keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Blogiarvonta yli 150 lukijan kunniaksi sekä kuvia uudesta peruukista ja piilareista

Lupailin teille arvontaa 150 Blogger-lukijan ylittymisen kunniaksi. Mietin asiaa jo aikoinaan 100 lukijan kohdalla, mutta se vain jotenkin jäi. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Pitihän minun jotain tällaisen juhlanumeron vuoksi järjestää. Etenkään, kun en bloggaamisen aloittaessani olisi ikinä uskonut, että näin pitkälle pääsen. Että näin monia ihmisiä oikeasti kiinnostaa minun kirjoitukseni! Blogihan on ollut pystyssä jo vuodesta 2009, mutta alun innostuksen jälkeen tämä jäi aika vähälle huomiolle. Vuonna 2011 aloin taas bloggaamaan aktiivisemmin ja sillä tiellä jatketaan.

Totta puhuakseni olen välillä vakavasti harkinnut muutaman ensimmäisen vuoden postauksien poistamista kokonaan, sillä ne eivät oikein ole sitä, mitä tämä blogi nykyisellään edustaa. Ajatukseni olivat tuolloin hyvin itsekeskeisiä monilla tavoin, enkä välttämättä haluaisi ihmisten ajattelevan minun enää olevan samanlainen. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei minun pidä hävetä menneisyyttäni. Mikäli joku ei äkkää kirjoitusajankohtaa tai ymmärrä ihmisten voivan muuttua, niin se ei ole minun mokani. Minulla on valitettavasti tapana ottaa toisten sanomiset raskaasti ja ottaa haukut osaksi itseäni, mutta nykyään onneksi tiedostan tämän asian ja osaan siten vähän paremmin hallita sitä. Siksi haluankin kasvattaa itseni ulos tuosta myös blogin suhteen ja pitää vanhat, naiivitkin tekstit osana kasvutarinaani. Sitä paitsi vanhoissakin teksteissä on hyvät puolensa ja niihin liittyy roppakaupalla muistoja!

Mutta se blogin menneisyydestä, katsotaanpa tulevaisuuteen! Minusta tuntuu, että blogini on viime aikoina tullut lähemmäksi sitä mitä todella olen. Se tosin on ollut odotettavaakin, sillä olen ylipäänsä päässyt lähemmäs todellista minua. Haluan oman persoonani näkyvän blogista, mutta mielelläni painotan myös sellaisia juttuja, jotka teitä eniten blogissani kiinnostavat. Olen kyllä hyvin inspiraatiopohjainen kirjoittaja eli toisaalta jos lukijoiden toiveet ovat aivan erilaisia kuin itseäni juuri sillä hetkellä kiinnostavat asiat, niin ne saattavat jäädä toteuttamatta.

Olen pyrkinyt myös turhuuksien pois karmiseen. Joskus kirjoitin enemmän kaikenmaailman illanistujaisistakin, mutta nykyään perusbileistä kirjoittaminen maistuu puulta. En kyllä usko, että ketään suuremmin sellaisista kiinnostaa lukeakaan. Tietysti turhuus on aina jokaisen itsensä määriteltävissä, mutta itse näkisin nuo postaukset sellaisiksi ja sehän tässä on tärkeintä.

Pyrin vastaisuudessa kirjoittamaan enemmän ainakin mielenkiinnonkohteistani. Muutama postaus sitten kirjoitin Lady Of Shalottista ja seuraava myyttinen henkilö olisi sitten Morgan Le Fay. Myytit, historia ja fantasia ovat näkyneet blogissani turhan vähän verrattuna siihen, miten paljon ne minua todellisuudessa kiinnostavat. Asupostauksiin suuntauneidenkaan ei kuitenkaan tarvitse säikähtää, sillä niitäkin tulee edelleen vähintään yhtä tiuhaan tahtiin kuin aikaisemmin, sillä pukeutuminen on minulle intohimo siinä missä myytitkin.

Kiitos teille kaikille siitä, että olette täällä lukemassa blogiani! Motivaatio kirjoittamiseen on suurempi, kun huomaa, että ihmisiä oikeasti kiinnostaa juttuni. Vaikka blogin lukemisen ei pidä perustua palkintoihin, niin haluan silti antaa teille mahdollisuuden johonkin pieneen. Myös anonyymit voivat osallistua. Mukaan pääset vain yhden kommentin kirjoittamalla. Sen tulisi sisältää seuraavat asiat:

1. Sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa sinun yhteyttä mikäli voitat arvonnan.
2. Tiedon siitä, haluatko mieluummin kuvan 1 kaulapannan vai kuvan 2 riipukset. Arvon kummankin tavaran kohdalta erikseen voittajan. Jos kävisi niin, että toinen tavara jää kokonaan valitsematta, niin sen saa toiseksi tullut niin halutessaan. Kuvat koruista:



3. Vastauksen kahteen kysymykseen. Kysyn näitä teiltä sen vuoksi, että haluan kehittää blogiani myös teidän toiveidenne mukaan, sekä lisäksi haluan varmistaa, että voittaja on varmasti lukijani eikä vain joku random, joka on sattunut löytämään. Kysymykset ovat:


  • Minkä vuoksi luet blogiani?/Mikä blogissa kiinnostaa?
  • Millaisia postauksia haluaisit tulevaisuudessa lukea?
Vastauksien ei tarvitse olla kilometrin mittaisia, mutta toki tulen paremmalle mielelle vastauksesta, josta näkee, että blogia on oikeasti tultu luettua! 

Aikaa osallistumiseen on viikko, eli arvonta sulkeutuu 2.7. klo 19. Onnea kaikille!

Seuraavaksi siirrytäänkin uusimpiin ostoksiini eli sinisiin piilareihin ja vaalean peruukkiin. Molemmat tilasin Ebaysta ja maksoin noista yhteensä alle kolmekymppiä! Yllätyin ihan, miten kivasti piilareissa on pigmenttiä viimekertaisen pettymyksen jälkeen. Tuolloin sain halvalla vihreät piilolinssit, jotka olivat liian hailakat peittämään oman värini. Hiuksetkin ovat oikein kivat, vaikka olen vähän epävarma siitä miten tuo peruukki tulee kestämään. Tukka ei tunnu sietävän harjaamista hirveän hyvin, vaan irtoilee jonkin verran ja menee huonon näköiseksi. Jos se nyt kuitenkin kestäisi Ropeconiin asti. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin, nyt kuvia!






21 kommenttia:

  1. Ooh todella nätti lookki taas kerran <3

    Ja osallistun arvontaan
    1. hampurilainen1(ät)hotmail.com (Tein osotteen yli 10 vuotta sitten, joka kerta hävettää, mut en siitä luopuakkaan halua :D)
    2. Valitsen riipukset
    3. Luen sun blogia sen monipuolisuuden vuoksi, varmaan ainoa hieman tekstipitosempi blogi mitä jaksan aktiivisesti lueskella. Kirjotat hyvin selkeästi. Ja kaipailen tänne lisää sun piirrustuksia! Ei oo piiitkään aikaan näkyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sähköpostiosoitteesi on minusta söpö! :D

      Kiva kuulla, että pidät blogia monipuolisina ja että tekstitkin jaksavat kiinnostaa! Kirjoittaminen on lähellä sydäntä ja on siksi erittäin mukava kuulla, että jaksat postauksiani lukea, vaikket tekstipainotteisia blogeja ihmeemmin lue. :) Minun pitää laittaa korvan taakse tuo piirrustushomma. En ole itse asiassa edes piirrellyt pitkään aikaan, mutta yksi päivä iski taas sellainen olo, että voisi piirrelläkin. Lupaan laittaa tänne jotain, kun saan aikaiseksi! En osannut yhtään odottaa, että joku töherryksiäni kaipaisi! :D

      Kiitoksia lookkikehuista ja kivasta osallistumiskommentista! ♥

      Poista
  2. Oo, ihania arvontapalkintoja!

    1. jappelup@gmail.com
    2. Valitsen kaulapannan!
    3. Alunperin jäin seurailemaan blogiasi laadukkaiden kuvien ja siun nappaavan tyylin takia, mutta myöhemmin tykästyin tähän vielä enemmän kun huomasin että kirjoitat paljon syvempääkin settiä, omia mielipiteitä eri asioista ja omasta itsestäsi. Jatkossa toivoisin lisää juurikin mielipide- ja photoshootpostauksia. Pakko sanoa vielä tähän loppuun, et oot kyllä varmaan persoonallisimman näköisin ja valokuvauksellisin bloggaaja ketä seurailen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, vautsi! Pitää tässä ihan varoa, ettei ego nouse turhan korkealle! :D Juuri tulin miettineeksi, että blogi kaipaisi enemmän ihan puhtaita mielipidetekstejä. Yritän sellaisen siis väsätä, kunhan alkaa joku aihe inspaamaan!

      Kiitos paljon ihanasta vastauksesta ja tervetuloa osallistumaan! :)

      Poista
  3. 1. sähköpostini on: yoana.rock@gmail.com
    2. Kaulapanta kiinnostaisi! :)
    3. Mä oon törmänny ensin sun toiseen blogiin, missä kirjottelet runoja ja novelleja, ja sitä kautta kiinnostuin enemmän ihmisestä joka on niiden takana ja päädyin tänne. Musta on mukavaa aina seurata ihmisten elämiä, ja sä oot tosi hyvä kirjottaja niin näitä juttuja jaksaa lukea :) Mielipidejutut on ne mitä toivon lisää, ne on yleensä ollu ne kaikkein mielenkiintosimmat jutut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla, että joku on tänne päätynyt Virvatulilaulun kautta! :) Kiva kuulla, että se on kiinnostanut niin paljon, että ihan tänne asti olet eksynyt! Pistän toiveesi korvan taakse! Tervetuloa mukaan arvontaan!

      Poista
  4. Osallistun arvontaan! :)
    1. mil_kah@hotmail.com
    2. Näkisin mieluusti nuo riipukset omassa kaulassa... <3
    3. Luen blogiasi, koska se on paljon enemmän kuin pelkkiä kauniita valokuvia (joista pidän myös erittäin paljon). Pidän siitä kuinka pohdit syvällisiä asioita, mielenterveyttä ja jopa hengellisempää matskua, uskontoa ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana osallistumiskommentti sinultakin, lämmittää mieltä! Unohdit kai vastata toiseen kysymykseen, mutta ei se mitään. Saattoihan tuosta päätellä jotakin rivien väleistä. :)

      Poista
    2. Hih! Joo, siis tosiaan lukisin mielelläni jatkossakin pohdintojasi elämänkatsomukseen ja mieleen liittyen :).

      Poista
  5. 1. marjutmykkanen@hotmail.com
    2. Riipukset!
    3. Tykkään lukealukealukea ja täällä lukutoukkaisuuteni on tyytyväinen, jei. ^^ Eikä sun nätin nassun katselu haittaa myöskään. Lisää photoshooteja ja ja ja oli teksti mikä hyvänsä, jos pidät ne edelleen pitkinä, yksityiskohtaisina ja pohtivina, olen tyytyväinen pieni pallero. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitoksia! ^^ Tervetuloa mukaan arvontaan! ^^

      Poista
  6. 1. ida@naturmacht.com
    2. Valitsen kaulapannan. :)
    3. Kiinnitin joskus huomiota blogisi eleganttiin nimeen, kun sen ensimmäisen kerran näin ja tykästyin heti sun kirjoitustyyliin ja muutenkin syvälliseen sisältöön, eikä täällä ei ole kuvia vain lakatuista kynsistä ja räteistä. :D Malleilukuvat ovat myös suuri ilo silmälle ja tuovat itsellekin inspiraatiota taas ruveta vähän käymään salilla ja herätellä ehkä omaakin malleiluinnostusta.... :) Tekstistäsi näkee, et oot todella fiksu ja siihen päälle vielä kauniskin, joten en kyllä keksi syytä, miksi en seuraisi blogia! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanasti sanottu! ♥ Näiden kommenttien myötä tulee kyllä aika pöllämystynyt olo. :D Pyrin jatkamaan samalla linjalla jatkossa blogin kanssa!

