keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Blogiarvonta yli 150 lukijan kunniaksi sekä kuvia uudesta peruukista ja piilareista

Lupailin teille arvontaa 150 Blogger-lukijan ylittymisen kunniaksi. Mietin asiaa jo aikoinaan 100 lukijan kohdalla, mutta se vain jotenkin jäi. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Pitihän minun jotain tällaisen juhlanumeron vuoksi järjestää. Etenkään, kun en bloggaamisen aloittaessani olisi ikinä uskonut, että näin pitkälle pääsen. Että näin monia ihmisiä oikeasti kiinnostaa minun kirjoitukseni! Blogihan on ollut pystyssä jo vuodesta 2009, mutta alun innostuksen jälkeen tämä jäi aika vähälle huomiolle. Vuonna 2011 aloin taas bloggaamaan aktiivisemmin ja sillä tiellä jatketaan.

Totta puhuakseni olen välillä vakavasti harkinnut muutaman ensimmäisen vuoden postauksien poistamista kokonaan, sillä ne eivät oikein ole sitä, mitä tämä blogi nykyisellään edustaa. Ajatukseni olivat tuolloin hyvin itsekeskeisiä monilla tavoin, enkä välttämättä haluaisi ihmisten ajattelevan minun enää olevan samanlainen. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei minun pidä hävetä menneisyyttäni. Mikäli joku ei äkkää kirjoitusajankohtaa tai ymmärrä ihmisten voivan muuttua, niin se ei ole minun mokani. Minulla on valitettavasti tapana ottaa toisten sanomiset raskaasti ja ottaa haukut osaksi itseäni, mutta nykyään onneksi tiedostan tämän asian ja osaan siten vähän paremmin hallita sitä. Siksi haluankin kasvattaa itseni ulos tuosta myös blogin suhteen ja pitää vanhat, naiivitkin tekstit osana kasvutarinaani. Sitä paitsi vanhoissakin teksteissä on hyvät puolensa ja niihin liittyy roppakaupalla muistoja!

Mutta se blogin menneisyydestä, katsotaanpa tulevaisuuteen! Minusta tuntuu, että blogini on viime aikoina tullut lähemmäksi sitä mitä todella olen. Se tosin on ollut odotettavaakin, sillä olen ylipäänsä päässyt lähemmäs todellista minua. Haluan oman persoonani näkyvän blogista, mutta mielelläni painotan myös sellaisia juttuja, jotka teitä eniten blogissani kiinnostavat. Olen kyllä hyvin inspiraatiopohjainen kirjoittaja eli toisaalta jos lukijoiden toiveet ovat aivan erilaisia kuin itseäni juuri sillä hetkellä kiinnostavat asiat, niin ne saattavat jäädä toteuttamatta.

Olen pyrkinyt myös turhuuksien pois karmiseen. Joskus kirjoitin enemmän kaikenmaailman illanistujaisistakin, mutta nykyään perusbileistä kirjoittaminen maistuu puulta. En kyllä usko, että ketään suuremmin sellaisista kiinnostaa lukeakaan. Tietysti turhuus on aina jokaisen itsensä määriteltävissä, mutta itse näkisin nuo postaukset sellaisiksi ja sehän tässä on tärkeintä.

Pyrin vastaisuudessa kirjoittamaan enemmän ainakin mielenkiinnonkohteistani. Muutama postaus sitten kirjoitin Lady Of Shalottista ja seuraava myyttinen henkilö olisi sitten Morgan Le Fay. Myytit, historia ja fantasia ovat näkyneet blogissani turhan vähän verrattuna siihen, miten paljon ne minua todellisuudessa kiinnostavat. Asupostauksiin suuntauneidenkaan ei kuitenkaan tarvitse säikähtää, sillä niitäkin tulee edelleen vähintään yhtä tiuhaan tahtiin kuin aikaisemmin, sillä pukeutuminen on minulle intohimo siinä missä myytitkin.

Kiitos teille kaikille siitä, että olette täällä lukemassa blogiani! Motivaatio kirjoittamiseen on suurempi, kun huomaa, että ihmisiä oikeasti kiinnostaa juttuni. Vaikka blogin lukemisen ei pidä perustua palkintoihin, niin haluan silti antaa teille mahdollisuuden johonkin pieneen. Myös anonyymit voivat osallistua. Mukaan pääset vain yhden kommentin kirjoittamalla. Sen tulisi sisältää seuraavat asiat:

1. Sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa sinun yhteyttä mikäli voitat arvonnan.
2. Tiedon siitä, haluatko mieluummin kuvan 1 kaulapannan vai kuvan 2 riipukset. Arvon kummankin tavaran kohdalta erikseen voittajan. Jos kävisi niin, että toinen tavara jää kokonaan valitsematta, niin sen saa toiseksi tullut niin halutessaan. Kuvat koruista:



3. Vastauksen kahteen kysymykseen. Kysyn näitä teiltä sen vuoksi, että haluan kehittää blogiani myös teidän toiveidenne mukaan, sekä lisäksi haluan varmistaa, että voittaja on varmasti lukijani eikä vain joku random, joka on sattunut löytämään. Kysymykset ovat:


  • Minkä vuoksi luet blogiani?/Mikä blogissa kiinnostaa?
  • Millaisia postauksia haluaisit tulevaisuudessa lukea?
Vastauksien ei tarvitse olla kilometrin mittaisia, mutta toki tulen paremmalle mielelle vastauksesta, josta näkee, että blogia on oikeasti tultu luettua! 

Aikaa osallistumiseen on viikko, eli arvonta sulkeutuu 2.7. klo 19. Onnea kaikille!

Seuraavaksi siirrytäänkin uusimpiin ostoksiini eli sinisiin piilareihin ja vaalean peruukkiin. Molemmat tilasin Ebaysta ja maksoin noista yhteensä alle kolmekymppiä! Yllätyin ihan, miten kivasti piilareissa on pigmenttiä viimekertaisen pettymyksen jälkeen. Tuolloin sain halvalla vihreät piilolinssit, jotka olivat liian hailakat peittämään oman värini. Hiuksetkin ovat oikein kivat, vaikka olen vähän epävarma siitä miten tuo peruukki tulee kestämään. Tukka ei tunnu sietävän harjaamista hirveän hyvin, vaan irtoilee jonkin verran ja menee huonon näköiseksi. Jos se nyt kuitenkin kestäisi Ropeconiin asti. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin, nyt kuvia!






sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusviikon tapahtumia

Viime sunnuntaina ryömin nuutuneessa kunnossa takaisin Mikkeliin Helsingistä. Takana oli tapahtumarikas viikonloppu kavereiden näkemisen ja serkun rippijuhlien merkeissä. Maanantain sain levätä, mutta tiistaina oli taas oltava menossa, kun ystäväni Hannabella teki visiitin Mikkeliin. Tiistaipäivä oli kamalan sateinen ja jouduimmekin viettämään sen lähinnä meillä ja kaupungilla sisätiloissa. Mielialani tuntuivat noina päivinä hieman normaaliakin reaktiivisimmilta, joten minun piti taistella aika lailla, että jaksaisin olla viihdyttävää seuraa. Onneksi keskiviikko oli jo hieman parempi päivä ja pääsin tuolloin käymään terapiassakin. Terapia oli hyödyllinen siinäkin mielessä, että minun oli pakko saada itseni ylös sängynpohjalta ja pynttäytyä. Onneksi koin pahimman aamukoomani terapeutin sohvalla, enkä myöhemmin Hannabellan seurassa. Terapeutti ymmärsikin olotilani erinomaisesti ja kehottikin lepäämään mahdollisimman hyvin sen jälkeen, kun Hannabella lähtisi kaupungista.

Terapiani jälkeen suuntasimme ystäväni kanssa Kenkäveron kartanoon. Hannabella on kiinnostunut vanhoista rakennuksesta, joten katsoin sen olevan oivallinen vierailukohde. Etenkin kun kartano on ihan keskustan vieressä, joten kyytien järjestelylle ei ollut tarvetta. Aikomuksenamme oli myös ottaa muutamia kuvia ja Hannabella oli väsännyt kohdalleni pientä teemaakin. Minun oli määrä olla rakastajani hylkäämä aristokraattineito, mutta loppujen lopuksi riutuneista kuvista ei tullut niitä parhaita. Lisäksi paikalle sattui yllätykseksemme meitä selvästi kokeneempi kuvaaja, joka kyseli saisiko ottaa meistä pari kuvaa. Suostuimme tietenkin ja saimmekin pari ihanaa otoksta myöhemmin sähköposteihimme! 



Huom sinä rakas sukulainen, joka mahdollisesti nyt kauhistelet syöpäkäärylettä kuvassani: Se on kuvausrekvisiittaa. Älä siis stressaa minua aiheella. Aikuisena ihmisenä kykenen kyllä tiedostamaan tupakan vaarat, kiitoksia vain.

Käteni näyttää irtonaiselta ja muistutan kuollutta lahnaa, mutta tykkään silmistäni!
Seuraavat kaksi kuvaa ovat Mao Lindholmin kamerasta:




Käväisimme myös Kenkäveron myymälässä, mutta mukaan ei tarttunut mitään. Tarkoitus oli myös juoda paikan päällä kahvi/teekupposet, mutta päätimmekin käydä mummollani. Mummoni on antiikkiharrastaja kuten Hannabellakin, joten ajattelin heidän mahdollisesti tulevan juttuun. Juttu luistikin ihan hyvin, mitä nyt ystäväni vähän välillä jumittui ihastelemaan kalusteita. 

Illalla kävimme vielä hieman viihteellä, mutta Mikkeli oli keskiviikkoöisin aika tyhjillään, lukuunottamatta Vaakunaa, jossa en itse viihdy. Meininki ei kuitenkaan ollut huono, sillä pojat olivat päässeet jutuissaan aivan uudelle tasolle, emmekä me muut oikein voineet muuta kuin ihmetellä ja nauraa. 

Minun osaltani nuo pari päivää siis olivat varsin mukavia ja toivon että Hannabellallekin jäi samanlainen fiilis! Tästä jäi pari oikein mukavaa kesämuistoa, joista saada vähän lämpöä talven kylmyydessä. Vastaavia päiviä huolisin enemmänkin!

Torstaikin meni hujauksessa ja sitten koittikin jo juhannus (/litha/Ukon juhla, miksi kukin sitä kutsuukin). Kaikilla muilla tuntui olevan hirveästi tekemistä, mutta minä jäin suosiolla kotiin. Olin niin väsynyt, että mieleni teki vain napata kouraani uusi Kruunupäinen käärme - kansansatukokoelmani ja hautautua peiton alle. Perjantaina tämä mahdollistuikin, kun Jessekin lähti koko päiväksi töihin Visulahden juhannukseen ja saatoin olla kotona ihan yksikseni. Kruunupäisen käärmeen lisäksi tulin katsoneeksi netistä myös Valkoista kuningatarta, pari vuotta sitten lukemaani Philippa Gregoryn kirjaan perustuvaa sarjaa. Lisäksi leivoin lettuja kermavaahdolla ja kuningatarhillolla. Illasta lähdin käymään myös metsässä, josta poimin kukkia pientä juhannustaikaa varten. Veikkaan, että useimmat ovat kuulleet tavasta kerätä yhdeksän erilaista kukkaa juhannusyönä ja laittaa ne tyynyn alle. Tällöin pitäisi unessa näkyä tuleva aviomies. Unissani taisi kyllä jotain miehiä näkyä, mutten kyllä muista yhtään ketä. Selkein muistikuva unistani on sellainen, että juon ystävieni Rosan, Amandan ja Helenen kanssa siideriä saunan lauteilla isoissa pippaloissa. Löytyisiköhän tästä syy sille, miksei aviomiehiä unessa suuremmin esiintynyt?

Juhannus on ollut minulle aina rauhallinen juhla ja olen muistaakseni vain kerran elämässäni juonut juhannuksena alkoholia. (Ehkä huono onneni johtuukin siitä, juhannuksena meluamisen ja riehumisen on nimittäin uskottu karkoittavan pahoja henkiä ja tuottavan hyvää onnea.) Teininä minua aina ärsytti mennä porukoiden kanssa mökille, mutta nyt oikeastaan vetäytyisin jonnekin luonnon keskelle ihan mielelläni. Porukoiden matkaan en kuitenkaan halunnut lähteä, sillä se toisi mukanaan pakollista sukulointia. Ei minulla mitään sukulaisiani vastaan ole, mutta halusin vain olla tämän viikonlopun rauhassa. Siihen tarkoitukseen mökkireissu ei tänä vuonna olisi sopinut. Vaikka myönnettäköön, että jäin kyllä kaipaamaan juhannussaunaa. Myöskään kokkoa en päässyt polttamaan, mikä harvitti kovasti. Metsässä vierailemalla sain kuitenkin edes pienen annoksen luonnonläheisyyttä, jota uskontoni puolesta ja muutenkin tähän juhlaan kaipaan.  

