torstai 29. toukokuuta 2014

Alternative blogs FINLAND - miitti

Lähdin Helsinkiä kohti lauantaiaamuna pahoinvoivana ja väsyneenä. Edellisenä yönä oli tullut nukuttua vain kaksi tuntia. Syynä tähän oli, että halusin käydä vielä viimeisen kerran Stopparissa ennen baarin sulkemista. Varsinaiset lopettajaiset olisivat olleet lauantaina, mutta pistin loppujen lopuksi blogimiitin hautajaisten edelle. Kyseisessä baarissa kun on tullut pyörittyä parin vuoden aikana enemmän kuin tarpeeksi ja lisäksi jo perjantaina oli hautajaisohjelmaa. Illasta jäi jotain konkreettistakin käteen, sillä saimme Rosan kanssa Stoppari-hupparit! Lisäksi Rosa sai vielä 3 drinkkilippua, joista yhden lahjoitti minulle. 

Siinä siis syy, miksi oloni ei ollut erityisen auvoinen astuessani bussiin. Onneksi vointi kuitenkin koheni koko ajan ja oli jo lähes normaali, kun pääsin sukulaisteni kämpälle. En ollut jaksanut vielä Mikkelissä suuremmin laittautua, sillä paahtavassa kuumuudessa ehostus olisi kuitenkin alkanut rakoilla hyvin aikaisin. Siispä meikkasin ja valitsin miittivaatteet vasta sukulaisillani. Valinnanvaikeus oli aika hirvittävä. Oli todella vaikeaa keksiä asu, joka olisi samaan aikaan sekä kiva, että persoonallinen ja joka ei tappaisi minua helteessä. Etenkin, kun halusin kuitenkin päälleni jotain tummanpuhuvaa.

Hetken pähkäilyn jälkeen sain kuitenkin asun valituksi ja lähdin kiireellä kohti keskustaa. Miittiin oli vielä pari tuntia aikaa, mutta halusin ehtiä vielä kiertelemään kauppojakin. Asu tuntui kaipaavan vielä jotain, jonka vuoksi päätin ostaa minihatun kutrien koristeeksi. (Onnistuin hajoittamaan vanhani, RIP.)

Viisitoista vaille kolme olin onnistunut löytämään itselleni sopivan hatun ja hakemaan Arnoldsilta vähän sapuskaa. Päätin soitella Selenalle ja ilmoitella, että voisin liittyä nyt ja miitin järjestäjän, Leenan, seuraan. Selenan on voinut bongata blogistani jo aiemmin, viime vuoden Tuskasta ja helmikuun Helsingin reissusta kirjoittamistani postauksista. Hänen Satiinitaivas-bloginsa lukeutuu itse asiassa lemppariblogeihini ja meillä synkkaa internetin ulkopuolisessakin maailmassa erittäin hyvin! Leenan Luurankoja kaapissa-blogia olen lukenut jo useamman vuoden ja siksi oli todella jännää nähdä hänet ihan kasvotusten! Leena oli aivan samanlainen luonnossa kuin blogissakin, nimittäin harvinaisen eloisa ja suloinen! Ihmiset jotka elävät täysillä ja toteuttavat omaa juttuaan ovat ihania, ja Leena lukeutuu ehdottomasti tähän porukkaan!

Suuntasimme kansallisteatterilta Kaisaniemen puistoon, jossa seuraamme liittyi nopeasti Mustetahroja-blogin Marjut M ja sekä suloiset lolitatytöt Saija Sasetar ja Milky Oolong. Marjutin blogia liityin lukemaan jokin aika sitten ja sieltä mieleeni ovat jääneet erityisesti hänen vähän aikaa sitten kirjoittamansa Islanti-postaukset. (Joihin en ikinä saanut kirjoitetuksi kommenttia, vaikka piti...) Lisäksi Marjutissa huomion kiinnittivät myös hänen ihanan pitkät, kirkkaanpunaiset hiuksensa. Jotenkin sitä kuvitteli, että ilmassa voisi olla alkukankeutta, mutta minä ja Marjut aloimme höpistä saman tien kuin vanhat tutut. Lisäksi hän kertoi käyvänsä välillä Mikkelissä, joten ehkä näemme toisemme vielä sielläkin joskus! M, ilmoittele kun eksyt itään päin!

Saija Sasetar ja hänen Frillycakes-bloginsa olivat etäisesti tuttuja Alternative Blogs Finland - ryhmästä. Milky Oolong taas kuului niihin harvoihin, joiden blogeihin en ollut koskaan tullut törmänneeksi! Vaikka itse harvoin puen päälleni pinkkiä tai pastellisävyjä, (Tsekatkaa siis edellinen postaus!) niin tyttöjen asut olivat kyllä ihan älyttömän ihanat! Itse asiassa, vastoin edellisen postauksen puheitani, on mielessäni kummitellut vaaleat polvisukat pitsillä ja vaaleanpunainen korsetti, eikä tyttöjen suloisuus mitenkään heikentänyt tätä uutta asurakkautta.

