tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pakanallisia juhlapyhiä: Beltane

Lupailin teille postausta Beltanesta ennen juhlaa ja sen jälkeen. Tässä postauksessa valotan ennen kaikkea sitä, mistä koko touhussa on kyse. Juhlapäivän viettämisestä postaan erikseen sitten kun on sen aika. Mahdollisesti kirjoittelen sitä ennen vielä ihan vappuaaton menemisistä, riippuen vähän toki siitä millainen vapusta ylipäänsä tulee.

Beltane (tai Beltaine) on alunperin kelttiläinen juhla ja itse asiassa toinen heidän keskeisimmistä juhlapyhistään Samhainin ohella. Suomessa vastaava juhlana on toiminut hela- tai toukojuhla, jota tosin vietetään useimmiten myöhemmin toukokuussa. Se, miksi vietän kelttiläistä juhlaa johtuu oikeastaan aivan yksinkertaisesti siitä, että tunnen keltit jollain tapaa läheisiksi itselleni. Heidän kulttuurinsa on kiehtonut minua monen vuoden ajan hyvin paljon ja tunnen jonkinlaista yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Lisäksi Beltanen juhliminen on luonnollista minulle, sillä se kuuluu wiccalaiseen traditioon, joka oli oikeastaan ensimmäinen uuspakanuuden suunta, johon perehdyin. Samaistun kyllä myös muinaissuomalaiseen kulttuuriin ja olenkin pähkäillyt moneen otteeseen, kumpaa juhlaa sitä nyt oikein viettäisi. Sisällöt ovat niissä kuitenkin hyvin samanlaiset, joten kyse on oikeastaan lähinnä ajankohdasta. En halua toisaalta ottaa asiasta liikaa stressiä, kun en sen paremmin wiccan, suomalaisen muinaisuskon kuin minkään muunkaan pakanuuden suuntauksen sisälle itseäni luokittele.
Keskeistä Beltanessa on hedelmällisyys ja kesän saapuminen. Hedelmällisyyden juhlimisen yhteydessä myös seksuaalisuuden juhlistaminen on yleistä. Beltane onkin myös tyypillinen hääpäivä pakanoille. Itse asiassa luin Noidankoto; Valkosipulia ja Salviaa - blogin muun muassa Beltanea koskevasta postauksesta, että päivää juhlistettiin aiemmin muun muassa niin, että kokonaisia kyliä saattoi karata metsään harrastamaan umpimähkäistä seksiä. Kristinuskoa saatte kiittää siitä, ettei metsistä nykyisin löydy enää Beltanena upeita kelttiuroksia tai - naaraita valmiina tositoimiin. Mistään perjantain baari-illan miehen- tai naisenmetsästykseen verrattavasta tapahtumasta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan toiminnan uskottiin edistävän maan hedelmällisyyttä, karjaa ja ihmisten välisiä suhteita. Hedelmällisyyden lisäksi myös korostetaan Beltanen juhlinnassa usein myös vaijania, sillä elävien ja kuolleiden valtakunnan rajan uskotaan olevan silloin erityisen häilyvä.
Toukokuun ensimmäisenä on tyypillistä myös polttaa kokkoa, sillä keltit uskoivat tulella olevan suojaavia voimia. Tulien läpi kuljetettiin myös muun muassa karjaa ja ihmiset itsekin olivat rituaaleissa monin tavoin kosketuksissa näiden pyhien tulien kanssa. Toivoin aiemmin, että pääsisin vappuaaton jälkeen porukoiden mökille, jolloin kokon tai nuotion pystyttäminen olisi ollut mahdollista. Mökillä tehdään kuitenkin remonttia, joten haaveeni kaatuivat. Lisäksi päivälle on luvattu sadetta, joten kokon polttaminen olisi voinut muutenkin jäädä pelkäksi haaveeksi.
Beltaneen kytkeytyy runsaasti muitakin perinteitä, mutten halua tehdä tästä postauksesta liian pitkää listaamalla niitä. Hyvin tyypillistä on kuitenkin esimerkiksi kodin koristelu kukin. Tyypillistä on ollut asetella niitä etenkin oviin ja ikkunoihin. Myös uhrit ovat yleisiä. Eläin- ja jopa ihmisuhreja suoritettiin aikanaan, mutta itse taidan jättää Jehovan todistajien puhtoiset neitsyet tänä vuonna rauhaan. Katsotaan sitten ensi vuonna sen mukaan, miten usein sattuvat tuossa ovella pistäytymään!

Nykyään on kuitenkin tyypillisempää uhrata ruokaa tai juomaa kuin eläviä eläin- tai etenkään ihmisuhreja. Mitään vauvantapporituaaleja ei siis pakanallisissa piireissä suoriteta, vaikka jotkut kiihkokristityt (ja joskus vähän muutkin) jostain tämän virheellisen käsityksen ovatkin saaneet. Henkilökohtaisesti tykkään uhrata jotain sellaista, jonka eteen olen itse nähnyt vaivaa, kuten esimerkiksi itse kirjoitettuja runoja tai vaikka itse leivottua leipää. Runot yleensä uhraan polttamalla ne ja olemalla käyttämättä niitä enää muissa yhteyksissä. Ruoan taas voi viedä luontoon eläimille toimituksen jälkeen.
Kelle sitten uhrataan? Sekin vaihtelee suuntauksen ja pakanan mukaan. Pakanuuden sisällä esiintyy hyvin erilaisia jumaluuskäsityksiä. Itse yleensä valikoin jumaluustarustoista läheiseltä ja juuri sen kertaiseen toimitukseen oikealta tuntuvan jumaluuden. En kuitenkaan ole varma näenkö nuo jumaluudet ennemminkin yhden voiman ja samalla maailman itsensä monina eri puolina kuin yksittäisinä jumaluuksina. Uhritoimitus on minulle myös symbolinen. Beltanen tapauksessa se kertoo tietyn aikakauden päättymisestä ja uuden alkamisesta. Itse toimituksesta en yleensä tee mitään hirveää numeroa. Toiset tykkävät mahtipontisuudesta, mutta henkilökohtaisesti minusta tuntuisi todella oudolta lausua kovaan ääneen jotakin loitsuntapaista runoa ynnä muuta vastaavaa. Hetkellinen rauhoittuminen tunnelmallisessa ympäristössä, asian pohdiskelu ja koruton toimitus itsessään riittävät minulle. - En toki siltikään sano, etteikö minusta olisi älyttömän hienoa olla joskus mukana suuressa ja mahtipontisessakin rituaalissa suuremmalla porukalla. Yksikseni vaan tykkään vähän maltillisemmasta.

Beltanen viettoon liittyisi vaikka mitä mainitsemisen arvoista, mutta eiköhän tässä tullut perusidea esille.
Tämän tekstin oli tarkoitus olla pieni yleiskatsaus, joka vähän pohjustaa varsinaista Beltanen viettämiseen liittyvää postaustani. Omia Beltaneen liittyviä postauksia saa ehdottomasti linkata kommenttiboksiin ja tuleviin postauksiin juhlan jälkeen. Luen niitä enemmän kuin mielelläni!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kuvailua metsässä

Tänään oli sellainen olo, että halusin käydä metsässä kameran kanssa. Hetken suostuttelun jälkeen sain houkuteltua Jessenkin mukaan. (Vaikka pitikin vähän jankata ja hyödyntää koiranpentuilmettä.) Niinpä pääsin myös vähän harjoittelemaan malleilua. 

Läheinen Kalevankankaan metsä on enimmäkseen mäntymetsää, eikä siten suosikkini. Minä nimittäin rakastan vanhoja kuusimetsiä. Niissä on aivan oma taikansa. En kuitenkaan sanoisi, että Kalevankankaankaan ympäristö mitenkään ikävä olisi. Jotkut paikat siellä ovat hyvinkin kauniita. Metsään on lisäksi lyhyt kävelymatka, joten sinne oli helppo suunnata. Tänään oli aika ihanteellinen ilma, joten toisaalta olisin voinut kävellä pidemmänkin matkan. Etenkin kun kännykästä pauhasi Wardruna ja Cruachanin upea Ride on! (Olen kolunnut läpi varmaan jokaisen version tuosta biisistä. Cruachanin versio oli ensimmäinen kuulemani ja se on säilynyt suosikkinani.) 

Yritän saada teille kirjoitelluksi ensimmäistä Beltane-postausta ennen varsinaista juhlapäivää. Mieluiten nimittäin jakaisin juhlasta kertomisen niin, että kirjoittaisin ensin siitä, mistä päivässä ylipäänsä on kyse ja toisen postauksen siitä, kuinka oma juhlimiseni sujui. Sääennuste näyttää valitettavasti sen verran ikävältä, että saattaa mennä vappupäivä sisätiloissa! Aattokaan ei näytä järin lupaavalta, joten saa nähdä miten sen kanssa käy! 



 



















lauantai 26. huhtikuuta 2014

Summer is coming

Jotenkin kummasti olen viime aikoina ollut yllättävän aikaansaava. On tullut siivoiltua, nähtyä kavereita ja luettua pääsykokeisiin. Nyt lukeminen tuntuu oikeasti edistyvän! Lisäksi olen tehnyt aivan huikeita musiikillisia löytöjä ja inspiroitunut vaikka mistä. Ehkä vähän liiankin monesta asiasta, sillä en meinaa osata päättää mitä milloinkin tekisin. Olenkin tuntenut oloni sen vuoksi jossain määrin turhautuneeksi. Ehkä levottomuus kuitenkin helpottaa, kunhan kaikki hassut ajatukset pääsevät organisoitumaan päässäni!

Poden jonkinlaista identiteettikriisiä. Tai no, oikeastaan tunnun potevan lähes aina sellaista, mutta nyt erityisen voimakkaana. Ajatusmaailmani on pikkuhiljaa muuttunut hyvin erilaiseksi kuin mitä se oli vaikkapa pari vuotta sitten ja olen huomannut oikeastaan olevani aivan eri ihminen kuin tuolloin. Sen myötä olen kyseenalaistanut aika monia asioita itsessäni ja tulevaisuudessani lähiaikoina. Suoraan sanottuna olen myös stressannut noita asioita hyvin paljon. Välillä on tuntunut, ettei aivokapasiteetti riitä kannattelemaan kaikkia ajatuksia, jotka huutavat yhtä aikaa huomiotani. Yritän kuitenkin ottaa mahdollisimman rauhallisesti. Niiden kaikkien yhtäaikaisesta käsittelystä ei tulisi yhtään mitään ja asiat tuntuvat muutenkin järjestyvän huomattavasti paremmin silloin, kun niitä ei liikaa stressaa. Minulla ei ole mikään kiire mihinkään loppujen lopuksi. Tieni kyllä vie minut sinne, minne on tarkoitus päätyä. Ei pidä tehdä asioista elämää suurempia. Ei tietenkään pidä jäädä paikalleenkaan seisomaan, mutta ympäriinsä säntäily ei auta ollenkaan. Parempi on antaa itselle aikaa kokeilla rauhassa kaikkea ja etsiä itseään. Toisinaan se tuntuu vaikealta, mutta onnistuu varmasti, jos yritän kaikkeni.

Sisäinen muutokseni näkyy myös ulkoisesti. Sen olette saattaneet blogissakin huomata. Pukeutumistyylini on muuttunut jonkin verran ja tulee varmaan muuttumaan lisääkin. En aio hylätä goottityyliä kokonaan, mutta aion yhdistellä sitä paljon muuhunkin. Olen huomannut ajattelevani liikaa sitä, sopiiko joku vaate tyyliini vai ei. Herranjumala, eihän se ole enää edes minun tyylini, jos minun pitää alkaa valaa sitä johonkin muottiin! Jos haluan joku päivä käyttää valkoista kukkahametta ja vaaleanpunaista pitsitoppia, niin aion myös tehdä sen. Luovuuttaan on mukavaa toteuttaa myös pukeutumisessa ja se kyllä tukahtuu täysin, jos alan rajoittaa itseäni liikaa.

Talvella kärsin pahoista ahdistuksista ja masennuksista. Ymmärrän nyt niiden johtuneen osaltaan siitä, että olen tukahduttanut itseäni. Olen pakottanut itseni liian moneen muottiin, jotka on nyt ehdottomasti murrettava. Persoonani on luonnostaan aika monipuolinen ja jopa vaihteleva, eikä sen pakottaminen joustamattomien rajojen sisälle ole hyväksi. Sellainen vain tekee minusta painekattilan.

Lisäksi jo pitkään jatkunut writer's blockini tuntuu myös ainakin osittain juontaneen juurensa tuosta tukahduttamisesta. Jo nyt, pelkästään tiedostettuani asian tunnen oloni paljon luovemmaksi. Minun on nytkin vaikea päättää mistä aloittaisin kirjoittamisen, mutta vain koska ideoita on niin paljon. Runoja, jonkin verran ficcejä, novelleja ja jopa kirjaideaa eräänlaisesta dystopiasta. Vielä kun olisi aikaakin kaiken lukemisen ohella. Sitä kun haluaisi hyvillä ilmoilla toki olla ulkonakin ja samaan aikaan kiinnostaisi vielä lukea muutakin kuin vain pääsykoekirjoja. Siitä puheenollen, yksi asia, jota nuo ikävät tunteet eivät onnistuneet missään vaiheessa sammuttamaan on tiedonjanoni. Viimeisen vuoden aikana minussa on syttynyt ihan tajuton halu lukea asioista. (Voi kun se olisi vaan syttynyt niillä lukion matikan tunneilla...) Tunnun nykyään jopa lukevan enemmän tietokirjoja kuin kaunokirjallisia teoksia. Syynä saattaa itse asiassa olla nimenomaan lukion loppuminen. Kun lukio-opiskelu ei enää kuormita aivoja, niin jaksaa sitten lukea kaikenlaista muuta enemmän!

Olen onneksi ehtinyt ulkoillakin jonkin verran. Kävimme nimittäin Rosan ja Amandan kanssa piknikillä pääsiäismaanantaina. Tuntui ihan uskomattomalta olla pitkästä aikaa ulkona ilman takkia tai neuletta! Muutenkin oli huisin hienoa päästä piknikkeilemään. Mitään massiivisia eväitä en ollut hamstrannut mukaani, mutta niitä vähiäkin oli mukava mutustella musiikkia kuunnellessa. Innostuin jopa niin paljon, että jossain vaiheessa aloin laulaa mukana ja heilua typerästi niin, että vähän matkan päässä istuva iäkkäämpi mies vilkaisi minua vähän ärtyneesti. Kädessäni pitämä Sommersby saattoi kyllä antaa virheellisen kuvan siitä, että heiluisin humalassa. Ymmärrän, että miestä saattoi ärsyttää, mikäli hän oli tullut rauhoittumaan ja mietiskelemään. Toisaalta kuitenkin harmittaa, miten meillä Suomessa on niin yleistä vain möllöttää hiljaa. Jos joku vähän osoittaa fiiliksiään huomattavammin niin leimataan känniseksi tai muuten paheksutaan. Kaupungillakin olen pannut merkille, että monilla ihmisillä tuntuu olevan täysin sama, tyhjä ilme. Ehkä korkeintaan vähän hapan. Toisinaan tekisi mieli vähän ravistella eloa ihmisiin!



Rosan puhelimesta soi jokakesäinen rakkausbiisi eli Bobby Vintonin "Sealed With A Kiss". Bongasimme biisin alunperin All The Boys Love Mandy Lane - leffasta. Elokuva on kokonaisuudessaan ehkä maailman tyypillisin jenkkiteinikauhupätkä, mutta siltikin aika ihana!


Nähtävästi onnistuin poistamaan omista eväistäni ottamani kuvan, joten esittelen teille sitten Rosan ruokia. (Eipä omissani kyllä hirveästi esittelemistä olisi ollutkaan, suklaata, pari pientä piirakkaa ja Sommersby. Ai niin ja paahtimessa mustaksi palanut sämpylä.)


 Muokatessani näitä kuvia tajusin itse asiassa Rosan kanssa kuvailemassa Naisvuorella myös tasan vuosi sitten piknikpäivästämme katsottuna. Se tuntuu hullulta, sillä on kuin tuo päivä olisi ollut vasta äskettäin. Aika menee hurjan nopeasti.







Piknikin lisäksi kävin myös ensimmäistä kertaa tänä keväänä Kirkkopuistossa kaljalla! (En minä niin juoppo ole, mitä tämä postaus antaa ymmärtää...) Tarkoitus oli alun perin mennä istumaan terassille, mutta ne olivatkin aivan täpötäynnä! No, puistossa oli ihan kivaa. Ennen puistoreissua Jesse tuli ottaneeksi minusta pari asukuvaakin.







Olen jo hieman suunnitellut tulevia postauksiakin. Asu- ja mielipidejuttuja nyt on toki luvassa, mutta suunnitelmissa on kirjoittaa myös postaus lempisarjastani Vikingsistä, jonka kakkoskauden viimeinen jakso tulee ensi viikolla! En kyllä ymmärrä, miten kestän olla taas vuoden verran ilman uusia jaksoja! Olen myös kaavaillut kirjoittavani jonkin sortin zombie-postausta Walking Deadin inspiroimana, kunhan saamme sarjan katsottua loppuun.

Loppuun vielä muutama musiikillinen löytö:


Ensimmäisenä Wardruna. Bändin olemassaolosta olen tiennyt jo jonkin aikaa, mutta vasta Vikingsin kautta päädyin kuuntelemaan musiikkia kunnolla. Muistan joskus suhteemme alkuaikoina Jessen soittaneen minulle yhtyeen musiikkia, mutten sillon suuremmin välittänyt siitä. Siksi yllätyinkin, kun minulle selvisi, että Vikingsissä esiintyneet upeat biisit olivat Wardrunaa! Nyt olenkin sitten ahminut näitä biisejä oikein urakalla. Upeaa musiikkia!
Viimeisenä sitten ysärimusaa! Tässä klassikossa olisi jopa ainesta tämän vuoden henkilökohtaiseksi kesäbiisikseni. Ihanan nostalginen ja tunnelmallinen kappale.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Unien mystinen maailma

Minua jaksaa aina hämmästyttää se, miten nukkumaan mennessä ihminen pystyy astumaan aivan uudenlaiseen, mielensisäiseen maailmaan. Asian kiehtovuutta lisää se, ettemme ole vieläkään onnistuneet selvittämään, miksi oikeastaan näemme unia. Erilaisia näkemyksiä asiasta on kyllä esitetty pilvin pimein. Monissa uskonnoissa unet koetaan viesteinä jumalilta tai muuten vain enteinä. Psykodynaamisessa psykologiassa ne taas nähdään tiedostomattomien psyykkisten yllykkeiden ilmentyminä. Unien on myös katsottu voivan olla muun muassa satunnaisia osia säilömuistin sisällöstä tai harjoittelua valvetilan uhkaavia tilanteita varten.

Mielenkiintoista on se, miten erilaisia unia ihmiset näkevät. Joidenkin unet ovat melkein kuin yhtenäisiä tarinoita, toisten taas hajanaisempia. Joku voi nähdä lähes aina villejä seikkailu-unia, kun taas hänen ystävänsä joutuu tyytymään arkisista tilanteista uneksimiseen. Myös yksittäisen ihmisen unissa voi olla suuria eroja. Esimerkiksi minä itse uneksin sekä fantasiamaailmoista, että aivan arkisistakin askareista. Omalla kohdallani nämä tosin usein sekoittuvat niin, että tapahtumat alkavat aivan arkisesti ja yllättäen olenkin keskellä yliluonnollista seikkailua. Esimerkkinä voisin mainita unen, jossa olin kaveriporukalla viettämässä rauhallista mökki-iltaa. Jossain vaiheessa ihmiset alkoivat tiputtelemaan tavaroitaan järveen, josta jouduin ne sukeltamaan. Samalla löysin pohjalta ruumiin, josta tapahtumat sitten lähtivät kunnolla käyntiin. Lopulta löysin itseni kantamasta lukuisia mökkiin ilmestyneitä karhunpentuja ulos ja seuraamasta, kun voodoo-nukkemaiset velhonvoimia omaavat oliot muuttivat samaisen rakennuksen keskitysleirimäiseksi paikaksi. Ihmisten eloonjäännin työleirillä ratkaisi se, minkä värisen kuulan he sattuivat olioiden kulhosta nostamaan aamulla. Painajaismaiset tapahtumat päättyivät lopulta siihen, kun ymmärsin niiden olevan unta. Niinpä käskin ihmisten vain kävellä pois mökiltä, sillä voodoo-nukkemaisilla otuksilla ei ollut enää mitään päätäntävaltaa minun unimaailmassani.


Mainitsin jo eräässä aiemmassa postauksessani taipumuksestani nähdä selkounia. Kyseessä ovat siis unet, joissa unennäkijä tiedostaa nukkuvansa. Wikipedian mukaan 60 % ihmisistä on joskus nähnyt selkounen. Toiset näkevät sellaisen kerran elämässään, mutta jotkut taas pääsevät nauttimaan niistä useamminkin. Halutessaan taidon voi myös opetella. Itse olen nähnyt näitä unia lapsesta saakka, enkä ole koskaan opetellut mitään erityistä kikkaa. Niitä vain tulee. Useimmiten asia kuitenkin nousee tietoisuuteni vasta unen keskivaiheilla. Se ei ole mikään varsinainen oivallus, vaan nousee mieleen pikemminkin kuin muistuksena tyyliin: ”Ethän nyt unohda, että kyse on vain unesta”. Yleensä asia muistuu mieleeni, kun tapahtumat alkavat mennä uhkaaviksi. Tällöin yritän yleensä joko keksiä tilanteeseen ratkaisun tai herättää itseni. Jälkimmäinen ei ole aina hirveän mukavaa. Sitä harvoin herää ensiyrittämällä ja monesti päähäni on iskostunut ajatus, että minun on tapatettava itseni päästäkseni pois unimaailmasta. Siksi mieluummin yleensä keksin jonkun ratkaisun, jos sellaiseen vain on mahdollisuus. Onhan se muutenkin mukavampi jäädä chillailemaan uneen, kun voi tehdä siinä mitä ikinä haluaa.

Selkounitaipumukseni vuoksi painajaiseni harvoin äityvät sietämättömiksi. Aivan jokaisessa painajaisessani en tiedosta nukkuvani, mutta väittäisin että ainakin suurimmassa osassa niistä, jotka jälkeenpäin muistan. Nuorempana näin jonkin verran kauhusävytteisiä painajaisia, joiden pelottavuus perustui oikeastaan enemmän tunnelmaan kuin varsinaisiin tapahtumiin. Viime vuosina niitä on näkynyt vain muutama. Minusta itse asiassa tuntuu, että nuo unet saattoivat olla minulle sen verran pelottava kokemus, että mieleni sensuroi ne suurimmaksi osaksi pois ja on ehkä valjastanut selkounet välineeksi tähän. Nykyään näen painajaisia lähinnä omaan elämääni liittyvistä asioista, lähinnä ehkä ihmissuhteista.


Kuulun niihin ihmisiin, jotka uskovat unilla olevan jokin merkitys. Näin aloin ajatella yläasteella, jolloin huomasin unieni peilaavan varsin tehokkaasti elämäni tapahtumia. Siksipä aloin kaivelemaan uniani enemmänkin ja teen sitä yhä aina välillä. En usko, että aivan jokaisella unella on meille mitään tärkeää viestiä, mutta erityisen mieleenpainuvat unet pyrin kyllä tulkitsemaan. Esimerkkinä voisin käyttää erästä viimeviikkoista untani. Olin siinä menossa vakiobaariini Stoppariin. Baari oli pääpiirteittäin samanlainen kuin todellisuudessa, paitsi että tunnelma oli hämyisempi ja ympäristö aaltoili kummallisesti. Etsiessäni itselleni istumapaikkaa osui katseeni pikkupoikaan, joka tuijotti minua eräästä pöydästä. Päätin istua pojan viereen ja juttella hänen kanssaan hieman. Enää en tosin muista tarkkaan, mistä puhuimme. Muistan vain, että poika muutti jatkuvasti ulkomuotoaan tytöksi ja takaisin. Hetken juteltuamme hän kiipesi syliini istumaan ja alkoi näprätä hiuksiani. Jostain syystä tunsin todella syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta tämän lapsen kanssa. Oli melkein kuin hän olisi ollut oma lapseni tai ainakin jollain tapaa hyvin läheinen.

