maanantai 10. maaliskuuta 2014

Paluu tietokoneettomalta viikolta ja ensimmäinen haastepäivä



Tietokoneeton viikkoni meni yllättävän nopeasti. Se tuntui olevan ohi ennen kuin huomasinkaan. Ajattelin, että viikko olisi vaikea, mutta ikävä iski vasta sunnuntai-iltana. Oikeastaan siis aika sopivaan saumaan. Tilini kävin kyllä katsomassa koneella, mutta muuten onnistuin pitämään näppini täysin erossa siitä. Nyt täytyy sanoa, että olen ylpeä itsestäni.

Viikko ei mennyt hukkaan. Sain nimittäin luettua kaikki tarvittavat kirjat psykologin yo-koetta varten. (Käyn täydentämässä tutkintoani.) Muistiinpanotkin on kirjoitettu jo neljän kirjan osalta. Kohta urakka on lopussa, jes! Seuraavaksi pääsenkin stressaamaan pääsykokeita!

Tulin tehneeksi myös muuta sellaista, mitä en normaalisti tekisi. Lukion alussa luin todella paljon kirjoja, mutta myöhemmin lukutahtini harveni huomattavasti. Tämän viikon aikana tulin lukeneeksi neljä kirjaa koealueeni ulkopuolelta. Ensimmäinen niistä oli hyllyssäni jo jonkin aikaa roikkunut Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa Barbara Demickiltä. Kaikki ovat varmasti törmänneet ainakin pariin uutiseen ja kauhutarinaan maan oloista, mutta jos pohjois-korealaisen elämään haluaa tutustua vähän lähemmin, niin suosittelen tämän kirjan lukemista. Minun silmissäni kirja on mielenkiintoinen lukukokemus, mutta antaa myös huomaamatta hyvän infopaketin maan historiasta.

Kävin lainaamassa kirjoja myös kirjastosta. Niihin kuuluivat Peter ja Elizabeth Fenickin Kuolemisen taito, Ben Malisen Häpeän monet kasvot ja Patricia A. McKillipin Serren metsissä. Jokainen näistä oli omalla tavallaan hyvin mielenkiintoinen teos. Kuolemisen taito on nimensä mukaan kirja kuolemasta. Siinä kerrotaan tarinoita kuolevista ihmisistä, kuolemanrajakokemuksista, edesmenneiden ilmestymisistä eläville ja pohditaan ihan vain sitä, millainen on hyvä kuolema. Teoksen aihe oli jo yksin mielenkiintoinen, mutta vähän tieteellisempi näkökulma toi siihen oman lisänsä. Minulle riittää tällaisista aiheista lukiessa vähempikin tieteellisyys, mutta tykkäsin kyllä lukea tästäkin näkökulmasta. Aivan kriittisimpiä tiedefaneja kirja ei varmasti telepatioineen vakuuta, mutta sävy on kuitenkin enemmän tieteellinen kuin esimerkiksi uskonnollinen.

Häpeän monen kasvot taas oli psykologinen teos, joka kertoo nimensä mukaisesti häpeästä. Tuosta kirjasta sain inspiraation kirjoittaa jonakin päivänä blogiin tekstin kyseisestä tunteesta omasta näkulmastani. Tuon siinä sitten esille enemmän myös kirjaa.

Viimeinen lainaamani opus olikin sitten fiktiota kirjailijalta, joka toisen häneltä lukemani teoksen myötä on saavuttanut paikkansa lempikirjailijoissani. Suosittelen Patricia A. Killipin kirjoja kaikille, jotka tykkäävät satumaisesta tunnelmasta, symboliikasta ja eettisistä teemoista. Joistakin puutteistaan huolimatta tämäkin teos oli hyvin puhutteleva ja ennen kaikkea kaunis.

Pelkästään kirjoja en kuitenkaan tullut lukeneeksi, vaan lisäksi vierailin muun muassa Imatralla. Saimme kaveriporukalla idean lähteä istumaan hetkeksi johonkin paikalliseen räkälään. Paikan päällä emme viihtyneet kauaa, mutta automatka oli aivan huippu! Laiskuuksissani olisin saattanut valita illan koneen kanssa mieluummin, jos en olisi ollut lakossa. Ensi kerralla pitää tilaisuuden tullessa muistaa, että Imatran reissu oli paljon palkitsevampi kuin mitä nököttäminen näytön edessä olisi ollut.

Muutenkin olo oli jonkin verran aktiivisempi. Energiaa oli enemmän ja välillä jopa vähän liiaksi. Unettomia öitä tuli vietettyä parikin. Univelka tuntuu jonkin verran vieläkin, mutta eiköhän tuo tuosta tasaannu. Mielialassa en huomannut suuremmin muutoksia, vaikka koneella istumisella sanotaankin olevan kovasti vaikutusta siihen. Viikko on tosin sen verran lyhyt aikakin, ettei siinä varmaan vielä mielialan muutoksia huomaisikaan.

Mikään maailmaamullistavaa en tullut koneettoman viikkoni aikana tehneeksi, mutta huomasin viettäväni aikani paljon hyödyllisemmin ja saavani esimerkiksi opiskelun kohdalla paljon enemmän aikaan kuin yleensä. Olen iloinen, että haastoin itseni ja varmasti teen sen vielä toistekin!

Siirrytäänpä sitten haasteeseen, jonka sain viikko sitten. Päiväni ei varmasti ulkopuolisen silmiin ole huippumielenkiintoinen ja itsekin olen oikeastaan vain iloinen, että se on loppumaan päin. Kuvien kanssa on ollut vähän kiire ja kieltämättä ne ovat vähän mitä ovat, mutta yritän tsempata loppujen päivien kohdalla.


Okei, ensimmäisenä aamu. Aamukuva tosin tuli otettua aika myöhässä, sillä olin unohtaa sen kokonaan. Ihan hirveän myöhäiseksi kuvan ottaminen ei kuitenkaan onneksi mennyt ja lopputulos kuvaakin varsin hyvin aamuani. Syöksyin nimittäin herättyäni tietokoneeni eteen alta aikayksikön. Kerkesin tosin aamulla käydä myös kirpparilla. Olin aamulla hyvin pahantuulinen, sillä tajusin, ettei minulla olekaan tässä kuussa käytettäväksi aivan yhtä paljon rahaa kuin olin kuvitellut. Muutenkin oli pientä alakuloa ilmassa, joten kirppisreissu tuli tarpeeseen. Lisää siitä myöhemmin!

Sitten naama. Jotkut bloggaajat näyttävät sisällyttäneen "naama" ja "hiukset" -kohdat yhteen kuvaan ja mahdollisesti tulen harrastamaan samaa vastaisuudessa. Nyt laitoin kuitenkin kummastakin oman otoksensa, sillä ensimmäisessä tukka ei pääse oikeuksiinsa ja toisessa taas ei naama.

 Tässä siis hiukset. Olen laittanut parilla hiustenpesukerralla hoitoaineen joukkoon vähän suoraväriä ja sainkin tukan vähän aiempaa punaisemmaksi. Nyt se tosin tuntuu taas vähän haalistuneen. Muutenkaan tukka ei ole värinpoiston jälkeen ollut huippukunnossa, mutta kyllä se varmaan jossain vaiheessa taas elpyy!

Ruoaksi söin kasvissosekeittoa ja join appelsiinimehua. Jälkiruoaksi mussutin kahta erilaista kakkua pienet palat. Voi kun voisinkin sanoa, että ne ovat jotain vehnättömiä ja vähähiilihydraattisia versioita, mutta ei, ne olivat kaikkea muuta. Veljeni rippijuhlista jäi noita kakkuja yli, joten äitipuoleni ehdotti, että adoptoisin niitä. En osaa kieltäytyä kakusta, joten nyt tuli vähän syötyä kiellettyä ruokaa. Onneksi nuo loppuvat kohta. 


En voi postata joka päivä "tärkeintä"-kohtaan Jessen ja minun kuvia, joten näette tänään huulirasvani! Kovinkaan tärkeäksi tuota ei äkkiseltään ajattelisi, mutta sen arvo nousee kummasti sen jälkeen kun olet unettomana yönä pureskellut huulesi verille.

Sitten ne kirpparivaatteet! Päivällä tulin sovitelleeksi niitä ja miettineeksi, minkä kanssa noiat yhdistelisin. Ostin siis yhdet farkut, kolme t-paitaa ja yhdet legginssit. Rahanpuutekaan ei ollut ongelma, sillä kaikki tämä maksoi yhteensä vain reilut 8 euroa. Farkkuja pitää varmaan hitusen kaventaa, mutta muut vaatteet olivat aivan täydellisiä.

Päivällisten ikävien mielialojen hellittäessä oli rauhoittavaa poltella vähän suitsuketta ja juoda teetä. Tämä kuva siis illasta.

Viimeisenä päivän kuva. Tämän Koff-tölkin valitsin kuvattavakseni, sillä Jesse osti sen minulle yllättäen lohdutukseksi, kun olin vähän surkeana. Noissa mielialoissa minua tuskin olisi suuremmin kiinnostanut oluen sisältämä vehnä, jos olisi sitä tehnyt mieli. Olinhan tehnyt syntiä jo kakkujenkin kohdalla. Mieleni ei kuitenkaan suuremmin tehnyt olutta, joten Jesse joi sen itse. Ajatus oli kuitenkin kaunis, vaikka mietinkin, pitäisikö minun olla huolestunut, kun poikaystävälleni tulee ensimmäiseksi mieleen lohduttaa minua oluella, haha.

Huomenna toivon voivani postata teille jotain vähän tähdellisempää! Tällä viikolla kirjoittelen näitä haastepostauksia, joko päivittäin tai sitten erissä. Julkaisen seuraavan seitsemän päivän aikana myös ainakin lupailemani häpeäpostauksen ja parisuhdepostauksen! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti