lauantai 8. helmikuuta 2014

Helsingissä

Hermolomaksi tarkoitettu Helsingin reissuni on nyt ohi. Täytyy sanoa, että se ei palvellut alkuperäistä tarkoitustaan erityisen hyvin. Minulle sattui ja tapahtui hyvin paljon, niin hyvää kuin pahaakin. Milloinkohan minulla olisi viimeeksi ollut näin kiireinen ja stressaava viikko? Siitä taitaa olla aika paljon aikaa.

Tiistaiaamuna astuimme Jessen kanssa bussiin ja suuntasimme kohti Helsinkiä. Aamu oli ollut minulle jokseenkin vaikea niin lyhyiden yöunien kuin hieman ahdistuneen mielialankin vuoksi. Onneksi olo kuitenkin koheni vähän, kun pääsimme lähtemään. Minun suuntanani oli ensimmäiseksi Forumin liikkeet, joista olin aikeissa ostaa vielä jotain pientä kivaa kuvauksia varten. Jessellä oli Poikateatterin kanssa teatteriesitys Valkoisessa salissa, joten tiemme erosivat heti Helsinkiin päästyä.

Kiersin Forumin läpi nopeasti, jonka jälkeen tapasin kaverini Erikan. Erikan oli tarkoitus näyttää minulle, millä lähijunalla pääsisin studiolle, jossa kuvaukseni olisivat. Löysimmekin oikean junan varsin nopeasti, mutta seuraava mutka matkaan sattui jo junassa. Tajusin nimittäin puolessa matkaa, että kuvauspäivä olikin vasta keskiviikko. Kirosin tilannetta itsekseni, koska Helsingin junaliikenne oli minulle ihan uusi juttu ja olin epävarma siitä, miten selviäisin takaisin keskustaan. Onnistuin kuitenkin löytämään oikean junan ja pian löysinkin itseni Starbucksista istumasta Erika seuranani. Olin aivan ensimmäistä kertaa kyseisessä kahvilassa ja tavallaan ymmärrän nyt, miksi se on niin suosittu. Ympäristö viihtyisä ja myytäviä herkkuja vaikka minkälaisia. Tilaamani juoma vaan ei ollut hirveän erikoinen, aika laimean makuinen ja jäähilettä oli vähän liikaakin. Istumapaikkojakin oli aika huonosti ruuhkan vuoksi. Saatan silti käydä Starbucksissa joskus uudestaan, sillä saattoihan minulla käydä juomani suhteen vain huono tuuri.

Kahvittelun jälkeen suuntasin ensimmäiseen majapaikkaani Pikku-Huopalahteen, jossa kaverini Heini asuu. Kerkesin juuri ja juuri heittää kamani hänen luokseen, kun Jesse ilmoitti esityksensä päättyneen. Minun piti siis palata jälleen keskustaan. Sekosin matklla busseissa ja olin saada jonkin sortin itkukohtauksenkin, kun kaikki stressi ja väsymys alkoi painaa vähän liikaa. Selvisin kuitenkin kunnialla keskustaan Jesseä vastaan. Päädyimme syömään Hesburgeriin, jolloin päätin, että luistan Helsinki-viikkoni ajan ruokavaliostani. Täytyy kyllä sanoa että stressin kourissa, milloin missäkin majoittuen, olisi ollut vähän vaikea noudattaa tiukkaa ruokavaliota - etenkin kun olen lohtusyöjä. Halusin toki myös ihan nauttia lomastani ja sallia itselleni pieniä nautintoja, vaikkei Hese-ateria ehkä ole esimerkki parhaasta päästä. 

Tämä reissu poikkesi edellisistä paljon, sillä jouduin nyt selviytymään omillani. Aiemmin minulla on aina ollut tukena joku sukulainen, joka neuvoi liikkumisessa ynnä muussa, mutta nyt jouduin selviytymään jonkin verran itsekseni. Jo ensimmäisenä päivänä tulin huomanneeksi seikkoja, joita en aiemmin ollut pistänyt merkille Helsingissä. Esimerkiksi ruokakaupoissa en sukulaisilla majoittuessani joutunut/päässyt asioimaan. Nyt tulin huomanneeksi, että asiakaspalvelun taso on todella vaihtelevaa. Mikkelissä myyjät tuntuvat olevan usein perusmukavia, mutta Helsingissä vastaan tuli niin huippumyyjiä kuin ihan karseitakin tapauksia. Ihmiskirjo on toki muutenkin laaja. Tavallaan oli ihan piristävää, että vastaantulevat ihmiset poikkesivat toisistaan niin paljon. Näkyi paljon muutakin kuin perus leggarit-toppi-tyyliä. Siinä mielessä reissu virkisti. Helsingin kirjavuus on yksi syy, miksi siellä tykkään käydä.

Tiistaipäivä oli ollut koko porukkamme kohdalla hyvin uuvuttava, jonka vuoksi päätimme siirtää aiemmin kaavaillut baarisuunnitelmat myöhemmäksi. Tiistai-ilta meni siis jutustellen ja ihan vain yhdet juoden. Aamulla olikin mukavaa herätä valmistautumaan kuvauksiin ilman, että olisi tarvinnut potea heikkoa oloa.


Päädyin viideksi Kauniaiseen, jossa kuvasimme Timo Otamon kanssa. En joutunut pettymään tälläkään kertaa, sillä heti muutaman kuvan jälkeen huomasin, että tulokset olivat oikein laadukkaita. Kuvaaja oli muutenkin huippukiva! Asuja meillä oli alunperin kaksi, mutta kirjo laajeni saadessani käyttöön asusteita studiolta. Ihan aluksi sopimamme kelttimäinen teema oli ehkä ainut, jonka suhteen olisi voinut olla parantamisen varaa omalta osaltani. Viittani oli halpiskamaa, jonka vuoksi jouduin jatkuvasti peittelemään rumaa kiinnityssysteemiä. Puuvillahamettakaan en valitettavasti löytänyt mistään ja korujakin oli vähän heikosti. Asu olisi voinut siis olla parempikin. Mutta pääasiassa kuvista tuli kuitenkin varsin hyviä, laitan niitä huomenna tänne! Tähän väliin saatte pikkuisen "kulissien takana" -matskua.



Keskiviikkona meidän oli vielä tarkoitus vierailla jo aiemmin mainitsemani Erikan ja hänen poikaystävänsä Arin luona. Siispä suuntasimme Viikkiin ja olimme jälleen hieman hukassa julkisen liikenteen kanssa. Selvisimme kuitenkin lopulta hyytävästä pakkasesta kavereillemme ja juutuimme suistamme kiinni niin pitkäksi aikaa, ettemme ehtineet viimeiseen bussiin. Majapaikkamme siis vaihtui yhdeksi yöksi kuin lennosta.

Torstaissa oli paljon hyvääkin, mutta se oli varmaankin matkani rankin päivä. Päästyämme takaisin Heinille Jesse sai kummallisen sairaskohtauksen, johon sisältyi muun muassa veren pakkautumista polviin, hengenahdistusta ja sydänoireita. Kohtauksen mennessä pahempaan päin soitimme hätäkeskukseen, eikä puhelu mennyt ollenkaan hyvin. Jesse yritti ensin itse puhua vastanneen henkilön kanssa, mutta hän lähinnä kyseenalaisti lähes kaiken poikaystäväni sanoman. Lopulta minä yritin puhua naisen kanssa, joka alkoi vänkäämään minullekin vastaan. Yritin selittää, että Jessen puhekin kuullostaa välillä aika hankalalta, mutta nainen oli eri mieltä. Hän oli hyvin hyökkäävä, vähättelevä ja välillä jopa suoranaisesti vittuili minulle. "Kivenheiton päässä on sairaala, menkää sinne", oli viesti. Yritin selittää, ettei Jesse pysty kävelemään, mutta naista se ei kiinnostanut. Lopulta tilanne meni siihen pisteeseen, että haistatin puhelimeen kauniisti vitut ja läiskäsin luurin korvaan. Olisin ehkä voinut olla asiallisempi, mutta aika vaikeaa se oli siinä tilanteessa. Soitimme vielä uudestaan hätäkeskukseen, jolloin vastasi huomattavasti asiallisempi henkilö, joka kuitenkin myös neuvoi meitä ottamaan taksin sairaalalle.

Jessen olo helpotti lopulta hieman, jolloin lähdimme kävelemään kohti läheistä sairaalaa. Paikan päällä paljastui, ettei siellä edes ollut minkäänlaist päivystystä. Kävely sairaalalle oli pahentanut Jessen oireita sen verran, että eräs hoitajista soitti ambulanssin. Lopulta Jesse pääsi lääkärille ja myöhemmin takaisin Mikkeliin. Minulla oli tuolloin kieltämättä sellainen olo, että olisin halunnut lähteä mukaan, etenkin kun lääkäri ei oikein osannut sanoa mistä on kyse. Jäin kuitenkin Helsinkiin, koska ystäväni Hannabella oli kerjennyt varaamaan hotellihuoneen näkemisemme takia, enkä siinä vaiheessa enää viitsinyt perua tapaamistamme. Jessekin sanoi olonsa jo kohentuneen.

Kaiken tämän päätteeksi vaihdoin majapaikkaa sukulaisteni luokse. Oli ihan mukavaa päästä vähän tutumpaan ympäristöön kaiken tuon jälkeen. Hennalla kerkesin laittautua nopeasti, mutta pian piti olla taas menossa. Olin nimittäin sopinut Satiinitaivas-blogia pitävän Lady Selenan ja Smoke And Mirrorsia kirjoittelevan Nebulan kanssa kahvituokion. Ilta oli varmaankin reissuni huippuhetkiä. Söimme Lady Selenan leipomia, aivan ihania runebergintorttuja, otimme kuvia hänen ihanassa kämpässään ja selitimme toisillemme varmaan koko elämäntarinamme. Törmäsin kumpaankin heistä jo aiemmin Tuskassa, mutta nyt vasta pääsimme juttelemaan kunnolla. Kummatkin bloggaajat ovat aivan ihania, Lady Selena on ihanan pirtsakka ja energinen, kun taas Nebula todella, todella sympaattinen!

 Ehkä ainut terveellinen ruoka-annos koko reissun aikana. Olokin oli sen mukainen.





Perjantaina, viimeisenä Helsinki-päivänäni, oli tarkoitukseni mennä serkkuni kanssa kiertämään kirppareita. Into lässähti kuitenkin kesken kaiken, koska kävelymatkat olivat olleet arvioimiamme pidempiä ja minun kenkäni eivät oikein soveltuneet pidempiin kävelymatkoihin. Niinpä päädyimme jälleen Kamppiin kiertämään peruskaupat. Mukaan tarttui Morticiasta pvc-vyötärökorsetti ja niittirintsikat, BijouBrigitestä siipikorvikset ja tekoripset H&M:ltä.

Illalla lähdin baareilemaan Kotkasta Helsinkiin tulleen ystäväni Hannabellan kanssa. Aloittelimme aluksi Vital-mehuun sekoitetulla kossulla ja rupattelimme kaikenlaisesta. Räpsimme myös muutamia kuvia, jotka tosin eivät olleet edustavimpia mahdollisia. Hauskaa meillä kuitenkin oli ja hauskemmaksi oli vaan menossa. Lady Selena nimittäin ilmoitti, että hän olisi lähdössä ystävänsä Tanjan kanssa myös keskustan baareihin, joten sovimme menevämme yhdessä. Baariin pääseminen vaan oli pieni ongelma, sillä serkkuni oli muistanut Bäkkärin sijainnin aivan väärin ja siksipä harhailimme ties missä ennen kuin löysimme sen. Istuimme hetken siellä, mutta siirryimme pian Perkeleeseen.




Perkeleessä meillä oli todella hauskaa. Juttelimme tuntemattomien kanssa ja törmäsin jopa samaiseen Mortician myyjään, joka oli ollut kassalla ostaessani uusia vaatteitani. Ihmiset joiden kanssa juttelimme olivat todella mukavia ja tanssilattialla oli meininkiä juuri sopivasti. Olipa ihanaa olla rock-henkisessä baarissa, jossa tanssitaan! Mikkelin Stopparissa minä olen yleensä ainut joka päätyy jossain vaiheessa iltaa tanssimaan yksin keskelle baaria, eheh.

Niin hauskaa kuin perjantaina oli ollutkin, ei ilta kuitenkaan päättynyt erityisen hyvin. Jesse nimittäin laittoi minulle viestiä, että oli joutunut jälleen sairaalaan Jyväskylässä, jossa oli esiintynyt Poikateatterin kanssa. Sama kohtaus oli jälleen uusiutunut. Olin tuolloin sen verran järkyttynyt, ettei baareiluun ollut enää mitään intoa, joten suuntasimme Lady Selenan kanssa bussiin. Kohtaus oli minulle aikamoinen shokki, koska hetki sitten Jesse oli vasta voinut erittäin hyvin ja viestitellyt minulle iloisesti kaikesta muusta.

Perjantain ja lauantain välinen yö menikin kännykkää kytätessä ja torkkuessa tekstiviestien välillä. Onneksi Jesse kuitenkin toipui ja pääsi tänä aamuna turvallisesti Mikkeliin. Jatkotutkimuksia tehdään sitten täällä. Nyt olen kotona itsekin - luojan kiitos. Muualla on aina mukava käydä, mutta olen matkani jälkeen niin väsynyt, että tuntuu aivan upealta olla kotona. Ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen, vaan voi kietoutua vilttiin ja keittää kupin teetä.

Olen aina välillä miettinyt, muuttaisiko sitä Helsinkiin. Matkani ei muuttanut mielipidettä oikeastaan mihinkään päin. Matkalla korostuivat sekä Helsingin hyvät, että huonot puolet. Kaupunki on iso, joten sinne mahtuu vaikka mitä ja erilaiset alakulttuurit ja tyylit kukoistavat. Ihmisiä on hyvin monenlaisia, joka on minulle vain plussaa. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin, etenkin sellaisiin, joissa on jotain ihan uutta verrattuna aiemmin tapaamiini. Toki myös erityisen samanhenkiset ihmiset ovat ihan ykkösiä. Helsingistä niitä varmasti löytyisi helpommin kuin Mikkelistä, sillä kotikaupungistani tiedän jo aika paljon porukkaa. Helsingissä kivoja ovat myös nopeat ja tiuhaan kulkevat julkiset kulkuvälineet sekä erilaisten kauppojen laaja kirjo.

Suureen kaupunkiin mahtuu kuitenkin valitettavasti myös enemmän pahaa. Meitä on moneen junaan ja Helsingin väenpaljoudessa se korostuu myös huonossa mielessä. Yksi asia, mihin kiinnitin huomiota, oli monien ihmisten töykeys. Minusta tuntuu, että keskimääräisesti Mikkelissä suhtaudutaan vaikkapa kadulla vastaan tuleviin ihmisiin ystävällisemmin. Väenpaljous tekee Helsingissä sen, että kadulla käveltäessä ihmisiin suhtaudutaan helposti massana, ei yksilöinä. Muutenkin seassa on vaikka minkälaista viipottajaa ja jouduin jo viikon aikana pariin hieman epämukavaan tilanteeseen.

Joka tapauksessa, Helsinki on oikein kiva paikka ainakin näin matkailumielessä kaikkine huonoine puolineenkin. Nyt on olo hyvin väsynyt, mutta enköhän muutaman viikon päästä ole jo innoissani suunnittelemassa seuraavaa reissua!

4 kommenttia:

  1. No jopas on hullu viikko sulla takana! Voin kuvitella, miten hirvee tunne sulla on ollut kun hätäkeskuksestakin vain vähätellään ja käsketään kävellä sairaalaan, kun toinen pysyy hädin tuskin jaloillaan.. Toivottavasti nuo Jessen kohtaukset eivät oo mitään vakavampaa ja syy selviää!

    Onneks reissuun mahtui noin paljon kivaakin! :) Perkeleessä on kyllä aina hauskaa. :D Viimeks kaverin kanssa ollessa siellä pelasin joidenkin venäläisten turistien kanssa juomapeliä (en kaikeksi onneksi hävinnyt, hahaha, mitä siitäki ois seurannut :D ) ja yks niistä tarjos mulle semmosen palavan drinkin, oiskohan ollut B52, aaaws. :D
    Oon myös niin samaa mieltä noista isomman kaupungin huonoista (ja no, hyvistäkin) puolista. Huonoja puolia on kuitenkin enemmän, ja noiden lisäksi, mitä jo mainitsit, mua häiritsee ihmisten paljous, luonnon vähyys, kiireen tuntu (tietysti tää on osaksi myös asennekysymys), kalliit hinnat ja semmonen olevinaan olo, ollaan niin kiireisiä ja tärkeitä, et pitää juosta sen takeaway-kahvimukin kaa siihen ratikkaan, vaikka seuraava tulee 5min päästä. Niin ne hyvät puolet... Varsinkin näin nettikauppa-aikana kaupat sun muut on pudonnu prioriteettilistalla hyvin alas. Sitä on vaa huomannu, mikä tässä nopeatempoisessa nykyelämässä oikeesti on tärkeintä ja pitää järjissä. :) Onneks sieltä maaltakin useimmiten junat, bussit ja viime kädessä oma autokin kulkee kaupunkiin, jos pitää päästä käymään esim. keikoilla, jotka kuuluu niihin kaupunkien hyviin puoliin ja joista en luopuis mistään hinnasta!