Porukkamme oli jakautunut kahtia alkuun, sillä suurin osa oli lähtenyt aurikoa karkuun hieman syrjemmälle. Me odottelimme mattimyöhäsiä hetken naispatsaan luona, mutta siirryimme lopulta muiden luokse. Myöhästelijätkin osasivat onneksi ihan hyvin luoksemme sitten. Alkuun äänessä olivat eniten Leena ja jääkiekkoselostajamme Mustaa Pitsiä – blogin Mystral. Mystis kertoi jossain vaiheessa mittiä mieltävänsä itsensä keskieurooppalaiseksi, enkä kyllä yhtään ihmettele sitä. Perussuomalaisesta varautuneisuudesta ei näkynyt tässä naisessa jälkeäkään ja hyvä niin. Jännitän itse hieman ihmisten kanssa höpöttäessä sitä ikävää kiusallista hiljaisuutta, Mystralin seurassa sellainen olisi kyllä aivan turhaa. Ihanan räiskyvä nainen!

Toisemme löydettyämme olimme jakautuneet hetkeksi vähän kuppikunnittain ja pientä varautuneisuutta oli ilmassa. Itse höpisin alussa eniten Selenan, Marjutin ja Frankie Savagen kanssa, joiden kanssa juttu luisti ihan äärimmäisen hyvin. Kävin miitin aikana älyttömästi kivoja keskusteluja, mutta Frankien kanssa tuli puhuttua kaikista diipemmät jutut. Arvostus häntä kohtaan nousi ihan huimasti. Älyttömän vahva, hieno ja älykäs nainen! Nuokaan piirteet eivät kuitenkaan olleet ne parhaat puolet, vaan korostaisin erityisesti sitä lämpöä, joka hohkasi hänestä kilometrien päähän. Ihanan aito ja ainutlaatuinen ihminen!

Vähitellen alkukankeus alkoi poistua, kun naamat tulivat tutummiksi. Alkoholillakin saattoi olla osuutta asiaan vähäsen. Myöhäisimmätkin tulijat saapuivat lopulta paikalle. Ensimmäisenä heistä Pietu ja Oona, joiden kummankin blogit ovat lukuluettelossani. Pyörremyrsky pääni sisällä ja Oonan monta elämää viehättävät minua kummatkin samasta syystä. Molemmista löytyy upeita lookkikuvia, mielenkiintoisia ja osittain samaistuttavia mielenterveysjuttuja sekä vähän taiteellisempaa sisältöä. Myöhemmin porukkaan liittyi myös ihana Nebula Smoke And Mirrors – blogista. Nebula oli myös Tuskasta ja viimekertaiselta Helsingin reissultani tuttu ja niiiiin symppis! Blogikin on aivan ihana ja rakastuin alun perin sitä kautta hänen kuvataiteeseensa. (Nyt on myös FB:n kansiot jo koluttu ja ihasteltu läpi moneen kertaan.)

Tunnelma vapautui iltaa myöten yhä enemmän. Jossain vaiheessa tulin jutelleeksi myös Woop Oop Digidigin PetriFrostin ja Mustaa maitoa - kirjoittajan, Miklan, kanssa. Petrin blogia kerkesin nopeasti vilkaisemaan ennen miittiä, kun hän linkitti postauksensa bloggaajaryhmäämme. Mustaa maitoa oli myös tuttu ennestään, mutta huomasin juuri, etten näköjään ollutkaan seurannut blogia Bloggerin kautta. Nykyään sitä klikkailee itsensä niin usein blogeihin ryhmäämme tulleiden postausten kautta, ettei enää pysy kärryillä siitä missä on lukijana ja missä ei! Petri ja Mikla olivat kuitenkin todella mukavia ihmisiä ja toivon, että jutellaan seuraavissa miiteissä vielä enemmänkin!

Meininki oli kokonaisuudessaan aivan huippu. Valitettavasti en kaikkien kanssa ehtinyt jutella, mutta haluan ehdottomasti korjata asian tulevissa miiteissä. Kaikki vaikuttivat todella mielenkiintoisilta ihmisiltä ja se kuva taisi välittyä rinkimme ulkopuolellekin. Huolimatta siitä, että Maailma Kylässä – festareilla oli paljon kaikenlaista porukkaa, tulimme siltikin huomatuiksi ja kuvatuiksikin useammankin kerran. Ryhmäkuvia ottaessamme saapui meitä kuvaamaan ihan ulkopuolisia tyyppejä! Itse asiassa itse kuvaankin hyökkäsi pari sellaista. Rastapäinen, kokokeltaisiin pukeutunut, tummaihoinen mies melkein kaatoi minut hyökätessään innoissaan porukan keskelle poseeraamaan rastojaan heilutellen!