Juhannuksen asua:




Kuvat ovat pikkuisen tönkköjä, sillä väsymykseni oli huikea ja jumitus kohtalokkaan puoleinen kuvaushetkellä. Seuraavaksi sitten vähän muita kuvia:











Toivottavasti teidän jussinne sujui hyvin! Blogissa olisi seuraavaksi vuorossa arvontaa, ehkäpä jo parin päivän päästä! 

lauantai 21. kesäkuuta 2014

(C) Jari Hindström

Jari lähetti minulle äskettäin viimeisetkin otokset viimekertaisista kuvauksistamme, joten on tullut aika julkaista ne täällä blogin puolellakin. Teemana oli tosiaan antiikin Kreikka, mutta omalta osaltani se olisi ehkä voinut toteutua paremminkin. Laskin aika paljon kampauksen varaan ja kun kampaaja sattuikin sairastumaan, niin meidän täytyi suunnitella jotain vähän yksinkertaisempaa. No, Marja Perälän taiteilema meikki oli kuitenkin ensiluokkainen ja Jari taas hoiti kuvaus- ja editointipuolen erinomaisesti. Minunkin osaltani kuvat onnistuivat loppujen lopuksi oikein hyvin. Pari niistä nousi suosikkeihini kaikkien minusta otettujen kuvien joukosta.

Mutta pidemmittä puheitta itse kuviin!



 





Yhteiskuva kauniin ystäväni Erikan kanssa. Tämä kuva on minusta erittäin onnistunut hänen osaltaan. Itse näytän vähän jumiselta, mutta ehkä se ei haittaa niin paljon, kun Erikan puoli on niin onnistunut! 




sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

E-pillereiden hyödyistä ja haitoista

Viime aikoina pääni on ollut täynnä kaikkea muuta paitsi tätä blogia. En ole jaksanut suuremmin postailla ja aikaakin on ollut aika rajoitetusti. Lisäksi kehitin itselleni päähänpinttymän meikkitutorial-postauksesta ja päätin, etten postaa mitään ennen kuin saisin sen tehtyä. Aikaa videon kuvaamiseen on kuitenkin ollut huonosti ja kaiken päälle iski sellainen masennuspuuska, etten missään nimessä halunnut esiintyä videolla. Päätin siis postata muista asioista ja siirtää tuota meikkipostausta jälleen kerran. Yritän saada sen kuvatuksi ensi viikolla, mutta nyt haluan kuitenkin toteuttaa jonkun lupailemistani postauksista. Se olkoon teksti e-pillereistä, sillä en ole saanut viimeisimmistä kuvauksista vielä kaikkia kuvia, eivätkä blogiarvonnan palkinnot ole saapuneet postissa.

Olen käyttänyt elämäni aikana kolmea eri ehkäisypillerivalmistetta. Kahdet niistä ovat olleet varsinaiset yhdistelmäehkäisypillerit, yhdet taas minipillerit (Cerazette). Alunperin minulle määrättiin minipillerit, sillä aurallista migreeniä sairastavat eivät saa normaaleja yhdistelmäehkäisypillereitä käyttää. Minun migreenitaipumukseni tuntuu kadonneen ajan myötä, eikä se muistaakseni koskaan edes ollut aurallista. Lääkäri halusi kuitenkin tuolloin pelata varman päälle ja laittaa minulle reseptin Cerazetteihin. 

Niin minipillerit kuin myöhemmin käyttämäni Yasminellet tai luonnonmukaisina mainostetut Zoelyt eivät kuitenkaan sopineet minulle. Suurinpana riesana olivat niiden aiheuttamat mielialanvaihtelut ja käyttäytymisen muutokset. Minipillereiden vaikutuksista en muista muuta kuin, että mielilat heittelivät jonkin verran. niiden syömisestä kun on jo aika paljon aikaa. Samaa ilmeni Yasminelleja syödessäni, mutta huomattavampana. Mieliala oli huomattavasti normaaliakin reaktiivisempi ja minusta tuli myös normaalia aggressiivisempi. Esimerkkinä nyt vaikkapa se, että syödessäni noita purskahdin eräänä jouluna itkuun, koska paketeista ei ollut paljastunut yhtäkään suklaarasiaa. Tuo ei ollut edes ainut vastaavanlainen tapaus, vaan räjähtelin ja itkeskelin milloin mistäkin kummallisesta syystä. Se oli aika helvetillistä, sillä itsekin tiesi koko ajan, ettei omassa käytöksessä ole mitään järkeä. Itkukohtauksille ja muulle kummaliselle käytökselle ei siltikään vain voinut mitään. 

Yasminellejen syönti loppui muutaman kuukauden käytön jälkeen. Minua kyllä kehotettiin jatkamaan niiden napsimista, sillä oireet saattoivat lääkärien mukaan kuulua alun haittavaikutuksiin ja kadota ajan kanssa. Jouduin kuitenkin noita syödessä jatkuvasti pelkäämään, milloin pääsisi itku, enkä jaksanut sellaista enää päivääkään. Pysyin siis päätöksessäni. 

Yasminellejen aiheuttamat mielialanvaihtelut eivät kuitenkaan olleet mitään verrattuna viimeksi käyttämiini Zoelyihin. Yasminellet eivät varsinaisesti masentaneet minua, vaan aiheuttivat lähinnä kiusallisia tilanteita. Zoelyjen kohdalla mielialat taas tipahtivat alas ja ryminällä. Myös ahdistusoireeni pahenivat huomattavasti. 

Ensimmäisellä viikolla iskivät rajut dissosiaatio-kohtaukset. Kroppa ei tuntunut omalta ja olo oli jatkuvasti todella turta ja tyhjä. Oli kuin yhteys omaan kehoon olisi kadonnut. Samaan aikaan pää tuntui räjähtävän henkisestä paineesta, vaikka elämäntilanteeni oli ihan kestettävä. Paineen tunnetta pahensi entisestään viha, joka alkoi velloa sisälläni. Yasminellejen kohdalla aggressiot olivat lähteneet mitättömistä ympäristöärsykkeistä, mutta Zoelyjen tapauksessa kyse ei ollut siitä. Se viha paukahti kuin tyhjästä, enkä oikeastaan osaa edes nimetä, mihin tai kehen se kohdistui. Teki mieli vain huutaa ja pidellä päätään, ettei se räjähtäisi. Kuukauden kuluttua pahimmat dissosiaatiot katosivat, mutta aggressiivisuus ja syvä masennus jäivät. Minulla on sekä jaksottaisia, että nopeita mielialanvaihteluita luonnostaankin, mutta nyt jopa Jesse huomasi, että jotain on pielessä. 

Mielialani ovat monesti talvella vähän masennuspainotteiset, mutta nämä fiilikset olivat jotain täysin uutta ja outoa. Kykenin tavallista huonommin tunnistamaan ahdistusmöykystä yksittäisiä tunteita. Lisäksi minun oli hyvin haasteellista pitää aggressioitani kurissa. Normaalisti pystyn hallitsemaan ne aika hyvin, mutta pillereitä syödessäni astiat lensivät ja tuntui, että nimenomaan viha tappaa minut sisältä. Oikeastaan vasta syödessäni pillereitä ymmärsin, miten hirveä tunne se todellisuudessa on ja miten kauheaa ja kuluttavaa syvästi vihaisten ihmisten elämä voi olla.

En lopettanut Zoelyjä saman tien, sillä halusin katsoa, haihtuisivatko oireet ajastaan. Ajattelin, että ehkä minulla vain oli tavallista syvempi kaamosmasennus. Lopetin pillerit vasta, kun huomasin, etteivät valoisat päivätkään poista outoja olojani. Muutama viikko lopettamisen jälkeen huomasin oloni kohentuneen huomattavasti. Sisuskaluja jäytävä vihakin katosi ja oloni muuttui kaiken kaikkiaan kestettäväksi. Normaalit laskuni ja nousuni minulle toki jäi, mutta kummalliset, selvästi itsen ulkopuoliset tunteet katosivat. 

Zoylyjen kohdalla huomasin myös yhden haittapuolen, joka ei liittynyt suoraan mielialoihin. Ihoni meni huonompaan kuntoon. Heti aloittamisen jälkeen kasvot alkoivat näyttää rasvaisemmilta ja epäpuhtaammilta. Muutama näppykin ilmestyi. Iho-oireet tasottuivat ajan myötä, mutta palasivat taas lopettamisen yhteydessä. Tässä kohdin pitää mainita, että ihoni on luonnostaan hyvin kuulas ja kärsin näpyistä hyvin harvoin. Silloinkin niitä puhkeaa yleensä vain yksi tai kaksi, eikä iho näytä juuri koskaan rasvaiselta. Minun kohdallani tilanne ei siis päässyt kovin pahaksi, mutta jonkun aknea sairastavan kohdalla iho olisi voinut räjähtää käsiin. (Vaikka olen toki lukenut myös päinvastaisista tuloksista.)

Itse en aio ainakaan hetkeen koskea hormonaaliseen ehkäisyyn. En sano, ettenkö enää ikinä uskaltaisi sitä kokeilla, mutta en jaksa tuollaista rumbaa uudelleen ihan äkkiä. Jos kokeilen, niin teen sen varmaan joillakin mahdollisimman matalahormonisilla valmisteilla. Se, miksi harkitsen pillereiden kokeilemasta uudelleen joskus, johtuu siitä, että huomasin niillä myös positiivisia vaikutuksia. Ne eivät painaneet vaakakupissa läheskään niin paljon kuin negatiiviset, mutta niitä kuitenkin oli. Ehkäisytehon lisäksi noita nimittäin monesti käytetään kuukautiskipujen hoitoon. Kaikki kokeilemistani valmisteista ovat tepsineet siihen vaivaan loistavasti, eikä minun ole noina ajanjaksoina tarvinnut viettää paria päivää kuukaudesta tuskasta irvistellen ja sängyssä maaten. Pillerit ovat tehneet kropalle hyvää myös ulkoisesti kurvien korostumisen muodossa. Mitään järkyttävän rajua muutosta ei ole tapahtunut, mutta muotoja tuli lisää siinä määrin, että minä itse ja poikaystäväni sen huomasivat.

Oman kokemukseni pohjalta sanoisin, että pillereiden kanssa olisi hyvä olla varovainen, mutta että niille voi silti antaa mahdollisuuden. Ikävät oireet tuntuvat katoavan suhteellisen nopeasti lopettamisen jälkeen, joten sillähän niistä sitten pääsee. Lisäksi olen kuullut, että pillerit vaikuttavat hyvin yksilöllisesti. Miltei jokaisella tuntuu olleen vähintäänkin jotakin alku-oireita, mutta monilla ne ovat tasoittuneet. Joillakin ne taas ovat vaikuttaneet esimerkiksi mieliala-asioihin positiivisesti. Tällaisesta vaikutuksesta en ollut ollenkaan tietoinen, ennen kuin mainitsin epämiellyttävistä sivuoireistani viimeksi blogissani. Toisilla ne ovat tuntuneet nimenomaan tasaavan mielialoja, joten nähtävästi niistä saattaa löytyä helpotus joillekin. 

Ennen pillereiden aloittamista on kuitenki syytä tutustua niihin perusteellisesti. Lääkärit eivät ana valitettavasti tunnu muistavan mainita kaikista riskitekijöistä. Minulta kysyttiin auralliset migreenit ja veritulppariskit, mutta kaikille ei ole käynyt yhtä hyvin. Tällaisien asioiden kartottaminen kuuluisi minusta lääkärille, mutta myös ihmisen itsensä on hyvä olla kartalla siitä mitä syö ja miten se voi omaan terveyteen vaikuttaa. Kannattaa miettiä myös sitä asiaa, että e-pillereiden on epäilty voivan vaikuttaa esimerkiksi parinvalintaan. Omalla kohdallani en ole tullut huomanneeksi mitään muutoksia vaikkapa miesmaun suhteen, mutta tuollaisen voisi kuvitella voivan vaikuttaa esimerkiksi ihastumisiin tai parisuhteessa mielekkyyden kokemiseen. Aloittaessa ja käytön aikana kannattaa siis pysyä valppaana mielenliikkeidensä ja yleensäkin hyvinvointinsa suhteen ja seurailla muutoksia - sillä pääsee jo pitkälle. 

Alla vaihtoehtoinen, 100 % varma ehkäisykeino. 


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Blogille on nyt Facebook-sivu!

https://www.facebook.com/Belsissablog?ref=ts&fref=ts

Tein blogille ja mallijutuille FB-sivun! Nämä ovat tuntuneet vähän isompien nimien jutulta, mutta minun oli taiottava itselleni portfolio ja tällainen sivu toimii aika kätevästi sellaisena. Sivun kautta voit seurata kummankin blogini kuulumisia sekä mallijuttuja. Tykkäilkää ja jakakaa siis ihmeessä! ;)

I made a FB-page for my blogs and model stuff! Share and like if you want! 