      Poista
  7. 1. haipuli@hotmail.com
    2. Panta! ♥
    3. En ole ehtinyt kauaa seuraamaan blogiasi vakituiseen, mutta pidän sinua hyvin inspiroivana. Olet todella kaunis, todella hyvä kirjoittamaan ja blogisi on laadukas. Mielelläni lukisin sinulta lisää mielipidepostauksia ja täytyy sanoa, että odotan jo innolla tulevia postauksia jotka olet kirjannut ylös tuonne sivuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! ♥ Tervetuloa mukaan arvontaan! :)

      Poista
  8. 1. shadou92@gmail.com
    2.panta

    Luen blogiasi, koska sieltä löytyy upeita asuja, mielenkiintoista pohdintaa ja kerrontaa, sekä mitä mahtavin ja mielenkiintoisin bloggari. Huolella otettujen kuvien ihailun välillä on mukava päästä lukemaan selvästi vaivalla ja ajatuksella kirjoitettua materiaalia ja nämä ovatkin hyvässä tasapainossa. Itseäni kiinnostavat mielipidepostaukset, sekä asukuvat, mutta myös myyttien suurempi esilletuominen kuulostaa hyvälle. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, ihanasti sanottu. Tosi kiva huomata, että porukka on selvästi paneutunut postauksiin! ^^ Tervetuloa osallistumaan! ^^

      Poista
  9. http://ngm.nationalgeographic.com/2007/09/bog-bodies/bog-bodies-text/4 mietin, että voisit olla kiinnostunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa jännä artikkeli! Haha, ei ainakaan luonnollistanut suhtautumistani soihin, tiedä mitä kaikkea sieltä löytää! :D

      Hyvin kiehtova mysteeri silti, olisi hienoa jos jonakin päivänä saataisiin tietää mistä oikein on ollut kyse. Toisaalta on kyllä silti mielenkiintoista spekuloida mitä näille ihmisille on voinut tapahtua ilman, että varmistusta arvailuihin koskaan saadaan.

      Poista
  10. 1. postia_hannabellalle@luukku.com

    2. kaulapanta mieluummin ;)


    Minkä vuoksi luet blogiani?

    -Sinun elämäsi kiinnostaa minua, meillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita, olet ystäväni ja toivon löytäväni musiikkipostauksistani laajennusta musiikkimakuuni.

    Millaisia postauksia haluaisit tulevaisuudessa lukea?

    -Elokuva- ja tv-sarja arvosteluja/ suosituksia sarjoista ja elokuvista, joista olet kirjoittanut. Kaipaan lukea arvosteluja muistakin leffoista kuin salit täyteen vetävien ensi-iltahittien (Hobitti, PoC). Yleisesti ottaen kehotan sinua ottamaan bloggailussa huomioon, ettei kaikki ihmisiä voi eikä tarvitse miellyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa saada sinutkin mukaan arvontaan! ^^

      Voisin kirjoittaa arvosteluja, mikäli muilta jutuilta jää aikaa ja inspaa. Varmaankin sellaisiin väleihin, kun on muuten vaikea keksiä postauksia. Nyt tuntuu olevan sen verran ideoita kaikkeen, etten varmaan vähään aikaan ehdi. En ole kirjoittanut arvosteluita hirveästi, koska niiden rustaaminen ei ole suuremmin innostanut, eivätkä ne tunnu kiinnostaneen lukijoitakaan hirveästi. Viimeisen vuoden aikana kiinnostus arvosteluiden kirjoittamiseen on kasvanut jonkin verran, joten voisin ehkä alkaa kirjoittelemaan niitä tyhjissä väleissä. (Jos et ole huomannut vielä Only Lovers Left Alive - leffan arvostelua niin suosittelen tsekkaamaan maaliskuun postaukset.)

      Yleisemmin bloggailun suhteen yritän ottaa lukijoiden toiveita huomioon mahdollisimman paljon. Omaa tahtoani vastaan en toimi, joten se ei tuota minulle kohtuuttomasti päänvaivaa. Haluan blogini olevan itseni näköinen, mutta pyrin siihen, että lukijani kokisivat, että heitä kuunnellaan.

      Poista