Lisäksi tulimme käyneeksi hieman kauppaakin. Moni bloggaaja tunsi paikalle lennähtäneen Korpiklaanin sanoittajan, Juha Jyrkäksen, joka piti meille yksityisen sähkökannelshown ja kauppasi samalla kirjoittamiaan kirjoja. Ostin häneltä Ouramoisen, eeppisen soturirunoelman. Takakansi ja Juhan mainospuhe olivat niin yksinkertaisen vetäviä, etten mitenkään voinut kieltäytyä tarjouksesta. Olen saanut kirjaa kiireiltäni jo hieman luetuksikin ja se vaikuttaa oivalliselta teokselta! Ehkäpä kirjoitan siitä vielä jotain myöhemmin. Myös Juhan kannelshow oli aivan mahtava, kukaan ei jäänyt siitä kylmäksi! Lisäksi meitä viihdytti Mystral, joka ystävällisesti kertoi jääkiekon ystäville pelin tulokset. Henkilökohtaisesti en seuraile kyseistä lajia hirveästi, mutta kyllähän se muiden into siinä sitten tarttui minuunkin!

Taisimme lähteä puistosta yhdentoista aikoihin. En ole tästä aivan varma. Lopuksi minua tulivat halaamaan vielä youarenotmystyle-blogin tide ja Psychosis Overdosen Riku Psychosis, joiden kanssa en ollut tullut juuri jutelleeksi, valitettavasti. Ensi miitissä jutellaan kyllä enemmän, molempien blogit ova todella suloisia ja bloggaajat ihania ja vieläpä huippukauniita!  

 Lähes kaikki bloggaajat vasemmalta oikealle: Mary TatianaLady Carniwhore, Frankie Savage, Mystral, Sanna Von Steam, Pietu, Oona, Riku Psychosis, Juliaelinalice666, Mikla, Leena, Saija Sasetar, Milky Oolong, Selena, minä, Tide, Marjut M
















Loppuun vielä pari Leenan ottamaa asukuvaa. Leena harrastelee valokuvausta ja hänellä on kuvilleen oma sivukin. Monilahjakkuutemme on myös käsitellyt ensimmäisen kuvan!




Vielä viimeiseksi: muistan itse aloittelevana bloggaajana katselleeni kuvia joistakin miiteistä, mutten kokenut, että minulla kuuna päivänä olisi mahdollisuuksia lähteä kaikkien lukuisien ihmisten seuraamien ja kaikin puolin upeiden bloggaajien keskelle. Älä sinä ajattele näin. Jos sinulla on alternative-blogi, niin se riittää. Eikä alternative suinkaan tarkoita pelkkiä goottiblogeja. Jos kiinnostuit miittailusta, niin liitypä Alternative blogs FINLAND - ryhmään ja etsi sieltä sijaintiinsi sopiva miitti. Ryhmän järjestämiä miittejä on ollut tähän mennessä kaksi, Helsingissä ja Tampereella, mutta käsittääkseni myös muihin kaupunkeihin ollaan suunnittelemassa tapaamisia. Helsingin seuraava miitti on jo heinäkuussa. Uudet ihmiset ovat aina ihan älyttömän hyvä juttu! Tuohon ryhmään voi kyllä liittyä muuten vainkin, mikäli vain olet bloggaaja. Siellä saa mukavasti näkyvyyttä blogilleen ja uusia sellaisia seurattavaksi! 

Postauksen kuvat ovat monien miittaajien kameroista. Jos joku haluaa vielä krediitit jostain, niin huikatkaa!

P.S. 150 LUKIJAA! Eiköhän tämän kunniaksi pistetä blogiarvonta kohta pystyyn? ;) 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Hempeämpää tyylikokeilua

Uhkasin teitä viimeeksi postauksella aivan erilaisesta lookista. No, täältäpä pesee. Pohdiskelin pari postausta sitten tyyliäni ja sanoin, että laitan tästä lähtien päälleni vaikka valkoisen kukkahameen jos siltä tuntuu. No, nyt sitten tein sen. Ensinnäkin sen vuoksi, että halusin ylittää itseni tässä asiassa, ja toisekseen koska tuo Ebaysta löytämäni hame vain on todella kaunis. En jättänyt söpöilyä tuohon yhteen vaatekappaleeseen vaan päätin saman tien pukeutua kokovalkoiseen ja kuorruttaa koko ällösöpöyden pienoisella määrällä pitsiä.

Aamulla mietin monta kertaa, että mitä jos sittenkin vetäisinkin päälleni vain mustan napapaidan, samanväriset minishortsit ja revityt sukkahousut. Pitäydyin kuitenkin päätöksessäni, sillä olinhan luvannut itselleni toteuttaa tämän tempauksen. Lisäksi olin maininnut asiasta jo blogiinkin, oikeastaan ihan sen vuoksi, etten varmasti livistäisi. Naama yön jäljiltä turvonneena, meikittä ja tukka sekaisin asu ei vakuuttanut. Tunsin itseni suoraan sanoen kauhean näköiseksi. Hammasta purren laitoin hiukset ja meikkasin, jonka jälkeen saatoin huokaista helpotuksesta. Näytinkin itse asiassa ihan hyvältä.

Päivällä lähdimme ystäväpariskuntamme Annin ja Markuksen kanssa käymään terassilla. Odotin innolla, että näkisin Annin ilmeen ja kyllähän tuo aika yllättynyt taisi olla asuvalinnastani. Anni kuitenkin kehui vaatteitani ja sen myötä sain lisää varmuutta. Terassille päästyämme olinkin jo sitä mieltä, että näytän varsin hyvältä. Täytyy kuitenkin sanoa, että tunsin oloni hieman oudoksi. Asu on edelleen mielestäni kaunis, mutta ei kyllä pääse jokapäiväiseen käyttöön. Hempeilen kyllä mielelläni vielä joskus toistenkin. En kuitenkaan varmaankaan ihan äkkiä.

Illemmasta kävin vielä katsomassa isäni uutta koiranpentua, Saraa. Sara on rodultaan collie ja aivan valloittavan suloinen! Isän luona sain vielä pari kehua asustani ja mummoni itse asiassa sanoi, että näytän aivan keijulle, haha!

Mutta sitten niitä kuvia:





























Huomenna lähdenkin Jyväskylään tekemään kirjallisuuden pääsykoetta! Saa nähdä miten käy. Toivottavasti muistan kaiken lukemani!

lauantai 17. toukokuuta 2014

"The curse is come upon me," cried The Lady of Shalott

En osaa sanoa, milloin ensimmäisen kerran törmäsin Shalottin tarinaan. Opin kuitenkin tuntemaan sen paremmin löydettyäni 16-vuotiaana Emilie Autumnin samannimiseen kappaleeseen. Muistan biisiä kuunnellessa miettineeni, että tämä varmasti perustuu johonkin kuulemaani tarinaan. Googletin kappaleen nimen ja löysin sekä kaipaamaani tietoa aiheesta, että Alfred Lord Tennysonin kuuluisan runon ”The Lady Of Shalott”. Tuosta hetkestä lähtien kertomus Shalottista on ollut minulle yksi inspiroivimmista, läheisimmistä ja tärkeimmistä myyttisistä tarinoista. Sen vuoksi ajattelinkin omistaa sille postauksen blogissani. 

Järkevintä on varmastikin lähteä liikkeelle Alfred Lord Tennysonin runosta, joka on ehkäpä tunnetuin Shalottin tarinan muoto. Tapahtumat sijoittuvat Camelotiin, kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden maailmaan. Shalott on linnanneito, joka elää Camelotin liepeillä lumotussa tornissa. Kirous estää naista lähtemästä vankilastaan, mutta hän kykenee näkemään ulkomaailman tapahtumat maagisen peilin kautta. Tästä peilistä hänen on määrä seurata seudun tapahtumia ja kutoa samalla niistä kuvakudosta.

Eräänä päivänä neito näkee peilistä yhden pyöreän pöydän ritareista, Sir Lancelotin, eikä kykene vastustamaan kiusausta katsoa tätä ikkunasta. Tuolla hetkellä peili hajoaa ja kirous lankeaa hänen päälleen. Syysmyrskyn noustessa Shalott jättää torninsa. Hän suuntaa rantaan, jonka hietikolla lepäävään veneeseen kaivertaa nimensä ja lopulta antautuu sen kuljetettavaksi. Veneen lipuessa jokea pitkin Shalott laulaa viimeisen laulunsa ja kuolee.


Kaikessa koskettavuudessaankin Shalottin tarina on Tennysonin runossa hitusen laimeahko sisällöltään, jos verrataan sitä inspiraation lähteeseensä, Astolatin Elainen myyttiin. Toki runo on mielettömän kauniisti kirjoitettu, mutta ei minusta pääse käsiksi kaikkiin alkuperäisen legendan sävyihin. Tennysonin puolustukseksi on kutienkin sanottava, ettei legendakaan toki tavoita kaikkea sitä, mihin runo ilmaisullaan kykenee. Siksipä minun täytyykin valottaa teille molempia, jotta voin edes jotenkuten ilmentää, miten paljon tämä kyseinen myytti minulle merkitsee.

Legendastakin on useampia versioita, mutta minulle läheisin on se, joka sijoittuu Astolatin Elainen isän järjestämien turnajaisten ympärille. Lancelot saapuu ottamaan osaa näihin turjanaisiin ja Elaine rakastuu häneen välittömästi. Turnajaisissa ritari haavoittuu, jonka jälkeen jää toipumaan Elainen isän linnaan, jossa tyttö hoitaa hänet terveeksi. Tervehdyttyään Lancelot lähtee vastaamatta koskaan Elainen tunteisiin. Linnanneito murtuu tästä ja kuolee lopulta suruun.


Henkilökohtaisesti pidän Tennysonin runon lumottua tornia ja Shalottin ylle langetettua kirousta todella mielenkiintoisina elementteinä. Suhde Lancelotiin (jos sitä sellaiseksi voi sanoa) on siinä kuitenkin olematon verrattuna alkuperäiseen legendaan. Minun onnekseni ne on yhdistetty nykypäivänä aikaisemmin mainitsemassani Emilie Autumnin kappaleessa Shalott. Autumn syventää versiossaan onnistuneesti sekä Lancelotin ja Shalottin suhdetta, että naisen hahmoa. Myös teemallinen sisältö rikastuu jonkin verran.

