissa ja ovat yksi syy siihen, miksi sitä niin paljon rakastan. Historia on yksi suurimmista mielenkiinnonkohteistani ja vaikka viktoriaaninen aika ei enää olekaan se suosikkini, niin se jaksaa yhä viehättää. Lisäksi Emilien tuotannossa on vaikutteita myös viktoriaanisen ajan ulkopuolelta. Esikoislevy Enchant tuntuu itse asiassa liikkuvan enimmäkseen fantasiateemoissa ja lyriikkapuoleltaan viittaavan renessanssiin tai keskiaikaan linnoineen ja ritareineen. Seuraavassa Opheliac-levyssä on puolestaan nähtävissä runsaasti Shakespeare- vaikutteita.

Emilien musiikissa kaikki tuntuu olevan täydellistä. Aiheet, josta nainen laulaa, kuvasto, jota hän käyttää ja musiikki itsessään, joka ilmentää kahta edellistä erinomaisesti. Emilien tuotannossa on uskomatonta myös se, miten biiseistä löytää aina jotain uutta. Jonkun biisin luulee ensiksi kertovan Autumnin ihmissuhteista tai mielenterveysongelmista, mutta sitten ymmärtääkin sen puhuvan jostain ihan muusta – tai voivan puhua, mitään yleisiä tulkintojahan minä en voi kappaleista heittää. Nämä ovat vain omia näkemyksiäni.


Minun on silti sanottava, että uusin levy, Fight Like A Girl, ei täyttänyt odotuksiani aivan täysin. Se on ehdottomasti hieno albumi, mutta ehkä turhan yksipuolinen. Mielenterveyshoidon paskuus on minun makuuni ehkä hieman turhan suuri teema tällä albumilla. Levyllä on nähtävissä muitakin teemoja, mutta tuota nimenomaista käsittelevät biisit ovat lähes kokonaan samaa asiaa eri sanoin muotoiltuna. Näkökulmassakaan ei näy suurta vaihtelua - Emilie ja muut mielenterveysongelmaiset naiset ovat uhreja ja mielenterveyshoito paha. Biisit ovat toki kaikesta huolimatta mielenkiintoisia, musiikillisesti onnistuneita ja jotkut jopa suorastaan saivat ihon kananlihalle, mutta ne eivät tarjonneet minulle aivan yhtä paljon kuin edelliset levyt. Uusimmasta kiekosta puuttuu tietty Emilielle ominainen monipuolisuus ja näkökulmien rikkaus.

Huolimatta lievästä pettymyksestäni Fight Like A Girl – albumin suhteen, arvostan silti yhä Emilieta artistina erittäin paljon. Olen saanut häneltä uusia näkökulmia pohdittavakseni, samaistumisen kokemuksia ja toki mielihyvää uskomattoman musiikin johdosta. Tuo musiikki on myös inspiroinut omia tekstejäni ja kannustanut luovuuteen. Loppuun haluan vielä listata muutamia biisejä, jotka luovat hyvin kokonaiskuvaa Emilien tuotannosta. Kyseessä siis ei ole mikään top 5 -lista, sillä minun on mahdotonta pistää Autumnin biisejä parhausjärjestykseen. Näiden on vain tarkoitus valottaa, miten monipuolista musiikkia nainen tekee, sekä tietenkin ylipäänsä tutustuttaa hänen tuotantoonsa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti