keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Rakkauspostaus ja haastepäivä 3!

Tuttavuutemme poikaystäväni kanssa alkoi hyvin romanttisesti.  Tavatessamme vappuna 2012 Jesse löi minua ilmapallolla päähän. No, ei se ollut aivan ensimmäinen hänen tekemänsä asia, mutta melkeinpä kyllä. Ensin hän totesi muistavansa minut psykologian kurssilta tyttönä, joka oli käynyt vain yhdellä tunnilla ja istunut sielläkin äärimmäisen nyrpeänä. Lisäksi hän oli ulkonäköni ja hiljaisuuteni vuoksi luullut minua vaihto-oppilaaksi tai maahanmuuttajaksi. Outoa kyllä, Jesse kuittasi minun silti vaikuttavan hänen mielestään mielenkiintoiselta persoonalta. 

Minäkin muistin Jessen hetken kelailun jälkeen tuolta kyseiseltä kurssilta. Olin tosiaan ollut tuolloin aika nyrpeä, sillä olin ärtynyt siitä, että jouduin istumaan ensimmäisellä tunnilla, vaikka olin ottanut kurssin itsenäiseksi. Kurssin ihmiset olivat minulle vieraita, enkä tuntenut muutenkaan oloani kotoisaksi siellä. Lisäksi siellä oli joku erittäin ärsyttävän oloinen tyyppi, jonka oli selvästikin oltava aivan jatkuvasti äänessä. Siitä minä muistin Jessen. Noita mielikuvia en tosin aivan ensimmäiseksi tuonut hänelle itselleen julki, vaikka poikaystäväni niistä nyt tietääkin.

Tuon vapun jälkeen olimme lähinnä moikkailuväleissä jonkin aikaa. Oikeastaan Jesse sanoi luulleensa, että inhosin häntä, vaikkei se nyt pitänyt varsinaisesti paikkaansa. Tutustumisemme oli toki ollut varsin eriskummallinen, mutta omalla tavallaan myös aika piristävä kokemus. 

Vasta loppukesästä aloimme olla enemmän tekemisissä. Jesse tuli juttelemaan minulle pari kertaa Facebookissa nähtyään minut ABC:llä. Häntä ihmetytti, miten minä istun siellä aina ja myös se, miksen ole moikkaillut hänelle. Minusta oli varsin huvittavaa, että nimenomaan hän tuli kysymään minulta, mitä tein kyseisessä liikennemyymälässä, sillä itsehän tuo aina siellä istui. Moikannut taas en ollut, koska olin jostain syystä käynyt hitaalla tai tapani mukaan säheltänyt jotain epämääräistä. Tässä vaiheessa olin jo tullut huomanneeksi, että Jesse oli ja on toki yhäkin varsin kivannäköinen tapaus. Eräänä iltana sitten valitellessani kaavamaista ja tylsää elämääni Jesse saapui hätiin kuin prinssi valkealla ratsulla konsanaan ja pyysi minut juhlimaan synttäreitään. Siitä voisi sanoa kaiken lähteneen käyntiin. 

Minä en oikeastaan suunnitellut lähteväni parisuhteeseen. Olin eronnut edellisestä poikaystävästäni vasta äskettäin, joten fiilikseni olivat hyvin sekavat, kun huomasin olleeni Jessen luona melkein pari viikkoa putkeen. Lisäksi oli vielä se seikka, että Jesse on minua kaksi vuotta nuorempi. Se tuntui aika kummalliselta, mutta en kuitenkaan halunnut pilata lupavalta vaikuttavaa juttua sellaisen seikan takia. Ikäasia tuntui oudolta senkin vuoksi, että Jesse vaikutti yhdeltä järkevimmistä ihmisistä, joita olin koskaan tavannut. Hän osasi suhtautua asioihin varsin objektiivisesti, enkä huomannut olemuksessa minkäänlaista pikkupojan uhoa. Oikeastaan kiinnostuin Jessestä syvemmin nimenomaan sen vuoksi, että hän oli niin kypsä ja lisäksi koska hänen mielenkiinnon kohteensa olivat aika poikkeuksellisia. Olin tosissani luullut, että poika harrastaisi ennemminkin jotain jalkapalloa, enkä ollut ensin uskoa kun hän kertoi esimerkiksi larppaavansa. Jesse kun ei ulkonäöllisesti ollut stereotyyppistä larppaajaa lähelläkään.

Meillä tuntui riittävän puhuttavaa vaikka miten pitkälle. Minulla ei ollut aikaisemmin ollut oikeastaan ketään, joka olisi keskustellut kanssani esimerkiksi historiasta tai fantasiasta pitkään ja vakavissaan. Nuo asiat olivat olleet meidän suhteeseemme saakka vähän niin kuin "omia juttujani", joista en ihan hirveästi muille jauhanut. Vaikutuin myös siitä, miten paljon Jesse tiesi esimerkiksi psykologiasta. Siitä asiasta on ollut näin myöhemmin ajateltuna paljon apua, haha. 

Lisäksi tykkäsin Jessessä siitä, että hän meni ja teki, eikä nyhjännyt jatkuvasti neljän seinän sisällä. Jo suhteemme alkuaikoina tunsin herääväni kuin uudestaan henkiin. Vaikka Jesse ei ollut naiivi, oli hän silti jollain tapaa lapsenmielinen. Teimme yhdessä kaikkea ihan älytöntä. Muistan esimerkiksi kun ensimmäisiä kertoja Jessen (nyt yhteisten) kavereiden kanssa pyöriessämme pidimme varoituskolmionheittokisat. Itse en tosin tainnut osallistua koko kilpailuun, mutta en koskaan äkkiseltään muista sitä. Olin niin hengessä mukana.

Jesse myös vei minut aivan uudenlaisiin ympäristöihin. Larppaamassa ja boffaamassa kävin ensimmäistä kertaa Jessen kautta. Larppaus erityisesti on päässyt hyvin lähelle sydäntäni, vaikkei sitä usein pääsekään harrastamaan. Muistan pelänneeni aluksi aivan kamalasti, etten osaa larpata tai että nolaan itseni jollain karmealla tavalla. Pelkäsin kuitenkin aivan turhaan, sillä syksyllä 2012 järjestetyt kaksi larppia kuuluvat molemmat parhaisiin kokemuksiin koko elämässäni. Tällaisia uusia huippukokemuksia Jesse tarjosi minulle enemmänkin ja sai siten tuntemaan oloni todella, todella onnelliseksi.

Minun pitäisi varmaan sanoa jotakin myös siitä, mitä Jesse ajatteli minusta alkuaikoinamme. Noh, niin oudolta kuin minusta tuntuukin kirjoittaa tällaista itsestäni, niin hän sanoi olleensa ihmeissään siitä, että oli saanut kahvipöytäänsä istumaan "joltain playboy-mallilta näyttävän" naisenalun. Playboy-mallit eivät mielestäni ole aina erityisen upeita, mutta ymmärrän, mitä Jesse ajoi kommentillaan takaa. Hyvin pian myös hän huomasi viihtyvänsä seurassani muutenkin kuin vain ulkonäköni takia. Jesse sanoi minulle jo hyvin aikaisin, että pitää minussa siitä, että kykenen tekemään hänen kanssaan niitä vähän nörtimpiäkin juttuja ja lisäksi vielä pidän niistä itsekin. Positiivisena puolena hän huomasi minussa myös sen, että tulin hyvin juttuun hänen kavereidensa kanssa. 

Syksyllä 2012 ja keväällä 2013 meillä oli monia aivan loistavia illanistujaisia, joissa viihtyivät kummankin kaverit. Fiilis oli noissa bileissä aivan loistava. Vaikka podin samaan aikaan pahoja mielialaongelmia, niin olin silti jollain oudolla tapaa onnellinen. Lisäksi tunsin löytäväni elämästäni jatkuvasti jotain uutta. Noita aikoja muistelen varmasti vielä vanhana kiikkustuolissakin hymyissä suin.

Suhteemme ei kuitenkaan aina ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Kriisejä on ollut meilläkin. Ne ovat kuitenkin onneksi olleet suhteellisen lyhytaikaisia ja loppujen lopuksi puhdistaneet ilmaa. Ilman niitä meiltä olisi jäänyt monia asioita huomaamatta toisissamme ja suhteessamme yleensäkin. Huonojen aikojen kautta olen huomannut Jessen olevan hyvin sitkeä ja loppuun asti järkevä. Totta kai kaikilla kuohuu joskus tunteet, mutta olemme onnistuneet käsittelemään ikävätkin asiat varsin taidokaasti. Ratkaisut ovat olleet tasapuolisia, eikä ongelmista koskaan syytetä vain toista osapuolta. Kykenemme molemmat näkemään vikaa myös itsessämme ja ajattelemaan epäitsekkäästi. 

Jesse on tukenut minua hyvin paljon vaikeina kausinani. Hän on tehnyt eteeni hyvin paljon asioita, joita en ole aina edes saman tien huomannut. Pidän Jessessä myös siitä, ettei hän vain taputtele minua olkapäälle, vaan tarjoaa oikeasti ratkaisuja. Nuo ratkaisut ovat olleet harvoin huonoja. Lisäksi olen todella kiitollinen Jesselle siitä, että hän arvostaa minua sellaisena kuin olen. Mielenterveysongelmieni vuoksi näen itseni monesti puutteellisena ja viallisena, mutta Jesse on monesti muistuttanut minua siitä, että positiiviset puoleni voittavat negatiiviset. Sanallisen tuen osoittamisen lisäksi Jesselle tuntuu olevan ominaisia tietynlaiset söpöt eleet surkeina päivinäni, kuten lohdutuskaljan tai Niiskuneiti-postikortin ostaminen. 

Emme me kuitenkaan aina haudanvakavia ole. Kaikesta Jessen älykkyydestä ja muusta upeudesta huolimatta minun on sanottava, että toisinaan hän käyttäytyy välillä kuin viisivuotias. Oikeastaan käyttäydymme kummatkin. Käytämme toisistamme todella kummallisia nimityksiä, puhumme omituisilla äänillä ja teemme kaikkea vähintäänkin yhtä outoa. Olen oikeasti miettinyt, että naapurit varmaan luulevat meillä olevan joku eläinfarmi vaatekaapissamme. Kyllä he ainakin toistaiseksi ovat kyenneet pitämään pokerinaaman jutellessaan kanssamme, joten ehkä sekoilumme eivät sitten kuulu naapuriin. Ainakaan toivottavasti.

Siinä siis meidän tarinamme. Olisin voinut kertoa paljon muutakin, mutta silloin tästä saattaisi tulla vähän turhankin pitkä postaus. Oli hirveän vaikeaa yrittää mahduttaa edes osaa olennaisista asioista pieneen tekstinpätkään. On niin paljon kokemuksia, ajatuksia ja tunteita. Ehkä kuitenkin saitte nyt edes jonkinlaisen pienen kurkistuksen yhteiseloomme!









Nyt kun on päästy rakkausstooreista, voimme siirtyä haastepäivä kolmosen tapahtumiin!

 Aloitin aamuni ABC:llä. Ostin vessapaperia ja saippua. Mikä aloitus päivälle!

 Sitten naama ja hiukset. Hiukset olivat tavalliseen tapaan auki ja meikkikin hyvin arkinen. 

Valitettavasti minulla ei taaskaan ole teille tarjottavana pääruokaa, mutta saatte iltapalani: banaani ja vitamiinivettä.

Tärkeimmäksi päätyi kuva ystävästäni Rosasta, jota kävin moikkaamassa läheisellä leffateatterilla. 

Päivällä kävin kaupungilla tsekkaamassa markkinat. Tuntuu oudolta, kun Mikkeli alkaa taas herätä henkiin. Jos en olisi köyhä kuin kirkonrotta, olisin ostanut ruokakojut tyhjiksi!

Illalla kävin kuvaamassa mikkeliläisen räppärin, Optisen Harhan, keikan. Tein aikoinaan Kaupunkilehdellä työskennellessäni Optisesta Harhasta jutun lehteen kuvineen päivineen. Niinpä hänen oli helppoa ottaa minuun yhteyttä halutessaan jonkun kuvaamaan ensikeikkansa. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus! Mikään pro-kuvaaja en todellakaan koe olevani, mutta onhan se kiva, jos jollekin kuvat kelpaa!


Päivän kuvaksi valitsin tämän koruni, sillä panikoin tänään kovasti luullessai kadottaneeni sen. Enpä onneksi kuitenkaan, se löytyi lattialta. Kyseinen ruusukvartsiriipus on siis Jesseltä saatu joululahja. Minun piti muistaakseni postata tänne kuva siitä jo joulun aikoihin, mutta se vähän jäi. Kristalliparannushörhöilyn oppien mukaan se takaa sydämen hyvinvoinnin niin henkiseltä kuin fyysiseltäkin puolelta.

6 kommenttia:

  1. ei sitten yhtään tyylikkäämpää kuvaa minusta tullut...? :D ihanan söpöjä nuo sinun ja Jessen yhteiskuvat, mutta en voinut olla hajoamatta tuolle Jurassic-kuvalle, Ville ja Kylis taustalla XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, ne kaikki oli aika paskasti valottuneita...:D Ja joo, Ville ja Kylis on kyllä aika hienoja!

      Poista
  2. Vai että löi ilmapallolla päähän xD Haha, onpas outoa lukea tälläistä postausta kun Jessen kanssa kuitenkin oltiin ala-asteella luokkakavereita ja myös samaa ylä-astetta käytiin :'D Mukava kuulla että teillä menee hyvin! Sano terveiset Elsiltä :D

    VastaaPoista
  3. Niinhän tuo teki! Meillä olikin joskus galleriassa puhetta siitä, että tunnette jotain kautta! Voi varmasti olla jännää lukea tällaista. :D

    Välitän terveiset. :D

    VastaaPoista
  4. En yhtään ihmettele tuota kommenttia, olet todella kaunis (minäkään en kyllä niin välitä niinkään playboy-tytöistä, mutta se nyt ei olekaan olennaisinta tässä)!

    Vaikka en sinua tunnekaan, haluan silti sanoa, ettei sinun tarvitse kokea huonommuutta mielenterveysongelmiesi takia (kuten ei kenenkään muunkaan), vaikka ymmärränkin, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Yhteiskunta ei tietysi tee asiasta yhtään helpompaa, moni edelleen pelkää ns. hulluksi leimautumista. Uskoisin, että tämä on muuttumassa, kun niin moni onneksi myös uskaltaa jo kertoa, että ylipäätään on ongelmia julkisesti blogeissaan. Minusta kenenkään ei pitäisi joutua häpeilemään asioita, jotka johtuvat vähän ehkä yksinkertaistettuna herkkyydestä. Herkkyyden kieltämällä ihmisistä vaikuttaisi tulevan lähinnä katkeria ja epäempaattisia (nämä ihmiset taitavat toisaalta olla juuri niitä herkimpiä ja samalla luhistuneimpia). Väittäisin, että kuka tahansa meistä saisi jonkin diagnoosin, jos sellaista yrittäisi hakea. Ei kukaan ole mikään normaalin tai terveen arkkityyppi.

    Minusta kirjoituksistasi huomaa, että ajattelet selvästikin itse ja haluat olla rehellinen itsellesi ja minusta se on varsin arvostettavaa, etenkin, kun se tuntuu olevan monille niin vaikeaa.

    T: Sama tyttö, joka vaahtosi työttömyyttä käsittelevään postaukseesi mm. perustulosta (toivon edelleen, etten onnistunut kirjoittamaan liian saarnaavasti tms., tai varsinkaan pahoittamaan mieltäsi).

    VastaaPoista
  5. Apua, en tiedä mistä aloittaa. Kiitos älyttömästi! Sekä kauneuskehuista, että kannustuksesta mielenterveysongelmien suhteen. Minusta on aika surullista, etteivät nämä mielenterveysasiat ole enempää esillä. Masennuksesta kyllä on ollut aika paljon puhetta, mutta monista muista asioista pysytään edelleen hiljaa. Itsekään en näe yleisesti ottaen mielenterveysongelmissa mitään hävettävää, mutta omalla kohdalla häpeäntunteet menevät toisinaan järjen edelle.

    Pointtisi katkerien ja epäempaattisten ihmisten suhteen on todella hyvä. Tuonkin vuoksi on ikävää, että yhteiskunnassamme näistä asioista vaietaan. Jos useammat ihmiset pääsisivät avun pariin, niin paha ei välttämättä lähtisi niin herkästi kiertämään.

    Yritän kyllä parhaani mukaan ajatella itse ja olla rehellinen itselleni. Aina en ole niin tehnyt, mutta jossain vaiheessa sitä alkoi kyseenalaistamaan itseään. Samalla siinä sitten tajusi, että itselleen valehtelusta on harvoin hyötyä. Tekee vain lisää solmuja itseensä.

    Et kirjoittanut yhtään saarnaavasti aikaisempaa kommenttiasi, etkä missään nimessä pahoittanut mieltäni. Pointtisi olivat mielestäni hyviä ja oli hienoa, että toit mukaan vähän erilaista näkökulmaa!

    VastaaPoista