Silti jo Tennysonin runon taustalla voi toki nähdä monenlaisia merkityksiä. Sen voi ajatella puhuvan naisten asemasta kirjoittamisajankohtanaan 1800-luvulla tai sitten käsittelevän aivan yleisesti maailmasta vieraantumisen tunnetta ja yksinäisyyttä. Muitakin teemoja löytyy, jos haluaa tarkemmin alkaa kaivella. Niiden erittely kuitenkin veisi postauksen raiteiltaan, sillä pääpainon haluan asettaa sille, minkälainen tulkinta minulla itselläni tarinasta on.

Siirrytään siis Emilie Autumnin näkökulmaan. Se on hyvin samanlainen omani kanssa. Autumn lukee naisen opheliac-hahmoihinsa, joihin arvattavasti kuuluu myös muun muassa Shakespearen Hamletin Ophelia. Nämä hahmot ovat naisia, jotka ympäristön vaikutus (usemmiten heidän elämänsä miehet) ajavat siihen pisteeseen, että he menevät järkensä ja surmaavat itsensä. Shalottin tapauksessa korostuu erityisesti vapauden kaipuu. Hän on valmis menemään sen vuoksi niin pitkälle, että riistää itseltään hengen vain saavuttaaksen olotilan ilman kahleita.


Itsekin näen tarinan kiehtovana kuvauksena eristäytymisen ja yksinäisyyden voittamisesta. Linnassaan Shalott ei pääse kontaktiin kenenkään toisen ihmisen kanssa ja joutuu vain seuraamaan vierestä heidän elämäänsä iloineen ja suruineen. Viimeinen niitti tuntuu olevan Shalottin ymmärrys siitä, ettei hän koskaan tule kokemaan molemminpuoleista rakkautta. Esteettisessä mielessä nautin eniten sellaisista legendan versioista, joissa kuvataan Shalottin kiihkeitä tunteita Lancelotia kohtaan, mutta teemana yksipuolinen rakkaus ei loppujen lopuksi tunnu hirveän tärkeältä. Väittäisinkin Lancelotin toimivan vain ruumiillistumana sille, mitä nainen ei koskaan voi saavuttaa. Toki alkuperäisessä legendassa nimenomaan traaginen rakkaus näyttelee suurempaa roolia, mutta näissä kahdessa tarkastelemassani taideteoksessa korostuvat enemmän muut asiat.

Emilie Autumnin korostama mielenterveydellinen ulottuvuus on mielestäni myös erittäin kiinnostava. Se nimittäin tuo uudenlaisen näkökulman Shalottin eristäytyneisyyteen. Ehkäpä nainen kokee olevansa perustavalla tavalla erillään muista juuri erilaisen mielenlaatunsa vuoksi. Tämä selittäisi myös toivottomuuden tulevaisuuden suhteen paremmin kuin hyvin. Ehkäpä juuri tuollainen olisi nykypäivän Shalott: mielenterveydeltään horjuva ja sen vuoksi epätoivon valtaan joutunut henkilö, joka epätoivoisesti kaipaa vapautusta henkilökohtaisista kahleistaan. Emilie Autumnin Shalottista pidän senkin takia, että lauluntekijä on muokannut hahmostaan muutenkin nykyaikaisemman. Pelastettavan linnanneidon piirteet ovat kadonneet lähes kokonaan ja tilalle on tullut piirteitä nykyaikaisemmasta naiskuvasta. Autumnin Shalott ei ole viktoriaanisen ajan kirjallisuudelle tyypillinen puhtoinen (tai ainakin sellaiseksi pyrkivä) naishahmo, vaan hänessä korostuvat inhimilliset piirteet.

Haluan vielä korostaa, että vaikka tulinkin vähän ruotineeksi Tennysonin runoa, niin en missään nimessä pidä sitä millään tavalla epäonnistuneena tekstinä. Legenda ja ”The Lady Of Shalott” ovat kumpikin upeita kertomuksia, mutta loistavissakin tarinoissa on puutteensa. Se, miksi korostan Autumnin Shalottia näin paljon on se, että se tuo niin paljon uutta ja tuoretta kertomukseen. Parasta on kuitenkin loppujen lopuksi näiden kaikkien tarinoiden luoma kokonaisuus, jossa on nähtävissä hyvin monenlaisia teemoja ja ulottuvuuksia.


torstai 15. toukokuuta 2014

Arkiasua ja yleistä höpinää

Viime postauksessa mainitsemani romahduksen jälkeen elämä on jatkunut aika normaalisti. Mielialat eivät lähteneet onneksi pysyvästi laskuun, vaan olo on ollut ihan kohtalaisen hyvä. Olen yrittänyt ylläpitää tätä fiilistä venyttelemällä, syömällä monipuolisesti ja nukkumalla tarpeeksi. Psyykkisen hyvinvoinnin hataruuden huomaa kyllä juuri nukkumisen suhteen. Yöllä tulee heräiltyä monta kertaa ja aamutuskaisuuskin tuntuu jääneen pidempiaikaisemmaksi kaveriksi. 

Vaikka mielialat ovat olleet ihan hyvässä kunnossa, olen vieläkin jokseenkin stressaantunut. En tosin usko asian muuttuvan ennen kuin kaikki pääsykokeet ja kuvaukset ovat ohi. Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden pääsykokeeseen lukemisen olen saanut kohta hoidetuksi loppuun kertauksineen päivineen. Myös Helsinki on hyvällä mallilla, mutta folkloristiikan lukemisen olen jättänyt vähemmälle. Aika ei millään riitä. Olen kyllä vähän harmissani siitä, sillä tuo ala on alkanut kiinnostaa minua todella. Kirjallisuus on kuitenkin ollut kutsumukseni monen vuoden ajan, joten pistän sen nyt etusijalle. Jos en pääse sitä lukemaan, niin seuraavan kerran voi kokeilla folkloristiikkaa tosissaan.

Lisäksi olisi edessä Helsingin kuvaukset, jotka hieman stressaavat. Raha-asiat ovat paremmalla mallilla, kiitos äitini joka halusi hieman sponssata Helsingin reissuani.  Saan siis kaiken tarvittavan ostetuksi. Nyt pitäisi vain löytää sopivat asusteet. Sama stressi vaivaa aina ennen kuvauksia. Onneksi osa kuvaajistakin on varautunut rekvisiitalla. Enköhän minä siis tämän kanssa selviä. Ensi maanantain kokeen jälkeen on jo helpompaa.

Koska nämä mielenterveysasiat ovat olleet jälleen pinnalla, niin päätin kokeilla olisiko ruusunjuurikapseleista mitään apua. Blogia enemmän lukeneet varmasti ovat huomanneet, ettei minun suhtautumiseni psyykenlääkkeisiin ole varaukseton, joten päätin testata luontaistuotetta. Ruusunjuurella puhutaan olevan paljonkin terveysvaikutuksia, etenkin mielenterveyttä edistäviä. En suhtaudu tähän kokeiluun mitenkään itsestään selvänä pelastuksena, sillä lukemani perusteella pillerit toimivat vain joillakin. En suoraan sanottuna ihmettelisi ollenkaan, jos heidänkin kohdallaan teho olisi vain lumevaikutusta. Reilun viikon olen nyt noita tabuja napsinut, eikä alun romahdusta lukuunottamatta ole kyllä ollut pahempia mielialaongelmia. Sillä tosin ei välttämättä ole mitään tekemistä pillereiden kanssa. Eiköhän tässä kuukauden aikana kuitenkin jonkinlainen kuva noiden toimivuudesta muodostu. 

Olen myös pitänyt erityistä huolta hiuksistani! Vaihdoin toisinaan käyttämäni Crazy Colorin suoravärin KC Professionalin Color Maskiin. Suoraväri oli turhan lilahtava ja muutenkin aivan lopussa. Pepper-sävyiseen maskiin olen enemmän kuin tyytyväinen. Violetti vivahde häipyi ja hiukset ovat nyt jokaisessa valossa kauniin tummanpunaiset. Latvat ovat toki turhan tummat edelleenkin, mutta se asia tuskin muuttuu ennen kuin hiukset kasvavat. En viitsi ruveta tekemään hirveästi värinpoistoja, sillä ne rasittavat hiuksia ja tuolloin kampaajakäyntini hinnakseni tulisi noin 150 e. Hiukset ovat ihan kivat näinkin, etenkin kun color mask tekee niistä todella hyväkuntoisen näköiset! Tukka näyttää nyt todella elävältä kiillossaan. Tässä tuotteessa pysyn!

Alla kuvia tämänpäiväisestä asusta, ruusunjuurikapseleista ja uudesta color maskista. Blogin sivupalkkiin on myös ilmestynyt laatikko tulevista postauksista. Pyrin kirjoittamaan siihen kaikki varmat postausideat, mutta jotain extempore-postauksia saatan myös väsätä. Nyt ajattelin varoittaa teitä ihan erikseen tässä postauksessa, että seuraava asupostaus tulee olemaan jotain todella erilaista kuin yleensä. Älkää siis säikähtäkö! Mitään ihan supernäyttävää ei ole luvassa, mutta minun normaalista pukeutumistyylistäni asu tulee poikkeamaan hyvin paljon. Minua jo vähän jännittää.







lauantai 10. toukokuuta 2014

Kuulumisia laidasta laitaan sekä asukuvia

Heippa kaikille! Täällä ollaan vähän haikeissa tunnelmissa, sillä Mikkelin ainut kunnon rokkibaari Stoppari sulkee ovensa tämän kuun aikana. En yhtään tiedä, missä sen jälkeen vietän baari-iltani. Mikään Mikkelin muista baareista ei hirveästi inspiroi, paitsi nyt ehkä KB, mutta sinnekin viitsii mennä vain jos on kunnon keskustelufiilis. Kyseessä kun on pubi. Stoppari oli ainut rock-baari, jossa oli tanssilattiakin. Viime aikoina baarissa on ollut asiakaskatoa, joten oikeastaan uutinen ei yllättänyt. Harmittaa silti. Oli eilen ihan pakko käydä siellä vähän istuksimassa kaverini Janitan kanssa, vaikka baari oli jälleen aika tyhjillään. Meidän lisäksemme siellä oli ehkä kymmenen ihmistä. Saa nähdä onko sulkemispäivänä enemmän porukkaa, toivottavasti on! Olisi se nyt kiva, jos viimeisenä iltana pääsisi nauttimaan sellaisesta väenpaljoudesta kuin keikkailtoina tai pari vuotta sitten! 

Muuten fiiikset ovat olleet vähän kummalliset. Beltanen jälkeen minulla oli todella hyvä ja rauhallinen olo, mutta eilen taas romahdin. En oikeastaan osaa sanoa yhtä syytä, miksi mieliala meni niin matalaksi. Aamulla herätessäni kärsin ihan järkyttävästä aamutuskaisuudesta. Hengittäminenkin tuntui vaikealta. Ahdisti ja myös masensi todella rajusti. Kirjoitin päiväkirjaan tuntemuaksiani ja täytyy sanoa, että aika karua tekstiä tuli. Olo oli niin kamala, että päässä alkoi pitkästä aikaa pyöriä itsetuhoisia ajatuksia. Mikään ei tuntunut hyvältä. Absurdeinta oli ehkä se, että samaan aikaan pelkäsin koko ajan, että jotain kamalaa tapahtuu. Meidän oli Jessen kanssa tarkoitus mennä boffaamaan Hauholla yhä käynnissä olevaan Noxbo-tapahtumaan, mutta ei siitä sitten tullut mitään. Mielessäni pyörivät vain jatkuvasti mielikuvat siitä, miten minulle aivan varmasti kävisi siellä jotain aivan kamalaa. Mielessä kummitteli viime Noxbossa päähäni saama kova tälli, maastossa olevat terävät kivet ynnä muu. Vaikka olisin toisaalta tahtonut mennä, niin katsoin parhaaksi jäädä kotiin. En halunnut joutua tilanteeseen, jossa saisin metsässä vastaavan ahdistuskohtauksen.

Jessekin jäi kotiin, sillä oli telonut peukalonsa treeneissä. Ei hän oikein muutenkaan ollut innokas lähtemään sen jälkeen, kun oli joutunut kuuntelemaan masentuneita puheitani. Ahdistuneen olon koittaessa en usein ajattele kovin järkevästi tai edes selkeästi ja näin jälkeen päin minusta tuntuu todella pahalta, että tilanne pääsi riistäytymään vähän käsistä. Etenkin, kun sitten päädyin leikkimään veitsillä ja viiltämään reiteni verille. En ole erityisen ylpeä itsestäni, sillä olen yrittänyt kovasti päästä tuosta tavasta eroon. Tiedän kyllä toisaalta, ettei minun pitäisi syyttää itseäni, koska se ei auta mitään. Oikeastaan vain pahentaa asioita. Se vain on aika vaikeaa. Eikä viiltely oikeastaan ole edes se pahin asia, vaan se miten kaikki ajatukset aina ahdistuessa vääristyvät. Itsensä satuttaminen on ehkä ainut asia, josta saa minkäänlaista mielihyvää. En oikeastaan tiedä, miksi se on niin, mutta kai sitä tuntee ansaitsevansa sen. Jotenkin se koko olo konkretisoituu siinä. Sitä voi sanoa itselleen, että: "Katso, näin säälittävä sinä olet." 

Joskus sitä taas menee zombieksi, eikä sekään ole kovin miellyttävää. Pahimmillaan taas tunnekylmäksi ja miltei narsistisen oloiseksi. Siitä olosta pidän kaikista vähiten, sillä silloin tulen monesti sanoneeksi asioita, joita en missään nimessä tarkoita. Silloin kaikki on turtaa ja tyhjää. Tunteista paikalla on korkeintaan viha, joka läsnäollessaan pyrkii purkautumaan kaikista epäedullisimmilla tavoilla.

Tänään on kuitenkin ollut parempi olo. Yöllä näin jokseenkin hämmentäviä tai oikeastaan jopa häiritseviä unia, jotka aiheuttivat jälleen jonkinsortin aamutuskaisuutta. Se kuitenkin haihtui suhteellisen nopeasti ja tämä päivä onkin ollut suhteellisen hyvä. Häpeä ja pelot ovat olleet hieman läsnä, mutta pääasiassa olen kuitenkin ollut ihan rauhallinen. Olen aika tottunut mielialani ailahteluihin, mutta toisinaan kyllä yllättää, miten tappoahdistuksen jälkeen voi tulla yllättävän nopeasti täysin hyvä olo. Toisaalta se on kyllä lohdullistakin. Minä henkilökohtaisesti pidän esimerkiksi kroonisesti masentuneita ihmisiä todella vahvoina, sillä minulle hetkellisetkin masennuspuuskat tuntuvat kestämättömiltä. En ymmärrä, miten jotkut kykenevät kestämään sitä koko ajan. 

Mutta sitten vähän iloisempiin asioihin! Ette ole nyt pariin kuukauteen päässeet näkemään kuvauspostauksia, mutta niitä olisi vähän ajan kuluttua tulossa vaikka millä mitalla! Olen menossa toukokuun loppupuolella Helsinkiin reiluksi viikoksi ja olen tuolle ajalle sopinut kolmet kuvaukset! Yhdet ovat teemaltaan todennäköisesti 1900-luvun alkupuolelta, toiset taas kreikkalaistyyliset jumalatarkuvaukset kaverini Erikan kanssa ja kolmannet jotain vielä vähän epäselvää japanilaistyylisessä puutarhassa. Puutarhakuvauksissa asuna saattaa mahdollisesti toimia äitini vanha häämekko. Se tosin riippuu paljolti siitä, onko se minulle sopiva ja vielä siinä kunnossa, että sitä voi hyödyntää. Nyt vaan stressaakin sitten kovasti se, mistä ihmeestä kaivan kaiken tarvittavan rekvisiitan ja millä rahalla. Suurin osa kamppeista löytyy ihan omasta kaapista ja kuvaajillakin saattaa olla jotain, mutta kreikkalaistyylinen musta mekko olisi vielä hankittava jostain ja mahdollisesti jotain asusteita. Lisäksi jollain rahalla pitäisi elää ja kustantaa matkatkin! Äitii....

Samalla reissulla on myös alternative-bloggaajien miitti, jota odotan kovasti. Ihanaa päästä näkemään blogimaailman ihmisiä ihan naamatusten! Vähän kieltämättä jännittää, apua! Lisäksi pääsen osallistumaan tuolla reissulla myös Helsingin yliopiston pääsykokeisiin. Suoraan sanottuna odotukseni eivät ole korkealla, sillä folkloristiikan lukeminen on vähän jäänyt. Tuntuu, ettei ole oikein päässyt kiinni sellaiseen neutraaliin lukufiilikseen. Joko on liian aktiivinen, jolloin lukeminen tuskastuttaa ja ahdistaa tai sitten niin masentunut, ettei siitä sen vuoksi tule mitään. Kirjallisuuden olen kuitenkin onnistunut hoitamaan ihan hyvin, mutta jotenkin minun on silti vaikea uskoa pääseväni sisään. Jyväskylä saattaa olla jo vähän realistisempi vaihtoehto, mutta katsotaan nyt...

Toivottavasti teidän kevät on mennyt vähän vähemmän stressaavissa merkeissä! Olen minäkin onneksi ehtinyt tekemään vähän muutakin kuin stressaamaan ja räpsästiinkin Jessen kanssa minusta aamulla pari asukuvaa. Tämän päiväinen asuni onkin vähän enemmän vanhaa minua. Kuten lupasin, en aio tätäkään lookia täysin hylätä!










Sitten pari maailman turhinta ruokakuvaa! Napostelimme Janitan kanssa hieman katsoessamme The Walking Deadia pari jaksoa. Pari kertaa kyllä tuli vähän epämukava olo syödessä, kun ihmisiä ja zombeja hakattiin mössöksi. Nam.
Toinen kuva on jäätelöannoksesta, jonka ostimme Jessen kanssa Mikkelin ensimmäisestä itsepalveluperiaatteella toimivasta jäätelökioskista. Toivottavasti tuonne ei aivan hirveästi uppoa kesällä rahaa. Annokset eivät ole mahdottoman hintaisia, muttei niitä nyt halvoiksikaan voi varsinaisesti sanoa. Ainakaan, jos niitä usein ostelee. Annokset koottiin itse, mutta kassalla oli toki työntekijöitä. Olivat muuten aivan äärettömän suloisia tyyppejä! Todella ystävällisiä ja iloisia. Jäätelöä oli vaan aika tuskaista syödä, sillä olen purrut alahuuleni aivan ruvelle. Nyt se on jo vähän paranemaan päin, mutta pari päivää sitten se oli niin hirveän näköinen, etten oikein olisi halunnut näyttää naamaani missään. Miksi minulla pitää olla näin rasittavia tapoja?

Olen muuten tykästynyt CMX-bändiin! Lyriikat ovat oikeastaan se juttu, johon erityisesti kiinnyin. Luin niistä melkein kaikki läpi ja siinä menikin sitten koko aamu. Jotain pientä (tai suurempaa) samaistumista tulin kokeneeksi aika monenkin biisin kohdalla. Linkkaan tähän loppuun pari, jotka erityisesti miellyttivät korvaa.