lauantai 10. toukokuuta 2014

Kuulumisia laidasta laitaan sekä asukuvia

Heippa kaikille! Täällä ollaan vähän haikeissa tunnelmissa, sillä Mikkelin ainut kunnon rokkibaari Stoppari sulkee ovensa tämän kuun aikana. En yhtään tiedä, missä sen jälkeen vietän baari-iltani. Mikään Mikkelin muista baareista ei hirveästi inspiroi, paitsi nyt ehkä KB, mutta sinnekin viitsii mennä vain jos on kunnon keskustelufiilis. Kyseessä kun on pubi. Stoppari oli ainut rock-baari, jossa oli tanssilattiakin. Viime aikoina baarissa on ollut asiakaskatoa, joten oikeastaan uutinen ei yllättänyt. Harmittaa silti. Oli eilen ihan pakko käydä siellä vähän istuksimassa kaverini Janitan kanssa, vaikka baari oli jälleen aika tyhjillään. Meidän lisäksemme siellä oli ehkä kymmenen ihmistä. Saa nähdä onko sulkemispäivänä enemmän porukkaa, toivottavasti on! Olisi se nyt kiva, jos viimeisenä iltana pääsisi nauttimaan sellaisesta väenpaljoudesta kuin keikkailtoina tai pari vuotta sitten! 

Muuten fiiikset ovat olleet vähän kummalliset. Beltanen jälkeen minulla oli todella hyvä ja rauhallinen olo, mutta eilen taas romahdin. En oikeastaan osaa sanoa yhtä syytä, miksi mieliala meni niin matalaksi. Aamulla herätessäni kärsin ihan järkyttävästä aamutuskaisuudesta. Hengittäminenkin tuntui vaikealta. Ahdisti ja myös masensi todella rajusti. Kirjoitin päiväkirjaan tuntemuaksiani ja täytyy sanoa, että aika karua tekstiä tuli. Olo oli niin kamala, että päässä alkoi pitkästä aikaa pyöriä itsetuhoisia ajatuksia. Mikään ei tuntunut hyvältä. Absurdeinta oli ehkä se, että samaan aikaan pelkäsin koko ajan, että jotain kamalaa tapahtuu. Meidän oli Jessen kanssa tarkoitus mennä boffaamaan Hauholla yhä käynnissä olevaan Noxbo-tapahtumaan, mutta ei siitä sitten tullut mitään. Mielessäni pyörivät vain jatkuvasti mielikuvat siitä, miten minulle aivan varmasti kävisi siellä jotain aivan kamalaa. Mielessä kummitteli viime Noxbossa päähäni saama kova tälli, maastossa olevat terävät kivet ynnä muu. Vaikka olisin toisaalta tahtonut mennä, niin katsoin parhaaksi jäädä kotiin. En halunnut joutua tilanteeseen, jossa saisin metsässä vastaavan ahdistuskohtauksen.

Jessekin jäi kotiin, sillä oli telonut peukalonsa treeneissä. Ei hän oikein muutenkaan ollut innokas lähtemään sen jälkeen, kun oli joutunut kuuntelemaan masentuneita puheitani. Ahdistuneen olon koittaessa en usein ajattele kovin järkevästi tai edes selkeästi ja näin jälkeen päin minusta tuntuu todella pahalta, että tilanne pääsi riistäytymään vähän käsistä. Etenkin, kun sitten päädyin leikkimään veitsillä ja viiltämään reiteni verille. En ole erityisen ylpeä itsestäni, sillä olen yrittänyt kovasti päästä tuosta tavasta eroon. Tiedän kyllä toisaalta, ettei minun pitäisi syyttää itseäni, koska se ei auta mitään. Oikeastaan vain pahentaa asioita. Se vain on aika vaikeaa. Eikä viiltely oikeastaan ole edes se pahin asia, vaan se miten kaikki ajatukset aina ahdistuessa vääristyvät. Itsensä satuttaminen on ehkä ainut asia, josta saa minkäänlaista mielihyvää. En oikeastaan tiedä, miksi se on niin, mutta kai sitä tuntee ansaitsevansa sen. Jotenkin se koko olo konkretisoituu siinä. Sitä voi sanoa itselleen, että: "Katso, näin säälittävä sinä olet." 

Joskus sitä taas menee zombieksi, eikä sekään ole kovin miellyttävää. Pahimmillaan taas tunnekylmäksi ja miltei narsistisen oloiseksi. Siitä olosta pidän kaikista vähiten, sillä silloin tulen monesti sanoneeksi asioita, joita en missään nimessä tarkoita. Silloin kaikki on turtaa ja tyhjää. Tunteista paikalla on korkeintaan viha, joka läsnäollessaan pyrkii purkautumaan kaikista epäedullisimmilla tavoilla.

Tänään on kuitenkin ollut parempi olo. Yöllä näin jokseenkin hämmentäviä tai oikeastaan jopa häiritseviä unia, jotka aiheuttivat jälleen jonkinsortin aamutuskaisuutta. Se kuitenkin haihtui suhteellisen nopeasti ja tämä päivä onkin ollut suhteellisen hyvä. Häpeä ja pelot ovat olleet hieman läsnä, mutta pääasiassa olen kuitenkin ollut ihan rauhallinen. Olen aika tottunut mielialani ailahteluihin, mutta toisinaan kyllä yllättää, miten tappoahdistuksen jälkeen voi tulla yllättävän nopeasti täysin hyvä olo. Toisaalta se on kyllä lohdullistakin. Minä henkilökohtaisesti pidän esimerkiksi kroonisesti masentuneita ihmisiä todella vahvoina, sillä minulle hetkellisetkin masennuspuuskat tuntuvat kestämättömiltä. En ymmärrä, miten jotkut kykenevät kestämään sitä koko ajan. 

Mutta sitten vähän iloisempiin asioihin! Ette ole nyt pariin kuukauteen päässeet näkemään kuvauspostauksia, mutta niitä olisi vähän ajan kuluttua tulossa vaikka millä mitalla! Olen menossa toukokuun loppupuolella Helsinkiin reiluksi viikoksi ja olen tuolle ajalle sopinut kolmet kuvaukset! Yhdet ovat teemaltaan todennäköisesti 1900-luvun alkupuolelta, toiset taas kreikkalaistyyliset jumalatarkuvaukset kaverini Erikan kanssa ja kolmannet jotain vielä vähän epäselvää japanilaistyylisessä puutarhassa. Puutarhakuvauksissa asuna saattaa mahdollisesti toimia äitini vanha häämekko. Se tosin riippuu paljolti siitä, onko se minulle sopiva ja vielä siinä kunnossa, että sitä voi hyödyntää. Nyt vaan stressaakin sitten kovasti se, mistä ihmeestä kaivan kaiken tarvittavan rekvisiitan ja millä rahalla. Suurin osa kamppeista löytyy ihan omasta kaapista ja kuvaajillakin saattaa olla jotain, mutta kreikkalaistyylinen musta mekko olisi vielä hankittava jostain ja mahdollisesti jotain asusteita. Lisäksi jollain rahalla pitäisi elää ja kustantaa matkatkin! Äitii....

Samalla reissulla on myös alternative-bloggaajien miitti, jota odotan kovasti. Ihanaa päästä näkemään blogimaailman ihmisiä ihan naamatusten! Vähän kieltämättä jännittää, apua! Lisäksi pääsen osallistumaan tuolla reissulla myös Helsingin yliopiston pääsykokeisiin. Suoraan sanottuna odotukseni eivät ole korkealla, sillä folkloristiikan lukeminen on vähän jäänyt. Tuntuu, ettei ole oikein päässyt kiinni sellaiseen neutraaliin lukufiilikseen. Joko on liian aktiivinen, jolloin lukeminen tuskastuttaa ja ahdistaa tai sitten niin masentunut, ettei siitä sen vuoksi tule mitään. Kirjallisuuden olen kuitenkin onnistunut hoitamaan ihan hyvin, mutta jotenkin minun on silti vaikea uskoa pääseväni sisään. Jyväskylä saattaa olla jo vähän realistisempi vaihtoehto, mutta katsotaan nyt...

Toivottavasti teidän kevät on mennyt vähän vähemmän stressaavissa merkeissä! Olen minäkin onneksi ehtinyt tekemään vähän muutakin kuin stressaamaan ja räpsästiinkin Jessen kanssa minusta aamulla pari asukuvaa. Tämän päiväinen asuni onkin vähän enemmän vanhaa minua. Kuten lupasin, en aio tätäkään lookia täysin hylätä!










Sitten pari maailman turhinta ruokakuvaa! Napostelimme Janitan kanssa hieman katsoessamme The Walking Deadia pari jaksoa. Pari kertaa kyllä tuli vähän epämukava olo syödessä, kun ihmisiä ja zombeja hakattiin mössöksi. Nam.
Toinen kuva on jäätelöannoksesta, jonka ostimme Jessen kanssa Mikkelin ensimmäisestä itsepalveluperiaatteella toimivasta jäätelökioskista. Toivottavasti tuonne ei aivan hirveästi uppoa kesällä rahaa. Annokset eivät ole mahdottoman hintaisia, muttei niitä nyt halvoiksikaan voi varsinaisesti sanoa. Ainakaan, jos niitä usein ostelee. Annokset koottiin itse, mutta kassalla oli toki työntekijöitä. Olivat muuten aivan äärettömän suloisia tyyppejä! Todella ystävällisiä ja iloisia. Jäätelöä oli vaan aika tuskaista syödä, sillä olen purrut alahuuleni aivan ruvelle. Nyt se on jo vähän paranemaan päin, mutta pari päivää sitten se oli niin hirveän näköinen, etten oikein olisi halunnut näyttää naamaani missään. Miksi minulla pitää olla näin rasittavia tapoja?

Olen muuten tykästynyt CMX-bändiin! Lyriikat ovat oikeastaan se juttu, johon erityisesti kiinnyin. Luin niistä melkein kaikki läpi ja siinä menikin sitten koko aamu. Jotain pientä (tai suurempaa) samaistumista tulin kokeneeksi aika monenkin biisin kohdalla. Linkkaan tähän loppuun pari, jotka erityisesti miellyttivät korvaa.

4 kommenttia:

  1. Kaunis asu. ♥ Katsoin tuota laukkua, hieno malli ja näyttäisi olevan juuri sopiva arkikäyttöön! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! ♥ Laukku on tosi kätevä! Sinne mahtuu paljon tavaraa, muttei kuitenkaan ole jättimäisen näköinen. ^^

      Poista
  2. Ihana tuo sun tukka ;) Jee blogimiittiä minäkin odottelen täällä! Hauska tavata blogimaailman ihmisiä ihan kasvotusten.
    Tosi harmillista kuulla noista sun ahdistuskohtauksista.. :( Mutta näytät niille vaan, että kyllä sä selviät!! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitti! ♥

      Ihanaa tosiaan päästä näkemään ihmisiä, sinua ja Suvia uudelleen ja suurinta osaa aivan ensimmäistä kertaa! ^^

      Niin ja eiköhän tämä tästä. Aina ennenkin olen päässyt takaisin jaloilleni joten enköhän nytkin! :)

      Poista