sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Metsäretkeilyä

Jotkut teistä varmaankin muistavat postauksen, jossa puhuin lapsuudenkotini ympäristön historiasta. Kirjoitin tuolloin haluavani kuvailla tänne hieman tuota ympäristöä selostuksen kera. Isäni sattui lukemaan tuon kyseisen postaukseni ja ehdotti, että lähdettäisiin käymään metsässä. Hän lupasi myös hieman kertoa niiden historiasta etenkin omalta elinajaltaan. Lähdin mielelläni pienimuotoiselle retkelle ja seuraan liittyi myös veljeni.

Aluksi vähän mietin, viihtyisinkö metsässä porukalla. Tykkään käydä siellä samoilemassa itsekseni, mutten tiennyt, millaista olisi olla siellä useamman ihmisen kanssa. Yllätyin kuitenkin erittäin positiivísesti, sillä minulla oli oikein mukavaa. Iskä ja Arttu kertoivat paikoista jonkin verran, mutta sain myös omaa rauhaa. Hiljaisuuskaan ei tuntunut edes yhtään kiusalliselta, vaan oikeastaan aika luonnolliselta.

Vastaisuudessa lähden mielelläni sopivalla porukalla käymään metsässä, mutta haluan kyllä myös tehdä reissuja itsekseni. Niillä on jokseenkin syvempi tarkotus kuin porukalla liikkuessa. Porukalla liikkumisessa on puolensa, mutta toisaalta yksin ollessa voi syventyä ajatuksiinsa paremmin. Sanoisin, että itsekseen tehdyissä metsäreissuissa on jonkinlaista pyhyyttä tai vastaavaa. En oikein tiedä, miksi sitä kutsuisi. Tunnelma on jotenkin epätodellisempi ja hieman vakavamielisempi. Varmasti riippuu kyllä vähän siitäkin, millä fiiliksellä porukan ihmiset metsään menevät, mutta näin niin kuin yleensä. Yksin tai yhdessä ja missä tarkoituksessa vain, on metsässä käynti aina todella puhdistavaa. 

Mutta sitten ehkä itse sisältöön. Seuraavaksi pieni selostus reissun kulusta kuvien kera.

Tästä lähdimme liikkeelle. Kotimme sijaitsee melkeinpä vastapäätä tätä lampea ja sen ympäristöä, jossa on sijainnut kylä kivikaudella. Täällä kävin jo ensimmäisellä reissullani ja huomasin metsän olevan paljon muistamaani pienempi ja harvempi. No, lapsen silmissä kaikki näyttää suuremmalta.




Aivan lammen vieressä on Annilan golfkenttä, jonka laitamilla napsasin muutaman kuvan ihan huvikseni. Kuten huomata saattaa, kuvailin reissulla varsin innokkaasti. Toisinaan tuli ryömittyä mitä kummallisimmissa paikoissa ja asennoissa, mutta mitäpä sitä ei tekisi kivan kuvituksen eteen.

Tulimme bonganneeksi ojien liepeillä pajuja, joista kasvoi jo pajunkissoja. Jo se, ettei tammikuussa ole lunta on kummallista, mutta että vielä pajunkissoja. Hassua huomata kevään merkkejä tässä vaiheessa vuotta. Ilmastonmuutos alkaa tuntua jo varsin läheiseltä.








Jatkoimme matkaamme vanhaan, sammaleen peittämään kuusimetsään. Tuollaiset metsät ovat aina olleet suosikkejani, sillä niissä tunnelma on hyvin unenomainen ja rauhallinen. Tummat sävyt, ja porttimaiset taipuneet puut loivat tunnelman, joka oli kuin suoraan vanhan ajan satumetsästä.



Näiden romukasojen paikalla on joskus ollut kaksi pientä mökkiä. Kummassakin mökissä asui nelihenkinen perhe vielä kolmekymmentä vuotta sitten. Hulluimmalta kuulostaa, että kummassakin mökissä oli vain yksi huone. Tuntuu kummalliselta ajatella, että itse asuisi samassa huoneessa neljän ihmisen kanssa. 

Sittemmin talot on purettu, mutta vanhojen asukkaiden jälkiä on jäänyt paikalle pilvin pimein. Osa rojusta on sammaleen alla ja käyskennellessäni tuolla tunsin monesti astuvani jonkin muun kuin normaalin maa-aineksen päälle. Kaikki roju ei kuitenkaan ollut vanhojen asukkaiden jäljiltä, vaan paikalta löytyi valitettavasti myös tämän päivän energiajuomatölkkejä ja muuta rojua. 






Lopulta löysimme tiemme yllä olevalle luukulle. Kyseessä ei ollut tie taikamaailmaan, mutta olen varma, että jonkin sortin fantsumölliäinen tuolla asuu. Odotin jo hetken Röllin nousevan taikajuomapullon kanssa meitä tervehtimään, mutta herra ei ilmeisesti ollut kotona. Siispä uskalsin leikkiä vähän paparazzia ja räpsäistä muutaman kuvan maanalaisen kodin suulta. 



Lopulta oli aika lampsia takaisin kotiin peltojen ja golfkenttien läpi. Toiseksi viimeisessä kuvassa näette oikealla legendaarisen Moision mielisairaalan, jonka läheisyys on vaikuttanut hieman meidänkin elämäämme muutamien sattumusten kautta. Isäni esimerkiksi törmäsi pihallamme eräänä päivänä mieheen, joka jumppasi siellä ilman vaatteita. Potilas onneksi lähti ihan iloisin mielin takaisin isäni heittäessä haasteen, ettei hän kerkeisi juosta ajassa x sairaalalle. Koskaan ei saatu tietää, onnistuiko mies tavoitteessaan, mutta hoitajat varmasti tunsivat suurta helpotusta isäni soittaessa heille, että potilas on jo omatoimisesti juoksemassa paikalle. 

Siinä kaikki metsäreissusta, mutta minulla on vielä hieman muuta kerrottavaa. Jessen joululahjakseni ostama, ihana jaspispääkalloni tuli postissa! Olen ottanut käteen sopivan kivikallon stressilelukseni, ja se on palvellut oikein hyvin. En olisi osannut todellakaan odottaa, että Jesse ostaisi minulle jotain tällaista, mutta onneksi osti. Lahja on aivan loistava.  




4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia yksityiskohtia, tuo lampi oikein kutsuu kuvaamaan! Niin maisema itsessään kuin nuo kummallisuudetkin romuineen kaikkineen tuovat jotenkin oman mausteensa tunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Jotenkin olin unohtanut kokonaan, miten paljon metsästä voi oikeasti saada irti!

      Rojut olivat omalla tavallaan todella mielenkiintoisia. Jotenkin minua kiehtoi ajatus siitä, että ne ovat lojuneet samalla paikalla jo vuosikymmeniä. Etenkin, kun ovat noin ristiriitaisessa maisemassa.

      Poista
  2. Oih, metsäää ♥ ihania kuvia :) se on ihanaa, kun saa asua tuollaisella paikalla! Hihii, täytyyhän sitä välillä ryömiä hieman mudassa hyvien kuvien eteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! ♥ Suoraan sanottuna en malta odottaa seuraavaa ryömimiskertaa. :D

      Poista