sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Beltanen viettoa

Heräsin vappupäivänä hivenen krapulassa. En pahasti, mutta sen verran, että piti vähän motivoida itseään Beltanen viettoon. Kämppää oli vielä siivottavakin, joten aamupäivä oli jossain määrin tuskaisa. Piristyin kuitenkin aika nopeasti ja sain kotini putsatuksi. Olin vähän huolissani, miten kerkeisin tekemään kaiken aikomani, sillä aika tuntui kiitävän kovin nopeasti. Ripeän toimintani ansiosta sain kuitenkin kanasalaatin ja hunajakakun valmiiksi ajoissa. Olin aivan varma, että onnistun pilaamaan tuon kakun, kun sovelsin sen muffinssiohjeesta ja vähän muutenkin muuntelin reseptiä. Siitä tuli kuitenkin yllättävän maukas, joten ehkä en olekaan aivan kauhean surkea leipuri. Simaa en ollut havahtunut ajoissa tekemään, joten ostin kaupasta jonkun Mehukatti-siman, joka ei kyllä ollut kyseistä juomaa nähnytkään. Loppujen lopuksi päädyin puristamaan siihen suuren määrän sitruunamehua peittääkseni edes hieman esanssin makua.

Ruokaillessani kuuntelin Youtubesta soittolistaa, jonka olin torstaita varten kyhännyt. En ollut jaksanut kiireessä ruveta ihmeemmin keräämään nimenomaan Beltainea koskevaa musiikkia, vaan olin koonnut sekalaisen listan folk-tyyppistä musiikkia. Listalta löytyi niin Wardrunaa, Adrian Von Zieglerin kelttihenkistä tuotantoa kuin Hagalaz' Runedancea. Mukaan oli päässyt myös hieman Cruachania, Rapaljea, Lyrieliä ja toki monia yksittäisiä biisejä. Tunnelma oli kohdillaan ja olo jokseenkin vapautunut. Pinna oli ollut edelliset päivät jokseenkin kireällä, sillä oli pitänyt suunnitella sekä vappuaattoa, että itse Beltanen juhlimista.

Iltahämärän aikoihin päätin lähteä käymään metsässä. Halusin päästä tuona päivänä kuitenkin myös luontoon, vaikka säätiedotus oli lupaillut vähän mitä sattuu. Sää suosi minua, sillä reissun aikana ei satanut pisaraakaan. Hieman kylmä kyllä oli. En halunnut lähteä tällä kertaa yleisille lenkkipoluille, sillä kaipasin enemmän rauhaa. Siispä en mennyt Kalevankankaan metsien kaikkein vilkkaimpiin osiin. Kävinkin siis eräässä paikassa, jossa olen ennenkin vieraillut. Kyseessä on hyvin vanha kuusikorpi, jossa lahonneena kaatuneita puita on niin paljon, että kävelykin on joissain kohdissa hieman haasteellista. Tavallaan tuo metsä on jopa hieman pelottava, mutta oikeastaan juuri siitä syystä halusin tehdä sen kanssa hieman lähempää tuttavuutta. Vähän ajan kuluttua se ei oikeastaan tuntunutkaan pelottavalta. Reissu oli oikein antoisa ja siinä oli omanlaistaan taianomaisuutta. Olo oli kyllä hyvin väsynyt tuon kokemuksen jälkeen.

Toimitin myös eräänlaisen uhrin. Metsään viemäni siemenetkin voi toki käsittää sellaisena, mutta tämä toinen oli hieman mielenkiintoisempi. Kirjoitin nimittäin runonpätkän, joka koski nykyistä elämäntilannettani. Sitä, miten tunnen olevani jonkinlaisessa risteyskohdassa oikeastaan vähän kaiken suhteen. Eniten ehkä identiteettini, johon kaikki muu sitten liittyy. Poltin tämän runoni, enkä käytä sitä enää missään muualla. Se oli siis samanaikaisesti sekä avunpyyntö että uhri. Toisaalta myös symbolinen ele, sillä tällaisella toiminnalla sinetöin muutoksen mielessäni. Uhrin jälkeen tulikin oikeastaan paljon kevyempi olo. Niin hullulta kuin se voi kuulostaakin, niin tunnen jo, kuinka asiat ovat paranemaan päin. Lähipäivinä onkin tapahtunut muutamia asioita, jotka ovat saaneet ikään kuin kiven vierähtämään sydämeltäni. Tukahdutetut oloni ovat päässeet kunnolla ulos ja nyt on sellainen olo, että olen todella valmis rakentamaan itseäni. Tuntuu suoraan sanottuna vähän omituiselta kirjoittaa jostain näin henkilökohtaisesta. Tiedän, että tällainen voi jonkun silmiin vaikuttaa hullulta ja naurettavalta, mutta ehkä minun ei pitäisi ajatella sitä ollenkaan. Minusta tämä tuntuu nimittäin erittäin hyvältä. Olla viimeinkin julkisesti juuri se kuka olen.

Beltanen juhlimiseni päättyi hiljentymiseen kynttilöiden ja suitsukkeiden äärellä. Juhla oli erittäin antoisa ja vei suuren määrän stressiä mukanaan. Nyt on vapautunut ja levollinen olo.

Kuvia en valitettavasti tullut suuremmin ottaneeksi. Metsästä olisi tullut varmasti todella upeita kuvia, mutten viitsinyt raahata sinne kameraa mukaan. Ensinnäkään sen vuoksi, että oli jo aika hämärää ja toisekseen, koska se ei oikeastaan tunnu kauhean luontevalta henkisempien metsäreissujen kohdalla. Mutta tässä nyt pari ruokakuvaa ja yksi kynttiläasetelmastani!





4 kommenttia:

  1. Et ole hullu etkä naurettava ;) Mukava kuulla että olet löytänyt itsesti ja uskallat olla se mikä olet!
    Tykkään itse lukea ihmisten kokemuksista ja sapattien vietosta. Paras "uhri" juuri onkin jokin itselle tärkeä asia, jonka on vielä itse luonut!

    Kaupan sima on aika karseeta, omatekemä meni tänä vuonna pieleen niin hain kaupasta juuri tuota esanssilitkua, joka on kaapissa edelleen :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kuulla! :D Minustakin on mukava lukea muiden kokemuksia, onneksi nykyään yhä useampi tuntuu uskaltavan kirjoittaa niistä. ^^

      Ei sitä litkua oikein voinut edes simaksi sanoa. Olin hyvin pettynyt. :D

      Poista
  2. Et todellakaan ole hullu tai naurettava! :) Hienoa kuulla, että sulla on nyt parempi, rentoutuneempi ja selkeämpi olo kaiken suhteen. Toivotan sulle jaksamista ja onnea eteenpäin ^^

    Onneksi täälläkin on metsää ja meri ihan lähellä, niin pääsee rentoutumaan ja vaan olemaan luonnossa - itse istuin toissapäivänä meren rannalla, oli pakko päästä ulos neljän seinän sisältä.. Yritin selvittää ajatuksia jotka tuntuivat kovin painostavilta koulun suhteen. Niimpä siis vain kuuntelin lintuja ja laineiden liplatusta ja vaan olin.. Ihmeellisen rentoutunut ja selkeä olo oli sen jälkeen. :) Niinpä tein päätökseni näiden fiilisten pohjalta, eikä kaduta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! ^^

      Kiva ettei sielläkään ole vain betonihelvettiä! Olen välillä kauhistellut, että mitenköhän pärjäisin Helsingissä, kun seutu on niin... kaupunkimaista. :D

      Hieno juttu, että olet saanut asioita paremmalle mallille! Luonto tekee toisinaan ihmeitä! ^^

      Poista