maanantai 7. huhtikuuta 2014

Sinkkuus, avioliitto vai avoin suhde - suhdestatuksien maailmassa

Vielä sata vuotta sitten ei tunnettu seurustelun käsitettä sellaisena kuin me sen tunnemme. Avioon mentiin suoraan ja monesti syyt liitolle olivat hyvin erilaisia kuin mitä ne ovat tänä päivänä. Asiat kuitenkin muuttuivat 1960-luvulla alkaneen seksuaalisen vallankumouksen myötä ja nykyään meillä onkin liuta erilaisia mahdollisia suhdestatuksia: on avioliittoa, avoliittoa, seurustelusuhdetta ja avointa suhdetta. Nykyihmistä voikin hämmentää, mihin näistä kategorioista hän haluiaisi itsensä asettaa ja missä vaiheessa elämäänsä? Erilaisten suhdestatusten kannattavuutta ja sopivuutta ihmisluonteelle onkin spekuloitu kiivaastikin. Tässä tekstissä selvennän omaa näkemystäni erilaisten muotojen kohdalla. Tarkoitus ei ole tuomita kenenkään valintoja, vaan nimenomaan tuoda esille omaa näkökulmaani. 

Nuorten aikuisten keskuudessa yleisimpiä suhdestatuksia tuntuvat olevan sinkkuus tai seurustelu. Avoimiin suhteisiin olen törmännyt jonkin verran, mutta esimerkiksi avioliittoa en tiedä kenenkään ikäiseni vielä solmineen. Lisäksi on toki olemassa myös avoliiton vaihtoehto, joka on kuin seurustelusuhde, mutta asutaan saman katon alla.

Monilla tuntuu olevan näkemys siitä, miten nuorena ensin sinkkuillaan ja sitten muutaman parisuhteen jälkeen löydetään ”se oikea”, jonka kanssa muutetaan yhteen ja lopulta astellaan alttarille. Tällainen elämä ei kuitenkaan ole ainut vaihtoehto, eikä kenenkään täytyisi joutua turhaan kokemaan paineita siitä, että haluaa elää toisin. Sukulaisten painostavat kysymykset sormuksien hankkimisesta ja lasten pullauttamisista maailmaan voi jättää täysin omaan arvoonsa. Sata vuotta sitten avioliitolla ja lapsilla vielä turvattiin oma taloudellinen asema, mutta nykyään sellaiselle ei enää ole tarvetta. Tokihan joku voi haluta mennä varakkaisiin naimisiin tai turvata hyvän vanhuuden suurella lapsikatraalla, mutta mikään pakollinen toimitus naimisiinmeno ei enää ole. Se pitäisi myös sukulaistätien ja -setien ymmärtää. Nykyään on täysin mahdollista elää vaikka koko elämänsä yksin, jos niin tahtoo. Kenelläkään ei pitäisi olla siihen mitään sanomista, sillä päätös on korkeintaan henkilöltä itseltään pois, mikäli hän myöhemmin tulee muuttaneeksi mieltään. Ei ole myöskään millään tavalla pakollista, että seurustelevat ihmiset etenisivät edes avoliittoon asti missään vaiheessa elämäänsä. Jos joku haluaa enemmän yksityisyyttä, niin mitä pahaa siinä on? Meillä jokaisella on omat, erilaiset rajamme eikä halu asua erikseen välttämättä kerro mitään suhteen laadusta tai sen tulevaisuudesta.

Toisaalta näen myös, että avioon on lupa astua heti kun laki sen salliin. En kuitenkaan itse menisi sellaista tekemään, sillä avioliitto ei ole pelkästään romanttinen osoitus suhteen vakavuudesta. Siihen liittyy esimerkiksi monia taloudellisia tekijöitä, joiden vuoksi liitto vaatii perinpohjaista harkintaa. Eivät varttuneemmatkaan toki aina ole mitään viisasten kiviä asian suhteen, mutta nuorena aiempaa kokemusta asian tiimoilta ei juuri ole. Nuori ei siis välttämättä edes tiedä mihin on ryhtymässä. En toki siltikään sano, etteivätkö juuri täysi-ikäisiksi tulleet saisi mennä naimisiin. Jos päätös on harkittu ja kaikki liittoon liittyvät faktat selvillä, niin miksi ei?

Todella harva juuri täysi-ikäistynyt nuori kuitenkaan tahtoo saman tien naimisiin. Monia kiehtoo enemmän seurustelu tai sinkkuus. Sinkkuudesta on viime vuosikymmenien aikana tullut trendi, jonka voi huomata nopeasti esimerkiksi naistenlehtiä selailemalla tai vaikkapa ihan vain valtavirtamusiikkia kuuntelemalla. Villiä elämää ei myöskään enää nähdä pelkästään miesten juttuna, vaan myös naisia on alettu jopa kannustaa vapaampaan seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Sinkkuus ei ole missään tapauksessa huono vaihtoehto. Omalla kohdallani olen monesti tullut miettineeksi, ettei minunkaan olisi ehkä pitänyt aloittaa ensimmäistä parisuhdettani heti lukioon päästyäni, saati sitten alkaa haaveilla ruusuisista kotileikeistä. En varsinasesti kadu mitään, mutta teinitytölle parisuhde voi olla hyvinkin kuormittava asia, etenkin jos homma menee hirveän vakavaksi. En näe ollenkaan huonona asiana sitä, että nuorena keskitytään muihin asioihin ja suhdemuotoja mietitään vasta vanhempana. Sinkkuudessakin on tosin omat varjopuolensa. Jos ihminen on joskus aikeissa perustaa perheen tai vaikka ruveta vakavaan seurustelusuhteeseen, niin jonkinlaisesta kokemuksesta on lähes aina hyötyä. Toiset ovat sen verran viisaita, että oppivat parisuhteen pelisäännöt töpeksimättäkin, mutta monet tulevat tehneeksi näissä asioissa virheitä. Mielestäni on parempi, että ne tapahtuvat nuorena, merkityksettömämmissä teinisuhteissa kuin täysin oikealta tuntuvan ihmisen kanssa vanhempana. Eikä välttämättä tarvitse olla kyse virheistäkään, vaan hyötyä on jo yksinkertaisesti siitä, että tietää miten parisuhde kutakuinkin toimii.

Sinkkuus ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole ohimenevää, vaan joku voi haluta olla yksin ihan koko elämänsäkin. Itseni kohdalle en tällaista elämäntyyliä voisi kuvitellakaan, sillä tulisin varmasti hyvin yksinäiseksi. Jotkut ovat kuitenkin mieluummin yksinään, joten suotakoon se heille. Sinkunkin olisi silti mielestäni hyvä miettiä muutamia asioita. Monet heistä kun haluavat varmasti tyydyttää tarpeitaan jotenkin. Tällöin vaihtoehdoiksi jäävät yhden illan jutut ja seksisuhteet.

Yhden illan jutuissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Jos ne tuntuvat hyvältä vaihtoehdolta, niin miksi ei? Ehkäisyjutut kannattaa kuitenkin pitää kunnossa, eikä pelkästään niillä pillereillä. Valitettavan usein kuulee tapauksista, jotka ovat ajatelleet e-pillereiden riittävän ja ovatkin sitten huomanneet kantavansa jotain sukupuolitautia. Osan niistä voi toki hoitaa pois, mutta jotkut voivat jäädä elinikäiseksi riesaksi. Itse en oikein lämpene yhden illan jutuille siltikään. Minulle itselleni seksi on hyvin henkilökohtainen asia, enkä halua sekoittaa siihen mitään yhden illan kännituttavuutta. Sen paremmin kuin en halua kertoa itsestäni kaikkea tuntemattomalle, niin en halua myöskään olla fyysisesti aivan alasti sellaisen edessä. Eikä seksi oikeastaan ole minulle vain fyysistä alastomuutta, vaan ilman rakkauttakin tuollaiseen kokemukseen sitoutuu hyvin paljon erilaisia tunteita. Tunneulottuvuuden vuoksi koen ikään kuin antavani toiselle ihmiselle jotain minusta, enkä missään tapauksessa halua jaella paloja itsestäni jokaiselle vastaantulijalle.

Lisäksi olen niin tautikammoinen, etten varmasti senkään vuoksi lähtisi yhden illan juttuun tuosta vain. Jotkut seksitaudithan voivat levitä myös kondomin kanssa, mikäli sattuu oikein huono tuuri käymään. Tauteja pelkäävälle, mutta sitoutumista karttavalle seksisuhde onkin parempi vaihtoehto. Tällöin ikävien yllätysten mahdollisuus voi olla huomattavasti pienempi.

Vaikka näenkin sinkkuuden ihan positiivisessa valossa, syötetään nuorille mielestäni aivan turhan paljon ihanteita sinkkuelämästä. Tällä tarkoitan juuri tätä ”villiä ja vapaata”-elämää. Ei siinä toki ole mitään pahaa niin kauan, kun se tuntuu asianomaisesta hyvältä. Valitettavasti media kuitenkin samalla myös painostaa ihmisiä. Poikien annetaan ymmärtää, että he ovat sitä arvostettavampia tyyppejä, mitä enemmän ovat kaataneet naisia. Myös nuorien tyttöjen käsitys omasta arvostaan tuntuu liian usein perustuvan sille, miten paljon toinen sukupuoli heihin kiinnittää huomiota. Millä tämä huomio sitten saadaan? Seksilläpä tietenkin. Korostan edelleen, että seksistä saa nauttia, eikä vilkkaassa seksielämässä sinänsä ole mitään pahaa, mutta sen pitää lähteä henkilön omasta tahdosta. Painostuksesta lähtenyt seksi kun harvoin johtaa mihinkään hyvään. Monet hakevat irtosuhteistaan apua muun muassa itsetunto-ongelmiinsa, mutta vaikutus voikin kääntyä täysin päinvastaiseksi. 

Seurustelu tai sinkkuus eivät tietenkään ole ainoita vaihtoehtoja suhdestatustaan miettivälle. Avoimen suhteen voisi sanoa sijoittuvan näiden kahden väliin. Niitäkin on toki erilaisia. Toisissa annetaan silloin tällöin lupa harrastaa seksiä muiden kanssa, toisissa taas saatetaan ikään kuin elää monessa suhteessa. Vaikka avoimet suhteetkin ovat lisääntyneet, katsotaan niitä yhä monesti hieman kieroon. Itse en kuitenkaan näe noita suhteita millään tapaa pahoina. Oikeastaan ne ovat loistava vaihtoehto sellaisille ihmisille, jotka kokevat tarvitsevansa seksiä tai romantiikkaa parisuhteen ulkopuoleltakin. Vaikka kukkahattutädit mitä väittäisivät, niin tällaisiakin ihmisiä on. Enkä minä ainakaan näe heitä sen pahempina kuin ketään muutakaan. Toisille ei perinteinen yksiavioisuus vain sovi. Avoin suhde on tällöin huomattavasti parempi vaihtoehto kuin salakavalasti tapahtuva pettäminen. Silloin kumpikin tietää missä mennään ja lähtiessään juttuun mukaan hyväksyy sen. Ketään ei satuteta. Toki tällaiseen suhteeseen ryhdyttäessä on varmistettava, että kumpikin todella haluaa sitä, eikä toinen lähde mukaan vain, koska pelkää muuten menettävänsä kumppaninsa. Muutenkin on pyrittävä olemaan mahdollisimman hyvin kartalla siitä mitä kumpikin haluaa ja millaiset pelisäännöt suhteelle asetetaan. Väärinkäsitysten vaara on olemassa ja sellaiset on hyvä oikaista ennen kuin mitään ikävää tapahtuu.

Olen itsekin toisinaan miettinyt, onko romanttisten tunteiden rajoittaminen yhteen ihmiseen mielekästä. Kuten jo aiemmin toin ilmi, voi avioliiton ja parisuhteenkin nähdä jäänteinä historiasta, kun oma ja jälkeläisten hyvinvointi oli turvattava sitoutumisella. Nyky-yhteiskunnassa tällainen ei enää ole välttämätöntä, joten mitään pakottavaa tarvetta sitoutumiselle ei enää ole. Onko tavallaan itsekästä lukita toinen ihminen vain itseensä? Onko asetetuille rajoille kunnon perusteita?

Omalla kohdallani päädyin siihen ratkaisuun, että haluan kaikesta huolimatta perinteisen parisuhteen rajoineen päivineen. Koen itselleni etenkin nykyisessä elämäntilanteessani parhaaksi vakaan parisuhteen ilman häiriötekijöitä. Avoin suhde vaatii osapuoliltaan ehdottoman vakaan tunne-elämän, enkä voi sanoa että minulla sellaista olisi. Epävakaa mieleni kehittäisi tuollaisessa tilanteessa vaikka minkälaista stressitekijää ja olisin varmaan lopulta ihan räjähtämispisteessä. Toki tuollaisetkin asiat olisi osittain ajatustyöllä korjattavissa, mutta siihen menisi aikaa. Siinä vaiheessa olisi varmasti suhde jo paskottu niin totaalisesti, ettei siitä olisi enää juuri mitään jäljellä. Itsehän en muutenkaan hyötyisi suhteen ulkopuolisten paneskelun mahdollisuudesta juuri millään tapaa, sillä en yhden illan juttuja sinkkunakaan harrastaisi. Täysin vapaassa suhteessa taas saattaisin mennä aivan sekaisin, sillä romanttisten tunteiden kohdistaminen moneen ihmiseen ei ole koskaan tehnyt minulle mitään hyvää. Toki voidaan väittää, että tuossakin on kysymys vain opitusta tavasta hahmottaa rakkautta. Minulle rakkaudessa on kuitenkin kyse siitä, että miltei kaikki jaetaan. En halua edes näyttää itseni syvimpiä sopukoita kaikille, saati sitten jakaa niitä. Yksi ihminen riittää siihen varsin hyvin. Siksi koen, että kahden ihmisen välinen suhde on minulle paras mahdollinen. 

Mikä on minulle hyvä, saattaa olla toiselle äärimmäisen huono. Siksipä jokaisen on muodostettava oma näkemyksensä itse. Etenkään näin henkilökohtaisissa asioissa ei kukaan voi tulla sanomaan toiselle, mikä olisi paras vaihtoehto. Esimerkiksi avoimeen suhteeseen haluaminen ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä ja on suorastaan naurettavaa mennä moralisoimaan ketään sellaisesta. Jos toisen käsitys rakkaudesta ja sen jakamisesta ei vastaa omaa, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi automaattisesti huono. Ketään ei voi kahlita mihinkään suhdemuotoon, eikä toista ihmistä voi omistaa. Pitää myös kunnioittaa toisen ihmisen rajoja, eli jos joku ei vaikkapa siihen avoimeen suhteeseen halua, niin siihen ei voi pakottaa. Silloin on vain punnittava onko tärkeämpää nimenomaan tämän ihmisen kanssa oleminen vai haluamansa suhdemuodon toteuttaminen. Kumpikaan vaihtoehto ei ole väärä, ellei sitä sellaiseksi tunne. Ainut yleispätevä ohjenuora näiden asioiden pähkäilemisessä pitäisikin olla pyrkimys siihen, että tekee itsensä mahdollisimman onnelliseksi satuttamatta muita. 

P.S. Inpiksen postaukseen sain ystäväni Hannabellan vastaavanlaisesta postauksesta. Käykää ihmeessä lukemassa sekin, jos tämä kiinnosti yhtään! 

2 kommenttia:

  1. Minulle paljon irtosuhteita harrastavien ihmisten mentaliteetti on sellainen jota en osaa myötäelää.

    Myös minulle seksi on sellaista että henkisesti tuntuu siltä kuin toinen ottaisi minusta palasen tai kuin itse antaisin palasen pois. Tai pitäisikö sanoa pikemmin että vain rakkaussuhteessa tätä palasten irrottelua henkisessä mielessä ei tapahdu ja siksi sen jälkeen ei jääkään onttoa oloa.

    Eri ihmisille toimivat kuitenkin eri asiat, siksi näistä asioista onkin hankala sanoa koska se mikä sopii itselle, ei sovi toiselle. Toisaalta monet ihmiset tuntuvat olevan seksuaalisuutensa kanssa aika hukassa joten silloin vaarana on se että mennään mukaan siihen joka ei täysin tunnu itsestä oikealle. Silloin toisen ihmisen neuvostakin saattaa olla hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nimenomaan. Tunnen sääliä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat seksiasioidensa kanssa hukassa ja tekevät siksi huonoja valintoja. Nykyään kun ei hirveästi kannusteta rauhalliseen ajatustyöhön näidenkään asioiden kanssa. Media tuputtaa tiettyjä ihanteita seksuaalisuudesta, eivätkä ne millään voi tukea kaikkien seksuaalista kehitystä. Painostuksen alla tulee helposti tehneeksi typeriä valintoja, joista myöhemmin sitten kärsii. Toisten neuvojen kuunteleminen ei ole koskaan pahasta ja niitä olisikin hyvä pyrkiä hankkimaan mahdollisimman monenlaisista näkökulmista. Niiden pohjalta voisi alkaa sitten miettimään, millainen seksuaalielämä tuntuu itsestä oikealle.

      Poista