Poika alkoi kuitenkin käydä koko ajan aggressiivisemmaksi. Hiuksien silittely muuttui repimiseksi, kynnet upposivat lihaani ja taisinpa saada pari nyrkiniskuakin osakseni. Kun en saanut puhumalla poikaa rauhoittumaan, siirsin hänet pois sylistäni ja lähdin kävelemään ulos baarista. Rappusissa tunsin kuitenkin jonkun tuijottavan minua. Huomasin katselijan olevan noin seitsemissäkymmenissä oleva mies. Tarkasteltuani hetken miehen kasvoja, huomasin järkytyksekseni, että hänellä oli täysin samanlaiset silmät kuin äskettäin tapaamallani pojalla. Mies varmaankin huomasi kasvoiltani järkytykseni, sillä virnisti ja totesi vähän pilkalliseen sävyyn, että aika menee nopeasti.

Tuossa unessa oli hyvin selkeä viesti. Hämmästelimme sitä itse asiassa terapeuttini kanssa. Harvoin minun uneni antavat noin selkeää kuvaa mielenliikkeistäni ja vieläpä noin suoraan. Miten sitten tulkitsin unen? Käsitin lapsen kuvaavan omaa sisäistä lastani, jonka kanssa minulla juuri nyt on vähän hankaluuksia. Hänen äkkinäinen muuttumisensa vanhaksi mieheksi taas viestitti minun pelkäävän ajan kulumista. Tarkemmin sanottuna sitä, miten nopeasti se juoksee ohitseni. Nämä asiat oikeastaan tiedostin jo ennen untanikin, mutten niiden koko laajuutta. Uneni myötä ymmärsin, että tuohon asiaan minun olisi kiinnitettävä enemmän huomiota psyykkisessä työssäni. Se kun vaikuttaa mielialani lisäksi esimerkiksi luovuuteeni hyvin vahvasti.


Jos joku kysyisi minulta miten tulkita uniaan, niin kehottaisin ensiksi lainaamaan vaikka pari tulkintakirjaa. En kuitenkaan usko, että ne ovat mikään yleisavain jokaisen alitajunnan syövereihin. Kenenkään mieli ei ole samanlainen ja siten eivät ole unetkaan. Jokaisen symboliikka on ainakin osittain henkilökohtainen. Varmasti monelta kuitenkin löytyy joitakin yhteneväisyyksiä yleisiin symboleihin, sillä ulkoinen todellisuutemme on kuitenkin sama. Henkilökohtaisia symboleita kannattaa alkaa metsästää seurailemalla, mitkä niistä toistuvat erityisen usein ja millaisissa tilanteissa. Kannattaa myös miettiä, millaisia merkityksiä unessa esiintyneillä asioilla on todellisessa elämässä. Tietenkin unen tunnelmien tarkkailu on myös erittäin tärkeää.

Uskon, että näissäkin asioissa toiset ihmiset ovat parempia kuin toiset. Mitään meedioskillssejä unien tulkintaan ei tarvita, mutta symboleiden tulkintataidosta on paljon hyötyä. Itse olen aina ollut aika hyvä vähän kaikenlaisessa tulkinnassa ja kehittynyt siinä entisestään luku- ja kirjoitusharrastuksien tukemana. En kuitenkaan sano, etteikö joku vähän heikommilla tulkintataidoilla varustettukin pystyisi omia uniaan tulkitsemaan. Kyse on kuitenkin oman mielen sisällöistä, eikä kukaan muu tunne niitä paremmin kuin ihminen itse. Näin esimerkiksi hyvästä itsetuntemuksestakin voi olla apua.


Viimeisenä ajattelin puhua hieman unien mystisemmästä puolesta. Tarkoitan nyt unia enteinä. Jonkun silmiin puheeni unien merkityksellisyydestä saattoivat olla jo aika mystistä settiä, mutta nyt mennään vielä askel pidemmälle. Pienenä lapsena muistan nähneeni joitakin enneunia. En tosin muista niiden tarkkoja tapahtumia. Mieleeni tulee lähinnä hetkiä, jolloin olen ymmärtänyt nähneeni tapahtumat aiemmin unessa. Lapsuuden jälkeen en muista nähneeni enneunia kovinkaan montaa ennen kuin vasta vuoden 2013 loppupuolella. Suurin osa niistä on kuitenkin sen verran henkilökohtaisia, etten viitsi alkaa niistä tässä avautumaan. Yhden hauskan voin kuitenkin kertoa. 

Näin unta naapurissani asuvasta mummosta, joka on aika ahkerasti ojentanut minua ja Jessea milloin mistäkin. Ihan suoraan sanottuna luulin tämän mummon vihaavan meitä. Unessani mummo kuitenkin ilmestyi ovellemme kädessään tarjotin täynnä jouluherkkuja, samalla todeten, miten hän on vain halunnut neuvoa meitä hieman, muttei ole tarkoittanut mitään pahaa. Hymyillen hän sitten sysäsi herkut syliini ja toivotti hyvää joulua.

Naureskelin aamulla tälle unelleni ja siirryin datailemaan. Pari tuntia tapahtuneen jälkeen ovelta kuului koputus. Jesse meni avaamaan unen ja suuni loksahti apposen ammolleen kuullessani eteisessä käydyn keskustelun. Ovella oli samainen mummo, joka sanoi pitkälti samat asiat kuin unessakin. Pian Jesse sitten kiikuttikin pullatarjottimen olkkarin pöydälle. Tuolle sattumukselle tuli naurettua aika pitkään. Uutenavuotena hieman jännitimme kaveriporukalla sattuisiko eräs ystävämme heittämään henkensä, kun olin edellisenä yönä uneksinut hänen kuolemastaan tuona juhlapäivänä. Onneksi kaverimme päätyi kuitenkin vain juomaan överit ja sammumaan!

Olen kuullut juttuja enneunista suvustamme jonkin verran. Joku sukulainen kertoi joskus jonkun toisen sukulaisen uneksineen miehensä kuolemasta, joka sitten tapahtuikin. Samoin mummoni äiti kuulema näki aina unta jostain tietystä paikasta, kun jotain kamalaa tapahtui. Suoraan sanottuna en tiedä, haluaisinko itse nähdä tuollaisia unia. Aika karmivaa settiä. Toisaalta sitä tyytyisi mieluummin näkemään unia äksyistä mummoista, jotka tuovat pullaa ovelle.


Vaikka harrastankin vähän mystisempiä juttuja ja minulla on uskomuksia vähän laidasta laitaan, niin en hurahda vakavissani ihan kaikkiin kristalliparannusjuttuihin. Osittain minun on hyvin vaikea itsekin uskoa todella nähneeni enneunia. Huomaan välillä miettiväni, olisiko niille jokin järkevä selitys tai voisivatko ne olla sattumaa. Tuntuu kuitenkin, että nuo ovat olleet sen verran selkeitä, etten oikein kykene selittämään niitä muulla kuin sillä, että ne todella ovat jonkin sortin enneunia. Täytyy kyllä myöntää, että ne tuovat mukavasti väriä elämään. Yön jälkeen pääsee aina jännittämään, mitä unien tapahtumista tulee kokemaan uudestaan!

Omalla kohdallani uskonkin, että unet voivat olla viestejä paitsi itseltämme, niin mahdollisesti myös jostain muualta. Ehkä joltakin korkeammalta voimalta tai sitten kurkistuksia johonkin rinnakkaistodellisuuteen. Spekulaatioita voi esittää, mutta varmuutta niille on hankala saada. Itse en kuitenkaan ole tehnyt unien alkuperästä itselleni ongelmaa. Ne toimivat minulle hyvänä itsetutkiskelun välineenä, eikä minun oikeastaan tarvitse enempää tietääkään.

Unista muualla:

Dreammoods ja Dreamforth, hyviä työkaluja unien tulkintaan etenkin aloittelijalle.
Selkouni.fi - Tietoa selkounista ja kattava opas niiden näkemisen opetteluun