Inspiroivia ihmisiä: Emilie Autumn

Törmäsin Emilie Autumnin musiikkiin Youtuben kautta vuonna 2009, muistaakseni biisiehdotuksista kuunnellessani sinfonista metallia.Rehellisesti sanottuna huomioni kiinnittivät videoissa esiintyneet Emilien kuvat. Olin tuolloin aivan rakastunut 1600-1800-lukujen vaatteisiin, joten Emilien tyyli korsetteineen ja muine historiallisine vaikutteineen pisti silmään positiivisella tavalla. Klikkasin kuunneltavakseni ensimmäisen biisin, mutta en ollut saman tien äärimmäisen vaikuttunut. Lähinnä sinfonista metallia ja kesyä mainstream-rockia (huono sanavalinta, mutten keksinyt parempaakaan) kuunnelleelle 16-vuotiaalle minulle Emilien omaperäinen tyyli oli aikamoinen shokki. Klassista musiikkia ja indrustialia sekoitteleva tyyli ja Emilien ainutlaatuinen laulutapa vaativat aikamoista totuttelua. Sanoitukset kuitenkin iskivät lujaa, enkä siksi halunnut luovuttaa hänen suhteensa saman tien. Kahlasin tuotantoa läpi ja tykästyin muutamiin ”aloittelijaystävällisimpiin” biiseihin. Remix-versio Dead Is The New Alivesta taisi olla ensimmäinen Emilien kappale, josta pidin kokonaisuutena. Muistan kuitenkin, että jo hyvin pian esimerkiksi ensimmäisenä löytämäni Opheliac alkoi soida päässäni ja kuulostaa hyvältä. Pienen sulattelun jälkeen musiikkikirjastoni oli yllättäen täynnä Emilie Autumnia ja pian hänen musiikistaan oli tullut minulle kaikkein rakkainta Nightwishin rinnalla. Yllättäen aluksi kummalliselta tuntunut Emilien laulutapa ja hieman luotaantyötävä musiikkityyli tuntuivatkin tukevan kappaleiden sanomaa entisestään. Biisit alkoivat kuulostaa täydellisiltä kokonaisuuksilta.


Mikä sanoituksissa sitten oli sellaista, mikä sai minut kahlaamaan Emilien tuotantoa läpi huolimatta alun vaihtelevista fiiliksistä? Suurimpana tekijänä oli ehdottomasti samaistuttavuus. Monet Emilien käsittelemistä teemoista, etenkin mielenterveysasiat, olivat sellaisia, joihin kykenin samaistumaan miltei sataprosenttisesti. En ole vielä tähänkään päivään mennessä löytänyt toista artistia, joka olisi näiden asioiden suhteen kirjoittanut kuin suoraan minun tunteistani. Emilien kieli on hyvin kuvaavaa ja lisäksi hän kuvaa esimerkiksi juuri mielenterveysasioita monelta kannalta. Esimerkiksi In The Lakessa esiintyy rajua toisen ihmisen syyttämistä omista itsetuhoisista ajatuksista, mutta toisaalta Opheliacissa puhutaan siitä, kuinka sairaus on syynä tällaisiin ehkä perättömiinkin syytöksiin ja että biisin puhuja ei todellisuudessa haluaisi sortua sellaiseen. Tätä ajatusta viedään vielä pidemmälle Save You – kappaleessa, jossa puhuja pohtii, kuinka pelastaisi läheisensä itseltään, jos ei saa tätä lähtemään. Biisien näkökulmissa on rajuja eroja, jotka viehättävät minua. Nämä näkökulmanvaihdokset ovat hienoja, sillä todellisuudessakaan ajatuksemme eivät ole ristiriidattomia. Minusta on upeaa, että joku kuvaa asioita niinkin rehellisesti kuin Emilie tekee. Rehellisyys onkin yksi asia, jonka vuoksi rakastan Emilien musiikkia. Siinä käsitellään myös niitä kaikkein epäsopivimpia ja itsekkäimpiä tuntoja – ei pelkästään sitä, miten onnettomaksi joku sairaus voi tehdä.


Tällaiset näkökulmat ovat herättäneet myös suuresti närää kuulijoiden keskuudessa. Joidenkin mielestä Emilien musiikki kannustaa mielen sairauksien ihannointiin, ikävän toiminnan oikeuttamiseen sairaudella ja ylipäänsä katkeruuteen. Näiden syytösten lisäksi Emilien musiikki on leimattu joidenkin tahojen puolesta myös seksistiseksi miesvihaisten lyriikoidensa johdosta. Näitä elementtejä voi tosiaan musiikissa huomata, mutta en oikeastaan pidä sitä huonona asiana. Pitäisikö kaikki negatiiviset tunnot haudata maton alle ja kirjoittaa pelkästään tietynlaista moraalia opettavista aiheista? Minun mielestäni vastuu biisien sanoman omakseen ottamisesta on kuuntelijalla itsellään. Toki esimerkiksi nuoret voivat olla vaikutuksille alttiita, mutta se ei ole mikään syy sille, että artistin pitäisi rajoittaa ilmaisuaan. Nuorten kanssa voi keskustella näistä asioista ja heitä olisi syytä kannustaa ajattelemaan itse, eikä apinoimaan yhtään kenenkään ajatuksia omikseen.

Näiden syytösten esittäjät eivät myöskään ole ottaneet sitä näkökulmaa huomioon, että Emilien musiikki voi myös puhdistaa ihmisiä vaikkapa katkeruuden tunteista. Minulle itselleni se on ollut oivallinen purkukeino kaikista ikävimmille tunteille. Itse asiassa noiden tunteiden panttaaminen syvimmissä sopukoissaan vain kasvatti ja ruokki niitä. Kun ne ikävimmätkin ajatukset myönsi itselleen, niin olo muuttui huomattavasti kevyempi ja noita fiiliksiä oli mahdollista alkaa käsitellä. En kiellä, etteivätkö ne toisaalta voisi myös ruokkia noita tuntoja, mutta kenenkään henkinen kehitys ei ole Emilien vastuulla. Emmehän me voi kohta sanoa mitään tai toteuttaa itseämme millään lailla, jos joudumme koko ajan panikoimaan, ottaako joku typeryyksissään negatiiviset ajatukset omikseen.

Myös Emilien persoona on aiheuttanut närää. Hänen on sanottu esimerkiksi valehdelleen sukujuuristaan Alice Liddeliin (henkilöön, joka inspiroi Lewis Carrollia hänen kirjoittaessaan satunsa Liisa ihmemaassa) ja monista muista taustaansa liittyvistä asioista. Henkilökohtaisesti en voi kuin ihmetellä tällaista suhtautumistapaa. Ymmärrän toki, että tuollainen käytös voi aiheuttaa ihmetystä, mutta on kummallista, miten jotkut tuntuvat olettavan Emilien olevan heille tilivelvollinen yksityiselämästään. Kyse on kuitenkin artistista ja monesti taiteilijat lisäävät julkiseen persoonaansa enemmän tai vähemmän itsensä ulkopuolisia asioita. Minusta nuo seikat ovat oikeastaan vain mielenkiintoisia ja tekevät Emiliestä jokseenkin mysteerisen artistin. En näe, että hänellä olisi mitään velvollisuutta olla julkisuudessa juuri sellainen kuin hän on arkielämässä. Toki minusta olisi mielenkiintoista tietää, millainen Emilie on ilman naamareitaan, mutta loppujen lopuksi se ei minulle kuulu. Lisäksi meidän täytyy ottaa laulajatteren käytöstä arvioitaessa huomioon, että hän kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöistä. Se ei toki anna hänelle oikeutta tehdä mitä tahansa, mutta auttaa ymmärtämään jonkin verran Emilien käytöstä. Itse en ainakaan näkisi taustasta valehtelua niin suurena asiana, että koko ihminen pitäisi tuomita kelvottomaksi sen perusteella. Pikemminkin se tuo yhden mielenkiintoisen ulottuvuuden lisää artistin persoonaan.


Mutta se Emilien persoonan aiheuttamista kohuista, siirrytään takaisin itse musiikkiin. Mainitsin aiemmin, miten Emilien historiasta vaikutteita ottava pukeutuminen viehätti minua aivan ensimmäiseksi. Nämä historiavaikutteet näkyvät myös musiikissa ja ovat yksi syy siihen, miksi sitä niin paljon rakastan. Historia on yksi suurimmista mielenkiinnonkohteistani ja vaikka viktoriaaninen aika ei enää olekaan se suosikkini, niin se jaksaa yhä viehättää. Lisäksi Emilien tuotannossa on vaikutteita myös viktoriaanisen ajan ulkopuolelta. Esikoislevy Enchant tuntuu itse asiassa liikkuvan enimmäkseen fantasiateemoissa ja lyriikkapuoleltaan viittaavan renessanssiin tai keskiaikaan linnoineen ja ritareineen. Seuraavassa Opheliac-levyssä on puolestaan nähtävissä runsaasti Shakespeare- vaikutteita.

Emilien musiikissa kaikki tuntuu olevan täydellistä. Aiheet, josta nainen laulaa, kuvasto, jota hän käyttää ja musiikki itsessään, joka ilmentää kahta edellistä erinomaisesti. Emilien tuotannossa on uskomatonta myös se, miten biiseistä löytää aina jotain uutta. Jonkun biisin luulee ensiksi kertovan Autumnin ihmissuhteista tai mielenterveysongelmista, mutta sitten ymmärtääkin sen puhuvan jostain ihan muusta – tai voivan puhua, mitään yleisiä tulkintojahan minä en voi kappaleista heittää. Nämä ovat vain omia näkemyksiäni.


Minun on silti sanottava, että uusin levy, Fight Like A Girl, ei täyttänyt odotuksiani aivan täysin. Se on ehdottomasti hieno albumi, mutta ehkä turhan yksipuolinen. Mielenterveyshoidon paskuus on minun makuuni ehkä hieman turhan suuri teema tällä albumilla. Levyllä on nähtävissä muitakin teemoja, mutta tuota nimenomaista käsittelevät biisit ovat lähes kokonaan samaa asiaa eri sanoin muotoiltuna. Näkökulmassakaan ei näy suurta vaihtelua - Emilie ja muut mielenterveysongelmaiset naiset ovat uhreja ja mielenterveyshoito paha. Biisit ovat toki kaikesta huolimatta mielenkiintoisia, musiikillisesti onnistuneita ja jotkut jopa suorastaan saivat ihon kananlihalle, mutta ne eivät tarjonneet minulle aivan yhtä paljon kuin edelliset levyt. Uusimmasta kiekosta puuttuu tietty Emilielle ominainen monipuolisuus ja näkökulmien rikkaus.

Huolimatta lievästä pettymyksestäni Fight Like A Girl – albumin suhteen, arvostan silti yhä Emilieta artistina erittäin paljon. Olen saanut häneltä uusia näkökulmia pohdittavakseni, samaistumisen kokemuksia ja toki mielihyvää uskomattoman musiikin johdosta. Tuo musiikki on myös inspiroinut omia tekstejäni ja kannustanut luovuuteen. Loppuun haluan vielä listata muutamia biisejä, jotka luovat hyvin kokonaiskuvaa Emilien tuotannosta. Kyseessä siis ei ole mikään top 5 -lista, sillä minun on mahdotonta pistää Autumnin biisejä parhausjärjestykseen. Näiden on vain tarkoitus valottaa, miten monipuolista musiikkia nainen tekee, sekä tietenkin ylipäänsä tutustuttaa hänen tuotantoonsa. 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kuvaukset Timo Otamon kanssa + lisää kuulumisia Helsingin reissulta

Miittipäivä oli ikimuistoinen, mutta viikon mittaiseen reissuuni mahtui myös muuta kivaa. Sunnuntaina herääminen oli pienoisen työn takana. Minun oli määrä olla Otamon studiolla puolenpäivän aikoihin ja sitä ennen oli tehtävä vielä viime hetken ostokset kuvauksia varten. Olin studiolla nipin napin ajoissa, mutta ensimmäisen asuni meikki oli onneksi helppo tehdä. Suunnitelmissammehan oli ensin olleet geisha-kuvaukset japanilaisessa puutarhassa, joka muuttui myöhemmin kuvauksiin äitini vanhassa häämekossa, mutta kumpikin suunnitelma kariutui. Geisha-asu olisi ollut hintava ja vaikea löytää, kun taas äitini mekko kaikkien muiden kamojeni ohessa hankala kuljettaa Helsinkiin. Äiti ei itse asiassa ollut edes varma, olisiko se kuvauskunnossa.

Päätin siis loppujen lopuksi turvautua hieman yksinkertaisempaan asuun ja posettaa vatsatanssijana. Meikkaajaakiin olimme kaavailleet mukaan, mutta hän ei päässyt tulemaan. Olin kriiseillyt ennen kuvauksia, että mitä koko hommasta tulisi, kun suunnitelmat olivat vaihtuneet niin monesti. Kuvaukset menivät kuitenkin ihan hyvin. Keksin jopa kietaista itselleni toisen asun seinustalla roikkuneesta tummanpunaisesta (tai purppuraisesta, jotain sinne päin?) kankaasta. Täytyy myöntää, etten päässyt aivan täyteen potentiaaliini ja vatsatanssija-asu olisi voinut olla parempikin. Eivät kuvat kuitenkaan karmeimmasta päästä ole, vaan olen niihin ihan kohtuullisen tyytyväinen!

Illaksi palasin sukulaisilleni, joiden luona majoituin suurimman osan ajasta. Seuravat pari päivää menivätkin lähinnä serkkuni Hennan seurassa ja itsekseen chillaillessa. Toimettomat päivät olivat kaikkein haastavimpia, sillä orpo olo tuppasi silloin ottamaan minusta vallan. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu vähän tyhmältä, että jäin vain neljän seinän sisälle istuksimaan, mitä nyt vähän kävelin Vuosaaressa. Olisihan Helsingissä ollut vaikka mitä mukavaa nähtävää yksinäänkin! Ennen seuraavaa matkaa on kyllä tsekkailtava etukäteen paikkoja, joissa voisi olla hienoa nähtävää. Tällä reissulla oli toisaalta ehkä ihan hyväkin viettää aikaa tekemättä mitään tekemättä mitään. Orpoja oloja on opittava käsittelemään, eikä se tapahdu työntämällä ne pois. Joskus olisi ihan mielenkiintoista nähdä maailmaakin, eikä se kyllä tule onnistumaan, jos yksityisyyden puutteesta tai tuntemattomasta ympäristöstä aina ahdistuu.

Suoraan sanottuna tulin maanantaina miettineeksi, että miten selviäisin loppuviikon. Tiesin kuitenkin, että oloni monesti kääntyvät nousuun päästessäni ihmisten seuraan, joten sovin meneväni tiistaina ystävälleni Erikalle yöksi. Päätimme nähdä Kampissa ja kello 18 aikoihin tulimmekin ihan sattumalta toisiamme vastaan juuri, kun meinasin hänelle soittaa. Söimme Rautatieaseman Burger Kingissä ja kävimme kaupassa, jonka jälkeen siirryimme Erikan kämpille. Oli kyllä ihanaa päästä höpöttämään jonkun kanssa yötä myöten! Nuorempana harrastin kaverieni kanssa useinkin yökyläilyä, enkä muistanut ollenkaan, miten mielenkiintoisia keskusteluista tuppaa yölliseen aikaan tulemaan. Menimmekin vasta neljältä nukkumaan, vaikka kummallakin oli seuraavana aamuna menoa. Oli se silti sen arvoista. Tekee nimittäin välillä oikein hyvää vaihtaa elämäntarinoita, kannattaa kokeilla!

Pääsykokeeni alkoi kahdelta ja oli onni, että lähdin paikalle jo paria tuntia aikaisemmin. Kaisaniemen metroasemalla minut nimittäin pysäytti Krisna-liikkeen munkki, jonka kanssa jäin tarinoimaan vähäksi aikaa. Munkki tarjosi minulle kahta kirjaa, Śrīmad Bhāgavatamia ja Devahutin pojan Kapiladevan opetuksia kolehtiperiaatteella. Päätin ottaa kirjat, koska ne vaikuttivat mielenkiintoiselta ja munkki oli piristänyt aamuani. Heikon rahatilanteeni vuoksi aioin ensin ottaa reilulla kympillä vain toisen kirjoista, mutta sovimme, että kahdella eurolla saisin vielä toisen. Sain siis kaksi kirjaa vajaalla kahdellakympillä ja siihen päälle vielä rakkaudella leivottuja keksejä, ei huono.

Keskustelusta piristyneenä jatkoin pääsykokeisiin iloisella mielellä. Tiesin jo etukäteen, ettei koe tulisi menemään kummoisesti, sillä en muistanut Romaanin teorian ja historian kytköksistä paljoakaan. Ian McEwanin Makeannälän olin kyllä lukenut hyvin, mutta osasin jo arvata, ettei se tuossa kokeessa riittäisi. Teoriaosuus ei mennytkään kovin kummoisesti, mutta Makeanälkää onnistuin kyllä analysoimaan rutkasti. Se oli itse asiassa todella hauskaakin, sillä kirja oli mielestäni oikein mielenkiintoinen. En kuitenkaan usko, että pääsen sisään yliopistoon. Nyt kuitenkin tiedän, minkälaisia asioita kokeeseen kannattaa lukea, mikäli en pääse Jyväskyläänkään. Tämä vuonna olin vähän hukassa sen suhteen. Jyväskylään luin liikaa epäolennaisuuksia, Helsinkiin taas tuli luettua liian vähän. Mutta mitäpä tuosta, uudestaan voi aina yrittää!

Filikseni eivät siis laskeneet kokeen jälkeen. Oikeastaan olin vain entistä iloisemmalla tuulella. Yleisen kirjallisuustieteen valintakokeen lisäksi salissa pidettiin myös uskontotieteen koe. Messissä oli aika kirjavasti porukkaa ja oikeastaan uskontotiedekin alkoi tuntua mielenkiintoiselta opiskelualalta. Ihmisten uskontokuntia ei voi lukea päältäpäin, mutten oikein osaa uskoa, että kaikki kirjavasta porukasta olisivat olleet kristittyjä. Minulle kun on aiemmin puhuttu, että suurin osa alan opiskelijoista olisi nimenomaan heitä. Olen aina ollut kiinnostunut eri uskonnoista, mutta pakanana en välttämättä viihtyisi kovinkaan kiihkeiden kristittyjen seurassa montaa tuntia päivästäni useampien vuosien ajan. Nyt näytti kuitenkin siltä, että uskontotiede voisi sittenkin olla ihan realistinen hakukohde.

Veikkaan silti, että haen kirjallisuuteen ja folkloristiikkaan myös ensi vuonna, jos nyt ei opiskelupaikkaa heru. Ai niin, folkloristiikasta sen verran, etten mennyt kokeeseen, sillä aikaa lukemiseen ei yksinkertaisesti ollut. Ensi vuonna aion kyllä panostaa siihen kunnolla, kun aikaakin on enemmän. Tänä vuonna suuri osa vapaa-ajasta meni yo-täydennykseen lukiessa. (Se muuten kantoi hedelmää, sain psykasta E:n!)

Palailin illalla vielä Erikalle toiseksi yöksi ja meillä oli aivan yhtä mukavaa kuin edellisenäkin iltana, vaikka nukahdimmekin huomattavasti aikaisemmin. Torstaina tapasin blogimaailmasta tuttuja Selenaa ja Nebulaa, jotka olivat myös miittailemassa lauantaina. Olimme matkalla käyneet Selenan kanssa Alepassa, josta ostimme valmiskakkua ja sämpylää pöytään. Perillä keitimme myös teetä ja kupposten ääressä keskustelunaiheet vaihtelivat Nebulan Nemo-kissasta mystiikkaan ja taas takaisin. Flunssaisen Nebula-raukan ääni olikin ihan painuksissa, kun monen tunnin jutustelun jälkeen aloimme Selenan kanssa tehdä lähtöä.

Perjantaina minulla oli vielä ennen lähtöäni edessä kuvaukset Erikan kanssa. Saavuin tiiliskivikasseineni kahden jälkeen ystäväni luokse, jossa kerkesimme vielä Erikan ja hänen poikaystävänsä Arin kanssa vaihtaa muutamia sanoja ennen kun meikkaajamme, Marja Perälä, saapui paikalle. Kampaajamme oli joutunut perumaan tulonsa, joten Marja laittoi meikin lisäksi hiuksemmekin. Jossain vaiheessa myös kuvaajamme Jari Hindström saapui paikalle, ja kun kumpikin malli oli meikattu, niin siiryimme kuvauspaikoille.

Ulkona oli kylmä, joten kesämekossa heiluminen oli kyllä tuskan takana. Malleillessa kylmyys unohtui aina välillä, mutta koska malleja oli kaksi, niin toinen joutui värjöttelemään välillä sivussa. Onneksi meillä sentään oli takit mukanamme. Kuvasimme parissa paikkaa Vanhankaupungin Tekniikan museon lähistöllä ja kylmyydestä huolimatta minulla oli hauskaa. Täytyy myöntää, että aluksi olin aika kovissa paineissa, sillä Erika on mallina minua huomattavasti kokeneempi. Pelkäsin, että olisin häneen verrattuna jäykkä rautakanki sekä ilmeiltäni että asennoiltani. Olin jo huomannut Erikan kuvista, että lahjoja mailleiluun löytyy vaikka kuinka ja sama tuli nyt todettua paikan päälläkin. Huomaisin kuitenkin itsekin kehittyneeni ja asennosta toiseen siirtyminen tuntui yllättävän luontevalta. Alussa sitä nappaili muististaan yksittäisiä poseja, nykyään muokkaa edellisestä seuraavan. Tavallaan käy läpi asentosarjoja samankaltaisista asennoista, jolloin tulee muistaneeksikin ne paremmin. (Toki lyhyemmissä kuvauksissa kannattaa kokeilla nopealla tahdilla erilaisia poseja, mutta nyt oli mahdollisuus vähän rauhallisempaan työskentelyyn.)

Kreikkalaistyyppiset kuvaukset olivat minulle ensimmäiset, joissa pääsin työsketelemään osana tiimiä. Oli kyllä huippua. Kiitos siis Erikalle loistavasta malleiluseurasta, Jarille kuvaamisesta ja photaroinnista, Marjalle meikkauksesta ja Arille avustajana toimimisesta! Uskon todella, että kuvista tulee erittäin kivoja!

Illalla suuntasin takaisin Mikkeliin vaihtelevissa fiiliksissä. Oli ihana päästä kotiin rankan viikon jälkeen, mutta toisaalta oli todella haikea olo. Viikkoni Helsingissä lukeutuu epäilemättä elämäni parhaisiin. Alun orvot olot olivat ikäviä, mutta oikeastaan parasta olikin se, että niistä pääsi yli. Viikon lopulla yksin liikkuminen tuntui oikeastaan todella hyvältä! Ensi kerralla aion ehdottomasti tehdä sitä enemmän. Helsingin julkinen liikenne sai minut aiemmin hyvin epävarmaksi, mutta muutamien itsenäisten bussimatkojen jälkeen se tuntuu paljon selkeämmältä. Seuraavalla reissulla voisi kokeilla ihan päämäärätöntä vaeltamista. Käydä paikoissa ja katsoa mitä niistä löytyy!

Seuraavaksi hieman kuvia, ensiksi kuvauksista Timo Otamon kanssa. Kreikkalaistyyppisistä jumalatarkuvauksista saatte nähtäväksenne kuvat heti kun ne valmistuvat, toivotaan että pian!











Muita reissukuvia: 




Sukulaisillani sai syödäkseni oikein kunnolla. Siksi minun oli aivan pakko ottaa ruokakuva yhdestä aamupalastani. Suklaajuustokakku on aivan uskomatonta, ehkäpä lempikakkuni kaikista. Onneksi kunnon juustokakku on sen verran suurtöinen, etten voi sitä joka päivä tehdä. Tai no... oikeastaan en ole tehnyt sitä vielä kertaakaan, koska olen laiska. Tässä yhteydessä se on ihan hyvä juttu.


Serkuillani on aivan ihana Osku-koira, joka on sekä luonteeltaan että ulkoisesti yksi suloisimmista koirista, joihin olen koskaan törmännyt. Ihanaa, että joku ottaa aina tosi iloisena vastaan ja senkin jälkeen on kiinnostunut vieraasta!

Selena, sekä minun ja Nebulan jättireidet 


 Making of - kuva minusta perjantailta

 Reissulta mukaan tarttuneet kirjat. Sain Ouramoisen kokonaisuudessaan luettua, enkä todellakaan kadu sen ostamista! Teosta voisi kuvata monikerroksiseksi ja se varmasti miellyttää monenlaisia lukijoita. Löytyy niin eeppisiä taistelukohtauksia, humoristisempaa kuvausta kuin syvempiäkin teemoja. Monessa kohtaa tuli naurahdettua, mutta minun on myönnettävä, että loppupuolella meinasi itkukin päästä. Siitäkin huomaa, että teos on onnistunut, että se on jäänyt pyörimään mieleen. Pari kertaa on tullut tartuttua siihen uudestaankin ja kerrattua joitakin kohtia.