    Ps. Photoshootin tuloksia odotellessa. ;) Tulipas kilometrikommentti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, äläpä muuta sano. Ihan käsittämätöntä toimintaa heiltä. Toivon tosissani, ettei mistään vakavammasta ole kyse.

      Perkele oli oikein mukava baari. :D Itse en tullut hirveästi drinkkejä maistelleeksi, koska rahatilanne ei ole paras mahdollinen, mutta pitää kyllä joskus kokeilla tuo palava drinkki, kuulostaa niin jänskältä!

      Ihmispaljous oli kyllä häiritsevää, etenkin kun liikkui julkisella. Mua on varoteltu hirveästi taskuvarkaista ja muista isojen kaupunkien suhteen ja puristinkkin jatkuvasti laukkua tiukasti kyljessä. Toivottavasti en näyttänyt paikallisten silmiin ihan paranoidiselta landepaukulta. :D Hinnatkin oli aika kalliita, vaikka käsittääkseni isommista kaupungeista löytyy myös esimerkiksi maahanmuuttajien pitämiä pikkuisia ruokaputiikkeja, joista saa esimerkiksi mausteita ja riisiä aika halvalla. Niitä vaan ei viikon matkalla oikein jaksanut lähteä metsästämään, kun oli ohjelmaa vaikka muille jakaa.

      Tuo kiireinen elämäntapa kanssa... Huomasin itsekin, että monet paikalliset esimerkiksi ruuhkassa törmätessään eivät viitsineet jäädä pahoittelemaan, vaan jatkoivat rynnimistään eteenpäin. Itseäni vähän huvitti, miten kauhea hoppu ihmisillä oli juuri noihin julkisiin, kun niitä tosiaan menee parin minuutin välein. Mikkelissä busseja lähtee lähimpiin kaupunginosiin puolen tunnin välein, joten täällä ymmärrän kiireen, jos on vaikka hoppu töihin. Täälläkään ei silti kukaan tunnu juoksevan niin suurella intohimolla julkisiin kuin Helsingissä. :D

      Mutta hei, kilometrikommentit on just parhaita! Laittelen kuvia kohtapuoliin! ^^

      Poista
  2. Mahtavaa kun kävit, oli niin hauskaa! ♥ :D Varmasti tai ainakin toivottavasti ensi reissu tulee olemaan vähän rauhallisempi. Melkoista ryöpytystä sait kyllä kestää, mutta onneksi kaikki on nyt hyvin!

    Oon ihan samaa mieltä noista kaupungin epäkohdista. Inhoan täällä eniten sitä, että ihmisiä vaan on aivan liikaa ja kukaan ei tuijota kuin omaa napaansa. Ne harvat kerrat kun joltakulta kohtaa kohteliasta käytöstä jäävät kyllä mieleen, onneksi niitäkin välillä on ^^ Eihän kukaan jatkuvasti jaksa olla positiivinen, mutta voisi välillä edes yrittää, itse ainakin yritän :D Olin joskus pk-seudulla kiertelevä kassatyöntekijä, ja ne olivat kyllä elämäni hirveimmät työvuodet ihmisten huonon käytöksen takia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi hauskaa! ♥ Toivotaan tosiaan, että seuraava reissu menisi vähän rauhallisemmin. Jos busseissa/junissa sattuisi olemaan tarjoushintoja niin eihän sitä tiedä miten pian taas pamahdan paikalle! :D

      Joo, aina ei tosiaan voi olla positiivinen, mutta sinun tapaasi inhoan tuollaista oman navan tuijottamista. Oli siellä toki niitä kivojakin tapauksia ja esimerkiksi vaatekaupoissa onkin sitten jo paljon ystävällisempi palvelu. En kyllä toisaalta ihmettele, jos kassallakin ollaan joskus vähän töykeitä, kerran siellä noin hirveää on. Asiakaspalvelutyössä törmää kaupungista riippumatta niihin mätämuniin, mutta voin kuvitella miten paljon niitä Helsingissä on. Näiden myyjien ei vaan pitäisi pistää pahaa kiertämään, vaikka se voikin olla aika vaikeaa.

      Poista