sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Only Lovers Left Alive - rappioromantiikkaa ja parodiaa

Nyt on Only Lovers Left Alive katsottu enkä pettynyt! Menimme ystäväni Rosan kanssa jo hyvissä ajoin leffateatterille odottamaan, vaikka loppujen lopuksi se oli aika turhaa. Leffaa oli päätynyt katsomaan alle kaksikymmentä ihmistä. Se ei sinänsä ollut ihme, sillä pätkää ei oltu ainakaan täällä päin ihmeemmin mainostettu. Sinänsä tuo on ihan ymmärrettävää, sillä elokuva ei ehkä ole aivan sellainen, jollaista ihmiset saapuisivat sankkoina massoina katsomaan.

Lainasin eiliseen tekstiini pätkän Episodin arvostelusta, jossa kävi ilmi elokuvan juoni. Voisin silti muistuttaa ideasta pääpiirteittäin, ettei edellistä postausta lukemattomien tarvitse pomppia postauksien välillä. Elokuva keskittyy siis kahden vampyyrin, Adamin (Tom Hiddleston) ja Even (Tilda Swinton), väliseen rakkaussuhteeseen. Kummatkin päähenkilöt ovat hyvin vanhoja vampyyreitä ja eläneet vuosisadan toisensa jälkeen. Viime ajat he ovat asuneet erillään, Adam Detroitissa ja Eve Marokon Tangerissa. Eve on sopeutunut nykymaailmaan varsin hyvin, mutta Adam on masentunut sen menosta. Kumpikin vampyyri näkee ihmiset ikään kuin tylsämielisinä zombeina, mutta Adamilla tämä suhtautumistapa korostuu erityisesti. Muusikkona työskentelevä mies on eristäytynyt kotiinsa ja hänen ainoat ihmiskontaktinsa tuntuvat olevan lääkäri, jolta hän hakee verensä sekä Ian-niminen nuori rokkaripoika, joka toimittaa Adamille milloin mitäkin hänen tarvitsemaansa. Ian tuntuu välittäneen Adamille enimmäkseen soittimia, mutta eräänä iltana vampyyri esittää nuorukaiselle kohtalokkaan kuuloisen toiveen. Vampyyri pyytää Iania toimittamaan hänelle maailman kovimmasta puusta valmistetun luodin, jonka hankkimismotiivit verhoaa taideprojektin viittaan. Kuka tahansa kuitenkin jo tässä vaiheessa ymmärtää, että todellinen käyttötarkoitus on jokin aivan muu.

Adamia positiivisempi Eve tuntuu yhä jaksavan innostua aivan yksinkertaisimmistakin luontokappaleista. Hän on luonut itselleen elämän Tangerissa, jossa asustaa myöskin pariskunnalle tuttu ja Evelle hyvinkin rakas vanha vampyyrimies, Christopher Marlowe (John Hurt). Huolestuessaan Adamista Eve päättää kuitenkin jättää hetkeksi elämänsä Marokossa ja suuntaa Detroitiin. Asiat mutkistuvat entisestään, kun kulmille eksyy myös Even pikkusisko, villi ja jopa maanisen oloinen Ava (Mia Wasikowska).

Jos suosit tapahtumarikkaita ja selkeän juonellisia elokuvia, niin Only Lovers Left Alive ei välttämättä ole sinulle se oikea. Mitään selkeää tarinaa elokuvassa ei oikeastaan ole, mutta pääpaino tuntuukin olevan enemmän hahmoissa, heidän välisissä suhteissaan ja ylipäänsä sen kuvaamisessa, millaista olisi olla useita satoja vuosia elänyt vampyyri nykymaailmassa. Minä en elokuvaa katsoessani tylsistynyt, sillä pelkästään vampyyrien arjen seuraaminen oli mielenkiintoista. Paketista on saatu erityisen herkullinen aistikkailla tunnelmilla ja upealla visuaalisella annilla. Miljöö on suorastaan täydellinen rappioromanttiselle fiilikselle ja näyttelijät on maskeerattu tyyliin, joka on jotakin suttuisen ja aristokraattisen väliltä. Tapahtumapaikoista Tanger on erityisen hieno, sillä se tuo elokuvaan aivan oman lisänsä. Monissa vampyyrielokuvissa olemme tottuneet näkemään verenimijöitä lähinnä länsimaisessa kulttuurissa, oli vuosisata sitten mikä tahansa. Tangerin kohtauksissa pääsee näkemään vähän toisenlaistakin elämää.

Hahmot on mielestäni toteutettu loistavasti. Vastakohta Even ja Adamin persoonissa on nerokas, sillä näin pääsemme näkemään vampyyrien elämää hyvin erilaisista näkökulmista. Even pikkusiskon, Avan, hahmo taas on varsin virkistävä kaikessa barbaariudessaan. Hänen persoonansa tuo hyvin esille sitä, etteivät kaikki maailman vampyyrit ehkä olekaan yhtä sivistyneitä kun Eve ja Adam, vaan joukkoon mahtuu varmasti hyvin sekalaista sakkia. Minusta on ihailtavaa, että tekijät ovat kyenneet luomaan hyvin monipuolisen kuvan vampyyrien kulttuurista vain muutaman hahmon voimin. Pientä syvennystä he olisivat ehkä kuitenkin kaivanneet. Hahmot eivät jää varsinaisesti auki, mutta paljon jätetään tulkinnan varaan. Sanoisin, ettei se ole pelkästään hyvä eikä huono juttu. Se antaa katsojalle vapauden täydennellä aukkoja mielensä mukaan, mutta toisaalta aukot voivat jäädä myös häiritsemään. Henkilökohtaisesti olisin kaivannut pienen syvennyslisän, mutta joitakin asioita oli kyllä hyväkin jättää auki.

Hahmojen väliset suhteet olivat herkullista katsottavaa, mutta Even ja Adamin rakkaus jäi minusta hitusen valjuksi. Olisin kaivannut intensiivisempää vuorovaikutusta heidän välilleen. Pari oli kyllä kaunis, mutta tunteita olisi voitu ilmentää paremmin. Mistään pintaraapaisusta ei onneksi sentään ole kyse, mutta syvyyttä nähtiin aika harvassa paikkaa. Kun yritän muistella elokuvasta fyysisiä intohimoisia kohtauksia, tulee mieleeni vain parin ensimmäinen yhteinen kohtaus, jälleennäkeminen. Eleisiin ja ja yleisesti kemiaan oltaisiin voitu kiinnittää enemmän huomiota. Sillä tavoin elokuvan aistillisuus olisi korostunut entisestään. Myös henkinen ilmaisu oli laimeahkoa, tosin loppupuolella mentiin huomattavasti parempaan suuntaan Einstein-lainauksien ja muiden astuessa kuvioihin. Toki tuollainenkin olisi liioissa määrin menettänyt merkityksensä, mutta hienovarainen lisäys syvempää tunteiden ilmaisua ei olisi ollut pahitteeksi elokuvalle.

Even ja Adamin rakkauden lievä laimeus ei missään nimessä kuitenkaan pilaa elokuvaa. Pääpiirteittäin suhde on kaikesta huolimatta hyvin rakennettu ja lisäksi pätkässä on paljon muutakin kuin romanttinen ulottuvuus. Only Lovers Left Alive herättää ajatuksia ja tuo esille sellaisia katsontakantoja, joita jokaisen pitäisi omalla kohdallaan pohtia. Itse samaistuin todella vahvasti kumpaankin päähenkilöön, vaikka he ovatkin melkein kuin toistensa vastakohtia. Even suunta on kuitenkin se, minne haluaisin mieluummin matkata. Hän kykenee elämään hetkessä ja löytämään runsaasti hyviä asioita jopa rappiolla olevasta maailmasta. Tällaisia taitoja meidän jokaisen olisi hyvä oppia. Elokuva tuo myös hyvin esille sen, kuinka kuollutta ja apaattista ihmiskunta osittain on. Se pistää miettimään, mikä tekee ihmisistä ”zombeja” ja kuinka suurelta osin itse on sellainen.

Toisaalta leffassa ei kuitenkaan heittäydytä aivan haudanvakaviksi. Osittain elokuva on jopa suoranaisen koominen. Samalla kun ryvetään masennuksen synkissä syövereissä, heitetään koko touhu stereotyyppisyydessään naurunalaiseksi. Läppä lentää leffassa useammassakin kohtaa. Huumori on yhdistetty kokonaisuuteen taidolla, eikä se tunnu ollenkaan irralliselta tai muuta tunnelmaa liian kepeäksi. Only Lovers Left Aliven yksi suurimmista vahvuuksista ehkä onkin, että se yhdistelee useampaa leffagenreä taidokkaasti. Muoteista liikutaan, mutta kokonaisuus ei siltikään hajoa käsiin.

Tämän elokuvan tulen varmasti katsomaan vielä uudestaankin. Minulle pätkästä fiilis, etten ensimmäisellä katsontakerralla saanut nyhdettyä siitä irti kaikkea sitä, mitä se kenties saattaa sisältää. Jo ensimmäinen katsomiskertakin antoi silti hyvin paljon monella tasolla. Leffa tarjosi visuaalisesti upean elämyksen ja laittoi tunteet liikkelle. Lisäksi se pisti ajatukset raksuttamaan ja salli itseään lähestyttävän monesta näkökulmasta. Menet sitten katsomaan elokuvan goottiromanttisena kulttileffana tai hipstereitä parodisoivana pätkänä niin et tule pettymään!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti